Kauan odotetut kuvat ja videot.

Sain kuin sainkin nyt aikaiseksi alkaa väkertämään kuvat ja videot tänne. toivottavasti ne toimii niinkuin pitääkin. Kuvat on minun ottamia videot ei, mutta ne olen saanut sähköpostitse. Unohdin vain kysyä halusiko videoiden kuvaaja nimensä julkaistavan kuvien yhteydessä vaiko eikö. Mutta tässäpä ne nyt tulee. Oletko valmis?

Videot ovat siis kisoista Aaltokankaan ratsutalleilta. Toivotaan, että tämä nyt onnistuu edes melkein niinkuin elokuvissa.

Sitten ratsastuskuvia ihan meidän kentältä minun ottamana eli laatukin on sen mukainen. Kuvia oli ehkä neljäkymmentä ja nämä olivat ainoat jäljelle jääneet onnistuneet otokset. Tosin vaikkei näistä kuvista se täysin näy Noa teetti kyllä ratsastajalla jälleen töitä, eikä päästänyt mistään kohin ketään helpolla.

Älkää tosiaan masentuko kuvien laadusta. Opin vasta kuvien ottamista seuraavana päivänä, että kamerassa pitäisi olla joku semmoinen liikkuvan kohteen kuvaamiseen tarkoitettu valmisasennus homma. Meni muuten liki puoli tuntia löytää moinen kamerasta. Tekniikan ihmelapsi huomaattekos? Pitäisi varmaan enemmän olla kuvaamassa joka välissä kaikkia tallilla ratsastavia, jotta kuvat sitten jossain vaiheessa alkaisi onnistuakin. Mutta taidan siltikin olla hokara ja edelleen jatkossakin unohtaa kameran kotiin ja toisekseen taidan olla laiska ja keskittyä tallilla niihin tallihommiin, enkä hyppiä kameran kera pitkin maita ja mantuja.

Ratsastajien nimiä en julkaise ja kuten huomaatte kuvista on pää poissa ihan sen takia. Niissä siis alkujaan oli kuitenkin ratsastajan pääkin. Mikä voi kyllä kieltämättä olla vähän vaikea uskoa minun kuvaajan lahjoilla ja taidoillani.

Perustalleilua ja varustehuoltoa

Kerran otsikko ei nyt ota keksiytyäkseen, annetaampa sen puolen hautoa hetki. Josko siihen jotain keksisi viimeistään tekstin päätteeksi. Otsikko yleensä onkin se vaikein ja herkästi jos keksin hyvän otsikon jään sitten roikkumaan jokseenkin siihen, vaikka nämä jututhan rönsyilee aina ihan yli äyräiden.

Lauantaina oli Noalla lepopäivä ja kävin pikku mutkan ilman satulaa iltasella sen kanssa käpsimässä tietä pitkin. Oli helkatin kylmä, etten paremmin sanois. Eikä me kovin pitkää reissua tehtykään. Edellispäiväisen hikitreenin jälkeen vähän verryttelyä ei sen kummempaa.

Eilen sunnuntaina Emilia kävi "Noovailemassa", joten minä tein varustehuoltoa kotona. Suomeksi sanoen siis harjasin Noan sadeloimen fleecevuorin koirien karstalla läpi, jotta sain enimpiä karvoja pois pinnasta, etteivät ne päädy pyykkikoneeseen. Perusteellisen "karvanpoiston" jälkeen tungin loimen vuoripuoli ulospäin koneeseen peseytymään. Karvan määrä loimessa oli niin lahjakas ja se myös haiskahtikin aika ällölle niin taidan käydä sen karstalla läpi vielä uudelleen ja pestä vielä toiseen kertaan jahka se on kokonaan kuivunut. Muitakin pestäviä loimia löytyy ties millä mitalla, kun vain saisi aikaiseksi pyykkäiltyä.

Nahkavarusteet pitäisi myös liki kaikki pestä ja rasvata niin tallilla kuin kotonakin. Tallilla varsinkin. Olen laistanut moisesta hommasta niin, että jo hävettää. Huonossa kunnossa mikään ei ole, mutta kun mahavyötkin on nahkaiset niin niitä pitäisi vähän useammin huoltaa. Sitten ruoskin itseäni, kun en ole mokomia tehnyt. Vielä, kun olen niin turhankin tarkka miten ne pitää pestä ja rasvata niin en suostu muihin vaihtoehtoihin kuin, että teen ne kokonaan itse. Vaikka helpommallakin voisi takuulla päästä, mutta on niin paljon nahkavarusteiden pesutapoja, joita en voi sietää. Yksi pääperiaate on, että minun nahkavarusteita ei pelkästään rasvata ikinä vaan ne aina pestään ja sitten rasvataan. Niitä ei myöskään pelkästään pestä kuin pakosta.

Jälleen tylsä kuvaton postaus, mutta minkäs teet. Pitäisi aktivoitua ja intoutua tuon kameran kanssa sohlaamaan enempi niin saisi tästä blogistakin vähän mielenkiintoisemman.

Laittakaahan kommenttia, kun uusin vähän ulkoasua, että miltä näyttää. Mitään hienoa yläbanneria ei vielä ole ja tuskin ihan heti tulee, koska olen moisia aika huono tekemään, mutta toivotaan parasta pelätään pahinta.

Harjoittelua, treeniä ja jännitystä arkielämään.

Eihän se eilen se Noan harjoitusravissa istuminen ihan mennyt niinku elokuvissa. Se lähti joustavasti pienesti *poing-poing-poin*, seuraavaksi tuli vaihe, kun tasapaino millin verta horjahti ja jalat alkoivat sitoutua satulaan *ponk-ponk-ponk* ja sitten tajusin, että nyt pitää ottaa vauhti pois ja horjahdinkin jo ihan kunnolla ja seurauksena oli pari *tömps-tömps*. Ei kylläkään maahan. Ehei vaan Noa paran selkään. Ja kun ei ollut kukaan "pakottamassa" niin sehän sitten vähän niin kuin jäi melkoisen vähälle koko harjoitusravin harjoittelut. Miksi sitä päästääkään itsensä niin helpolla heti, kun kukaan ei ole neuvomassa?

Tehtiin sitten ihan kevyessä ravissa voltteja ja pyrin ratsastamaan mahdollisimman selkeitä teitä ja suoralla hevosella. Tiedä häntä sitten oliko se kovin häävin näköistä hommaa, mutta yritettiin ainakin. Lisäksi tehtiin siirtymiä pysähdyksiä ja käynti ja ravi siirtymiä. Lisäksi tehtiin myös suoria teitä kentän poikki ristiin rastiin. Tiedä häntä menikö harjoitukset kuin elokuvissa, mutta eikö sitä sanota, että se harjoitus tekee se mestarin tai ainakin vähemmän tunarin? Tavoitehan tässä olisikin oppia ratsastamaan vielä joku kaunis päivä.

Kouluharjoitusten jälkeen olikin se jännittävä osio tiedossa. Päätin nimittäin jo kentälle mennessä vakaasti, että on se päivä, kun hyppään Noalla pari kertaa 40-50cm kokoisen esteen kumpaankin suuntaan, että saisin tämän hyppykammon vielä joku kaunis päivä hoidettua peräti liki kokonaan pois ainakin noiden pienempien esteiden osalta. Toteutinkin aikomukseni ja väsäsin valtavan hienon esteen (meillä kun ei mitään viimeisen päälle estekalustoja ole), joka oli sen 40-50cm korkea ja ei kun selkään ja menoksi. Voin vannoa, että ensimmäinen este muutes oli kamala! Ensimmäisen kuitenkin selvisin hengissä toki pienen paniikki älähdyksen kera. Sitten oltiinkin kohta jo uudestaan nokka kohti estettä, koska Noa lähti onnesta soikeana kiikuttamaan minua ympäri kenttää hyvinkin reippaalla laukalla. Positiivista oli, että minun ei tarvinnut toimia kuin jarruna ja ähistä tuskissani "elä kaahaa niin lujjaa, ku mää kuolen sydänkohtaukseen, jos en muuten". Miten noin pienen esteen hyppääminen voikaan olla noin kamalaa?

Kumpaankin suuntaan hyppäsin kolme kertaa moisen kammotuksen ja kumpaankin suuntaan kolmas hyppy onnistui jo ihan hyvin. Noakin hyppäsi suht nätisti. Liekkö ois tajunnut, että tuo emäntä sohlaa tuolla selässä niin pakko kait se on hypätä mahdollisimman hyvin, että se säilyy hengissä. Onnen tunne oli valtava. Mää uskalsin jeejeejee! Ensin liinatunnin onnistumisen tunteet ja nyt tämä jipii! Vielä lisäksi oli hauska tuntea kuinka tohkeissaan Noa meni sille pienen pienelle esteelle. Se ois varmaan hypännyt sen uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja isompaakin takuulla, mutta ei se semmoinen ole minulle sopivaa vielä. Eikä sitä makeaa mahan täydeltä, jos aion, että hyppään jatkossa moista minimaalista estettä mahdollisimman usein, kun kentällä ratsastan.

Estettä purkaessa tuli pikku aivohärö ja puomin raahasin kentän aidan toiselle puolelle ja tarvitsin sitten kahta kättä niin hetkeksi päästin  Noasta ohjasta irti.. Noh Noahan seisoi siinä oikein nätisti paikoillaan niin nostampa tuon penkinkin tuosta aidan yli vielä. Noa päätti sitten omasta mielestään, että viksun hevosen elämä riitti hetkeksi ja lompsi kentän portista ulos, joka oli tietenkin auki. Samalla hetkellä, kun älähdin, että "eläpä lähe mihinkään" Noa lähti viipottamaan portista ulos onnesta soikeana ja tallia kohti. En edes juossut perään, koska tiesin tarkkaan mikä Noan päätepysäkki on. Tallinpiha ja sieltä tarkalleen ottaen heinäpaalun vierusta. Sieltähän se sankari löytyi ja lähdettiin vielä loppu käynneille ja kahlailemaan maastoon pikku mutka.

Tässä siis tosiaan eilisen tapahtumia. Eilen tuli laiskuus, enkä jaksanutkaan päivittää blogia enää illalla. Siispä seuraavaksi sitten tähän päivään. Miksi näistä tulee aina näin pitkiä? Kerronko minä asiat jotenki vähän turhankin tarkkaan?

Tänään oli sitten maastotreenipäivä eli suomeksi sanoen Lady ja Reeta lähdettiin ajamaan ja me lähdettiin tietenkin Noan kanssa perään. Mukana oli myös pikkupaholainen Elliot. Tarkoituksena oli käydä ihan perus tasainen hölkkälenkki n. 10km. Toki vähän reippaampiakin pätkiä mentiin, mutta pääasiassa reipasta ravia ja minä otin perässä suht paljon molempien laukkojen nostoja. Noa oli melko litimärkä lenkin jälkeen ja kuten aina melassivesi maistui ja lisäruuat ja heinät myös. Ennen tallilta lähtöä vielä vaihdoin Noalle kuivan fleeceloimen päälle ja katsoin, että muut loimet on varustehuoneessa kuivumassa. Huomenna onkin kävelypäivä/lepo tai jotain muuta höpöhöpö pikku aktiviteettia keksitään korkeintaan, mutta ihan kevyt palautumispäivä välillä.

Edelleen lupaan ne kuvat ja videot jahka saan aikaiseksi laiteltua. Postaustoiveitakin saa ihmeessä esittää, jos tulee mieleen mistä tahtoisi lukea ylipäätänsä/enemmän tai mitä haluaisi kenties tietää minusta tai Noasta.

Mikä liinatunti ja ratsutus!

Huhhui.. Mistäs taas alottaisin? Tänään oli Satu pitämässä ensin liinatunnin minulle ja Ruusulle (Marjon ja Katjan ylläpitohepokatti) ja sitten oli Marjon vuoro mennä höykkyytettäväksi ja sitten oli vielä Noan ratsutus. Eihän tämmöisestä voi kirjoittaa mitenkään järkevästi ja järjestelmällisesti? Eihän? Siispä taas tajunnanvirta tekstiä tiedossa ja tohkeissansa leuhotusta.

Tallille menin kolmen kieppeillä ja ensin siivoilin Noan karsinan mikä olikin suht myltätty normaaliin nähden. Sitten tulikin jo yllättäen kiirus hakea Ruusu tarhasta ja alkaa varustamaan, että ehditään tunnille. Sitten meinas ollakkin jo liina hukassa ja juoksutuspiiska ja mitkä kaikki lie. En sillä, että jännittänyt olisi, mutta voin kertoa, että jo kotoa lähtiessä oli aikamoinen parvi perhosia mahassa.

Ruusun selkään, kun nousin jännitti edelleen. Enhän koko hevosellakaan ole ikinä ennen ratsastanut. Hui kamala! Pysynkö siellä kyydissä edes? Ohjia ei ollut ollenkaan ja Satu kertoi jo ennen selkään nousua, ettei jalustimiakaan ole kokoaikaa. Jaiks! Noh.. Käyntiin, kun lähdettiin niin jännitys alkoi hälvetä ja piti alkaa keskittyä tekemisiin. Voin sanoa, että kannatti herätä! (Kirj. huom. sanonta lasten viikonlopun aamuohjelmasta, vaikka pitkään nukuinkin niin tunti oli vasta klo 16 niin en sentäs niin pitkään kuitenkaan.)

En edes tiennyt pysyväni selässä noin hyvin saati osaavani muuttaa asentoani parempaan tarvittaessa! Tosin edelleen tuntui, että kallistelen väkisillä oikealle ja oikea istuinluu on hukassa, mutta se ei taida ihan hetkessä korjautuakkaan. En ala kaikkea oppimaani tässä luettelemaan, koska tämähän ei loppuisi ikinä, mutta opin ihan älyttömän paljon ja samalla sain itsevarmuutta ihan hirveästi. Varsinkin harjoitusravissa ja laukassa.

Ja mikä parasta menin harjotusravia ilman ohjia ja jalustimia ja pystyin tekemään samalla asioita enkä vaan tarrannut satulaan kiinni henkeni kaupalla. Siis ajatelkaa! Minä! Harjoitusravissa pyörittämässä kättä ja heiluttelemassa jalkoja ja keventämässä ilmanjalustimia ja pysyin kyydissä! Hetkittäin tuli horjahduksia, mutta hyvin hyvin pieniä. Ja mikä parasta syke pysyi normaaleissa rajoissa, vaikka raskastahan se oli. Alkuun tuntui jalat hirmu kipeiltä, mutta kun tajusin alkaa rentoutua hävisi kipu ja väsymys. Niin ja vielä lisäksi menin harjotusravia ilman jalustimia ja toinen käsi ja katse taaksepäin! Huikeaa!

Vaikea selittää miten voi taas saada valaistumisen ja onnistumisen tunteita ja oppia samaan aikaan ja tämmöisen älyttömän itseluottamuksen ryöpyn, kun tajuaa, ettei harjotusraviin kuolekaan. Ei edes ilman jalustimia, eikä ilman käsiä, eikä vaikka tekisin jotain samalla, eikä edes siihenkään, kun keventää ilman jalustimia. Enkä tipu heti, vaikka laukkaisinkin ilman jalustimia. Liinatunti oli ohi yllättävän äkkiä ja olisin voinut "rällätellä" vaikka kuinka kauan siinä liinan nokassa ja tehdä mitä kummempia asioita Ruusun ravatessa ja/tai laukatessa.

Huomenna varmaan arvaattekin mitä Noan kanssa teen. Okei en oletettavasti saa ketään liinan toiseen päähän niin teen samoja asioita kentällä muuten ratsastaessa. Josko nyt tohdin jo kentälle vääntämään pitkästä aikaa ja harjoittelemaan. On hyvä syykin ja aihetta vaikka millä mitalla. Kun vain muistaisin pitää maltin, ettei mene liian pitkään hinkkaamiseksi ja sitten kaikki menee lörinäksi. Se on nimittäin äärettömän paha vika innostua vääntämään niin tohkeissaan, että kumpikin väsähtää jo liiaksi. Pitää lopettaa silloin, kun menee vielä hyvin, koska tietyn pisteen yli kun on menty hyvään suoritukseen lopettaminen voi olla aika kiven alla.

Sillä välin, kun Marjo oli Ruusun selässä "rääkissä".. Okei okei.. ei sitä rääkiksi voi sanoa, koska se vaan oli huippua. Suosittelen kaikille erittäin lämpimästi Satun liinatunnille menemistä. Mihinkäs jäinkään? Niin.. Marjon ollessa ratsastamassa kävin laittamassa Noan valmiiksi, että Satu ratsuttaa Noan seuraavaksi.

Noa taisteli vastaan jälleen minkä pystyi ja kerkesi ja yritti hangata vastaan ja laukassa Noa yritti, että Satun pitäisi tukea ja kantaa Noaa sen puolesta ja laukkasi alkuun melkein pitkin aitoja ja meni mitä sattuun ihme söhellys askellajeja, mutta heti, kun tuli se hetki, että Noa luovutti ja alkoi ravaamaan pullikoimatta ja pätkän laukkasikin niin kuin piti Noa meni älyttömän hyvin. Hampaiden naksutus ja hangoittelu tällä kertaa oli kuitenkin jo lievempää kuin ensimmäisellä kerralla ja oli hienoa nähdä kaikki ne pätkät mitä Noa meni oikeasti hyvin ja kuinka se näytti oppivan jo siinä tunnin aikana mitä Satu ratsasti.

En oikein osaa selittää sitä mitä silmieni edessä näin ja kuviakaan ei valitettavasti ole, koska ensinnäkin oli suht pimeää kentän valoista huolimatta ja toiseksekin olen järjettömän huono kuvaamaan. Yritän kuitenkin parhaani. Se on nimittäin hienoa nähdä kuinka oikeasti ammattilainen ratsastaa Noalla ja saa Noasta esiin asioita, joita en ole edes uskonut sen vielä oppivan. Tulee tunne, että vain taivas, minä ja Noan ikä (useamman vuoden päästä vasta kylläkin) tulee olemaan rajoina meidän kehitykselle.

Alkutunnista kun näytti, että minulla on hevonen, jolla on kaksi toimivaa jalkaa edessä ja kaksi haaveilevaa jalkaa takana. Mitään vikaahan Noan yhdessäkään kintussa ei ole, mutta takaset eivät vain oikein ole tahtoneet tulla millään alle. Nyt se kuitenkin tapahtui. Jollain ihmeellä Satu sai ne kaiveltua sieltä jostain kaukaa takaa alle ja voin sanoa, että varsinkin se ravi näytti hienolta. Hassua vaan nähdä ne muutokset mitä kaikkia ei ihan täysin itsekään ymmärrä ja silti paljolti näyttää, että se ratsastaja ei siellä selässä tee juuri mitään. Ei veivaa millään turhilla varustehärpäkkeillä, eikä käsillä, eikä jaloilla, eikä muutenkaan esitä akrobatia temppuja vaan yksinkertaisesti osaa ratsastaa.

Opinko minäkin joskus? Tiedä häntä. On meillä ainakin hyvä opettaja sen voin sanoa.

Kuvia ja pari videotakin olisi tässä tulossa jahka vain saan aikaseksi lisäiltyä ne tänne. Tosin kummissakaan en ratsasta minä, koska on vaan harvinaisen hankala saada ketään sinne kentän reunalle kameran kanssa pörräämään, kun ratsastan tunnilla tai muuten. Vieläpä, kun en ikinä muista itsekään ottaa sitä kameraa tallille mukaan, että voisin sen jollekulle työntää käteen, että kuvaisi edes hetken.

Tässä tämä ja lisää taas joku päivä. Yritin keksiä nasevaa loppulausetta, vaan päässä pyörii vain tämän päiväinen liinatunti ja Noan ratsutus.

Vaikka kaikki on aina hyvä päättää sanoihin:

"Mulla on maailman paras hevonen juuri minulle!"

Uuden vuoden lupauksia?

Lupaan ensi vuodelle olla lupaamatta mitään tarkkaa, koska en pidä sitä kuitenkaan. Unohdan, laiskistun tai olen niin persaukinen, ettei sen toteutus onnistu. Tavoitteitahan saa silti asettaa? ne ei sitten ole missään tärkeysjärjestyksessä sillä ihmiset, jotka tuntevat minut ja tietävät ajatuksen kulkuni niin ymmärtävät, että se saattaa välillä olla vähän sekavassa järjestyksessä ja yhtä asiaa selittäessä toinen tulee mieleen ja asia vaihtuu kesken lauseen.

Kehitys

Perusteet ja perusta pitää olla kunnossa ennenkuin haaveilee mistään Kiiminki GP-kisoista saati että lähdettäisiin isoille kylille ihan ruusukkeita tavoittelemaan. Siispä Noan ratsutukset jatkuu, meidän tunnit jatkuu ja lisäksi pyrin pääsemään muillakin hevosilla tunneille edes joskus. Satu toimii edelleen meidän luotto opena ja ratsuttajana. Tosin ilmaista huviahan ratsuttaminen ja tunneilla kulkeminen ei ole, mutta jos joku voi väittää minulle kirkkain silmin, että hevosen saa minun perusratsastustaidollani kehittymään mihinkään ilman opetusta tai pilkka hintaisella ammattitaidottomalla opetuksella, varsinkaan kouluratsastuksessa, ja saa vielä perusteltua sen niin hyvin että nielen sen niin tiedänpähän, että olen taas menossa peräsin edellä puuhun niin vauhdilla että kaarnan palat lentelee. Ei sen puoleen, ei estehevostakaan treenata ja kehitetä pelkästään vaan hyppelemällä päämäärättömästi.

Koulukisat Jäälintalli 2012.

 Estekammo

Kyllähän minä hyppään. Maahan kaivettuja silmät ummessa nitrojen voimalla. Kehitystä siis saisi tälläkin saralla tapahtua ja paljon. Vaikka mielenkiintoa hyppäämään nykyisin jostain kumman syystä onkin ei se silti ole se pääasiallinen hinku. Enempi on se tunne. Haluan hypätä Noan kanssa ja haluan hypätä maastoesteitä Noan kanssa. Enkä väitä ettenkö haluaisi vähän kisatakin Noan kanssa esteitä. toinen, että ihan oppimisen vuoksikin ja enempi koko estetouhusta ymmärtämisen takia haluaisin oppia hyppäämään oikein. Samalla voisin itsekin kehittää myös Noaa sillä saralla ja ymmärtää yhtä jos toista enemmän.

Emilia hyppää Noalla 80cm.

Noan lihaskunto

Miksi vain Noan, eikä kummankin? Siksi, koska rehellisesti sanoen en oikein perusta kuntoilusta. tykkään käydä uimassa, mutta sekin tapahtuu melko harvakseltaan. Enempi pidän tärkeänä Noan lihaskuntoa. Siksi asetankin tavoitteeksi saada se vielä parempaan lihaskuntoon ja samalla saada sille kehittymään myös ns. ratsunlihaksia. Tarkempaa ja syvällisempää perustelua tuskin tarvitsee tehdä, että miksi koska syitä on miljoona ja tämä ei loppuisi koskaan. Pääasiallisena kuitenkin, että hevosen ei ole mitään mahdollisuutta kantaa itseään oikein päin tai kehittyä koulussa eikä esteillä tai hypätä esteitä saati ratoja tai pysyä terveenä tai pysyä täysi järkisenä tai että sen elimistö toimisi niinkuin pitää, jos se ei ole hyvässä lihaskunnossa ja treeni ei ole säännöllistä ja johdonmukaista. En halua tehdä pilkun tarkkoja suunnitelmia kuukausiksi eteenpäin, koska haluan pitää kuitenkin harrastamisen mukavana ja välillä spontaaninakin. Kuitenkaan vaikka hevonen liikkuisi kuutena päivänä viikossa kentällä puoli tuntia tulematta tippaakaan hikeen se saattaa hyvän ratsastajan kanssa ja hyvän opetuksen alla oppia asioita, mutta sen lihaksisto ei siinä kehity tarpeeksi. Toisaalta taas, jos raskaastakaan lenkistä hevonen ei hikoa se ei ole hyvän kunnon merkki vaan se on merkki, että nyt on monikin asia pahasti vialla.

Tästä aiheestahan voisi kirjoittaa aina ja aina. Lisäksi pidän, haluan pitää ja tulen pitämään Noan treenin ja liikutuksen monipuolisena ja vaihtelevana. Pelkkää kenttä jyrsintä siitä ei tule ikinä. Maastoillaan paljon, hypätään (Emilia hyppää) välillä, väännetään koulua, käydään joskus ratalla, jopa harjoitusraveissakin, joskus pitäisi varmaan ajaakin, käydään vetämässä kunnon rällättelylenkkejä niin lujaa kuin peli vetää ja mielellään vielä nopean kaverin kanssa. Miksi korosta vauhtia monessa tilanteessa? Koska se on hauskaa? No onhan se hauskaa en väitä, mutta enempi se hauskuus siinä liittyy Noaan. toissa keväänä, kun innostuin vähän liiaksikin hinkkaamaan Noan kanssa kentällä kävi aika hassusti. Noasta tuli löysä lapatossu, jota ei kiinnostanut mikään. Ei yhtään mikään. Siispä survaisin Noan kuukaudeksi laitsalle käytännössä täys lepoon ja laitumen jälkeen melkein heti käytiin vielä ratalla hiitillä. Sieltä sukeutuikin ihan eri polle sen jälkeen. Mutta sen asian onneksi opin kerrasta. Toivottavasti?

Piippolan harkkarit 2011.

 Ruokinta

Tärkeä asia, jossa on yllättävänkin helppo tehdä virheitä. Liiankin helppo. Väärällä ruokinnalla on helppo aiheuttaa lihaksettomuutta, laihuutta, ähkyjä, liikalihavuutta, lannehalvauksia, lihasvaivoja, apaattisuutta, sonnan syöntiä, seinien yms syöntiä ja vaikka ja mitä. Virheitä tekee jokainen. Niistä oppii vain harva. On helpompaa höösätä lisäravinteista, mahahaavoista, heinä on hevosen tärkein rehu-ajatuksesta, kauran vaarallisuudesta, varsinkin kypsentämättömän ja vaikka ja mistä kuin lukea, kysellä, yrittää opetella, seurata hevosta ja sen oloa ja kuntoa. Heinä on hevosen perusrehu kyllä, mutta kun sitä hevosta oikeasti aletaan liikuttamaan ja treenaamaan se pelkkä heinän energia loppuu hiton äkkiä kesken. Omaan joistakin asioista hyvin jyrkkiä mielipiteitä. Yksi on suola. Jos hevonen ei saa tarpeeksi suolaa eikä hikoile tarpeeksi ollaan lirissä. Toinen on pellava. Voisiko joku vihdoin ja viimein perustella mitä hyvää sen jatkuvassa syötössä on? Kun näin olen viisaammilta oppinut, jotta jos pellavaa tarvii syöttää se syötetään kuureina ei kokoajan, eikä muun ruuan kanssa samassa. Sitten on ruokien kastelu, sopat, lillingit, mössöt ja mömmöt. Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna: syötä pääasiassa vain ruokia mitä ei tarvitse turvottaa ja turvotettavat syötetään kuivista erillään. Miksikö? Syljenerityksen takia. Asia jota kuitenkin tässä haen, kun ajatus taas näyttää lähtevän omille raiteilleen, on että ensi vuoden tavoitteena pyrin pitämään Noan ruokinnan kunnossa ja Noan kokoajan sopivassa kunnossa. Ei liian lihavana, ei liian laihana vaan sopivana, hikoilevana ja muutenkin ruokinnallisesti toimivana. Kuitenkaan olematta hysteerikko ja liian tarkka.

Syöntitapoja voi olla monia. Harjulla talvi 2004-2006 tai jotain.

Oppiminen

Pyrin lukemaan "Ruokinnalla tuloksiin"-kirjani loppuun. En siksi, että kyseistä kirjaa tai mitään muitakaan pitäisin raamattuna. En myöskään pidä ketään jumalana en edes häntä itseään. Miksi kirjoitain kaikki "isot" sanat pienellä? Koska en vain usko. En ole ateisti, kuulun kirkkoon, haluan kirkkohäät, papin kuuluu ristiä lapset yms yms yms. Silti en usko. Vaikkei se kyllä tähän nyt liity oikein mitenkään. Lähinnä haluan havainnollistaa, että kaikesta kuullusta, nähdystä, luetusta, opitusta ja katsotusta pitää ensin muodostaa kokonaiskuva. Ainakin yrittää. Sitten sitä täytyy tarkastella melko kriittisesti vähän joka kantilta. Haluan oppia mahdollisimman paljon hevosista kaikilta kanteilta. Opettajissa ja ratsuttajissa "halpa on hyvä" ei päde. Se on vain hommaa, jota kenenkään ei ole edes järkeä tehdä puoli ilmaiseksi, jos on oikeasti ammattilainen. Varsinkaan, kun myöskään siihen ammattilaiseksi tuleminen ei ole ollut ilmaista, eikä helppoa. Opettajan pitää myös olla semmoinen, jonka kanssa natsaa ja jos oikeasti haluaa kehittyä ei tunnille kannata ottaa liian montaa ihan vain sen takia, että sen opettajan saisi mahdollisimman halvalla. Lisäksi opettajan pitää osata kertoa kaikki. Miten jokin asia tehdään, miksi se tehdään, miksi se tehdään niin ja jos se ei onnistu mitä korjataan. Perustella jokainen väitteensä, eikä vain sanoa, että "kun tämä nyt vaan on näin". Siispä ensi vuoden tavoitteena oppiminen oppiminen oppiminen. Sekä minun että Noan.

Kuten taas huomaatte ajatus lähti vähän lentämään ja tästä tulee taas ihan järjettömän pitkä. Siispä päätän tähän ja kirjoitan uuden tekstin vaikkapa huomenna. Tavoitteita nimittäin, kun minulla riittää. Sekä oman pään menoksi, että Noan. Lisäksi voisin tässä blogata joku päivä minun ja Noan yhteiselosta vuosilta miekka ja kirves, kun olen jostain sysytä näin joulun nurkilla heittäytynyt hempeäksi ja nyyhkyksi ja tippalinssissä muistellut menneitä vuosia.

Kuva Satun tunnilta kesä 2012. Pienen pientä kehitystä tapahtuu jossain kohin.

 Eniten olen miettinyt sitä, että pitäisiköhän kohtaloon sittenkin uskoa? En keksi muutakaan syytä miksi kaikesta huolimatta ja kaikesta vuosien varrella koetun myötäkin minulla on minulle maailman paras hevonen. Kaiken lisäksi se tuntuu olevan maailman monipuolisin otus, kun vaan ne asiat ymmärtää yrittää kaivella ulos. Vielä loppuun kuva vuosien takaa jostain todella kaukaa.

Kuinka tuttu näky keväältä 2005 Harjulta. Ajolenkille lähdössä ja takana Taneli lähdössä mukaan.

 

 

 

 

 

Hyvää uutta vuotta!

Noa maailman monin kisakoni

Ajattelin näin vuoden lopuksi ottaa pieni muotoisen kertauksen koko vuoden kisoista ihan tälleen listana päiväyksineen ja tuloksineen. Tosiaan siis Noan käymistä kisoista. Kuskeina muitakin kuin minä. Jos ois vain meidän yhteiset kisat lista ois aika lyhyt. ;)

Tammikuu 22. pvä
Koulukisat naapurissa. Ohjelmana C-merkki ja tuloksena hylsy. Prosentit oli 47,7% tai jotain.

Helmikuu 25. pvä
Muhoksen harkkarit. Erkki Paaso ajoi kärrylähdön. VOITTO! Eka ikinä missään. Hieno loimi saatiin. Aika oli "huikeat" 1.38,8x tai vastaavaa, mutta se ei haittaa yhtään se siltikin ihan rehdisti voitti laukasta huolimata.

Maaliskuu 18. pvä
Naapurissa estekisat. Emilia ratsasti Noalla Pollux-luokan 40cm. En muista sijoitusta, mutta muistelisin, että tuli kuitenkin puhdasrata.

Toukokuu 26. pvä
Naapurissa estekisat. Rosa meni Noalla 50-60cm. Puhdas rata. Ei tainnut sijoittua, eikä muistikuvia ajasta.

Kesäkuu 16. pvä
Matkaratsastuskisat Lohtajalla. 25km aikaan 2h 15min. N. 10min maaliintulon jälkeen syke 46. Eli läpi meni että läpsähti ja helpostikin vieläpä.

Heinäkuu  12. pvä
Kapinakopinat Nivalan raviradalla. Monté 1000m sijoitus 3. ajalla 1.26,01. Kiitolaukkalähtö 1000m sijoitus 5. 1.18,57x (laukallahan se mentiin hekoheko).

Elokuu 9. pvä
Koulukisat naapurissa. Heidi meni Perusmerkin Noalla. Hyväksytysti meni läpi. Minä menin Noalla C-merkin ja läpi meni myös prosentein 52,8% (edelleenkin jos mun muisti vielä pelaa) eli hieman rimaa hipoen, mutta omanlainen läpimurtonsa tuokin.

Elokuu 19. pvä
Estekisat naapurissa. Emilia meni Noalla 60cm. 4 virhepistettä tuli pudotuksesta, mutta luokassa ainoan puhtaan radan teki voittaja ratsukko (olikohan naapurista Sara ja Toivo?), joten Emilia ja Noa oli neljänsiä.

Lokakuu 7. pvä
Lasketaanko lie kisaksi? Noa oli Äimäraution Naistenraveissa 1100 metrin näytösmontessa, jossa sitä ajoi Tuomas Pakkanen. Oli viimeinen tai jotain, mutta käyttäyty!

Marraskuu 24. pvä
Estekisat Aaltokankaalla. Teresa hyppäs Noalla ristikon ja 60cm. Ristikko puhdas ajalla 47,44 ja 60cm 4 virhepistettä (Noa kielsi) ajalla 74,94. Teresa ratsasti hyvin. Noa oli löysä makarooni.

Ei oo Noa päässy tylsistymään. Entisen ravi-ihmisen silmään määrä tuntuu vähäiseltä, mutta kisat (melkein) per kuukausi on ihan hyvä tahti. Varsinkin huomioonottaen lievät kuljetukselliset onkelmat sun muut.

Suuri kiitos kaikille ratsastajille, yhdelle voitonohjastajalle, hoitajana auttaneille ja ennen kaikkea teille, jotka olette mahdollistaneet meidän kulkemista kisoihin!
Antaisin teille kaikille valtavan joululahjan, mutta valitettavasti en voi, koska tiedättehän.. Kaikki rahani kun tuppaavat menemään Noaan.

Katsotaan, josko vielä saataisiin joulukuullekkin jotku pikkukisat käytyä jossain koulua vääntämässä tahi jollakin kuskilla (vahvimpina Emilia tietenkin ja Teresa) hyppäämässä. Jos ja kun vain vielä joku kaunis päivä minäkin oppisin.. ja tohtisin.

Jos ei tälle vuodelle enään kisailla niin sitten ensi vuonna uudet kujeet, tavoitteet ja kokemukset.

Yleiskatsaus minun ja Noan yhteiseloon

Varoitan jo valmiiksi teitä heikkomielisiä, jotka tätä erehdytte lukemaan, että se on pyhä ihme, jos tästä ei tule pitkä. Siis todella pitkä. Rullaa alas asti ensin ja luovuta suosiolla jo alkuunsa. aion siis päivittää viime aikaiset tapahtumat tähän tiivistetysti ja sitä tekstiä varmasti riittää.

Meillä kun on Noan kans nyt vastustanut viime aikoina ihan kunnolla ja samalla on ollut mulla usko melkoisella koetuksella. Anteeksi Noa, vuokraajat ja kaikki muutkin tallilaiset, jotka olette asiasta kärsineet, jos ette muuten niin Noan huonon käytöksen myötä. Olin jo hetkellisesti luovuttamassa, että ei tästä mitään tule, kun hevonen ei pysy ehjänä viikkoakaan.

Viime lauantaille sain sitten Noalle nastotuksen (hokkakenkään kengityksen suomeksi sanottuna), joka palvelu pelasi täydellisesti kuten aina. Kengityksen jälkeen olin lähdössä Noan kanssa paineen purku lenkille ja lähtökohtainen mielenkiinto oli aika nollassa. Yritin ronkkimalla ronkkia eikö olisi lenkkiseuraa, kun into oli aika nollissa sillä hetkellä. Ei ollut lenkkikaveria niin lähdettiin Noan kanssa kaksin. Onneksi.

Lenkillä ollessa tienvarret olivat ihmeellisesti täyttyneet maastopukuisista pikku ukkeleista, möröistä sun muista. Yksi kivi puomitiellä (ollut samassa paikassa ehkä viimeisen viis vuotta.. se kivi siis) oli ihan kamala. Menosuuntaan se ei ollut niin kamala, mutta kotiinpäin tullessa tuntui, ettei me kotiin päästäkään, kun sen kiven takana oleva mörrinmöykky syö pienen Noa polosen. Muutenkin kulku oli välillä melko kiemuraista. Mahtoi niillä maastopukuisilla pikku ukkeleilla olla vähintään pumppuhaulikot, harppuunat tai jotku muut hevosten tappovälineet matkassaan, kun tämä minun normaalisti perus järkevä otus sinkoili mihin sattuun mm. kesken laukan. Nopea tempoisen laukan.

Se itse lenkki ei kuitenkaan sinällään ollut päivän kohokohta, vaan Noa. Voiko se aistia mun huonon fiiliksen ihan äärettömän hyvin tai jotain? Noalla tuntui nimittäin olevan semmoinen halipula ja melkein kuin sillä olisi ollut ikäväkin. Tuntui, että se tulee karsinastakin syliin ennemmin kuin kyttää ruokiensa perään mikä Noassa on aika harvinaista. Jotenkin kaikin puolin Noa osasi taas piristää juuri oikealla hetkellä ja muistuttaa miksi sen kujeiluja olen näinkin kauan jaksanut. Toki lenkilläkin en muista milloin olisi ollut noin pehmeä ja yhteistyöhaluinen otus alla. Tuntui, että mun muistikuva Noan ratsastettavuusominaisuuksista oli ihan väärä.

Siispä nyt, kun haavat ja muut vastaavat ongelma alkaa olla selviämään päin päätin alkaa selvittää myös ratsastuksellisia ongelmia. Maanantaina Satu tulee ratsuttamaan Noan ensimmäisen kerran ja siitä sitten katsotaan miten tehdään jatko. Minä pysyn itse poissa kentältä vielä toistaiseksi tai jos sinne Noan kanssa änkeän se on liinan nokassa. Keskiviikkona minä taas vuorostani meen nikamanniksauttajalle, että saadaan mun vinouksien korjailu alulle ja sitten seuraavalla viikolla (toivon mukaan) Riiviölle Satun pitämälle liinatunnille.

Toki ratsutuksen ja liinatunnin onnistumiseen vaikuttaa nämä iki-ihanat syyskelit. Kun treenaaminen on ulkokentästä kiinni ei pysty edes edellisenä päivänä vakuuttamaan voiko kentällä seuraavana päivänä mennä juuri ollenkaan. Mutta pidetään peukut pystyssä ja tarvittaessa anoppikin tyytyväisenä, jotta kelit olis suopeat. Ei kai kaikki voi kuitenkaan meilläkään vastustaa eihän?

Sitten toinen hieno asia mistä yllätyin positiivisesti tässä mitä jo aiemmin ounastelin, mutta nyt totesin oikeasti käteväksi. Nimittäin ratsastusloimi. Ja kyllä myönnän juuri ne jotka aikaisemmin mielestäni olivat naurettavaa höpöhöpöä, mutta antakaapas, kun selitän miksi mieli muuttui. Tässäkin asiassa.

Laitoin lauantaina sen heijastinloimen päälle, ku aikaisemmin jo hoksasin sen toimivan lenkin aikana kuivatusloimena aika hyvin, kun siinä on fleecevuori. Noh.. Lauantaina lenkiltä tultua oli aikas hienoa, kun oli litimärkä loimi ja liki kuiva hevonen. Onko talvella mitään helpompaa ja mukavempaa kuin että nakkaa Noallekin rätin pyllynpäälle lenkin ajaksi niin sen saa lenkin jälkeen aikaisemmin pihalle ilman loimea. Eikä tarvi klipata mikä sekin jo oli harkinnassa. Mikä taas mahdollistaa sen, että Noa saa suurimman osan talvesta olla ulkona loimetta.

Ainoa, että päiväsaikaan, vaikka se heijastinloimi toki on hyvä, mutta se on ehkä hilkun turhan räikeä. Ei sillain pahasti, mutta silti. Noa näyttää enempi karanneelta tietyömaakyltiltä kuin hevoselta. Siispä joudun hankkimaan taas "ratsuhöpötyksen" eli toisen ratsastusloimen. Villaisen tai fleeceisen (??), jota voin pitää päivisin käytössä ilman, että Destia tulee vaatimaan omaisuuttaan takaisin kesken lenkin. Miksikö sitten alunperin hankin ratsiloimen? Ihan vain, koska tuo liki musta mörriäinen ei syksyllä varsinkaan pimeässä hirveän hyvin näy ja jalkaheijastimet totta puhuen on aika hanurista.

Aina oppii uutta ei voi muuta sanoa.

Pitäkää peukkuja, että ratsutus menee hyvin ja minun hässäkät myös, että päästään taas ponnistamaan uuteen nousuun tai edes päästään ratsastamaan suoraa linjaa ilman, että se viettäisi pahemman kerran oikealle kuten lauantaina kello 3 jälkeen aamuyöllä.