Reilua kauppaa vai epäreilua kauppaa?

Minun ei tarvitse sanoa tätä kuin yhden ainoan kerran. Minä todella tykkään hevosvarusteista. Kysykää vaikka mieheltäni tai keltä tahansa muulta joka minut tuntee niin lupaan etteivät yritä edes väittää mitään muuta. Tykkään katsella varusteita, tykkään huoltaa niitä ja ennen kaikkea tykkään ostaa (ja myös myydä) niitä. Kuulostaa muuten vähän jopa pervolta ja sairaalta noin sanottuna. Mutta noh.. Te sen ajattelitte minä vain sanoin ajatuksenne ääneen. Eikös? Tykkään ostaa uusia varusteita. Vielä enempi tykkään ostaa uusia varusteita hyvästä alesta. Kaikista eniten kuitenkin tykkään, jos saan ostettua laadukkaan, mieluisan ja todella vähän käytetyn tai jopa käyttämättömän tuotteen halvalla. Eli toisin sanoen teen netissä tai kirpparilla löytöjä. Vaikka koko viikko olisi ollut todella huono yhdet hyvät kaupat mieluisasta varusteesta voi pelastaa koko lopun viikon ja samalla haudata aikaisemmat viikon murheet.

Käytettyjen tavaroiden myynnissä ja ostossa pätee tasan yksi ainoa sana mihin kaikki kuta kuineen perustuu. Reiluus. Käytettyä tavaraa myydessä pitää olla reilu. Pitää olla niin reilu että viitsii laittaa kunnollisen kuvan tuotteestaan kunnollisella koko ja hinta ym. merkinnällä. Pitää olla niin reilu että  viitsii miettiä maksaisiko itse samaisesta tuotteesta saman verran jos sitä joku myisi. Pitää olla myöskin niin reilu, että jos tuotteessa on pienintäkään vikaa/kauneusvirhettä/läikkää/repeämää/paikkausta(vaikka olisi viimesen päälle paikattu niin korjattu on aina korjattu) tai muuta vastaavaa niin viitsii kertoa siitä ja mielellään laittaa erikseen kuvankin siitä tai vähintään että se kuva on valmiina sellaista haluavalle. Pitää myöskin olla niin reilu että lähettää tuotteen sovitusti esimerkiksi maksun näkyessä tilillä. Lopuksi myyjä on vielä myös niin reilu, että poistaa myydyn tuotteen kuvan ja/tai ilmoituksen.

Mutta missä vaiheessa reiluus astuu kuvaan eniten?

Siinä vaiheessa kun niitä kauppoja hierotaan pitää todellakin viimeistään ymmärtää olla reilu. Nopeat syövät hitaat. Minäkin ymmärrän sen. Mutta kuinka nopea pitää olla että saa syödä toisen kädestä? Vai onko ihmiset niin vitkuloita, että myyjällä täytyy pitää monta rautaa tulessa, jolloin nopein vie? Minusta reilua olisi rehdisti hieroa kaupat yhden kanssa loppuun kerrallaan. Mikäli toinen kiinnostunut ilmaantuu voi mainita kauppojen olevan juuri toiselle ihmiselle kesken. Eikö se olisikin aika reilua? Minun mielestäni ainakin.

Mistä tällainen paatos taas?

Noh.. Minäpäs kerron. Olin ostamassa tänään ratsastushousuja. Kyseessä oli itseasiassa ihan uudet pöksyt. Housujen pyyntihinta oli 35 euroa+postit. Pika laskulla siis noin 43 euroa. Tinkaajaihmisenä kysäisin sitten vitsikkäästi, että miten olisi 40 euroa postikuluineen. Myyjä "häviäisi" ja minä "voittaisin" huikeat kolme euroa. Toki olin housuista valmis maksamaan tuon normaalihinnankin ja olin ne ostamassa, mutta aina kannattaa kokeilla. Elin täysin, että meillä on siinä kaupat kesken. Viestistäni menee vartti, kun myyjä ilmoittaa, että tinkaaminen ei onnistu ja housutkin tässä välissä itseasiassa meni jo. Niin mitä että? Laitoin melkein asiallisesti viestin takaisin, joka meni sanasta sanaan näin: "No ompa hanurista, koska luulin meillä olevan kauppojen kesken ja olisin housut ostanut ihan normaali hinnallakin ja maksanutkin vielä tälle iltaa. :) Mun tuuria. ;)" Yllättävän asiallista minulta eikös?

Oikeastihan teki mieli huutaa, että "Mitä vit pee saa hii huu haa?!" En kuitenkaan viitsi, koska ne olivat vain yhdet ratsastushousut. Jäin vain pohtimaan, että onko vastaava kaupanteko oikeasti reilua? Olinko minä siinä se varaostaja, jos se ensimmäinen jonka kanssa oli hierottu kauppoja päättääkin heittää hanskat tiskiin? Vai tuliko jostain joku, joka sanoi, että "Minä haluan nuo tässon rahat, anna housut ja kiitos heihei"? Vai onko tällainen ihan normaalia kaupan käyntiä jossa vain yksinkertaisesti nopeat syövät ohimennessään hitailta kohta kädetkin?

Entä pitääkö ostajan ola reilu?

Totta kai pitää. Käytettyä tavaraa ostaessa pitää olla myös reilu. Pitää olla niin reilu, että viitsii katsoa kuvat ja lukea mahdolliset tekstit kunnolla. Pitää olla niin reilu, että ei jää kauppojen kanssa kitkuttelemaan. Toki asioita unohtuu ja kaupat venyy ja myönnän minullakin on tapahtunut niin, että joku asia on vain yksinkertaisesti unohtunut ja se hävettää (anteeksi kiroiluni) ihan helvetisti. Lisäksi ostajan pitää olla niin reilu, että maksaa tuotteen sovitusti. Ostajankin pitää olla asiallinen ja pitää pitää kiinni sovitusta. Ostajankin pitää olla reilu. Ostaja näkee paljon vähemmän vaivaa aina mitä myyjä, joten jos joku on tehnyt kaupat sinulle helpoksi. Ole tyytyväinen siihen.

Onko tinkaaminen reilua?

"Se ei ole tyhmä joka pyytää, vaan se on tyhmä joka maksaa."

En kaikkeen sanoisi niinkään. Aina voi tingata. Pitää vain muistaa, että jos olet jo valmiiksi lentämässä persauksillesi kuinka halvalla kyseisen tavaran saat ja kuinka hyvän löydön olet tehnyt, älä rupea ahneeksi. Tuossa kertomassani tämän päivän tapauksessa koituiko ahneus kohtalokseni? Voi toki olla, että se myyjän korvaan särähti, mutta niin se ei ollut tarkoitettu sillä aioin tuotteen ostaa vaikkei tinkaamiseni läpi menisikään. Myyjienkään ei passaisi olla tinkaamisesta niin liekeissä. Ei kukaan yritä loukata tinkaamisella, he yrittävät vain säästellä roposiaan. Osalle se on jopa tapa. Tinkaamisessakin pätee se yksi sana. Reiluus. Pitää tingata reilusti ja kohtuuden nimissä. Ei kukaan jaksa semmoista joka tinkaa tinkaamasta päästyään ruokakaupassakin. Eikä kukaan myy tuotteitaan ilmaiseksi. Tingata voi kohteliaasti ja/tai leikkisästi ja myyjä voi torpata tinkausyrityksen kohteliaasti ja/tai leikkisästi.

"Sitä ei tarvi maksaa jonka tingata jaksaa."

Niimpä niin..

Tehkää kuitenkin hyviä, rehellisiä ja ennen kaikkea reiluja kauppoja keskenänne. Käytettynä ja vähän käytettynä tavaroiden ostaminen on monella tapaa hyvä asia. Se on ekologista, järkevää, jopa nykyään muotiakin ja kannattavaa. Muistakaa myös kiittää hyviä myyjiä. Jos kauppa on mennyt oikein loistavasti kiittäkää myyjää. Miksikö? Koska siitä tulee hyvä mieli.

Ravitreeniä kunnon kohotukseksi

Eilen ja tänään on vedetty kunnon hikitreeniä eli n. 10km lenkki eilen pääasiassa ravilla ja tänään vissiin n. 12km lenkki käytiin ja sekin pääasiassa ravilla. Korjatkaa joku mikäli olen ihan hakoteillä, mutta näin olisi muistikuva sen tien pätkän pituudesta. Noa kulki ihan mahtavalla ravilla, omalla moottorilla ja innosta soikeana. Joskus muullon olisi voinut herätä mieleen poltteleva ajatus: "Josko sittenkin vielä starttiin?" Ne ajat alkaa olla kuitenkin jo takana päin nimittäin Noan kilpailuoikeus päättyy vuoden vaihteeseen. Vanha koni jo. Toki raviurheilullisesti Noa on saavuttanut juuri sen mitä koskaan siltä pyysin eli sen yhden voiton. Tuli se sitten harjoitusraveista, koelähdöstä tai mistä tahansa montessa tai kärryt perässä, kunhan se voittaa kerran. Sehän voitti kärrylähdön muhoksella kerran. Jatkossa siis keskitytään ratsutoimintaan, mutta lihaskunto treenataan edelleen ravi- ja laukkatreeninä. Ratallakin tullaan aina välillä edelleenkin käymään ellei sitä joku meiltä kiellä.

Joka tapauksessa myös koulutreenit aloitetaan taas, jos niitä epätoivoisia räpimisiä niiksi voi kutsua, todenteolla ja heti huomenna onkin 1,5h Satun tuntia tiedossa. Voin luvata, että näin "kylmiltään" tulen torstaina olemaan KIPEÄ! Nyt jo eilisen ja tämän päivän lenkit alkaa tuntua kropassa pikku jumeina ja kolotuksina niin saati huomisen jälkeen. Sääliksi käy itseäänkin saati sitten Noaa. Kuviahan minulla ei tietenkään juurikaan ole taaskaan mistään tähän hätään, mutta kelpaako jos taas tyhjää lupailen yrittää ottaa kuvia huomenna tai ylihuomenna?

Tämä viikko on muutenkin jännittävä, koska eilen sain ensimmäistä kertaa käyttää uutta kypärääni, jonka agrista ostin. Sen lisäksi huomenna on ne treenit ja vielä sen lisäksi torstaina sovitellaan uutta estesatulaa ja torstaina myös klipataan Noalle taas vauhtiraita kylkeen. Yritän siis taas ottaa itseäni niskasta kiinni ja blogata enempi ja koitan niitä kuviakin saada tänne lätkittyä.

Toki ei sillä uskoo ken tahtoo, eikö niin?

Epäsopiva estepenkki ja treenien aloitus

Satu kävi eilen ratsuttamassa Noan. Ennen ratsutusta kuitenkin tutkittiin Noan selkään sään molemmin puolin ilmaantuneita vaaleampia länttejä. Se oli jo valmiiksi selvä, että satula siihen hiertää molemmin puolin, mutta kumpi satula ja miksi. Siinä molempia satuloita kun vekslattiin tuli selväksi, että estepenkkihän se ei passaa. Siispä nyt tarvisi sitten katsella uutta estepenkkiä Noalle. Toki nahkaistahan olen haaveillut jo jonkin aikaa, mutta nyt se vaan tulee vähän niinkuin pikku pakko eteen. Onneksi kuitenkin on koulusatula erikseen niin voin rauhassa myydä vanhan pois ja huolella katsella uutta tilalle. Uutta uutta tuskin ostan, koska niitä ei ole tällä hetkellä katselussa kuin tasan yksi johon kyllä riittäisi rahat, mutten mielellään laittaisi joka penniä satulaan.

Ratsutus kuitenkin meni kaikinpuolin hyvin. Toki Noa oli aika ruosteessa mikä sai huolestumaan, että kuinkahan ruosteessa se minä olen jahka päästään treenaamaan. Satua varmaan eka tunnilla naurattaa katsella sitä mun kekkulointia.. Oi voi.. Jostainhan se on kuitenkin taas aloitettava, kun taukoa on tullut sen verta paljon. Aloin lokakuussa vuokraamaan naapurista kenttää sieltä tien perältä ja eilen vasta pääsin itse siinä käymään ensimmäistä kertaa. Wautsiwau sanon minä. Kenttä näytti isolta kuin erämaa (ehkä eniten tekee kun ei ollut aitoja) ja tosi kätsät valot. Pohja oli kovahko mikä on sama täällä joka paikassa, koska viime aikoina on pukannut vettä ja nyt sitten on alkanut pakastumaan niin senhän tietää miten siinä käy. Joka tapauksessa tykkäsin ja paljon.

Treeni-intokin alkaa olla taas kohillaan. Ongelmana tulee vain se perinteinen, kun haluais sitten tehdä kaikkea kerralla yhtenä päivänä. Vois vääntää koulua, mennä puomiharjoituksia, juoksuttaa kahdella liinalla, käydä ajamassa pitkästä aikaa, maastoilla kaikissa eri muodoissa, käydä kiipeilemässä vielä kun voi ja mitä kaikkea. Toki kelit estää tällä hetkellä melko moniakin asioita ja liikutukset menee vähän sen mukaan mitä millonkin pystyy tekemään. Siispä tallille pitää mennä vähän kuin soitellen sotaan katsomaan mitä tänään tehtäisiin.

Ja ei.. Ei taaskaan kuvia. Pahoittelen, mutta kun minä en vain ole kauhean valokuvaava ihminen ja ne mitä otan niitä en ikinä muista sitten siirrellä mihinkään mistä ne vois liittää mihinkään. Eikä niillä suurimmalla osalla edes tee mitään, kun ovat laadultaan niin surkeita.

Koulukisa innostus ja yllättävän hyvät treenit

Aamulla tässä tietokoneella ja yllättäenkin facebookissa nököttäessä löysin facebookin valmennus ja ratsikisa ryhmästä ilmoituksen, että LidRidillä olisi seurakoulukisat 5.10. Kiinnostuin heti tietenkin. Helpoin ohjelma oli Helppo C:2. Luin ohjelman heti SRL:n sivuilta heti läpi ja se ei vaikuttanut ylivoimaisen vaikealta. Ihme on, jos se läpi menee, mutta se ei tuntunut suoraan täysin menetetyltä peliltä yhtän pikkuruista asiaa lukuunottamatta. Nimittäin peruutusta. Se ei suju ei mitenkään päin. Onneksi kuitenkin huomenna on Satun tunti illalla (melkein yöllä jos Noan aikatauluja ajatellaan) niin voidaan opetella peruuttamaan.

Noa oli mahtavalla päällä tänään ratsastaessa. Se oli jopa käynnissä pirteä ja ravissa ja laukassa jo melkein liiankin pirteä. Muutenkin Noa oli hirveän pirteänä ja hyvän tuulisena. Kaikin puolin ohjelman ratsastus meni yllättävän hyvin. Keikkailin kyllä ja kippailin ja tein sen miljoona virhettä, mutta luulin sen silti menevän paaljon paljon huonommin. Sen lisäksi huomasin yhden sata virhettä mitä olen tehnyt ratsastaessa viime aikoina. Lisäksi huomasin, että vähän käytetty ja melkein välillä unohdettu askellaji käynti paljastaa juurikin niin paljon mitä Satukin on mulle saarnannut. Huomasin heti kaikenmoisia kippuroitumisia ja käppyröitymisiä kesken yksinkertasten asioiden ja ihan turhaan.

Ratsastin siis kouluohjelman tiet ensin käynnissä ja huolella mahdollisimman tarkkaan. Välillä oma keskittyminen meinasi herpaantua mutta pääasiassa koko ohjelma meni kahta lapun tarkastus pysähdystä lukuunottamatta suhteellisen hyvin. yritin keskittyä ratsastamaan tiet mahdollisimman tarkasti ja samalla tutkimaan ja tarkkailemaan mitä teen missäkin kohdassa, jos samalla keksisin vastauksia miksi osa asioista menee niin päin prinkkalaa. Sen jälkeen käveltiin hetki löysin ohjin ja sitten ratsastin ohjelman läpi oikeissa askellajeissa. Se meni yllättävän hyvin, vaikka parannettavaa on ja paljon. kokonaisuudessaan ko. ohjelma on itseasiassa aika mukava ja suosittelen harjoittelemaan sitä muutenkin aina välillä, jos tarvii treeniin vaihtelua ja virikkeitä. Minä ainakin herkästi jään muuten junnaamaan paikoilleen tekemään samoja asioita (ja yleensä väärin) päivä toisensa jälkeen.

Tässä linkki Helppo C:2 kouluohjelmaan, joka löytyy myös SRL:n sivuilta. Tulostin kaksi kappaletta ohjelmia itselleni ja kokeilen uutta systeemiä että merkkaan ensimmäisen kerran kun ohjelman ratsastan läpi kokonaan omat mielipiteeni mitkä onnistui jopa hyvin, jotenkuten, huonosti jne. Teen tavallaan oman arviointini ylös, jotta tiedän mitä "palasia" pitää vielä harjoitella lisää ja mitkä pitää opetella ihan oikeasti ratsastamaan. Se että toimiiko se? Ei mitään hajua mutta ainakin minä tykkään harjoitella asiat niin.

Lisäksi ostin tänään Agrista nahkaiset kannusremmit (varusteurheilua tiedän) ja Noalle semmoiset pehmosuojat alekorista. Suojat ajattelin alunperin taakse, mutta ne oli taakse liika pienet, joten ne saa mennä etusuojina sillon, kun tarvetta on ja taakse ostan isommat. Olen aika kova varusteurheilemaan ja hömpöttämään tiedän, eikä se parannu ratsastustaitoani mitenkään senkin tiedän, mutta minkäs teet. Toki ko. suojat itseasiassa voi jopa tulla tarpeeseenkin ihan kätevyytensä puolesta, jos tarrat vain ovat hyvät ja niitä muistaa pitää kunnossa ja putsata kuivumisen jälkeen hiekat hyvin.

Jälleen kerran ei ole kuvia, eikä mitään muutakaan kivaa, mutta yritän aktivoitua tuossa kuvahommassa edes jollakin tapaa tässä syksyn aikana. Ehkä. En kuitenkaan lupaa mitään.

Hyvää syksyä kaikille! Tänään oli varsin kaunis ilma, vaikka olikin ihan älyttömän kylmä. Nauttikaa syksystä niin se menee paljon helpommin kuin vihaamalla sitä.

Vihdoin bannerihommeli!

Eepin omistaja Paula teki meille bannerihommelin. Iso kiitos siitä Paulalle! Paulan ja Eepin blogin löydät täältä. Kannattaa lukea, jos ei muuten niin ihan siksi, koska Eepi on tosi symppis lentävä lihapullantilainen.

Nyt sitten, kun blogilla on bannerikin pitäisikö jossakin vaiheessa saaha nuo sivutkin valmiiksi? En vain osaa kirjoittaa niihin oikein mitään järkevää. Aina, kun alotan siitä tulee semmoinen ihme räpellys. En tiedä miksi siihen pitäisi saada kertoa ihan kaikki? Varsinkin Noasta, vaikka eihän kukaan jaksa lukea epäselvää selostusta vuodesta 2003 vuoteen 2013. Sitten itsestäni voisin kertoa tyyliin "Hei olen Jaana. Minusta ei ole oikein kuvaa juurikaan. Ja no.. siinäpä se."

Huomasin myös, että noita meidän "hauska, mielenkiintoinen ja sekava" nappeja on vihdoin käytetty. Jos jotku muut napit olisi parempi kertokaa ihmeessä. Muitakin parannustoiveita saa esittää ilman muuta ja yritän niitä sitten toteuttaa niin saisin joskus tästä bloggaamisesta jollakin tapaa järkevääkin. Nykyäänhän lähinnä sepostan kaikkea epämääräistä tänne todella sekavasti, enkä keskity yhtään siihen tekstiin mitä yritän raapustaa.

Loppuun vielä pieni katsaus Noan eiliseen päivään. Noalla oli oikea treenipäivien treenipäivä. Satu tuli pitämään taas 1,5h treenit ja ensin minä menin Noalla ja Laura Eepillä. 45min jälkeen vaihto ja Meri meni Noalla ja Paula Eepillä. Meri ja Paula hyppäsikin pikkuistä ristikkoa ja pystyä lopuksi. Meillä oli puomiharjoituksia (jotka muuten tässä joku päivä jatkuu ihan itsenäisestikin ja auta armias, kunhan on seuraavat treenit), jossa pää asiallinen kuvio oli kumpaankin suuntaan tehdä päätyyn voltti, jossa tähdätään puomien keskelle. Voin harjoituksista piirtää kaavion tässä jossakin välissä, mutta tekniikan ihmelapsi kun olen niin piirrän sen kaavion paperille, skannaan ja laitan tänne sitten. Puomit tosiaan mentiin ensin pari kertaa ravissa ja sitten laukassa. Voi luoja, että minä jännitin pelkkiä puomeja alussa. Keskityin vain kyttäämään "puomi, puomi, puomi" ja eihän siitä meinannut jo alkuunsa tulla mitään.

Sääliksi kävi Noa parkaa. Ei meinaan mennyt todellakaan putkeen minulla ratsastus millään tavalla. Ärsyttää todella paljon. Sorruin samoihin virheisiin kuin aina. Ulkokäsi lähti työntymään kaulan yli sisälle, joten Noa ei saanut ulkoa yhtään tilaa kääntyä, sisäkäsi kuroi tönköksi sisäohjaan kiinni vetämään, joka sai Noan liiraamaan vielä pahemmin ulos päin, koko minun persaus ja paino valahti taas ulos, kun käpristyin siihen ihmeelliseen kierremutka-asentooni sinne selkään ja sisälonkka nousi navan yläpuolelle (melkein ainakin). Yritäppä siinä sitten sätkiä, että "kun ei tää käänny". Hävettää. En sano, että "huono tunti blaablaa" tai "huono Noa blaablaa" vaan oikeastaan olen aika tyytyväinen, koska nyt oikeasti tajuan, että ne ympyrät ei kummene ennen kuin saan itseni oikeastikin kasaan sinne selkään. Sitten vain täytyy alkaa oikeastikin tekemään töitä sen eteen, että kun alan kipristymään, käpristymään ja tönkköytymään ja mänkkiytymään sinne selkään voltissa karjaisen pään sisällä tai ääneen, että "kasaa itses nainen!" Noahaan tuo tumpulointi ei kehitä mitenkään muuten kuin entistä paremmin liiraamaan ulos ja jäkittämään vastaan "kerran sinä et myötää en se minäkään ala millekään". Noa parka.. Koita kestää..

Ajatus taas karkasi tästä koko tekstistä niin mahdanpas jättää tähän ennen kuin alkaa taas asiat juoksemaan päässä kukkapurkista muurahaiskekoon ja kaikkea siltä väliltä.

Mistä kaikki alkoi

Tämän tekstin piti tulla ensin Noan esittelysivulle, mutta en sitten halunnutkaan tätä siihen niin ajattelin kuitenkin julkaista tämän luettavaksi.

Noa oli juuri vieroitettu emästään, kun sen ensimmäisen kerran silloin talvisena iltana tallissa näin ja voin vannoa, että se oli RUMA! Pikkuruinen, epäsopusuhtainen, tuppurainen, laiha ja arka pikku otus nökötti Harjulla karsinan nurkassa piilossa surkeana. Alkoiko tästä vuosisadan hoitaja tarina? No ei! Inhosin koko rumilusta silloin. Kamalan näköinen elukka, jonka olisi voinut palauttaa sinne mistä se tulikin. Vannoin, etten edes siivoa sen karsinaa vapaaehtoisesti saati harjaa sitä, jos ei ole pakko. Tarhaan ja talliin voin sen iltatallien yhteydessä kuskata, mutta muuten en ylimääräistä koske koko otukseen.

Noh.. Pitihän siihen koskea. Jo heti seuraavan päivänä Harjulle tulosta Noa tarhaili Pimun kanssa alatarhassa. Pimu hieman höykkyytti mokomaa rumilusta ja sehän meni hyppäämään aidan yli peltoon, jossa oli lunta ja PALJON. Eikä auttanut kuin lähteä mokomaa karvaturria sieltä pelastamaan, kun yksin tallilla olin. Oli muuten oma hommansa koko touhussa, kun se pikku eläin oli niin älyttömän arka ja lopuksi sen sieltä pellosta sainkin kahlattua kiinni, kun Noa meni hyppäämään ojaan ja upposi hankeen melkein päätä myöten. Eikä koko touhu ollut siinä vaiheessa edes ohi, kun se otus piti saada vielä sisällekin. Jeesus mikä urakka! Eikä sille ollut vielä siinä vaiheessa loimia niin yritin vähän pyyhkeellä kuivailla toista poloista ja laitoin huumorin viltin selän päälle, josko se vähän kuivahtaisi siihen. Se kuivaaminenkin oli aika eksoottista touhua. Joko tästä alkoi se vuosisadan hoitajatarina? No ei edelleenkään.

Noa meni joksikin aikaa Ristolle, jossa se oli opetuksessa Antilla, Tuomaksella ja Ristolla. Ristolla kävin katsomassa ja harjaamassa Noan kerran samalla, kun kävin katsomassa Riston hevosia. Silloin tuo kummallinen pikku otus alkoi ensimmäisen kerran kiinnostaa. Hirveä kiukuttelu ja hieman uhoakin, mutta kun sen sai asettumaan se yhtäkkiä olikin vain huomion kipeä ja epäluuloinen. Hirveän arkakin se oli varsinkin päästään. Ohiitin silti vielä Noan, koska silloin Harjulla oli Jiri. Hulmuharjainen ihana ja komea suomenhevosruuna, jota yritin vanhempani saada ostamaan minulle, koska se olisi mielestäni ollut minulle juuri täydellinen. Olihan se komea, kiltti, hyvä ajaa ja tuli tarhassa laukalla luokse, kun vihelsi. Isi ei ollut samaa mieltä ja Jiri jäi saamatta.

Noa 2-vuotis kesällä Harjulla. Juuri ennenkuin aloin sitä hoitamaan.

Noa tuli jossain vaiheessa takaisin Harjulle ja vielä silloinkaan se ei oikein sytyttänyt. Noan nimi oli ongelma pitkän aikaa, kun siitä piti tulla No Au Au. Hippokselle se ei kelvannut. Oh No ei kelvannut, koska sellainen oli jo. Nocturnekin oli jo. Se miten Noasta tuli Ex Nocturne onkin hieman sattumaa. Olenko kuitenkaan missään vaiheessa sanonut meidän tarinamme olevan sieltä tavallisimmasta päästä? Hoidin tuolloin edelleen vain Huumoria, joka oli ehdoton silmäteräni. Aloin kuitenkin, kaikista "ei ikinä"-vannotuksista huolimatta, hoitamaan myös Noaa syyskuussa 2003 ja silloin alkoi se vuosisadan hoitajatarina. Eikä se kauaa ottanutkaan, kun olin myyty. Tuon ihanan pikku otuksen kanssa oli työtä ja tekemistä. Pelkästään harjaamista ja jalkojen nostoa ja kaikkea mahdollista talutusta myöten harjoiteltiin ja harjoiteltiin ja hiottiin viimeistä myöten.

Työtä ja tuskaa Noan kanssa on ollutkin, koska se ei ole ollut koskaan sieltä helpoimmasta päästä hevosia. 3-vuotis talven aika isoilta osin Antin ohjeilla Noaa treenasinkin. Antti ajoi hiitit ja välillä kävi treenilenkillä katsomassa miten edistytään. Sen talven aikana tuli istuttua kärryillä ja PALJON. Käytännössä asuin tallilla. Näin unta Noasta, sen hoidosta ja treeneistä, koulussa mietin treenisuunnitelmia ja kaikkia muita Noamaisia asioita. En muista milloin olisin mihinkään paneutunut niin täysillä. En muutenkaan ole paneutunut mihinkään niin täysillä kuin Noaan.

3-vuotis kesällä Juopulin harjoitusraveissa. Huomatkaa kuinka onnettoman kapea se on tuolloin ollut.

Noa veti heiniä keuhkoihinsa Rovaniemen ravireissulla 3-vuotis keväällä, jolloin luulin kaiken olevan ohi. Jollakin ilveellä se siitä kuitenkin parani täysin ja palautuminen ja hapenotto kykykin parani jotenkin ihmeellisesti. Uskon, että se kuulostaa ihmeelliseltä, mutta jos tietäisit ja olisit elänyt koko meidän tarinan tältä kohta kymmenen vuoden ajalta sinua ei yllättäisi kovin monikaan asia. Noa ruunattiin 3-vuotis kesällä useammastakin syystä mikä ei sinällään haitannut. Ei se ollut mitenkään riskialtis ori, eikä vaarallinen... Anteeksi.. Oli se joissain tilanteissa vaarallinenkin, mutta se orius ei ollut se ratkaiseva tekijä siinä.

Joudun vähän nopeuttamaan ja jättämään asioita kertomatta, koska varsinkin "nuoruusvuosina" Noan kanssa tapahtui ja PALJON. Tästä tulee pitkä teksti jo valmiiksi, mutta kaikkien tapahtumien myötä tästä tulisi loputon, vaikka jättäisi pikku jutut vielä väliinkin. Miksikö muistan niin paljon? En tiedä. En oikeasti tiedä miksi, mutta muistan esimerkiksi minkä värisiä, kokoisia ja näköisiä kaikki Noan päitsen on vuosien varrella ollut ja niitä on mennyt ja monet, koska meillä oli monta vuotta ongelmana semmoinen ihanuus kuin vetopaniikki.

4-vuotis kesällä tapahtui jotain ratkaisevaa. Noa hillui yksin laitumella ja oli ilmeisesti kompuroinut. Ensin luultiin sen saavan lämpöhalvauksen, koska oli oikeasti kuuma päivä. Kun lähdin taluttamaan Noaa tallia kohti selvisi kuitenkin, ettei se ollut kuumuudesta kiinni. Noa käveli viimeiset askeleet kolmella jalalla. Toista etujalkaa se vain roikotti ilmassa ja etupäätä siirsi hypähtämällä ottaen samalla päällä tukea minun olkapäästä. Silloin oeltin kaiken olevan ohi. Klinikalle se vietiin seuraavana päivänä. Edellisen päivän, illan ja melkein yönkin olin tallissa Noan kanssa. Aamulla hönkäisin tallille jo aikaisin ja edelleenkin pääasiassa vain istuin sen vieressä karsinassa. Koppiin meno oli vaikeaa ja klinikalle kun mentiin oli klinikan henkilökuntakin hämmästynyttä, että "se todella on ihan kolmijalkainen". Takasilla askeleet ja pää minun olkapäätä vasten ja etujalalla "hop". Samalla rytmillä edettiin hyvin hitaasti kohti klinikan tiloja ja siellä pakko karsinaa. Noa rauhoitettiin, jalka kuvattiin. Minulla teki pahaa, pyörrytti ja heikotti.

4-vuotis kesällä vielä hoitohevosena. Ohjaksissa Risto Mäkelä

Noalla epäiltiin kavioluun murtumaa. Kuitenkin jo viikossa se alkoi hieman varaamaan jalalle painoa. Sain luvan hoitaa sitä kaikin mahdollisin keinoin mitä suinkin keksin. Pentti sanoi myös ettei vika ole kavioluussa vaan jossain ylempänä, kun se alkaa noin nopeaa sille varata painoa. Noan oli tarkoitus mennä tiistaina teuraaksi. Se kuitenkin vielä maanantaina käytettiin klinikalla, jossa todettiin ultralla lavalta ja ryntäältä revenneen lihaksia ja paranemismahdollisuudet oli 50-50. Voi tulla käyttöhevonen, voi tulla kilpahevonen tai voi olla ettei se tule enään ikinä kestämään mitään. Näillä tiedoilla lähdettiin klinikalta. Noan kohtalo ratkesi. Minulle tai teuraaksi. Tällä kertaa isikin suostui. Liekkö piilevää kiltteyttään vai miksi tiedä häntä.

Muistan yhä hetken, kun Noan passin ja kilpailukirjan (kyllä ne oli käytössä vielä silloin) Jäälin Ärrältä hain ja siellä luki minun nimeni. Sitä tunnetta on vaikea edes kuvata. Vaikka toki vaikeudet ja ongelmat eivät todellakaan olleet ohi. Ei mistään kohin. Noan kanssa on tapahtunut todella paljon. Noan kanssa on tehty todella paljon. Virheitä olen tehnyt lukemattomat määrät. Välillä on ollut mielenkiinto koko hevoshommaan niin loppu, että tallilla käyntikään ei ole huvittanut pätkääkään. Noasta en kuitenkaan ole raskinut luopua. Enkä raskikaan ennen kuin on pakko. Pari vuotta sitten, jälleen kerran vannotuksista huolimatta, kiinnostuin jostain ihmeen syystä kouluratsastuksesta ja sitä alettiin Noan kanssa harrastamaan ihan todella. Siitä, sen takia ja siksi tämäkin blogikin sai alkunsa.

Kajaanissa. Ohjaksissa Erkki Paaso

Noan on yllättävänkin monikäyttöinen hevonen. Sillä treenataan pääasiassa lihaskuntoa, koulua ja esteitä, mutta sillä ajetaan silloin tällöin myös hiittiä sekä ravilla että laukalla. Harjoitusraveissakin on käyty sekä montessa että kärryiltä ja olisi tarkoitus vielä käydäkin. On käyty myös matkaratsastuskisoissa, koulukisoissa, estekisoissa ja kiitolaukkakisoissakin. Noa ei ole rakenteeltaan mikään huippu.. noh.. mihinkään.. Se on pikkuinen, kapea, hieman takakorkea ja mitä kaikkea. Silti sen kanssa voi harrastaa liki mitä vain. Kaiken muun lisäksi Noalla on purentavika, liika liha etusäärellä ja mitä kaikkea. Mikä ratkaisee sitten sen, että sen kanssa voi harrastaa vaikka ja mitä? En tiedä. Toki sen verta valaistakoon, että menestys oikein missään lajissa ei ole ikinä ollut huimaa, mutta liekkö siinäkään suurin syy hevosessa vaan enempiki minussa?

Muhoksen harjoitusravit ja VOITTO! Ohjaksissa Erkki Paaso

Noa onkin maailman paras hevonen minulle.

Koulukisat Jäälintallill kesä 2013.

Teresa ja Noa estekisoissa Jäälintallilla kesällä 2013.

Harjoitusestekisat Turkan Ratsurinteellä tänään

Noa ja Teresa ja Teresan vakio kisaorja Sonja tuli Teresan tuttujen kanssa kimppakyydillä Jäälistä ja minä ajelin suoraan kotoa kisapaikalle, jonka osoite oli Turkanrinne, EI Turkantie. Ei kannata ajaa Turkantielle varsinkaan vinkan kanssa. Tien päässä on nimittäin melkomoinen mäki, jossa Kia parkaakin sai aika hyvin polkea, että pääsi sen mäen ylös. Jäin vain itsekseni pois ajaessa miettimään, että miten ne ihmiset sieltä tien päästä pääsee talvella kauppaan?

Noh.. Joka tapauksessa seuraava risteys oli sitten oikea ja Sonja ehti soittaakin, että olenko tulossa. Yllättäen minä myöhässä kuinka voi ollakkaan? Sitten Noalle varusteet päälle ja verkkaa odottelemaan. Teresa ja Noa meni 50cm:n luokan toisessa verkkaryhmässä. 50 cm:n rata meni todella hyvin ja tuloksena olikin punainen neljännen sijan ruusuke, johon oltiin kaikki tyytyväisiä. Rata oli siististi ratsastettu, hyvillä teillä. Mitä nyt alussa Noalla oli vähän turhan paljon intoa ja vauhti päällä. Tosin ei passaa valittaa, koska aikaisemminhan Noa oli perin laiska esteradoillakin.

Kisatällingeissä ennen ensimmäistä verkkaa ja kappas hieman minun sormeakin reunassa.

On se vain söpö punaisine huppuineen.

Mielissään vai mielissään? Totta kai erittäin mielissään minä ainakin. Hieno ruusuke hienolla ratsukolla.

70cm:n luokkaan mentiin myös toisessa verkkaryhmässä. Alkuverkka meni ihan ok, mutta kun verkkaesteeksi lisättiin sinikeltainen okseri alkoi koko homma mennä vähän läskiksi. Noa kielsi, Teresa tippui ja riisui suitset mennessään. Siinä sitten kävelin Noan kiinni (huom verkassa jossa oli muitakin hevosia tuo rakas latipääni kävelee (!) mukamas pakoon päästyään irti) ja ohjat kaulalle, että voin alkaa oikomaan suitset päähän. Siinä sitten Noa seisoi keskellä kenttää ohjat kaulalla, Teresa meni pesemään hiekat naamasta ja muut jatkoi verkkaa. Teresakin tuli jatkamaan verkkaa ja tuskallisen työn jälkeen siitä sinikeltaisesta esteestäkin päästiin yli parikin kertaa.

Näillä enteillä Teresa ja Noa olivatkin verkan jälkeen heti ensimmäisinä vuorossa ja noh.. ei mennyt ihan niinkuin elokuvissa. Ensimmäiseltä esteeltä Noa tempas puomin takajalkojen väliin mukaan, parille muulle esteelle tuli kielto, jos parikin, mutta sitten ne pari estettä mitä Noa hyppäsi hyvin ja häsläämättä meni oikeasti hyvin ja kevyesti. Sitten se sinikeltainen este koitui taas viimeiseksi niitiksi ja siihen piti kieltää kolmesti (??). En tiedä mikä pelleilyvilli Noalle iski. Väsyikö se? Kypsyikö? Pääsikö kieltämisen makuun? Iso kiitos kuitenkin "kisatirehtöörille", joka antoi radan ensimmäisen vaiheen suorittaa loppuun ongelmista huolimatta. Teresa oli kyllä sinnikko ja jaksoi yrittää ja yrittää ja yrittää silti repimättä, potkimatta ja mätkimättä liikoja.

Tallille, kun päästiin takaisin Teresa laitteli Noan vielä karsinaan syömään kauroja ja heiniä ja juomaan melassivesiä Sonja (tietenkin) apunaan ja minä tuuskailin mitä tuuskailin siinä samalla. :) Siivosin vielä karsinan (huom jopa sanoin, että haluan siivota sen. Olenkohan oikeasti ihan terve?) ja Rosan kanssa siivottiin "putte"tarhasta 5-6 kottarillista sontaa pois. Siinähän vierähti aikaa sitten vähän yli viiteen asti ennen kuin pääsin yrittämäänkään kotiin päin lähtöä. Ja se enempi bloggaaminen? Heehehee! Vaikuttaa enempikin hyvältä vitsiltä.

Pari kuvaa lisää

Tässä vielä illan ratoksi kaivelin tämän päiväseen postaukseen lisäksi kuvia matkaan. Ensinnä niistä koulukisoista yksi kuva.

Mua ahistaa ja Noaa nukuttaa. Ja mulla on jalustin ihan liian syvällä jalassa. Kuvasta kiitos Merille.

Sitten vielä eilisistä kisoista kuva, joka on HIENO!

Teresa ihan selkeesti keskittyy ja Noa on kerranki oikeasti hienona. Kuvasta kiitos Olgalle.

Siinäpä ne. Ei huikeita määrättömiä määriä, mutta piti käydä vielä liimailemassa ne tänne mukaan ja matkaan.

Treenailuja ja kisailuja

Montako kertaa se pitääkään todeta, että pitäis blogata liki joka päivä? Heti, kun on taukoa on asiaa niin paljon, että eihän sitä kukaan jaksa lukea. Noh.. Yritetään tiivistää nyt kuitenkin.

Ensinnäkin 14.7.2013 Teresa meni Noalla Jäälintallin ja Jäälinratsastajien järjestämiin koulukisoihin "naapuriin". Kouluohjelmana oli Perusmerkki. Kisojen oli tarkoitus olla alunperin 3.8.2013, mutta kelien takia ne jouduttiin siirtämään. Aikaisempii kisoihin olin menossa Helppoon C:hen. Näihin kisoihin en alunperin ollut menossa ollenkaan muuta kuin katsomaan, koska Noa on ollut Terellä ylläpidossa ja minä ratsastanut suht vähän siihen mennessä. Jostain syystä Teren suorituksen jälkeen tuli kuitenkin hirveä hinku ja jälki-ilmona piti ängetä siihen Helppoon C:hen. Periaatteessa suoritukseen olin tyytyväinen ja menihän se rimaa hipoen läpikin, mutta silti ei niin hyvin kuin olisi voinut mennä. Miksi minun pitää varsinkin kisoissa ryssiä mm. laukan nostot? Mikä hinku siinä oikeen on? Teresan ja Noan suoritus meni tosi kivasti, vaikka osassa kohtaa Noalla oli muka pikku-ukkoja liikenteessä. Pöytäkirjaa en ole vielä saanut aikaseksi skannattua, mutta tässä kuvia kisoista.

Ei paha , jos ottaa verrokkia ekoista koulukisoista. Mää vaan roikun ihan liikaa sisäohjassa ja missä tuo ulkokäsi menee? Kuvasta kiitos Roosalle.

Sanaton. Kiva kuva, mutta... Tönköt käet, roikun liikaa ohjissa ja ja ja.. Noh.. lohdutan itseäni edelleen ottamalla verrokkia ekoihin koulukisoihin, että on sitä jossain kehitytty. Kuvasta kiitos Roosalle.

Tämä on yllättävän ok lopputervehdys paitsi että Noa pysähtyi taas hieman vinoon, minä tervehdin eri kädellä kuin käytännössä kaikki muut ja kumarrankin näköjään myös niille Noalle aikaisemmin ilmestyineille pikku-ukoille asti. Kuvasta kiitos Roosalle.

Kisojen jälkeen hiljaiseloa oli hetki, koska Noahan on edelleen Teresalla ylläpidossa. Sitten tällä viikolla ja viime viikolla oli Satun treenit, joista jostain syystä en ole hehkutellut, koska ne meni jopa ihmeenkin hyvin. Toki kaikkeen ei voi olla tyytyväinen (minä ainakaan), mutta osaan kuitenkin voi. eikö voikin? Mieli tekisi sepostaa tarkemmin, mutta ehkä jätän nyt väliin, koska tähän pitää mahtua vielä biljoona muutakin asiaa samaan sylttyyn.

Viime viikon treeneissähän ilmeni semmoinen kurja homma, että Noan koulupenkille tai Noalle oli tapahtunut jotain ja kun mahavyön veti kiinni lusahti etukaari ihan säkään kiinni. Siispä soittoa Lissulle, että tulee Oulussa käydessään mallaamaan satulaa ja katsoo mitä sille tehdään ja vain estesatula käyttöön joksikin aikaa. Toki vaarallistahan se ei ole, koska ratsastaa pitää osata penkillä kuin penkillä. Ainoa harmi siinä on treenit.. Satu rääkkää oli este- eli koulusatula, satulaa eli ei. Hanuriparka joutuu lujille. Vaikka viime viikon treeneissä (kyllä sorrun sittekin vähän lätisemään, koska ajatus taas lentää) olin jo alkuverkoissa ihan hämilläni, ku pystyin menemään harjotusravia yllättävänki hyvin estepenkillä. Mitä on tapahtunut? Ja milloin? Ja missä kohin tätä holtitonta kehoani?

Seuraavaksi puheeseen voitaisiin ottaa eiliset estekisat. Siispä jälleen "naapurissa" kisailtiin. Tällä kertaa oli Jäälintallin ja Jäälinratsastajien järjestämät seuratason estekilpailut kyseessä. Osallistujia oli paljon ja muualtakin paikkakunnilta ja koko meidän perä oli melkoisen täysi. :) Teresa ja Noa meni 50cm ja 70cm luokat. 50cm meni tosi hyvin. Vaikkei sijoitusta tullutkaan olen tyytyväinen. Tuloksena puhdasrata ja suoritus oli siisti ja "vakaa" (Noa huomioonottaen). Kehitystä tapahtuu siis myös esterintamalla. 70cm ei mennyt ihan kuin elokuvissa, koska Noa päätti sitten kieltää jo toiselle esteelle kahdesti ja se meni sitten siihen.. Väsyikö Noa? En tiedä. Kielsikö ihan "piruuttaan"? En tiedä sitäkään. Ei kuitenkaan passaa masentua vaan leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Siispä josko ensi viikonloppuna kisailtaisiin taas. Vuorossa Turkanrinne ja luokkina jälleen 50&70.

Yritän jatkossa muistaa blogata useammin (HAH! saahan sitä sanoa), koska aiheita olisi vaikka ja millä mitalla. Se vain tahtoo olla, että kun on laiska niin sitä vain on laiska. Muka en saa aikaseksi kirjoitettua, eikä tekstiä tule, vaan eihän siihen usko kukaan, kun milloin minä olisin hiljaa? Nukkuessako? En aina silloinkaan mikäli mieheltä kysytään. Nyt kuitenkin on aika nostaa hanuri penkistä ja alkaa toimimaan jotain. Josko vaikka keräilisi Noan kisakamat pesulle? Estekisakuvia linkkailen myöhemmin, jos Teresa antaa luvan ja löytyy hyviä. Muitakin kuvia olisi, kun niitä saisi aikaiseksi lisättyä. Sitä odotellessa.

Raviurheilullisia parannuksia

Tänään on ollut kummallinen päivä. Tästä päivästä etiäspäin Noa on ylläpidossa Teresalla ainakin kuukauden päivät ja minä olen ihan ihmeissäni. Olen periaatteessa hevoseton huoleton ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen. Tai jos sekä Noan että Huumorin hoitaja vuodetkin lasketaan tulee siinä jo kaksitoista vuotta. Se on muuten melkoisen pitkä aika. Ihmekkö tuo vähän oudostuttaakin. Toisaalta onhan tässä hevosmaista puuhaa vaikka muille jakaa. Vinkkaa pitää vielä laittaa, hevostavarat järkätä kotona kömmänään, myydä ylimääräisiä heppatavaroita pois ja mitä kaikkea. Eli se mahtaa olla ojasta allikkoon. Ei tästä touhusta pääse koskaan eroon. Vaikka eipä tuo mahda olla tarvettakaan ainakaan vielä.

Mutta josko perehdyttäisiin otsikon aiheeseen? Koko ajatus tuli siitä, kun olin ahkeran mainonnan uhri ja tänään yritin sitten ilmoittaa Noan Juopuliderbyihin monteen. Noh.. Monteen ei ollut muita tulijoita niin jäi sitten ilmoittamatta ollenkaan. Minähän kun en kärryiltä varsinkaan Noalla kilpaa aja. Kuitenkin tässä tuttavien kanssa ko. kekkereistä keskusteltua tuli mieleen muutama pientä juttua, jotka voisi helpottaa ihmisten elämiä paljon.

Harjoitusraveissahan kun on yleinen malli "sarjat tehdään ilmoittautuneiden mukaan" ja siinä ei mielestäni ole todellakaan mitään vikaa. Kuitenki tuli pohdittua, että olisiko Hippoksen Heppa-järjestelmään, johon harkkareissakin voi ilmoittautua, tehdä ilmon niin että malli olisi esimerkiksi seuraavaa:

Sarja 1. Lämminveriset
Sarja 2. Lämminveriset monté
Sarja 3. Kylmäveriset
Sarja 4. Kylmäveriset monté
Sarja 5. A-ponit
Sarja 6. B-ponit

Sitten tietenkin sekä lämpösten että "puttejen" niin sanotut sarjat vain jaettaisiin niin kuin tähänkin asti. Miksi näin? Koska se helpottaisi poni-ihmisiä tietämään miten sinne on ilmoittautunut poneja. Ennen kaikkea se helpottaisi mahdollisia montéen hinkujia tietämään onko sinne monteen tulossa ketään vai pitääkö katsella kärrylähtö suosiolla. Sitten vasta ilmon päätyttyä mikäli monteen olisi vain pari tulijaa ko. henkilöille soitettaisiin ilmoitatko ennemmin kärrylähtöön. Olisiko tämmöinen mahdollinen? En tiedä, mutta voisi helpottaa monia.

Toinen olisi yleisesti ponilähtöjä koskeva mullistus Oulun alueella ja lähikunnissa (vaikka kaikkihan me ollaan yhtä hemmetin isoa, uutta ja hienoa Oulua) olevista poniohjastajista tehtäisiin "Kuskipankki". Kyseisen kuskipankin voisi tehdä esimerkiksi Oulun ravien (ja miksei muidenkin) sivuille. Jokainen innokas kuski ilmoittaisi omat tietonsa esimerkiksi ravinuorten vetäjälle mikäli haluaisi  saada laina-ajokkeja ajettavakseen. Tietoihin laitettaisiin kaikki tärkeimmät sekä ohjastaja voisi ilmoittaa haluaako yhteystiedoissaan mainittavan puhelinnumeroaan tai voiko puhelinnumero olla tarvittaessa saatavilla esimerkiksi ravinuorten vetäjältä. Malli kyseiseen "listaukseenhan" on hyvin yksinkertainen. Tässä pikaisesti ajateltuna yksinkertainen idea, jonka saa minun puolestani ottaa harraste tahi hyöty käyttöön tarvittaessa vaikka villasukkatehtaalle, jos haluaa.

Nimi                      Ajolupa        Ajaa kilpailuissa         Penkkiraha             Yhteystiedot
Maija Mallikas          P               Kaikki                               Ei                            0400-123123
Petra Puikoissa        P              Toto/Paikalliset           5€/lähtö               p.p@sähköposti.net
Ritva Ravinen          C                     Toto                      Sovitaan     Kysy ravinuorten vetäjältä
Peppi Ponila             P       Hiitti/harjoitus/paikallis      Ei       0400-456456/peppi@posti.fi

Mallista jäi pois vielä alue jossa ko. kuskit pääsevät ajamaan, ajaako kuski hiittejä jne. Kyseinen listaus helpottaisi kuitenkin mahdollisen lainakuskin tarvijoita. Listan "ylläpitäjä" ei siis kaivelisi kenenkään tietoja mistään vaan kaikki ilmoittaisivat kyseiseen listaan omat tietonsa itse. Toki sama lista olisi äärettömän hyvä montekuskeistakin, mutta parempi olisi silti saada se aikaiseksi ponikuskeista, koska on takuulla ja paljon kuskeja, jotka haluaisivat päästä ajamaan, mutta omaa ponia ei ole ja myöskin ihmisiä, joilla on joko useampi poni, joita ajaa tai mahdollinen sairastapaus tai joku muu, jolloin ponille tarvisi lainakuskin vaikka vain harjoitusraveihin. Kyseinen lista kuten sanoinkin on äärettömän helppo tehdä ja se on äärettömän helppo pitää yllä esimerkiksi Excel tiedostona omalla koneellaan. Tietojen päivitys tai kuskin poistaminenkin tapahtuisi kuskien omasta aloitteesta. Pohjan kyseiselle listalle tarvittaessa voin luoda vaikka jo heti huomenna töiden jälkeen ja luovuttaa siitä eteenpäin ilman mitään sen kummempia vaatimuksia kuin että mahdollisimman pääsisi poneja ajamaan.

Olisiko noissa kummassakaan mitään ideaa tai mahdollisuutta? Olisiko sekin pieni helpotus saada ravimaailman harrastelija puoltakin hereille ja syttymään uudestaan?

Nykyään todella monia harjoitusraveja perutaan, koska ihmiset ei ilmoita hevosiaan sinne. Miksi näin? Ovatko ihmiset alkaneet vähentää ns. "huonojen" hevosten määrää vai onko vaatimustaso nykyään niin koskealla, että loimi tai pokaalipalkinto ja hyvä tunnelma ei ole mistään kotoisin? Muistan harjoitusraveja, joissa oli kärrylähtöjä joka suuntaan ja montejakin sekä lämpösille että "puteille". Hevosia oli paljon samoten kuin ihmisiäkin ja tunnelma hyvä. Ihmiset ostivat makkaroita, lettuja, kahvia ja arpoja. Arpoja sitten jännitettiin voittaako ja sen lisäksi mitä voittaa. Sekin oli osa huvia, koska arpapalkinnot olivat aivan laidasta laitaan. Turistiksi hevosihmisen mukana tullut täysin raveista ymmärtämätön ihminen saattoi voittaa rehusäkin tai loimen ja hevosmies puolestaan hiusten kuivaajan. Haittasiko se ketään? Tuskin kovin paljoa.

Joskus myös harjoitusraveista kaikki hyväksytyn juoksun tehneet saivat rehusäkin (tässä myös mallia vähän ratsumaailmaan, jossa osallistumisesta maksetaan kymppi tai enemmän ja palkinnoksi saadaan kuppainen ruusuke, jos sitäkään). Voittajahan sai parhaimmillaan loimen ja pokaalin ja toinen ja kolmaskin saivat pokaalit. Eiväthän ne mitään kalleimpia mahdollisia pyttyjä olleet, mutta kuuleman mukaan voittokoss.. kröhh.. siis limpparit.. pysyivät sisällä ja useammallakin niitä mahtaa hyllynreunalla olla yksi jos toinenkin. Harjoitusraveihin tultiin nimenomaan harjoittelemaan. Hiittaamaan porukassa ja nauttimaan tunnelmasta.

Onko tämä kaikki mennyttä aikaa ja minäkin jämähtänyt kivikaudelle ja tulevaisuuden juna vain ajanut minunkin ohitseni? Olenko tulossa vanha paasatessani "ennen kaikki oli hyvin. Juopuli ajoi kahdesti vuodessa Alakylä samoten ja harkkareita oli joka nurkka täysi"? Toki sinällään olen tekopyhä, koska en itsekään Noaa kärrylähtöön Juopuliin laittanut. Ongelma vain on se että Noa on nuorempana ollut "vähän hankala" ja minulle on sen kanssa jäänyt kammo. Jos en saa täysin tiettyä kuskia täysin varmaksi en lähde koko leikkiin mukaan ollenkaan. Silti kuitenkin ajatus vähän olisi, että lähtisin näihin Juopuliderbyihin ihan vain turistiksi ja miksi ei talkoilemaankin hieman.

Kuka tietää. ;)

Hyvää ravikesää kaikille ja onnea Juopulin koitoksiin, jos en pääse paikan päälle fiilistelemään!

Silloin kun onnistuu

Saako ratsastaessa itkeä? Ei ollut tänään kaukana. Satu ensin ratsasti Noan "hyväksi" ja minä hyppäsin sitten selkään. Alku meinas tökkiä, mutta kun homma lähti sujumaan niin voi jeesus kun mä vihdoin aloin oppia sen! Onnistuin tekemään asetuksia, aloin ymmärtämään missä oon menny vikaan ja mitä mun oikeasti kuuluisi tehdä. Myötäykset tulee edelleen myöhässä, mutta pikku hiljaa aloin jo vähän tajuamaan ees välillä millon myödätä, että se tulis edes melkein oikeaan aikaan.

Se ravi mitä sain Noan siinä ympyrällä menemään oli mahtavaa. Se tunne ratsastaessa oli mahtava. Vihdoin! Priimaahan se ei ollut, mutta minimaalinen läpimurto tuli tehtyä ja siihen saa, voi ja pitääkin olla äärettömän tyytyväinen. Kuviako? Mitä kuvia? Millä siellä ois mitään kuvannu? Okei okei myönnetään olisin minäkin halunnu kuvia, mutta josko niitä toivottavasti ehtisi vielä saada.

Toki sitten alettiin tekemään laukka tehtävää mikä palauttikin sitten maanpinnalle, että työtä vielä on ja PALJON. Onneksi vaikuttaisi sentään, että suunta on suunnilleen oikea.

Iso kiitos Satulle! Ilman ammattiopettajaa on turha yrittää nyhrätä mitään, koska pelkästään itsekseen räpimällä ei edisty. Muistakaa opetella ratsastamaan oikein. Ainakin yrittämään. Sitä minäkin yritän kaikin voimin. Voin luvata, että se ON vaikeaa, mutta palkitsee tällaisina pieninä "voiton" hetkinä.

Super talleilupäivä ja ihka elävä KYY!

Tänään oli kaikkien tallipäivien äiti, isä, kummi, mummo ja sen kaima. Tein enemmän asioita kuin olen tehnyt viimeisen puolentoista kuukauden aikana yhteensä. Toki viimeisen puolentoista kuukauden aikana en tallilla ole tehnyt oikeastaan juuri mitään. Saati edes hirveästi käynyt tallilla. Töitä olen tehnyt kuin elukka ja välillä talleilu mielenkiintokin oli jo niin kortilla, että aloin jo miettiä mikä järki koko touhussa edes on. Tänään se taas selvisi, että onhan siinä joku järki olemassaan.

Menin tallille jo puolenpäivän lieppeillä. Ensin keräilin käytävältä ja varustehuoneesta kaikkea Noan pesuun meneviä pyyhkeitä yms. pussiin, jotta muistaisin ottaa ne kotiin lähtiessä mukaan. Uskokaa tai älkää jopa muistinkin ne. Sitten tyhjensin karsinan ovessa olevan leipäpussukan ja puistelin kaikki muruset sieltä pois. Laitoin sinne kotona kuivatut leipäset, joita olikin melko paljon.

Tein Noan ruuat valmiiksi ja yhden sankon pesin rytkyjen pesu sankoksi. Niitä rytkyjä tulikin sitten pestyä. Ensin pesin rintaremmiheijastimen, siniset varapäittet, jännesuojat, putsit ja Noan ötökkähupun. Romujen lilluessa sankossa tyhjensin Noan karsinasta kuivikkeet tallin pesua varten valmiiksi. Noahan on liki koko kesän yöt ulkona niin käyttökelpoiset kuivikkeet lemppasin Ladyn ja Lyytin karsinoihin ja hienoimmat tohkät pohjalta lakaisin kasaan ja keräsin kottareihin. Vesikupin ja ruokakupinkin pesin karsinasta. Suolakivi muuten unohtui vielä riipiä pois seinältä. Pitää yrittää muistaa se huomenna.

Välissä käytin Lukaa lähimontussa uimassa ja Lukalla tuntui olevan ylettömän hauskaa. Takaisin tullessa Luka keksi sitten paskoa käytännössä keskelle tietä. En sitä sontaa sitten viittinyt siihen jättää niin heivasin Lukan Kiron seuraksi Noan karsinaan pällistelemään (tallissa huomattavasti viileämpää kuin ulkona saati autossa) ja nappasin lapion ja lähdin noutamaan kakkoja. Takaisin käppäillessä kera lapion ja paskojen huomasin sivusilmällä tiellä jonkin luikeron. Säikähys oli melko suuri, kun tajusin, että se on käärme. Tarkemmin katsoessa huomasin sen olevan kyykäärme. Mokomaa luikeroa tinttasin peräti viidesti lapiolla vaan empä sitä onnistunut hengiltä saamaan. Loppu päivän (lue: vieläkin!) olikin semmoinen olo, että omissa, Noan tai koirien jaloissa luikertelee ylimääräistä. On ne vain ilettäviä ällötyksiä. Ei vissiin oo taas luonto mitään järkevämpää ole keksinyt kehittää?

Noh.. Kärmeksestä piti toipua ja tallihommia jatkaa. Hainkin Noan tarhasta, harjasin hyväksi ja sain nakata uuden koulusatulan selkään. Omaan silmääni se passasi kuin nakutettu Noalle. Toivottavasti se myös ajan kanssa osottautuu sopivaksi. Olihan se tautisen hyvä istuakin. Kuin unelma suorastaan. Alkuun treenit kentällä oli tyhjää höttöä, kun en mitään järkevää treenattavaa muka keksinyt. Tai no.. Keksin.. Olisin halunnut kaiken mahdollisen tehdä kerralla ja pää oli muutenkin ihan hukassa niin tietäähän sen mitä siitä tulee. Ei kerrassaan yhtään mitään. Kuitenkin kun sain ajatukseni kasaan ja järkevää aikaiseksi pareja laukka pömpeleitä lukuunottamatta Noa oli mahtava isolla ämmällä! Se oli juuri se asia mikä löi lopullisen naulan arkkuun ja muistutti, että tämän takia minä olen tämän touhun kanssa välillä melkein naimisissa.

Kentällä pörräilyn jälkeen Merin pukkasin vielä Noaa uittamaan, kun en itse sattuneesta syystä pystynyt lähtemään ja sen lisäksi vielä Rosankin myöhemmin työnsin Noaa sinne jorpakkoon lilluttamaan, kun on ollut tänäänkin melkoisen kuuma päivä. Merin uitellessa Noaa aloin itse keräilemään pestäviä nahkareleitä kokoon ja pesukamppeita siihen hollille. Sainkin vihdoin ja viimein pestyä suitset, molempien satuloiden jalustinremmit ja mahavyöt (sekä koulu- että normivyö kumpikin nahkaisia) ja uuden satulankin pesin ja rasvasin tulille. Roippeet saivat jäädä ladon puolelle kuivumaan, kun vielä loppu päivästä pesin Noan harjat mäntysuovalla, laitoin Noalle ötökkämyrkkyä ja lakaisin melkein koko tallin käytävän kaikesta töhkästä. Noa söi käytävällä iltaruuat samalla, kun sen ensin harjasin (se sai päivän kolmannen harjauksen. Onko se aina pakko piehtaroida, jos vähän pulahtaa?) ja sitten levittelin ötökkämyrkyn. Huppu vielä päähän, Noa tarhaan ja nahkaroippeita kasaamaan.

Samalla, kun kasasin suitset ja laitoin jalustinremmit satuloihin kiinni (mahavyöthän mulla on liki aina satulasta irti) pyyhin vielä pyyhkeellä ylimääräiset rasvajämät remeleistä pois ja voin vannoa, että tuli puhtaat, pehmeät ja kiiltävät. Nuita pitäisi pestä useammin, kun niistä tulee noin puhtoisia. Siinäpä se talleilupäivä kokonaisuudessaan. Aika paljon äksöniä eikös? Toki enempikin olisi voinut tehdä, mutta kun olin kotiin lähdössä kello oli jo puoli kymmenen niin eikö se ole päivä huomennakin? Huomenna voi vaikkapa siivoilla mm. tarhaa ja käydä napsimassa kentältä isoimpia kiviä pois, kun näytti niitä taas pintaan nousseen hevosten jalkojen harmiksi.

Loppuun vielä pakko lisätä. On se vain ihanan ihana Noa. Voiko ihmiselle löytyä parempaa hevosta?

Hyvää synttäriä MINÄ!

Tallipäivä alkoi tänään sillä perinteisellä. Ensin karsinan siivous sitten tarhojen siivousta. Karsinasta lähti puoli kärryä ja niimpä tarhasta kiikutin kolme ja puoli kärryllistä sitä ittiään sen-ittensä -lavalle. Harava heilua ja talikko kans tarhassa ja hiki valu. Noa toimi oikein kiltisti takki telineenä auringossa seisaaltaan torkkuessaan.

Tarkoitus oli mennä kentällä jotain perus juttuja vähän silleen suunnitelmattomasti, kun järki löi totaali tyhjää "mutta mitä tänään tehtäisiin". Ei siitä kenttä touhusta tullut oikein mitään, kun minä olin hukassa ja Noalla oli taas pakkautuneena ilmeisesti puolen viikon virrat samaan päivään. Siispä aikamme kentällä räpistelyämme luovutin ja lähdettiin maastoon rällättelemään... ja voi kuinka me rällättelimmekään.

Puomitie vetäistiin toiseen suuntaan laukalla ja takaisin päin ravilla. Tultiin muuten melko lujaa. Mun jalkkarit oli niin kyyteihin ihan liian pitkät. Puomitien päästä kaarrettiin alakyläntietä kohti hölkällä ja kun alakyläntien pinnat alkoi olla kohillaan nostin laukan. Sitten iski kelirikko ja piti vähän jarrutella. Sitten päästiin taas vähän löysäämään ja y-risteyksen mutkassa Noa kiihdytti intosoikeana niin, että meinattiin vetää kylelleen. Siinä suhinassa lensi toinen etukenkä ilmeisesti metikköön.

Tallille päästyä siis kumisualla "pikahieroin" Noan, laitoin selkään linimenttiä ja kaksi loimea päälle ja aloin kaivella kenkää siihen etuseen. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Ensin nimittäin Noan lootasta löysin kengät ja ajattelin, että olipas se helppoa hokat vain kiertää kiinni ja kenkä jalkaan. Heh.. niin.. Laatikossa ei ollut kuin neljä hokkaa. Noh, lainasin hokat tallinpitäjältä. Sain muut viisi kierrettyä kiinni ja tiukkaan, kun hajotin viimeisestä reijästä kierteet. Hyvä minä! Siispä hokat irti ja takasi laatikkoon ja etsimään uutta uhria. Löytyi kiintohokallinen kenkä onneksi. Toki yhistelmä ei ole häävi, kun toisessa etusessa on tilsakumi ja pitkät hokat ja toisessa pikkuruiset kiintohokka nystyrät. En edes hirveästi pidä kiintohokallisista kengistä, mutta ei tähän aikaan kannata sinne koipeen uuttakaan naulata.

Ja tosiaan ihan itse sen kengän kiinni naulasin, kun moisen taidon olen kerta opetellut. Sitä en tiedä kauanko se kenkä siellä koivessa killuu, mutta eiköhän se tässä selviä. Ihan hyvin sen kuitenkin sain räpsästyä viidellä naulalla kiinni. Pysyy minkä aikaa pysyy, kunhan on edes jonkinlaiset nastat alla vielä vähän aikaa.

Sitten Noa pääsikin jo karsinaan juomaan melassit ja syömään ruuat. Onneksi sinällään, koska sitten myös minä pääsin kotiin levähtämään ja syömään. Voin kertoa olevani viimeisen päälle naatti tänään. Kuvat muistin, mutta en sitten enään jaksanut, kun alkoi olla minun päivä täynnä.

Siispä..

Hyvää synttäriä MINÄ!

Jotta arkikaan ei kävisi turhan tylsäksi ja tavalliseksi.. Koskaan.

Tänään oli pääsääntöisesti aika tavallinen tallipäivä. Satu tuli ratsuttamaan Noan yhdeltätoista ja minä sillä välin siivoilin Noan karsinan ja nappasin Ladynki karsinan, kun kärryyn mahtui. Mitäpä sitä turhan tyhjää kärryä viemään lavalle saakka? Sitten Satu jo tulikin ja kävin loppukävelyttelemässä Noan taluttaen. En osaa itse oikein selittää tähän muuta kuin että Noa edistyy joka kerta kun ratsutetaan, mutta miten.. Kun en osaa selittää. Tai jos selitän tekstistä tulee niin pitkä, ettei sitä kukaan lue.

Lisäksi tallihommina vielä lapioin 4 kottarillista kakkelia tarhasta pois. Se ei muuten näkyny yhtään missään, enkä olisi itsekään tiennyt mistä sitä otin jos olisi sattunut juuri siihen hetkeen muistikatkos. Toki ei siinä. Aina se on vähempänä mitä enempi sieltä vie. Kaikkea kun ei voi jättää keväällekään "traktorilla sitten, kyllä joku sitten, lällykelien jälkeen sitten, heinäkuussa sitten, syksyllä sitten".

Kaikin puoli oli mukava perus tallipäivä ja hyvä sää. Noakin oli jopa ratsutuksen jäljiltäkin vielä hyvällä tuulella mitä ei satu kauhean usein. Tai siis.. Koskaan. Vielä kun se pääsi tarhaan ilman loimea aurinkoon torkkumaan se oli vielä enempi mielissänsä. Toisaalta kyllä se minäkin nautin kelistä en väitä.

Ne kavionkuvat unohdin ottaa, mutta jos yritän huomenna muistaa? Voisin samalla kuvata myös nopeimmat päitset mitä ihan heti muistan Noalla olleen.

Ainiin! Ystäväni Kirsi on saksassa ja arvatkaas mitä se Noalle lupasi sieltä tuoda, kun pyysin! Paitsi.. Empäs kerrokaan. Sittempä näette jahka olen ne käsiini saanut. Oli miten oli mielissäni olen silti. Hihhii!

Kevät! Mikä ihana tekosyy!

Kyllä! Olin eilen ja tänään vasta olenkin liekeissä keväästä. Mitkä ilmat! Mutta jotta koskaan ei maailman tasapaino järkkyisi ja ihmisiltä loppuisi valittamisen aiheet on keväässäkin oltava joku tuskansa, mutta mikä.. No niitähän on kaksikin. Tarhoista esiin sulava sonta, jota RIITTÄÄ ja irtoava talvikarva, jota sitäkin RIITTÄÄ. Tietenkin kun lumet sulaa lisää niin tulee lällyä ja sitä sitä vasta sitten riittääkin. Onko koskaan hyvä? No ei tietenkään.

Positiivistakin kuitenkin on. Noa on jo monta viikkoa saanut olla kaikki hyvät päivät loimetta ulkona ja on ollu melkoisen tyytyväinen sälli. Toki sitä mukaan kun auringon valo lisääntyy lähtee myös karvaa enempi, mutta toisaalta samalla on äärettömän hyvä syy harjata oikeasti ihan kunnolla. Lisäksi Noalla on kesäkarva niin sileä ja ohut, että irtoava karva ei ole ongelma, kun tiedän jo mitä sieltä alta kohta paljastuu.

Tarhastakin hain eilen heti tallille päästyäni kaksi kärryllistä sontaa pois ja voin sanoa, että niiden sieltä kärryyn lappaminen ei ollut iso homma. Oikeastaan senkun nakkeli vain. Kaikenlisäksi kun tietää, että tänään on sama homma edessä ja silti se ei näy missään se saattaisi heikompaa ja turhauttaa, mutta ei minua, koska jokainen kärryllinenkin on eteenpäin.

Inhottava asia eiliseltä kuitenkin on, että Noa on taas pikku hiljaa kasvatellu sen samaisen roilon kavioonsa minkä se yleensä on kasvattanut aina vain kesäisin. Nyt vaan vasemmassa etusessa se roilo alkaa sisäsyrjältä irvistellä aika inhan näköisesti. Jos jollakulla on tietoa mistä se voisi johtua niin minulle voisi kertoa oikein mielellään. Tässä nyt yritän pohtia mistä mokoma johtuu, mikä siihen auttaisi vai voiko sille tehdä oikein mitään. Mikä syy, mikä hoito, mikä muutos? Mikä sen alkoi aiheuttamaan ja mitä muuttamalla saisin sen joko pois tai hillittyä. Voisin tänään melkein tallilla ottaa kuvat kyseisistä roiloista, jos jollakulla sytyttäisi edes vähän mikä niihin voisi auttaa.

Biotiinia lisäsinkin jo iltaruokaan ja ajattelin antaa taas kuurina. Liekkö mitään isompaa apua, mutta kerran sitä tuossa nyt puoli purkkia on niin miksipä sitä ei olisi sama syötellä sitten poiskin. Tervakaviorasvaakin löytyisi, kun sain sen jostain kaupantekijäisenä, mutta se ei sinällään koko tökötti oikein sytytä. Tietenki yrittänyttä ei laiteta ja tuskin siitä haittaakaan enään on. Tervaakin löytyisi iso purkillinen ja mitä kaikkea vielä. uskon kyllä, että kaviot pysyy matkassa ihan normaalisti, mutta ei ne silti häävin näköiset ole ja jatkoa ajatellen olisi mukava tietää millä mokoman saisi pysymään poissa. Jälleen on siis hyvä syy oppia lisää hevosista. Noa mikä ihana koe-eläin.

Eilen, kun sovittiin maastoreissu tallinpitäjän kanssa odotellessa menin sitten kentälle hetkeksi. Alkuun ihan vain tietenkin käyntiä ja haettiin tuntumaa ja minä raajojani ja asentoani. Muutama volttia ja varmistus, että käynti toimii. Sitten aloin tehdä harjotusta ihan vain uralla, että toiseen päähän tein ennen kulmaa käynti-päädyssä pysähdys-käynti ja kulman jälkeen ravi. toiseen päätyyn tein sitten ennen kulmaa käynti-päädyssä pysähdys-pysähdyksestä suoraan ravi. Suuntaa vaihtaessa vaihdoin myös päädyt toisin päin. Edellä mainitun harjoituksen onnistuttua vaihdoin harjoituksen niin, että ennen kulmaa käynti-päädystä laukka-laukkaa kaksi pääty-ympyrää-pitkällä sivulla harjoitusravi ja toisessa päädyssä täyskaarto ja sitten sama setti toiseen suuntaan ja sitten molemmat setit toiseen päätyyn vielä molempiin suuntiin.

Täydellisiä suoritukset ei olleen, mutta edistys on huimaa, kun muistin minkälaista samoja harjoituksia oli tehdä esim. reilu vuosi sitten. Olin aivan tohkeissani kuinka hallittuja liikkeet oli ja kun itsekin kerrankin onnistuin pitämään itseni kasassa ja ja ja.. Voisin hehkuttaa noista vaikka maailman tappiin, mutta on aika mennä taas kehittymään lisää. Tai oikeastaan Noan on. Elikkäs Satu ratsuttaa Noan tänään.

Siispä mars mars tallia kohti!

Tiedättekö sen tunteen, kun...

Jokaisen ihmisen suosikki systeemissä Facebookissa on paljon näitä "Tiedättekö sen tunteen kun...." ja sitten on jotain oikeen syvällistä ja jokaista koskettavaa.. noh.. Mullaki on kerranki semmonen..

Tiedättekö sen tunteen, kun hevoselle ensin laitetaan rokotukset ja siitä tulee muutaman päivän lepo, kun pääset liikutuksen makuun leikataan patteja (yks mahavyön kohdaltakin) ja siitä tulee lisää lepoa, sitten rokotetaan toisen kerran ja taas muutaman päivän lepo ja vieläpä rokotusta seuraavana päivänä hevonen on paskajäykkä ja mittari siellä persiessä pyöräytettynä näyttää 39,9C. Eikä siinä vielä kaikki. Juuri kun luulee olevansa voitolla ja kohta päästään normaaliin arkirytmiin ja on kaunis lauantaipäivä tulee tallilta puhelu (ei sillä kiitos vuokraajalle ilmoituksesta sillä soitto tuli kyllä juuri oikeasta asiasta, eikä liioitellen, muttei vähätellenkään), että Noalla on haava, eikä se astu jalallaan kunnolla. Siispä autoon ja tallille.

Älkää lapset lukeko, mutta voiko ihmistä enää enempää syvällisesti ja kirjaimellisesti RIEPOA ja ARGH! Onko tämä oikeasti todellista? Nyt kun se joutuu taas olemaan levossa sehän kerää virtaa itteensä ja mitä sitten tapahtuu? Se tappelee tarhassa ja repii lisää itteään. Tai ainakin kovasti ihmettelen, jos näin ei tapahdu.

Sinne meni siis maanantain ratsutus ja tunti TAAS. Sieltä tervetuloa lepopäivät ja kävelytyspäivät TAAS. Tervetuloa myös haavanhoito ja kaikki muu mukava. Jos nyt joku tulisi sanomaan tähän näin silmieni eteen "No mutta tiedätkös sen tunteen, kun oravalla on käpy jäässä?" Saattaisi sekä se kurre polonen, että sen pankkojäinen käpy löytyä jostain kurrelle varsinkin yllättävästä, mutta lämpimästä paikasta, josta kysyjä saattaisi olla jopa yllättyneempi kuin se kurre.

En myöskään halua kuunnella viisastelevia kommentteja siitä kuinka maan mato tasolla ollaan tai kuinka saatan sortua ylihuolehtimaan tai kuinka se on vaan harrastehevonen. Riipii se silti. Sitä paitsi kyse on silmäterästäni, eikä mistään lelusta. Sille ei tehdä mitä tahansa, sitä ei hoida kuka tahansa, sillä ei ratsasta kuka tahansa. Ja toki harrastehevonen eli ei on kisatavoitteet jo ensi kesällekin kuitenkin suht korkealla. Eikä ne kisatavoitteetkaan vaan ylipäätänsä ei tämmöiset naurata.

Se vielä lisää riepomisen määrää, että syksy meni reisille myös aika lahjakkaasti sekä vaivojen että kelien takia. Talvi on onneksi ollut suht suosiollinen ja kiitos pienelle kentän huoltotiimille. Ovat lananneet kenttää hyvinkin ahkerasti mistä pitää muistaa olla kiitollinen. Ja toki kaikesta huonostakin koituu jotain hyvääkin. Kuten se ettei voinut laittaa mahavyötä pakotti minut kentälle vääntämään koulua ilman satulaa, joka paransi huomattavasti tasapainoa ja itsevarmuutta mm. harjoitusravissa eli pointtini on se, että pitäisi muistaa ajatella, että kaikesta koituu jotain hyvää. Saanen epäillä mitä hyvää tästä koituu?

Noh.. Kohti huomista ja kohti toipumista. Näin ainakin pitää toivoa ja pitää lippu korkealla. Eikö vain?

Rokotettu! Vihdoin!

Tai no jos ihan pilkun tarkkoja ollaan niin "ravirokotettu", koska vielä täytyy 4-6kk:n päästä käydä laittamassa toinen tehoste ja sen jälkeen päästään rokottamaan vuosittain. Nyt on kuitenkin saatu se ensimmäinen ja toinen laitettua ja jos intoudutaan vaikkapas koelähtö tässä ajamaan ei enää ole rokotukset esteenä. Joten varoitus Oulun raviväki me jakomielitautiset olemma vapaalla jalalla taas! Toisen tehosteen käyn tietenkin laittamassa, kun sen aika tulee niin saadaan kisata ratsikisoissakin, kun tuo ravitouhu nyt ei ole se pääasiallinen tavoite. Se on enempikin vaan mielenoikku, joka tuli, kun Noa polki treeneissä niin himpskatin hyvää ravia tulemaan.

Onneksi tajusin, että Elliot on menossa starttiin Oulun eilisiin iltaraveihin ja Noa vois tuurilla päästä samalla kyydillä käymään siellä klinikalla pistettävänä.Onnistuihan se ja avot! Kerrankin joku meni niin kuin elokuvissa. Toki asiaa paransi vielä se, että Elliot voitti eilen hienosti ja paransi ennätystäänkin aika raposasti. Oli jännittävä seurata miten käy, koska jo heti startin alkumatkasta näytti, että jos mitään hälyyttävää ei tapahdu se pikku palleroinen päräyttää voiton. Pienestä sitä voi ihminen olla ilonen.

Ainoa pieni haitta mitä rokottamisesta tulee on se, että Noa ei saa nyt muutamaan päivään hiota ollenkaan, mutta jos ei lämpöä nosta tai mitään muutakaan ilmene olen jo keksinyt kehittäviä harjoituksia siksi aikaa. Ei passaa jäädä tuleen makaamaan hetkeksikään. Tarkoitus olisi siis mennä erilaisia puomiharjoituksia käynnissä, voltteja, siirtymiä käynnistä pysähdykseen ja ylipäänsä tutkiskella omaa istuntaa siinä samalla ja pyrkiä saamaan tuet, lihakset, raajat sun muut sieltä sun täältä toimimaan niin kuin niiden pitäisi. Tasapainon ja rentouden takia ja hauskuuden myöskin naistensatulassa mennään taas eessun taassun ja ympäri ämpäri.

Nytpä siis tallille pällistelemään ja tuuskailemaan. Jospa tuo pakkanenkin laskisi tässä vielä hippasen.

Ratsastuksen ihanuus ja tuskanen vaikeus.

Paljonko tietoutta ratsastuksesta tarvii niin, että siinä kehittyy? Jos yrittää siis tehdä kaiken oikein ja opetella asiat niin, että joskus vielä edistytäänkin, eikä yritä käyttää gramaaneja, olympioita, rullaamista tai mitään muutakaan jonkun sairaan ihmisen keksimiä virityksiä. Psst! Gramaanit itseasiassa oli jossain vanhassa varustekirjassa tai jossain tehty näyttelyohjiksi, eikä hevosen kiusaus ja kurppaus remmeiksi. Näyttelyohjina voivat ollakin ihan kätevät kieltämättä, mutta ei niitä muuten kenenkään tarvisi hevoselleen kurpata. Olympiasta taas sanotaan, että olympialla voi ratsastaa vain tarpeeksi taitava ratsastaja. Kysymys: Jos on tarpeeksi taitava ratsastaja ja osaa tarpeeksi hyvin ratsastaa mihin tarvitsee olympiaa? Miksi sillon ei ratsasta normaali kuolaimella ennemmin ja käytä tätä toista hevosen rääkkäysvälinettä vaikkapa pähkinänsärkijänä? Lienevätkö siihenkään hyvät saati mistään kokoisin?

Koko tämä ajatus siis lähti tuosta aiempien viikkojen ja vieläkin vähän kaivelevasta epätoivon hetkestä, kun ei meinaa oppia niin ei vain meinaa oppia. On siihen osakseen syynsäkin. Viime aikainen rahattomuuteni on vakaasti rajoittanut tunneilla käymistä ja senhän tietää, että se vaikuttaa suoraan kehityksen hyytymiseen. Lisäksi on tässä ollut nämä sarkoidihommat ja kaikki muutkin syltyt. Se lieneekin juuri se syy miksi välillä hiipii epätoivo puseroon. Pahin kulmakivi tällä hetkellä on asetus ja satulassa suorana vakaana pysyminen. Tilanne kun on se että asettaessa minä asetun ja Noa menee tönkkönä suoraan. Lisäksi mun kädet on ihan liian hitaat myötäämään, mikä sekin tuo oman ongelmansa asiaan. Valehtelisin, jos väittäisin, etteikö välillä olisi jopa luovutus käynyt mielessä. Pieni ajatus, josko me sittenkin vaan jatkettaisiin puskailua ilman mitään tavoitteita? Ei! Sitten onneksi sisu aina huutaa takaraivosta "Sinä ET luovuta! Sinä ET anna nyt periksi!" ja sitten taas mennään.

Siispä jatkamme harjoittelua, harjoittelua ja harjoittelua. Eilen olin Pulliaisen Mintun luennolla Tupoksessa ja siellä puhuttiin ihan perusratsastuksesta. Koin taas valaistuksia valaistusten perään ja välissä tuntui jo, että voi ei sitä työnmäärää ei voi käsittää mikä on edessä päin. Toki joku pieni etu on siinä, etten vain räpellä siellä ja luule osaavani täydellisesti, koska se ei olisi yhtään hyvä asia kenellekään osapuolelle. Varsinkaan Noalle.

Tietenkään ei passaa painua täysin surkeuden alhoon ja jäähä vain tuleen makaamaan vaan pitää iloita myös pienistä saavutuksista. Tai niistä saavutuksista, jotka voivat toisille olla hyvinkin pieniä, mutta itselle ne ovat valtavia. Kuten esimerkiksi maanantain ratsastushan meni pitkästä aikaa ihan järjettömän hyvin. Tiistaina tein elämäni pienen erävoiton ja kymmenen vuoden tauon jälkeen laukkasin kentällä ilman satulaa. Maanantaina oli erävoitto myös saada pitkästä aikaa Noalle kurpattua mahavyö niin pääsi tekemään töitä satulan kera ylipäätänsäkin. Toki tiistaina tuli myös epätoivon asia vastaan, minkä takia itseasiassa me laukattiinkin, nimittäin asetus. Oppiiko sitä ikinä? Ja jos oppii niin milloin? Suoralla tiellä asettaessa minä kurppaannun mutkalle asetin sitten sisälle eli ulos ja Noa lompsii suoraan. Sen lisäksi vaikka mulla aivot huutaa, että "Myötää jo!" käsi myötää vasta puolen kierroksen päästä. Noa raukka. Anteeksi kaikki sekavat signaalini mitä sieltä selästä sohvellan. Koita kestää!

Toki on myös hyviä asioita mitä olen oppinut tässä ymmärtämään. Kuten jos alkaa tarpeeksi molemmat väsymään niin äkkiä lopetetaan hyvään suoritukseen ja kentältä pois. Ahneella on se sontainen loppu niin kuin sanotaan. Toiseksi, vaikka olisi ollut vain 5 minuuttia kentällä ja alkaa kypsyttää ja ärsyttää ja mikään ei onnistu. Äkkiä pois sieltä kentältä ja vaikka maastoon. Turhautuneena, pahana päivänä (oli se kummalla tahansa), eikä edes puoliksi huonolla fiiliksellä kannata tehdä mitään, koska siitä on enempi haittaa kuin hyötyä. Tässä välissä joku varmaan ajattelee, että "hah itsestään selvyyksiä urpo!". En kuitenkaan olisi ihan niin varma. Tässä vuosien varrella olen nähnyt siellä sun täällä silloin tällöin turhautumistaan hevostaan mätkiviä ratsastajia, jotka huutavat ja kiukkuavat, koska ei suju, mutta silti yritetään ährätä, vaikka näkee kilometrin päähän, ettei sille päivää tulekaan sujumaan. Kiskotaan, revitään, potkitaan mätkitään, huudetaan ja heilutaan sieltä selästä ja polle poloinen on hukassa, että mistäs nyt tulee ja miksi pitää rympätä, jos ei suju.

Tiedän, että nyt joka toinen ajattelee "en minä ainakaan ole ikinä tehnyt noin." Etkö? Voitko vannoa ja vakuutta vai eikö vain kanttisi kestä myöntää? Minä voin myöntää. Olen sortunut montakin kertaa siihen "kun ei tämä nyt, kun tämä vaan pelleilee ja pyllyilee ja testailee ja ja ja ja" STOP! Miksi kaikki virheet pitää oppia kantapään kautta? Kun aloin tajuta, että on vain huono päivä kihnuttaa siellä kentällä ja mikään ei suju, tein muutama kertaa ratkaisuksi jopa sen, että ravasin tai kerran peräti laukkasin suoraan kentältä pois ja lähdin maastoon ihan puhtaasti humputtelemaan ja tuulettamaan kummankin päätä. Ensimmäinen jota siitä pelleilystä tai pyllyilystä syytetään ei ole se hevonen vaan se joka on siellä satulan ja kypärän välissä. Eli seuraavan kerran, kun tekee mieli mätkiä jätä se hevonen vielä hetkeksi sinne tarhaan, mene kentälle ja huuda itsellesi ja mätki itseäsi ja sitten vasta hae se hevonen ja lähde maastoon sen kanssa.

Ei noiden kanssa aina tarvitse kaikkea tehdä kuitenkaan niin kehityksen hulluuden kiilto silmissä ja asetettujen treenisuunnitelmien tai tavoiteharjoitusten mukaisesti. Välillä saa ja pitääkin humputella. Laukkailla maastossa, käppäillä puskissa, kesällä kahlailla ja uidakin. Vaikkei se välttämätä juuri sillä hetkellä kehittäisi oikeastaan juurikaan mitään.

Eikö vain?

Vihdoin satulalla.

Noalta leikattiin jo 14.2. pois ne kolme sarkoidia. Yksi leikkauskohtahan on vasemmalla puolella juuri mahavyön kohdalla. Tikit laitettiin sulavat, mutta jostan syystä solmut ei ole lähtenyt aikaisemmin pois kuin vasta jossain välissä eilisen talleilun jälkeen oli lähtenyt toinen sykkyrä ja sitten tänään sais sen toisenkin irti, kun se oli vain semmoisessa rumimömmössä kiinni siinä. Lätkäisin paljon Helosania ruvet päälle suojaksi, satula selkään ja menoksi. Voin kertoa, että oli jo valmiiksi huumaava olo. Vihdoinkin! Toki samalla kyti takaraivossa ajatus, kunhan se ei ärtyisi ja intoutuisi siitä millekkään kasvustolle tai pöpöille alttiiksi.

Mentiin kentälle ja kentällä oli pari estettä, joita Noa katsoi onnessaan "Hypätäänkö me? Jee!". Taisi olla pienehkö pettymys, kun minä halusinkin vääntää koulua. Ilman satulaa ratsastus oli tehnyt terää tasapainolle ja auttanut huimasti harjoitusravin rentoudessa. Toki kaukana priimastahan se vielä on, mutta jalat ja hanuri oli jo paljon rennommat ja pystyin välillä jopa rentouttamaan niitä uudestaan lisää ilman, että koko paketti olisi levinnyt. Muutamia askeleita meni jopa ihmeen hyvinkin tähän astiseen verrattain. Toki suoraan ei alettu ravaamaan vaan ensin tehtiin käynnissä voltteja, lävistäjiä sun muuta yksinkertaista ja yritin vähän mietiskellä käsiä, tuntumaa, istuntaa. Kaikki tuntui taas kovin oudolta. Samalla heräsi ajatus "Pitäisiköhän täällä kentällä viettää taas jatkossa vähän enempi aikaa?". Saattaisi olla otollista. Vaikka voin vannoa, että maastoilutauko ja pakon edessä tuommoinen kokonaisvaltainenkin tauko tekee terää.

Pakon edessä ilman satulaa treenaaminenkin tekee ihmeitä, jos on tämmöinen epävarma jännittäjä nössykkä niin kuin minä.Naistensatulassa ratsastus ilman satulaa auttaa ihmeesti tasapainoon. Siksiköhän sitä tehtiin sillon rapiat kymmenen vuotta sitten leireilläkin? Vai oliko se vaan se viihdearvo ja lapsille hauskuus tehdä aina välillä jotain erilaista? Tiedä häntä, mutta hyödyllistä joka tapauksessa suosittelen erittäin lämpimästi. Kun meni naisten satulassa vähän ja teki voltin tahi kaksikin suuntaansa normaalisti ratsastus ilman satulaa oli ihmeenkin paljon helpompaa het kerrasta. Tuossa pitää vaan muistaa sitten harjoitella yhtä paljon ja samoja asioita kumpaankin suuntaan. Mutta kun selviytyi naistensatula harjoituksista oli harjoitusravikin ilman satulaa paljon helpomman tuntoista ja jännitystä paljon vähemmän. Ilmeisesti ratsastuksessa joku pieni turhankin tuntoinen ja hieman hömpähtävä harjoitus voikin olla yllättävän hyödyllistä. Voisinkin ottaa ilman satulaa ratsastuksen ihan vakio liikutusmuodoksi silloin tällöin. Kerran viikossa tai kerran kahdessa viikossa voisi olla aika ok? Olen nimittäin kuullut, että liikaa jos treenaa ilman satulaa keikahtaa istunta herkästi väärää asentoon ja sitä en tähän pakettiin halua vielä lisäksi, koska minun istunnassa noita vikoja on ihan kiitettävästi omastakin takaa. Huomenna tosin ajattelin mennä ilman satulaa, ettei ihan vieläkään tulisi jatkuvasti satulavyötä kurpattua siihen mahan ympärille. Uskoisin, että sen satulan sinne selkään ehtii tässä vielä punomaan kerran jos toisenkin tällekin kuulle vielä.

Käynnin jälkeen vuorossa oli harjoitusravi ja siinä kans ihan perus tylsähköjä voltteja ja lävistäjiä. Enempi hakua tuntumaan, istuntaan, istunnan joskus vielä tulevaan suoremmuuteen. En uskalla sanoa suoruuteen, koska en ole ihan varma tuleeko se koskaan tapahtumaan, vaikka tavoite on kova. Seuraavaksi otettiin kevyt ravi ja jälleen voltit ja lävistäjät ja lisäksi tehtiin poikittaissuunnassa kenttää kasia ja vähän mietiskelin ja haeskelin kokoajan mitä mun kroppa, kädet, pää, jalat ja kaikki tekee kaarteissa ja missä on menty vikaan. Koin taas semmoisen pikku valaistumisen sillä kauniilla hetkellä, kun harjoitusravissa yksi voltti meni ihan totaalisen reisille. Jotain perusteista on unohtunut! Senkin ruoja! Tajusin osa tekijän miksi pelkät voltit on tuntunut välillä ylivoimaisilta. Olen nimittäin kehittänyt itselleni suurimman osan volteista kääntää kroppaa ihan väärällä tavalla! Mitenhän Satulla pitää pokka tunteja pitäessä. Näytän varmaan Klonkun, Guasimodon ja pottusäkin rakkaudella laaditulta risteytykseltä siellä selässä. Mahtaa olla paikka paikoin kamala näky. Siispä ilmeisesti perusteita ei voi painottaa koskaan tarpeeksi. Tuleeko siitä sitten koskaan valmista? Ei todellakaan. Olen tasolla huikean helppo Ö ja voin jo nyt kertoa käsi sydämmellä. Ei siitä ei tule koskaan valmista. Kun luulee oppineensa kaiken tai edes paljon voi havaita, ettei olekaan oppinut oikeastaan yhtään mitään.

Tämän päivän ratsastuksessa tapahtui vielä lisääkin, mutta kello alkaa olla paljon ja tämä kirjoitus nyt jo turhankin pitkä, joten kerron tarkemmin nuo parhaiten menneet ja lopusta paljastan vain. Laukkaharjoituksissakin tuli valaistuksia, mutta ne eivät menneet ihan putkeen. Yksi pääty-ympyrä itseasiassa päätyi tarkoituksettomaan hyppyyn, kun minä sähläsin todenteolla ja sitten vielä kävin vähän hitaalla. Toki positiivista oli kuitenkin se, että Noa meni sille max 40cm ristikolle intopiukeana ja kerranki minä hyppäsin ilman sydämentykytyksiä ja hyperventilaatiota. Sitten otettiin vielä muutama hyvänmielen hypähdys ja voin paljastaa, että rälläteltiin tallitiellä pikku pätkä kuin heikkomieliset. Noalle ei tullut kuin ihan pikku hiki ja kumpikin oli päivän lenkin jälkeen oikeenkin tyytyväisiä. Toki voisin sanoa, että minä olin enemmän tohkeissani, koska loppujen lopuksi koko touhu oli niin paljon taas valaistuksia täynnä, Noa oli ihan mahtavalla päällä ja minä jopa kutakuineen onnistuinkin jossain ja sain toivon kipinän voittaa pelkoni vielä joku päivä. Voiko parempaa päivää enään toivoa? Aurinkokin paistoi oikein kauniisti juuri sopivasti lenkin aikana.

Lopuksi vielä lässytys. Ihana, ihanempi ja ihanin maailman paras poni Noa!

Noasta löytyi poninlihaa - Eviralla ollaan järkyttyneitä

Noovablogi tiedottaa asiasta ensimmäisenä. Noasta löytyi poninlihaa runsain määrin tänään päivällä. Tuoteselosteessa on vain tiedot "Lämminverinen Ravihevonen, suomessa syntynyt". Siksi järkytys onkin suuri, kun havaittiin Noan sisältävän poninlihaa. Onko hevosenlihaskandaalille tulossa koskaan loppua? Eivätkö edes suloiset pienet poniparat jää rauhaan tältä koko suomea ja jopa kenties maailmaa pysäyttävältä kaaokselta?

Poninliha havaittiin tallilla viiden jälkeen, kun ratsastaja innostui temppuilemaan Noan selässä ilman satulaa kuin ponityttö konsanaan. Siitä heräsi ensimmäinen epäilys tapahtuneesta.
"Joo siis varmaan kymmeneen vuoteen en ole naistensatulassa mennyt varsinkaan ilman satulaa, enkä noin pelleillyt. Alkoi jo itseäkin epäilyttää moinen lapsellisuus.", nimettömänä pysyttelevä Noan omistaja kertoo.
Tarkemmin sitten kun Noaa tarpeeksi ratsastuksen jälkeen syynättiin ja rapsuteltiin niin havaittiin sen sisältävän ponia. Asia vahvistui lisää, kun Noa yritti varastaa omenan käytävällä olleesta pussista.
Tätä ei kylläkään mainita rekisteripapereissa, hippoksessa, eikä sukutaulukaan moista paljasta. Miten se siis on mahdollista? Onko kyseessä jo salaliitto? Ja onko moiset ponimäärät Noan lihassa haitallisia?
"Poninlihan ei pitäisi olla haitaksi sillä poninlihashan on hevosenlihasta paljon sitkeämpää ja sisukkaampaa. Itseasiassa koska Noa kuitenkin on suhteellisen pieni kokoinen hevonen ja ponin lihaa on kuitenkin prosentuaalisesti vain 32,8% ei tästä pitäisi olla vaaraa Noalle eikä tämän ratsastajille." asiasta kysyttäessä vastaa tuntematon ohikulkija viisaan näköisenä. Henkilön hevostaustoja ei ole tarkistettu.

Millaisia vaikutuksia poninlihalla Noassa voi olla? Voiko se lyhentää jalkoja? Tehdä paksun mahan tai aiheuttaa ahneutta?
"No sinällään Noan pitäisi pysyä normaalina, mutta vakavasti otettavan tietolähteen mukaan voi ilmetä pukittelua, ahnehtimista ja jopa itsepäisyyttä. Toki olen asiaan varautunut ja ilmoittautunut jo poniagilitykurssille Noan kanssa, jotta sivuvaikutuksilta vältyttäisiin ja molemmat saisivat jatkaa elämää suht normaalina." Jaana toteaa.

Noovablogi selvitti missä vaiheessa poninliha on voinut päästä Noaan livahtamaan ja onko sen täytynyt olla siellä aina. Tiedot olivat shokeeraavia ja paljastivat suunnattomia hygienia ja omavastuu rikoksia.
Noovablogin kirjoittajalle selvisi, että astutuksessa käytetty ns. "Teaserpony" on voinut päästä livauttamaan Noan emää, astutuksesta vastanneiden henkilöiden ollessa kahvilla. Virhettä ei kuitenkaan huomattu sillä vaikka sekä tamma ja poni olivat, henkilöiden palatessa kahvitauoltaan, hyvin raukean näköisiä epäiltiin vain ponioriin hoitaneen hommansa oikein ja tamman olevan valmis. Tamma kun vietiin oikean oriin luokse ja tamma ei vastustellut oletettiin kaiken olevan hyvin. Vaikka tietäähän sen, kun on kerran ponin saanut ei millään haluaisi vaihtaa isoihin hevosiin.

Hippokselle soitettiin asiasta ja kysyttiin, että olisiko tietoihin mahdollista merkitä rodun kohdalle "Lämminverinen raviponihevonen", jotta pakkausseloste ja tuotteen nimike olisivat oikeelliset. Hippokselta vastattiin myöntävästi ja muutos tapahtuu kuukauden sisällä, jolloin Noalle tulee voimaan myös oikeudet osallistua ratsastuksessa kaikkiin poni luokkiin ja raveissä myös sekä A että B ponien lähtöihin.

Raviponiurheilulle tämä tietää vallan uutta kasvua, koska myös pikku poneja täytyy alkaa treenaamaan tosissaan, jos aikoo pärjätä 2.50,0 vauhteja juosseilla poneilla 1.20,4 ke vauhtiselle ponille. Poniravi-ihmiset ovat asiasta pöyristyneitä, mutta nielevät asian kuitenkin sillä onhan Noakin sitten poni siinä missä muutkin.
"Todella kurjaahan tämä on, mutta toisaalta jokainen saa hyvän syyn treenata ihan tosissaan ponejaan ja juokseehan Noa tänä vuonna viimeistä vuottaan lämminverisarjoissa niin josko omistajalla into hiipuisi ponilähtöjenkin suhteen sitten." erään ponikuskin oletetaan kommentoineen.

Eviralla ollaan pöyristyneitä. Suurinta päänvaivaa tuottaa lihan loppujalostus sitten, kun Noa joudutaan lopettamaan. Tehdäänkö lihasta paistia, jauhelihaa, meetwurstia sun muuta niin kuin yleensä vai joudutaanko koko määrä laittamaan pikku pepperoneihin, koska ponin- ja hevosenlihaa ei Noasta pystytä tarkkaan erottelemaan. Seuraavaksi ongelmaksi tulee minne sellainen määrä pikku pepperoneja saadaan myytyä. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan mikä on asiassa Eviran seuraava siirto.

Onko hevosenlihaskandaali silti lähelläkään huippuaan saati loppuaan? Voiko mitään enään luottaa sellaiseksi kuin sen sanotaan olevan? Entä kuinka ihmiskunta selviää järkytyksestä, koska on saanut valmisruoissaan parempaa lihaa kuin olettivat?

 +

=

?!?

 Ponikuva rosvottu TÄÄLTÄ ja kouluratsukuva rosvottu TÄÄLTÄ. Kiitos hyville piirtäjille. Noan kuva on ihan omani ja ihan itse ottamani vuodelta miekka ja kirves. Taustalla myös ihan ehta Suomenhevonen Huumori.

Kirjoittamisen vaikeus

Välillä tulee niitä hirveitä poltteita kirjoittaa blogia, mutta mistä aiheesta? Jos mielessä pyörii kaikki maailman suuret mietinnän aiheet kuten esimerkiksi miehen lapsen suusta tänä aamuna kuultu ajatus "Entä jos joskus keksitäänkin autoja joissa on punaiset ajovalot?" Kun kuitenkin blogin idea on olla minusta ja Noasta ja hirveästi joka ikinen päivä jollain tapaa aihetta elämässäni kierrän, vaikka olisi päivä, jolloin en tallilla kävisikään. Mutta jaksanko kirjoittaa joka risausta vain silkan kirjoittamisen ilosta? Vai meneekö liian tikusta vääntämisen puolelle, jos kirjoitan tyylilleni tunnetusti äärettömän pitkän tekstin vain ja ainoastaan siitä kuinka pesin Noan "edustus"loimet viikonlopun aikana. Pesin toki myös rehuille tarkoitetun tynnyrinkin, jolle mieheni on tehnyt äärettömän hienon kannen ja vieläpä uusiomateriaalista. Nimittäin meidän eteisaulassa ollut kulmahyllykkö/-pöytäsysteemi muuttui kirvesmiehen käsissä rivakasti hienoksi rehutynnyrinkanneksi lakkapintoineen päivineen. Vielä pitäisi löytää siihen arvoisensa kahva ja joku millä sen laittaa tynnyriin vielä kiinnikin. Siis naru taikka ketju tai vastaava.

Olen tunnetusti hyvä vääntämään juurikin tikusta asiaa pitkästikin, kuten moni on varmasti huomannut. Muistan tapahtumia suht hyvin ja voisin kirjoittaa vanhojakin asioita mitä Noan kanssa on koettu ihan niin kuin ne olisi tapahtuneet eilen. Nyt kuitenkin pohdinnan alla on enempikin mitä voisin hyötyä tästä taidosta, koska tykkään kirjoittamisesta, mutten aina keksi kirjoitettavaa juuri tältä päivää tai välillä menee viikkokin, etten keksi kirjoitettavaa. Sitten taas voisin kirjoittaa kymmenen vuoden takaa esimerkiksi millainen oli elämäni ensimmäinen ajoreissu ensimmäisellä kunnollisella hoitohevosellani Huumorilla. Toki voisin kertoa Huumoristakin joskus ummet ja lammet ja sitä riittäisi. Mutta miten sitten, kun blogin aiheena on kuitenkin enimmäkseen Noan ja minun matka? Vasta tuli mieleen todella pitkä ja hauskakin teksti mitä olisin voinut kirjoittaa, mutta se ei liittynyt millään tavalla Noaan. Mikä on sinällään suht hassua, että joku asia ei liittyisi Noaan minun elämässäni. Voiko sitä välillä uskoakaan? Rakas mieheni ei ainakaan. ;)

Kirjoitustaidoistani en tiedä sen tarkemmin, koska enimmäkseen kirjoitan vain mitä mieleen juolahtaa ja sen tarkemmalla sihdillä ei kukaan alan asiantuntija ole koskaan tekstiäni syynännyt. Koska mistä tiedän jos joku teksti omasta mielestäni on hyvä niin onko se? Tai toisaalta taas entä jos se on niin hyvä, että joku voisi sen jopa julkaista? En kylläkään ole kauhean varma, että tekstini kovin häävejä on, koska lukijoita on vain hurjat 12 kappaletta. Sitten, kun luen blogia jolla on 2000-3000 lukijaa mietin aina, että millä niitä lukijoita oikein saa? Pelkästään kirjoittamalla ja odottamalla, että joku liittyy lukijaksi? Markkinoimalla ja osaksi pyytelemällä ja anelemallakin? Vai vaan yksinkertaisesti kirjoittamalla niin hyviä ja mielenkiintoisia tekstejä, että puskaradio hoitaa tehtävänsä? Huomasin tässä justiin, että asia millä kappaleen aloitin niin alkuperäisestä ajatuksesta olen harhaillut jo eteen, taakse, vasempaan, oikeaan ja laukkapiruetilla volttiringin kautta auton taakse ja maalisuoralta takaisin kentälle harjoittelemaan tuntumaa. Onko se sitten hyvä vai huono asia? En tiedä.

Ajatuksen virran mukana kirjoitus on parhaita heiniäni. Samoin mielikuvitus ja sen mukaan kirjoitus. Ainakin näin itse kovasti uskon. Kun keksin aiheen ja lähden siitä liikkeelle ei loppu näy. Yleensä joudunkin tekstit lopettamaan kesken varsinkin, jos aihe on oikeaa elämää sivuava, mutta samalla luova. Yleensä luova puoli puskee läpi ja jos saan kirjoittaa keskeytyksettä saatan lähteä kertomaan Noan päitsistä ja päätyä hampaiden raspauksen ja kengityksen kautta siihen, kun korjasin ennen hiittiraveja Noan ravisuitsien niskapannasta sekinlenkin. Mutta onko ne tekstit hyviä? Luukeeko niitä koskaan kukaan? Olisiko bloggerissa semmoinen "Luettu"-nappi hyvä vähän niin kuin kovasti addiktoivan naamakirjan Tykkää-nappi? Vai saako bloggeriin peräti sellaisen? Joillakin on niitä "Tykkäsitkö tekstistä?  *Kyllä *Ei" linkkejä tekstin alaosassa, mutta vieläkään en ole löytänyt mistä tähän sellainen asennetaan?

Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen miksi joskus se tekstin tuottaminen on niin vaikeaa? Miksi ajatuksen katkokseksi ei tarvita kuin yksi enterin painallus ja keskittyminen herpaantuu ja niin sanottu ajatuksen virta katkeaa? Joskus ei tuntuu, ettei tarvitse kuin koiran aivastaa yläkerrassa ja koko loppu teksti on pilalla. Suurimmaksi osaksi siksi pyrinkin blogitekstit kirjoittamaan yksin ollessani, koska haluan teksteistä mahdollisimman hyviä ja niistä tulee huomattavasti parempia, jos kirjoitan ne ilman häiriötekijöitä. yksin voin rauhassa keskittyä parhaiten muistamaan tilanteen, josta olin kirjoittanut. En tiedä onko se normaalia vai jopa mielisairautta liippaavaa, mutta pystyn esimerkiksi viime viikkoiset hiittiravit kuvittelemaan niin kuin elokuvan silmieni edessä. Tilanteet hetki hetkeltä ja jopa monia yksityiskohtia muistan äärettömän hyvin. En oikein osaa kirjoittamalla selittää sitä, kun en osaa selittää kyseistä "ilmiötä" puhumallakaan, mutta jos kerron jotain tapahtumaa mistä tahansa näen tapahtuman tavallaan silmieni edessä kuin elokuvana, vaikka samalla lukisin Kalevaa. Enkä tarkoita vain juuri samaisen päivän, viikon, kuukauden tai edes viikon tapahtumia.

Muistan jopa kymmenen vuoden takaa asioita ja kun alan ajatellakaan koko tapahtumaa tai asiaa se rullaa edessäni filminä. Muistan toisten ihmisten ilmeitä ja sanoja varsinkin jos ne ovat koskettaneet minua oli se sitten hyvällä tai pahalla tavalla. Toki enempi muistan niitä hyviä asioita mikä on tietenkin parasta, koska en halua muistaa mitään turhia riitoja vuosikymmenten takaa. Paitsi ehkä ne joille voin nauraa jälkeen päin. Muistan jopa kun pelastin Noan pellolta, jonne se hyppäsi aidan yli, kun Pimu päätti näyttää Noalle kuka on pomo. Tuo arka tuma pikku otus sitten mönki mahaansa myöten lumessa karkuun, kun yritin sitä sieltä pyydystää. Tippuipa se sitten ojaan ja oli melkein kurkkuaan myöten hangessa ja se olikin siitä helppo napata. Muistan miten kauan meni, että sain Noan talliin asti ja kuinka työlästä se oli. Muistan, etten edes juuri pitänyt koko elukasta, mutta säälittihän se pikku reppana, kun talliin päästyään ja rauhotuttuaan se oli niin kovin kylmissään. Tilanteessa tapahtui vielä paljon paljon muutakin, mutta siitä saisi aikaan kokonaisen kirjoituksen, jos koko tilanteen alkaisin kertomaan.

Mistä sitten vastaava "valokuva-/filminauha"-muisti sitten johtuu? En oikeasti tiedä. en ole koskaan ajatellut asiaa tarkemmin ennen kuin siitä tuli tuttuni kanssa puhetta yhtenä päivänä. Olen luullut kaikkien muidenkin muistavan asiat samoin. Muistanko kaiken noin? En todellakaan, mutta jostain syystä tuntuu, että muistan ne parhaat palat. Painanko asiat mieleeni tarkemmin muistaakseni ne jatkossa. En sitäkään. Ne vain tarttuvat päähäni elämän elokuviksi. Onko siitä hyötyä? No sitähän tässä yritän kysellä keksiikö joku moiselle jotakin järkevää käyttöä. Niin kauan kuin menee, että keksin muistilleni, mielikuvitukselleni ja ihmeellisille aivoilleni jotain parempaa tekemistä pyrin vaalimaan muistojani. On upea tunne voida laittaa silmät kiinni ja muistaa miltä tuntui hoitaa Huumoria aikoinaan joka ikinen päivä kuin omaansa. On mahtava muistaa kaikki ne pienet saavutukset Noan kans, jotka ennen tuntuivat mahdottomilta. Muistan kun ensimmäisen kerran pidin kummipoikaani sylissäni. Muistan tilanteita, kun olin lapsena ja nuorena mummulassa, jossa rakastin olla niin kovin. Muistan miltä tuntui pitää Noan passia kädessä ja lukea, että kyllä vain.. minun nimeni siinä lukee. Koko elämäni ensisuudelmaa en muista ja vaikka toisin väitetään minulle sillä ei ole mitään merkitystä. Rakkaan mieheni antaman ensisuudelman sen sijaan muistan kuin eilispäivän. Vain sillä suudelmalla on ensisuudelmana merkitystä.

Paljon asioita sattuu ja tapahtuu. Toiset unohtavat suurimman osa. Jotku muistavat pätkiä sieltä täältä.

Minä taas...

Minä tyttö se saan katsella elämäni elokuvaa ihmisten ja hevosten kanssa sen kun vain silmäni suljen.