Varusteurheiluako?

Tavallaanhan tämä on nimenomaan varusteurheilua. Kokoajan pitää muistaa tarkkailla onko kaikki varusteet kunnossa ja hyvähän niitä nahkaisia varsinkin olisi pestä ja rasvata välillä. Kankaisiakin on hyvä pyykätä välillä, koska se jatkaa niidenkin käyttöikää ja käyttömukavuutta sekä vie välillä kaikkia jänniä hajuja ja aromeja pois niistä.

Satula esimerkiksi. Sitä kannattaa tutkia ja kytätä, koska vaikka ei niin mitään niistä tarkalleen tajuaisikaan (allekirjoittanut ilmottautuu!) silti jos sitä tarpeeksi vilkuilee huomaa muutokset helpommin. Synteettisissä ja tottakai nahkaisissakin on tärkeitä vastinremmit ja runko. Ainakun minun mielestä. Rungon pitää olla ehjä hevosen selkää ajatellen ja vastinremmien kans jo pelkästään turvallisuus syistä. Jalustinremmien koukut onko ne ehjät, kunnossa ja semmoiset kuin ennenkin? Eihän toppaukset ole liian lusussa tai vinossa vai joko olisi aika toppauttaa tai tutkia miksi satula on painunut vinoksi?

Meillä on käytössä kaksi satulaa. Mikä on monen mielestä pröystäilyä ja leuhotusta, mutta jos totta puhutaan en tykkää yleissatuloista yhtään. En edes X-painotteisista malleista. Estesatula on noh.. esteille, monteen, maastoon ja koulusatula sitten koulunvääntöön ja maastoilussakin tulee käytettyä jonkin verran. Kaikenlisäksi estesatula on kyllä liki uusi wintec 500 close contact, jonka vaihdoin Satulasopista edelliseen samanlaiseen cairiin pikku välirahalla, mutta koulusatula sitten. Wintec Prodressage 2000 (jos oikein muistan), jonka ostin käytettynä 230 eurolla. Myin ylimääräisiä turhaksi jääneitä ja olleita hevosromppeitani pois ja itseasiassa jäin voiton puolelle vieläpä, kun satulan mukana tuli hyvin turvajalustimet venymättömine remmeineen ja mahavyö (jossa oli joustot eli myyntiin meni sekin). Onko se sitten lie pröystäilyä loppujen lopuksi?

Suitset taas. Missä kunnossa nahat on? Entä ompeleet? Kannattaako ostaa halvimpia mahdollisia, joissa nahkakin jo ostaessa on hieman huonoa, mutta se otsapanta niin söpö? Vai ostaako vähän käytettynä parempi laatuiset, jos ei ihan uutena raaski ostaa. Hyvät suitsetkaan ei mitään halpoja kapistuksia ole. Ohjat kannattaa miettiä minkälaiset haluaa ja mitkä passaa omaan käteen parhaiten. Nystyillä vai ilman? Itse henkilökohtaisesti syvästi vihaan koko nystyjä, koska alan käsillä värkätä niiden kanssa ihan tyhjää. Ohjissa nahan kunto on erittäin tärkeää, koska vaikka hevonen ei mikään rautaleuka olisikaan niin entäpä, kun se säikähtää jotain ja se kympin alekori ohja, jota ei ole ikinä rasvattu ottaa ja menee poikki? Äitiä tulee ikävä voin luvata.

Meillä on käytettynä ostetut mustat Globuksen suitset pullback turparemmillä. Halusin sellaiset ja ne käytettynä löysin järkevään hintaan ja suht vähän käytettyinä ja hyvä kuntoisina. Olen erittäin tyytyväinen kyseisiin suitsiin, koska en vaan voi sietää koppuranahkaa mitä edelliset alesuitset olivat. Älkää kertoko kuitenkaan kellekään, koska ne ovat superhalvalla minulla pois myynnissä. ;) Toiset suitset on pyhä ja kisasuitset. Voitin wahlstenin W-Profile suunnittelu kilpailussa enkä tiennyt mitä lahjakortilla haluan niin ostin Noalle piirun verta kalliimmat suitset. Tosin ne tietää, että ne tulevat olemaan varmaan ikuiset. Jaksan lätviä ja lätviä ja lätviä niitä superkalliita wahlstenin suitsia joka kisojen jälkeen, ettei hiki niitä pilaisi, koska ne vaan on niin mahtavan tuntoista nahkaa, että.. Mutta niistäkään en oikeasti ole euroakaan maksanut. Ohjina meillä on kumiohjat, jotka maksoivat uutena vain 22 euroa. Ensin epäilytti ostaa kyseiset ohjat, mutta nahka oli sen verran hyvän oloista, että päätin kokeilla. Hyvin öljyttyinä ja rasvattuina hyvin toimii! Edelleen pröystäilyä? Tiedä häntä.

Mahavyö. Joustovyöt. YÖK! Tykkäsin ennen, koska Noa osaa pullistella ja ennen varsinkin teki sitä ihan älyttömän paljon ja oli siinä hyvin taitavakin. Sitten menin ostamaan halvan joustovyön ja se missä kunnossa se oli, kun siitä luovuin (askartelija kaverilleni myin sen vitosella) niin ei kiitos enään. Miksi vyön, joka pitää satulaa ja ratsastajaa paikallaan tulisi joustaa? Tuon kysymyksen esitti ProAgrian satulakurssilla kurssinvetäjä, jonka nimi katosi juuri mielestäni kuin pieru saharaan, ja mielestäni siinä on aika hyvä ydin. Kangasvöissä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta itse olen vain mieltynyt nahkavarusteisiin. Tiedän lause pissii omaan nilkkaansa aika pahasti, kun juuri kerroin satuloiden olevan synteettisiä, mutta en minä nyt herranjumala mikään kroisos ole. :) Ja nuo sopivat eivätkä kipeytä joten en ala vaihtorumbaan vielä. Nahkaista vyötä pitää ja kannattaa huoltaa ja paljon. Se on kuitenkin melkein aina liikutuksen jälkeen hikinen ja nahka menee yllättävän äkkiä pilalle vaikka olisi kuinka hyvälaatuista. Kangasvöitäkin pitää huoltaa. Pestä, harjata likoja pois, tarkistaa solkien ja ompeleiden kunto, joustollisista leikata joustot poikki ja ostaa tilalle uusi joustoton. ;)

Koulusatulassa on neonprenemahavyö, jossa ei sinällään joustoja ole, mutta se taitaa vähän joustaa silti. Ostin sen käytettynä kympillä ja tarkoitus olisi se samaan hintaan myydä pois ja ostaa tilalle nahkainen jahka mieleinen tulee käytettynä järkihintaan vastaan. Nahkaiset vyötä ovat uutena tautisen kalliita ja joustottomia tuntuu olevan yllättävän vähän. Siis nyt puhutaan sellaisesta jonka minä kelpuutan. En ole tarkka ja vaativa olen vain laatutietoinen. ;) Estesatulassa on Stûbbenin musta joustoton nahkavyö, josta tykkään todella paljon. Ja ennen kuin ehditte ajatella "no tuo on jo pröystäilyä, jos jokin!" Senkin olen ostanut hyvin vähän käytettynä todella järkevään hintaan. Estesatulaan on lisäksi myös nahkainen panssarivyö. Miksikö? Hevoselle joka hyppää vasta 60cm? Onko järkeä? On. Tässä täytyy myöntää, että tämä vyö on joustollinen. Vieläpä molemmin puolin, joka on omasta mielestäni parempi, koska se on tasapuolisempi. Ajatelkaa auto, jonka toisella puolella olisi umpilenut jouset ja toisella puolella uutuuttaan piukeat tönkköjouset. aika epätasaista menoa eikö? Mutta kyseessä on Horzen musta joustollinen nahkainen panssarivyö, jonka ostin kerran käytettynä tautisen halvalla ja vieläpä vaihtokaupalla suurimmaksi osaksi. Tilaisuuteen oli sama tarttua, koska vaikken sitä koskaan tarvisi saan siitä aina omani pois myydessä. Ja sitähän vielä tarvii uskokaa pois. ;)


Saanko nyt tunnustuksen etten erikoisemmin pröystäile? Varusteet pyrin hommaamaan laadukkaat ja kestävät ja yritän parhaani mukaan pitää niistä huoltakin, jotta ne pysyvät hyvinä ja pitkään. Pesen loimia, korjaan niitä, pesen harjat vähintään kerran kesässä ja muuten pidän ne puhtaana korissa, pyykkään riimunnaruakin aina silloin tällöin. Huovat pesen aina, kun näyttävät siltä, että putsaus alkaisi olla tarpeen. Mistään minulla ei ole mitään säännöllistä "kuukauden välein" tms taktiikkaa. Lähinnä taktiikkani on huoltaa varusteita silloin, kun ne näyttävät sitä tarvivan. Pieni varustefriikinpoikanen asustaa minussa ja tulee aina asustamaan, mutta jatkuvasta "ostan heitän pois, ostan heitän pois" systeemistä en tykkää. Tokihan uutta on aina kiva ostaa, mutta entä jos vähän käytetyn löytää puolet halvemmalla? Tai miksi ostaa uutta harjaa, kun se 9 vuotta käytössä ollut on edelleen täysin kunnossa. Nimittäin suka, jota eniten käytän on ostettu Oulun pokaalista 10 vuotta sitten ja se oli vuoden ensin Huumorilla ja silloin käytin sitä hyvin vähän, mutta sitten se siirtyi pikku hiljaa Noalle ja on ollu 9 vuotta parhaimmillaan päivittäisessä käytössä ja hyvin sukailee edelleen.

Välillä on tullut uudistuksia pakonedessäkin. Esimerkiksi piikkisuan jouduin katselemaan laatikoista uuden, kun edellinen meni poikki. Ajatelkaa! Vain 10 vuotta vanha suka ja menee poikki! On ne heikkoja nykyajan tavarat. Samoin satulahuovan jouduin hankkimaan uuden, kun VAIN 6 vuotta vanha Treadstonen huopa alkoi kulua puhki alapuolelta. Aika heikkoja ovat nykypäivän varusteet eikö? Päitsiä on myös mennyt muutamat vaihtoon, kun Noa yhteen väliin tempoi omia pieniä vetopaniikkejaan ja repi päitsistä niskakappaleen soljen reikien kohdalta halki kerta tempasulla. Parin kolmen vuoden aikana taisi tulla kymmenkunta kertaa raveista ostettua uudet päitset. Sitten meni hermo ja ostin "puttepäitset", jotka lopettivat niin vetopaniikit kuin kestivät hyvinkin pitkään. Itseasiassa ehjänä ovat edelleen, mutta ne oli jo niin ruosteessa, että ne päätin ostaa uudet vaikka ne oli kyllä vielä ihan käyttökelposet.

Viimeaikoina olen havainnut ilmiön, että mukaan on tullut "ratsuhömpötyksiä". Hyvänä esimerkkinä kärpähuppu. Kesän alussa aloin katsella jotain suojaa Noan naamalle, koska se tuuhea otsatukka ei kauheana silmiä suojaa tai mitään muutakaan. Sattuman kaupalla sitten Marjalta ostin melkein koko pään ja korvatkin peittävän hupun ja sehän on olly ihan älyttömän hyvä! Noa itseasiassa jopa tykkää siitä. Yleensä se on venkoillut kaikkea ylimääräistä päähän laitettavaa alkuun, mutta kärpäshupusta ei ole tullut vääntöä missään vaiheessa. Ja tokihan siitä kuvakin täytyy näyttää, koska- Kröhöm.. Se vaan on niin järjettömän pöljän näköinen se päässä.

Komea eikö? Ja kyllä se pyrkii imppaamaan jälleen syystä X. Himoimppaaja Noa ei ole, mutta sen verta kuitenkin, että pantaa pidetään kaulassa.

Toinen uutuus ja outous on myös, jota moni ei heti uskoisi todeksi vaikka mitä väittäisin. Noalla on pinkkipöläri! Ja kaikenlisäksi se on itseasiassa aika hyvä harja. Minäkin jopa käytän sitä. Uskokaa tai älkää, mutta niin se vain on. Tosin harjan on tuonut Emilia eli itse en sitä ole ostanut, mutta se on jo iso askel, että käytän sitä. Kuvasin senkin tallilla, jotta varmasti uskotte mitä sanon.

Pinkki se on. Tai vaaleanpunainen miten se sanotaan?

Vielä toinen kuva varulta. Värit näyttää vähän punaisemmilta mitä onkaan, mutta haitanneeko tuo?

Lisäksi vielä vuosien jälkeen Noalla on rautaa suussa eli kumikuolainten aika on ohi. Käytössä on varsinivel eli baucher. Tuntuma alkoi olla aika hukassa ja häilyväistä ja hankalaa, joten kun joka tapauksessa uudet kuolaimet piti hankki päätin samalla josko kokeilisi muunlaisia vaihtoehtoja. Yhdet kumikuolaimet ostin ja nyt ne lojuu tyhjänpäiten tuolla. Pitäisi varmaan pestä ne ja laittaa myyntiin, joskos ne menisivät kaupaksi. Baucherin kanssa tuntuma löytyy TODELLA hyvin ja pysyy yllä. Tosin se on eriasia mitä mun kädet tekee sun muut, mutta nyt ei puhuta siitä. ;)

Tässä taitaakin olla melkein kaikki. Tai ne pääasialliset mitä mieleen tulee. Kaikkia en jaksa alkaa kuvaamaan, mutta tärkeimmät kuvattavat oli tuo huppu ja pinkkiharja. Maailma muuttuu ja näköjään minäkin jäärä aina välillä.

Valaistumisia

Kauhea tauko. Olenko ollut laiska vai onko tekstinsuolto soluni ollut kokoajan yhtä hukassa kuin nytkin? Tiedä häntä, mutta jo pelkästään tämän hetken kuulumiset voi olla ehkä ihan hyvä päivittää osissa. Siispä aloitetaan nyt ratsastuksesta. Se kun sattuu olemaan päälimmäisenä mielessä juuri nyt.

Ensinnäkin Satun tunnit on aloitettu uudestaan. Nyt tähän mennessä on tainnut olla kolme tai neljä tuntia ja huima kehitys on tapahtunut jo siinä ajassa. Mikä ei sinällään noin hyvän open kanssa ole ihme, vaikka olen ollut töissä ihan järjettlmän paljon ja ehtinyt muulla ajalla treenaamaan ihan älyttömän vähän. Älkää kertoko satulle, mutta pari tuntia on mennyt sillain, etten välissä ole kerennyt kunnolla ajatuksen kanssa edes ajattelemaan viimeksi opittua ja analysoimaan sitä kunnolla saati ratsain harjoittelemaan. En ole sitä itsekään uskaltanut tunnustaa.

Toisaalta hieman väljempi harjoittelu on saattanut auttaakin, kun en ole onnistunut yksinäni sohlaamaan tyhjää. Tunnin asiathan kuitenkin on pyörineet mielessä viikon ajan, mutta en vain ole kerennyt täysin lamaantua niitä pohtimaan.

Suureksi osaksi tunneillä käynnin on mahdollistanut Teresa, kun on tullut Lassilla toiseksi niin tuntihinta on heti huomattavasti huokeampi. Joku saattaa ajatella "on niitä halvempiakin opettajia". On toki, mutta kerron myöhempänä mikä sudenkuoppa niissä piilee. Lisäksi on helpompaa, kun tunnilla on toinen ja vieläpä useamman kerran sama ratsukko. Minä selviän paremmin hengissä tunnista, kun en ole yksin ja saan aina välillä omaa aikaa ongelmanratkaisuun ja sitten voin ratsastaa Satun viereen kysymään "Miten? Miksi mun kädet ei..? Miksi mun jalat tekee noin? Missä mun toinen käsi sillon on? Millä mä saan sen pysymään siellä?" ja muita koottuja viisaita kysymyksiä, joita tunnin mittaan tulee. Yleisin kekustelun pätkä menee seuraavasti.
Minä: "Entä jos ei vaan tajua?"
Satu: "Mitä osaa sää et tajua?"
Minä: "No oikeastaan yhtään mitään, jos totta puhutaan."
Satu jaksaa aina näyttää kädestä pitäen, selittää vaikka ratakiskosta vääntäen ja katsoo myös että asia ymmärretty. Tosin usein ymmärrän asian kyllä, mutta se että saan sen vielä käytäntöönkin sovellettua ja kehoni tekemään niin tai olemaan tekemättä näin se on aina sitten oma lukunsa.

Tähän väliin pahoittelut aiheet saattaa vähän hyppiä, koska ajatus laukkaa kuin kettu jänöjussin perässä ja jänöjussi on se punainenlanka mitä pitkin yritän tätä tekstiä viedä, että tässä olisi edes joku järki. Sitten paluu asiaan.

Moni on sanonut. "Hommaa halvempi opettaja. Mikset mene sen ja sen tunnille se ottaa vaan kympin kerrasta?" Syy tähän on puhtaasti se että, jos opetuksesta maksan ja haluan OIKEASTI oppia ratsastamaan ja samalla opettaa myös hevostani, joka kuitenkin on hyvinkin raakile lämpönen, jolla on ravitausta ja vieläpä kun meillä on yhteinen vuosien ravi- ja puskissa rymellys tausta takana. Hermoheikoille tiedoksi lämpöset ovat kyllä nöyrempiä, fiksumpia, helpompia ja mukavampia kuin esimerkiksi putet. Tai tämä on minun mielipiteeni. Mutta ei se silti siitä opettamisesta yhtään sen helpompaa tee. Kaikenlisäksi tämä minun kyseinen rakas lämppärinrieskani ei anna mitään ilmaiseksi. Eikä se rakenteeltaankaan ole niitä ratsuimpia malleja. Toisaalta se onkin monikäyttö otus eli se on rakenteeltaan vähän kaikkea. Eikö? ;)

Aihe karkasi taas.

En sano käyväni valmennuksissa, vaikka periaatteessa varmaan voisin. En omasta mielestäni ole vielä sillä tasolla, että voisin sanoa "valmentautuvani". Liekkö sillä mitään väliä, mutta onhan se hienomman kuuloista. "Joo siis meillähän oli kouluvalkka nyt tämän viikon maanantaina Teresan ja Lassin kaa ja me harjoiteltiin naapurin koulukisoihin C-merkin asioita." Kuulostaa aika koomiselta eikö? Vaikka voin käsisydämmellä, tai vaikka Noan etupolvella halutessanne, sanoa ratsastuksenopettajamme olevan ensiluokkainen. Ja kyllä tämä menee jo rehdin piilomainonnan puolelle, koska pääasiallinen huutohan kuuluu "Parempaa ratsastustaitoa hevostenne takia!" Satu on ammattilainen Ypäjällä opiskellut ja Kyralla työharjoittelussa ollut. Ja minulle sananparsi "Kyralla työharjoittelussa" meinaa melko paljon, koska Kyralle ei takuulla ihan kuka tahansa pääse ja siellä ei takuulla asioita tehdä tai hevosia ratsasteta miten sattuun. Olen kuitenkin sen verran "vanha" jo tässä heppahommassa, että olen lukenut Kyrasta jo kauan sitten Hevoshulluista ja Villivarsoista ja varmaan änkyttäisin ja melkein itkisin jännityksestä, jos Kyran livenä näkisin ja saisin jopa jutella hänen kanssaan (huomaa hänen. Olen käytökseltäni moukka ja yleensä sanon ihmisistäkin "sen", mutta Kyraa arvostan sen verta paljon, että sanon hänen). Tosin voin vannoa, että sanoisin jotain todella typerää ja tekisin itseni ja oloni vielä vaikeammaksi, koska olen vain niin onneton tuon jännityksen kanssa välillä.

Karkasiko taas? Ehei. Koittakaahan pysyä matkassa saan sen jänöjussin ihan kohta kiinni.

Valmiiksi jo Satulta anteeksi pyyntö täällä on paljon sinulta lainauksia keskusteluista mitä meillä on tunnin jälkeen ollut, koska olen niistäkin jo oppinut ja paljon ja ne ovat jääneet mieleen.

Me ei tosiaan valmennuksissa harjoitella supervaikeita "temppuja", eikä käydä valmennuksissa treenaamassa asioita koska se on hienoa vaan me käydään rehellisesti ratsastustunneille opettelemassa ratsastamaan. En halua sortua oikoteihin, koska niin meinasin jo tehdä moneen kertaan, enkä halua ryssiä tätäkin asiaa Noan kanssa. Olen tehnyt satoja ja taas satoja virheitä Noan kanssa, mutta tämän lauseen olen tajunnut kuitenkin kokoajan paremmin ja paremmin "Mitä ratsastaminen on ja kuinka hiton vaikea sitä on oppia?". Siihen ei ole suoraa vastausta kellään. Jotku oppivat helpommin, jotku vaikeammin. Jotku eivät koskaan halua edes kunnolla yrittää ja jotku luulevat osaavansa jo kaiken. Jotku eivät uskalla alkaa opettelemaan, koska eivät tohdi myöntää kuinka matala se osaamisen taso oikeasti onkaan tai kuinka pahasti koko homma on repsahtanut itsenäisen ratsastelun aikana.

Se on kova pala myöntää, ettei osaakaan juuri mitään tiedän sen varsin hyvin. Minulla meni järjettömän kauan siihen ja siksipä kokeilinkin oikoteitä onneen. Onneksi kuitenkin sen verran vähän, etten kerennyt tekemään ihan järjetöntä tuhoa. Sitten, kun lopulta myönsin "Mä en osaa yhtään mitään muuta kuin maastoilla ja ajaa selästä. Mä tarviin hyvän opettajan makso mitä makso." alkoi myös pikku hiljaa tapahtua edistystä. Satu oli aika helppo valinta, koska olin nähnyt Satun ratsastavan ja oli paljon tuttuja ketkä kehuivat ja kertoivat kokemuksiaan. Ei tullut sikaa säkissä mikä on hyvä, koska enään en ole rahojani tyhjään puskenut.

Ensimmäinen tunti jännitti ihan järjetön. Niin jännittää jokainen. Miksikö? En tiedä. Semmoinen pikku tyttömäinen olo, että viikon odotan tuntia soikeana ja kun se lähenee alkaa jännittämään ihan mahoton. Vaikka minun ei tarvitse jännittää minkä hevosen tunnille saan. Se on aina se sama tuttu. Vaikka päivääkään en vaihtaisi pois silti välillä voisi olla kehittävää ratsastaa erihevosilla. Vaikka esimerkiksi Lassilla, joka menee ihan uskomattoman nätisti Teresan kanssa. Lassilla pääasiassa mennään olympialla, mutta Teresa menee tunneilla kolmipalalla ja mikä muutos! Ei voi sanoa kuin että "WAU!".

Alkuunhan logiikkani oli, että ennemmin käyn kahdesti kuussa ammattiopettajan tunneilla kuin joka viikko jonku tunneilla, josta en ole itsekään varma opinko mitään. Nyt olen onneksi saanut pidettyä rahavarani siinä tilassa, että pystyn käymään liki viikoittain Satun tunneilla. Iso kiitos siitä kuuluu Teresalle, koska tulee Lassin kanssa mukaan. Ehkä voisin Teresaa muistaa joku kerta vaikka karsinan siivouksella tai jollain? Eikö vain? Kuitenkin alun logiikka on jo maksanut itsensä takaisin. Olemme Noan kanssa kivunneet "Fossiiloitunut kastemato"-tasolta jo "Kastemato vesisateella asvaltilla pyörän alle jääneenä"-tasolle. Mikä on huima muutos parempaan. Ei vielä kultaa eikä kunniaa, mutta oppimista. Mielenkiintoista oppimista sopivalla tahdilla.

Talvella kun kenttä ei ollut kunnossa ratsastin älyttömän paljon yksin. Silloin ei ollut kentälle mitään harjoitteita mielessä vaikka kuinka luin vaikka ja mitä netistä ja kirjoista ja juttelin tuttujen kanssa. Tosin silloin ei tapahtunut järinmoista kehitystäkään ja sitä saatua tietoa oli vaikeampi soveltaa ratsastukseen käytännössä. Alkoi ehkä jo hetkellisesti tulla epätoivo pintaan? Tosin paljon talvella keskityimme treenaamaan kuntoa ja tuulettamaan maastossa molempien päitä. Noa kun siitä juoksemisestakin niin mahdoton tykkää, etten sitä siltä ole viemässä vaikka siitä "hieno ja uljas" ratsu tulisikin.

Nyt tuntien myötä tekemistä olisi ihan mahdoton ja on  vaikea päättää mitä tekee milloinkin. Välillä suunnitelma on vaihtunut sitä myötä, kun kentällä on menty. Miehen ilme on välillä aika mielenkiintoinen, kun kahdennenkymmenennen kerran yhdelle iltaa avaan suuni aiheena "Noa, ratsastus, talli, varusteet ja kyllähän se ravihommakin siellä välillä vilahtaa ja sonnan lapiointi tietenkin." Ehkä se kohta jo pyytää voisinko välillä ajatella jotain muuta edes yhden illan kokonaan tai sitten olla vaan hiljaa. Vaikka isona tukenahan mies minulle on ja kiinnostunutkin harrastuksestani. Ehkä vaikea olla kiinnostumatta, kun siitä kokoaika jauhan ja joka paikka jopa ihoni on hevosissa. Niille harvoille, jotka eivät tiedä niskassa on tatuoituna Noan rekkari ja yläselässä on vähän isompi hevoskuva tatskattuna. Voin joku kerta laittaa kuvat niistä mikäli joku haluaa nähdä.

Viimeisimmällä tunnilla harjoiteltiin tosiaan C-merkin asioita, koska naapurin koulukisat on tänään. Jaiks! Sitä edellisellä voltteja ulos asettaen ja sitä ennen sisään asetusta. Sisään asetus meni jotenkuten muuten, mutta se myötäämisen vaikeus ja ymmärtämisen vaikeus. Välillä pää tajuaa keho ei ja välillä keho vois tajutakin, mutta päästä ei toivoa. Ulosasetus sitten taas.. Ei luoja se on vaikeaa! Tajuan idean, mutta siihen se sitten jääkin. Vaikka Satu kädestäpitäen opetti, näytti ja neuvoa ja pää tajusi, mutta keho sitten.. Ei toivoakaan! En ole itsenäisesti kumpaakaan asiaa  hirveästi harjoitellut, koska pelkään tuhoja. Olen kuitenkin harjoitellut myötäämistä, koska käsilläni on tapana juuttua kohtaan X ja jäähä siihen paikoilleen jarraamaan ties kuin pitkäksi aikaa. Jos on apukeinoja käsien henkiin herättämiseen otetaan esimerkiksi sähköpostitse vastaan.

Toissapäivänä kuitenkin koin valaistumisia. Ensinnäkin vihdoin ja viimein tajusin kokonaan myös kutakuineen jalkojani myöten, että Noan tehtävä on ravata tai laukata ei minun. Ja että pohkeella turha jatkuva puristaminen on ihan yhtä tyhjän kanssa, koska hevonen vain turtuu siihen. Se tieto meni jalkoihin asti. Mahtava tunne, kun sai hevosta herkistettyä pohkeelle ja se reagoi! Siispä pois vihdoin ja viimein turha jatkuva puristaminen vaan ennemmin kevyttä "tapsutusta", ku pohjetta tarvii käyttää ja jos se ei mene sillä läpi niin raipalla napakka muistutus (mihin pääsemme kohta ja kyllä olen onnistunut kämmimään senkin) tai "tapsutus" kovemmin ja tehokkaammin. Ei sitä hevosta potkimalla potkia tarvitse kuitenkaan. Vähän hankala selittää. Menkää Satun tunnille se selittää sen teille. ;)

Raippa sitten taas. Olen huomannut jo jonkinaikaa sitten, että jostain ihmeellisestä syystä olen käyttänyt raippaa Noalle sillain "läps läps". Ja ei kyse ei ole siitä, että minulla tulisi paha mieli, kun hevosta joutuu "rätkäisemään" ei todellakaan, koska minä olen se joka määrää ja hevonen ts. Noa on se joka tottelee. Eikä sitä hevosta hakata tarvi en sitä tarkoita, mutta jälleen ohimennen Satua lainaten on parempi käyttää raippaa kerran kuin potkia ja puristella jaloilla koko tunti samaa asiaa. Tunneilla ja muutenkin ratsastaessa alkoi tuo tyhjä läpsyttely jo ottaa ihan tosissaan aivoon. Kyllähän Noa paksupäänä sen huomaa, että "ai tuo vaan läpsyttelee noh.. ei mun tarvi siihen reagoida siinä, ku läpsytelkööt" ja arvatkaapas reagoiko se sitten raippaan juurikaan. No eihän se reagoi. Ja minä taas "läpsläps" ÄRH! että osasi ottaa aivoon. Aloin jo miettimään, että alanko lyömään itseäni joka kerta, kun napakan raipan sijaan läpsäytän ja jatkan tyhjää puristelua. Noh.. Koin pienimuotoisen valaistumisen niin ei onneksi tarvinnut. Olisi muuten ollut itsellä hetken päästä nahka melko hellänä.

Sitten eilen, kun sen C-merkin radan menin läpi ensin raipan kans sitten ilman raippaa ja kah! Hevonen kääntyy, nostaa laukan helpommin, laukkaa jouhevammin, hidastaa ja nopentaa tempoa paremmin, kun minä en tyhjää puristele vaan "tapsuttelen" tarvittaessa ja kun se tekee oikein se saa keskittyä tekemään sitä ilman häiriöitä. Pieniä palkkioita kokoajan ja jo alkoi löytyä taas pykälää miellyttävämpi ratsastuskokemus.. Noh olkoot myönnetään. Olin niin tohkeissani ,että oli vaikea housuissaan pysyä. :D Meillä nämä ilon asiat on vielä hyvin pieniä.

Tyhjä maiskuttelu kans on ärsyttävä tapa jota harrastan. Noa kyllä kuulee ja ymmärtää kerrasta, mutta tottakai se siihenkin turtuu, kun kokoaika maiskuttaa ja maiskuttaa tyhjää. Ajattelin jo, että jos ei muu auta niin ukolta työpäivän jalassa ollut hikisukka suuhun ja menoksi. Parempi varalta tunkea se sukka suuhun jo kotona niin ei pääse unohtumaan. Siitäkin valaistuin toissa päivänä ja eilen varsinkin, kun tajusin olla hiljaa siellä selässä. Kyllä se vain toimii pohkeilla paremmin, ku itse käyttää sitä pohjetta oikein ja pitää turpansa tukossa. Yksinkertaista, mutta silti yllättävän vaikeaa.

Valitettavasti nyt en jaksa jäädä kuvamateriaalia valkkaamaan mukaan, koska niihin kisoihinkin vissiin pitäisi jossain vaiheessa valmistautua. Päivittelen kuitenki illalla tai oletettavasti huomenna lisää ja laitan samalla kuvia monestakin mullistuksesta mitä meillä on tullut viime aikoina.

Pitäkää peukkuja, että saadaan se C-merkin kouluhjelma läpi ja mielellään ihan ok pisteilläkin. Lupaan yrittää parhaani. Toivottavasti myös kehoni tekee niin.

Kevättä, loskaa ja kengättömyyttä

Hirveästi ei oikeastaan asiaa ole. Lähinnä vain tuli fiilis bloggailla näin kuralälly-päivän kunniaksi. Onhan tuota mennytkin taas joku tovi bloggaamatta, kun ei muka ehdi, jaksa eikä jouda.

Tuossa parin viikon sisään Noa polki ensin oej kengän pois ja sen löin takas. Sitten se polkas viime viikon pe vej kengän pois ja sen löin viime su takaisin, kun se sitten samaisena sunnuntaina polkas treenien päätteeksi toisen takakengän pois. Mulla palo käämi kokonansa niin revin sitten toisenkin takakengän pois ja totesin, että olkoot kengättä kerran niin haluaa. Etukengät jätin vielä, koska haluan nähdä kauanko tekemäni kötöstykset pysyy siellä kintuissa.

Osa kengättömyys tuli vain vähän huonoon aikaan, kun osa paikoista on sillä mallilla, ettei paljoa kengättä lenkkeillä. Noh.. Joskos välissä kevyempi jakso tekisi hyvää sekä kropalle että päälle. Kummallakin meillä. Kenttäkin kun ollut suht kökkö niin koulua ei ole kauheana väännetty. Nyt olen juoksuttanut liinassa ja tytöt on maastoilleet. Laiskaa eikö?

Itseä häiritsee, kun tuo ei liinassa juoksuttamisesta saa juuri mitään irti, mutta se on hyvää "selätöntä" treeniä. En tarkoita etteikö se selällä tekisi mitään vaan selässä ei ole satulaa, vain juoksutusvyö. Ajaminenkin kun on pois laskuista aika pitkälti nykyään niin ihan hyvä välillä on tehdä jotain missä selkä saa olla satulalta rauhassa, eikä ole aina joku kiekkumassa siellä.

Keksinkin hyvän tavan jumpata Noaa liinassa. Tai oikeastaan idea on lähtöisin Satu Ylitalolta. Pieniä esteitä ringille, joita saa jumppana hypätä kumpaankin suuntaan. Muuten hyvä, mutta Noa alkuinnostuksen jälkeen (siis neljän hypyn) alkaa hypätä kuin lehmä. Toki se hyppäsi pituutta (puomit noin 2 metrin päässä toisistaan ja yli meni helposti) ja korkeutta (pikku este oli noin 20cm sen hyppäsi kuin 60cm ja isompi oli noin 30cm ja sen hyppäsi kuin 80cm) aika hyvin tuloksin. Omalla tyylillään niinkuin aina.

Liinassa hyppyyttäessä pitää muistaa muutama juttu. Ensinnäkin sivuohjia EI saa käyttää. Toiseksekin jos hevonen on samanlainen kohelo kuin Noa suosittelen suojaamaan kinttuja jollain lailla. Putsit ainakin on hyvä. Kolmanneksi ei kannata edes yrittää tehdä esteitä tolppien päälle siitä ei nimittäin tule kuin vahinkoja. Yksinkertaisia asioita, jotka saattaa innostuessa unohtua.

Mutta hyvältä jumpalta vaikuttaa kuitenkin. Vielä kun lisäksi keksin, että alan tekemään erikoisia este viritelmiä, että oppii hyppäämään kaiken mahdollisen yli. Parempihan se noin on testata, kun ei ole ratsastajaa kyydissä, joten sieltä selästä ei voi kukaan lentää, jos Noa keksii kieltää mitä ihmeellisimmillä tavoilla.

Siispä eilen illalla innoissani suunnittelinkin monenmoisia estehökötyksiä ja mietin niiden turvallisuutta läpi ja ajattelin, että tänään hyppyytän niitä sitten, kun päivällä tallille menen. Tuli sitten tämä päivä ja menin kyllä tallille, mutta mitään en hyppyytellyt. Satoi räntä-lumi-mömmendööliä koko taivaan täydeltä. Hanskat, takki ja pipo oli märät jo siinä vaiheessa, kun Noan sain tarhasta talliin. Jippijaijeij! Kentällä käytiin liinan nokassa juu, mutta Noa oli kiukkuinen kuin kiusattu ampiainen, kun satoi ja ei se minullakaan riemu revennyt. Muutamat laukan nostot kumpaankin suuntaan ja se homma oli siinä. Kerran Noa meinasi tuiskahtaa turvalleenkin, kun veti perinteiset liinakilarinsa ja lähti hetkeksi kaahottamaan ja sitten se saikin siitä touhusta nenillensä. Kirjaimellisesti.

Juoksutuksen jälkeen vain kuivasin hieman ja nakkasin viltin kaulalle ja loimen päälle, että kuivuisi hyvällä tuurilla vielä illaksi ulos, vaikka se vaikutti kyllä todella toivottomalta. Loimen vaihdoin vielä ennen kuin menin kentältä hakemaan sonnat pois ja edelleen vaikutti kaveri siltä, että tämän päivän ulkoilut on ulkoiltu.

Kuvamateriaalia

Ensinnäkin aloitetaan raviteemalla. Voittokuvat, kun on jäänyt vähän venymään. Kuvat muhoksen harjoitusraveista on ottanu Johanna Havia ja koko albumin löydät täältä, josta suosittelen katsomaan muitakin kansioita. Johanna osaa ottaa todella hienoja kuvia hevosista.

Sitten kuvia Noasta. Tärkeimmästä tietenkin.

Lämmityksestä. Noa tavaramerkki Pepsodent smile menossa mukana. Luulisi, että olisi kaverilla jo ikenet jäässä.

Tämä taitanee olla esittelyn pruuvista. Menivät melkein koko lähdön aikalailla porukassa kuitenkin.

Tuloksena voitto! Komea loimia eikö? Tosin liian iso eli pääsee vain koristeeksi, kun ei pystytä noin isoa käyttämään.

Seuraavaksi siirrytään koulukisoihin, jotka olivat 22.1.2012 naapuri tallilla. Tuloksena oli 47,7%. Ohessa pari kuvaa ja pöytäkirja. Muuten meni tosi hyvin ekoiksi koulukisoiksi, mutta harmittaa omat ryssimiset. Vaikka siitähän sitä oppii.

Tässä tulokset koulukisoista. Ei hääviä luettavaa ja suurin osa omaa syytä.

Radalta. Naapuritallin Marsa ottanut kuvan. Huomaatteko kuinka oikaisemme kulmasta vain puolet pois. Ei hyvä.

Tämä kans. Tässä näemme mallisuorituksen miten sössitään pääty-ympyrät. Kuvan ottanut naapuritallin Marsa.

Tämä on oikeastaan ainut kuva missä tehdään jotain oikein. Se mistä en tässä kuvassa pidä on vain nuo kadet. Lentämäänkö minä olen lähdössä? Kuvan ottanut myöskin naapuritallin Marsa.

Seuraavaksi vuoroon hyppykuvia. Molemmissa ratsastaa Emilia, koska tunnetusti minä en ole häävi hyppäämään ja estekammokin kutkuttelee melkoisesti jo ristikoissa. Onneksi Emilia ja Marjo tykkäävät hypätä ja hyppäävätkin Noalla, kun Noakin siitä vaikuttaa tykkäävän.

Tämä kuulemma ensimmäinen kerta, kun Emilia hyppää Noalla. Esteellä korkeutta melassisankon verran eli arvioltaan 40-50cm. Ilmavaraa löytyy vähän liikaakin. Kuvan ottajasta en tiedä, mutta tämä on meidän tallin kentältä.

Tämä kuva on viime tai toissa viikolta. Naapuritallin kentältä ja esteellä korkeutta 80cm. Taktiikka Noalla parantunut huomattavasti ja kokoajan kehittymään päin. Oli kuulemma ollut hyppäämisestä aivan innoissaan, kun ollut pidempi väli. :)

 Nyt en enempiä kerkeä kertoilemaan, kun täytyy lounasraveihin lähteä töihin, mutta tässä olisi kuitenkin niitä kauan lupailemiani kuvia yhdestä jos toisesta tapahtumasta. Kun vain itsekin muistaisi kantaa kameraa mukana tallilla edes joskus.

Vihdoinkin!

En muista edes kuinka kauan olen tätä odottanut, enkä muista kuinka paljon olen tästä haaveiltu, mutta nyt se päivä koitti.Noa otti ja voittaa täräytti Muhoksen harjoitusraveissa kärrylähdön. Lähdössä oli alunperin kuusi hevosta, joista kolme oli poissa. Yks laukkasi hylkyyn, mutta ihan rehdisti voitti toiseksi tulleen vielä kirittäessä loppusuoralla.

Koko ajatus oli ensin vain huvittava. Noa kärrylähtöön. Sillä on ajettu kärrylähtö viimeksi vuonna 2007 ja kärryiltä ajettu viimeksi joskus pari vuotta sitten yksi tai peräti kaksi lenkkiä. Tallinpitäjä vain tuumasi, että lähde ihmeessä Muhokselle harkkareihin montéen, kun ponin ilmoittavat sinne kuitenkin. Miksipäs ei? Niin. Keksin kuitenkin, että entä jos se kärrylähtö mistä olen jo jonkin aikaa haaveillut? Suostuisikohan meidän ainoa ja paras luottokuskimme?

Sittenhän siinä kävi niin, että kyllähän se kuskikin suostui. Ihmettelen kyllä miksi, kun muistaa Noan taustan, mutta toisaalta minä olen aina ollut se heikko hermoisempi sählä sen kanssa. Kyllä sen vain näkee, kun laittaa vierekkäin touhuamaan semmoisen joka osaa ja semmoisen, joka ei osaa, mutta luulee jotain osaavansa. Voin vannoa, että olen tuo jälkimmäinen ja tiedän sen varsin hyvin.

Seuraava vaihe oli, että pitäähän se vissiin kärryiltä hiitatakin, kun eihän sillä pitkään aikaan ole ajettu eikä tiedä kulkeeko se ravilla minnekkään. Ilmot oli perjantaina ilmoitin puhelimitse wanhaan tyyliin. Hiitti sovittiin tiistai illaksi. Sitten jännitys, että kulkeeko se mihinkään vai meneekö ihan ratsunlaukkaa ja hömpöttää vaan. Kulkihan ja se. Ravikin edelleen polki komeasti! Ja ennen kaikkea laiskasti, kun ei ollut hiittikaveria. Yhden 2100m hiitin ajoi ja sen Noa juoksi 1,33 läpi. Ei häävi, mutta ei se ennenkään ole yksin kulkenut.

Keskiviikkona Marjo kävi ratsastamassa oli Noa kuulemma ollut hieman virtasa. Torstaina oli lepo. Perjantaina otin siinä läheisellä tiellä vetoja. Ei paljon, eikä pitkiä. Vain sen verran, että saa paikkoja auki ja jää vauhtia vähän töppöseen. Mikä oli hieman vaikeaa, koska Noa oli perjantaina KUUMANA! Koitin pyörittää volttia, eikä siitä meinannut tulla mitään. Ei yhtään mitään. Kuitenkin lopulta saatiin voltit onnistumaan ja kolme vetoa ja välihölkät vedettyä. Sitten hölkällä kotiinpäin ja loppukäynnit.

Perjantaina oli ohjelmassa myös karvojen kynintä. Eli sängen leikkaus, korvakarvojen leikkaus ja häntäkin katsoa kuntoon. Lisäksi jo valmiiksi hännän ja harjan selvittelyä, ettei lauantai aamuna olisi niin kova homma. Illalla sitten vielä varusteiden pesu ja rasvausrumba ja jännittämistä.

Lauantai aamuna kello soi klo 07.30 ja aamupalat nassuun kamat autoon ja tallille. Tallilla oli tytöt jo ponia laittelemassa valmiiksi ja Noa oli sisällä odottamassa. Aloin siinä harjailemaan, laitoin putsit etusiin, katsoin kaviot ja kengät läpi ja loimen päälle. Hännän ja harjan selvitin myös ja jouhien selvitysaine voisi olla aika kova sana. Sitten eikun kamat autoon, kopukat koppiin ja menoksi kohti muhosta.

Perille päästiin ja tilat näytti vähän ahtailta, mutta ei pahasti. autokin saatiin kätevästi semmoseen paikkaan, että pääsi kahta kautta kulkemaan. Noakin vaikutti hyvin rauhalliselta. Minä en. Kaikki kammot tuli mieleen. Vaikka jätkä käyttäytyi hyvin. Ratalle meni fiksusti mitä nyt vähän virtasan olosena ja ratalla toimi hyvin. Traktorin ohituskin meni ilman muttia. Ohjille vaan paino melkoisesti.

Sitten oli Elliotin lähtö, jossa joka poni laukkaili vuoron perään. Elliot tuli rehdisti kuitenkin toiseksi. Hieno poika! Tytöt kävivät hakemassa rehusäkin Elliotille.

Sitten tuli Noalla esittelyyn lähdön aika. Mulla jännitys huipussaan. Osaako se käyttäyty? Pysyykö se ravilla? Kulkeeko se mihinkään? Esittelyyn mennessä Noa sitten veti kilarit. Ja jälleen kerran kunnolla. Pukkasi kärryt ojaan ja hyppi pystyyn. Tokeni onneksi ja kuski handlas tilanteen todella hyvin ja esittelyn ja pruuvin veti sitten ihan kuin hevoset.

Lähtö toimi linjalähetyksellä eli suoraan esittelystä hevoset järjestäytyy omille paikoilleen, kiihyttää ja "Yksi, Kaksi, AJA!" ja sitte mennään. Ennen ensimmäistä kurvia Noa oli ottanut jo paalulta lähteneen kaksikon kiinni. Vauhti oli todella rauhallista. Etukurvissa Noaki näytti hölkkivän todella helposti. Toisella kierroksella vauhti kiihtyi hieman, muttei mainittavasti. Sitten takasuoralla toiselle ja kiriin. Takakurvissa pikku laukat, jotka tippu äkkiä alas. Tainnut koulun väännöstä olla hyötyä? Yksi laukkasi pitkiksi porukasta ja Noa toiselta kiri KÄRKEEN! Sitten toiseksi tullut numero 2 nousi toiselle ja yritti kiriä, mutta ei. Noa voitti! Se VOITTI!

Mahtava tunne. Itku kurkussa ja huusin kuin syötävä olkoon vain harkkarit se ei ole ikinä voittanut mitään ja nyt se voitti. Vielä kärrylähdössä. Kysyin kuskilta loimitetaanko ja päätettiin kokeilla. Nätisti antoi loimittaa ja veti voittaja esittelyn. Minä hölkkäsin vierellä ja pyyhin silmiä vedestä. Sitten varikolle, loppukävelytykset ja varusteita purkamaan pois päältä. Mahtava huuma. Mikä tunne!

Olin ehkä jo luovuttanut haaveilun voitosta, mutta sieltä se tipahti. Hieno loimi vielä ja rehusäkki. Tallinpitäjä oli veikannut ilmais totossa Noan lähtönsä voittajaksi ja voitti vielä muffinseja herkkuarvonnasta. Aika hyvä päivä eikö? Kelpasi ajella tallille takaisin päin. Muhokseltakin oli todella lyhyt kotimatka.

Pienestä voi olla iloinen ja kannattaa. Olen hoitanut Noaa vuodesta 2003 ja omistanut sen vuodesta 2005. Se on aika pitkä aika. Se on aika pitkä yhteinen historia ja paljon aikaa on käytetty treenaamiseen, opettamiseen, hoitamiseen, ylläpitämiseen tarvittavien rahojen kasaan haalimiseen, huomisesta huolihtimiseen ja myös hauskanpitoon. Nyt se palkittiin ja roimasti. Lisään kuvia jahka moisia saan. Itsehän en tajunnut edes kännykällä ottaa kuvaa missään vaiheessa.

Voitettiin hieno Ojantakasen perhekotien loimi ja rehusäkki. Loimi tulee seinälle ja takuulla. Rehusäkin saa itse "kilpahevonen" tietenkin. Elämäni ylpeys.

En halua väärää kuvaa antaa kenellekään. Ymmärrän kyllä, että aika ei ollut erikoinen ja tilanne olisi eri, jos lähdössä olisi ollut kaikki hevoset paikalla, mutta en välitä niistä. Rehti voitto silti ja poissaolevat eivät olleet minun syyni. Haluan olla iloinen, koska voitto on voitto ja mahtavalta se tuntui silti. Ne jotka tietää Noan ja minut ja vielä Noan taustat ymmärtää kyllä iloni.

Tässä vielä tulokset Noan lähdöstä:

1. Ex Nocturne / Erkki Paaso 38,0
2. Mr Onslow / Tuomo Vimpari 40,2

Vic Afeidas / Aimo Rasmus HLP 3

Auropeus / Harri Vimpari POIS
Sally Exact / Jyrki Aho POIS
Wildwest Robert / Kristiina Aitta POIS


Täältä löytyy koko ravien tulokset.


Kiitos Muhoksen ravinaiset ja Muhoksen raviseura hyvistä raveista!

Hirviä vaiko hevosia?

Viikonloppuna tuli aika ajankohtaseksi miettiä näitä maastoilu ja ajotreeni turvallisuusasioita uudestaan.

Kunnollisia heijastimia ei voi olla liikaa. Itse hankin Noalle Hööksiltä heijastinloimen ja ryntäisiin on vielä rintaremmi heijastin. Jalka heijastimia en kauheasti arvosta, kun jäävät kahlatessa pusikkoon. Mutta jalkaheijastimiksi tarkoitetut on älyttömän hyviä kärryihin. Siispä aina, kun liikutte pimeällä ja miksei valosallakin kunnolliset heijastimet niin hevoselle kuin ratsastajalle. Mitä enempi sitä parempi. Ne kaakit ei siellä auton valoissa loista kuin fosfori vaikka niille mitä syöttäisi.

Ratsastajan tärkein varuste ällin lisäksi on kypärä. Satulat, suitset, saappaat tms. on aivan sama kunhan on kunnollinen kypärä, joka on sopiva ja ehjä. Jos olet kypärällä tippunut kannattaa sen kuntoa tarkkailla se on halvin mahdollinen henkivakuutus. Ja ne Facebookkiin laitetut "otin kypärän pois vain näitä kuvia varten"-kuvat on naurettavia ja antaa erittäin huonoa esimerkkiä nuoremmille. Se sekunti, kun otatte kuvaa voi jossain joku paukahtaa, hevonen hyppää pystyyn ja lässähdät takamuksen kautta selälleen maahan ja pahimmassa tapauksessa päähalki.

Varmaan kaikilla on ollut ongelmia mopojen, autojen, traktoreiden yms. muiden liikenteessä pörräävien härpäkkeiden kanssa. Ensinnäkin, jos on mahdollisuus ja hevonen pelkää ihan tosissaan eikö kannattaisi nähdä vaivaa ja tallilla maasta käsin totuttaa asioihin? Lisäksi, kun moinen tulee aina vastaan on väistämisvelvollisuus kummallakin. Itse en ainakaan, jos laidemmas on mahdollista mennä, mene minkään pörrääjän ohi asenteella "kyllä se mua väistää ja pysähtyy mulla on hevonen". Niinhän sen kuuluukin tehdä, mutta miksi sinun ei tarvisisi? Aina jos hevonen on säikky ja on mahdollista väistäkää laijemmas. Kelkan jäljelle, pusikkoon, polulle, pihalle,m tien pätkälle jne. Ja jos se hevonen kakkii siihen pihalle, jos on ollut pakkotilanne siihen väistää siivotkaa ne jollain. Potkikaa vaikka ojaan, jos ei muuta.

Mopoilijoiden, kelkkailijoiden ym. pieni asia on pysähtyä ja sammuttaa pörisijä, kun tulee hevosia vastaan ja ohitus sujuu rauhallisesti ja turvallisesti. Heveonen kun on jopa vaarallisempikin eläin mitä hirvi. Muistakaa, että hevonen voi myös potkaista esim mopokuskia. Ja jos kelkkakuski hevosen säikäyttää on sen ratsastajan/ohjastajan henki kelkkakuskin käsissä. Oletko valmis ottamaan syytteen kuolemantuottamuksesta? Oletko valmis miettimään lopun elämäsi entä jos olisin? Olisiko pitänyt?

Henki ei ole halpa kampe. Sitä kun ei saa takaisin vaikka minkä tekisin. Tosi asia kun on se, että jos hevonen säikähtää siitä on leikki kaukana. tokihan joku voi sanoa, että hevoset tulisi liikuttaa aidatuilla alueilla, mutta jos näin on sitten myös kaikki mopot, kelkat, motocross pyörät ym. laittomiksi tai luvat liikkua vain aidatulla alueella. Hevoshommakin kun on harrastus siinä missä muutkin ja monelle todella tärkeä harrastus, henkireikä tai jopa elanto.

Hevonen ja ratsastaja eivät kuitenkaan jumalia ole. Muistakaa myös se. Siinä missä muiden täytyy varoa ja väistää hevosta täytyy myös ratsastajan olla varovainen. Varsinkin, jos hevonen saattaa potkia täytyy ratsastajan olla ohituksissa hereillä ja ohjat kädessä. Tai jos hevonen on mallia kuuha ja saattaa steppailla sivulle täytyy ratsastajan ottaa se huomioon esim lastenvaunuja tms ohittaessa. Ylipäätänsä pitäkää ne ohjat käsissä, kun ohitatte jotain mikä voi aiheuttaa vaaratilanteen. Mikään, painotan vielä mikään, hevonen ei ole niin turvallinen etteikö se voisi säikähtää jotain ihan tuttuakin.

Myös muille tiedoksi, että hevonen voi säikähtäessään kääntyä vaikka pelättävää asiaa kohti, koska säikähdyksen voikin aiheuttaa joku muu kuin ensin on ajateltu. Se vois myös käydä tarpeeksi pelätessään esim rälläävän mopopojan päälle tai potkaista.

Nyt voisin kertoa miksi moisia ajatuksia ja mistä tämä turvallisuuskouhotus sai alkunsa.

Viime sunnuntaina lähdimme ystäväni kanssa ajamaan. Aisoihin laitettiin Hulmu (jonka tulen vielä perinpohjin esittelemään onhan se yksi elämäni hevosista) 28-vuotias suomenruuna. Perään tiuhtiksi otettiin vielä Ene tallinpitäjän tyttöjen ravishettis. Komein poni koko Oulussa, jos minulta kysytään.

Ajateltiin käydä ihan käyntilenkki Hulmun verryttelyksi. 6 kilometriä vain, koska Hulmu ei kauhean nopea kävelijä ole. Päästiin toiseen päähän ja käännyttiin takaisin. Ilma oli hyvä ja fiilis samoin. Paitsi Enellä, jota kiukutti, kun Hulmu lähti kävelemään niin reippaasti, että pieni joutui ravailemaan perässä.

Sitten siinä maatilan takana huomattiin, että risteyksestä tulee vastaan aura-auto. Nousin kärryille seisomaan ja heilutin kättä, että aurakuski hoksaa meidät ja menee laitaan ja hieman hiljentää. Miksipä Hulmu moista säikähtäisi, mutta sitten huomasin,c että aurapa ei juuri hiljentänyt. Laitaan meni kyllä, mutta turhan reipasta tuli silti vastaan. Löin ohjat ystävälleni käteen, että hyppään taluttamaan, jotta varmasti päästään turvallisesti ohi ja kohdalla tein suoran reklamaation asiasta fiksusti kansainvälisellä käsimerkillä kertoakseni, että "Haista huilu voisitko hieman varoa!". Aurakuski päätti lyödä liinat kiinni siihen pisteeseen. Auton perä ja sirotin lähti tulemaan kohti. Ystäväni huusi "Ei saa***a se peruuttaa päälle!" Lähdin taluttaen ravuuttamaan Hulmua kauemmas, että päästään alta pois. Aurakuski huusi "Mitä vi***a sää näyttelet?!", johon minä fiksuna tyttönä vastasin "MITÄ VI***A SÄ PERUUTAT PÄÄLLE!" niin kovaa, että keuhkot soi.

Ravuutin vielä hetken, että päästään varmasti selville vesille sitten oli pakko kävellä ja rauhoittua hetki. Grillin mutkassa aloin miettiä, että mitä tehdään. Päätettiin jatkaa suoraan, kun samantein ystäväni sanoi "Nyt se aura tulee ja saa***a se tulee muuten ja LUJAA!" Lähdin taluttamalla juoksuttamaan Hulmua turvaan. Lasiliikkeen piha sinne siis! Saatiin koko reteli juuri ja juuri turvaan. kun aura meni ohi ja kovaa. Ymmärrän, että aura-auton tulee ajaa aika reipasta, että lumi lentää kauemmas eikä keräänny auraan, mutta silti. Säikähdettiin. Ja pahasti.

Lasiliikkeen pihalla siinä sitten törrötettiin ja mietittiin, että mitä tehdään. Eikun soitto hätäkeskukseen, että mitä tehdään. Hätäkeskuksesta ohjeet, että kotia kohti ei oikein muutakaan voi ja jos aura tulee vielä vastaan niin heti soitto hätäkeskukseen ja poliisi paikalle. Ystäväni heitti minulle Hulmun ohjat, että sidoin ne aisaan kiinni. Taluttamalla kotiin, jotta päästään turvallisesti, kun ei tiedä mitä siellä vielä tulee vastaan. Itkukaan ei ollut kaukana.

Eräällä pihalla oli sitten vanhempi mies, joka oli nähnyt tapauksen. Hän osasi kertoa, että risteyksiä siistivät traktorit ovat samaa firmaa ja heiltä kysyä mikä yritys tiet auraa. Sain pysäytettyä erään traktorin (tai mikä lie se pikku pörrääjä olikaan) ja kysyin kuskilta mikä on firma ja kerroin tapahtuneesta. Tuiran kiinteistöpalvelu. Kiitos ja matka jatkuu. Vielä yksi traktori ja sen jälkeen oltiin onneksi kuivilla.

Maanantaina soitin Tuiran kiinteistöpalveluun, jossa vastattiin erittäin fiksusti ja asia oli tiedossa jo ja läpi käyty. Sovittiin, että rikosilmoitus tulee asiasta kuitenkin ko. henkilölle, mutta muilta osin yrityksen suuntaan asia loppuun käsitelty, koska yrittäjä oli erittäin perillä miten hevosten kanssa toimitaan liikenteessä ja oli asiasta myös kertonut työntekijöilleen.

Tiistaina kävin poliisiasemalla. Menin rikosilmoitusta ensin tekemään jokseenkin vaikean oloisena ja mietin ottavatko tosissaan. Ottivat kyllä onneksi. Rikosilmoitus tehtiin ja vielä katsottiin läpi, jotta nähdään että koko asia tulee oikein ylös. Sain mukaani paperit asiasta.

Onneksi selvisimme sentään säikähdyksellä. Jos aisoissa olisi ollu Noa olisi rysähtänyt ja oletettavasti todella pahasti. Onneksi vuokraajat ovat fiksuja ja tietävät mitä tehdä maastoillessaan tuon heikkohermon kanssa. Tarinan ja tapahtumien vuoksi varmaan ymmärtänette miksi vauhkoan nyt turvallisuusasioista? Jokainen väistää jokaista, jokainen käyttää kypärää ja jokainen käyttää heijastimia. Myös ratsastuskoulun hevosilla. Jos ratsastuskoululla ei ole varaa ostaa heijastimia millä ne hevoset sitten elätetään? Ei ne heijastimet niin kalliita ole.

Aa. Meinasinkin unohtaa. Vielä lisäksi. Turvajalustimet ja ehjät hyvälaatuiset ja kuntoiset jalustinremmit. Ei varmaan tarvitse perustella miksi? Samloin myös hyväkuntoinen ja ehjä mahavyö ja ohjat, jotka kestävät varmasti käytössä napsumatta poikki, aukeamatta tai ilman että mitään muutakaan tapahtuu juuri H-hetkellä, jolloin sitä häviten odottaa. Myös kuolaimien kunto kannattaa tarkastaa aika-ajoin, jotta ei tapahdu mitään kamalia.

Hevonen on iso eläin ja saaliseläin. Säikähtänyttä shettistäkään ei pitele mikään niin miksi sitten hevosta pitelisi? Tehdään harrastusturvalliseksi itsellemme ja toisillekkin.

Kakasta valittajat! Kerätkää kompostiin tai kukkapenkkiin ne. Kyllä alkaa kompostissa tohina käymään ja pelargoniat kukoistamaan. On nimittäin tuhottoman toimiva lannoite tuo hevon kakka.

Super talleilu viikko super pakkasineen

Ajattelin antaa nyt tässä aamutallin jälkeen ennen sonnan luontiin hiipimistä luovan puoleni lentää ja kertoa meidän kuulumisista. En vain tiedä mistä alkaisin. :) Hirveästi on tapahtunut viime aikoina ja mun kirjotusinspis on tullu esiin aina väärään aikaan.

Noh.. Ensinnäkin. Kirjoitan Jäälistä. Olen täällä talo- ja tallivahtina ja huolehtimassa isäntäväen koirasta, ku tallinpitäjät tyttöineen lähti reissuun. Pääsivät katsomaan sen Apassionatanki mihin minä en ole päässyt ikinä. Reilua. Sitten vielä etelän maan lämpöön. Enkä tarkoita vain hankoa vaan oikeasti etelään. Ehkä hieman olen kateellinen, mutta toisaalta myös täällä on ollu mahatava majailla, pakkasista huolimatta. Kaverini Minna oli kanssani täällä su-ke ja oli hauskaa. :) Tallihommatkin sujui kahdestaan paljon rivakammin.

Eilen sitten Minna lähti ja jäin yksin. Oli illalla muutes hiukka vaikea laittaa nukkumaan. Varsinkin, kun Tiuhti (koira) taas alkoi murisemaan ja haukahti omiaan. Minä sitten valvoin puolet viime yöstä. Ajattelin sitten tänään vetää kunnon aktiivi päivän, että illalla lähtee taju jo iltapalaa tehdessä niin saa nukuttua. Huomenna illalla tuleekin sitten Kirsi viikonlopuksi.

Juha on kotona huolehtimassa Jarkon kouluun ja kulkee sieltä töihin. Ette usko kuinka ikävä ihmisellä yhtä ukon köttöstä voi olla. Varsinkin, kun eilen illalla ei oikein muuta ajateltavaa ollut. :( Mutta maanantaina meen kotia niin joskos keskittäisin tämän ajan nyt Noaan täysin.

Siispä asiaan eli nelijalkaiseen otukseen nimeltä Noa, jota tämä blogi alunperinkin koskee. Mustaa pientä pirulaista, joka toisina päivinä repii hermon riekaleiksi ja toisina päivinä on kuin ihmisen ajatus. Kaippa se tietää millon voi kokeilla rajojaan ja millon pitää piristää. Tai sitten nuihin elukoihin on asennettu sisälle semmoinen tutka, että jos yhtään ihmisen into vaikuttaa hiipuneelta hetkellisesti niin säväytetään oikeen kunnolla, että "osaan tätä ja tätä, kun vaan osaat ratsastaa tai käsitellä oikein ja saada ulos sen minusta" ja taas mennään. Taas suunnitellaan tunteja ja kesän kisoja ja kaikkea. Tosin mulla ei into oo hiipunut kuin ehkä sen verran, että pelkään, että on menty tässä levon aikana takapakkia. Sehän onkin levossa ollut hurjat 6 päivää. Varmaan taantunut pikku varsaksi sillä välin? Mitä veikkaatte?

Mutta mihin minä olen sitten taantunut sillä välin? Tolloilen kentälle mennessä sitten taas kahta kauheammin? Pitää varmaan tuossa aamupäivällä käydä hetki kentällä, jos saan aikonaan väännettyä muut hommat ja käsittelyharjotukset.

Lyhyesti kerrottuna tässä välissä on ollut koulukisat naapurissa, joista tuloslapun skannaan kaikkien naurettavaksi tässä joku päivä ja liitän tänne. Tulos oli 47,7% ja ratana C-merkki. Itse olen tyytyväinen hevoseen kaikin puolin. Vaikkakin ilman ääntä se on hyvin hyvin turra pohkeelle. Pitäis joku mykkä laittaa sinne selkään treenaamaan tai mulle tennispallo suuhun. Tai sitten vaan opettelen ratsastamaan ja hevosta kuuntelemaan enempi.

Pääty-ympyrät kuului laukata. Kaksi kumpaankin suuntaan. Noa nosti laukan. Sitten takanen lipesi. Minä idiootti en tajunnut, että eihän se sitten enään laukkaa nosta ilveelläkään. Ei se nosta lenkilläkään laukkaa kunnolla, jos on kompuroinut. Menin sitten hitsaamaan sitä laukkaa ja pääty-ympyröistä tuli semmoset minit. Kuvissakin näkee kuinka sääjän laukkaa ja istunta läsähtää. Tosin niitä kuvia pystyn lataamaan vasta kotona.

Harjoitusravi oli mulle tuskaa. Muttei niin tuskaa kuin se on ollu aiemmin. Joko mä oon oppinut jotain tai sitten Noa vaan ravaa hitaammin. Toki hypin siellä, ku pottusäkki, mutta en kuitenkaan vielä heilunut ja huojunut lisäksi. Ainakaan niin pahasti kuin ennen.

Mutta se kisoista, kun ajatuskin kerran harhailee niin siirtykäämme tähän päivään ja käsittelyyn. Tänään ajattelin tehdä oikein urakalla kaikenmoisia käsittelyharjotuksia, kun tallille menen nimittäin herrapa ei kuuntele enään ihan niin priimasti kuin aiemmin. Aamulla vähän harjoteltiin portista menon kans huvikseen niin se oli käsitellessäkin ihan mykkä. Helppohan se on, mutta minulle kun se pelkästään helppo ei riitä vaan aina pitää saaha hiottua lisää ja lisää.

Viime vuosina kun en niin ahkerasti Noan kanssa ole värkkäillyt ja nyt olen innostunut taas niin olen todennut, että siitä on tullut todella turra ja mitäänsanomaton käsittelyssä. Peruskiltti, perushelppo, mutta ne mitä joskus harjoteltiin säännöllisesti on unohtunut. Siispä niitä tänään palautellaan takaisin mieleen. Liekkö se auttaa ratsastukseenkin sitä minä en tiedä, mutta sittenhän se selviää.

Enimmäkseen ajattelin tehä väistättämistä (etu ja takapää kummaltaki puolen) pakittamista ja ylipäänsä katsotaan kumpi se oli se pomo ja ketä sen Noan pitikään kuunnella. Noita on hankala selittää, koska en oletettavasti tee niitä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta teen ne Noaa lukien ja tutkien ja sille taas vaikka ratakiskosta vääntäen selitän mitä haluan sen tekevän ja miten. Joskos edes hetki puhuttaisiin samaa kieltä. Joskus nuorempana tehtiin vastaavaa paljon ja se tunne oli mahtava, kun pieninkin ele ja Noa ymmärsi sen. Ääntä ei juuri tarvinnut, vain oikea liike oikeaan suuntaan oikealla hetkellä.

Voisin samalla kokeilla oppiiko se seisomaan paikallaan silloin, kun narun puottaa maahan ja seuraamaan sillon kuin niin haluan. Haastetta elämään. Tai oppiihan se, mutta löydänkö mä oikear avaimet opettaa. Toisaalta vaikka varmasti kämmin miljoonaan kertaan on asioita maasta käsin mukavampi opettaa noin kun ei ole valmista "tsip-tsap-tsup kun teen näin se oppii sen tsöp" ja samalla oppii lukemaan tuota hevosta. Miten se liikkuu, miten se reagoi mihinkin ja mitä tein, kuns e reagoi noin.

Ajatus taas harhailee niin alampas laittamaan konetta kiinni ja hiipimään talliin siivoamaan 4 karsinaa ja tekemään kaikki muutki hommelit valmiiksi. Rustailen taas kunhan tulee semmonen olo.