Iik! Sarkoideja!

Kuulostavat joltain ufomaisilta olioilta eikö? Tai ällöjätti ötököiltä. Tai sitten semmosilta pikkuruisilta joita on sadoittain, miljoonittain ja taas tuhansittainkin vielä päälle. Ei kuitenkaan. Ällöttäviä ovat kyllä, mutta ei mitään edellämainituista. Tai se riippuu miten ottaa. Ufojen karkoitukseenhan on nähty monenmoisia elokuvia vuosien ja vuosikymmenten aikana ja paljon. Ehkä eniten uskon kuitenkin Mel Gibsonin Sings:iin ja jos uffomiehiä näen heittelen niiden päälle vettä jollain. Ötököihinhän taas toimii Raid. Ryömiviin, lentäviin ja varmaan hyppiviinkin. Siispä pysymme niiden kohdalla noissa toimintamalleissa eikö?

Sarkoidit sen sijaan. Noalle tuo pienen pieni nykyrä ilmestyi mahan alle jo kaksi vuotta sitten (ja nyt kukkahattu tädit vetää sen lypsykoneen putsaussuttulan kurkkuunsa ja on viisastelematta siellä). Toki patti ihmetytti. Ensin luulin ötökänsyömältä tai vastaavalta, koska se oli kooltaan onneton. Pikku rillin päätä pienempi nökö. Ei kai semmonen voi olla vaarallinen? Toki välillä on vähän ihmetyttänyt mikä se on ja miksi se ei lähde mihinkään ja ennen kaikkea mitä sille pitäisi tehdä? Aikaa kului ja aina välillä vilkuilin moista nykyrää, mutta eipä se näyttäny kummentuvan. Kunnes sitten yksi päivä totutusti sitä vilkaisin ja sepäs olikin kasvanut räjähdysmäisesti. Nyt se oli jo marmeladikuulan (yök, ne on muuten harvinaisen oksettavia) kokoinen lättänä laatta. Oli tieto, että päästään klinikalle rokotuksille tallinpitäjän kyydillä niin tottahan sitä samalla sitten katsotaan mikäs mokoma lätyskä on ja mitä sille pitäisi tehdä.

Aiemmassa tekstissä kerroinkin, että kyseessä oli sarkoidi. Olen nyt käyttänyt aikaani ihan kiitettävästi tässä viikonlopun aikana tiedon hakemiseen. Vaan eipäs netti kerrokaan paljon mitään! Muutama hassua tekstiä. Siispä tongimme niistä kaiken tiedon mitä suinkin saamme. Samoin keskustelupalstoista, blogeista ym. saatava kokemuskohtainen tieto on hyväksi. Kaikki tietohan tulee aina kyseenalaistaa, mutta silti pitää olla avarakatseinen ja valmis kokeilemaan ja ennen kaikkea oppimaan uutta ja se mikä toimii yhdelle ei välttämättä passaa toiselle. Siispä. Yritän perään koota paketin siitä vähäisestä tiedosta mitä olen löytänyt ja sitten vielä lopuksi linkitän kaikki sivut mitä olen kyseistä aiheesta tässä lueskellut. Ja se mitä olen lukenut niin sitä ei löydy häävin paljoa.. Ikävä kyllä.

Allaolevat tekstit ovat siis lopussa mainituista lähteistä ja siten kirjoitettu kuten olen ne ymmärtänyt.

Sarkoidi on hevosen yleisin ihokasvain, sen taustatekijäksi epäillään virus-infektiota. Ne ovat sarveistunutta materiaalia, joka tunkeutuu paikallisesti ihoon ja tuhoaa normaalin kudoksen. Niitä pidetään melko hyvänlaatuisina kasvaimina, vaikka ulkonäöltään melko karuja ovatkin. Ongelmaa sarkoideista tulee yleensä vain silloin, jos ne ovat herkästi hankautuvassa paikassa kuten satulavyön, suitsien tai rintaremmin alla. Jos sarkoidi ei hankaa tai häiritse hevosta, ei hitaasti kasvavalle kasvaimelle tarvitse välttämättä tehdä mitään sillä poistettaessa ne uusiutuvat herkästi. Sarkoidit voidaan kuitenkin poistaa koosta riippuen joko kirugisesti, jäädyttämällä tai ns. "hirttämällä". Lisäksi on myös olemassa salva (Xxterra), jolla voidaan hoitaa ihon tasalla olevia sarkoideja. Suurimmasta osasta hoitomuodoissa on saatu suht hyviä tuloksia aikaan, vaikka sarkoidi herkästi uusiutuva onkin on useammalla hevosella kasvain poiston jälkeen myös pysynyt poissa. Toki on myös tapauksia, joissa hevonen on jouduttu lopettamaan sarkoidien levittyä liikaa ja haitattua myös sisäelimiä, vaikka se suhteellisen harvinaista onkin.

Lisäksi löysin tietoa mahdollisesti kasveilla tapahtuvasta hoidosta, jolla enempikin ennaltaehkäistään ja hidastetaan kasvainten kasvua. Mm. on mainintaa, että olisi hyvä syöttää vertapuhdistavia yrttejä/kasveja (mulle juntille ne on sama asia) sekä myöskin on lueteltu, että mm. tyrni, valkosipuli, sarviapila, auringonhattu yrtti, takiainen, koiruoho sekä mesiangervo ja kehäkukka olisivat kasveja joilla on taipumus hoitaa kasvainten aiheuttamia muutoksia. Vertapuhdistavien kasvien syöttäminen kuureittain olisi varmasti muutenkin hyväksi aika-ajoin sillä kierreltyään suolistonseinämissä veri sisältää hyvinkin paljon erilaisia ravintoaineiden mukana tulleita, sekä suoliston bakteerien muodostamia myrkkyaineita ja bakteereja. Veren kulkiessa maksan läpi, ja maksan toimiessa hyvin, sieltä poistuessaan veri on hetken aikaa lähes steriiliä. Pahanlaatuisiksi muuttuneet solut ja virusten saastuttamat solut poistuvat myös verestä maksan sinusoidessa (olisin vaihtanut sanan "suomenkieliseen" vaan eipä ollu mokomasta hienoudesta mitään hajua mikälie?) olevien luonnollisten tappajasolujen ansiosta.


Tässä on kaikki se hurja tieto mitä sarkoideista löysin. Mikäli tiedät lisää kerrothan minulle? Otan kuvia Noan sarkoideista ja paranemisesta ja tulen kirjoittelemaan ylös kaiken muunkin tiedon mitä asiasta löydän. Ilmeisesti kuitenkin sarkoidit on niin vähän tutkittu juttu, että lisätiedon saaminen mielellään suomenkielellä voi olla aika pitkässä kuusessa. Alla vielä linkit mistä tietoni hain. Kiitos myös "apujoukoille" keiltä kysymällä sain lisää tietoa mitä lukea ja tonkia.

hevonen.nettisivu.org/veren-puhdistaminen/

http://www.hyvinkaanhevossairaala.fi/fi-fi/suomeksi/tietosarja/ihosairaudet.aspx

http://www.eq-kemppi.fi/index.php?page=xxterra

http://www.hevosyrtit.com/3 
(Hox! Better Skin. Olisikohan apua tuosta tai vastaavan tyylisestä omavalmisteesta?)

http://www.luontoaidinhevoset.com/keskustelu.html/1144?c=0&showmsg=2684&new_message_sent

http://www.hevostohtori.fi/fi/artikkelit/27-ihosairaudet

Lisäksi googlella löytyi myös sivuja, joissa oli erittäin hyviä kuvia sarkoideista. Toivottavasti tästä on apua jollekulle vastaavan taudin uudelle tuttavuudelle.

Hiittiravit ja klinikkareissu

Keskiviikkona eli toissapäivänä oli Äimärautiolla hiittiravit mihin innostuin Noan ilmoittamaan kärrylähtöön. Sarjana oli 2100m tasoitusajo 1.25,0. Porukkaa Noan sarjassa oli yhteensä 11 valjakkoa. Eli ihan mukavasti. Noan tulos oli 1.25,7 ja sijoitus kuudes.

Hiittiravien ideahan on siis lyhykäisyydessään, että ajetaan lähdöt normaali ravien lähetystavoilla (tasoitusajo=voltti ja ryhmäajo=auto) ja matkoilla. Sarjamäärityksissä on ajat mitä ajetaan ja tarkoitus ei ole ajaa kilpaa kilpaa vaan porukassa. Hevoset pääsevät hakemaan rutiinia lähtöön ja hiittaamaan porukassa. Varsinkin nuorille starttarin aluille ihan äärettömän nerokas systeemi. Lähtöjä on monen tasoisia niinkuin on hevosiakin ja mitä ehdin sen yhden lähdön näkemään siinä ainakin ajettiin viimeisen päälle fiksusti porukassa. Erittäin hyvää harjoitusta. Jotkuhan tuleman hiittareihinkin ajamaan verenmaku suussa voitosta ja väittävät, ettei poni/hevonen pystynyt menemään hitaampaa mikä on minun vähän hankala uskoa, jos olen juuri radan varresta nähnyt kuinka piiska viuhui kuin viimeistä päivää.

Itse olen henk.koht. erittäin tyytyväinen Noan suoritukseen. Lämmityksessä se oli vielä aika perus oma itsensä, mutta itse lähdössä ensinnäkin se ei kuumunut turhaa vaikka voltti uusittiin. Toki ratsunlaukkaa se oli ilmeisestikin siellä vetänyt jonkun verran. Lähdön se hölkki melko helpon näköisesti porukassa. Toki edellä menevän selkään liimautumista pitää vähän harjoitella lisää. Kävelytykset tapahtui narusta, koska meillä oli kaksi hevosta yksillä kärryillä liikenteessä. Se toimi oikein hyvin. Paremmin oikeastaan kuin osasin kuvitellakaan, koska Noa on aina kävelyttäessä ollut turhan hynttäsijä ja nyt narusta kävellä läpyteltiin erittäin nätisti. Ei voi muuta kuin olla ylpeä. Hieno Noa! Juoksi hienon hiitin, käyttäytyi hienosti ja ennen kaikkea näytti hienolta. Ainakin omaan silmään. ;)

Hiittiravireissu meni siis hienosti. Eilispäivän klinikkareissu ei sitten ihan niin hienosti. Noa kyllä käyttäytyi ja sitä kehuttiin paljon ja rokotukset onnistui ilman mitään probleemaa, mutta mahan alla ollut mökyrä, kun sen halusin, että katsotaan ja mahd poistetaan, paljaistui sarkoidiksi. Sarkoidi on siis hyvänlaatuinen kasvain, joka kuitenkin leviää ja kasvaa, jos sitä ei poisteta kunnolla. Poistamisesta huolimattakin se kyllä voi silti levitä. Poistoaika siirtyi ensiviikkoon, joten minulla on hyvin aikaa etsiä tietoa ja panikoida asiaa.

Nyt kuitenkin mars mars tallille. Kirjoitan vielä tässä joku päivä tarkemmin sarkoidista kaiken tiedon mitä löydän ja käsiini saan.

"Kato äiti, tuolla on krokotiili."

Kyllä! On mennyt maailma niin vallattomaksi, että minäkin klippautin Noan. Tosin en ihan krokotiiliksi sitä ajeluttanut (lue: siis kaikkia karvoja pois), mutta osan. Vauhtiraita kylkeen, että tuuletus pelais paremmin ja se ehkä lenkin jälkeen kuivuisikin joskus. Toki klippauksesta tulee se ikävä puoli, että joutuu ulos loimittamaan koko lopputalven joka päivä. Toisaalta taas kumpi on sitten pahempi se että se seisoo litimärkänä karsinassa aamupäivästä seuraavaan aamuun vaiko se että se joutuu olemaan takki päällä ulkona? Valitsen ehkä sen ulos takittamisen kuitenkin. Lisäksi keväällä mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan se saa olla ulkona loimetta jahka pakkasasteet alkaa pysymään tietyn rajan alla. toki kun nyt näin sanon minun tuurilla vielä toukokuussa on -30C ja 13 metriä lunta joka paikassa.

Noan klippasi Anniina Soramäki-Miettunen, jonka kotisivut löytyy täältä ja taas tarkempaa tietoa sivuilta klippaamisesta löytyy kohdasta "Hevosten klippaus!". Kannatti kyllä klippauttaa jollakulla, joka sen osaa. Minulla se olisi ollut varmasti jotain aivan hirveän näköistä, jos olisin itse sitä yrittänyt ajella. Toki Anniina teki homman sen verta soppeliin hintaan, että mahtoi tulla koko homma halvemmaksi mitä normaali klipperin vuokrakaan.

Maanantaina siis jos ajeltiin Noa, mutta tämä blongin päivitys taas ei ole oikein luonnistunut. Laitan kuvia tulemaan vauhtiraidasta tähän perään. Ensin kuitenkin kerron kokeilutuloksen tiistailta. Nimittäin tunti oli jälleen klo 9.45 ja yhen aikaan sain Noan takaisin pelkkä toppis ja kaulakappale päällä ulos. Toki olisin saanut sen ulos aiemminkin, mutta jäin taas itse tuheltamaan kaikkea enempi jos vähempi ylimääräistä. Kuten esimerkiksi ottamaan noita enempi jos vähempi surkeita kuvia siitä ja sen raidoituksesta.

Tiistaina oli ratsastustunti, joka meni työläästi. En ymmärrä miten onnistun tekemään yksinkertaisesta harjoituksesta niin käsittämättömän vaikean. Varsinkin se asetus. Millä sen oppisi paremmin? Jollain hevosella, joka asettuu, kun ajatus tai vaan työllä ja tuskalla? Aivot kyllä tietää mitä pitäisi tehdä vaan entä jos kädet ei tottele. Se ulkokäsi esimerkiksi. Miksi se lähtee sinne ulos tai kaulan yli ristiin tai ylös, tai älyttömän alas tai ei jousta tai on vaan hölttänänä ja ohjissa tuntumasta ei tietoakaan? Sisä käsi taas menee ihan liian ulos ja kurppaa ja kirraa ja purnaa ja kun pää sanoo "LÖYSÄÄ!" käsi kiskoo entisestään. Noa raukka. Ja ei. En ala nyt puolustella, että "ei se niin kamalan näköistä ole, kun sen olisi katsomassa miltä se kuulostaa." Kyllä se takuulla on ihan yhtä kamalan näköistä kuin miltä se kuulostaakin. Onneksi meillä on ammattiopettaja ja vieläpä hyvä hermoinen semmoinen. Joku muu saattaisi huutaa jo kentällä laidalla pikkasen isompaan ääneen ja erinäisillä julkaisukelvottomilla sanoilla höystettynä. mutta tämä tiistaista, koska jos jään liikaa jaarittelemaan ja on koko loppu viikkokin jäljellä tästä tulee taas hieman liian pitkä teksti.

Torstaina olikin sitten lepopäivä ja käytiin illalla ilman satulaa pikku käpsyttelylenkki ihan kaksistaan. Noa oli edellispäivänä polkenut kannan tarhassa. Ei onneksi paha, mutta en tajua miten se voi polkea kantaa ees vähänkään rikkomatta putsia. Ihmeellinen otus. Se haava oli tosiaan kuitenkin niin pieni, että mitään sen valtaisampia puhdistusoperaatioita se ei vaatinut.

Perjantaina sitten käytiinkin tosi pitkä hiki hölkkälenkki Ladyn perässä. Lenkin pituus oli varmaan heittoarviolta ehkä 15km tai vastaavaa, askellajina reipas ravi aikalailla koko matkan. Laukattiin meni matkalla pikku pätkät, mutta metässä tien pohja oli vähän epätasaisempi ja oli jo pimeää niin mentiin ravilla sitten suosiolla, ettei tarvi kompuroida. Noa menikin äärettömän hyvää ravia. Kotiinpäin kun sitten tultiin ja siinä vakiosuoralla otettiin ravipätkää Noa meni ihan järjettömän hyvin, eikä näyttänyt mitään väsymisen merkkejä. Tallillakaan ei juuri näkynyt väsymisen merkkejä vaan enempikin Noa tuntui villiintyneen koko lenkistä ja oli tosi hyvällä päällä. Vähän liiankin, että meinas alkaa välillä mennä jo hermo mokomaan vintiöön. Lenkin jälkeen laitoin vielä linimentit selkään ja kaksi loimea päälle, kun välillä meinannut selkää vähän aristella. Hyvin vähän, mutta hoidan mieluummin vähän etukäteen ennemmin kuin kadun myöhemmin. Hysteerikko en ole, ehei, pois se minusta. Vielä ennen tallilta lähtöä vaihdoin Noalle kuivan loimen niskaan ja kello alkoikin olla jo sen verta paljon, että kotiin meno alkoi houkutella.

Tässä lopuksi vielä kuvat vauhtiraita Noasta. Kuvat saattaa olla vähän hassussa järjestyksessä, mutta pääasia, että ne on nyt täällä.

Noan turri pyllyn päältä. Melko pitkää eikö?

Ei valtava, mutta pikku pikkuruinen vauhtiraita kuitenkin.

Tuuletus pelaa persiissäkin.

Noalla on kaulan alla rantu niinkuin pehmoleluissa, joissa se
viimeinen sauma ,mistä täytteet laitetaan, ommellaan käsin.

Rantua edestä päin. tuossa loimen päällä oli siis leipä mitä se havittelee.

Ainoa söpö kuva. Huomatkaa "uudet" pehmopäitset.

Ulos takki päälle. Viime viikolla ei vastaava onnistunut.

Vanha takki niskassa, kun uutta pitää vähän korjailla.
Hyvin palvelee vielä tämäkin loimi.

Laiskiaismaisuudesta kengurun loikkaan

Keksin niin hassun hauskan otsikon (ainakin omasta mielestäni), että oli pakko sitten alkaa kirjoittamaankin. Onhan tässä tapahtunutkin vaikka ja mitä. Ei nyt mahdottomuuksia, mutta perustreenausta.

Meillähän oli toissa päivänä tunti ja pääsin itse "korjaamaan satoa" eli huomaamaan kuinka hyvää ratsutukset on Noalle tehnyt. Samalla sain myös todeta, että eihän tässä nyt missään ankeuden alhossa ollakaan ja minäkin saatan joskus vielä jotain oppiakin. Suomeksi sanoen tunti oli älyttömän hyvä. Tehtiin pysähdyksiä ja siirtymiä ja vaikka kaikki ei nappiin mennytkään ja kädetkin meinasi jäätyä niin silti olen tyytyväinen.

Eilen sitten kentällä harjoiteltiin tunnilla opeteltuja asioita. Kaikki harjoitukset ei mennyt ihan yhtä nappiin, mutta olin tyytyväinen. Välissä meinasi jo ahneus iskeä, että teempä vielä pari, kun menee näin hyvin, mutta siinä vaiheessa muistin, että pitää lopettaa vielä kun menee hyvin, ettei molemmat väsytä ja sitten menee tappeluksi.

Harjoitusten lopuksi sitten kasasin taas sen n. 40-50cm korkean hirvityksen siihen kentän reunalle, lyhensin jalkkareita reijällä ja ei kun selkään ja menoksi. Ensimmäinen oli taas pahin ja kamalin. Toinenkin oli vielä kuolemaksi. Kolmas mursi jään sille kertaa, kun Noa laukasta likimain pysähtyi ja tuntui kuin se olisi hypännyt paikaltaan. Otin toiseen suuntaan neljä hyppyä, jotka kaikki pitämättä harjasta kiinni ja sitten vielä toiseen suuntaan neljännen, jotta siihenkin suuntaan viimeinen hyppy on onnistunut. Jälleen selvisin hengissä! Kuin ihmeen kaupalla tai siltä se ainakin tuntui. Vaikka viimeiset 4 hyppyä olin jo aika hurmiossa. Kivaahan se vaikuttaisi olevan. Lopuksi selästä alas, esteen purku ja talliin.

Tulisikohan vielä lisää tällaisia hyviä päiviä? Tuleehan?

Kauan odotetut kuvat ja videot.

Sain kuin sainkin nyt aikaiseksi alkaa väkertämään kuvat ja videot tänne. toivottavasti ne toimii niinkuin pitääkin. Kuvat on minun ottamia videot ei, mutta ne olen saanut sähköpostitse. Unohdin vain kysyä halusiko videoiden kuvaaja nimensä julkaistavan kuvien yhteydessä vaiko eikö. Mutta tässäpä ne nyt tulee. Oletko valmis?

Videot ovat siis kisoista Aaltokankaan ratsutalleilta. Toivotaan, että tämä nyt onnistuu edes melkein niinkuin elokuvissa.

Sitten ratsastuskuvia ihan meidän kentältä minun ottamana eli laatukin on sen mukainen. Kuvia oli ehkä neljäkymmentä ja nämä olivat ainoat jäljelle jääneet onnistuneet otokset. Tosin vaikkei näistä kuvista se täysin näy Noa teetti kyllä ratsastajalla jälleen töitä, eikä päästänyt mistään kohin ketään helpolla.

Älkää tosiaan masentuko kuvien laadusta. Opin vasta kuvien ottamista seuraavana päivänä, että kamerassa pitäisi olla joku semmoinen liikkuvan kohteen kuvaamiseen tarkoitettu valmisasennus homma. Meni muuten liki puoli tuntia löytää moinen kamerasta. Tekniikan ihmelapsi huomaattekos? Pitäisi varmaan enemmän olla kuvaamassa joka välissä kaikkia tallilla ratsastavia, jotta kuvat sitten jossain vaiheessa alkaisi onnistuakin. Mutta taidan siltikin olla hokara ja edelleen jatkossakin unohtaa kameran kotiin ja toisekseen taidan olla laiska ja keskittyä tallilla niihin tallihommiin, enkä hyppiä kameran kera pitkin maita ja mantuja.

Ratsastajien nimiä en julkaise ja kuten huomaatte kuvista on pää poissa ihan sen takia. Niissä siis alkujaan oli kuitenkin ratsastajan pääkin. Mikä voi kyllä kieltämättä olla vähän vaikea uskoa minun kuvaajan lahjoilla ja taidoillani.

Perustalleilua ja varustehuoltoa

Kerran otsikko ei nyt ota keksiytyäkseen, annetaampa sen puolen hautoa hetki. Josko siihen jotain keksisi viimeistään tekstin päätteeksi. Otsikko yleensä onkin se vaikein ja herkästi jos keksin hyvän otsikon jään sitten roikkumaan jokseenkin siihen, vaikka nämä jututhan rönsyilee aina ihan yli äyräiden.

Lauantaina oli Noalla lepopäivä ja kävin pikku mutkan ilman satulaa iltasella sen kanssa käpsimässä tietä pitkin. Oli helkatin kylmä, etten paremmin sanois. Eikä me kovin pitkää reissua tehtykään. Edellispäiväisen hikitreenin jälkeen vähän verryttelyä ei sen kummempaa.

Eilen sunnuntaina Emilia kävi "Noovailemassa", joten minä tein varustehuoltoa kotona. Suomeksi sanoen siis harjasin Noan sadeloimen fleecevuorin koirien karstalla läpi, jotta sain enimpiä karvoja pois pinnasta, etteivät ne päädy pyykkikoneeseen. Perusteellisen "karvanpoiston" jälkeen tungin loimen vuoripuoli ulospäin koneeseen peseytymään. Karvan määrä loimessa oli niin lahjakas ja se myös haiskahtikin aika ällölle niin taidan käydä sen karstalla läpi vielä uudelleen ja pestä vielä toiseen kertaan jahka se on kokonaan kuivunut. Muitakin pestäviä loimia löytyy ties millä mitalla, kun vain saisi aikaiseksi pyykkäiltyä.

Nahkavarusteet pitäisi myös liki kaikki pestä ja rasvata niin tallilla kuin kotonakin. Tallilla varsinkin. Olen laistanut moisesta hommasta niin, että jo hävettää. Huonossa kunnossa mikään ei ole, mutta kun mahavyötkin on nahkaiset niin niitä pitäisi vähän useammin huoltaa. Sitten ruoskin itseäni, kun en ole mokomia tehnyt. Vielä, kun olen niin turhankin tarkka miten ne pitää pestä ja rasvata niin en suostu muihin vaihtoehtoihin kuin, että teen ne kokonaan itse. Vaikka helpommallakin voisi takuulla päästä, mutta on niin paljon nahkavarusteiden pesutapoja, joita en voi sietää. Yksi pääperiaate on, että minun nahkavarusteita ei pelkästään rasvata ikinä vaan ne aina pestään ja sitten rasvataan. Niitä ei myöskään pelkästään pestä kuin pakosta.

Jälleen tylsä kuvaton postaus, mutta minkäs teet. Pitäisi aktivoitua ja intoutua tuon kameran kanssa sohlaamaan enempi niin saisi tästä blogistakin vähän mielenkiintoisemman.

Laittakaahan kommenttia, kun uusin vähän ulkoasua, että miltä näyttää. Mitään hienoa yläbanneria ei vielä ole ja tuskin ihan heti tulee, koska olen moisia aika huono tekemään, mutta toivotaan parasta pelätään pahinta.

Harjoittelua, treeniä ja jännitystä arkielämään.

Eihän se eilen se Noan harjoitusravissa istuminen ihan mennyt niinku elokuvissa. Se lähti joustavasti pienesti *poing-poing-poin*, seuraavaksi tuli vaihe, kun tasapaino millin verta horjahti ja jalat alkoivat sitoutua satulaan *ponk-ponk-ponk* ja sitten tajusin, että nyt pitää ottaa vauhti pois ja horjahdinkin jo ihan kunnolla ja seurauksena oli pari *tömps-tömps*. Ei kylläkään maahan. Ehei vaan Noa paran selkään. Ja kun ei ollut kukaan "pakottamassa" niin sehän sitten vähän niin kuin jäi melkoisen vähälle koko harjoitusravin harjoittelut. Miksi sitä päästääkään itsensä niin helpolla heti, kun kukaan ei ole neuvomassa?

Tehtiin sitten ihan kevyessä ravissa voltteja ja pyrin ratsastamaan mahdollisimman selkeitä teitä ja suoralla hevosella. Tiedä häntä sitten oliko se kovin häävin näköistä hommaa, mutta yritettiin ainakin. Lisäksi tehtiin siirtymiä pysähdyksiä ja käynti ja ravi siirtymiä. Lisäksi tehtiin myös suoria teitä kentän poikki ristiin rastiin. Tiedä häntä menikö harjoitukset kuin elokuvissa, mutta eikö sitä sanota, että se harjoitus tekee se mestarin tai ainakin vähemmän tunarin? Tavoitehan tässä olisikin oppia ratsastamaan vielä joku kaunis päivä.

Kouluharjoitusten jälkeen olikin se jännittävä osio tiedossa. Päätin nimittäin jo kentälle mennessä vakaasti, että on se päivä, kun hyppään Noalla pari kertaa 40-50cm kokoisen esteen kumpaankin suuntaan, että saisin tämän hyppykammon vielä joku kaunis päivä hoidettua peräti liki kokonaan pois ainakin noiden pienempien esteiden osalta. Toteutinkin aikomukseni ja väsäsin valtavan hienon esteen (meillä kun ei mitään viimeisen päälle estekalustoja ole), joka oli sen 40-50cm korkea ja ei kun selkään ja menoksi. Voin vannoa, että ensimmäinen este muutes oli kamala! Ensimmäisen kuitenkin selvisin hengissä toki pienen paniikki älähdyksen kera. Sitten oltiinkin kohta jo uudestaan nokka kohti estettä, koska Noa lähti onnesta soikeana kiikuttamaan minua ympäri kenttää hyvinkin reippaalla laukalla. Positiivista oli, että minun ei tarvinnut toimia kuin jarruna ja ähistä tuskissani "elä kaahaa niin lujjaa, ku mää kuolen sydänkohtaukseen, jos en muuten". Miten noin pienen esteen hyppääminen voikaan olla noin kamalaa?

Kumpaankin suuntaan hyppäsin kolme kertaa moisen kammotuksen ja kumpaankin suuntaan kolmas hyppy onnistui jo ihan hyvin. Noakin hyppäsi suht nätisti. Liekkö ois tajunnut, että tuo emäntä sohlaa tuolla selässä niin pakko kait se on hypätä mahdollisimman hyvin, että se säilyy hengissä. Onnen tunne oli valtava. Mää uskalsin jeejeejee! Ensin liinatunnin onnistumisen tunteet ja nyt tämä jipii! Vielä lisäksi oli hauska tuntea kuinka tohkeissaan Noa meni sille pienen pienelle esteelle. Se ois varmaan hypännyt sen uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja isompaakin takuulla, mutta ei se semmoinen ole minulle sopivaa vielä. Eikä sitä makeaa mahan täydeltä, jos aion, että hyppään jatkossa moista minimaalista estettä mahdollisimman usein, kun kentällä ratsastan.

Estettä purkaessa tuli pikku aivohärö ja puomin raahasin kentän aidan toiselle puolelle ja tarvitsin sitten kahta kättä niin hetkeksi päästin  Noasta ohjasta irti.. Noh Noahan seisoi siinä oikein nätisti paikoillaan niin nostampa tuon penkinkin tuosta aidan yli vielä. Noa päätti sitten omasta mielestään, että viksun hevosen elämä riitti hetkeksi ja lompsi kentän portista ulos, joka oli tietenkin auki. Samalla hetkellä, kun älähdin, että "eläpä lähe mihinkään" Noa lähti viipottamaan portista ulos onnesta soikeana ja tallia kohti. En edes juossut perään, koska tiesin tarkkaan mikä Noan päätepysäkki on. Tallinpiha ja sieltä tarkalleen ottaen heinäpaalun vierusta. Sieltähän se sankari löytyi ja lähdettiin vielä loppu käynneille ja kahlailemaan maastoon pikku mutka.

Tässä siis tosiaan eilisen tapahtumia. Eilen tuli laiskuus, enkä jaksanutkaan päivittää blogia enää illalla. Siispä seuraavaksi sitten tähän päivään. Miksi näistä tulee aina näin pitkiä? Kerronko minä asiat jotenki vähän turhankin tarkkaan?

Tänään oli sitten maastotreenipäivä eli suomeksi sanoen Lady ja Reeta lähdettiin ajamaan ja me lähdettiin tietenkin Noan kanssa perään. Mukana oli myös pikkupaholainen Elliot. Tarkoituksena oli käydä ihan perus tasainen hölkkälenkki n. 10km. Toki vähän reippaampiakin pätkiä mentiin, mutta pääasiassa reipasta ravia ja minä otin perässä suht paljon molempien laukkojen nostoja. Noa oli melko litimärkä lenkin jälkeen ja kuten aina melassivesi maistui ja lisäruuat ja heinät myös. Ennen tallilta lähtöä vielä vaihdoin Noalle kuivan fleeceloimen päälle ja katsoin, että muut loimet on varustehuoneessa kuivumassa. Huomenna onkin kävelypäivä/lepo tai jotain muuta höpöhöpö pikku aktiviteettia keksitään korkeintaan, mutta ihan kevyt palautumispäivä välillä.

Edelleen lupaan ne kuvat ja videot jahka saan aikaiseksi laiteltua. Postaustoiveitakin saa ihmeessä esittää, jos tulee mieleen mistä tahtoisi lukea ylipäätänsä/enemmän tai mitä haluaisi kenties tietää minusta tai Noasta.