Noasta löytyi poninlihaa - Eviralla ollaan järkyttyneitä

Noovablogi tiedottaa asiasta ensimmäisenä. Noasta löytyi poninlihaa runsain määrin tänään päivällä. Tuoteselosteessa on vain tiedot "Lämminverinen Ravihevonen, suomessa syntynyt". Siksi järkytys onkin suuri, kun havaittiin Noan sisältävän poninlihaa. Onko hevosenlihaskandaalille tulossa koskaan loppua? Eivätkö edes suloiset pienet poniparat jää rauhaan tältä koko suomea ja jopa kenties maailmaa pysäyttävältä kaaokselta?

Poninliha havaittiin tallilla viiden jälkeen, kun ratsastaja innostui temppuilemaan Noan selässä ilman satulaa kuin ponityttö konsanaan. Siitä heräsi ensimmäinen epäilys tapahtuneesta.
"Joo siis varmaan kymmeneen vuoteen en ole naistensatulassa mennyt varsinkaan ilman satulaa, enkä noin pelleillyt. Alkoi jo itseäkin epäilyttää moinen lapsellisuus.", nimettömänä pysyttelevä Noan omistaja kertoo.
Tarkemmin sitten kun Noaa tarpeeksi ratsastuksen jälkeen syynättiin ja rapsuteltiin niin havaittiin sen sisältävän ponia. Asia vahvistui lisää, kun Noa yritti varastaa omenan käytävällä olleesta pussista.
Tätä ei kylläkään mainita rekisteripapereissa, hippoksessa, eikä sukutaulukaan moista paljasta. Miten se siis on mahdollista? Onko kyseessä jo salaliitto? Ja onko moiset ponimäärät Noan lihassa haitallisia?
"Poninlihan ei pitäisi olla haitaksi sillä poninlihashan on hevosenlihasta paljon sitkeämpää ja sisukkaampaa. Itseasiassa koska Noa kuitenkin on suhteellisen pieni kokoinen hevonen ja ponin lihaa on kuitenkin prosentuaalisesti vain 32,8% ei tästä pitäisi olla vaaraa Noalle eikä tämän ratsastajille." asiasta kysyttäessä vastaa tuntematon ohikulkija viisaan näköisenä. Henkilön hevostaustoja ei ole tarkistettu.

Millaisia vaikutuksia poninlihalla Noassa voi olla? Voiko se lyhentää jalkoja? Tehdä paksun mahan tai aiheuttaa ahneutta?
"No sinällään Noan pitäisi pysyä normaalina, mutta vakavasti otettavan tietolähteen mukaan voi ilmetä pukittelua, ahnehtimista ja jopa itsepäisyyttä. Toki olen asiaan varautunut ja ilmoittautunut jo poniagilitykurssille Noan kanssa, jotta sivuvaikutuksilta vältyttäisiin ja molemmat saisivat jatkaa elämää suht normaalina." Jaana toteaa.

Noovablogi selvitti missä vaiheessa poninliha on voinut päästä Noaan livahtamaan ja onko sen täytynyt olla siellä aina. Tiedot olivat shokeeraavia ja paljastivat suunnattomia hygienia ja omavastuu rikoksia.
Noovablogin kirjoittajalle selvisi, että astutuksessa käytetty ns. "Teaserpony" on voinut päästä livauttamaan Noan emää, astutuksesta vastanneiden henkilöiden ollessa kahvilla. Virhettä ei kuitenkaan huomattu sillä vaikka sekä tamma ja poni olivat, henkilöiden palatessa kahvitauoltaan, hyvin raukean näköisiä epäiltiin vain ponioriin hoitaneen hommansa oikein ja tamman olevan valmis. Tamma kun vietiin oikean oriin luokse ja tamma ei vastustellut oletettiin kaiken olevan hyvin. Vaikka tietäähän sen, kun on kerran ponin saanut ei millään haluaisi vaihtaa isoihin hevosiin.

Hippokselle soitettiin asiasta ja kysyttiin, että olisiko tietoihin mahdollista merkitä rodun kohdalle "Lämminverinen raviponihevonen", jotta pakkausseloste ja tuotteen nimike olisivat oikeelliset. Hippokselta vastattiin myöntävästi ja muutos tapahtuu kuukauden sisällä, jolloin Noalle tulee voimaan myös oikeudet osallistua ratsastuksessa kaikkiin poni luokkiin ja raveissä myös sekä A että B ponien lähtöihin.

Raviponiurheilulle tämä tietää vallan uutta kasvua, koska myös pikku poneja täytyy alkaa treenaamaan tosissaan, jos aikoo pärjätä 2.50,0 vauhteja juosseilla poneilla 1.20,4 ke vauhtiselle ponille. Poniravi-ihmiset ovat asiasta pöyristyneitä, mutta nielevät asian kuitenkin sillä onhan Noakin sitten poni siinä missä muutkin.
"Todella kurjaahan tämä on, mutta toisaalta jokainen saa hyvän syyn treenata ihan tosissaan ponejaan ja juokseehan Noa tänä vuonna viimeistä vuottaan lämminverisarjoissa niin josko omistajalla into hiipuisi ponilähtöjenkin suhteen sitten." erään ponikuskin oletetaan kommentoineen.

Eviralla ollaan pöyristyneitä. Suurinta päänvaivaa tuottaa lihan loppujalostus sitten, kun Noa joudutaan lopettamaan. Tehdäänkö lihasta paistia, jauhelihaa, meetwurstia sun muuta niin kuin yleensä vai joudutaanko koko määrä laittamaan pikku pepperoneihin, koska ponin- ja hevosenlihaa ei Noasta pystytä tarkkaan erottelemaan. Seuraavaksi ongelmaksi tulee minne sellainen määrä pikku pepperoneja saadaan myytyä. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan mikä on asiassa Eviran seuraava siirto.

Onko hevosenlihaskandaali silti lähelläkään huippuaan saati loppuaan? Voiko mitään enään luottaa sellaiseksi kuin sen sanotaan olevan? Entä kuinka ihmiskunta selviää järkytyksestä, koska on saanut valmisruoissaan parempaa lihaa kuin olettivat?

 +

=

?!?

 Ponikuva rosvottu TÄÄLTÄ ja kouluratsukuva rosvottu TÄÄLTÄ. Kiitos hyville piirtäjille. Noan kuva on ihan omani ja ihan itse ottamani vuodelta miekka ja kirves. Taustalla myös ihan ehta Suomenhevonen Huumori.

Kirjoittamisen vaikeus

Välillä tulee niitä hirveitä poltteita kirjoittaa blogia, mutta mistä aiheesta? Jos mielessä pyörii kaikki maailman suuret mietinnän aiheet kuten esimerkiksi miehen lapsen suusta tänä aamuna kuultu ajatus "Entä jos joskus keksitäänkin autoja joissa on punaiset ajovalot?" Kun kuitenkin blogin idea on olla minusta ja Noasta ja hirveästi joka ikinen päivä jollain tapaa aihetta elämässäni kierrän, vaikka olisi päivä, jolloin en tallilla kävisikään. Mutta jaksanko kirjoittaa joka risausta vain silkan kirjoittamisen ilosta? Vai meneekö liian tikusta vääntämisen puolelle, jos kirjoitan tyylilleni tunnetusti äärettömän pitkän tekstin vain ja ainoastaan siitä kuinka pesin Noan "edustus"loimet viikonlopun aikana. Pesin toki myös rehuille tarkoitetun tynnyrinkin, jolle mieheni on tehnyt äärettömän hienon kannen ja vieläpä uusiomateriaalista. Nimittäin meidän eteisaulassa ollut kulmahyllykkö/-pöytäsysteemi muuttui kirvesmiehen käsissä rivakasti hienoksi rehutynnyrinkanneksi lakkapintoineen päivineen. Vielä pitäisi löytää siihen arvoisensa kahva ja joku millä sen laittaa tynnyriin vielä kiinnikin. Siis naru taikka ketju tai vastaava.

Olen tunnetusti hyvä vääntämään juurikin tikusta asiaa pitkästikin, kuten moni on varmasti huomannut. Muistan tapahtumia suht hyvin ja voisin kirjoittaa vanhojakin asioita mitä Noan kanssa on koettu ihan niin kuin ne olisi tapahtuneet eilen. Nyt kuitenkin pohdinnan alla on enempikin mitä voisin hyötyä tästä taidosta, koska tykkään kirjoittamisesta, mutten aina keksi kirjoitettavaa juuri tältä päivää tai välillä menee viikkokin, etten keksi kirjoitettavaa. Sitten taas voisin kirjoittaa kymmenen vuoden takaa esimerkiksi millainen oli elämäni ensimmäinen ajoreissu ensimmäisellä kunnollisella hoitohevosellani Huumorilla. Toki voisin kertoa Huumoristakin joskus ummet ja lammet ja sitä riittäisi. Mutta miten sitten, kun blogin aiheena on kuitenkin enimmäkseen Noan ja minun matka? Vasta tuli mieleen todella pitkä ja hauskakin teksti mitä olisin voinut kirjoittaa, mutta se ei liittynyt millään tavalla Noaan. Mikä on sinällään suht hassua, että joku asia ei liittyisi Noaan minun elämässäni. Voiko sitä välillä uskoakaan? Rakas mieheni ei ainakaan. ;)

Kirjoitustaidoistani en tiedä sen tarkemmin, koska enimmäkseen kirjoitan vain mitä mieleen juolahtaa ja sen tarkemmalla sihdillä ei kukaan alan asiantuntija ole koskaan tekstiäni syynännyt. Koska mistä tiedän jos joku teksti omasta mielestäni on hyvä niin onko se? Tai toisaalta taas entä jos se on niin hyvä, että joku voisi sen jopa julkaista? En kylläkään ole kauhean varma, että tekstini kovin häävejä on, koska lukijoita on vain hurjat 12 kappaletta. Sitten, kun luen blogia jolla on 2000-3000 lukijaa mietin aina, että millä niitä lukijoita oikein saa? Pelkästään kirjoittamalla ja odottamalla, että joku liittyy lukijaksi? Markkinoimalla ja osaksi pyytelemällä ja anelemallakin? Vai vaan yksinkertaisesti kirjoittamalla niin hyviä ja mielenkiintoisia tekstejä, että puskaradio hoitaa tehtävänsä? Huomasin tässä justiin, että asia millä kappaleen aloitin niin alkuperäisestä ajatuksesta olen harhaillut jo eteen, taakse, vasempaan, oikeaan ja laukkapiruetilla volttiringin kautta auton taakse ja maalisuoralta takaisin kentälle harjoittelemaan tuntumaa. Onko se sitten hyvä vai huono asia? En tiedä.

Ajatuksen virran mukana kirjoitus on parhaita heiniäni. Samoin mielikuvitus ja sen mukaan kirjoitus. Ainakin näin itse kovasti uskon. Kun keksin aiheen ja lähden siitä liikkeelle ei loppu näy. Yleensä joudunkin tekstit lopettamaan kesken varsinkin, jos aihe on oikeaa elämää sivuava, mutta samalla luova. Yleensä luova puoli puskee läpi ja jos saan kirjoittaa keskeytyksettä saatan lähteä kertomaan Noan päitsistä ja päätyä hampaiden raspauksen ja kengityksen kautta siihen, kun korjasin ennen hiittiraveja Noan ravisuitsien niskapannasta sekinlenkin. Mutta onko ne tekstit hyviä? Luukeeko niitä koskaan kukaan? Olisiko bloggerissa semmoinen "Luettu"-nappi hyvä vähän niin kuin kovasti addiktoivan naamakirjan Tykkää-nappi? Vai saako bloggeriin peräti sellaisen? Joillakin on niitä "Tykkäsitkö tekstistä?  *Kyllä *Ei" linkkejä tekstin alaosassa, mutta vieläkään en ole löytänyt mistä tähän sellainen asennetaan?

Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen miksi joskus se tekstin tuottaminen on niin vaikeaa? Miksi ajatuksen katkokseksi ei tarvita kuin yksi enterin painallus ja keskittyminen herpaantuu ja niin sanottu ajatuksen virta katkeaa? Joskus ei tuntuu, ettei tarvitse kuin koiran aivastaa yläkerrassa ja koko loppu teksti on pilalla. Suurimmaksi osaksi siksi pyrinkin blogitekstit kirjoittamaan yksin ollessani, koska haluan teksteistä mahdollisimman hyviä ja niistä tulee huomattavasti parempia, jos kirjoitan ne ilman häiriötekijöitä. yksin voin rauhassa keskittyä parhaiten muistamaan tilanteen, josta olin kirjoittanut. En tiedä onko se normaalia vai jopa mielisairautta liippaavaa, mutta pystyn esimerkiksi viime viikkoiset hiittiravit kuvittelemaan niin kuin elokuvan silmieni edessä. Tilanteet hetki hetkeltä ja jopa monia yksityiskohtia muistan äärettömän hyvin. En oikein osaa kirjoittamalla selittää sitä, kun en osaa selittää kyseistä "ilmiötä" puhumallakaan, mutta jos kerron jotain tapahtumaa mistä tahansa näen tapahtuman tavallaan silmieni edessä kuin elokuvana, vaikka samalla lukisin Kalevaa. Enkä tarkoita vain juuri samaisen päivän, viikon, kuukauden tai edes viikon tapahtumia.

Muistan jopa kymmenen vuoden takaa asioita ja kun alan ajatellakaan koko tapahtumaa tai asiaa se rullaa edessäni filminä. Muistan toisten ihmisten ilmeitä ja sanoja varsinkin jos ne ovat koskettaneet minua oli se sitten hyvällä tai pahalla tavalla. Toki enempi muistan niitä hyviä asioita mikä on tietenkin parasta, koska en halua muistaa mitään turhia riitoja vuosikymmenten takaa. Paitsi ehkä ne joille voin nauraa jälkeen päin. Muistan jopa kun pelastin Noan pellolta, jonne se hyppäsi aidan yli, kun Pimu päätti näyttää Noalle kuka on pomo. Tuo arka tuma pikku otus sitten mönki mahaansa myöten lumessa karkuun, kun yritin sitä sieltä pyydystää. Tippuipa se sitten ojaan ja oli melkein kurkkuaan myöten hangessa ja se olikin siitä helppo napata. Muistan miten kauan meni, että sain Noan talliin asti ja kuinka työlästä se oli. Muistan, etten edes juuri pitänyt koko elukasta, mutta säälittihän se pikku reppana, kun talliin päästyään ja rauhotuttuaan se oli niin kovin kylmissään. Tilanteessa tapahtui vielä paljon paljon muutakin, mutta siitä saisi aikaan kokonaisen kirjoituksen, jos koko tilanteen alkaisin kertomaan.

Mistä sitten vastaava "valokuva-/filminauha"-muisti sitten johtuu? En oikeasti tiedä. en ole koskaan ajatellut asiaa tarkemmin ennen kuin siitä tuli tuttuni kanssa puhetta yhtenä päivänä. Olen luullut kaikkien muidenkin muistavan asiat samoin. Muistanko kaiken noin? En todellakaan, mutta jostain syystä tuntuu, että muistan ne parhaat palat. Painanko asiat mieleeni tarkemmin muistaakseni ne jatkossa. En sitäkään. Ne vain tarttuvat päähäni elämän elokuviksi. Onko siitä hyötyä? No sitähän tässä yritän kysellä keksiikö joku moiselle jotakin järkevää käyttöä. Niin kauan kuin menee, että keksin muistilleni, mielikuvitukselleni ja ihmeellisille aivoilleni jotain parempaa tekemistä pyrin vaalimaan muistojani. On upea tunne voida laittaa silmät kiinni ja muistaa miltä tuntui hoitaa Huumoria aikoinaan joka ikinen päivä kuin omaansa. On mahtava muistaa kaikki ne pienet saavutukset Noan kans, jotka ennen tuntuivat mahdottomilta. Muistan kun ensimmäisen kerran pidin kummipoikaani sylissäni. Muistan tilanteita, kun olin lapsena ja nuorena mummulassa, jossa rakastin olla niin kovin. Muistan miltä tuntui pitää Noan passia kädessä ja lukea, että kyllä vain.. minun nimeni siinä lukee. Koko elämäni ensisuudelmaa en muista ja vaikka toisin väitetään minulle sillä ei ole mitään merkitystä. Rakkaan mieheni antaman ensisuudelman sen sijaan muistan kuin eilispäivän. Vain sillä suudelmalla on ensisuudelmana merkitystä.

Paljon asioita sattuu ja tapahtuu. Toiset unohtavat suurimman osa. Jotku muistavat pätkiä sieltä täältä.

Minä taas...

Minä tyttö se saan katsella elämäni elokuvaa ihmisten ja hevosten kanssa sen kun vain silmäni suljen.

Iik! Sarkoideja!

Kuulostavat joltain ufomaisilta olioilta eikö? Tai ällöjätti ötököiltä. Tai sitten semmosilta pikkuruisilta joita on sadoittain, miljoonittain ja taas tuhansittainkin vielä päälle. Ei kuitenkaan. Ällöttäviä ovat kyllä, mutta ei mitään edellämainituista. Tai se riippuu miten ottaa. Ufojen karkoitukseenhan on nähty monenmoisia elokuvia vuosien ja vuosikymmenten aikana ja paljon. Ehkä eniten uskon kuitenkin Mel Gibsonin Sings:iin ja jos uffomiehiä näen heittelen niiden päälle vettä jollain. Ötököihinhän taas toimii Raid. Ryömiviin, lentäviin ja varmaan hyppiviinkin. Siispä pysymme niiden kohdalla noissa toimintamalleissa eikö?

Sarkoidit sen sijaan. Noalle tuo pienen pieni nykyrä ilmestyi mahan alle jo kaksi vuotta sitten (ja nyt kukkahattu tädit vetää sen lypsykoneen putsaussuttulan kurkkuunsa ja on viisastelematta siellä). Toki patti ihmetytti. Ensin luulin ötökänsyömältä tai vastaavalta, koska se oli kooltaan onneton. Pikku rillin päätä pienempi nökö. Ei kai semmonen voi olla vaarallinen? Toki välillä on vähän ihmetyttänyt mikä se on ja miksi se ei lähde mihinkään ja ennen kaikkea mitä sille pitäisi tehdä? Aikaa kului ja aina välillä vilkuilin moista nykyrää, mutta eipä se näyttäny kummentuvan. Kunnes sitten yksi päivä totutusti sitä vilkaisin ja sepäs olikin kasvanut räjähdysmäisesti. Nyt se oli jo marmeladikuulan (yök, ne on muuten harvinaisen oksettavia) kokoinen lättänä laatta. Oli tieto, että päästään klinikalle rokotuksille tallinpitäjän kyydillä niin tottahan sitä samalla sitten katsotaan mikäs mokoma lätyskä on ja mitä sille pitäisi tehdä.

Aiemmassa tekstissä kerroinkin, että kyseessä oli sarkoidi. Olen nyt käyttänyt aikaani ihan kiitettävästi tässä viikonlopun aikana tiedon hakemiseen. Vaan eipäs netti kerrokaan paljon mitään! Muutama hassua tekstiä. Siispä tongimme niistä kaiken tiedon mitä suinkin saamme. Samoin keskustelupalstoista, blogeista ym. saatava kokemuskohtainen tieto on hyväksi. Kaikki tietohan tulee aina kyseenalaistaa, mutta silti pitää olla avarakatseinen ja valmis kokeilemaan ja ennen kaikkea oppimaan uutta ja se mikä toimii yhdelle ei välttämättä passaa toiselle. Siispä. Yritän perään koota paketin siitä vähäisestä tiedosta mitä olen löytänyt ja sitten vielä lopuksi linkitän kaikki sivut mitä olen kyseistä aiheesta tässä lueskellut. Ja se mitä olen lukenut niin sitä ei löydy häävin paljoa.. Ikävä kyllä.

Allaolevat tekstit ovat siis lopussa mainituista lähteistä ja siten kirjoitettu kuten olen ne ymmärtänyt.

Sarkoidi on hevosen yleisin ihokasvain, sen taustatekijäksi epäillään virus-infektiota. Ne ovat sarveistunutta materiaalia, joka tunkeutuu paikallisesti ihoon ja tuhoaa normaalin kudoksen. Niitä pidetään melko hyvänlaatuisina kasvaimina, vaikka ulkonäöltään melko karuja ovatkin. Ongelmaa sarkoideista tulee yleensä vain silloin, jos ne ovat herkästi hankautuvassa paikassa kuten satulavyön, suitsien tai rintaremmin alla. Jos sarkoidi ei hankaa tai häiritse hevosta, ei hitaasti kasvavalle kasvaimelle tarvitse välttämättä tehdä mitään sillä poistettaessa ne uusiutuvat herkästi. Sarkoidit voidaan kuitenkin poistaa koosta riippuen joko kirugisesti, jäädyttämällä tai ns. "hirttämällä". Lisäksi on myös olemassa salva (Xxterra), jolla voidaan hoitaa ihon tasalla olevia sarkoideja. Suurimmasta osasta hoitomuodoissa on saatu suht hyviä tuloksia aikaan, vaikka sarkoidi herkästi uusiutuva onkin on useammalla hevosella kasvain poiston jälkeen myös pysynyt poissa. Toki on myös tapauksia, joissa hevonen on jouduttu lopettamaan sarkoidien levittyä liikaa ja haitattua myös sisäelimiä, vaikka se suhteellisen harvinaista onkin.

Lisäksi löysin tietoa mahdollisesti kasveilla tapahtuvasta hoidosta, jolla enempikin ennaltaehkäistään ja hidastetaan kasvainten kasvua. Mm. on mainintaa, että olisi hyvä syöttää vertapuhdistavia yrttejä/kasveja (mulle juntille ne on sama asia) sekä myöskin on lueteltu, että mm. tyrni, valkosipuli, sarviapila, auringonhattu yrtti, takiainen, koiruoho sekä mesiangervo ja kehäkukka olisivat kasveja joilla on taipumus hoitaa kasvainten aiheuttamia muutoksia. Vertapuhdistavien kasvien syöttäminen kuureittain olisi varmasti muutenkin hyväksi aika-ajoin sillä kierreltyään suolistonseinämissä veri sisältää hyvinkin paljon erilaisia ravintoaineiden mukana tulleita, sekä suoliston bakteerien muodostamia myrkkyaineita ja bakteereja. Veren kulkiessa maksan läpi, ja maksan toimiessa hyvin, sieltä poistuessaan veri on hetken aikaa lähes steriiliä. Pahanlaatuisiksi muuttuneet solut ja virusten saastuttamat solut poistuvat myös verestä maksan sinusoidessa (olisin vaihtanut sanan "suomenkieliseen" vaan eipä ollu mokomasta hienoudesta mitään hajua mikälie?) olevien luonnollisten tappajasolujen ansiosta.


Tässä on kaikki se hurja tieto mitä sarkoideista löysin. Mikäli tiedät lisää kerrothan minulle? Otan kuvia Noan sarkoideista ja paranemisesta ja tulen kirjoittelemaan ylös kaiken muunkin tiedon mitä asiasta löydän. Ilmeisesti kuitenkin sarkoidit on niin vähän tutkittu juttu, että lisätiedon saaminen mielellään suomenkielellä voi olla aika pitkässä kuusessa. Alla vielä linkit mistä tietoni hain. Kiitos myös "apujoukoille" keiltä kysymällä sain lisää tietoa mitä lukea ja tonkia.

hevonen.nettisivu.org/veren-puhdistaminen/

http://www.hyvinkaanhevossairaala.fi/fi-fi/suomeksi/tietosarja/ihosairaudet.aspx

http://www.eq-kemppi.fi/index.php?page=xxterra

http://www.hevosyrtit.com/3 
(Hox! Better Skin. Olisikohan apua tuosta tai vastaavan tyylisestä omavalmisteesta?)

http://www.luontoaidinhevoset.com/keskustelu.html/1144?c=0&showmsg=2684&new_message_sent

http://www.hevostohtori.fi/fi/artikkelit/27-ihosairaudet

Lisäksi googlella löytyi myös sivuja, joissa oli erittäin hyviä kuvia sarkoideista. Toivottavasti tästä on apua jollekulle vastaavan taudin uudelle tuttavuudelle.

Hiittiravit ja klinikkareissu

Keskiviikkona eli toissapäivänä oli Äimärautiolla hiittiravit mihin innostuin Noan ilmoittamaan kärrylähtöön. Sarjana oli 2100m tasoitusajo 1.25,0. Porukkaa Noan sarjassa oli yhteensä 11 valjakkoa. Eli ihan mukavasti. Noan tulos oli 1.25,7 ja sijoitus kuudes.

Hiittiravien ideahan on siis lyhykäisyydessään, että ajetaan lähdöt normaali ravien lähetystavoilla (tasoitusajo=voltti ja ryhmäajo=auto) ja matkoilla. Sarjamäärityksissä on ajat mitä ajetaan ja tarkoitus ei ole ajaa kilpaa kilpaa vaan porukassa. Hevoset pääsevät hakemaan rutiinia lähtöön ja hiittaamaan porukassa. Varsinkin nuorille starttarin aluille ihan äärettömän nerokas systeemi. Lähtöjä on monen tasoisia niinkuin on hevosiakin ja mitä ehdin sen yhden lähdön näkemään siinä ainakin ajettiin viimeisen päälle fiksusti porukassa. Erittäin hyvää harjoitusta. Jotkuhan tuleman hiittareihinkin ajamaan verenmaku suussa voitosta ja väittävät, ettei poni/hevonen pystynyt menemään hitaampaa mikä on minun vähän hankala uskoa, jos olen juuri radan varresta nähnyt kuinka piiska viuhui kuin viimeistä päivää.

Itse olen henk.koht. erittäin tyytyväinen Noan suoritukseen. Lämmityksessä se oli vielä aika perus oma itsensä, mutta itse lähdössä ensinnäkin se ei kuumunut turhaa vaikka voltti uusittiin. Toki ratsunlaukkaa se oli ilmeisestikin siellä vetänyt jonkun verran. Lähdön se hölkki melko helpon näköisesti porukassa. Toki edellä menevän selkään liimautumista pitää vähän harjoitella lisää. Kävelytykset tapahtui narusta, koska meillä oli kaksi hevosta yksillä kärryillä liikenteessä. Se toimi oikein hyvin. Paremmin oikeastaan kuin osasin kuvitellakaan, koska Noa on aina kävelyttäessä ollut turhan hynttäsijä ja nyt narusta kävellä läpyteltiin erittäin nätisti. Ei voi muuta kuin olla ylpeä. Hieno Noa! Juoksi hienon hiitin, käyttäytyi hienosti ja ennen kaikkea näytti hienolta. Ainakin omaan silmään. ;)

Hiittiravireissu meni siis hienosti. Eilispäivän klinikkareissu ei sitten ihan niin hienosti. Noa kyllä käyttäytyi ja sitä kehuttiin paljon ja rokotukset onnistui ilman mitään probleemaa, mutta mahan alla ollut mökyrä, kun sen halusin, että katsotaan ja mahd poistetaan, paljaistui sarkoidiksi. Sarkoidi on siis hyvänlaatuinen kasvain, joka kuitenkin leviää ja kasvaa, jos sitä ei poisteta kunnolla. Poistamisesta huolimattakin se kyllä voi silti levitä. Poistoaika siirtyi ensiviikkoon, joten minulla on hyvin aikaa etsiä tietoa ja panikoida asiaa.

Nyt kuitenkin mars mars tallille. Kirjoitan vielä tässä joku päivä tarkemmin sarkoidista kaiken tiedon mitä löydän ja käsiini saan.

"Kato äiti, tuolla on krokotiili."

Kyllä! On mennyt maailma niin vallattomaksi, että minäkin klippautin Noan. Tosin en ihan krokotiiliksi sitä ajeluttanut (lue: siis kaikkia karvoja pois), mutta osan. Vauhtiraita kylkeen, että tuuletus pelais paremmin ja se ehkä lenkin jälkeen kuivuisikin joskus. Toki klippauksesta tulee se ikävä puoli, että joutuu ulos loimittamaan koko lopputalven joka päivä. Toisaalta taas kumpi on sitten pahempi se että se seisoo litimärkänä karsinassa aamupäivästä seuraavaan aamuun vaiko se että se joutuu olemaan takki päällä ulkona? Valitsen ehkä sen ulos takittamisen kuitenkin. Lisäksi keväällä mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan se saa olla ulkona loimetta jahka pakkasasteet alkaa pysymään tietyn rajan alla. toki kun nyt näin sanon minun tuurilla vielä toukokuussa on -30C ja 13 metriä lunta joka paikassa.

Noan klippasi Anniina Soramäki-Miettunen, jonka kotisivut löytyy täältä ja taas tarkempaa tietoa sivuilta klippaamisesta löytyy kohdasta "Hevosten klippaus!". Kannatti kyllä klippauttaa jollakulla, joka sen osaa. Minulla se olisi ollut varmasti jotain aivan hirveän näköistä, jos olisin itse sitä yrittänyt ajella. Toki Anniina teki homman sen verta soppeliin hintaan, että mahtoi tulla koko homma halvemmaksi mitä normaali klipperin vuokrakaan.

Maanantaina siis jos ajeltiin Noa, mutta tämä blongin päivitys taas ei ole oikein luonnistunut. Laitan kuvia tulemaan vauhtiraidasta tähän perään. Ensin kuitenkin kerron kokeilutuloksen tiistailta. Nimittäin tunti oli jälleen klo 9.45 ja yhen aikaan sain Noan takaisin pelkkä toppis ja kaulakappale päällä ulos. Toki olisin saanut sen ulos aiemminkin, mutta jäin taas itse tuheltamaan kaikkea enempi jos vähempi ylimääräistä. Kuten esimerkiksi ottamaan noita enempi jos vähempi surkeita kuvia siitä ja sen raidoituksesta.

Tiistaina oli ratsastustunti, joka meni työläästi. En ymmärrä miten onnistun tekemään yksinkertaisesta harjoituksesta niin käsittämättömän vaikean. Varsinkin se asetus. Millä sen oppisi paremmin? Jollain hevosella, joka asettuu, kun ajatus tai vaan työllä ja tuskalla? Aivot kyllä tietää mitä pitäisi tehdä vaan entä jos kädet ei tottele. Se ulkokäsi esimerkiksi. Miksi se lähtee sinne ulos tai kaulan yli ristiin tai ylös, tai älyttömän alas tai ei jousta tai on vaan hölttänänä ja ohjissa tuntumasta ei tietoakaan? Sisä käsi taas menee ihan liian ulos ja kurppaa ja kirraa ja purnaa ja kun pää sanoo "LÖYSÄÄ!" käsi kiskoo entisestään. Noa raukka. Ja ei. En ala nyt puolustella, että "ei se niin kamalan näköistä ole, kun sen olisi katsomassa miltä se kuulostaa." Kyllä se takuulla on ihan yhtä kamalan näköistä kuin miltä se kuulostaakin. Onneksi meillä on ammattiopettaja ja vieläpä hyvä hermoinen semmoinen. Joku muu saattaisi huutaa jo kentällä laidalla pikkasen isompaan ääneen ja erinäisillä julkaisukelvottomilla sanoilla höystettynä. mutta tämä tiistaista, koska jos jään liikaa jaarittelemaan ja on koko loppu viikkokin jäljellä tästä tulee taas hieman liian pitkä teksti.

Torstaina olikin sitten lepopäivä ja käytiin illalla ilman satulaa pikku käpsyttelylenkki ihan kaksistaan. Noa oli edellispäivänä polkenut kannan tarhassa. Ei onneksi paha, mutta en tajua miten se voi polkea kantaa ees vähänkään rikkomatta putsia. Ihmeellinen otus. Se haava oli tosiaan kuitenkin niin pieni, että mitään sen valtaisampia puhdistusoperaatioita se ei vaatinut.

Perjantaina sitten käytiinkin tosi pitkä hiki hölkkälenkki Ladyn perässä. Lenkin pituus oli varmaan heittoarviolta ehkä 15km tai vastaavaa, askellajina reipas ravi aikalailla koko matkan. Laukattiin meni matkalla pikku pätkät, mutta metässä tien pohja oli vähän epätasaisempi ja oli jo pimeää niin mentiin ravilla sitten suosiolla, ettei tarvi kompuroida. Noa menikin äärettömän hyvää ravia. Kotiinpäin kun sitten tultiin ja siinä vakiosuoralla otettiin ravipätkää Noa meni ihan järjettömän hyvin, eikä näyttänyt mitään väsymisen merkkejä. Tallillakaan ei juuri näkynyt väsymisen merkkejä vaan enempikin Noa tuntui villiintyneen koko lenkistä ja oli tosi hyvällä päällä. Vähän liiankin, että meinas alkaa välillä mennä jo hermo mokomaan vintiöön. Lenkin jälkeen laitoin vielä linimentit selkään ja kaksi loimea päälle, kun välillä meinannut selkää vähän aristella. Hyvin vähän, mutta hoidan mieluummin vähän etukäteen ennemmin kuin kadun myöhemmin. Hysteerikko en ole, ehei, pois se minusta. Vielä ennen tallilta lähtöä vaihdoin Noalle kuivan loimen niskaan ja kello alkoikin olla jo sen verta paljon, että kotiin meno alkoi houkutella.

Tässä lopuksi vielä kuvat vauhtiraita Noasta. Kuvat saattaa olla vähän hassussa järjestyksessä, mutta pääasia, että ne on nyt täällä.

Noan turri pyllyn päältä. Melko pitkää eikö?

Ei valtava, mutta pikku pikkuruinen vauhtiraita kuitenkin.

Tuuletus pelaa persiissäkin.

Noalla on kaulan alla rantu niinkuin pehmoleluissa, joissa se
viimeinen sauma ,mistä täytteet laitetaan, ommellaan käsin.

Rantua edestä päin. tuossa loimen päällä oli siis leipä mitä se havittelee.

Ainoa söpö kuva. Huomatkaa "uudet" pehmopäitset.

Ulos takki päälle. Viime viikolla ei vastaava onnistunut.

Vanha takki niskassa, kun uutta pitää vähän korjailla.
Hyvin palvelee vielä tämäkin loimi.

Laiskiaismaisuudesta kengurun loikkaan

Keksin niin hassun hauskan otsikon (ainakin omasta mielestäni), että oli pakko sitten alkaa kirjoittamaankin. Onhan tässä tapahtunutkin vaikka ja mitä. Ei nyt mahdottomuuksia, mutta perustreenausta.

Meillähän oli toissa päivänä tunti ja pääsin itse "korjaamaan satoa" eli huomaamaan kuinka hyvää ratsutukset on Noalle tehnyt. Samalla sain myös todeta, että eihän tässä nyt missään ankeuden alhossa ollakaan ja minäkin saatan joskus vielä jotain oppiakin. Suomeksi sanoen tunti oli älyttömän hyvä. Tehtiin pysähdyksiä ja siirtymiä ja vaikka kaikki ei nappiin mennytkään ja kädetkin meinasi jäätyä niin silti olen tyytyväinen.

Eilen sitten kentällä harjoiteltiin tunnilla opeteltuja asioita. Kaikki harjoitukset ei mennyt ihan yhtä nappiin, mutta olin tyytyväinen. Välissä meinasi jo ahneus iskeä, että teempä vielä pari, kun menee näin hyvin, mutta siinä vaiheessa muistin, että pitää lopettaa vielä kun menee hyvin, ettei molemmat väsytä ja sitten menee tappeluksi.

Harjoitusten lopuksi sitten kasasin taas sen n. 40-50cm korkean hirvityksen siihen kentän reunalle, lyhensin jalkkareita reijällä ja ei kun selkään ja menoksi. Ensimmäinen oli taas pahin ja kamalin. Toinenkin oli vielä kuolemaksi. Kolmas mursi jään sille kertaa, kun Noa laukasta likimain pysähtyi ja tuntui kuin se olisi hypännyt paikaltaan. Otin toiseen suuntaan neljä hyppyä, jotka kaikki pitämättä harjasta kiinni ja sitten vielä toiseen suuntaan neljännen, jotta siihenkin suuntaan viimeinen hyppy on onnistunut. Jälleen selvisin hengissä! Kuin ihmeen kaupalla tai siltä se ainakin tuntui. Vaikka viimeiset 4 hyppyä olin jo aika hurmiossa. Kivaahan se vaikuttaisi olevan. Lopuksi selästä alas, esteen purku ja talliin.

Tulisikohan vielä lisää tällaisia hyviä päiviä? Tuleehan?

Kauan odotetut kuvat ja videot.

Sain kuin sainkin nyt aikaiseksi alkaa väkertämään kuvat ja videot tänne. toivottavasti ne toimii niinkuin pitääkin. Kuvat on minun ottamia videot ei, mutta ne olen saanut sähköpostitse. Unohdin vain kysyä halusiko videoiden kuvaaja nimensä julkaistavan kuvien yhteydessä vaiko eikö. Mutta tässäpä ne nyt tulee. Oletko valmis?

Videot ovat siis kisoista Aaltokankaan ratsutalleilta. Toivotaan, että tämä nyt onnistuu edes melkein niinkuin elokuvissa.

Sitten ratsastuskuvia ihan meidän kentältä minun ottamana eli laatukin on sen mukainen. Kuvia oli ehkä neljäkymmentä ja nämä olivat ainoat jäljelle jääneet onnistuneet otokset. Tosin vaikkei näistä kuvista se täysin näy Noa teetti kyllä ratsastajalla jälleen töitä, eikä päästänyt mistään kohin ketään helpolla.

Älkää tosiaan masentuko kuvien laadusta. Opin vasta kuvien ottamista seuraavana päivänä, että kamerassa pitäisi olla joku semmoinen liikkuvan kohteen kuvaamiseen tarkoitettu valmisasennus homma. Meni muuten liki puoli tuntia löytää moinen kamerasta. Tekniikan ihmelapsi huomaattekos? Pitäisi varmaan enemmän olla kuvaamassa joka välissä kaikkia tallilla ratsastavia, jotta kuvat sitten jossain vaiheessa alkaisi onnistuakin. Mutta taidan siltikin olla hokara ja edelleen jatkossakin unohtaa kameran kotiin ja toisekseen taidan olla laiska ja keskittyä tallilla niihin tallihommiin, enkä hyppiä kameran kera pitkin maita ja mantuja.

Ratsastajien nimiä en julkaise ja kuten huomaatte kuvista on pää poissa ihan sen takia. Niissä siis alkujaan oli kuitenkin ratsastajan pääkin. Mikä voi kyllä kieltämättä olla vähän vaikea uskoa minun kuvaajan lahjoilla ja taidoillani.