"Kato äiti, tuolla on krokotiili."

Kyllä! On mennyt maailma niin vallattomaksi, että minäkin klippautin Noan. Tosin en ihan krokotiiliksi sitä ajeluttanut (lue: siis kaikkia karvoja pois), mutta osan. Vauhtiraita kylkeen, että tuuletus pelais paremmin ja se ehkä lenkin jälkeen kuivuisikin joskus. Toki klippauksesta tulee se ikävä puoli, että joutuu ulos loimittamaan koko lopputalven joka päivä. Toisaalta taas kumpi on sitten pahempi se että se seisoo litimärkänä karsinassa aamupäivästä seuraavaan aamuun vaiko se että se joutuu olemaan takki päällä ulkona? Valitsen ehkä sen ulos takittamisen kuitenkin. Lisäksi keväällä mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan se saa olla ulkona loimetta jahka pakkasasteet alkaa pysymään tietyn rajan alla. toki kun nyt näin sanon minun tuurilla vielä toukokuussa on -30C ja 13 metriä lunta joka paikassa.

Noan klippasi Anniina Soramäki-Miettunen, jonka kotisivut löytyy täältä ja taas tarkempaa tietoa sivuilta klippaamisesta löytyy kohdasta "Hevosten klippaus!". Kannatti kyllä klippauttaa jollakulla, joka sen osaa. Minulla se olisi ollut varmasti jotain aivan hirveän näköistä, jos olisin itse sitä yrittänyt ajella. Toki Anniina teki homman sen verta soppeliin hintaan, että mahtoi tulla koko homma halvemmaksi mitä normaali klipperin vuokrakaan.

Maanantaina siis jos ajeltiin Noa, mutta tämä blongin päivitys taas ei ole oikein luonnistunut. Laitan kuvia tulemaan vauhtiraidasta tähän perään. Ensin kuitenkin kerron kokeilutuloksen tiistailta. Nimittäin tunti oli jälleen klo 9.45 ja yhen aikaan sain Noan takaisin pelkkä toppis ja kaulakappale päällä ulos. Toki olisin saanut sen ulos aiemminkin, mutta jäin taas itse tuheltamaan kaikkea enempi jos vähempi ylimääräistä. Kuten esimerkiksi ottamaan noita enempi jos vähempi surkeita kuvia siitä ja sen raidoituksesta.

Tiistaina oli ratsastustunti, joka meni työläästi. En ymmärrä miten onnistun tekemään yksinkertaisesta harjoituksesta niin käsittämättömän vaikean. Varsinkin se asetus. Millä sen oppisi paremmin? Jollain hevosella, joka asettuu, kun ajatus tai vaan työllä ja tuskalla? Aivot kyllä tietää mitä pitäisi tehdä vaan entä jos kädet ei tottele. Se ulkokäsi esimerkiksi. Miksi se lähtee sinne ulos tai kaulan yli ristiin tai ylös, tai älyttömän alas tai ei jousta tai on vaan hölttänänä ja ohjissa tuntumasta ei tietoakaan? Sisä käsi taas menee ihan liian ulos ja kurppaa ja kirraa ja purnaa ja kun pää sanoo "LÖYSÄÄ!" käsi kiskoo entisestään. Noa raukka. Ja ei. En ala nyt puolustella, että "ei se niin kamalan näköistä ole, kun sen olisi katsomassa miltä se kuulostaa." Kyllä se takuulla on ihan yhtä kamalan näköistä kuin miltä se kuulostaakin. Onneksi meillä on ammattiopettaja ja vieläpä hyvä hermoinen semmoinen. Joku muu saattaisi huutaa jo kentällä laidalla pikkasen isompaan ääneen ja erinäisillä julkaisukelvottomilla sanoilla höystettynä. mutta tämä tiistaista, koska jos jään liikaa jaarittelemaan ja on koko loppu viikkokin jäljellä tästä tulee taas hieman liian pitkä teksti.

Torstaina olikin sitten lepopäivä ja käytiin illalla ilman satulaa pikku käpsyttelylenkki ihan kaksistaan. Noa oli edellispäivänä polkenut kannan tarhassa. Ei onneksi paha, mutta en tajua miten se voi polkea kantaa ees vähänkään rikkomatta putsia. Ihmeellinen otus. Se haava oli tosiaan kuitenkin niin pieni, että mitään sen valtaisampia puhdistusoperaatioita se ei vaatinut.

Perjantaina sitten käytiinkin tosi pitkä hiki hölkkälenkki Ladyn perässä. Lenkin pituus oli varmaan heittoarviolta ehkä 15km tai vastaavaa, askellajina reipas ravi aikalailla koko matkan. Laukattiin meni matkalla pikku pätkät, mutta metässä tien pohja oli vähän epätasaisempi ja oli jo pimeää niin mentiin ravilla sitten suosiolla, ettei tarvi kompuroida. Noa menikin äärettömän hyvää ravia. Kotiinpäin kun sitten tultiin ja siinä vakiosuoralla otettiin ravipätkää Noa meni ihan järjettömän hyvin, eikä näyttänyt mitään väsymisen merkkejä. Tallillakaan ei juuri näkynyt väsymisen merkkejä vaan enempikin Noa tuntui villiintyneen koko lenkistä ja oli tosi hyvällä päällä. Vähän liiankin, että meinas alkaa välillä mennä jo hermo mokomaan vintiöön. Lenkin jälkeen laitoin vielä linimentit selkään ja kaksi loimea päälle, kun välillä meinannut selkää vähän aristella. Hyvin vähän, mutta hoidan mieluummin vähän etukäteen ennemmin kuin kadun myöhemmin. Hysteerikko en ole, ehei, pois se minusta. Vielä ennen tallilta lähtöä vaihdoin Noalle kuivan loimen niskaan ja kello alkoikin olla jo sen verta paljon, että kotiin meno alkoi houkutella.

Tässä lopuksi vielä kuvat vauhtiraita Noasta. Kuvat saattaa olla vähän hassussa järjestyksessä, mutta pääasia, että ne on nyt täällä.

Noan turri pyllyn päältä. Melko pitkää eikö?

Ei valtava, mutta pikku pikkuruinen vauhtiraita kuitenkin.

Tuuletus pelaa persiissäkin.

Noalla on kaulan alla rantu niinkuin pehmoleluissa, joissa se
viimeinen sauma ,mistä täytteet laitetaan, ommellaan käsin.

Rantua edestä päin. tuossa loimen päällä oli siis leipä mitä se havittelee.

Ainoa söpö kuva. Huomatkaa "uudet" pehmopäitset.

Ulos takki päälle. Viime viikolla ei vastaava onnistunut.

Vanha takki niskassa, kun uutta pitää vähän korjailla.
Hyvin palvelee vielä tämäkin loimi.

Laiskiaismaisuudesta kengurun loikkaan

Keksin niin hassun hauskan otsikon (ainakin omasta mielestäni), että oli pakko sitten alkaa kirjoittamaankin. Onhan tässä tapahtunutkin vaikka ja mitä. Ei nyt mahdottomuuksia, mutta perustreenausta.

Meillähän oli toissa päivänä tunti ja pääsin itse "korjaamaan satoa" eli huomaamaan kuinka hyvää ratsutukset on Noalle tehnyt. Samalla sain myös todeta, että eihän tässä nyt missään ankeuden alhossa ollakaan ja minäkin saatan joskus vielä jotain oppiakin. Suomeksi sanoen tunti oli älyttömän hyvä. Tehtiin pysähdyksiä ja siirtymiä ja vaikka kaikki ei nappiin mennytkään ja kädetkin meinasi jäätyä niin silti olen tyytyväinen.

Eilen sitten kentällä harjoiteltiin tunnilla opeteltuja asioita. Kaikki harjoitukset ei mennyt ihan yhtä nappiin, mutta olin tyytyväinen. Välissä meinasi jo ahneus iskeä, että teempä vielä pari, kun menee näin hyvin, mutta siinä vaiheessa muistin, että pitää lopettaa vielä kun menee hyvin, ettei molemmat väsytä ja sitten menee tappeluksi.

Harjoitusten lopuksi sitten kasasin taas sen n. 40-50cm korkean hirvityksen siihen kentän reunalle, lyhensin jalkkareita reijällä ja ei kun selkään ja menoksi. Ensimmäinen oli taas pahin ja kamalin. Toinenkin oli vielä kuolemaksi. Kolmas mursi jään sille kertaa, kun Noa laukasta likimain pysähtyi ja tuntui kuin se olisi hypännyt paikaltaan. Otin toiseen suuntaan neljä hyppyä, jotka kaikki pitämättä harjasta kiinni ja sitten vielä toiseen suuntaan neljännen, jotta siihenkin suuntaan viimeinen hyppy on onnistunut. Jälleen selvisin hengissä! Kuin ihmeen kaupalla tai siltä se ainakin tuntui. Vaikka viimeiset 4 hyppyä olin jo aika hurmiossa. Kivaahan se vaikuttaisi olevan. Lopuksi selästä alas, esteen purku ja talliin.

Tulisikohan vielä lisää tällaisia hyviä päiviä? Tuleehan?

Kauan odotetut kuvat ja videot.

Sain kuin sainkin nyt aikaiseksi alkaa väkertämään kuvat ja videot tänne. toivottavasti ne toimii niinkuin pitääkin. Kuvat on minun ottamia videot ei, mutta ne olen saanut sähköpostitse. Unohdin vain kysyä halusiko videoiden kuvaaja nimensä julkaistavan kuvien yhteydessä vaiko eikö. Mutta tässäpä ne nyt tulee. Oletko valmis?

Videot ovat siis kisoista Aaltokankaan ratsutalleilta. Toivotaan, että tämä nyt onnistuu edes melkein niinkuin elokuvissa.

Sitten ratsastuskuvia ihan meidän kentältä minun ottamana eli laatukin on sen mukainen. Kuvia oli ehkä neljäkymmentä ja nämä olivat ainoat jäljelle jääneet onnistuneet otokset. Tosin vaikkei näistä kuvista se täysin näy Noa teetti kyllä ratsastajalla jälleen töitä, eikä päästänyt mistään kohin ketään helpolla.

Älkää tosiaan masentuko kuvien laadusta. Opin vasta kuvien ottamista seuraavana päivänä, että kamerassa pitäisi olla joku semmoinen liikkuvan kohteen kuvaamiseen tarkoitettu valmisasennus homma. Meni muuten liki puoli tuntia löytää moinen kamerasta. Tekniikan ihmelapsi huomaattekos? Pitäisi varmaan enemmän olla kuvaamassa joka välissä kaikkia tallilla ratsastavia, jotta kuvat sitten jossain vaiheessa alkaisi onnistuakin. Mutta taidan siltikin olla hokara ja edelleen jatkossakin unohtaa kameran kotiin ja toisekseen taidan olla laiska ja keskittyä tallilla niihin tallihommiin, enkä hyppiä kameran kera pitkin maita ja mantuja.

Ratsastajien nimiä en julkaise ja kuten huomaatte kuvista on pää poissa ihan sen takia. Niissä siis alkujaan oli kuitenkin ratsastajan pääkin. Mikä voi kyllä kieltämättä olla vähän vaikea uskoa minun kuvaajan lahjoilla ja taidoillani.

Perustalleilua ja varustehuoltoa

Kerran otsikko ei nyt ota keksiytyäkseen, annetaampa sen puolen hautoa hetki. Josko siihen jotain keksisi viimeistään tekstin päätteeksi. Otsikko yleensä onkin se vaikein ja herkästi jos keksin hyvän otsikon jään sitten roikkumaan jokseenkin siihen, vaikka nämä jututhan rönsyilee aina ihan yli äyräiden.

Lauantaina oli Noalla lepopäivä ja kävin pikku mutkan ilman satulaa iltasella sen kanssa käpsimässä tietä pitkin. Oli helkatin kylmä, etten paremmin sanois. Eikä me kovin pitkää reissua tehtykään. Edellispäiväisen hikitreenin jälkeen vähän verryttelyä ei sen kummempaa.

Eilen sunnuntaina Emilia kävi "Noovailemassa", joten minä tein varustehuoltoa kotona. Suomeksi sanoen siis harjasin Noan sadeloimen fleecevuorin koirien karstalla läpi, jotta sain enimpiä karvoja pois pinnasta, etteivät ne päädy pyykkikoneeseen. Perusteellisen "karvanpoiston" jälkeen tungin loimen vuoripuoli ulospäin koneeseen peseytymään. Karvan määrä loimessa oli niin lahjakas ja se myös haiskahtikin aika ällölle niin taidan käydä sen karstalla läpi vielä uudelleen ja pestä vielä toiseen kertaan jahka se on kokonaan kuivunut. Muitakin pestäviä loimia löytyy ties millä mitalla, kun vain saisi aikaiseksi pyykkäiltyä.

Nahkavarusteet pitäisi myös liki kaikki pestä ja rasvata niin tallilla kuin kotonakin. Tallilla varsinkin. Olen laistanut moisesta hommasta niin, että jo hävettää. Huonossa kunnossa mikään ei ole, mutta kun mahavyötkin on nahkaiset niin niitä pitäisi vähän useammin huoltaa. Sitten ruoskin itseäni, kun en ole mokomia tehnyt. Vielä, kun olen niin turhankin tarkka miten ne pitää pestä ja rasvata niin en suostu muihin vaihtoehtoihin kuin, että teen ne kokonaan itse. Vaikka helpommallakin voisi takuulla päästä, mutta on niin paljon nahkavarusteiden pesutapoja, joita en voi sietää. Yksi pääperiaate on, että minun nahkavarusteita ei pelkästään rasvata ikinä vaan ne aina pestään ja sitten rasvataan. Niitä ei myöskään pelkästään pestä kuin pakosta.

Jälleen tylsä kuvaton postaus, mutta minkäs teet. Pitäisi aktivoitua ja intoutua tuon kameran kanssa sohlaamaan enempi niin saisi tästä blogistakin vähän mielenkiintoisemman.

Laittakaahan kommenttia, kun uusin vähän ulkoasua, että miltä näyttää. Mitään hienoa yläbanneria ei vielä ole ja tuskin ihan heti tulee, koska olen moisia aika huono tekemään, mutta toivotaan parasta pelätään pahinta.

Harjoittelua, treeniä ja jännitystä arkielämään.

Eihän se eilen se Noan harjoitusravissa istuminen ihan mennyt niinku elokuvissa. Se lähti joustavasti pienesti *poing-poing-poin*, seuraavaksi tuli vaihe, kun tasapaino millin verta horjahti ja jalat alkoivat sitoutua satulaan *ponk-ponk-ponk* ja sitten tajusin, että nyt pitää ottaa vauhti pois ja horjahdinkin jo ihan kunnolla ja seurauksena oli pari *tömps-tömps*. Ei kylläkään maahan. Ehei vaan Noa paran selkään. Ja kun ei ollut kukaan "pakottamassa" niin sehän sitten vähän niin kuin jäi melkoisen vähälle koko harjoitusravin harjoittelut. Miksi sitä päästääkään itsensä niin helpolla heti, kun kukaan ei ole neuvomassa?

Tehtiin sitten ihan kevyessä ravissa voltteja ja pyrin ratsastamaan mahdollisimman selkeitä teitä ja suoralla hevosella. Tiedä häntä sitten oliko se kovin häävin näköistä hommaa, mutta yritettiin ainakin. Lisäksi tehtiin siirtymiä pysähdyksiä ja käynti ja ravi siirtymiä. Lisäksi tehtiin myös suoria teitä kentän poikki ristiin rastiin. Tiedä häntä menikö harjoitukset kuin elokuvissa, mutta eikö sitä sanota, että se harjoitus tekee se mestarin tai ainakin vähemmän tunarin? Tavoitehan tässä olisikin oppia ratsastamaan vielä joku kaunis päivä.

Kouluharjoitusten jälkeen olikin se jännittävä osio tiedossa. Päätin nimittäin jo kentälle mennessä vakaasti, että on se päivä, kun hyppään Noalla pari kertaa 40-50cm kokoisen esteen kumpaankin suuntaan, että saisin tämän hyppykammon vielä joku kaunis päivä hoidettua peräti liki kokonaan pois ainakin noiden pienempien esteiden osalta. Toteutinkin aikomukseni ja väsäsin valtavan hienon esteen (meillä kun ei mitään viimeisen päälle estekalustoja ole), joka oli sen 40-50cm korkea ja ei kun selkään ja menoksi. Voin vannoa, että ensimmäinen este muutes oli kamala! Ensimmäisen kuitenkin selvisin hengissä toki pienen paniikki älähdyksen kera. Sitten oltiinkin kohta jo uudestaan nokka kohti estettä, koska Noa lähti onnesta soikeana kiikuttamaan minua ympäri kenttää hyvinkin reippaalla laukalla. Positiivista oli, että minun ei tarvinnut toimia kuin jarruna ja ähistä tuskissani "elä kaahaa niin lujjaa, ku mää kuolen sydänkohtaukseen, jos en muuten". Miten noin pienen esteen hyppääminen voikaan olla noin kamalaa?

Kumpaankin suuntaan hyppäsin kolme kertaa moisen kammotuksen ja kumpaankin suuntaan kolmas hyppy onnistui jo ihan hyvin. Noakin hyppäsi suht nätisti. Liekkö ois tajunnut, että tuo emäntä sohlaa tuolla selässä niin pakko kait se on hypätä mahdollisimman hyvin, että se säilyy hengissä. Onnen tunne oli valtava. Mää uskalsin jeejeejee! Ensin liinatunnin onnistumisen tunteet ja nyt tämä jipii! Vielä lisäksi oli hauska tuntea kuinka tohkeissaan Noa meni sille pienen pienelle esteelle. Se ois varmaan hypännyt sen uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja isompaakin takuulla, mutta ei se semmoinen ole minulle sopivaa vielä. Eikä sitä makeaa mahan täydeltä, jos aion, että hyppään jatkossa moista minimaalista estettä mahdollisimman usein, kun kentällä ratsastan.

Estettä purkaessa tuli pikku aivohärö ja puomin raahasin kentän aidan toiselle puolelle ja tarvitsin sitten kahta kättä niin hetkeksi päästin  Noasta ohjasta irti.. Noh Noahan seisoi siinä oikein nätisti paikoillaan niin nostampa tuon penkinkin tuosta aidan yli vielä. Noa päätti sitten omasta mielestään, että viksun hevosen elämä riitti hetkeksi ja lompsi kentän portista ulos, joka oli tietenkin auki. Samalla hetkellä, kun älähdin, että "eläpä lähe mihinkään" Noa lähti viipottamaan portista ulos onnesta soikeana ja tallia kohti. En edes juossut perään, koska tiesin tarkkaan mikä Noan päätepysäkki on. Tallinpiha ja sieltä tarkalleen ottaen heinäpaalun vierusta. Sieltähän se sankari löytyi ja lähdettiin vielä loppu käynneille ja kahlailemaan maastoon pikku mutka.

Tässä siis tosiaan eilisen tapahtumia. Eilen tuli laiskuus, enkä jaksanutkaan päivittää blogia enää illalla. Siispä seuraavaksi sitten tähän päivään. Miksi näistä tulee aina näin pitkiä? Kerronko minä asiat jotenki vähän turhankin tarkkaan?

Tänään oli sitten maastotreenipäivä eli suomeksi sanoen Lady ja Reeta lähdettiin ajamaan ja me lähdettiin tietenkin Noan kanssa perään. Mukana oli myös pikkupaholainen Elliot. Tarkoituksena oli käydä ihan perus tasainen hölkkälenkki n. 10km. Toki vähän reippaampiakin pätkiä mentiin, mutta pääasiassa reipasta ravia ja minä otin perässä suht paljon molempien laukkojen nostoja. Noa oli melko litimärkä lenkin jälkeen ja kuten aina melassivesi maistui ja lisäruuat ja heinät myös. Ennen tallilta lähtöä vielä vaihdoin Noalle kuivan fleeceloimen päälle ja katsoin, että muut loimet on varustehuoneessa kuivumassa. Huomenna onkin kävelypäivä/lepo tai jotain muuta höpöhöpö pikku aktiviteettia keksitään korkeintaan, mutta ihan kevyt palautumispäivä välillä.

Edelleen lupaan ne kuvat ja videot jahka saan aikaiseksi laiteltua. Postaustoiveitakin saa ihmeessä esittää, jos tulee mieleen mistä tahtoisi lukea ylipäätänsä/enemmän tai mitä haluaisi kenties tietää minusta tai Noasta.

Mikä liinatunti ja ratsutus!

Huhhui.. Mistäs taas alottaisin? Tänään oli Satu pitämässä ensin liinatunnin minulle ja Ruusulle (Marjon ja Katjan ylläpitohepokatti) ja sitten oli Marjon vuoro mennä höykkyytettäväksi ja sitten oli vielä Noan ratsutus. Eihän tämmöisestä voi kirjoittaa mitenkään järkevästi ja järjestelmällisesti? Eihän? Siispä taas tajunnanvirta tekstiä tiedossa ja tohkeissansa leuhotusta.

Tallille menin kolmen kieppeillä ja ensin siivoilin Noan karsinan mikä olikin suht myltätty normaaliin nähden. Sitten tulikin jo yllättäen kiirus hakea Ruusu tarhasta ja alkaa varustamaan, että ehditään tunnille. Sitten meinas ollakkin jo liina hukassa ja juoksutuspiiska ja mitkä kaikki lie. En sillä, että jännittänyt olisi, mutta voin kertoa, että jo kotoa lähtiessä oli aikamoinen parvi perhosia mahassa.

Ruusun selkään, kun nousin jännitti edelleen. Enhän koko hevosellakaan ole ikinä ennen ratsastanut. Hui kamala! Pysynkö siellä kyydissä edes? Ohjia ei ollut ollenkaan ja Satu kertoi jo ennen selkään nousua, ettei jalustimiakaan ole kokoaikaa. Jaiks! Noh.. Käyntiin, kun lähdettiin niin jännitys alkoi hälvetä ja piti alkaa keskittyä tekemisiin. Voin sanoa, että kannatti herätä! (Kirj. huom. sanonta lasten viikonlopun aamuohjelmasta, vaikka pitkään nukuinkin niin tunti oli vasta klo 16 niin en sentäs niin pitkään kuitenkaan.)

En edes tiennyt pysyväni selässä noin hyvin saati osaavani muuttaa asentoani parempaan tarvittaessa! Tosin edelleen tuntui, että kallistelen väkisillä oikealle ja oikea istuinluu on hukassa, mutta se ei taida ihan hetkessä korjautuakkaan. En ala kaikkea oppimaani tässä luettelemaan, koska tämähän ei loppuisi ikinä, mutta opin ihan älyttömän paljon ja samalla sain itsevarmuutta ihan hirveästi. Varsinkin harjoitusravissa ja laukassa.

Ja mikä parasta menin harjotusravia ilman ohjia ja jalustimia ja pystyin tekemään samalla asioita enkä vaan tarrannut satulaan kiinni henkeni kaupalla. Siis ajatelkaa! Minä! Harjoitusravissa pyörittämässä kättä ja heiluttelemassa jalkoja ja keventämässä ilmanjalustimia ja pysyin kyydissä! Hetkittäin tuli horjahduksia, mutta hyvin hyvin pieniä. Ja mikä parasta syke pysyi normaaleissa rajoissa, vaikka raskastahan se oli. Alkuun tuntui jalat hirmu kipeiltä, mutta kun tajusin alkaa rentoutua hävisi kipu ja väsymys. Niin ja vielä lisäksi menin harjotusravia ilman jalustimia ja toinen käsi ja katse taaksepäin! Huikeaa!

Vaikea selittää miten voi taas saada valaistumisen ja onnistumisen tunteita ja oppia samaan aikaan ja tämmöisen älyttömän itseluottamuksen ryöpyn, kun tajuaa, ettei harjotusraviin kuolekaan. Ei edes ilman jalustimia, eikä ilman käsiä, eikä vaikka tekisin jotain samalla, eikä edes siihenkään, kun keventää ilman jalustimia. Enkä tipu heti, vaikka laukkaisinkin ilman jalustimia. Liinatunti oli ohi yllättävän äkkiä ja olisin voinut "rällätellä" vaikka kuinka kauan siinä liinan nokassa ja tehdä mitä kummempia asioita Ruusun ravatessa ja/tai laukatessa.

Huomenna varmaan arvaattekin mitä Noan kanssa teen. Okei en oletettavasti saa ketään liinan toiseen päähän niin teen samoja asioita kentällä muuten ratsastaessa. Josko nyt tohdin jo kentälle vääntämään pitkästä aikaa ja harjoittelemaan. On hyvä syykin ja aihetta vaikka millä mitalla. Kun vain muistaisin pitää maltin, ettei mene liian pitkään hinkkaamiseksi ja sitten kaikki menee lörinäksi. Se on nimittäin äärettömän paha vika innostua vääntämään niin tohkeissaan, että kumpikin väsähtää jo liiaksi. Pitää lopettaa silloin, kun menee vielä hyvin, koska tietyn pisteen yli kun on menty hyvään suoritukseen lopettaminen voi olla aika kiven alla.

Sillä välin, kun Marjo oli Ruusun selässä "rääkissä".. Okei okei.. ei sitä rääkiksi voi sanoa, koska se vaan oli huippua. Suosittelen kaikille erittäin lämpimästi Satun liinatunnille menemistä. Mihinkäs jäinkään? Niin.. Marjon ollessa ratsastamassa kävin laittamassa Noan valmiiksi, että Satu ratsuttaa Noan seuraavaksi.

Noa taisteli vastaan jälleen minkä pystyi ja kerkesi ja yritti hangata vastaan ja laukassa Noa yritti, että Satun pitäisi tukea ja kantaa Noaa sen puolesta ja laukkasi alkuun melkein pitkin aitoja ja meni mitä sattuun ihme söhellys askellajeja, mutta heti, kun tuli se hetki, että Noa luovutti ja alkoi ravaamaan pullikoimatta ja pätkän laukkasikin niin kuin piti Noa meni älyttömän hyvin. Hampaiden naksutus ja hangoittelu tällä kertaa oli kuitenkin jo lievempää kuin ensimmäisellä kerralla ja oli hienoa nähdä kaikki ne pätkät mitä Noa meni oikeasti hyvin ja kuinka se näytti oppivan jo siinä tunnin aikana mitä Satu ratsasti.

En oikein osaa selittää sitä mitä silmieni edessä näin ja kuviakaan ei valitettavasti ole, koska ensinnäkin oli suht pimeää kentän valoista huolimatta ja toiseksekin olen järjettömän huono kuvaamaan. Yritän kuitenkin parhaani. Se on nimittäin hienoa nähdä kuinka oikeasti ammattilainen ratsastaa Noalla ja saa Noasta esiin asioita, joita en ole edes uskonut sen vielä oppivan. Tulee tunne, että vain taivas, minä ja Noan ikä (useamman vuoden päästä vasta kylläkin) tulee olemaan rajoina meidän kehitykselle.

Alkutunnista kun näytti, että minulla on hevonen, jolla on kaksi toimivaa jalkaa edessä ja kaksi haaveilevaa jalkaa takana. Mitään vikaahan Noan yhdessäkään kintussa ei ole, mutta takaset eivät vain oikein ole tahtoneet tulla millään alle. Nyt se kuitenkin tapahtui. Jollain ihmeellä Satu sai ne kaiveltua sieltä jostain kaukaa takaa alle ja voin sanoa, että varsinkin se ravi näytti hienolta. Hassua vaan nähdä ne muutokset mitä kaikkia ei ihan täysin itsekään ymmärrä ja silti paljolti näyttää, että se ratsastaja ei siellä selässä tee juuri mitään. Ei veivaa millään turhilla varustehärpäkkeillä, eikä käsillä, eikä jaloilla, eikä muutenkaan esitä akrobatia temppuja vaan yksinkertaisesti osaa ratsastaa.

Opinko minäkin joskus? Tiedä häntä. On meillä ainakin hyvä opettaja sen voin sanoa.

Kuvia ja pari videotakin olisi tässä tulossa jahka vain saan aikaseksi lisäiltyä ne tänne. Tosin kummissakaan en ratsasta minä, koska on vaan harvinaisen hankala saada ketään sinne kentän reunalle kameran kanssa pörräämään, kun ratsastan tunnilla tai muuten. Vieläpä, kun en ikinä muista itsekään ottaa sitä kameraa tallille mukaan, että voisin sen jollekulle työntää käteen, että kuvaisi edes hetken.

Tässä tämä ja lisää taas joku päivä. Yritin keksiä nasevaa loppulausetta, vaan päässä pyörii vain tämän päiväinen liinatunti ja Noan ratsutus.

Vaikka kaikki on aina hyvä päättää sanoihin:

"Mulla on maailman paras hevonen juuri minulle!"