Huippu hevonen

Tänään mentiin ensin kentälle hetkeksi. Sen jälkeen Sannan & Ladyn perään pitkälle lenkille vähän juoksemaan. Pitää välillä poijjaanki päästä päästämään höyryjä. Niinkuin minunkin.

Kentällä alkuun tuntui, että ei tuu mitään ja koko homma menee heti alkujaan jo ihan läskiksi. Ensimmäisestä käynnistä raviin siirtymisestä lähtien. Noa lähti kaahotusravia menemään alkuun ilman mitään holttia. Sitten alkoi pikku hiljaa löytyä älliä touhuun ja meidän yhteistyö alkoi sujua. Minä siis aloin ratsastamaan parhaan taitoni mukaan ja Noa taas tekemään sitä mitä minä käsken ja pyydän ei sitä mitä sattuu mieleen vipattamaan.

Keksin sitten alkaa tekemään apilan mallista harjoitusta missä siis tein neljään suuntaan ympyröitä vähän niinkuin kasia, mutta apilan mallissa. Selitäppä tässä nyt sitten. No kuitenkin liekkö kyseessä oli onnen apila tai jotain, koska kaksi viimeistä apilaa Noa vain muuttui. Naps se meni aivan erilaista ravia kuin koskaan ennen. En oikein tiedä mitä se oli, mutta selitin asiaa Kirsille ja tämä puhui jotain keskiravista, ja koottuna olemisesta. En tiedä mitä tein vai teinkö oikein mitään. Noa meni itse rauhallistahtista ravia kaula kaarella ja sen mitä minä ymmärrän niin joka kinttu oli minun tuntemuksien mukaan täysin alla.

Noa meni tasan siitä mistä minä sen halusin menevän ja tunne oli uskomaton. Menin jotenkin lukkoon, enkä osannut kuin keskittyä ja välillä kehua. Uskomaton tunne. Olisi mahtavaa, jos joku olisi saanut sen videolle ja kertoisi minulle mitä se oli. Ja oliko se varmasti oikein tehty vai tuntuiko se vain siltä? En oikein osaa kuvailla kunnolla, mutta tuli sellainen olo niinkuin ratsulla ratsastaessa silloin, kun se onnistuu hyvin. Keventäessä heittää ylöspäin juu, mutta kun oikein töitä tekee niin pysyy menossa mukana.

Se oli kans hienoa, kun Noa oli kokoajan tuntumalla ja ihan itse. Nyt tajusin ihan kunnolla mitä tarkoittaa "tulee kättä kohti". Totesin myös ajattelevani asiat välillä liian mustavalkoisesti. Tai sitten olen vain vähän.. Noh.. Tiedättehän. Se tylppäpäinen sieltä penaalista. Jokatapauksessa koin paljon ahaa elämyksiä monenkin asian suhteen ja varmaan osa on täysin käsittämättömiä asioita.

En olisi millään malttanut lopettaa. En millään. Onneksi kuitenkin oltiin Sannan kanssa sovittu, että lähdetään lenkille ja maltoin lopettaa hyvään suoritukseen. Todella hyvään. Siispä otin hieman käyntiä, pysähdyksen, paljon kehuja ja taputuksia ja talutin Noan talliin hetkeksi odottamaan pitkää treenilenkkiä.

Vertailukohteita.

Ajattelin katsoa vertailua miten kumpikin on mihinkään suuntaan edistynyt kesältä, kun noaa on ihan tosissaan alettu treenata Noalle lihaskuntoa ja minäkin olen innostunut kehittämään itseäni edes johonkin suuntaan. Samalla on ihan mukava nähdä mahdollista muutosta, kun välillä tuntuu, ettei mikään ole kummentunut mihinkään ei kesästä eikä sitä lyhyemmälläkään ajanjaksolla. Siispä kuvia kehiin. Ensin Noa vertailu, koska se on vähän mielenkiintoisempaa katsottavaa.

Tässähän ei siis katsota ratsastajaa, koska Emilia osaa sen hyvin. Katsotaan sen sijaan Noaa.

Kuten huomaatte kaulassa ei ole mitään. Ei yhtään mitään. Keitetty spagetti korkeintaan.

Takamuskin on melko lusu ja mitään sanomaton. Eli siis suomeksi sanottuna Noa on melko

 huonossa lihaskunnossa tässä kuvassa. Tämä siis loppu kesästä joskus lokakuun kieppeillä otettu.

Tässä huomasin aika ison eron itsekin. Todella ison. Sillähän on jotain tuolla kaulassakin. Muutakin kuin karvaa siis. Se ei olekaan enään ihan spagetti. Takamuksestakin löytyy jotain katsomisen arvoista. Ollaan vissiin saatu ihan hyvää kuntoa aikaiseksi. Toki en ota kunniaa itselleni en todellakaan. Kun enhän ole ainoa, joka Noaa on syksyn liikuttanut. Kiitos kaikille apureille. Tässä nähdään vertailussa tulosta.

Toki vain kaksi kuvaa ei vielä sano läheskään kaikkea, koska askellajitkin on erit ja sata miljoonaa muuta syytä, mutta kyllä silti sokeakin näkee muutosta. Tässä en halua sitten kehuja "tosi hyvin kehittynyt sulla", koska hevonenhan on ollut mulla jo yli 6 vuotta. Eli on nähty sekä lihaksellista että lihaksetonta Noaa kerran jos toisenkin.

Seuraava uhri sitten uunista ulos eli minä. Varautukaa karmeuteen. Hyvät neuvot on kaupan. Haukkuja on turha suoltaa, koska tiedän itsekin missä mennään. Hyvin ruohonjuuri tasolla.

 Kesältä. Ratsastan tässä kaverini projekti welsh tammaa Dilleä. Tässä ei kiinnitetä mitään huomiota poniin vaan minuun ja karseaan istuntaani. Vissiin odotan super hyper multi pukkisarjaa kokoajan tai sitten luulen olevani vesihiihtämässä. Oikeastaan en löydä tästä kuvasta itsestäni mitään hyvää. Paitsi toki sen, että kypärän on päässä niinkuin aina kuuluukin.

Tämä kuva viime keskiviikolta (28.12.2011) Satu Ylitalon tunnilta. Sama kuva kuin aiempana, mutta kuvamateriaali meistä kummastakin ja varsinkin minusta on aika hakusassa. Kuvan on ottanut Johanna Räinä, jonka blogiin pääset tästä. Korjaamista on vielä paljon kuten esimerkiksi kyynärkulma ja ylipäätänsä kädet. Selkä on muuttunut köyrystä notkoon mikä sekään ei ole hyvä asia. Jalkojen asento on jo hieman parempi, mutta siinäkin korjattavaa löytyy ja jalustimet saisivat olla vielä ehkä ainakin reijän pitemmällä tai sitten ei. Hmm.. Pohtimisen ja kokeilun arvoinen asia.

Olen kuitenkin pääasiallisesti tyytyväinen kummankin edistymiseen, koska Noa on saanut kuntoa ja lihasta treenin määrään nähden hyvin. Onhan liikettä tullut enemmän kuin tarpeeksikin välillä. Ruokaakin on lisätty yli tuplat per päivä. Heinan määrä ei juuri ole muuttunut eikä ole ollut tarpeellista, mutta sen sijaan väkirehuja on lisätty roimasti. Pääasiallisena rehuna on kaura ja lisäksi saa myös kivennäistä ja Progressia.

Itse taas olen huomattavasti jo paremmalla asennolla menossa mukana ja alan pysyä kevyessä ravissa suht hyvin mukana sen sijaan, että olisin jatkuvasti hieman jäljessä. Harjoitusravikin on alkanut hetkittäin pätkittäin onnistua jo paremmin kuin ennen sillä on jo hetkiä kun pysyn kutakuinkin satulassa kun ennen aloin hyppiä hervottomasti jo ensimmäisten kolmen askeleen aikana.

Toki itseeni vaikuttaa hirveästi se että olen päässyt suht tasaisesti käymään nyt tunneilla ja vaikka tunteja ei ole kertynyt vasta kuin kolme se näkyy jo aika selvästi. Eikö silloin ole kyse vain hyvästä opettajasta? Siitäkin huolimatta, että kenttä oli välissä kiinni en ole täysin repsahtanut entiseen, enkä nollannut koko aiempaa edistystä mistä olen itseeni aika tyytyväinen. Olen kuitenkin "vesihiihtänyt" hevosilla jo useamman vuoden. Kymmenen ei takuulla heitä kovin kauas arviona.

Noaa taas on kehittänyt paljon se, että molemmat vuokraajat ovat huomattavasti minua taitavampia ratsastajia ja ovat kenttätyöskentelyssä vieneet armasti Noaa eteenpäin enempi kuin minä tähän mennessä. Itse, jos haluan ottaa "kunniaa" itselleni jostain on varmasti laukannostojen täyteiset "ravitreeni"-lenkit tehneet pelkästään hyvää. Siinäkin mielessä, että Noa tekee kentällä paljon mielekkäämmin töitä, kun välillä saa käydä päästelemässä turhat paineet pois muhimasta. Se vaan tykkää juosta ja mahdottomasti.

Kommentoikaa ihmeessä ja neuvoja ja vinkkejäkin saa antaa ilomielin. Rakentavakin palaute on tervetullutta, kunhan se pysyy järkevissä rajoissa. Toisten haukkumisella kun ei voita mitään. Eihän?

Tunnille pitkän kentällä ratsastus -tauon jälkeen

Otsikkokin sen kertoo. Kenttä oli kiinni, jotta pohja olisi jäätynyt tasaiseksi, mutta kelit päätti, että eiku Suomi on tänä vuonna toinen Lontoo ja täällä on ja tulee kuraa ja räntää kokoaika. Lumiki tulee märkänä lönttinä taivaalta. Kenttä kun saatiin käyttöön ei sinne ole silti tullut hilauduttua. Miksi? Sitä minä en tiedä. Liekkö laiskuus ja se että käytiin tallinpitäjän perässä lenkkejä ja kyllähän ravitreenilenkit tekee hyvää niin minulle kuin Noalle.

Nyt kuitenkin huomenna ajattelin kentälle jälleen työntyä harjoittelemaan, koska keskiviikkona on Satun tunti. Jälleen olen menossa tunnille kuin pikku tyttö. "Jeejee mulla on tunti keskiviikkona Noan kaa miten maltan odottaa ihanaa mahtavaa!" Sitten mieleeni juolahtaa. Olen 23 -vuotta mikä ei nyt mahoton ikä ole, mutta enemmän se on kuin 13 -vuotta ja olen hevosenomistaja. Eikös silloin kuuluisi sanoa "olen todella innoissani valmennuksesta mikä meillä Noan kanssa on keskiviikkona"?

No sanotaan se miten hyvänsä nii hyvä, että housuissani pysyn. Osittain olen jo alkanut lannistua masennuksen alhoon, ettei tästä mitään tule, mutta jospa tulisikin. Olisiko se liikaa pyydetty? Tokihan siihen tarvitaan paljon, paljon ja vielä enemmän harjoittelua sen nyt kyllä ymmärrän varsinkin, kun taso on se mikä minulla ja Noalla on. Mutta sitä en ymmärrä, että mikä minun päässäni on, että ne asiat eivät tahdo upota millään? Aina jokin unohtuu vaikka minkä teet. Vai olenko alitajuisesti edelleen jatkuvassa "ei musta ole siihen kuitenkaan" asetuksessa?

Ei kuitenkaan passaa ajautua masennuksen ankeaan alhoon sillä on joulu, meille on älyttömän hyvä opettaja, on olemassa älyttömän hyviä kirjoja, joita lukea tuntien välissä, koska pelkkä käytännön harjoittelu ei riitä mikäli on paljon asioita mitä ei ilveelläkään ymmärrä.

Keskiviikkona puhuttiin, että tunnin askellaji on käynti, koska kentän pohja ei ole vieläkään priima ja minusta tuntuu helpommalta harjoitella asioita hitaammassa tempossa, ettei tarvitse keskittyä vielä kevennykseenkin samalla. Haluan kuitenkin oppia mahdollisimman perusteellisesti heti perusteista asti ja eikö se ole järkevää ajatellen kuitenkin Noankin tasoa, että kun ratsuna ei ole valmista hevosta vaan projekti. Vieläpä lämminverinen sellainen. Vaikuttaako se, että hevosen on vain lämppäri? Ei tietenkään. Se on minun lämppäri ja minun hevoseni.

Huomenna olisi hyvä kyllä, jos saisin jonkun ottamaan kuvia niin näkisin palautetta istunnastani ilman opettajaa ja että onko se kummennut mihinkään mistään kohin. Paitsi, että jos on kuvaaja niin osatappa sitten olla keskittymättä istuntaan viimesen päälle ja siihen, että joku kuvaa, kun täytyy keskittyä tietenkin hevoseen, itseen ja ratsastukseen. Ei mahdolliseen yleisöön.

LV, FWB vai kenties vain HEVONEN?

Hyvät ihmiset. Pysähtykäämme hetkeksi miettimään.

Tajusin nimittäin tänään tallilla, että kerran lämppäreitä ei arvosteta, jos ne eivät juokse ja munki ruuna on "vaan lämppäri" niin mitäs ne FWB:t sitten on? Finnish warm blood. Semmoinenhan se Noakin on, jos ihan tarkkoja ollaan. Se on suomalainen ja täysin suomessa syntyny ja se on lämminverinen.

Vaikea ymmärtää? Katsotaas. En ole asiaan perehtynyt kummemmin, mutta tarkalleen ottaen veikkaisin, että yksikään ratsu-FWB ei ole täysin suomalaissukuinen, koska sittenhän sen täytyisi olla putte ja putet ei oo lämminverisiä, vaikka osa yksilöistä saattaa välillä aika kuumilla keitelläkin, eikä ole Noakaan täysin suomalaissukuinen.
 
Toki papereissa ei lue FWB, mutta siellä lukee seuraavaa
Laji: Lämminverinen ravihevonen
Rotu: Amerikkalainen (no periaatteesa, mutta ihan suomesa on syntynyt pikkukorjaus paikallaan?)
Sukupuoli: Ori (No pieleenhän se meni seki ellei ole kellejänsä takaisin kasvattanut sitten viime vilkaisun)

Onko siis sittenkään oikein tuomita pelkän rodun perusteella? Onko se tätiratsastajan PV sittenkään sen arvokkaampi? Tiedä häntä, mutta pääasia eikö ole, että hevonen on omistajalleen sopiva? Harrastivat ne sitten lajia kuin lajia.

Tiedän Noan olevan itselleni sopiva. Mistä? Olenko niin guru? En. Tiedän sen siitä, että kaikesta huolimatta en ole sitä tähän päivään mennessä kaikesta huolimatta lahdannut ja siitä, että haluan sen kanssa yrittää. Sitä kouluakin. Haluan oppia ratsastamaan niin, että voin jopa kisata sillä koulua hieman tai sitten pyytää jotakuta muuta kisaamaan. Tiedän Noan sopivuuden myös siitä, että voin tehdä sen kanssa mitä ikinä haluan.

Harmittaako arvostelu tai lyttääminen "koska se on lämminverinen"? Ei. En maksaisi euroakaan monestakaan hevosesta, josta omistajansa mahtailee maksaneensa tonnikaupalla. Jos se ei mene suohon sillä ei mitään tee voisin sanoa. En halua kouluhevosta, joka maastoon mennessä pelkää muurahaistakin. Enkä halua maksaa kolmea tonnia opettamattomasta "saman tasoisesta" PV:stä, jonka sukutaulussa lukee seuraavaa
Laji: Hevonen
Rotu: Tuntematon
Emä: Tuntematon
Isä: Tuntematon

Miksikö en? Olenko niin pilkulleen suvun päälle? En. Mutten arvosta esimerkiksi jalostuksen suvutonta hevosta ellei sillä oikeasti ole sitten näyttöä. En arvosta myöskään näitä "mä astutan mun kilipää tammani (hyppää 100 irtona 40 ratana, ja koulutustaso helppo c) tolla kilipää orilla, koska se on nii komee ja näistä tulee varmasti luonteikas ja näyttävä varsa. Tulee ihan varmasti juu, mutta kukas sen pissipään sitten opettaa? Entä sekö on sitten järki jalostusta, kun tulee taas lisää hevosia X. Ai senkö hinta jo haaveena on 6000€?

Halveeraanko risteytyksiä, viron tuonteja, sekametelisopukoita? En. Ne eivät vain ole minulle sopiva, enkä sellaista halua. Enkä ala maksamaan Tonnia enempää pelkästään sen vuoksi minkä rotuinen se on. Haluan aivolla käyvän hevosen, josta pidän en super tykki ratsua vain hienostelun vuoksi.

Miksi lämppäri ei voisi oppia kolmitahtista laukkaa? Mikä sen määrittelee? Jalostus? En usko, vaikka tokihan se siihen vaikuttaa. Ihmisten ennakkoluulot? Kyllä. Onhan suomenhevosetkin nykyään suosittuja kouluratsuja ja esteratsujakin. Ei nekään yksikään ole ratsusukuinen eikä ratsurotuinen. Ne on suomenhevosia. Tai tupsujalat. Sama homma. Ovat vain vielä komeampia kaupan päälle.

Miksi siis ajatella rodun perusteella? Pitää pyrkiä ajattelemaan hevosen perusteella.Kyllähän moni viron tuontikin näyttää aika paljon lämppäriltä. Ja usein ovat juurikin risteytys isä ja emä tuntematon. Entä jos ovatkin vain paperittomia lämppäreitä? Kuka sen tietää?

Loppujen lopuksi käänsi miten halusi ja ajatteli miten halusi, eikö ne kaikki loppujen lopuksi ole ihan "vain"

HEVOSIA?

Estekisat ja sitkee sissi

Ensimmäisenä. Kukkahattuiset älkää kommentoiko. Tänään oli Noalla raskas päivä. Hyvin hyvin raskas päivä.

Eilinen lenkkihän meni melko kuuhaamiseksi. Kiitos ensilumen. Oli herralla hauskaa heittää ihan ranttaliksi ja sitten painaa loppu lenkki ohjalle, kuin pikku porsas.

Tänään. Aamusta tallille mennessä jo. Pelotti ja ajattelin vain "Se on ristikkoluokka ja ristikkoluokan esteet on minejä." ihan koko matka ja tallillakin. Ne oli hirveitä mörssäri ristikoita! Okei no max 40 cm jos sitäkään, mutta estekammoselle se on paljon. Toki voin myöntää, että estekammoni lieveni isolla harppauksella tänään.

Lämmityksen ensimmäinen este oli kamala ja mun hyppy tyyli oli varmasti vielä kamalampi. Se oletettavasti näytti eniten siltä, että minä hyppäsin isosti ja Noa harppoi esteen yli. Tyylikästä, eikös? Lämmityksestä kuitenkin selvittiin kunnialla ja Noakin käyttäytyi kuin ihmisten hevoset. Lämmityksen jälkeen menin pihalle kävelyttelemään ja maneesiin palasin vasta kun oli vain yksi jäljellä ennen meitä.

Luokan ensimmäinen este. Minä hyperventiloin. Valkoinene ristikko näytti kamalalta ja mieli teki mennä ohitse. Hypättiin kuitenkin. Tiukat mutkat meni ihan hyvin ja esteiden ylityskin parani joka hypyllä. Ravilla päkyteltiin koko luokka läpi. Joskos seuraavalla kerralla laukalla? Mikäli minusta on seuraavaan kertaan. Pumppu parkani oli lujilla jo tänään, mutta keuhkot minulla laajenivat varmasti ja paljon. Viimeinen este ja se oli ohi. En edes tiennyt tuliko puhasta rataa olin vain tyytyväinen, että Noa hyppäsi, ei edes yrittänyt kieltää ja selvisin hengissä ja pyörtymättä. Tuli puhdas rata! Kaikki puhtaan radan tehneet palkittiin, joten "voitettiin" suklainen joulupukki.

Rosa meni Noalla 60cm radan. Noa kielsi kuudennelle esteelle ja Rosa tippui valitettavasti. Kaikesta huolimatta Rosa rohkeasti kuitenkin hyppäsi vielä yhden. Itsehän olisin heittänyt hanskat tiskiin ja sanonut etten hyppää enään eläissäni, ellei ole ihan pakko. Noan kieltoon mennessä muuten Rosalla ja Noalla meni todella hienosti.

Tässä tulee kauhistelu osuus. Kisojen jälkeen nimittäin Noa ehti pari tuntia kuivahtaa karsinassa ja nakattiin karjasatula selkään ja lähdettiin vielä Ladyn perään lenkille. Raskaalle semmoiselle. Nyt on nimittäin ollut niin onnettomat lenkkimaastot ja kenttäkin suljettiin jäätymään tasaiseksi, että Noalla tahtoo turhaa virtaa olla vähän liiankin kanssa. Käytiin puomitiellä ottamassa pätkää ja löyty potkua vielä. Löytyi myöskin valtava mulliloikka, jossa minä kävin hetken maata kiertävällä radalla. Onneksi maan vetovoima palautti minut takaisin satulaan. Vitsikästä vai mitä?

Noa, kun välillä eriskummallinen hevonen tuppaa olemaan, päätti lenkillä, että nyt riitti ratsuilut ja veti priima ravia Ladyn perässä melko hyvää kyytiä. Ihme otus. Laukan sain nostettua pari kertaa, mutta se ei kauaa pysynyt yllä ja lopulta se ei edes noussut. Minä rapakuntoisena ja valmiiksi jo pitkästä päivästä riekaleisena sitten sinnittelin välillä takakaareen tukien kevyessä istunnassa. Teki tiukkaa.

Tallilla Noa sai toisen satsin Progressia, melassia ja laitoin kylmäpussit (meidän tapauksessa tarkoittaa lumella täytettyjä kauppakasseja, jotka köytetty villapintelillä jalkoihin) joka jalkaan, linimentit selkään ja coolerin päälle. Kylmäyksen jälkeen vielä vaihdoin loimen ja laitoin karsinaan mutustelemaan. Lisäksi vielä tukko heinää eteen, ettei tarvi kolistella turhia. Varmasti nälkäkin oli jo kova.

Että semmoine  päivä tänään. Noa oli väsy, minä olen väsy ja Noa sai hellinnät, joten enkö minäkin ole ansainnut saunan illalla? Huomenna sitten taas palautuslenkille Ladyn perään tiuhtiksi, että saa selkä levätä ja Arnika "sauna" selkään, jalkoihin kylmäykset ja kuivuttua hieromista ja venyttelyä. Kyllä se on herkkua olla Noa, vaikka välillä on raskaampiakin päiviä.

Tänään unohdin antaa mandariinit, mutta huomenna Noa on temppu hetkensä ja mandariininsa ansainnut ja kaikki mahdolliset hoidot ja super siistauksen karsinaan. Eilenhän Noa sai "makumöykyn" omppuunsa narskittavaksi ja puuhattavaksi, joten sekin on vielä huomennakin bonuksena, ellei Noa sitä ehdi ensi yönä mutustaa naamariinsa.

Perään vielä kuvia Lohtajalta. Ja super hieno kuva kans. Löytyi googlettamalla ja kuvaajaltakin sain luvat julkaisuun.

Tästä tulee mulle canvastaulu heti, kun suinkin rahaa on tarpeeksi.

Kiitos Nelli Tarkka kuvista!

Ratsastustuntia kerrakseen.

Meillä oli Noan kanssa aamulla Satu Ylitalon ratsastustunti meidän kentällä. Se oli paras sijoitus pitkään aikaan. Kerrankin joku opettaja lähti liikkeelle juuri minun ratsastustaitoa vastaavalta tasolta. Ilkkumatta ja pilkallisesti puhumatta. Kertaakaan en kuullut "no kyllähän kaikki tämän tietää" tai "no kai sä nyt tämän tiedät kertomattakin". Kysymyksiin vastattiin ja kaikki perusteltiin. Kaikki perusteltiin hyvin.

Askellajeina oli pääasiassa käynti ja jonkun verran ravia. Käynnissäkin oli minulle jo ihan hirveästi työtä. Asioissa mentiin loogisessa järjestyksessä ja mikä tärkeintä tehtiin sopivan vähän, koska tunnissa jos tulee liikaa asiaa menee niistä puolet myöskin ohi.

Opin mm. ettei niitä kantapäitä tarvitse survoa niin alas kuin saa, koska silloin jalasta ja ennen kaikkea nilkasta katoaa kaikki jousto. Lisäksi jalkani on ratsastaessa ollu tähän asti ihan väärin päin ja sitä pitää myös alkaa opettelemaan täysin toisin päin. Lisäksi pohkeen kuuluu olla tuntumalla, muttei puristamassa jatkuvasti kylkiä. Samalla alkoi jo nyt häipyä turha jalkojen vatkaus ja siinä samalla vahingossa tapahtuva kylkien tamppaus sekä pohkeet tuntui menevän paremmin läpi jo nyt.

Tiesittekö muuten, että sieltä jalustimesta kuuluukin ottaa keventäessä tukea? Aina, kun on sanottu, että "jalustimeen ei saa tukea keventäessä vaan se kevennys lähtee jostain aivan muualta". Liekköhän tuon lauseen sanojat itsekään tietää, että niin mistä? Mikä virka jalustimella edes on, jollei siihen saisi yhtään tukea? Ja miksei saisi? Montékuskit ja laukkajockeyt nousevat jalustimien varaan kokonaan vapauttaakseen hevosen selän, mutta sitten toiset hokee, että jalustimelle ei saa tukea keventäessä. Mikä järki?

Kädet, kädet ja vielä kerran kädet. Olen lukenut sadasta blogista asiaa käsistä ja miettinyt, että eivät kai ne niin hankala elin voi olla. Voi ne olla. Pelkästään käynnissä myötääminen oli vaikeaa. Miksi ne kädet on niin vaikea pitää yhtäaikaa paikallaan ja liikkeessä? Se näyttääkin niin helpolta. Mutta nyt onneksi tiedän miten niiden kuuluisi mennä ja voin kävellä ja kävellä ja kävellä kentällä tuntikaupalla harjoittelemassa. Ja sen tulen tekemäänkin.

Lisäksi istunnalla jarrutus ja pysäytys pelkästään käynnissä. Täysin uusi asia, joka myös teki ahaa-elämyksen, koska Noa reagoi siihen suht nopeasti. Minä en. Toki ei Noakaan sitä ensimmäisellä kerralla tehnyt niinkuin vanha kouluratsu, mutta muutosta tapahtui, kun minä tein niinkuin neuvottiin. Ja onnistumisiakin tapahtui.

Ravissa opin aivan vallan uuden tavan keventää ja kevennyksellä vähän säädellä vauhtia. Samoten löytyi järkevä tapa miten keventää, jottei kevennys lähde sinkoilemaan kuuhun niinkuin tähän asti on tapahtunut. Joka kerta. Pienoinen alku vasta, mutta se on alku. Eikös kaikki lähde alusta?

Harjoitusravista opin sen, että mennään harjoitusravia vaikka vain neljä askelta aluksi, mutta lopetetaan ennenkuin aletaan pomppia hervottomasti. ja sitten pikku hiljaa lisätään ja lisätään harjoitusravin kestoa. Ei kuulosta yhtään niin kivuliaalta ja tuskaiselta eihän? Noakin varmasti kiittää, koska minä pomppimassa satulaa vasten tampaten tuskin innostaa kovin työskentelemään ahkerammin.

Ajatella. Toisaalta tunnilla käytiin asioita läpi suht vähän, mutta toisaalta juuri sen verran, että minulla on tässä purtavaa ja kerratavaa seuraavaan tuntiin asti hyvästikin. Samalla heräsi polte. Haluan oppia lisää. Tämä tapa ei tunnu yhtään niin tuskalliselta. Ei itselle eikä hevoselle. Ensimmäinen tunti, jonka jälkeen olin väsynyt, ja paikat hieman hellänä, mutta en ollut kipeä pakolla vääntämisestä.

Siispä vain kertaamaan ja kertaamaan ja kertaamaan. Kovasti toivoisin, että moni muukin kävisi Satun tunnilla, koska ammattilainen on ammattilainen ja hyvä opettaja on oikeasti hyvä opettaja. Hyvä opettaja perustelee, ei vaadi liikaa omaan tai hevosen tasoon nähden, kertoo rehellisesti missä mennään, vastaa kysymyksiin ja neuvoo, kun joku tuntuu toivottomalta.

Menkää ratsastustunnille, mutta katsokaa myös, että menette oikeasti ammattilaisen tunnille, jossa opitte oikean tavan ja saatte hyvät eväät, joilla pääsee pitkälle. Oli se sitten orastava alku tai vaikka jo vaativampaa hinkkausta. Se maksaa jokaisen euron takaisin vaikka sitä kylän halvinta kolme kertaa kalliimpi olisikin. Varautukaa kuitenkin, että kun kerran hyvän ja osaavan opettajan tunnille menette niin se vie jatkossa useammankin yhtä arvokkaan euron. Se mitä se taas itselle ratsastajana ja hevoselle tuo on paljon enemmän kuin ne eurot.

Oli synkkä ja sateinen syksy...

Viimeiset pari viikkoa on mennyt hujahtamalla. Erikoisempaa häppeninkiä ei ole ollut oikeastaan millään lailla. Perus arkea ja liikuttelua vain.

Emilia ja Johanna irtohypytti Noaa 80-100cm esteitä toissa viikolla ja Meri, Rosa ja Anette irtohypytti suunnilleen samanmoisia viime viikolla ja minäkin olin apuna, kun Noa meinas heittää leikiksi koko homman. Kuviakin tulee myöhemmin.

Ihan helppo nakki irtohypytys ei tällä hetkellä ole, kun uudelle kentälle ei ole vielä saatu kunnollisia esteitä. Tällä hetkellä melassiastiat on tolppina ja seipäät puomeina. Sankoja vaan kasataan päällekkäin, jotta saadaan tarvittavan korkea "tolppa". Seipäät on puomeina aika surkeita, mutta kyllä ne menee paremman puutteessa eikä tarvi harmitella, jos hajoavat. Maapuomeina seipäät hautautuu kentän hiekkaan melkein kokonaan piiloon, mutta onneksi Noa fiksuna poikana harppoo niistä yli silti niinkuin ylittäisi pikku ristikkoa.

Ristikosta puheenollen, kun olemme nyt ottaneet huiman kisarupeaman, kaksien kisojen verran, aloin haaveilemaan joskos keväälle selviydyttäisiin jonnekkin kisaamaan pienen pientä ristikkoa tai hyvällä tuurilla peräti 40-50cm esteitäkin. Toiseksi haaveilin myös koulukisoihin osallistumisesta. Se toki voi olla kaukana, kun ensin Noan pitäisi oppia laukkaamaan ja minun ratsastamaan.

Pääasiallisena etappinahan on ensivuoden matkaratsastuskisat. Aluksi lähiseuduilla järjestettävät ja sitten voisi mennä kauemmaskin mikäli siltä vaikuttaa. Olen yrittänyt lähiseutujen seuroja innostaa järjestämään matkaratsastuskisoja, jotta saataisiin paljon kisoja lähemmäs mihin osallistua.

Alla Lohtajan matkaratsastuskisoista Elisa Karhulan ottamia TODELLA hienoja kuvia. Elisan kuvagalleria ja blogi.

On se vaan ihana otus. Taitaa olla aika väsykin.

Maaliin tulo. Väsyneitä, mutta onnellisia, kuten ilmeestäni näkee.

Lisäksi alla netistä löytyneitä kuvia Lohtajan matkaratsastuskisoista. Hienoja kuvia oli sekä Noasta että Faustista.

****************************************************************
Tähän väliin huom! huom! mikäli alla olevien kuvien ottaja luet tätä blogia ja tunnistat kuvat omiksesi. Voitko laittaa kommenttia saako kuvat jäädä tänne ja haluatko omat copysi kuviin? Kiitos!
****************************************************************

Lähtiessä lievää epäilyä ja piukeutta havaittavissa? Kummassakin.

Rento kaveri parempi mieli, vaikka vähän intoa ois mennäkki jo.

Tais tullaa lisää hevosia näköpiiriin, kun niin hypnoottinen katse.

Mutta kisakuumeesta siirrytään vielä lämpimämpiin tunnelmiin sillä löysin kamerasta muutama Noan ja Dillen lemmenlomakuvia. Noahan oli Minnan tamman Dillen kanssa Haukiputaan liepeillä kuukauden laitumella lomailemassa ja talutusratsuna. Ruokaa, lämpöä, vettä ja lempeä riitti.

Kotonahan Noa ei ennen laitumelle menoa ollut Dillen kanssa tarhakaveri, eikä ole edelleenkään, eikä hevoset olleet ennen laitumelle menoa juuri ollenkaan tutustellutkaan. Vähän jännitti, että onko alussa kränää. ei ollut. Romanssi oli taattu. Koko kuukauden aikana ei tarvinnut kuin viedä toinen nurkan taakse niin jo alkoi hätäinen huuto ja hirnuminen. Sitten kun vei toista takaisin tarhaan kumpikin hörhötteli niinkuin elämän kumppani olisi ollut kauankin poissa. Muuten kiva, mutta pääasiassa kumpikin hevonen liikutettiin ihan tarhan vieressä olevalla sänkipellolla. Noh, rakkaushan on kuulemma sokea. Noan ja Dillen tapauksessa ilmeiseti kirjaimellisesti.

Kesätunnelmista voidaankin palata takaisin kylmän kosteaan syksyyn ja pimeyteen. Vettä sataa, tarhat on lällyä, itsellä flunssa pyrkii päälle, mutta positiivista on, että maastot ja kenttä ei ole vielä pankkojäässä.

Huomenna aamulla meillä on Noan kanssa yksityistunti, jonka tulee pitämään Satu Ylitalo. Tavoitteena olisi alkaa käymään tunneilla säännöllisesti, että saataisiin kumpaakin eteenpäin, Noaa ratsuna ja minua ratsastajana. Jospa joku kaunis päivä olisimme valmiita koulukisoihinkin.

Mielelllään jo ensikevään lopuilla. Miksipä ei?