Vihdoin bannerihommeli!

Eepin omistaja Paula teki meille bannerihommelin. Iso kiitos siitä Paulalle! Paulan ja Eepin blogin löydät täältä. Kannattaa lukea, jos ei muuten niin ihan siksi, koska Eepi on tosi symppis lentävä lihapullantilainen.

Nyt sitten, kun blogilla on bannerikin pitäisikö jossakin vaiheessa saaha nuo sivutkin valmiiksi? En vain osaa kirjoittaa niihin oikein mitään järkevää. Aina, kun alotan siitä tulee semmoinen ihme räpellys. En tiedä miksi siihen pitäisi saada kertoa ihan kaikki? Varsinkin Noasta, vaikka eihän kukaan jaksa lukea epäselvää selostusta vuodesta 2003 vuoteen 2013. Sitten itsestäni voisin kertoa tyyliin "Hei olen Jaana. Minusta ei ole oikein kuvaa juurikaan. Ja no.. siinäpä se."

Huomasin myös, että noita meidän "hauska, mielenkiintoinen ja sekava" nappeja on vihdoin käytetty. Jos jotku muut napit olisi parempi kertokaa ihmeessä. Muitakin parannustoiveita saa esittää ilman muuta ja yritän niitä sitten toteuttaa niin saisin joskus tästä bloggaamisesta jollakin tapaa järkevääkin. Nykyäänhän lähinnä sepostan kaikkea epämääräistä tänne todella sekavasti, enkä keskity yhtään siihen tekstiin mitä yritän raapustaa.

Loppuun vielä pieni katsaus Noan eiliseen päivään. Noalla oli oikea treenipäivien treenipäivä. Satu tuli pitämään taas 1,5h treenit ja ensin minä menin Noalla ja Laura Eepillä. 45min jälkeen vaihto ja Meri meni Noalla ja Paula Eepillä. Meri ja Paula hyppäsikin pikkuistä ristikkoa ja pystyä lopuksi. Meillä oli puomiharjoituksia (jotka muuten tässä joku päivä jatkuu ihan itsenäisestikin ja auta armias, kunhan on seuraavat treenit), jossa pää asiallinen kuvio oli kumpaankin suuntaan tehdä päätyyn voltti, jossa tähdätään puomien keskelle. Voin harjoituksista piirtää kaavion tässä jossakin välissä, mutta tekniikan ihmelapsi kun olen niin piirrän sen kaavion paperille, skannaan ja laitan tänne sitten. Puomit tosiaan mentiin ensin pari kertaa ravissa ja sitten laukassa. Voi luoja, että minä jännitin pelkkiä puomeja alussa. Keskityin vain kyttäämään "puomi, puomi, puomi" ja eihän siitä meinannut jo alkuunsa tulla mitään.

Sääliksi kävi Noa parkaa. Ei meinaan mennyt todellakaan putkeen minulla ratsastus millään tavalla. Ärsyttää todella paljon. Sorruin samoihin virheisiin kuin aina. Ulkokäsi lähti työntymään kaulan yli sisälle, joten Noa ei saanut ulkoa yhtään tilaa kääntyä, sisäkäsi kuroi tönköksi sisäohjaan kiinni vetämään, joka sai Noan liiraamaan vielä pahemmin ulos päin, koko minun persaus ja paino valahti taas ulos, kun käpristyin siihen ihmeelliseen kierremutka-asentooni sinne selkään ja sisälonkka nousi navan yläpuolelle (melkein ainakin). Yritäppä siinä sitten sätkiä, että "kun ei tää käänny". Hävettää. En sano, että "huono tunti blaablaa" tai "huono Noa blaablaa" vaan oikeastaan olen aika tyytyväinen, koska nyt oikeasti tajuan, että ne ympyrät ei kummene ennen kuin saan itseni oikeastikin kasaan sinne selkään. Sitten vain täytyy alkaa oikeastikin tekemään töitä sen eteen, että kun alan kipristymään, käpristymään ja tönkköytymään ja mänkkiytymään sinne selkään voltissa karjaisen pään sisällä tai ääneen, että "kasaa itses nainen!" Noahaan tuo tumpulointi ei kehitä mitenkään muuten kuin entistä paremmin liiraamaan ulos ja jäkittämään vastaan "kerran sinä et myötää en se minäkään ala millekään". Noa parka.. Koita kestää..

Ajatus taas karkasi tästä koko tekstistä niin mahdanpas jättää tähän ennen kuin alkaa taas asiat juoksemaan päässä kukkapurkista muurahaiskekoon ja kaikkea siltä väliltä.

Mistä kaikki alkoi

Tämän tekstin piti tulla ensin Noan esittelysivulle, mutta en sitten halunnutkaan tätä siihen niin ajattelin kuitenkin julkaista tämän luettavaksi.

Noa oli juuri vieroitettu emästään, kun sen ensimmäisen kerran silloin talvisena iltana tallissa näin ja voin vannoa, että se oli RUMA! Pikkuruinen, epäsopusuhtainen, tuppurainen, laiha ja arka pikku otus nökötti Harjulla karsinan nurkassa piilossa surkeana. Alkoiko tästä vuosisadan hoitaja tarina? No ei! Inhosin koko rumilusta silloin. Kamalan näköinen elukka, jonka olisi voinut palauttaa sinne mistä se tulikin. Vannoin, etten edes siivoa sen karsinaa vapaaehtoisesti saati harjaa sitä, jos ei ole pakko. Tarhaan ja talliin voin sen iltatallien yhteydessä kuskata, mutta muuten en ylimääräistä koske koko otukseen.

Noh.. Pitihän siihen koskea. Jo heti seuraavan päivänä Harjulle tulosta Noa tarhaili Pimun kanssa alatarhassa. Pimu hieman höykkyytti mokomaa rumilusta ja sehän meni hyppäämään aidan yli peltoon, jossa oli lunta ja PALJON. Eikä auttanut kuin lähteä mokomaa karvaturria sieltä pelastamaan, kun yksin tallilla olin. Oli muuten oma hommansa koko touhussa, kun se pikku eläin oli niin älyttömän arka ja lopuksi sen sieltä pellosta sainkin kahlattua kiinni, kun Noa meni hyppäämään ojaan ja upposi hankeen melkein päätä myöten. Eikä koko touhu ollut siinä vaiheessa edes ohi, kun se otus piti saada vielä sisällekin. Jeesus mikä urakka! Eikä sille ollut vielä siinä vaiheessa loimia niin yritin vähän pyyhkeellä kuivailla toista poloista ja laitoin huumorin viltin selän päälle, josko se vähän kuivahtaisi siihen. Se kuivaaminenkin oli aika eksoottista touhua. Joko tästä alkoi se vuosisadan hoitajatarina? No ei edelleenkään.

Noa meni joksikin aikaa Ristolle, jossa se oli opetuksessa Antilla, Tuomaksella ja Ristolla. Ristolla kävin katsomassa ja harjaamassa Noan kerran samalla, kun kävin katsomassa Riston hevosia. Silloin tuo kummallinen pikku otus alkoi ensimmäisen kerran kiinnostaa. Hirveä kiukuttelu ja hieman uhoakin, mutta kun sen sai asettumaan se yhtäkkiä olikin vain huomion kipeä ja epäluuloinen. Hirveän arkakin se oli varsinkin päästään. Ohiitin silti vielä Noan, koska silloin Harjulla oli Jiri. Hulmuharjainen ihana ja komea suomenhevosruuna, jota yritin vanhempani saada ostamaan minulle, koska se olisi mielestäni ollut minulle juuri täydellinen. Olihan se komea, kiltti, hyvä ajaa ja tuli tarhassa laukalla luokse, kun vihelsi. Isi ei ollut samaa mieltä ja Jiri jäi saamatta.

Noa 2-vuotis kesällä Harjulla. Juuri ennenkuin aloin sitä hoitamaan.

Noa tuli jossain vaiheessa takaisin Harjulle ja vielä silloinkaan se ei oikein sytyttänyt. Noan nimi oli ongelma pitkän aikaa, kun siitä piti tulla No Au Au. Hippokselle se ei kelvannut. Oh No ei kelvannut, koska sellainen oli jo. Nocturnekin oli jo. Se miten Noasta tuli Ex Nocturne onkin hieman sattumaa. Olenko kuitenkaan missään vaiheessa sanonut meidän tarinamme olevan sieltä tavallisimmasta päästä? Hoidin tuolloin edelleen vain Huumoria, joka oli ehdoton silmäteräni. Aloin kuitenkin, kaikista "ei ikinä"-vannotuksista huolimatta, hoitamaan myös Noaa syyskuussa 2003 ja silloin alkoi se vuosisadan hoitajatarina. Eikä se kauaa ottanutkaan, kun olin myyty. Tuon ihanan pikku otuksen kanssa oli työtä ja tekemistä. Pelkästään harjaamista ja jalkojen nostoa ja kaikkea mahdollista talutusta myöten harjoiteltiin ja harjoiteltiin ja hiottiin viimeistä myöten.

Työtä ja tuskaa Noan kanssa on ollutkin, koska se ei ole ollut koskaan sieltä helpoimmasta päästä hevosia. 3-vuotis talven aika isoilta osin Antin ohjeilla Noaa treenasinkin. Antti ajoi hiitit ja välillä kävi treenilenkillä katsomassa miten edistytään. Sen talven aikana tuli istuttua kärryillä ja PALJON. Käytännössä asuin tallilla. Näin unta Noasta, sen hoidosta ja treeneistä, koulussa mietin treenisuunnitelmia ja kaikkia muita Noamaisia asioita. En muista milloin olisin mihinkään paneutunut niin täysillä. En muutenkaan ole paneutunut mihinkään niin täysillä kuin Noaan.

3-vuotis kesällä Juopulin harjoitusraveissa. Huomatkaa kuinka onnettoman kapea se on tuolloin ollut.

Noa veti heiniä keuhkoihinsa Rovaniemen ravireissulla 3-vuotis keväällä, jolloin luulin kaiken olevan ohi. Jollakin ilveellä se siitä kuitenkin parani täysin ja palautuminen ja hapenotto kykykin parani jotenkin ihmeellisesti. Uskon, että se kuulostaa ihmeelliseltä, mutta jos tietäisit ja olisit elänyt koko meidän tarinan tältä kohta kymmenen vuoden ajalta sinua ei yllättäisi kovin monikaan asia. Noa ruunattiin 3-vuotis kesällä useammastakin syystä mikä ei sinällään haitannut. Ei se ollut mitenkään riskialtis ori, eikä vaarallinen... Anteeksi.. Oli se joissain tilanteissa vaarallinenkin, mutta se orius ei ollut se ratkaiseva tekijä siinä.

Joudun vähän nopeuttamaan ja jättämään asioita kertomatta, koska varsinkin "nuoruusvuosina" Noan kanssa tapahtui ja PALJON. Tästä tulee pitkä teksti jo valmiiksi, mutta kaikkien tapahtumien myötä tästä tulisi loputon, vaikka jättäisi pikku jutut vielä väliinkin. Miksikö muistan niin paljon? En tiedä. En oikeasti tiedä miksi, mutta muistan esimerkiksi minkä värisiä, kokoisia ja näköisiä kaikki Noan päitsen on vuosien varrella ollut ja niitä on mennyt ja monet, koska meillä oli monta vuotta ongelmana semmoinen ihanuus kuin vetopaniikki.

4-vuotis kesällä tapahtui jotain ratkaisevaa. Noa hillui yksin laitumella ja oli ilmeisesti kompuroinut. Ensin luultiin sen saavan lämpöhalvauksen, koska oli oikeasti kuuma päivä. Kun lähdin taluttamaan Noaa tallia kohti selvisi kuitenkin, ettei se ollut kuumuudesta kiinni. Noa käveli viimeiset askeleet kolmella jalalla. Toista etujalkaa se vain roikotti ilmassa ja etupäätä siirsi hypähtämällä ottaen samalla päällä tukea minun olkapäästä. Silloin oeltin kaiken olevan ohi. Klinikalle se vietiin seuraavana päivänä. Edellisen päivän, illan ja melkein yönkin olin tallissa Noan kanssa. Aamulla hönkäisin tallille jo aikaisin ja edelleenkin pääasiassa vain istuin sen vieressä karsinassa. Koppiin meno oli vaikeaa ja klinikalle kun mentiin oli klinikan henkilökuntakin hämmästynyttä, että "se todella on ihan kolmijalkainen". Takasilla askeleet ja pää minun olkapäätä vasten ja etujalalla "hop". Samalla rytmillä edettiin hyvin hitaasti kohti klinikan tiloja ja siellä pakko karsinaa. Noa rauhoitettiin, jalka kuvattiin. Minulla teki pahaa, pyörrytti ja heikotti.

4-vuotis kesällä vielä hoitohevosena. Ohjaksissa Risto Mäkelä

Noalla epäiltiin kavioluun murtumaa. Kuitenkin jo viikossa se alkoi hieman varaamaan jalalle painoa. Sain luvan hoitaa sitä kaikin mahdollisin keinoin mitä suinkin keksin. Pentti sanoi myös ettei vika ole kavioluussa vaan jossain ylempänä, kun se alkaa noin nopeaa sille varata painoa. Noan oli tarkoitus mennä tiistaina teuraaksi. Se kuitenkin vielä maanantaina käytettiin klinikalla, jossa todettiin ultralla lavalta ja ryntäältä revenneen lihaksia ja paranemismahdollisuudet oli 50-50. Voi tulla käyttöhevonen, voi tulla kilpahevonen tai voi olla ettei se tule enään ikinä kestämään mitään. Näillä tiedoilla lähdettiin klinikalta. Noan kohtalo ratkesi. Minulle tai teuraaksi. Tällä kertaa isikin suostui. Liekkö piilevää kiltteyttään vai miksi tiedä häntä.

Muistan yhä hetken, kun Noan passin ja kilpailukirjan (kyllä ne oli käytössä vielä silloin) Jäälin Ärrältä hain ja siellä luki minun nimeni. Sitä tunnetta on vaikea edes kuvata. Vaikka toki vaikeudet ja ongelmat eivät todellakaan olleet ohi. Ei mistään kohin. Noan kanssa on tapahtunut todella paljon. Noan kanssa on tehty todella paljon. Virheitä olen tehnyt lukemattomat määrät. Välillä on ollut mielenkiinto koko hevoshommaan niin loppu, että tallilla käyntikään ei ole huvittanut pätkääkään. Noasta en kuitenkaan ole raskinut luopua. Enkä raskikaan ennen kuin on pakko. Pari vuotta sitten, jälleen kerran vannotuksista huolimatta, kiinnostuin jostain ihmeen syystä kouluratsastuksesta ja sitä alettiin Noan kanssa harrastamaan ihan todella. Siitä, sen takia ja siksi tämäkin blogikin sai alkunsa.

Kajaanissa. Ohjaksissa Erkki Paaso

Noan on yllättävänkin monikäyttöinen hevonen. Sillä treenataan pääasiassa lihaskuntoa, koulua ja esteitä, mutta sillä ajetaan silloin tällöin myös hiittiä sekä ravilla että laukalla. Harjoitusraveissakin on käyty sekä montessa että kärryiltä ja olisi tarkoitus vielä käydäkin. On käyty myös matkaratsastuskisoissa, koulukisoissa, estekisoissa ja kiitolaukkakisoissakin. Noa ei ole rakenteeltaan mikään huippu.. noh.. mihinkään.. Se on pikkuinen, kapea, hieman takakorkea ja mitä kaikkea. Silti sen kanssa voi harrastaa liki mitä vain. Kaiken muun lisäksi Noalla on purentavika, liika liha etusäärellä ja mitä kaikkea. Mikä ratkaisee sitten sen, että sen kanssa voi harrastaa vaikka ja mitä? En tiedä. Toki sen verta valaistakoon, että menestys oikein missään lajissa ei ole ikinä ollut huimaa, mutta liekkö siinäkään suurin syy hevosessa vaan enempiki minussa?

Muhoksen harjoitusravit ja VOITTO! Ohjaksissa Erkki Paaso

Noa onkin maailman paras hevonen minulle.

Koulukisat Jäälintallill kesä 2013.

Teresa ja Noa estekisoissa Jäälintallilla kesällä 2013.

Harjoitusestekisat Turkan Ratsurinteellä tänään

Noa ja Teresa ja Teresan vakio kisaorja Sonja tuli Teresan tuttujen kanssa kimppakyydillä Jäälistä ja minä ajelin suoraan kotoa kisapaikalle, jonka osoite oli Turkanrinne, EI Turkantie. Ei kannata ajaa Turkantielle varsinkaan vinkan kanssa. Tien päässä on nimittäin melkomoinen mäki, jossa Kia parkaakin sai aika hyvin polkea, että pääsi sen mäen ylös. Jäin vain itsekseni pois ajaessa miettimään, että miten ne ihmiset sieltä tien päästä pääsee talvella kauppaan?

Noh.. Joka tapauksessa seuraava risteys oli sitten oikea ja Sonja ehti soittaakin, että olenko tulossa. Yllättäen minä myöhässä kuinka voi ollakkaan? Sitten Noalle varusteet päälle ja verkkaa odottelemaan. Teresa ja Noa meni 50cm:n luokan toisessa verkkaryhmässä. 50 cm:n rata meni todella hyvin ja tuloksena olikin punainen neljännen sijan ruusuke, johon oltiin kaikki tyytyväisiä. Rata oli siististi ratsastettu, hyvillä teillä. Mitä nyt alussa Noalla oli vähän turhan paljon intoa ja vauhti päällä. Tosin ei passaa valittaa, koska aikaisemminhan Noa oli perin laiska esteradoillakin.

Kisatällingeissä ennen ensimmäistä verkkaa ja kappas hieman minun sormeakin reunassa.

On se vain söpö punaisine huppuineen.

Mielissään vai mielissään? Totta kai erittäin mielissään minä ainakin. Hieno ruusuke hienolla ratsukolla.

70cm:n luokkaan mentiin myös toisessa verkkaryhmässä. Alkuverkka meni ihan ok, mutta kun verkkaesteeksi lisättiin sinikeltainen okseri alkoi koko homma mennä vähän läskiksi. Noa kielsi, Teresa tippui ja riisui suitset mennessään. Siinä sitten kävelin Noan kiinni (huom verkassa jossa oli muitakin hevosia tuo rakas latipääni kävelee (!) mukamas pakoon päästyään irti) ja ohjat kaulalle, että voin alkaa oikomaan suitset päähän. Siinä sitten Noa seisoi keskellä kenttää ohjat kaulalla, Teresa meni pesemään hiekat naamasta ja muut jatkoi verkkaa. Teresakin tuli jatkamaan verkkaa ja tuskallisen työn jälkeen siitä sinikeltaisesta esteestäkin päästiin yli parikin kertaa.

Näillä enteillä Teresa ja Noa olivatkin verkan jälkeen heti ensimmäisinä vuorossa ja noh.. ei mennyt ihan niinkuin elokuvissa. Ensimmäiseltä esteeltä Noa tempas puomin takajalkojen väliin mukaan, parille muulle esteelle tuli kielto, jos parikin, mutta sitten ne pari estettä mitä Noa hyppäsi hyvin ja häsläämättä meni oikeasti hyvin ja kevyesti. Sitten se sinikeltainen este koitui taas viimeiseksi niitiksi ja siihen piti kieltää kolmesti (??). En tiedä mikä pelleilyvilli Noalle iski. Väsyikö se? Kypsyikö? Pääsikö kieltämisen makuun? Iso kiitos kuitenkin "kisatirehtöörille", joka antoi radan ensimmäisen vaiheen suorittaa loppuun ongelmista huolimatta. Teresa oli kyllä sinnikko ja jaksoi yrittää ja yrittää ja yrittää silti repimättä, potkimatta ja mätkimättä liikoja.

Tallille, kun päästiin takaisin Teresa laitteli Noan vielä karsinaan syömään kauroja ja heiniä ja juomaan melassivesiä Sonja (tietenkin) apunaan ja minä tuuskailin mitä tuuskailin siinä samalla. :) Siivosin vielä karsinan (huom jopa sanoin, että haluan siivota sen. Olenkohan oikeasti ihan terve?) ja Rosan kanssa siivottiin "putte"tarhasta 5-6 kottarillista sontaa pois. Siinähän vierähti aikaa sitten vähän yli viiteen asti ennen kuin pääsin yrittämäänkään kotiin päin lähtöä. Ja se enempi bloggaaminen? Heehehee! Vaikuttaa enempikin hyvältä vitsiltä.

Pari kuvaa lisää

Tässä vielä illan ratoksi kaivelin tämän päiväseen postaukseen lisäksi kuvia matkaan. Ensinnä niistä koulukisoista yksi kuva.

Mua ahistaa ja Noaa nukuttaa. Ja mulla on jalustin ihan liian syvällä jalassa. Kuvasta kiitos Merille.

Sitten vielä eilisistä kisoista kuva, joka on HIENO!

Teresa ihan selkeesti keskittyy ja Noa on kerranki oikeasti hienona. Kuvasta kiitos Olgalle.

Siinäpä ne. Ei huikeita määrättömiä määriä, mutta piti käydä vielä liimailemassa ne tänne mukaan ja matkaan.

Treenailuja ja kisailuja

Montako kertaa se pitääkään todeta, että pitäis blogata liki joka päivä? Heti, kun on taukoa on asiaa niin paljon, että eihän sitä kukaan jaksa lukea. Noh.. Yritetään tiivistää nyt kuitenkin.

Ensinnäkin 14.7.2013 Teresa meni Noalla Jäälintallin ja Jäälinratsastajien järjestämiin koulukisoihin "naapuriin". Kouluohjelmana oli Perusmerkki. Kisojen oli tarkoitus olla alunperin 3.8.2013, mutta kelien takia ne jouduttiin siirtämään. Aikaisempii kisoihin olin menossa Helppoon C:hen. Näihin kisoihin en alunperin ollut menossa ollenkaan muuta kuin katsomaan, koska Noa on ollut Terellä ylläpidossa ja minä ratsastanut suht vähän siihen mennessä. Jostain syystä Teren suorituksen jälkeen tuli kuitenkin hirveä hinku ja jälki-ilmona piti ängetä siihen Helppoon C:hen. Periaatteessa suoritukseen olin tyytyväinen ja menihän se rimaa hipoen läpikin, mutta silti ei niin hyvin kuin olisi voinut mennä. Miksi minun pitää varsinkin kisoissa ryssiä mm. laukan nostot? Mikä hinku siinä oikeen on? Teresan ja Noan suoritus meni tosi kivasti, vaikka osassa kohtaa Noalla oli muka pikku-ukkoja liikenteessä. Pöytäkirjaa en ole vielä saanut aikaseksi skannattua, mutta tässä kuvia kisoista.

Ei paha , jos ottaa verrokkia ekoista koulukisoista. Mää vaan roikun ihan liikaa sisäohjassa ja missä tuo ulkokäsi menee? Kuvasta kiitos Roosalle.

Sanaton. Kiva kuva, mutta... Tönköt käet, roikun liikaa ohjissa ja ja ja.. Noh.. lohdutan itseäni edelleen ottamalla verrokkia ekoihin koulukisoihin, että on sitä jossain kehitytty. Kuvasta kiitos Roosalle.

Tämä on yllättävän ok lopputervehdys paitsi että Noa pysähtyi taas hieman vinoon, minä tervehdin eri kädellä kuin käytännössä kaikki muut ja kumarrankin näköjään myös niille Noalle aikaisemmin ilmestyineille pikku-ukoille asti. Kuvasta kiitos Roosalle.

Kisojen jälkeen hiljaiseloa oli hetki, koska Noahan on edelleen Teresalla ylläpidossa. Sitten tällä viikolla ja viime viikolla oli Satun treenit, joista jostain syystä en ole hehkutellut, koska ne meni jopa ihmeenkin hyvin. Toki kaikkeen ei voi olla tyytyväinen (minä ainakaan), mutta osaan kuitenkin voi. eikö voikin? Mieli tekisi sepostaa tarkemmin, mutta ehkä jätän nyt väliin, koska tähän pitää mahtua vielä biljoona muutakin asiaa samaan sylttyyn.

Viime viikon treeneissähän ilmeni semmoinen kurja homma, että Noan koulupenkille tai Noalle oli tapahtunut jotain ja kun mahavyön veti kiinni lusahti etukaari ihan säkään kiinni. Siispä soittoa Lissulle, että tulee Oulussa käydessään mallaamaan satulaa ja katsoo mitä sille tehdään ja vain estesatula käyttöön joksikin aikaa. Toki vaarallistahan se ei ole, koska ratsastaa pitää osata penkillä kuin penkillä. Ainoa harmi siinä on treenit.. Satu rääkkää oli este- eli koulusatula, satulaa eli ei. Hanuriparka joutuu lujille. Vaikka viime viikon treeneissä (kyllä sorrun sittekin vähän lätisemään, koska ajatus taas lentää) olin jo alkuverkoissa ihan hämilläni, ku pystyin menemään harjotusravia yllättävänki hyvin estepenkillä. Mitä on tapahtunut? Ja milloin? Ja missä kohin tätä holtitonta kehoani?

Seuraavaksi puheeseen voitaisiin ottaa eiliset estekisat. Siispä jälleen "naapurissa" kisailtiin. Tällä kertaa oli Jäälintallin ja Jäälinratsastajien järjestämät seuratason estekilpailut kyseessä. Osallistujia oli paljon ja muualtakin paikkakunnilta ja koko meidän perä oli melkoisen täysi. :) Teresa ja Noa meni 50cm ja 70cm luokat. 50cm meni tosi hyvin. Vaikkei sijoitusta tullutkaan olen tyytyväinen. Tuloksena puhdasrata ja suoritus oli siisti ja "vakaa" (Noa huomioonottaen). Kehitystä tapahtuu siis myös esterintamalla. 70cm ei mennyt ihan kuin elokuvissa, koska Noa päätti sitten kieltää jo toiselle esteelle kahdesti ja se meni sitten siihen.. Väsyikö Noa? En tiedä. Kielsikö ihan "piruuttaan"? En tiedä sitäkään. Ei kuitenkaan passaa masentua vaan leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Siispä josko ensi viikonloppuna kisailtaisiin taas. Vuorossa Turkanrinne ja luokkina jälleen 50&70.

Yritän jatkossa muistaa blogata useammin (HAH! saahan sitä sanoa), koska aiheita olisi vaikka ja millä mitalla. Se vain tahtoo olla, että kun on laiska niin sitä vain on laiska. Muka en saa aikaseksi kirjoitettua, eikä tekstiä tule, vaan eihän siihen usko kukaan, kun milloin minä olisin hiljaa? Nukkuessako? En aina silloinkaan mikäli mieheltä kysytään. Nyt kuitenkin on aika nostaa hanuri penkistä ja alkaa toimimaan jotain. Josko vaikka keräilisi Noan kisakamat pesulle? Estekisakuvia linkkailen myöhemmin, jos Teresa antaa luvan ja löytyy hyviä. Muitakin kuvia olisi, kun niitä saisi aikaiseksi lisättyä. Sitä odotellessa.