Huhhui.. Mistäs taas alottaisin? Tänään oli Satu pitämässä ensin liinatunnin minulle ja Ruusulle (Marjon ja Katjan ylläpitohepokatti) ja sitten oli Marjon vuoro mennä höykkyytettäväksi ja sitten oli vielä Noan ratsutus. Eihän tämmöisestä voi kirjoittaa mitenkään järkevästi ja järjestelmällisesti? Eihän? Siispä taas tajunnanvirta tekstiä tiedossa ja tohkeissansa leuhotusta.
Tallille menin kolmen kieppeillä ja ensin siivoilin Noan karsinan mikä olikin suht myltätty normaaliin nähden. Sitten tulikin jo yllättäen kiirus hakea Ruusu tarhasta ja alkaa varustamaan, että ehditään tunnille. Sitten meinas ollakkin jo liina hukassa ja juoksutuspiiska ja mitkä kaikki lie. En sillä, että jännittänyt olisi, mutta voin kertoa, että jo kotoa lähtiessä oli aikamoinen parvi perhosia mahassa.
Ruusun selkään, kun nousin jännitti edelleen. Enhän koko hevosellakaan ole ikinä ennen ratsastanut. Hui kamala! Pysynkö siellä kyydissä edes? Ohjia ei ollut ollenkaan ja Satu kertoi jo ennen selkään nousua, ettei jalustimiakaan ole kokoaikaa. Jaiks! Noh.. Käyntiin, kun lähdettiin niin jännitys alkoi hälvetä ja piti alkaa keskittyä tekemisiin. Voin sanoa, että kannatti herätä! (Kirj. huom. sanonta lasten viikonlopun aamuohjelmasta, vaikka pitkään nukuinkin niin tunti oli vasta klo 16 niin en sentäs niin pitkään kuitenkaan.)
En edes tiennyt pysyväni selässä noin hyvin saati osaavani muuttaa asentoani parempaan tarvittaessa! Tosin edelleen tuntui, että kallistelen väkisillä oikealle ja oikea istuinluu on hukassa, mutta se ei taida ihan hetkessä korjautuakkaan. En ala kaikkea oppimaani tässä luettelemaan, koska tämähän ei loppuisi ikinä, mutta opin ihan älyttömän paljon ja samalla sain itsevarmuutta ihan hirveästi. Varsinkin harjoitusravissa ja laukassa.
Ja mikä parasta menin harjotusravia ilman ohjia ja jalustimia ja pystyin tekemään samalla asioita enkä vaan tarrannut satulaan kiinni henkeni kaupalla. Siis ajatelkaa! Minä! Harjoitusravissa pyörittämässä kättä ja heiluttelemassa jalkoja ja keventämässä ilmanjalustimia ja pysyin kyydissä! Hetkittäin tuli horjahduksia, mutta hyvin hyvin pieniä. Ja mikä parasta syke pysyi normaaleissa rajoissa, vaikka raskastahan se oli. Alkuun tuntui jalat hirmu kipeiltä, mutta kun tajusin alkaa rentoutua hävisi kipu ja väsymys. Niin ja vielä lisäksi menin harjotusravia ilman jalustimia ja toinen käsi ja katse taaksepäin! Huikeaa!
Vaikea selittää miten voi taas saada valaistumisen ja onnistumisen tunteita ja oppia samaan aikaan ja tämmöisen älyttömän itseluottamuksen ryöpyn, kun tajuaa, ettei harjotusraviin kuolekaan. Ei edes ilman jalustimia, eikä ilman käsiä, eikä vaikka tekisin jotain samalla, eikä edes siihenkään, kun keventää ilman jalustimia. Enkä tipu heti, vaikka laukkaisinkin ilman jalustimia. Liinatunti oli ohi yllättävän äkkiä ja olisin voinut "rällätellä" vaikka kuinka kauan siinä liinan nokassa ja tehdä mitä kummempia asioita Ruusun ravatessa ja/tai laukatessa.
Huomenna varmaan arvaattekin mitä Noan kanssa teen. Okei en oletettavasti saa ketään liinan toiseen päähän niin teen samoja asioita kentällä muuten ratsastaessa. Josko nyt tohdin jo kentälle vääntämään pitkästä aikaa ja harjoittelemaan. On hyvä syykin ja aihetta vaikka millä mitalla. Kun vain muistaisin pitää maltin, ettei mene liian pitkään hinkkaamiseksi ja sitten kaikki menee lörinäksi. Se on nimittäin äärettömän paha vika innostua vääntämään niin tohkeissaan, että kumpikin väsähtää jo liiaksi. Pitää lopettaa silloin, kun menee vielä hyvin, koska tietyn pisteen yli kun on menty hyvään suoritukseen lopettaminen voi olla aika kiven alla.
Sillä välin, kun Marjo oli Ruusun selässä "rääkissä".. Okei okei.. ei sitä rääkiksi voi sanoa, koska se vaan oli huippua. Suosittelen kaikille erittäin lämpimästi Satun liinatunnille menemistä. Mihinkäs jäinkään? Niin.. Marjon ollessa ratsastamassa kävin laittamassa Noan valmiiksi, että Satu ratsuttaa Noan seuraavaksi.
Noa taisteli vastaan jälleen minkä pystyi ja kerkesi ja yritti hangata vastaan ja laukassa Noa yritti, että Satun pitäisi tukea ja kantaa Noaa sen puolesta ja laukkasi alkuun melkein pitkin aitoja ja meni mitä sattuun ihme söhellys askellajeja, mutta heti, kun tuli se hetki, että Noa luovutti ja alkoi ravaamaan pullikoimatta ja pätkän laukkasikin niin kuin piti Noa meni älyttömän hyvin. Hampaiden naksutus ja hangoittelu tällä kertaa oli kuitenkin jo lievempää kuin ensimmäisellä kerralla ja oli hienoa nähdä kaikki ne pätkät mitä Noa meni oikeasti hyvin ja kuinka se näytti oppivan jo siinä tunnin aikana mitä Satu ratsasti.
En oikein osaa selittää sitä mitä silmieni edessä näin ja kuviakaan ei valitettavasti ole, koska ensinnäkin oli suht pimeää kentän valoista huolimatta ja toiseksekin olen järjettömän huono kuvaamaan. Yritän kuitenkin parhaani. Se on nimittäin hienoa nähdä kuinka oikeasti ammattilainen ratsastaa Noalla ja saa Noasta esiin asioita, joita en ole edes uskonut sen vielä oppivan. Tulee tunne, että vain taivas, minä ja Noan ikä (useamman vuoden päästä vasta kylläkin) tulee olemaan rajoina meidän kehitykselle.
Alkutunnista kun näytti, että minulla on hevonen, jolla on kaksi toimivaa jalkaa edessä ja kaksi haaveilevaa jalkaa takana. Mitään vikaahan Noan yhdessäkään kintussa ei ole, mutta takaset eivät vain oikein ole tahtoneet tulla millään alle. Nyt se kuitenkin tapahtui. Jollain ihmeellä Satu sai ne kaiveltua sieltä jostain kaukaa takaa alle ja voin sanoa, että varsinkin se ravi näytti hienolta. Hassua vaan nähdä ne muutokset mitä kaikkia ei ihan täysin itsekään ymmärrä ja silti paljolti näyttää, että se ratsastaja ei siellä selässä tee juuri mitään. Ei veivaa millään turhilla varustehärpäkkeillä, eikä käsillä, eikä jaloilla, eikä muutenkaan esitä akrobatia temppuja vaan yksinkertaisesti osaa ratsastaa.
Opinko minäkin joskus? Tiedä häntä. On meillä ainakin hyvä opettaja sen voin sanoa.
Kuvia ja pari videotakin olisi tässä tulossa jahka vain saan aikaseksi lisäiltyä ne tänne. Tosin kummissakaan en ratsasta minä, koska on vaan harvinaisen hankala saada ketään sinne kentän reunalle kameran kanssa pörräämään, kun ratsastan tunnilla tai muuten. Vieläpä, kun en ikinä muista itsekään ottaa sitä kameraa tallille mukaan, että voisin sen jollekulle työntää käteen, että kuvaisi edes hetken.
Tässä tämä ja lisää taas joku päivä. Yritin keksiä nasevaa loppulausetta, vaan päässä pyörii vain tämän päiväinen liinatunti ja Noan ratsutus.
Vaikka kaikki on aina hyvä päättää sanoihin:
"Mulla on maailman paras hevonen juuri minulle!"
Someday I'll learn how to ride.
keskiviikko 2. tammikuuta 2013
keskiviikko 26. joulukuuta 2012
Uuden vuoden lupauksia?
Lupaan ensi vuodelle olla lupaamatta mitään tarkkaa, koska en pidä sitä kuitenkaan. Unohdan, laiskistun tai olen niin persaukinen, ettei sen toteutus onnistu. Tavoitteitahan saa silti asettaa? ne ei sitten ole missään tärkeysjärjestyksessä sillä ihmiset, jotka tuntevat minut ja tietävät ajatuksen kulkuni niin ymmärtävät, että se saattaa välillä olla vähän sekavassa järjestyksessä ja yhtä asiaa selittäessä toinen tulee mieleen ja asia vaihtuu kesken lauseen.
Kehitys
Perusteet ja perusta pitää olla kunnossa ennenkuin haaveilee mistään Kiiminki GP-kisoista saati että lähdettäisiin isoille kylille ihan ruusukkeita tavoittelemaan. Siispä Noan ratsutukset jatkuu, meidän tunnit jatkuu ja lisäksi pyrin pääsemään muillakin hevosilla tunneille edes joskus. Satu toimii edelleen meidän luotto opena ja ratsuttajana. Tosin ilmaista huviahan ratsuttaminen ja tunneilla kulkeminen ei ole, mutta jos joku voi väittää minulle kirkkain silmin, että hevosen saa minun perusratsastustaidollani kehittymään mihinkään ilman opetusta tai pilkka hintaisella ammattitaidottomalla opetuksella, varsinkaan kouluratsastuksessa, ja saa vielä perusteltua sen niin hyvin että nielen sen niin tiedänpähän, että olen taas menossa peräsin edellä puuhun niin vauhdilla että kaarnan palat lentelee. Ei sen puoleen, ei estehevostakaan treenata ja kehitetä pelkästään vaan hyppelemällä päämäärättömästi.
Estekammo
Kyllähän minä hyppään. Maahan kaivettuja silmät ummessa nitrojen voimalla. Kehitystä siis saisi tälläkin saralla tapahtua ja paljon. Vaikka mielenkiintoa hyppäämään nykyisin jostain kumman syystä onkin ei se silti ole se pääasiallinen hinku. Enempi on se tunne. Haluan hypätä Noan kanssa ja haluan hypätä maastoesteitä Noan kanssa. Enkä väitä ettenkö haluaisi vähän kisatakin Noan kanssa esteitä. toinen, että ihan oppimisen vuoksikin ja enempi koko estetouhusta ymmärtämisen takia haluaisin oppia hyppäämään oikein. Samalla voisin itsekin kehittää myös Noaa sillä saralla ja ymmärtää yhtä jos toista enemmän.
Noan lihaskunto
Miksi vain Noan, eikä kummankin? Siksi, koska rehellisesti sanoen en oikein perusta kuntoilusta. tykkään käydä uimassa, mutta sekin tapahtuu melko harvakseltaan. Enempi pidän tärkeänä Noan lihaskuntoa. Siksi asetankin tavoitteeksi saada se vielä parempaan lihaskuntoon ja samalla saada sille kehittymään myös ns. ratsunlihaksia. Tarkempaa ja syvällisempää perustelua tuskin tarvitsee tehdä, että miksi koska syitä on miljoona ja tämä ei loppuisi koskaan. Pääasiallisena kuitenkin, että hevosen ei ole mitään mahdollisuutta kantaa itseään oikein päin tai kehittyä koulussa eikä esteillä tai hypätä esteitä saati ratoja tai pysyä terveenä tai pysyä täysi järkisenä tai että sen elimistö toimisi niinkuin pitää, jos se ei ole hyvässä lihaskunnossa ja treeni ei ole säännöllistä ja johdonmukaista. En halua tehdä pilkun tarkkoja suunnitelmia kuukausiksi eteenpäin, koska haluan pitää kuitenkin harrastamisen mukavana ja välillä spontaaninakin. Kuitenkaan vaikka hevonen liikkuisi kuutena päivänä viikossa kentällä puoli tuntia tulematta tippaakaan hikeen se saattaa hyvän ratsastajan kanssa ja hyvän opetuksen alla oppia asioita, mutta sen lihaksisto ei siinä kehity tarpeeksi. Toisaalta taas, jos raskaastakaan lenkistä hevonen ei hikoa se ei ole hyvän kunnon merkki vaan se on merkki, että nyt on monikin asia pahasti vialla.
Tästä aiheestahan voisi kirjoittaa aina ja aina. Lisäksi pidän, haluan pitää ja tulen pitämään Noan treenin ja liikutuksen monipuolisena ja vaihtelevana. Pelkkää kenttä jyrsintä siitä ei tule ikinä. Maastoillaan paljon, hypätään (Emilia hyppää) välillä, väännetään koulua, käydään joskus ratalla, jopa harjoitusraveissakin, joskus pitäisi varmaan ajaakin, käydään vetämässä kunnon rällättelylenkkejä niin lujaa kuin peli vetää ja mielellään vielä nopean kaverin kanssa. Miksi korosta vauhtia monessa tilanteessa? Koska se on hauskaa? No onhan se hauskaa en väitä, mutta enempi se hauskuus siinä liittyy Noaan. toissa keväänä, kun innostuin vähän liiaksikin hinkkaamaan Noan kanssa kentällä kävi aika hassusti. Noasta tuli löysä lapatossu, jota ei kiinnostanut mikään. Ei yhtään mikään. Siispä survaisin Noan kuukaudeksi laitsalle käytännössä täys lepoon ja laitumen jälkeen melkein heti käytiin vielä ratalla hiitillä. Sieltä sukeutuikin ihan eri polle sen jälkeen. Mutta sen asian onneksi opin kerrasta. Toivottavasti?
Ruokinta
Tärkeä asia, jossa on yllättävänkin helppo tehdä virheitä. Liiankin helppo. Väärällä ruokinnalla on helppo aiheuttaa lihaksettomuutta, laihuutta, ähkyjä, liikalihavuutta, lannehalvauksia, lihasvaivoja, apaattisuutta, sonnan syöntiä, seinien yms syöntiä ja vaikka ja mitä. Virheitä tekee jokainen. Niistä oppii vain harva. On helpompaa höösätä lisäravinteista, mahahaavoista, heinä on hevosen tärkein rehu-ajatuksesta, kauran vaarallisuudesta, varsinkin kypsentämättömän ja vaikka ja mistä kuin lukea, kysellä, yrittää opetella, seurata hevosta ja sen oloa ja kuntoa. Heinä on hevosen perusrehu kyllä, mutta kun sitä hevosta oikeasti aletaan liikuttamaan ja treenaamaan se pelkkä heinän energia loppuu hiton äkkiä kesken. Omaan joistakin asioista hyvin jyrkkiä mielipiteitä. Yksi on suola. Jos hevonen ei saa tarpeeksi suolaa eikä hikoile tarpeeksi ollaan lirissä. Toinen on pellava. Voisiko joku vihdoin ja viimein perustella mitä hyvää sen jatkuvassa syötössä on? Kun näin olen viisaammilta oppinut, jotta jos pellavaa tarvii syöttää se syötetään kuureina ei kokoajan, eikä muun ruuan kanssa samassa. Sitten on ruokien kastelu, sopat, lillingit, mössöt ja mömmöt. Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna: syötä pääasiassa vain ruokia mitä ei tarvitse turvottaa ja turvotettavat syötetään kuivista erillään. Miksikö? Syljenerityksen takia. Asia jota kuitenkin tässä haen, kun ajatus taas näyttää lähtevän omille raiteilleen, on että ensi vuoden tavoitteena pyrin pitämään Noan ruokinnan kunnossa ja Noan kokoajan sopivassa kunnossa. Ei liian lihavana, ei liian laihana vaan sopivana, hikoilevana ja muutenkin ruokinnallisesti toimivana. Kuitenkaan olematta hysteerikko ja liian tarkka.
Oppiminen
Pyrin lukemaan "Ruokinnalla tuloksiin"-kirjani loppuun. En siksi, että kyseistä kirjaa tai mitään muitakaan pitäisin raamattuna. En myöskään pidä ketään jumalana en edes häntä itseään. Miksi kirjoitain kaikki "isot" sanat pienellä? Koska en vain usko. En ole ateisti, kuulun kirkkoon, haluan kirkkohäät, papin kuuluu ristiä lapset yms yms yms. Silti en usko. Vaikkei se kyllä tähän nyt liity oikein mitenkään. Lähinnä haluan havainnollistaa, että kaikesta kuullusta, nähdystä, luetusta, opitusta ja katsotusta pitää ensin muodostaa kokonaiskuva. Ainakin yrittää. Sitten sitä täytyy tarkastella melko kriittisesti vähän joka kantilta. Haluan oppia mahdollisimman paljon hevosista kaikilta kanteilta. Opettajissa ja ratsuttajissa "halpa on hyvä" ei päde. Se on vain hommaa, jota kenenkään ei ole edes järkeä tehdä puoli ilmaiseksi, jos on oikeasti ammattilainen. Varsinkaan, kun myöskään siihen ammattilaiseksi tuleminen ei ole ollut ilmaista, eikä helppoa. Opettajan pitää myös olla semmoinen, jonka kanssa natsaa ja jos oikeasti haluaa kehittyä ei tunnille kannata ottaa liian montaa ihan vain sen takia, että sen opettajan saisi mahdollisimman halvalla. Lisäksi opettajan pitää osata kertoa kaikki. Miten jokin asia tehdään, miksi se tehdään, miksi se tehdään niin ja jos se ei onnistu mitä korjataan. Perustella jokainen väitteensä, eikä vain sanoa, että "kun tämä nyt vaan on näin". Siispä ensi vuoden tavoitteena oppiminen oppiminen oppiminen. Sekä minun että Noan.
Kuten taas huomaatte ajatus lähti vähän lentämään ja tästä tulee taas ihan järjettömän pitkä. Siispä päätän tähän ja kirjoitan uuden tekstin vaikkapa huomenna. Tavoitteita nimittäin, kun minulla riittää. Sekä oman pään menoksi, että Noan. Lisäksi voisin tässä blogata joku päivä minun ja Noan yhteiselosta vuosilta miekka ja kirves, kun olen jostain sysytä näin joulun nurkilla heittäytynyt hempeäksi ja nyyhkyksi ja tippalinssissä muistellut menneitä vuosia.
Eniten olen miettinyt sitä, että pitäisiköhän kohtaloon sittenkin uskoa? En keksi muutakaan syytä miksi kaikesta huolimatta ja kaikesta vuosien varrella koetun myötäkin minulla on minulle maailman paras hevonen. Kaiken lisäksi se tuntuu olevan maailman monipuolisin otus, kun vaan ne asiat ymmärtää yrittää kaivella ulos. Vielä loppuun kuva vuosien takaa jostain todella kaukaa.
Kehitys
Perusteet ja perusta pitää olla kunnossa ennenkuin haaveilee mistään Kiiminki GP-kisoista saati että lähdettäisiin isoille kylille ihan ruusukkeita tavoittelemaan. Siispä Noan ratsutukset jatkuu, meidän tunnit jatkuu ja lisäksi pyrin pääsemään muillakin hevosilla tunneille edes joskus. Satu toimii edelleen meidän luotto opena ja ratsuttajana. Tosin ilmaista huviahan ratsuttaminen ja tunneilla kulkeminen ei ole, mutta jos joku voi väittää minulle kirkkain silmin, että hevosen saa minun perusratsastustaidollani kehittymään mihinkään ilman opetusta tai pilkka hintaisella ammattitaidottomalla opetuksella, varsinkaan kouluratsastuksessa, ja saa vielä perusteltua sen niin hyvin että nielen sen niin tiedänpähän, että olen taas menossa peräsin edellä puuhun niin vauhdilla että kaarnan palat lentelee. Ei sen puoleen, ei estehevostakaan treenata ja kehitetä pelkästään vaan hyppelemällä päämäärättömästi.
 | |
| Koulukisat Jäälintalli 2012. |
Estekammo
Kyllähän minä hyppään. Maahan kaivettuja silmät ummessa nitrojen voimalla. Kehitystä siis saisi tälläkin saralla tapahtua ja paljon. Vaikka mielenkiintoa hyppäämään nykyisin jostain kumman syystä onkin ei se silti ole se pääasiallinen hinku. Enempi on se tunne. Haluan hypätä Noan kanssa ja haluan hypätä maastoesteitä Noan kanssa. Enkä väitä ettenkö haluaisi vähän kisatakin Noan kanssa esteitä. toinen, että ihan oppimisen vuoksikin ja enempi koko estetouhusta ymmärtämisen takia haluaisin oppia hyppäämään oikein. Samalla voisin itsekin kehittää myös Noaa sillä saralla ja ymmärtää yhtä jos toista enemmän.
 | |
| Emilia hyppää Noalla 80cm. |
Miksi vain Noan, eikä kummankin? Siksi, koska rehellisesti sanoen en oikein perusta kuntoilusta. tykkään käydä uimassa, mutta sekin tapahtuu melko harvakseltaan. Enempi pidän tärkeänä Noan lihaskuntoa. Siksi asetankin tavoitteeksi saada se vielä parempaan lihaskuntoon ja samalla saada sille kehittymään myös ns. ratsunlihaksia. Tarkempaa ja syvällisempää perustelua tuskin tarvitsee tehdä, että miksi koska syitä on miljoona ja tämä ei loppuisi koskaan. Pääasiallisena kuitenkin, että hevosen ei ole mitään mahdollisuutta kantaa itseään oikein päin tai kehittyä koulussa eikä esteillä tai hypätä esteitä saati ratoja tai pysyä terveenä tai pysyä täysi järkisenä tai että sen elimistö toimisi niinkuin pitää, jos se ei ole hyvässä lihaskunnossa ja treeni ei ole säännöllistä ja johdonmukaista. En halua tehdä pilkun tarkkoja suunnitelmia kuukausiksi eteenpäin, koska haluan pitää kuitenkin harrastamisen mukavana ja välillä spontaaninakin. Kuitenkaan vaikka hevonen liikkuisi kuutena päivänä viikossa kentällä puoli tuntia tulematta tippaakaan hikeen se saattaa hyvän ratsastajan kanssa ja hyvän opetuksen alla oppia asioita, mutta sen lihaksisto ei siinä kehity tarpeeksi. Toisaalta taas, jos raskaastakaan lenkistä hevonen ei hikoa se ei ole hyvän kunnon merkki vaan se on merkki, että nyt on monikin asia pahasti vialla.
Tästä aiheestahan voisi kirjoittaa aina ja aina. Lisäksi pidän, haluan pitää ja tulen pitämään Noan treenin ja liikutuksen monipuolisena ja vaihtelevana. Pelkkää kenttä jyrsintä siitä ei tule ikinä. Maastoillaan paljon, hypätään (Emilia hyppää) välillä, väännetään koulua, käydään joskus ratalla, jopa harjoitusraveissakin, joskus pitäisi varmaan ajaakin, käydään vetämässä kunnon rällättelylenkkejä niin lujaa kuin peli vetää ja mielellään vielä nopean kaverin kanssa. Miksi korosta vauhtia monessa tilanteessa? Koska se on hauskaa? No onhan se hauskaa en väitä, mutta enempi se hauskuus siinä liittyy Noaan. toissa keväänä, kun innostuin vähän liiaksikin hinkkaamaan Noan kanssa kentällä kävi aika hassusti. Noasta tuli löysä lapatossu, jota ei kiinnostanut mikään. Ei yhtään mikään. Siispä survaisin Noan kuukaudeksi laitsalle käytännössä täys lepoon ja laitumen jälkeen melkein heti käytiin vielä ratalla hiitillä. Sieltä sukeutuikin ihan eri polle sen jälkeen. Mutta sen asian onneksi opin kerrasta. Toivottavasti?
 | |
| Piippolan harkkarit 2011. |
Tärkeä asia, jossa on yllättävänkin helppo tehdä virheitä. Liiankin helppo. Väärällä ruokinnalla on helppo aiheuttaa lihaksettomuutta, laihuutta, ähkyjä, liikalihavuutta, lannehalvauksia, lihasvaivoja, apaattisuutta, sonnan syöntiä, seinien yms syöntiä ja vaikka ja mitä. Virheitä tekee jokainen. Niistä oppii vain harva. On helpompaa höösätä lisäravinteista, mahahaavoista, heinä on hevosen tärkein rehu-ajatuksesta, kauran vaarallisuudesta, varsinkin kypsentämättömän ja vaikka ja mistä kuin lukea, kysellä, yrittää opetella, seurata hevosta ja sen oloa ja kuntoa. Heinä on hevosen perusrehu kyllä, mutta kun sitä hevosta oikeasti aletaan liikuttamaan ja treenaamaan se pelkkä heinän energia loppuu hiton äkkiä kesken. Omaan joistakin asioista hyvin jyrkkiä mielipiteitä. Yksi on suola. Jos hevonen ei saa tarpeeksi suolaa eikä hikoile tarpeeksi ollaan lirissä. Toinen on pellava. Voisiko joku vihdoin ja viimein perustella mitä hyvää sen jatkuvassa syötössä on? Kun näin olen viisaammilta oppinut, jotta jos pellavaa tarvii syöttää se syötetään kuureina ei kokoajan, eikä muun ruuan kanssa samassa. Sitten on ruokien kastelu, sopat, lillingit, mössöt ja mömmöt. Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna: syötä pääasiassa vain ruokia mitä ei tarvitse turvottaa ja turvotettavat syötetään kuivista erillään. Miksikö? Syljenerityksen takia. Asia jota kuitenkin tässä haen, kun ajatus taas näyttää lähtevän omille raiteilleen, on että ensi vuoden tavoitteena pyrin pitämään Noan ruokinnan kunnossa ja Noan kokoajan sopivassa kunnossa. Ei liian lihavana, ei liian laihana vaan sopivana, hikoilevana ja muutenkin ruokinnallisesti toimivana. Kuitenkaan olematta hysteerikko ja liian tarkka.
 | |
| Syöntitapoja voi olla monia. Harjulla talvi 2004-2006 tai jotain. |
Oppiminen
Pyrin lukemaan "Ruokinnalla tuloksiin"-kirjani loppuun. En siksi, että kyseistä kirjaa tai mitään muitakaan pitäisin raamattuna. En myöskään pidä ketään jumalana en edes häntä itseään. Miksi kirjoitain kaikki "isot" sanat pienellä? Koska en vain usko. En ole ateisti, kuulun kirkkoon, haluan kirkkohäät, papin kuuluu ristiä lapset yms yms yms. Silti en usko. Vaikkei se kyllä tähän nyt liity oikein mitenkään. Lähinnä haluan havainnollistaa, että kaikesta kuullusta, nähdystä, luetusta, opitusta ja katsotusta pitää ensin muodostaa kokonaiskuva. Ainakin yrittää. Sitten sitä täytyy tarkastella melko kriittisesti vähän joka kantilta. Haluan oppia mahdollisimman paljon hevosista kaikilta kanteilta. Opettajissa ja ratsuttajissa "halpa on hyvä" ei päde. Se on vain hommaa, jota kenenkään ei ole edes järkeä tehdä puoli ilmaiseksi, jos on oikeasti ammattilainen. Varsinkaan, kun myöskään siihen ammattilaiseksi tuleminen ei ole ollut ilmaista, eikä helppoa. Opettajan pitää myös olla semmoinen, jonka kanssa natsaa ja jos oikeasti haluaa kehittyä ei tunnille kannata ottaa liian montaa ihan vain sen takia, että sen opettajan saisi mahdollisimman halvalla. Lisäksi opettajan pitää osata kertoa kaikki. Miten jokin asia tehdään, miksi se tehdään, miksi se tehdään niin ja jos se ei onnistu mitä korjataan. Perustella jokainen väitteensä, eikä vain sanoa, että "kun tämä nyt vaan on näin". Siispä ensi vuoden tavoitteena oppiminen oppiminen oppiminen. Sekä minun että Noan.
Kuten taas huomaatte ajatus lähti vähän lentämään ja tästä tulee taas ihan järjettömän pitkä. Siispä päätän tähän ja kirjoitan uuden tekstin vaikkapa huomenna. Tavoitteita nimittäin, kun minulla riittää. Sekä oman pään menoksi, että Noan. Lisäksi voisin tässä blogata joku päivä minun ja Noan yhteiselosta vuosilta miekka ja kirves, kun olen jostain sysytä näin joulun nurkilla heittäytynyt hempeäksi ja nyyhkyksi ja tippalinssissä muistellut menneitä vuosia.
 | |
| Kuva Satun tunnilta kesä 2012. Pienen pientä kehitystä tapahtuu jossain kohin. |
Eniten olen miettinyt sitä, että pitäisiköhän kohtaloon sittenkin uskoa? En keksi muutakaan syytä miksi kaikesta huolimatta ja kaikesta vuosien varrella koetun myötäkin minulla on minulle maailman paras hevonen. Kaiken lisäksi se tuntuu olevan maailman monipuolisin otus, kun vaan ne asiat ymmärtää yrittää kaivella ulos. Vielä loppuun kuva vuosien takaa jostain todella kaukaa.
 | ||||||
| Kuinka tuttu näky keväältä 2005 Harjulta. Ajolenkille lähdössä ja takana Taneli lähdössä mukaan. |
Hyvää uutta vuotta!
tiistai 11. joulukuuta 2012
Noa maailman monin kisakoni
Ajattelin näin vuoden lopuksi ottaa pieni muotoisen kertauksen koko vuoden kisoista ihan tälleen listana päiväyksineen ja tuloksineen. Tosiaan siis Noan käymistä kisoista. Kuskeina muitakin kuin minä. Jos ois vain meidän yhteiset kisat lista ois aika lyhyt. ;)
Tammikuu 22. pvä
Koulukisat naapurissa. Ohjelmana C-merkki ja tuloksena hylsy. Prosentit oli 47,7% tai jotain.
Helmikuu 25. pvä
Muhoksen harkkarit. Erkki Paaso ajoi kärrylähdön. VOITTO! Eka ikinä missään. Hieno loimi saatiin. Aika oli "huikeat" 1.38,8x tai vastaavaa, mutta se ei haittaa yhtään se siltikin ihan rehdisti voitti laukasta huolimata.
Maaliskuu 18. pvä
Naapurissa estekisat. Emilia ratsasti Noalla Pollux-luokan 40cm. En muista sijoitusta, mutta muistelisin, että tuli kuitenkin puhdasrata.
Toukokuu 26. pvä
Naapurissa estekisat. Rosa meni Noalla 50-60cm. Puhdas rata. Ei tainnut sijoittua, eikä muistikuvia ajasta.
Kesäkuu 16. pvä
Matkaratsastuskisat Lohtajalla. 25km aikaan 2h 15min. N. 10min maaliintulon jälkeen syke 46. Eli läpi meni että läpsähti ja helpostikin vieläpä.
Heinäkuu 12. pvä
Kapinakopinat Nivalan raviradalla. Monté 1000m sijoitus 3. ajalla 1.26,01. Kiitolaukkalähtö 1000m sijoitus 5. 1.18,57x (laukallahan se mentiin hekoheko).
Elokuu 9. pvä
Koulukisat naapurissa. Heidi meni Perusmerkin Noalla. Hyväksytysti meni läpi. Minä menin Noalla C-merkin ja läpi meni myös prosentein 52,8% (edelleenkin jos mun muisti vielä pelaa) eli hieman rimaa hipoen, mutta omanlainen läpimurtonsa tuokin.
Elokuu 19. pvä
Estekisat naapurissa. Emilia meni Noalla 60cm. 4 virhepistettä tuli pudotuksesta, mutta luokassa ainoan puhtaan radan teki voittaja ratsukko (olikohan naapurista Sara ja Toivo?), joten Emilia ja Noa oli neljänsiä.
Lokakuu 7. pvä
Lasketaanko lie kisaksi? Noa oli Äimäraution Naistenraveissa 1100 metrin näytösmontessa, jossa sitä ajoi Tuomas Pakkanen. Oli viimeinen tai jotain, mutta käyttäyty!
Marraskuu 24. pvä
Estekisat Aaltokankaalla. Teresa hyppäs Noalla ristikon ja 60cm. Ristikko puhdas ajalla 47,44 ja 60cm 4 virhepistettä (Noa kielsi) ajalla 74,94. Teresa ratsasti hyvin. Noa oli löysä makarooni.
Ei oo Noa päässy tylsistymään. Entisen ravi-ihmisen silmään määrä tuntuu vähäiseltä, mutta kisat (melkein) per kuukausi on ihan hyvä tahti. Varsinkin huomioonottaen lievät kuljetukselliset onkelmat sun muut.
Suuri kiitos kaikille ratsastajille, yhdelle voitonohjastajalle, hoitajana auttaneille ja ennen kaikkea teille, jotka olette mahdollistaneet meidän kulkemista kisoihin!
Antaisin teille kaikille valtavan joululahjan, mutta valitettavasti en voi, koska tiedättehän.. Kaikki rahani kun tuppaavat menemään Noaan.
Katsotaan, josko vielä saataisiin joulukuullekkin jotku pikkukisat käytyä jossain koulua vääntämässä tahi jollakin kuskilla (vahvimpina Emilia tietenkin ja Teresa) hyppäämässä. Jos ja kun vain vielä joku kaunis päivä minäkin oppisin.. ja tohtisin.
Jos ei tälle vuodelle enään kisailla niin sitten ensi vuonna uudet kujeet, tavoitteet ja kokemukset.
Tammikuu 22. pvä
Koulukisat naapurissa. Ohjelmana C-merkki ja tuloksena hylsy. Prosentit oli 47,7% tai jotain.
Helmikuu 25. pvä
Muhoksen harkkarit. Erkki Paaso ajoi kärrylähdön. VOITTO! Eka ikinä missään. Hieno loimi saatiin. Aika oli "huikeat" 1.38,8x tai vastaavaa, mutta se ei haittaa yhtään se siltikin ihan rehdisti voitti laukasta huolimata.
Maaliskuu 18. pvä
Naapurissa estekisat. Emilia ratsasti Noalla Pollux-luokan 40cm. En muista sijoitusta, mutta muistelisin, että tuli kuitenkin puhdasrata.
Toukokuu 26. pvä
Naapurissa estekisat. Rosa meni Noalla 50-60cm. Puhdas rata. Ei tainnut sijoittua, eikä muistikuvia ajasta.
Kesäkuu 16. pvä
Matkaratsastuskisat Lohtajalla. 25km aikaan 2h 15min. N. 10min maaliintulon jälkeen syke 46. Eli läpi meni että läpsähti ja helpostikin vieläpä.
Heinäkuu 12. pvä
Kapinakopinat Nivalan raviradalla. Monté 1000m sijoitus 3. ajalla 1.26,01. Kiitolaukkalähtö 1000m sijoitus 5. 1.18,57x (laukallahan se mentiin hekoheko).
Elokuu 9. pvä
Koulukisat naapurissa. Heidi meni Perusmerkin Noalla. Hyväksytysti meni läpi. Minä menin Noalla C-merkin ja läpi meni myös prosentein 52,8% (edelleenkin jos mun muisti vielä pelaa) eli hieman rimaa hipoen, mutta omanlainen läpimurtonsa tuokin.
Elokuu 19. pvä
Estekisat naapurissa. Emilia meni Noalla 60cm. 4 virhepistettä tuli pudotuksesta, mutta luokassa ainoan puhtaan radan teki voittaja ratsukko (olikohan naapurista Sara ja Toivo?), joten Emilia ja Noa oli neljänsiä.
Lokakuu 7. pvä
Lasketaanko lie kisaksi? Noa oli Äimäraution Naistenraveissa 1100 metrin näytösmontessa, jossa sitä ajoi Tuomas Pakkanen. Oli viimeinen tai jotain, mutta käyttäyty!
Marraskuu 24. pvä
Estekisat Aaltokankaalla. Teresa hyppäs Noalla ristikon ja 60cm. Ristikko puhdas ajalla 47,44 ja 60cm 4 virhepistettä (Noa kielsi) ajalla 74,94. Teresa ratsasti hyvin. Noa oli löysä makarooni.
Ei oo Noa päässy tylsistymään. Entisen ravi-ihmisen silmään määrä tuntuu vähäiseltä, mutta kisat (melkein) per kuukausi on ihan hyvä tahti. Varsinkin huomioonottaen lievät kuljetukselliset onkelmat sun muut.
Suuri kiitos kaikille ratsastajille, yhdelle voitonohjastajalle, hoitajana auttaneille ja ennen kaikkea teille, jotka olette mahdollistaneet meidän kulkemista kisoihin!
Antaisin teille kaikille valtavan joululahjan, mutta valitettavasti en voi, koska tiedättehän.. Kaikki rahani kun tuppaavat menemään Noaan.
Katsotaan, josko vielä saataisiin joulukuullekkin jotku pikkukisat käytyä jossain koulua vääntämässä tahi jollakin kuskilla (vahvimpina Emilia tietenkin ja Teresa) hyppäämässä. Jos ja kun vain vielä joku kaunis päivä minäkin oppisin.. ja tohtisin.
Jos ei tälle vuodelle enään kisailla niin sitten ensi vuonna uudet kujeet, tavoitteet ja kokemukset.
torstai 8. marraskuuta 2012
Yleiskatsaus minun ja Noan yhteiseloon
Varoitan jo valmiiksi teitä heikkomielisiä, jotka tätä erehdytte lukemaan, että se on pyhä ihme, jos tästä ei tule pitkä. Siis todella pitkä. Rullaa alas asti ensin ja luovuta suosiolla jo alkuunsa. aion siis päivittää viime aikaiset tapahtumat tähän tiivistetysti ja sitä tekstiä varmasti riittää.
Meillä kun on Noan kans nyt vastustanut viime aikoina ihan kunnolla ja samalla on ollut mulla usko melkoisella koetuksella. Anteeksi Noa, vuokraajat ja kaikki muutkin tallilaiset, jotka olette asiasta kärsineet, jos ette muuten niin Noan huonon käytöksen myötä. Olin jo hetkellisesti luovuttamassa, että ei tästä mitään tule, kun hevonen ei pysy ehjänä viikkoakaan.
Viime lauantaille sain sitten Noalle nastotuksen (hokkakenkään kengityksen suomeksi sanottuna), joka palvelu pelasi täydellisesti kuten aina. Kengityksen jälkeen olin lähdössä Noan kanssa paineen purku lenkille ja lähtökohtainen mielenkiinto oli aika nollassa. Yritin ronkkimalla ronkkia eikö olisi lenkkiseuraa, kun into oli aika nollissa sillä hetkellä. Ei ollut lenkkikaveria niin lähdettiin Noan kanssa kaksin. Onneksi.
Lenkillä ollessa tienvarret olivat ihmeellisesti täyttyneet maastopukuisista pikku ukkeleista, möröistä sun muista. Yksi kivi puomitiellä (ollut samassa paikassa ehkä viimeisen viis vuotta.. se kivi siis) oli ihan kamala. Menosuuntaan se ei ollut niin kamala, mutta kotiinpäin tullessa tuntui, ettei me kotiin päästäkään, kun sen kiven takana oleva mörrinmöykky syö pienen Noa polosen. Muutenkin kulku oli välillä melko kiemuraista. Mahtoi niillä maastopukuisilla pikku ukkeleilla olla vähintään pumppuhaulikot, harppuunat tai jotku muut hevosten tappovälineet matkassaan, kun tämä minun normaalisti perus järkevä otus sinkoili mihin sattuun mm. kesken laukan. Nopea tempoisen laukan.
Se itse lenkki ei kuitenkaan sinällään ollut päivän kohokohta, vaan Noa. Voiko se aistia mun huonon fiiliksen ihan äärettömän hyvin tai jotain? Noalla tuntui nimittäin olevan semmoinen halipula ja melkein kuin sillä olisi ollut ikäväkin. Tuntui, että se tulee karsinastakin syliin ennemmin kuin kyttää ruokiensa perään mikä Noassa on aika harvinaista. Jotenkin kaikin puolin Noa osasi taas piristää juuri oikealla hetkellä ja muistuttaa miksi sen kujeiluja olen näinkin kauan jaksanut. Toki lenkilläkin en muista milloin olisi ollut noin pehmeä ja yhteistyöhaluinen otus alla. Tuntui, että mun muistikuva Noan ratsastettavuusominaisuuksista oli ihan väärä.
Siispä nyt, kun haavat ja muut vastaavat ongelma alkaa olla selviämään päin päätin alkaa selvittää myös ratsastuksellisia ongelmia. Maanantaina Satu tulee ratsuttamaan Noan ensimmäisen kerran ja siitä sitten katsotaan miten tehdään jatko. Minä pysyn itse poissa kentältä vielä toistaiseksi tai jos sinne Noan kanssa änkeän se on liinan nokassa. Keskiviikkona minä taas vuorostani meen nikamanniksauttajalle, että saadaan mun vinouksien korjailu alulle ja sitten seuraavalla viikolla (toivon mukaan) Riiviölle Satun pitämälle liinatunnille.
Toki ratsutuksen ja liinatunnin onnistumiseen vaikuttaa nämä iki-ihanat syyskelit. Kun treenaaminen on ulkokentästä kiinni ei pysty edes edellisenä päivänä vakuuttamaan voiko kentällä seuraavana päivänä mennä juuri ollenkaan. Mutta pidetään peukut pystyssä ja tarvittaessa anoppikin tyytyväisenä, jotta kelit olis suopeat. Ei kai kaikki voi kuitenkaan meilläkään vastustaa eihän?
Sitten toinen hieno asia mistä yllätyin positiivisesti tässä mitä jo aiemmin ounastelin, mutta nyt totesin oikeasti käteväksi. Nimittäin ratsastusloimi. Ja kyllä myönnän juuri ne jotka aikaisemmin mielestäni olivat naurettavaa höpöhöpöä, mutta antakaapas, kun selitän miksi mieli muuttui. Tässäkin asiassa.
Laitoin lauantaina sen heijastinloimen päälle, ku aikaisemmin jo hoksasin sen toimivan lenkin aikana kuivatusloimena aika hyvin, kun siinä on fleecevuori. Noh.. Lauantaina lenkiltä tultua oli aikas hienoa, kun oli litimärkä loimi ja liki kuiva hevonen. Onko talvella mitään helpompaa ja mukavempaa kuin että nakkaa Noallekin rätin pyllynpäälle lenkin ajaksi niin sen saa lenkin jälkeen aikaisemmin pihalle ilman loimea. Eikä tarvi klipata mikä sekin jo oli harkinnassa. Mikä taas mahdollistaa sen, että Noa saa suurimman osan talvesta olla ulkona loimetta.
Ainoa, että päiväsaikaan, vaikka se heijastinloimi toki on hyvä, mutta se on ehkä hilkun turhan räikeä. Ei sillain pahasti, mutta silti. Noa näyttää enempi karanneelta tietyömaakyltiltä kuin hevoselta. Siispä joudun hankkimaan taas "ratsuhöpötyksen" eli toisen ratsastusloimen. Villaisen tai fleeceisen (??), jota voin pitää päivisin käytössä ilman, että Destia tulee vaatimaan omaisuuttaan takaisin kesken lenkin. Miksikö sitten alunperin hankin ratsiloimen? Ihan vain, koska tuo liki musta mörriäinen ei syksyllä varsinkaan pimeässä hirveän hyvin näy ja jalkaheijastimet totta puhuen on aika hanurista.
Aina oppii uutta ei voi muuta sanoa.
Pitäkää peukkuja, että ratsutus menee hyvin ja minun hässäkät myös, että päästään taas ponnistamaan uuteen nousuun tai edes päästään ratsastamaan suoraa linjaa ilman, että se viettäisi pahemman kerran oikealle kuten lauantaina kello 3 jälkeen aamuyöllä.
Meillä kun on Noan kans nyt vastustanut viime aikoina ihan kunnolla ja samalla on ollut mulla usko melkoisella koetuksella. Anteeksi Noa, vuokraajat ja kaikki muutkin tallilaiset, jotka olette asiasta kärsineet, jos ette muuten niin Noan huonon käytöksen myötä. Olin jo hetkellisesti luovuttamassa, että ei tästä mitään tule, kun hevonen ei pysy ehjänä viikkoakaan.
Viime lauantaille sain sitten Noalle nastotuksen (hokkakenkään kengityksen suomeksi sanottuna), joka palvelu pelasi täydellisesti kuten aina. Kengityksen jälkeen olin lähdössä Noan kanssa paineen purku lenkille ja lähtökohtainen mielenkiinto oli aika nollassa. Yritin ronkkimalla ronkkia eikö olisi lenkkiseuraa, kun into oli aika nollissa sillä hetkellä. Ei ollut lenkkikaveria niin lähdettiin Noan kanssa kaksin. Onneksi.
Lenkillä ollessa tienvarret olivat ihmeellisesti täyttyneet maastopukuisista pikku ukkeleista, möröistä sun muista. Yksi kivi puomitiellä (ollut samassa paikassa ehkä viimeisen viis vuotta.. se kivi siis) oli ihan kamala. Menosuuntaan se ei ollut niin kamala, mutta kotiinpäin tullessa tuntui, ettei me kotiin päästäkään, kun sen kiven takana oleva mörrinmöykky syö pienen Noa polosen. Muutenkin kulku oli välillä melko kiemuraista. Mahtoi niillä maastopukuisilla pikku ukkeleilla olla vähintään pumppuhaulikot, harppuunat tai jotku muut hevosten tappovälineet matkassaan, kun tämä minun normaalisti perus järkevä otus sinkoili mihin sattuun mm. kesken laukan. Nopea tempoisen laukan.
Se itse lenkki ei kuitenkaan sinällään ollut päivän kohokohta, vaan Noa. Voiko se aistia mun huonon fiiliksen ihan äärettömän hyvin tai jotain? Noalla tuntui nimittäin olevan semmoinen halipula ja melkein kuin sillä olisi ollut ikäväkin. Tuntui, että se tulee karsinastakin syliin ennemmin kuin kyttää ruokiensa perään mikä Noassa on aika harvinaista. Jotenkin kaikin puolin Noa osasi taas piristää juuri oikealla hetkellä ja muistuttaa miksi sen kujeiluja olen näinkin kauan jaksanut. Toki lenkilläkin en muista milloin olisi ollut noin pehmeä ja yhteistyöhaluinen otus alla. Tuntui, että mun muistikuva Noan ratsastettavuusominaisuuksista oli ihan väärä.
Siispä nyt, kun haavat ja muut vastaavat ongelma alkaa olla selviämään päin päätin alkaa selvittää myös ratsastuksellisia ongelmia. Maanantaina Satu tulee ratsuttamaan Noan ensimmäisen kerran ja siitä sitten katsotaan miten tehdään jatko. Minä pysyn itse poissa kentältä vielä toistaiseksi tai jos sinne Noan kanssa änkeän se on liinan nokassa. Keskiviikkona minä taas vuorostani meen nikamanniksauttajalle, että saadaan mun vinouksien korjailu alulle ja sitten seuraavalla viikolla (toivon mukaan) Riiviölle Satun pitämälle liinatunnille.
Toki ratsutuksen ja liinatunnin onnistumiseen vaikuttaa nämä iki-ihanat syyskelit. Kun treenaaminen on ulkokentästä kiinni ei pysty edes edellisenä päivänä vakuuttamaan voiko kentällä seuraavana päivänä mennä juuri ollenkaan. Mutta pidetään peukut pystyssä ja tarvittaessa anoppikin tyytyväisenä, jotta kelit olis suopeat. Ei kai kaikki voi kuitenkaan meilläkään vastustaa eihän?
Sitten toinen hieno asia mistä yllätyin positiivisesti tässä mitä jo aiemmin ounastelin, mutta nyt totesin oikeasti käteväksi. Nimittäin ratsastusloimi. Ja kyllä myönnän juuri ne jotka aikaisemmin mielestäni olivat naurettavaa höpöhöpöä, mutta antakaapas, kun selitän miksi mieli muuttui. Tässäkin asiassa.
Laitoin lauantaina sen heijastinloimen päälle, ku aikaisemmin jo hoksasin sen toimivan lenkin aikana kuivatusloimena aika hyvin, kun siinä on fleecevuori. Noh.. Lauantaina lenkiltä tultua oli aikas hienoa, kun oli litimärkä loimi ja liki kuiva hevonen. Onko talvella mitään helpompaa ja mukavempaa kuin että nakkaa Noallekin rätin pyllynpäälle lenkin ajaksi niin sen saa lenkin jälkeen aikaisemmin pihalle ilman loimea. Eikä tarvi klipata mikä sekin jo oli harkinnassa. Mikä taas mahdollistaa sen, että Noa saa suurimman osan talvesta olla ulkona loimetta.
Ainoa, että päiväsaikaan, vaikka se heijastinloimi toki on hyvä, mutta se on ehkä hilkun turhan räikeä. Ei sillain pahasti, mutta silti. Noa näyttää enempi karanneelta tietyömaakyltiltä kuin hevoselta. Siispä joudun hankkimaan taas "ratsuhöpötyksen" eli toisen ratsastusloimen. Villaisen tai fleeceisen (??), jota voin pitää päivisin käytössä ilman, että Destia tulee vaatimaan omaisuuttaan takaisin kesken lenkin. Miksikö sitten alunperin hankin ratsiloimen? Ihan vain, koska tuo liki musta mörriäinen ei syksyllä varsinkaan pimeässä hirveän hyvin näy ja jalkaheijastimet totta puhuen on aika hanurista.
Aina oppii uutta ei voi muuta sanoa.
Pitäkää peukkuja, että ratsutus menee hyvin ja minun hässäkät myös, että päästään taas ponnistamaan uuteen nousuun tai edes päästään ratsastamaan suoraa linjaa ilman, että se viettäisi pahemman kerran oikealle kuten lauantaina kello 3 jälkeen aamuyöllä.
tiistai 25. syyskuuta 2012
Ymmärrystä halogeenin hohteessa.
Eilen oli tunti klo 20.00 ja senhän tietää, että silloin alkaa olla jo todella pimeä täälläkin. Kesän yöttömät yöt ovat takana päin. Onneksi kentällä on kuitenkin halogeenit, jotka näyttää suht hyvin. toki tunti pidettiin pääty-ympyrällä, joka meillä taisi aika paljolti kutistua pääty voltiksi tai soikioksi ja moneenkin otteeseen tunnin aikana, jotta Satu näkee kunnolla mitä me tehdään. Tai ainakin yritetään tehdä.
Tunnin aiheena oli sisäänpäin asetus siinä pääty-ympyrällä ja.. Miksi sitä muuten sanottiinkaan? Pyllyn ulospäin asetus? Ulos taivutus? Takapään ulostaivutus? No oli nimitys mikä vain, mutta idea oli saada hevonen asettumaan sisään siinä pääty-ympyrällä ja sitten sisäjalka siirtyy taakse, jolloin hevosen hanuri lähtee taipumaan ulos.
Aikani mietin. Ja mietin. Ja kysyin "Satu mitä ihmettä?". Kädet pysyi kärryillä mitä ne suunnilleen tekee, toisin sanoen pää tiesi mitä käsien kuuluu tehdä, mutta käsien totteleminen on eriasia. Jalat. Suunnilleen. Mutta.. TÄH? Noh.. Vaikka ymmärrän, että hevosta ohjataan istunnalla ei ohjista vetelemällä niin silti tuntui hullulta, että no millä minä sen siinä pääty-ympyrällä muka pidän.
Jälleen miljoonannen kerran Satu alkoi vääntää asiaa minulle ratakiskosta tai ainakin rautalangasta. Kertoi mitä mikäkin raaja tekee milloinkin. Ja sitten eikun yrittämään. Asetusta siis tietenkin ensin. Se kun on vähän mättänyt edelleenkin. Tottapuhuen en ihan älyttömästi ole tohtinut sitä yksin harjoitellakkaan, jotten ainakaan tekisi mitään suunnattoman väärin, koska tarkalleen kädet ei ole tehneet sitä mitä pää tajuaa, että niiden haluttaisiin tekevän ja pääkin on vähän hukassa.
Me sitten harjoiteltiin koko tunti asetusta, jota olen meinannut jo aikasemminkin Satulta pyytää, jotta sen asian vihdoin ja viimein oppisin ihan oikeasti. Monesta tämä voi kuulostaa aika kurjalta. Pelkkää asetusta? Koko tunti? Vaan käynnissä ja ravissa? Mikä järki?
Antakaapas kun kerron. Se järki, että kun opetellaan ratsastamaan. Se opetellaan kunnolla. Jos oikeasti halutaan jotain joskus osata ja oppia se pitää myös opetella kunnolla. Ei se määrä vaan se laatu toimii tässäkin. Vaikka tunteja ei olisi joka viikko hyvän opettajan kanssa se on taattu, että kuitenkin oppii. Tosin jos ottaa tunnin kerran kahdessa kuukaudessa ja/tai vain estetunteja silloin tällöin voin taata, ettei opi juuri mitään. Tai jos kulkee jonkun "Pirkon" tunneilla, joka ottaa vitosen per ratsukko tunnista ja on maailman paras, jos kyseessä ei ole oikeasti ammattilainen tuskin tunneista kauheaa hyötyä loppuunsa on. Miksi kukaan oikeasti osaava ja ammattilainen tekisi työtään puoli ilmaiseksi? Mistä lähtien hyvä ja halpa on kulkenut käsikädessä?
Tällä kertaa minä halusin oppia sen asetuksen. Nyt on tullu se hetki (Satua lainaten) kun sen pitää tulla jo selkärangasta. Halusin oppia sen kunnolla ja ihan oikeasti. Varsinkin, kun asiahan on niin, että kun minun pitää opettaa se asia myös Noalle. Eikä se niin vaikea voi olla ettenkö sitä oppisi. Eikä se myöskään voi jäädä kehityksen jarruksi haittaamaan.
Käynnissä tein töitä. Yritin, yritin, yritin ja yritin. Yritin näin, noin ja nuin. Tein kolme miljoonaa virhettä. Per pääty-ympyrä. Silti sisäkäsi myötäsi liian hitaasti ja ulkokäsi oli liian alhaalla, sivulla, ylhäällä ja tonkkönä. Sisäjalka teki välillä liikaa, välillä liian vähän. Välillä jokainen raaja teki ihan mitä sattuun. Kunnes. En tiedä mistä se tuli tai mitä tein, mutta se alkoi sujua! Se on vaikea kuvailla sitä onnen tunnetta, kun se onnistui. Sitten se onnistuis taas uudelleen ja uudelleen.
Sitten vaihtui suunta ja sinne se katosi. Joka raaja "lepatti" taas erisuuntaan voi elämä. Eikun yrittämään uudelleen ja uudelleen vasempaan kierrokseen. Oikealle se onnistui jo niin kyllä se onnistuu vasenkin. Ja onnistuihan se. Kunnes Satu sanoi, että löysää sitä ulkokättä vähän ja kun sen sain vielä tapahtumaan oikeasti alkoi löytyä asetus myös vasemmassa kierroksessa sisään.
Virheet per kierros väheni ehkä kahteen ja puoleen miljoonaan, mutta se ei haitannut niin tohkeissani olin. On tätä yritetty ja yritetty. Pahoittelen kovasti olen asiasta taas niin tohkeissani, että tästä tekstistä tulee pitkä. Voisin kertoa jokaisen pienenkin asian mitä tajusin eilisen tunnin aikana.
Toki nostettiin panoksia ja alettiin tekemään samaa ravissa. alkuun taas raajat hukassa ja pää samoten, sekä minun että hevosen, mutta kun se alkoi sujua se alkoi sujua todenteolla. Ei vielä priimaa, en sano vielä asiaa osaavani, mutta nyt on se hetki, kun ne palaset alkoivat loksahdella kohilleen. Kun vielä lisäksi Noasta löytyi ravissa ihan uutta pontta, kun minä en ollut kokoaikaa tökkimässä ja pukkimassa sitä liikkeelle.
Mahtava tunti, mahtava opettaja. Kiitos Satu jälleen tunnista ja kiitos Marjo ja Vänne, kun tulitte toiseksi ratsukoksi niin se mahdollistaa meidän tunneilla käyntiä taas vähän pitemmäksi aikaa!
Hyvä opettaja, parempi mieli.
Tunnin aiheena oli sisäänpäin asetus siinä pääty-ympyrällä ja.. Miksi sitä muuten sanottiinkaan? Pyllyn ulospäin asetus? Ulos taivutus? Takapään ulostaivutus? No oli nimitys mikä vain, mutta idea oli saada hevonen asettumaan sisään siinä pääty-ympyrällä ja sitten sisäjalka siirtyy taakse, jolloin hevosen hanuri lähtee taipumaan ulos.
Aikani mietin. Ja mietin. Ja kysyin "Satu mitä ihmettä?". Kädet pysyi kärryillä mitä ne suunnilleen tekee, toisin sanoen pää tiesi mitä käsien kuuluu tehdä, mutta käsien totteleminen on eriasia. Jalat. Suunnilleen. Mutta.. TÄH? Noh.. Vaikka ymmärrän, että hevosta ohjataan istunnalla ei ohjista vetelemällä niin silti tuntui hullulta, että no millä minä sen siinä pääty-ympyrällä muka pidän.
Jälleen miljoonannen kerran Satu alkoi vääntää asiaa minulle ratakiskosta tai ainakin rautalangasta. Kertoi mitä mikäkin raaja tekee milloinkin. Ja sitten eikun yrittämään. Asetusta siis tietenkin ensin. Se kun on vähän mättänyt edelleenkin. Tottapuhuen en ihan älyttömästi ole tohtinut sitä yksin harjoitellakkaan, jotten ainakaan tekisi mitään suunnattoman väärin, koska tarkalleen kädet ei ole tehneet sitä mitä pää tajuaa, että niiden haluttaisiin tekevän ja pääkin on vähän hukassa.
Me sitten harjoiteltiin koko tunti asetusta, jota olen meinannut jo aikasemminkin Satulta pyytää, jotta sen asian vihdoin ja viimein oppisin ihan oikeasti. Monesta tämä voi kuulostaa aika kurjalta. Pelkkää asetusta? Koko tunti? Vaan käynnissä ja ravissa? Mikä järki?
Antakaapas kun kerron. Se järki, että kun opetellaan ratsastamaan. Se opetellaan kunnolla. Jos oikeasti halutaan jotain joskus osata ja oppia se pitää myös opetella kunnolla. Ei se määrä vaan se laatu toimii tässäkin. Vaikka tunteja ei olisi joka viikko hyvän opettajan kanssa se on taattu, että kuitenkin oppii. Tosin jos ottaa tunnin kerran kahdessa kuukaudessa ja/tai vain estetunteja silloin tällöin voin taata, ettei opi juuri mitään. Tai jos kulkee jonkun "Pirkon" tunneilla, joka ottaa vitosen per ratsukko tunnista ja on maailman paras, jos kyseessä ei ole oikeasti ammattilainen tuskin tunneista kauheaa hyötyä loppuunsa on. Miksi kukaan oikeasti osaava ja ammattilainen tekisi työtään puoli ilmaiseksi? Mistä lähtien hyvä ja halpa on kulkenut käsikädessä?
Tällä kertaa minä halusin oppia sen asetuksen. Nyt on tullu se hetki (Satua lainaten) kun sen pitää tulla jo selkärangasta. Halusin oppia sen kunnolla ja ihan oikeasti. Varsinkin, kun asiahan on niin, että kun minun pitää opettaa se asia myös Noalle. Eikä se niin vaikea voi olla ettenkö sitä oppisi. Eikä se myöskään voi jäädä kehityksen jarruksi haittaamaan.
Käynnissä tein töitä. Yritin, yritin, yritin ja yritin. Yritin näin, noin ja nuin. Tein kolme miljoonaa virhettä. Per pääty-ympyrä. Silti sisäkäsi myötäsi liian hitaasti ja ulkokäsi oli liian alhaalla, sivulla, ylhäällä ja tonkkönä. Sisäjalka teki välillä liikaa, välillä liian vähän. Välillä jokainen raaja teki ihan mitä sattuun. Kunnes. En tiedä mistä se tuli tai mitä tein, mutta se alkoi sujua! Se on vaikea kuvailla sitä onnen tunnetta, kun se onnistui. Sitten se onnistuis taas uudelleen ja uudelleen.
Sitten vaihtui suunta ja sinne se katosi. Joka raaja "lepatti" taas erisuuntaan voi elämä. Eikun yrittämään uudelleen ja uudelleen vasempaan kierrokseen. Oikealle se onnistui jo niin kyllä se onnistuu vasenkin. Ja onnistuihan se. Kunnes Satu sanoi, että löysää sitä ulkokättä vähän ja kun sen sain vielä tapahtumaan oikeasti alkoi löytyä asetus myös vasemmassa kierroksessa sisään.
Virheet per kierros väheni ehkä kahteen ja puoleen miljoonaan, mutta se ei haitannut niin tohkeissani olin. On tätä yritetty ja yritetty. Pahoittelen kovasti olen asiasta taas niin tohkeissani, että tästä tekstistä tulee pitkä. Voisin kertoa jokaisen pienenkin asian mitä tajusin eilisen tunnin aikana.
Toki nostettiin panoksia ja alettiin tekemään samaa ravissa. alkuun taas raajat hukassa ja pää samoten, sekä minun että hevosen, mutta kun se alkoi sujua se alkoi sujua todenteolla. Ei vielä priimaa, en sano vielä asiaa osaavani, mutta nyt on se hetki, kun ne palaset alkoivat loksahdella kohilleen. Kun vielä lisäksi Noasta löytyi ravissa ihan uutta pontta, kun minä en ollut kokoaikaa tökkimässä ja pukkimassa sitä liikkeelle.
Mahtava tunti, mahtava opettaja. Kiitos Satu jälleen tunnista ja kiitos Marjo ja Vänne, kun tulitte toiseksi ratsukoksi niin se mahdollistaa meidän tunneilla käyntiä taas vähän pitemmäksi aikaa!
Hyvä opettaja, parempi mieli.
perjantai 14. syyskuuta 2012
Yks kakkaa, kaks kakkaa, eikä se lopu koskaan.
Taas pikku tauko, koska ideat on ollu huonoja ja niin on ollu myös niistä kokoon raavitut tekstin tyngätkin. Sitä en mene sanomaan onko tämä sen kummempi, mutta aihe on ainakin mojova. toivotaan, että pysyn aiheessa sillä alkujaan aiheita oli useampikin mielessä ja mieli vilistää taas vähän missä sattuun.
Kun nyt on tulossa syksy kovalla ryminällä. Vai liekkö se jo aikalailla tullutkin? Tiedä häntä. Tuossa yksi päivä siivoilin taas tarhaa mitä sillon tällön tulee harrastettua enempi, jos vähempi aktiivisesti. Vein neljä täyttä kärryä pois ja huomasin, että kyllä vain. Vähän aktiivisempi saisi olla! Herranjumala mikä sontamäärä! Neljä kärryä ei näkynyt missään. Ei siis yhtään missään.
Toki pelkästään itseäni en syytä, koska Noa on porukka tarhassa ja ei siellä kesän aikana kovin moni muukaan talikon kanssa ole juuri heilunut. Tallipitäjä kylläkin, mutta onko se hänen homma tehdä kaikki? Eikö nykyajan hoitajien kuulu kuin ratsastaa? Eikö nykyajan hoitajien tarvitse pestä kuppeja, siivota pihaa saati tarhoja?
Itsekin olin hoitaja-aikoina tarhojen siivouksesta tarkempi. Ei ne täysin sonnattomia ollu, enkä minäkään siellä päivittäin heilunut, enkä sitä väitäkään, mutta olin tarkempi. Mihin se lipsui, kun minusta tuli hevosenomistaja? Eikö hevosenomistajankaan tarvitse siivota tarhoja? Onko tarhoissa oleva paska olematonta paskaa? Jos karsina siivotaan päivittäin, etteivät hevoset huku paskaan ja tuodaan kuivikkeita ja jotku jopa lakaisee purukuivittesen karsinan reunat (elkää kysykö miksi, mutta kai se on mahtava tehdä turhaa työtä :D ), mutta tarhoja siivoaa yllättävän harva.
Jos ei haluta, että hevonen on karsinassa vuohisiaan myöten sonnassa miksi ne sitte tarhassa voi olla? En asiaa tutkinut sen tarkemmin tieteellisessä mielessä, mutta perusjärjellä voisi ajatella jahka lällykelit tulee on melko bakteeripesäke valmis. Olisiko jopa pienempi paha, vaikka karsinan siivoaisi vain joka toinen päivä ja joka toinen päivä tarhaa?
Meillä on kokopäivä tarhaus, mikä sopii Noalle kuin nenä päähän. Mutta onko se jo kokopäivä sontausta? Syyttävää sormea on kenenkään turha osoittaa tallinpitäjään sillä meillä ei ole kukaan täysihoitopaikalla ja silti tallinpitäjä on se joka niitä tarhoja eniten siivoaa. Kyllä syyttävä sormi osoitetaan ensin hevosenhoitajiin, koska jos halutaan ilmaiseksi ratsastaa, eikö sen eteen pitäisi tehdäkin jotain? Onko karsinansiivous suurin palvelus mitä omistajalle tehdään ja sen eestä pitää saada ratsastaa yhtä paljon? Seuraavaksi hevosenomistajiin sillä, eikö yleensä siivota oman hevosen sotkut? Luen itseni todellakin näihin hevosen omistajiin sillä, vaikka tarhoja siivoankin en siivoa niitä todellakaan tarpeeksi. Hakkaan myöskin omaa päätäni seinään, koska seisotan omaa hevostani sonnassa ihan silkkaa omaa laiskuuttani ja välinpitämättömyyttäni.
Kaikenlisäksi kun hevoset ovat yötä päivää ulkona tarhan siivous on paljon helpompaa kuin karsinan. Senkun lappoo kyytiin vain. Ei paljoa tarvitse erotella saati kuivittaa. Tosin helpointahan se on tällä nykyisellä meidän omistajien ja meidän tallin hoitajien tyylillä, kun sitä ei tehdä ollenkaan. Hävettää ja myönnän sen. Puoli kärryä joka päivä tai koko kärry joka toinen päivä ja oman hevosen sontamäärä on siivottu. Helppoa ja yksinkertaista? Mutta entä sitten, kun hevoset menee yöksi sisälle ja pitää siivota karsinakin? Nyt, kun miettii niin niin kauan, kun se sonta ei ole siellä maassa umpijäässä kiinni ei se ole sen kummempi vaiva. Karsinan siivouksen päälle talikkokyytiin ja tarhaan noukkaamaan kärry täyteen. Tosin tässä esimerkkinä, koska Noa on ihanan siivo karsinassa ja sieltä lähtee vain ihan max puoli kärryä oli turve patja tai purukuivitus. Jos se kärry tulee jo karsinasta melkein täyteen onko se toinen reissu liikaa vaadittu?
Lepsuilin viime kesän ja lepsuilin tänäkin kesänä, mutta nyt syksyn ajan mikäli joku Noan lepo päivänä hoitaa oli se yön sisällä eli ulkona vähintään puoli kärryä tarhastakin haetaan sontaa sato tai paisto niin kauan, että se tosiaankin on maahan jäätynyt kiinni. Sitä sieltä tarhasta kun lällyimmilläkin keleillä löytyy varmasti semmoistakin sontaa mitä ei puolesta välistä tarhaa tarvitse kahloa hakemaan. Eikä ne tarhat edes olisi niin pahalla lällyllä, jos siellä ei olisi niin paljon sontaa siellä hiekan seassa. siispä varoitus tyttärille! Sontaa on tarhasta kuskattava ilman muistutuksia. Minä kun en tallityttöjen perus"töistä" ala muistuttelemaan. Kerta unohdus ja siihen loppu ratsastelut hoitamista vastaan.
Vuokraajien ei mielestäni tarvitse välttämättä tarhaa siivota, koska he siivoavat talvella kuitenkin karsinan ja maksavat Noasta vuokraa. Mutta jos käytössä on sama systeemi kuin minulla, että kun siinä tallilla kerran tyttöjä pyörii, jos hoitavat lepopäivinä ja auttavat muuten tallihommissa saavat myös ratsia silloin tällöin ilmaiseksi sen edestä, koska joskus vain tulee päiviä, ettei tallille pääse ja 25km suuntaansa lepopäivän karsinan siivouksen takia on jo aika turhauttavaa. Nytpä siis lepopäivän karsinansiivoukselle tulee pieni lisähomma. Ennen se kuului tallityttöjen perushommiin, enkä muista että olisi koskaan patisteltu tarhoja siivoamaan, vaikkei niitä joka päivä haravan kanssa olekaan hinkattu.
Nykyään muutenkin hoitajat ovat rehellisesti sanoen laiskoja. Hoitohevosia pitäisi olla paljon ja ratsastelu ja hoitopäiviä kysellään, mutta mitään ei olla valmiita tekemään. Kuppien pesukin pitää erikseen pyytää. Varusteidenpesu on minulla sillain, että sen teen itse, koska mokomasta touhusta satun tykkäämään ja vieläpä lisäksi voin samalla tarkistella varusteiden kunnon ompeleita myöten. Onko se pelkkä liikutusapu oikeasti hevosenomistajalle se isoin apu? Tai pelkkä karsinan siivous? Minkälaisia hevosenomistajia nykyajan hoitajista tulee, jos ainoat hommat tallilla on karsinan siivous, ratsastus ja ruokien laitto?
Entä mikä meissä nykyajan hevosen omistajissa on vikana, kun laitamme ruuat, siivoamme karsinan ja jaksamme monta melkeimpä turhaakin asiaa viilata joka ikinen päivä ja syötämme mössöjä, rehuja, lisäravinteita jne jne jne, muttemme luo oman hevosemme sontia tarhasta? Pesemme jalkoja keväisin ja syksyisin, kun hevoset kahlaavat omassa sonnassaan, muttemme siltikään siivoa tarhoja. Missä vika? Jos hevosella on riviongelmaa sitä riviä jaksetaan lätviä, hoitaa ja rasvata ja rapata kokoaika ja monta kertaa päivässä ja asiokseen ajaa ylimääräinen lenkki tallille pelkästään hoitamaan jalat, mutta osa syyllinen riviin eli sen hevosen oma tarhassa muhiva sonta on ja muhii siellä tarhassa edelleen. Oletetaan, että sen kyllä joku sieltä siivoaa.
Niinkuin aiemminkin sanoin en ole itsekään ollut maailman reippain tarhan siivoaja, mutta siihen saa luvan tulla muutos. Miksi siivota, kun kukaan muukaan ei niin tee? Noh.. Sekin kävi kyllä mielessä myönnän, mutta toisaalta. Minun luonteellani. Pikku piru pilkistää olkapäältä ja sanoo, että jos ei muuten niin on hyvä mieli, että tekee itse osuutensa ja ompahan varmasti vara sanoa. ;)
Jos joku löytää tieteellisempiä tekstejä asiasta tai asiaa on jossain tutkittu tarkemmin tai lehtijuttuja tai jotain laittakaa ihmeessä linkkiä kommentteihin tai jotakin kautta. Jos tarhassa muhivan sonnan bakteeritasoja (voiko sen noin ilmaista?) tai muita eliöstöjä ja haitallisuutta hevoselle on tarkemmin tutkittu on tulokset takuulla yllättäviä. Enkä ihmettelisi yhtään, vaikka esimerkiksi rivi olisi pitkälti tarhassa muhivan mätänevän sonnan aiheuttama tauti syntyjään.
Onhan säännöllisesti siivotut tarhat yleensäkin lällykeleilläkin paljon kuivempia kuin sonnasta liettyneet. Ja kun ajattelee, että jos kentällä ja tarhassa on saman tyyppistä hiekkaa miksi tarha lällyyntyy mutta kenttä ei niin pahasti? Ja vaikka kentällä olisi vettä paljonki se ei välttämättä ole samanlainen lieteallas kuin tarha samalla kelillä. Olisikohan sillä sontamäärällä jotain tekoa tämänkin asian kanssa?
Monet mitä olen tässä jappassut on varmasti itsestään selvyyksiä, mutta kuinka moni niitä ajattelee esimerkiksi päivittäin? Kovin montaa paikkaa en ole nähnyt missä tarhat ei olisi enemmän jos vähemmän sontaa täynnä. Ajatelkaa sama määrä karsinaan. Kuitenkin ne hevoset on joko saman verran sekä ulkona että sisällä tai enempi jommassa kummassa. Jos hevonen on 12h seisomassa sonnassa ja 12h sisällä miksi sisällä on kuivaa ja jokainen kikkarekkin noukitaan joka päivä, mutta ulkona sitä sontaa on kärrykaupalla. Mikä järki?
Käsi ylös moniko on tälle kesälle vienyt tarhasta sontaa pois enemmän kuin kymmenen kärryä? Tuon voin kuitata täysin sillä kaksikymmentä on lähempänä totuutta, jos riittääkään. Kuitenkaan ihan laiskamatonen en ole ollut, vaikka liian laiska siltikin.
Lisäksi käsi ylös kuinka monelle on ok seisooko hevonen sonnassaan tarhassa kesät talvet vaiko eikö?
Käsi ylös myös kaikki hoitajat, joille on itsestään selvyys, että tarhoja siivotaan muistuttamatta ja erikseen sanomatta?
Ja vielä lisäksi käsi ylös kaikki, jotka muistatte kuittailla minulle mikäli tarhan siivouksissa lipsun. Ja kuittailkaa vielä pahemmin mikäli yritän laiskotella ja keksiä typeriä tekosyitä, miksi en voisi viedä edes sitä puolta kärryä tänäänkin.
Syksyn uusin muoti"höpötys" hevosen hoidossa olkoon siis maaninen tarhan siivous. Talikko-, kumisaapas- ja kottikärrykauppa käy kuin saippua, joka lehti pursuaa tietoa mitä tarhassa lojuva kakka aiheuttaa hevosen jaloille, ihmiset puhuvat pahaa toisistaan selän takana "aattele toi piti tallivapaan nii KUKAAN ei käyny siivoon sen hepan kakka osuutta tarhasta" tai vaihtoehtosesti "aattele kuinka noloa siis ne seisoo siellä tarhassa ja siellon AINAKI kuukauden sonnat!", uusia keksintöjä kakan poistoon tarhasta, keksitään sairauksia mitkä johtuvat tarhassa lojuvasta kakasta jne jne jne.
Hevostarvikeliikkeiden kuvastotkin tulevat täyttymään kumpparit jalassa kuvista, kun mallit ovat uusimmat ja tyylikkäimmät tallivaatteet päällä huolehtimasta hevosestaan. Toki alkuun tulee vastustusta niinkuin kaikissa uusissa asioissa, mutta odottakapaas kun laseerataan esimerkiksi "Stübben talikkovyö, sinulle, jonka mielestä tarhansiivous on iso osa hevosesi huolenpidosta!"
Väistykää pellavamössöt, heinän pussitukset ja suojien ja jalkojen jatkuva pesu ja liotus! Täältä tulee paskanluonti ja rytisten!
Kokonaisuutta tietenkään unohtamatta. ;)
Ps. Tekstin kirjoittaja ei ota vastuuta tallinpitäjien mahdollisista nousseista lavantyhjennys kerroista ja siitä koituvista kuluista. Tarkoitus on vain pitää huolta meidän kaikkien hevosista.
Kun nyt on tulossa syksy kovalla ryminällä. Vai liekkö se jo aikalailla tullutkin? Tiedä häntä. Tuossa yksi päivä siivoilin taas tarhaa mitä sillon tällön tulee harrastettua enempi, jos vähempi aktiivisesti. Vein neljä täyttä kärryä pois ja huomasin, että kyllä vain. Vähän aktiivisempi saisi olla! Herranjumala mikä sontamäärä! Neljä kärryä ei näkynyt missään. Ei siis yhtään missään.
Toki pelkästään itseäni en syytä, koska Noa on porukka tarhassa ja ei siellä kesän aikana kovin moni muukaan talikon kanssa ole juuri heilunut. Tallipitäjä kylläkin, mutta onko se hänen homma tehdä kaikki? Eikö nykyajan hoitajien kuulu kuin ratsastaa? Eikö nykyajan hoitajien tarvitse pestä kuppeja, siivota pihaa saati tarhoja?
Itsekin olin hoitaja-aikoina tarhojen siivouksesta tarkempi. Ei ne täysin sonnattomia ollu, enkä minäkään siellä päivittäin heilunut, enkä sitä väitäkään, mutta olin tarkempi. Mihin se lipsui, kun minusta tuli hevosenomistaja? Eikö hevosenomistajankaan tarvitse siivota tarhoja? Onko tarhoissa oleva paska olematonta paskaa? Jos karsina siivotaan päivittäin, etteivät hevoset huku paskaan ja tuodaan kuivikkeita ja jotku jopa lakaisee purukuivittesen karsinan reunat (elkää kysykö miksi, mutta kai se on mahtava tehdä turhaa työtä :D ), mutta tarhoja siivoaa yllättävän harva.
Jos ei haluta, että hevonen on karsinassa vuohisiaan myöten sonnassa miksi ne sitte tarhassa voi olla? En asiaa tutkinut sen tarkemmin tieteellisessä mielessä, mutta perusjärjellä voisi ajatella jahka lällykelit tulee on melko bakteeripesäke valmis. Olisiko jopa pienempi paha, vaikka karsinan siivoaisi vain joka toinen päivä ja joka toinen päivä tarhaa?
Meillä on kokopäivä tarhaus, mikä sopii Noalle kuin nenä päähän. Mutta onko se jo kokopäivä sontausta? Syyttävää sormea on kenenkään turha osoittaa tallinpitäjään sillä meillä ei ole kukaan täysihoitopaikalla ja silti tallinpitäjä on se joka niitä tarhoja eniten siivoaa. Kyllä syyttävä sormi osoitetaan ensin hevosenhoitajiin, koska jos halutaan ilmaiseksi ratsastaa, eikö sen eteen pitäisi tehdäkin jotain? Onko karsinansiivous suurin palvelus mitä omistajalle tehdään ja sen eestä pitää saada ratsastaa yhtä paljon? Seuraavaksi hevosenomistajiin sillä, eikö yleensä siivota oman hevosen sotkut? Luen itseni todellakin näihin hevosen omistajiin sillä, vaikka tarhoja siivoankin en siivoa niitä todellakaan tarpeeksi. Hakkaan myöskin omaa päätäni seinään, koska seisotan omaa hevostani sonnassa ihan silkkaa omaa laiskuuttani ja välinpitämättömyyttäni.
Kaikenlisäksi kun hevoset ovat yötä päivää ulkona tarhan siivous on paljon helpompaa kuin karsinan. Senkun lappoo kyytiin vain. Ei paljoa tarvitse erotella saati kuivittaa. Tosin helpointahan se on tällä nykyisellä meidän omistajien ja meidän tallin hoitajien tyylillä, kun sitä ei tehdä ollenkaan. Hävettää ja myönnän sen. Puoli kärryä joka päivä tai koko kärry joka toinen päivä ja oman hevosen sontamäärä on siivottu. Helppoa ja yksinkertaista? Mutta entä sitten, kun hevoset menee yöksi sisälle ja pitää siivota karsinakin? Nyt, kun miettii niin niin kauan, kun se sonta ei ole siellä maassa umpijäässä kiinni ei se ole sen kummempi vaiva. Karsinan siivouksen päälle talikkokyytiin ja tarhaan noukkaamaan kärry täyteen. Tosin tässä esimerkkinä, koska Noa on ihanan siivo karsinassa ja sieltä lähtee vain ihan max puoli kärryä oli turve patja tai purukuivitus. Jos se kärry tulee jo karsinasta melkein täyteen onko se toinen reissu liikaa vaadittu?
Lepsuilin viime kesän ja lepsuilin tänäkin kesänä, mutta nyt syksyn ajan mikäli joku Noan lepo päivänä hoitaa oli se yön sisällä eli ulkona vähintään puoli kärryä tarhastakin haetaan sontaa sato tai paisto niin kauan, että se tosiaankin on maahan jäätynyt kiinni. Sitä sieltä tarhasta kun lällyimmilläkin keleillä löytyy varmasti semmoistakin sontaa mitä ei puolesta välistä tarhaa tarvitse kahloa hakemaan. Eikä ne tarhat edes olisi niin pahalla lällyllä, jos siellä ei olisi niin paljon sontaa siellä hiekan seassa. siispä varoitus tyttärille! Sontaa on tarhasta kuskattava ilman muistutuksia. Minä kun en tallityttöjen perus"töistä" ala muistuttelemaan. Kerta unohdus ja siihen loppu ratsastelut hoitamista vastaan.
Vuokraajien ei mielestäni tarvitse välttämättä tarhaa siivota, koska he siivoavat talvella kuitenkin karsinan ja maksavat Noasta vuokraa. Mutta jos käytössä on sama systeemi kuin minulla, että kun siinä tallilla kerran tyttöjä pyörii, jos hoitavat lepopäivinä ja auttavat muuten tallihommissa saavat myös ratsia silloin tällöin ilmaiseksi sen edestä, koska joskus vain tulee päiviä, ettei tallille pääse ja 25km suuntaansa lepopäivän karsinan siivouksen takia on jo aika turhauttavaa. Nytpä siis lepopäivän karsinansiivoukselle tulee pieni lisähomma. Ennen se kuului tallityttöjen perushommiin, enkä muista että olisi koskaan patisteltu tarhoja siivoamaan, vaikkei niitä joka päivä haravan kanssa olekaan hinkattu.
Nykyään muutenkin hoitajat ovat rehellisesti sanoen laiskoja. Hoitohevosia pitäisi olla paljon ja ratsastelu ja hoitopäiviä kysellään, mutta mitään ei olla valmiita tekemään. Kuppien pesukin pitää erikseen pyytää. Varusteidenpesu on minulla sillain, että sen teen itse, koska mokomasta touhusta satun tykkäämään ja vieläpä lisäksi voin samalla tarkistella varusteiden kunnon ompeleita myöten. Onko se pelkkä liikutusapu oikeasti hevosenomistajalle se isoin apu? Tai pelkkä karsinan siivous? Minkälaisia hevosenomistajia nykyajan hoitajista tulee, jos ainoat hommat tallilla on karsinan siivous, ratsastus ja ruokien laitto?
Entä mikä meissä nykyajan hevosen omistajissa on vikana, kun laitamme ruuat, siivoamme karsinan ja jaksamme monta melkeimpä turhaakin asiaa viilata joka ikinen päivä ja syötämme mössöjä, rehuja, lisäravinteita jne jne jne, muttemme luo oman hevosemme sontia tarhasta? Pesemme jalkoja keväisin ja syksyisin, kun hevoset kahlaavat omassa sonnassaan, muttemme siltikään siivoa tarhoja. Missä vika? Jos hevosella on riviongelmaa sitä riviä jaksetaan lätviä, hoitaa ja rasvata ja rapata kokoaika ja monta kertaa päivässä ja asiokseen ajaa ylimääräinen lenkki tallille pelkästään hoitamaan jalat, mutta osa syyllinen riviin eli sen hevosen oma tarhassa muhiva sonta on ja muhii siellä tarhassa edelleen. Oletetaan, että sen kyllä joku sieltä siivoaa.
Niinkuin aiemminkin sanoin en ole itsekään ollut maailman reippain tarhan siivoaja, mutta siihen saa luvan tulla muutos. Miksi siivota, kun kukaan muukaan ei niin tee? Noh.. Sekin kävi kyllä mielessä myönnän, mutta toisaalta. Minun luonteellani. Pikku piru pilkistää olkapäältä ja sanoo, että jos ei muuten niin on hyvä mieli, että tekee itse osuutensa ja ompahan varmasti vara sanoa. ;)
Jos joku löytää tieteellisempiä tekstejä asiasta tai asiaa on jossain tutkittu tarkemmin tai lehtijuttuja tai jotain laittakaa ihmeessä linkkiä kommentteihin tai jotakin kautta. Jos tarhassa muhivan sonnan bakteeritasoja (voiko sen noin ilmaista?) tai muita eliöstöjä ja haitallisuutta hevoselle on tarkemmin tutkittu on tulokset takuulla yllättäviä. Enkä ihmettelisi yhtään, vaikka esimerkiksi rivi olisi pitkälti tarhassa muhivan mätänevän sonnan aiheuttama tauti syntyjään.
Onhan säännöllisesti siivotut tarhat yleensäkin lällykeleilläkin paljon kuivempia kuin sonnasta liettyneet. Ja kun ajattelee, että jos kentällä ja tarhassa on saman tyyppistä hiekkaa miksi tarha lällyyntyy mutta kenttä ei niin pahasti? Ja vaikka kentällä olisi vettä paljonki se ei välttämättä ole samanlainen lieteallas kuin tarha samalla kelillä. Olisikohan sillä sontamäärällä jotain tekoa tämänkin asian kanssa?
Monet mitä olen tässä jappassut on varmasti itsestään selvyyksiä, mutta kuinka moni niitä ajattelee esimerkiksi päivittäin? Kovin montaa paikkaa en ole nähnyt missä tarhat ei olisi enemmän jos vähemmän sontaa täynnä. Ajatelkaa sama määrä karsinaan. Kuitenkin ne hevoset on joko saman verran sekä ulkona että sisällä tai enempi jommassa kummassa. Jos hevonen on 12h seisomassa sonnassa ja 12h sisällä miksi sisällä on kuivaa ja jokainen kikkarekkin noukitaan joka päivä, mutta ulkona sitä sontaa on kärrykaupalla. Mikä järki?
Käsi ylös moniko on tälle kesälle vienyt tarhasta sontaa pois enemmän kuin kymmenen kärryä? Tuon voin kuitata täysin sillä kaksikymmentä on lähempänä totuutta, jos riittääkään. Kuitenkaan ihan laiskamatonen en ole ollut, vaikka liian laiska siltikin.
Lisäksi käsi ylös kuinka monelle on ok seisooko hevonen sonnassaan tarhassa kesät talvet vaiko eikö?
Käsi ylös myös kaikki hoitajat, joille on itsestään selvyys, että tarhoja siivotaan muistuttamatta ja erikseen sanomatta?
Ja vielä lisäksi käsi ylös kaikki, jotka muistatte kuittailla minulle mikäli tarhan siivouksissa lipsun. Ja kuittailkaa vielä pahemmin mikäli yritän laiskotella ja keksiä typeriä tekosyitä, miksi en voisi viedä edes sitä puolta kärryä tänäänkin.
Syksyn uusin muoti"höpötys" hevosen hoidossa olkoon siis maaninen tarhan siivous. Talikko-, kumisaapas- ja kottikärrykauppa käy kuin saippua, joka lehti pursuaa tietoa mitä tarhassa lojuva kakka aiheuttaa hevosen jaloille, ihmiset puhuvat pahaa toisistaan selän takana "aattele toi piti tallivapaan nii KUKAAN ei käyny siivoon sen hepan kakka osuutta tarhasta" tai vaihtoehtosesti "aattele kuinka noloa siis ne seisoo siellä tarhassa ja siellon AINAKI kuukauden sonnat!", uusia keksintöjä kakan poistoon tarhasta, keksitään sairauksia mitkä johtuvat tarhassa lojuvasta kakasta jne jne jne.
Hevostarvikeliikkeiden kuvastotkin tulevat täyttymään kumpparit jalassa kuvista, kun mallit ovat uusimmat ja tyylikkäimmät tallivaatteet päällä huolehtimasta hevosestaan. Toki alkuun tulee vastustusta niinkuin kaikissa uusissa asioissa, mutta odottakapaas kun laseerataan esimerkiksi "Stübben talikkovyö, sinulle, jonka mielestä tarhansiivous on iso osa hevosesi huolenpidosta!"
Väistykää pellavamössöt, heinän pussitukset ja suojien ja jalkojen jatkuva pesu ja liotus! Täältä tulee paskanluonti ja rytisten!
Kokonaisuutta tietenkään unohtamatta. ;)
Ps. Tekstin kirjoittaja ei ota vastuuta tallinpitäjien mahdollisista nousseista lavantyhjennys kerroista ja siitä koituvista kuluista. Tarkoitus on vain pitää huolta meidän kaikkien hevosista.
perjantai 10. elokuuta 2012
Varusteurheiluako?
Tavallaanhan tämä on nimenomaan varusteurheilua. Kokoajan pitää muistaa tarkkailla onko kaikki varusteet kunnossa ja hyvähän niitä nahkaisia varsinkin olisi pestä ja rasvata välillä. Kankaisiakin on hyvä pyykätä välillä, koska se jatkaa niidenkin käyttöikää ja käyttömukavuutta sekä vie välillä kaikkia jänniä hajuja ja aromeja pois niistä.
Satula esimerkiksi. Sitä kannattaa tutkia ja kytätä, koska vaikka ei niin mitään niistä tarkalleen tajuaisikaan (allekirjoittanut ilmottautuu!) silti jos sitä tarpeeksi vilkuilee huomaa muutokset helpommin. Synteettisissä ja tottakai nahkaisissakin on tärkeitä vastinremmit ja runko. Ainakun minun mielestä. Rungon pitää olla ehjä hevosen selkää ajatellen ja vastinremmien kans jo pelkästään turvallisuus syistä. Jalustinremmien koukut onko ne ehjät, kunnossa ja semmoiset kuin ennenkin? Eihän toppaukset ole liian lusussa tai vinossa vai joko olisi aika toppauttaa tai tutkia miksi satula on painunut vinoksi?
Meillä on käytössä kaksi satulaa. Mikä on monen mielestä pröystäilyä ja leuhotusta, mutta jos totta puhutaan en tykkää yleissatuloista yhtään. En edes X-painotteisista malleista. Estesatula on noh.. esteille, monteen, maastoon ja koulusatula sitten koulunvääntöön ja maastoilussakin tulee käytettyä jonkin verran. Kaikenlisäksi estesatula on kyllä liki uusi wintec 500 close contact, jonka vaihdoin Satulasopista edelliseen samanlaiseen cairiin pikku välirahalla, mutta koulusatula sitten. Wintec Prodressage 2000 (jos oikein muistan), jonka ostin käytettynä 230 eurolla. Myin ylimääräisiä turhaksi jääneitä ja olleita hevosromppeitani pois ja itseasiassa jäin voiton puolelle vieläpä, kun satulan mukana tuli hyvin turvajalustimet venymättömine remmeineen ja mahavyö (jossa oli joustot eli myyntiin meni sekin). Onko se sitten lie pröystäilyä loppujen lopuksi?
Suitset taas. Missä kunnossa nahat on? Entä ompeleet? Kannattaako ostaa halvimpia mahdollisia, joissa nahkakin jo ostaessa on hieman huonoa, mutta se otsapanta niin söpö? Vai ostaako vähän käytettynä parempi laatuiset, jos ei ihan uutena raaski ostaa. Hyvät suitsetkaan ei mitään halpoja kapistuksia ole. Ohjat kannattaa miettiä minkälaiset haluaa ja mitkä passaa omaan käteen parhaiten. Nystyillä vai ilman? Itse henkilökohtaisesti syvästi vihaan koko nystyjä, koska alan käsillä värkätä niiden kanssa ihan tyhjää. Ohjissa nahan kunto on erittäin tärkeää, koska vaikka hevonen ei mikään rautaleuka olisikaan niin entäpä, kun se säikähtää jotain ja se kympin alekori ohja, jota ei ole ikinä rasvattu ottaa ja menee poikki? Äitiä tulee ikävä voin luvata.
Meillä on käytettynä ostetut mustat Globuksen suitset pullback turparemmillä. Halusin sellaiset ja ne käytettynä löysin järkevään hintaan ja suht vähän käytettyinä ja hyvä kuntoisina. Olen erittäin tyytyväinen kyseisiin suitsiin, koska en vaan voi sietää koppuranahkaa mitä edelliset alesuitset olivat. Älkää kertoko kuitenkaan kellekään, koska ne ovat superhalvalla minulla pois myynnissä. ;) Toiset suitset on pyhä ja kisasuitset. Voitin wahlstenin W-Profile suunnittelu kilpailussa enkä tiennyt mitä lahjakortilla haluan niin ostin Noalle piirun verta kalliimmat suitset. Tosin ne tietää, että ne tulevat olemaan varmaan ikuiset. Jaksan lätviä ja lätviä ja lätviä niitä superkalliita wahlstenin suitsia joka kisojen jälkeen, ettei hiki niitä pilaisi, koska ne vaan on niin mahtavan tuntoista nahkaa, että.. Mutta niistäkään en oikeasti ole euroakaan maksanut. Ohjina meillä on kumiohjat, jotka maksoivat uutena vain 22 euroa. Ensin epäilytti ostaa kyseiset ohjat, mutta nahka oli sen verran hyvän oloista, että päätin kokeilla. Hyvin öljyttyinä ja rasvattuina hyvin toimii! Edelleen pröystäilyä? Tiedä häntä.
Mahavyö. Joustovyöt. YÖK! Tykkäsin ennen, koska Noa osaa pullistella ja ennen varsinkin teki sitä ihan älyttömän paljon ja oli siinä hyvin taitavakin. Sitten menin ostamaan halvan joustovyön ja se missä kunnossa se oli, kun siitä luovuin (askartelija kaverilleni myin sen vitosella) niin ei kiitos enään. Miksi vyön, joka pitää satulaa ja ratsastajaa paikallaan tulisi joustaa? Tuon kysymyksen esitti ProAgrian satulakurssilla kurssinvetäjä, jonka nimi katosi juuri mielestäni kuin pieru saharaan, ja mielestäni siinä on aika hyvä ydin. Kangasvöissä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta itse olen vain mieltynyt nahkavarusteisiin. Tiedän lause pissii omaan nilkkaansa aika pahasti, kun juuri kerroin satuloiden olevan synteettisiä, mutta en minä nyt herranjumala mikään kroisos ole. :) Ja nuo sopivat eivätkä kipeytä joten en ala vaihtorumbaan vielä. Nahkaista vyötä pitää ja kannattaa huoltaa ja paljon. Se on kuitenkin melkein aina liikutuksen jälkeen hikinen ja nahka menee yllättävän äkkiä pilalle vaikka olisi kuinka hyvälaatuista. Kangasvöitäkin pitää huoltaa. Pestä, harjata likoja pois, tarkistaa solkien ja ompeleiden kunto, joustollisista leikata joustot poikki ja ostaa tilalle uusi joustoton. ;)
Koulusatulassa on neonprenemahavyö, jossa ei sinällään joustoja ole, mutta se taitaa vähän joustaa silti. Ostin sen käytettynä kympillä ja tarkoitus olisi se samaan hintaan myydä pois ja ostaa tilalle nahkainen jahka mieleinen tulee käytettynä järkihintaan vastaan. Nahkaiset vyötä ovat uutena tautisen kalliita ja joustottomia tuntuu olevan yllättävän vähän. Siis nyt puhutaan sellaisesta jonka minä kelpuutan. En ole tarkka ja vaativa olen vain laatutietoinen. ;) Estesatulassa on Stûbbenin musta joustoton nahkavyö, josta tykkään todella paljon. Ja ennen kuin ehditte ajatella "no tuo on jo pröystäilyä, jos jokin!" Senkin olen ostanut hyvin vähän käytettynä todella järkevään hintaan. Estesatulaan on lisäksi myös nahkainen panssarivyö. Miksikö? Hevoselle joka hyppää vasta 60cm? Onko järkeä? On. Tässä täytyy myöntää, että tämä vyö on joustollinen. Vieläpä molemmin puolin, joka on omasta mielestäni parempi, koska se on tasapuolisempi. Ajatelkaa auto, jonka toisella puolella olisi umpilenut jouset ja toisella puolella uutuuttaan piukeat tönkköjouset. aika epätasaista menoa eikö? Mutta kyseessä on Horzen musta joustollinen nahkainen panssarivyö, jonka ostin kerran käytettynä tautisen halvalla ja vieläpä vaihtokaupalla suurimmaksi osaksi. Tilaisuuteen oli sama tarttua, koska vaikken sitä koskaan tarvisi saan siitä aina omani pois myydessä. Ja sitähän vielä tarvii uskokaa pois. ;)
Saanko nyt tunnustuksen etten erikoisemmin pröystäile? Varusteet pyrin hommaamaan laadukkaat ja kestävät ja yritän parhaani mukaan pitää niistä huoltakin, jotta ne pysyvät hyvinä ja pitkään. Pesen loimia, korjaan niitä, pesen harjat vähintään kerran kesässä ja muuten pidän ne puhtaana korissa, pyykkään riimunnaruakin aina silloin tällöin. Huovat pesen aina, kun näyttävät siltä, että putsaus alkaisi olla tarpeen. Mistään minulla ei ole mitään säännöllistä "kuukauden välein" tms taktiikkaa. Lähinnä taktiikkani on huoltaa varusteita silloin, kun ne näyttävät sitä tarvivan. Pieni varustefriikinpoikanen asustaa minussa ja tulee aina asustamaan, mutta jatkuvasta "ostan heitän pois, ostan heitän pois" systeemistä en tykkää. Tokihan uutta on aina kiva ostaa, mutta entä jos vähän käytetyn löytää puolet halvemmalla? Tai miksi ostaa uutta harjaa, kun se 9 vuotta käytössä ollut on edelleen täysin kunnossa. Nimittäin suka, jota eniten käytän on ostettu Oulun pokaalista 10 vuotta sitten ja se oli vuoden ensin Huumorilla ja silloin käytin sitä hyvin vähän, mutta sitten se siirtyi pikku hiljaa Noalle ja on ollu 9 vuotta parhaimmillaan päivittäisessä käytössä ja hyvin sukailee edelleen.
Välillä on tullut uudistuksia pakonedessäkin. Esimerkiksi piikkisuan jouduin katselemaan laatikoista uuden, kun edellinen meni poikki. Ajatelkaa! Vain 10 vuotta vanha suka ja menee poikki! On ne heikkoja nykyajan tavarat. Samoin satulahuovan jouduin hankkimaan uuden, kun VAIN 6 vuotta vanha Treadstonen huopa alkoi kulua puhki alapuolelta. Aika heikkoja ovat nykypäivän varusteet eikö? Päitsiä on myös mennyt muutamat vaihtoon, kun Noa yhteen väliin tempoi omia pieniä vetopaniikkejaan ja repi päitsistä niskakappaleen soljen reikien kohdalta halki kerta tempasulla. Parin kolmen vuoden aikana taisi tulla kymmenkunta kertaa raveista ostettua uudet päitset. Sitten meni hermo ja ostin "puttepäitset", jotka lopettivat niin vetopaniikit kuin kestivät hyvinkin pitkään. Itseasiassa ehjänä ovat edelleen, mutta ne oli jo niin ruosteessa, että ne päätin ostaa uudet vaikka ne oli kyllä vielä ihan käyttökelposet.
Viimeaikoina olen havainnut ilmiön, että mukaan on tullut "ratsuhömpötyksiä". Hyvänä esimerkkinä kärpähuppu. Kesän alussa aloin katsella jotain suojaa Noan naamalle, koska se tuuhea otsatukka ei kauheana silmiä suojaa tai mitään muutakaan. Sattuman kaupalla sitten Marjalta ostin melkein koko pään ja korvatkin peittävän hupun ja sehän on olly ihan älyttömän hyvä! Noa itseasiassa jopa tykkää siitä. Yleensä se on venkoillut kaikkea ylimääräistä päähän laitettavaa alkuun, mutta kärpäshupusta ei ole tullut vääntöä missään vaiheessa. Ja tokihan siitä kuvakin täytyy näyttää, koska- Kröhöm.. Se vaan on niin järjettömän pöljän näköinen se päässä.
Toinen uutuus ja outous on myös, jota moni ei heti uskoisi todeksi vaikka mitä väittäisin. Noalla on pinkkipöläri! Ja kaikenlisäksi se on itseasiassa aika hyvä harja. Minäkin jopa käytän sitä. Uskokaa tai älkää, mutta niin se vain on. Tosin harjan on tuonut Emilia eli itse en sitä ole ostanut, mutta se on jo iso askel, että käytän sitä. Kuvasin senkin tallilla, jotta varmasti uskotte mitä sanon.
Lisäksi vielä vuosien jälkeen Noalla on rautaa suussa eli kumikuolainten aika on ohi. Käytössä on varsinivel eli baucher. Tuntuma alkoi olla aika hukassa ja häilyväistä ja hankalaa, joten kun joka tapauksessa uudet kuolaimet piti hankki päätin samalla josko kokeilisi muunlaisia vaihtoehtoja. Yhdet kumikuolaimet ostin ja nyt ne lojuu tyhjänpäiten tuolla. Pitäisi varmaan pestä ne ja laittaa myyntiin, joskos ne menisivät kaupaksi. Baucherin kanssa tuntuma löytyy TODELLA hyvin ja pysyy yllä. Tosin se on eriasia mitä mun kädet tekee sun muut, mutta nyt ei puhuta siitä. ;)
Tässä taitaakin olla melkein kaikki. Tai ne pääasialliset mitä mieleen tulee. Kaikkia en jaksa alkaa kuvaamaan, mutta tärkeimmät kuvattavat oli tuo huppu ja pinkkiharja. Maailma muuttuu ja näköjään minäkin jäärä aina välillä.
Satula esimerkiksi. Sitä kannattaa tutkia ja kytätä, koska vaikka ei niin mitään niistä tarkalleen tajuaisikaan (allekirjoittanut ilmottautuu!) silti jos sitä tarpeeksi vilkuilee huomaa muutokset helpommin. Synteettisissä ja tottakai nahkaisissakin on tärkeitä vastinremmit ja runko. Ainakun minun mielestä. Rungon pitää olla ehjä hevosen selkää ajatellen ja vastinremmien kans jo pelkästään turvallisuus syistä. Jalustinremmien koukut onko ne ehjät, kunnossa ja semmoiset kuin ennenkin? Eihän toppaukset ole liian lusussa tai vinossa vai joko olisi aika toppauttaa tai tutkia miksi satula on painunut vinoksi?
Meillä on käytössä kaksi satulaa. Mikä on monen mielestä pröystäilyä ja leuhotusta, mutta jos totta puhutaan en tykkää yleissatuloista yhtään. En edes X-painotteisista malleista. Estesatula on noh.. esteille, monteen, maastoon ja koulusatula sitten koulunvääntöön ja maastoilussakin tulee käytettyä jonkin verran. Kaikenlisäksi estesatula on kyllä liki uusi wintec 500 close contact, jonka vaihdoin Satulasopista edelliseen samanlaiseen cairiin pikku välirahalla, mutta koulusatula sitten. Wintec Prodressage 2000 (jos oikein muistan), jonka ostin käytettynä 230 eurolla. Myin ylimääräisiä turhaksi jääneitä ja olleita hevosromppeitani pois ja itseasiassa jäin voiton puolelle vieläpä, kun satulan mukana tuli hyvin turvajalustimet venymättömine remmeineen ja mahavyö (jossa oli joustot eli myyntiin meni sekin). Onko se sitten lie pröystäilyä loppujen lopuksi?
Suitset taas. Missä kunnossa nahat on? Entä ompeleet? Kannattaako ostaa halvimpia mahdollisia, joissa nahkakin jo ostaessa on hieman huonoa, mutta se otsapanta niin söpö? Vai ostaako vähän käytettynä parempi laatuiset, jos ei ihan uutena raaski ostaa. Hyvät suitsetkaan ei mitään halpoja kapistuksia ole. Ohjat kannattaa miettiä minkälaiset haluaa ja mitkä passaa omaan käteen parhaiten. Nystyillä vai ilman? Itse henkilökohtaisesti syvästi vihaan koko nystyjä, koska alan käsillä värkätä niiden kanssa ihan tyhjää. Ohjissa nahan kunto on erittäin tärkeää, koska vaikka hevonen ei mikään rautaleuka olisikaan niin entäpä, kun se säikähtää jotain ja se kympin alekori ohja, jota ei ole ikinä rasvattu ottaa ja menee poikki? Äitiä tulee ikävä voin luvata.
Meillä on käytettynä ostetut mustat Globuksen suitset pullback turparemmillä. Halusin sellaiset ja ne käytettynä löysin järkevään hintaan ja suht vähän käytettyinä ja hyvä kuntoisina. Olen erittäin tyytyväinen kyseisiin suitsiin, koska en vaan voi sietää koppuranahkaa mitä edelliset alesuitset olivat. Älkää kertoko kuitenkaan kellekään, koska ne ovat superhalvalla minulla pois myynnissä. ;) Toiset suitset on pyhä ja kisasuitset. Voitin wahlstenin W-Profile suunnittelu kilpailussa enkä tiennyt mitä lahjakortilla haluan niin ostin Noalle piirun verta kalliimmat suitset. Tosin ne tietää, että ne tulevat olemaan varmaan ikuiset. Jaksan lätviä ja lätviä ja lätviä niitä superkalliita wahlstenin suitsia joka kisojen jälkeen, ettei hiki niitä pilaisi, koska ne vaan on niin mahtavan tuntoista nahkaa, että.. Mutta niistäkään en oikeasti ole euroakaan maksanut. Ohjina meillä on kumiohjat, jotka maksoivat uutena vain 22 euroa. Ensin epäilytti ostaa kyseiset ohjat, mutta nahka oli sen verran hyvän oloista, että päätin kokeilla. Hyvin öljyttyinä ja rasvattuina hyvin toimii! Edelleen pröystäilyä? Tiedä häntä.
Mahavyö. Joustovyöt. YÖK! Tykkäsin ennen, koska Noa osaa pullistella ja ennen varsinkin teki sitä ihan älyttömän paljon ja oli siinä hyvin taitavakin. Sitten menin ostamaan halvan joustovyön ja se missä kunnossa se oli, kun siitä luovuin (askartelija kaverilleni myin sen vitosella) niin ei kiitos enään. Miksi vyön, joka pitää satulaa ja ratsastajaa paikallaan tulisi joustaa? Tuon kysymyksen esitti ProAgrian satulakurssilla kurssinvetäjä, jonka nimi katosi juuri mielestäni kuin pieru saharaan, ja mielestäni siinä on aika hyvä ydin. Kangasvöissä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta itse olen vain mieltynyt nahkavarusteisiin. Tiedän lause pissii omaan nilkkaansa aika pahasti, kun juuri kerroin satuloiden olevan synteettisiä, mutta en minä nyt herranjumala mikään kroisos ole. :) Ja nuo sopivat eivätkä kipeytä joten en ala vaihtorumbaan vielä. Nahkaista vyötä pitää ja kannattaa huoltaa ja paljon. Se on kuitenkin melkein aina liikutuksen jälkeen hikinen ja nahka menee yllättävän äkkiä pilalle vaikka olisi kuinka hyvälaatuista. Kangasvöitäkin pitää huoltaa. Pestä, harjata likoja pois, tarkistaa solkien ja ompeleiden kunto, joustollisista leikata joustot poikki ja ostaa tilalle uusi joustoton. ;)
Koulusatulassa on neonprenemahavyö, jossa ei sinällään joustoja ole, mutta se taitaa vähän joustaa silti. Ostin sen käytettynä kympillä ja tarkoitus olisi se samaan hintaan myydä pois ja ostaa tilalle nahkainen jahka mieleinen tulee käytettynä järkihintaan vastaan. Nahkaiset vyötä ovat uutena tautisen kalliita ja joustottomia tuntuu olevan yllättävän vähän. Siis nyt puhutaan sellaisesta jonka minä kelpuutan. En ole tarkka ja vaativa olen vain laatutietoinen. ;) Estesatulassa on Stûbbenin musta joustoton nahkavyö, josta tykkään todella paljon. Ja ennen kuin ehditte ajatella "no tuo on jo pröystäilyä, jos jokin!" Senkin olen ostanut hyvin vähän käytettynä todella järkevään hintaan. Estesatulaan on lisäksi myös nahkainen panssarivyö. Miksikö? Hevoselle joka hyppää vasta 60cm? Onko järkeä? On. Tässä täytyy myöntää, että tämä vyö on joustollinen. Vieläpä molemmin puolin, joka on omasta mielestäni parempi, koska se on tasapuolisempi. Ajatelkaa auto, jonka toisella puolella olisi umpilenut jouset ja toisella puolella uutuuttaan piukeat tönkköjouset. aika epätasaista menoa eikö? Mutta kyseessä on Horzen musta joustollinen nahkainen panssarivyö, jonka ostin kerran käytettynä tautisen halvalla ja vieläpä vaihtokaupalla suurimmaksi osaksi. Tilaisuuteen oli sama tarttua, koska vaikken sitä koskaan tarvisi saan siitä aina omani pois myydessä. Ja sitähän vielä tarvii uskokaa pois. ;)
Saanko nyt tunnustuksen etten erikoisemmin pröystäile? Varusteet pyrin hommaamaan laadukkaat ja kestävät ja yritän parhaani mukaan pitää niistä huoltakin, jotta ne pysyvät hyvinä ja pitkään. Pesen loimia, korjaan niitä, pesen harjat vähintään kerran kesässä ja muuten pidän ne puhtaana korissa, pyykkään riimunnaruakin aina silloin tällöin. Huovat pesen aina, kun näyttävät siltä, että putsaus alkaisi olla tarpeen. Mistään minulla ei ole mitään säännöllistä "kuukauden välein" tms taktiikkaa. Lähinnä taktiikkani on huoltaa varusteita silloin, kun ne näyttävät sitä tarvivan. Pieni varustefriikinpoikanen asustaa minussa ja tulee aina asustamaan, mutta jatkuvasta "ostan heitän pois, ostan heitän pois" systeemistä en tykkää. Tokihan uutta on aina kiva ostaa, mutta entä jos vähän käytetyn löytää puolet halvemmalla? Tai miksi ostaa uutta harjaa, kun se 9 vuotta käytössä ollut on edelleen täysin kunnossa. Nimittäin suka, jota eniten käytän on ostettu Oulun pokaalista 10 vuotta sitten ja se oli vuoden ensin Huumorilla ja silloin käytin sitä hyvin vähän, mutta sitten se siirtyi pikku hiljaa Noalle ja on ollu 9 vuotta parhaimmillaan päivittäisessä käytössä ja hyvin sukailee edelleen.
Välillä on tullut uudistuksia pakonedessäkin. Esimerkiksi piikkisuan jouduin katselemaan laatikoista uuden, kun edellinen meni poikki. Ajatelkaa! Vain 10 vuotta vanha suka ja menee poikki! On ne heikkoja nykyajan tavarat. Samoin satulahuovan jouduin hankkimaan uuden, kun VAIN 6 vuotta vanha Treadstonen huopa alkoi kulua puhki alapuolelta. Aika heikkoja ovat nykypäivän varusteet eikö? Päitsiä on myös mennyt muutamat vaihtoon, kun Noa yhteen väliin tempoi omia pieniä vetopaniikkejaan ja repi päitsistä niskakappaleen soljen reikien kohdalta halki kerta tempasulla. Parin kolmen vuoden aikana taisi tulla kymmenkunta kertaa raveista ostettua uudet päitset. Sitten meni hermo ja ostin "puttepäitset", jotka lopettivat niin vetopaniikit kuin kestivät hyvinkin pitkään. Itseasiassa ehjänä ovat edelleen, mutta ne oli jo niin ruosteessa, että ne päätin ostaa uudet vaikka ne oli kyllä vielä ihan käyttökelposet.
Viimeaikoina olen havainnut ilmiön, että mukaan on tullut "ratsuhömpötyksiä". Hyvänä esimerkkinä kärpähuppu. Kesän alussa aloin katsella jotain suojaa Noan naamalle, koska se tuuhea otsatukka ei kauheana silmiä suojaa tai mitään muutakaan. Sattuman kaupalla sitten Marjalta ostin melkein koko pään ja korvatkin peittävän hupun ja sehän on olly ihan älyttömän hyvä! Noa itseasiassa jopa tykkää siitä. Yleensä se on venkoillut kaikkea ylimääräistä päähän laitettavaa alkuun, mutta kärpäshupusta ei ole tullut vääntöä missään vaiheessa. Ja tokihan siitä kuvakin täytyy näyttää, koska- Kröhöm.. Se vaan on niin järjettömän pöljän näköinen se päässä.
 | ||
| Komea eikö? Ja kyllä se pyrkii imppaamaan jälleen syystä X. Himoimppaaja Noa ei ole, mutta sen verta kuitenkin, että pantaa pidetään kaulassa. |
Toinen uutuus ja outous on myös, jota moni ei heti uskoisi todeksi vaikka mitä väittäisin. Noalla on pinkkipöläri! Ja kaikenlisäksi se on itseasiassa aika hyvä harja. Minäkin jopa käytän sitä. Uskokaa tai älkää, mutta niin se vain on. Tosin harjan on tuonut Emilia eli itse en sitä ole ostanut, mutta se on jo iso askel, että käytän sitä. Kuvasin senkin tallilla, jotta varmasti uskotte mitä sanon.
 |
| Pinkki se on. Tai vaaleanpunainen miten se sanotaan? |
 |
| Vielä toinen kuva varulta. Värit näyttää vähän punaisemmilta mitä onkaan, mutta haitanneeko tuo? |
Lisäksi vielä vuosien jälkeen Noalla on rautaa suussa eli kumikuolainten aika on ohi. Käytössä on varsinivel eli baucher. Tuntuma alkoi olla aika hukassa ja häilyväistä ja hankalaa, joten kun joka tapauksessa uudet kuolaimet piti hankki päätin samalla josko kokeilisi muunlaisia vaihtoehtoja. Yhdet kumikuolaimet ostin ja nyt ne lojuu tyhjänpäiten tuolla. Pitäisi varmaan pestä ne ja laittaa myyntiin, joskos ne menisivät kaupaksi. Baucherin kanssa tuntuma löytyy TODELLA hyvin ja pysyy yllä. Tosin se on eriasia mitä mun kädet tekee sun muut, mutta nyt ei puhuta siitä. ;)
Tässä taitaakin olla melkein kaikki. Tai ne pääasialliset mitä mieleen tulee. Kaikkia en jaksa alkaa kuvaamaan, mutta tärkeimmät kuvattavat oli tuo huppu ja pinkkiharja. Maailma muuttuu ja näköjään minäkin jäärä aina välillä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)