torstai 19. marraskuuta 2015

Asiaa pskasta

Tämä teksti tulee olemaan täynnä sitä itteään... kaunistelematta ja rumastikkin sanoen siis paskaa. En keksi maailmassa mitään muuta yhtä yleistä harrastusta jossa sonta olisi yhtä läsnä kuin hevosurheilussa. Sitä se minäkin olen viimeiset muutama päivää ajatellut aika tiuhaan Noan mahan ja kaikkien oireiden lisäksi. Psylliumista oli/sain jostain ohjeen että pitää syöttää vähintään kolme päivää ennenkuin kannattaa alkaa sontaa lilluttemaan yhtään missään. Hierojamme Heli linkitti minulle tämän ja selittikin ohjeet miten tehdä hanskatesti sonnalle. Suuruuden hulluna ihmisenä kutenkin lillutin eilettäin sitä sontaa hanskan sijaan sankossa ja hiekkaahan sieltä löytyi. Ei paljoa mutta löytyipä kuitenkin. Aloitin Psyllium-kuurin kolmella mitalla ja eilin lisäsin annoksen neljään mittaan. Sunnuntaina on luvalla lisää lilluttelu ja lisään Psyllium annoksen viiteen mittaan.

Eilen Hirnakan Lissu kävi mallaamassa meidän koulusatulaa, kun siitä oli toppaukset lässähtäneet ja otti sen mukaansa topattavaksi. Siinä satulaa sovittaessa kun mahavyötä vedettiin kiinni Noa pullisti itsensä ihan palloksi ja selkeästi se vyön kiriminen kävi kipeää. Olin aikonut juoksuttaa sivuohjien kanssa, mutta muutin suunnitelmaa ja jätin sivuohjat pois ja juoksutin pelkillä micklemeillä. Meno oli taas sen mukaista, kun herralla oli hieman hauskaa itsensä kanssa. Laukka nousi sisäetujalka ojossa loikaten ja parit ritolatkin piti ottaa. Sekaan mahtui myös pari piiiiitkää pierua. Lähinnä hieman ihmetytti se sonnan puuttuminen. Noa paskoo kentälle AINA. Ollaan siellä sitten vähän vähemmän tai vähän enemmän niin paskoo irtoo, mutta tällä kertaa ei irronnut kuin hajut. Outoa. Kaiken muun hyvän lisäksi tein eilen kuningaskeksinnön. Kaikkihan tietää kuinka perästä heinäverkkoa on täyttää yksin varsinkin kun alkuun sitä myttyä ei meinaa saada millään sinne verkon pohjalle. Tajusin VASTA EILEN (toim.huom. olen täyttänyt noalle heinäverkkoa jo 12 vuotta ja ylipäätään aika paljon pitempäänkin), että kun laittaa sen verkon saaviin niinkuin uuden roskapussin laittaisi roskikseen, ne heinämytyt voi vaan tiputella sinne verkon pohjalle! Neronleimaus! Pikkasella viiveellä, mutta haitanneeko tuo? Ja minähän siis pyöritän verkkoon heinästä useamman semmoisen pallon, että se olisi muka hieman hankalampaa sieltä saada ulos. Tuskin Noalla mitään vaikutusta.

Tänään olikin sitten iisipäivä, kun kävin vaan koululla kampaamossa aamulla ja pääsin syönnin päälle aikonaan tallille. Harvinaista herkkua nykyään. Tekaisin tallihommelit (ripeästi "vain" kahdessa tunnissa) ja tarkoitus oli juoksuttaa vaan innostuin lähtemään Sannan ja Dianan mukaan reilun tunnin käppäilyreissulle. Sanna ajoi edellä ja minä ratsin perässä. Molemmat oltiin aika jäässä kun päästiin takaisin tallille ja todeta voi, että talvi on tosiaankin tulossa. Tulis vielä pikku pakkanen ja hulluna lunta niin ois kelit kohillaan. Tälle päivälle ei paskassa eikä Noassa juuri suurta muutosta paitsi että noan sonta painaa tällä hetkellä karsinaa siivotessa ihan järkyttävän paljon. Lisäksi huomasin että karvassa saattaa olla tapahtumassa pienen pientä muutosta parempaan päin. Noa on edelleen impannut itsensä pinkeäksi palloksi ja mieli tekisi laittaa panta sille vaankun haluaisin seurata miten psyllium-kuuri vaikuttaa imppaamiseen, kun nyt ainakin olen nähnyt jo muutamia pätkiä Noan olevan imppaamatta ja ihan rauhassa tarhassa. Lisäksi voisin huomenna käydä sutimassa Noan vakio imppauspaikan jollakin öklöllä ja katsoa hillitseekö se himoja. Muuten antaisin sen impata vaan, mutta kun se näyttäisi saavan sen ilman mahaan asti (tai ainakin se on ihan järkyttävä pallo) niin pakko tehdä asialle jotain.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Äimäraution ravit

Vali sitä, vali tätä, vali tuota... Olen ollut jo yli 11 vuotta Äimäraution raviradalla töissä ja myönnän olen valittanut itsekin, mutta siitä huolimatta käyn siellä edelleen töissä ja käyn jatkossakin. Pääasiassa olen tyytyväinen Äimään ylipäätään ja tykkään olla siellä. Toki remppaahan saisi tehdä ja paljon vaan se kun ei ole ihan ilmaista touhua noin isossa pytingissä. Sitä paitsi loppuunsa kaikki toimii. Rata on hyvä ja pidetään kunnossakin ihan kiitettävästi. Tästäkin moni valittaa vaan jos radalle laitettaisiin käyttömaksu jolla katettaisiin kunnostuskuluja niin sitten sitä vasta valitettaisiinkin. Hiittaajillekin on pesupaikkoja hyvin ja lämmintä vettä riittää. Tämä todennäköisesti äkkiä tuleekin kaikista kommentoiduin tekstini ikinä. Pelkästään aiheen vuoksi. Moni varmasti sanoo että olen naimisissa radan kanssa ja mitä kaikkea.. Ei suinkaan.. Olen vain töissä siellä.

Pääasiassa olen töissä raveissa ja lisäksi pyöritän etäpelikahviota, joka on auki joka lauantai Toto76-ravien ajan. Painosanalla JOKA lauantai. Oulussa kun on totuttu siihen, että juuri mikään etäpelipaikka ei pysy pystyssä. Äimärautiolla se on ja pysyy. Asiakkaita toki saisi olla enemmänkin ja kehotusehdotuksiakin olisi kiva kuulla. Toki itse en siellä ole joka lauantai, koska tarkoitus olisi joskus kilpaillakin ja niin edelleen. Apuna minulla on Iida ja Alina ja vuositasolla voisin sanoa että rehellisesti sanoen minä olen siellä varmaan vähiten töissä. Minun vastuuseeni kuuluu kuitenkin tietää että kuka siellä minäkin lauantaina on ja huolehtia että joka lauantai siellä joku on paistamassa pullat ja makkara ja keittämässä kahvit. Hassuinta on että palkkaa en saa sen enempää kuin muutkaan enkä ole pyytänytkään. Toisaalta en minä sitä ihan täysin rahan takia teekään. Pidän niistä vakiopapoista. Miksi en pitäisi. Olen jutellut heidän kanssaan jo yli 11 vuotta.

Miksi sitten puhun Äimärautiosta niin kauniisti ja runollisesti ja hyvällä tuurilla kerään itselleni kunnon kommentti saaliin ja lukija määrän blogilleni, missä ei kyllä mitään järin viisasta ikinä julkaista? Ajatus lähti eilisillan raveista. Eilen iltaraveissa oli naisten ilta. Jättimenestys suorastaan ja väkeäoli hurjasti. En valitettavasti kuullut kuulutuksista että paljonko, mutta kyllä sen ihan katsomalla huomasi, että väkeä riitti. Paikalla oli Toni Nieminen höpöttämässä mikkiin (en kuullut sanaakaan niin en voi tarkemmin sanoa mistä oli puhe) ja oli esittelypöytiä laidasta laitaan ja arvontoja (mm. Oulun Korun 1000 euron arvoinen koru ja jos oikein muistan niin risteily arvottiin myös) ja lisäksi oli vielä muotinäytöskin. Naiset pääsivät tottakai maksutta raveihin. Ravintola oli melkoisen täysi ja sen huomasi pelimyynnistäkin. Katsomossa oli tungosta ja tunnelmaa ja kaikki näyttivät viihtyvän. Vaikka töistä töihin meno alkoi illalla jo väsyttää, viihtyi siellä silti. Teemaravit näytti toimivan kuin tauti. Hatun nosto "pomoille" ja täytynee sanoa loppuun vielä että...

Hyvä juttu! Näitä lisää!

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Huoleton on hevoseton.

Olen kuullut tuon lauseen usein ja se todellakin on totta. Äkkiä voisi luulla että olen luopunut noasta. Ei suinkaan, mutta taas vastustaa. Teksti tulee olemaan sekava kuten aina, mutta yrittäkää pysyä kyydissä.

Koko homma tuli ilmi taas kerrasta, mutta tarkemmin ajateltua oireet on ollut jo tulossa tuonnempana. Perjantaina meillä oli Pulliaisen valmennus ja alku meni oikein hyvin. Noa oli rento, muttei lötkö ja verkkasi kivasti. Tosin pohkeille reagointi oli hidasta ja olematonta niinkuin on ollut jo pitemmän aikaa. Lopulta tuli meidän vuoro ja aloitettiin harjoitus. Ihan alkuun vaikutti kivalta kunnes Noa väänsi jo varmaan kolmannen sonnan sille ratsastuskerralle. Ihan normaali äkkistoppi-sonta-liikkeelle kuten aina.. Seuraava ei sitten ollutkaan enään ihan normaali, kun se stoppasi ilman mitään syytä. Samaa on tapahtunut aikasemminkin. Sitten se stoppasi uudestaan ja uudestaan. Aina välissä alkoi taas liikkua kivasti kunnes junttasi paikolleen. Ei sontaa ei pierua ei mitään. Yhtäkkiä Noa stoppasi ja äkersi itsensä ihan ihme pinnistys asentoon ja kyljet meni ihan kivikoviksi, eikä se reagoinut pohkeeseen, raipan napsutukseen ohjan ravistukseen eikä yhtään mihinkään. Sitä kesti hetki, jonka jälkeen noa taas liikkui pätkiä ihan kivasti ja välillä stoppaili ja puhalsi reilusti enemmän kuin normaalisti vastaavassa liikutuksessa. Jonkin aikaa käveltiin ja ravailtiin kunnes noa alkoi rentoutua ja olle selkeästi tyytyväisemmän oloinen.

Seuraavaksihan sitten heräsi kysymys, että mikäs se tämä tämmönen homma on. Noh.. siinä kun Mintun kanssa juteltiin alkoi taas palaset loksahdella kohilleen ja otsikon lauseen voisi muuttaa hevosen sanomaksi "huoleton on omistajaton". Mitä enemmän mietti sitä enemmän tajusi. Noa on aikaisemminkin tehnyt samaa stoppailua johon ei ole ollut mitään järkevää syytä eikä ole tullut kakkaa eikä mitään. Luulin sen johtuvan siitä kun edellisreeneissä havaittiin koulusatulan toppausten lusahtaneen ja satulan painavan rankaan (kyllä vain tämä pahenee tästä mitä pitemmälle päästään. Vuoden surkein omistaja-titteli tulee minulle, se on varma) ja kun koulusatulan laitin "jäähylle" ja lampaankarvan estepenkin alle oli noa heti parempi. Lisäksi Noan karva on jo jonkin aikaa ollut vähän ihmeellinen ja huono ja sitä olen miettinyt että onko jokin puutostila. Lisäksi jo jokin aika sitten Noan imppaaminen on alkanut lisääntymään ja reilusti ja luulin sen johtuneen vain siitä kun se joutui kesällä olemaan sairastarhassa kavion takia ja muutenkin se on ollut välillä turhan kevyellä liikutuksella. Eeeikä siinäkään vielä kaikki vaan sen lisäksi vaikka Noa syö aika reilustikin tuntuu että se ei liho siltikään ja on ollut välillä vähän vetämätön ja herkkä puhaltamaan jo pitemmän aikaa. Niin miten se olikaan sen Vuoden surkein omistaja-tittelin kanssa?

Oireista päätellen vaihtoehtoja on kolme. Siis niitä normaaleimpia syitä oireille.
1. hiekkaa mahassa.
2. mahahaava.
3. kasvain mahassa.
Yleisimmät ratkaisut ko. oireille taas on:
1. hiekan poisto psylliumkuurilla tai leikkaamalla.
2. ruokavalionmuutos ja alkuun masun hoitokuuri.
3. leikkaus tai lopetus.



Näistä kolmesta kannattaa lähteä yksitellen eliminoimaan mikä voisi olla oireiden aiheuttaja. Totesin, että helpoin on aloittaa psylliumkuuri ja seurata tuleeko sonnan mukana hiekkaa ulos ja jos tulee niin kuinka paljon. Noahan ei ole ikinä syönyt psylliumkuuria eikä mahaa ole tutkittu hiekan varalta, vaikka se on aina syönyt heinänsä maasta ja tonkinut muutenkin kaikkea köhnää maasta naamariinsa. Purkin kyljessä oli ohje, että 2 mittaa kerran päivässä kun annetaan mahan kunnon ylläpitoon ja 6 mittaa kerran päivässä jos tehdään ns. "tyhjennyskuuri". Aloitin kuurin lauantaina ja päätin aloittaa antamalla 3 mittaa kerran päivässä, koska en ole sitä ennen syöttänyt niin näen miten Noan masu siihen reagoi. Yli huomenna olisi tarkoitus lillutella ja tonkia sontaa että tuleeko sitä hiekkaa ja mahdollisesti nostaa määrää 4 tai 5 mittaan päivässä. Noa ei (yllättäin) tuosta psylliumista hirveästi pidä, mutta onneksi syö sen kuitenkin kun saa sitä karsinassa puoli yötä natustella rauhassa.

Nyt vain seuraillaan miten psyllium vaikuttaa ja mitä sieltä tulee ulos. Mikäli jotain dramaattista tapahtuu niin sitten lähdetään klinikalle, mutta ensi alkuun mennään ihan kotikonstein. Mahahaavaankin oireet passaa äärimmäisen hyvin joten sekään ei ole poissuljettu vaihtoehto, mutta karsitaan tuo hiekan mahdollisuus ensin ja katsotaan mitä tapahtuu.

Loppuun vielä piristyksenä jokaiselle hevosenomistajalle pikaohje hevosen sairastilanteisiin:

1. Panikoi, kettuunnu ja tarvittaessa väännä jopa märyä.

2. Syytä itseäsi ja kun tajuat että sinun olisi pitänyt "see it coming" jo kauan aikaa sitten, syytä itseäsi lisää. Tarvittaessa väännä taas märyä.

3. Laadi toimintasuunnitelma jota alat määrätietoisesti toteuttamaan. Kysy neuvoa viisaammilta ja lue kaikki mahdollinen aiheeseen liittyvä ja kokoa ohjeista itselle ja hevosellesi sopiva kollaasi ja punainen lanka.

4. Seuraa tilisi sisällön hupenemista. Tässä vaiheessa on taas hyvä aika tiristää pari kyyneltä.

5. Mieti pääsi puhki, kiroa koko touhu alimpaan h***tiin ja jatka samalla itsesyytöksiä.

6. Kun viikon parin päästä tajuat että oikeastaan selvittiinkin säikähdyksellä ja parilla satasella, älä mieti mitään aikaisempia draamojasi vaan jatka muina miehinä eteenpäin ja ole kuin  olisit handlannut tilanteen kuin tosiprot.

7. Jos käytit hevostasi turhaan klinikalla perustele kaikille, että "olihan se hyvä kattoo kuitenki varalta ku ei tota oo pitkään aikaan/ikinä tarkistettu ja eihän noista koskaan tiedä". Tarvittaessa muista joku aiheeseen liittyvä tutuntutuntutulle sattunut dramaattinen kauhutarina.

Pitäkää peukkuja että meidänkin draamat päättyy paremmin päin!

tiistai 8. syyskuuta 2015

Mikäs tässä lomittaessa

Tallinpitäjäperhe lähti ulkomaille niinkuin eilen jo kerroinkin. Nyt on eka yö ja aamutalli pitkästä aikaa takana ja ei kyllähän täällä on mukavaa. Kun vaan rakas mieheni Juha olisi mukana niin nukkuminen olisi hieman helpompaa. Minä polonen en tahdo osata nukkua ilman sitä. Toki ei sen puoleen nukuttua sain suunnilleen yhdeksän tuntia. Pätkissä tosin.

Yö menikin sitten niin että illalla ei meinannu Juha​a ikävöidessä tulla uni ja aamuyöllä meinas loppua uni kesken, kun en vaan yksinkertaisesti oo tottunu nukkumaan tuota yheksää tuntia. Näin unta että Imppa oli startissa ja jäynättiin Mira​a niin että naamioitiin imppa näyttämään takaa päin niinkuin olisi jo kuski kyydissä. Yhtäkkiä imppa pääski katokselta irti ja hiliputteli horisonttiin eikä me voitu tehdä mitään, kun naurettiin niin paljon. Heräsin sitten TAAS siihen kun nauroin isoon ääneen eikä sitä meinannu tulla loppua.

Eka aamutalli meni pienen hapuilun kanssa. Mitään kaoottista ei tapahtunut, mutta lähinnä pientä hapuilua, kun laiskana en illalla laittanut heiniä valmiiksi ja pitkään pitkään aikaan ei ole tullut aamutalleja tehtyä. Eka päivä täällä menee aina jotenkin selviytyessä ja toka päivänä on sitten ne paljon mainostetut aivot jo touhussa mukana.

Käyn tänään päivällä kotona syömässä ja illalla onkin sitten Mintin valkka ja Kirsi tulee illalla pariksi päiväksi kaveriksi. Pääsee sekin paskatalikon varteen tarhoja siivoamaan. Tänään on muutenkin hommaa enempi kuin tarpeeksi ja ilma on iloisen kolea. Noh.. toinen kuppi teetä naamaan ja tallille, vai mitä?

maanantai 7. syyskuuta 2015

Onnistumisia ilman satulaa

Mentiin jo joku aika sitten aikasemminkin ilman satulaa ravijuttuja ja Noa meni ihan sairaan hyvin. Tehtiin ihan vaan siirtymiä ja ympyröillä asetuksia ja taivutuksia ja ravipuomeja. Tänään otettiin sitten uusinta ilman satulaa. Alkuun Noa meinasi painua välillä kuolaimen alle vaan kunhan sain sen vetymään se alkoi olla tuntumalla aika mukavasti. Siltä niin sanotusti löytyi pysyvä pää. Tehtiin taas samoja asetuksia ja taivutuksia. Alkuun vasen lapa meinasi karkailla ihan omille teilleen vaan sain sen sitten pysymään yllättävänkin kivasti kasassa. Ravipuomeja mentiin taas muutamia kertoja molempiin suuntiin ja ne meni itseasiassa aika kivasti.

Jollain hullun idealla päätin, että kokeilempa laukatkin molempiin suuntiin. Alkuun oikealle nostot meinas olla melko räpellystä vaan kun sain hyvän noston sain sieltä ulos myös suorastaan yllättävän hyvän laukankin. Noa myötäsi kivasti ja heti kun se meni kaarteen kivasti otin käynnin ja vaihdoin suunnan. Vasemmalle tuli nostoissa taas räpellystä, mutta sitten kun sain Noa taas pyöreäksi ja menemään kaarteen kivasti otettiin heti käynti ja löysät ohjat palkinnoksi.

Loppuun tehtiin vielä eteen-alas venytystä ja koskaan ikinä ennen ei ole ollut minulla ohjat siten että nyrkistä on noin 30 cm ohjien keskisolkeen ja Noa menee yllättävänkin pitkiä pätkiä tuntumalla itse eteen-alas venyttäen! Ihan huippu fiilis.

Ylipäätään huippu Noa ja huippu treenit. Perään vielä iltatalli, kun tallinpitäjäperhe lähti ulkomaille ja minä tulin tänne "talliorjaksi" ja nyt voi hyvillä mielin käyttää koirat kartanolla ja painua saunan kautta aikonaan nukkumaan.

perjantai 28. elokuuta 2015

Kilpailijoita oommeko me kaikki

Jokainen voi kisata ja se on äärettömän hyvä asia ja jokaiselle pitää antaa mahdollisuus kisata. Ketään ei saa syrjiä eikä pilkata kisasi hän mitä luokkia tai ohjelmia tahansa. Oli hänellä mikä hevonen tai poni tahansa. Varusteista, ulkonäöstä, tuloksista tai mistään vastaavasta ei ketään saa syrjiä. Joakinen tekee virheitä ja mielestäni kenenkään kämmeillä ei tarvitse kenenkään netissä tai missään muuallakaan revitellä/"herkutella". Jokaisella on oikeus kilpailla ja jokaiselle pitää suoda siihen mahdollisuus. Miksikö näin paasaava aloitus? No koska tykkään paasata. Se on välillä ihanaa ja puhdistaa oloa. Kukaan muu ei tykkää kun minä paasaa, mutta onneksi on muutamia hulluja lähelläni, jotka sen kuitenkin kestää.

Mikä siten on kilparatsastaja? Mielestäni kilparatsastajaksi voidaan luokitella ihminen joka kisaa tavoitteellisesti ihan vähintään kerran kuussa ja pyrkii kehittämään itseään ja hevostaan/poniaan niin että ratsukko kehittyisi kilpaurallaan. Kilparatsastaja käy säännöllisesti myös ammattivalmentajan valmennuksissa ja harjoittelee muutenkin liki päivittäin sen hetkistä tasoaan kehittäviä asioita pyrkien etenemään kohti tavoitteitaan. Mielestäni mikään tietty kilpailun taso ei määrittele kilparatsastajaa. Kumpi luokitellaan ennemmin kilparatsastajaksi: Vaativan A:ta kerran vuodessa kilpaileva ratsastaja vai sitten joka viikko Helppoa C:tä kisaava poniratsastaja, joka pyrkii märätietoisesti valmentautumaan ja kehittymään kohti Helppoa B:tä?

Mikä sitten on kilparatsu? Mielestäni kilparatsu on hevonen, jota valmennetaan sekä lajissaan että muilla liikutusmuodoilla määrätietoisesti kohti parempaa osaamista ja fyysistä kuntoa. Joka paikassa näkee ihan järjettömän määrän lihaksettomia ja kunnottomia hevosia. Osa luisevia kuikeloita ja osa lihavia kuin virtahevot. Tuntuu ettei ymmärretä että se hevosen rapakunto näkyy. Se näkyy kouluradalla ja se näkyy esteradalla. Raveissa se vasta näkyykin. Mielestäni ratsujen lihaskuntoa ei monestikaan treenata tarpeeksi, eikä tarpeeksi monipuolisesti, kun taas ravureita pitäisi mielestäni jumpata kouluratsastuksella enemmän. Toki kaikille kaikki ei sovi ja siksi pitäisikin tuntea se oma elukka niin että osaa valmentaa, ruokkia ja hoitaa sitä juuri niin kuin sille on parhaaksi. Hevosissakaan ei mikään tietty kilpailutaso määrittele kilpahevosta. Jälleen kysymys. Kumpi luokitellaan ennemmin kilpahevoseksi: Kunnoton puoliverinen, joka on rullattu mutkalle niin että alakaula ja maha tekevät veneenpohjamaisen linjan ja pyllyn päällinen muistuttaa aumakattoa ja samaa tasoa on jumputettu jo vuosia vai edelleen starttaileva suomenhevonen jolla on hyvä fyysinen kunto ja parantaa tasoaan vuosivuodelta vaikkei ratsun muoto vielä ihan priima olisikaan?

Sinällään huvittavaa, että näillä omilla standardeillani en itsekään ole kilparatsastaja eikä Noa ole kilpahevonen. Haluaisin olla kilparatsastaja ja haluaisin että Noa olisi kilpahevonen vaan se on vielä harvinaisen pitkässä kuusessa. Joka vuosi on tarkoitus treenata enemmän ja kisata enemmän vaan kun vuosi on ohi huomaan että koko homma meni taas jokseenkin reisille ja päätän yrittää seuraavana vuonna uudestaan. Voin kyllä kertoa sitten kun tulee se vuosi että voin ajatella olevani kilparatsastaja ja Noan olevan kilpahevonen. Haluan vielä muistuttaa että nämä ovat minun mielipiteitä ja niillä ei ole mitään suoraa tekemistä faktan kanssa. Toivon (tai ainakin kovasti itse luulen) niissä olevan jotain perääkin (lue: ainoa totuus), mutta silti haluan painottaa niiden olevan vain minun omia mielipiteitäni eikä tarkoitukseni ole loukata ketään vaan vain ja ainoastaan höpäjää mielipiteeni avaruuteen.

Tekstin innoituksena toimii osaltaan se että menen tänään Eepillä sinne Tallinmäelle koulukisoihin. Saas nähdä mitä siitä tulee. Sanomista ainakin. Pitäpää peukkuja!

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Longtime whitout riding.....

....makes my ass hurt pretty bad.

Noan sairasloma kesti suunnilleen viisi ja puoli viikkoa. Kuulostaa pitkältä ajalta, mutta se pölähti ohi yllättävän nopeasti. Noihin viiteen ja puoleen viikkoon mahtui melko monia tunnetiloja vähän laidasta laitaan. Pääasiallisia olivat harmitus, ahdistus, huoli, epätoivonen itkukin tuli jo välissä, mutta se loppufiilis kun saatiin liikutuslupa ja kenkä jalkaan. Siinä on voittaja fiilistä jo kerrakseen. Pitää kirjoittaa tarkemmin bloggaus kaviopaiseesta ja mitä kaikkea sitä hoitaessa opin jahka saan aikaseksi keskityttyä siihen kunnolla. Eli todennäköisesti sitä tekstiä saa odottaa ja hartaasti.

Ehkä paras tunne oli kuitenkin se kun eilen vihdoin ratsastin Noan. Meillä oli sovittuna Mintin puolen tunnin valmennus ja menin kentälle parisenkymmentä minuuttia ennen valkan alkua, että vähän kokeilen miltä se meno pitkästä aikaa vaikuttaa. Jo käynnissä Noa tuntui miljoonalta, joten pakkohan se oli ravatakin. Koin ahaa- ja Wau-elämyksiä vuoronperään. Ennen Noan saikkua olin nimittäin vakuuttunut täysin, että meidän meno on edelleen samaa tasoa kuin sen kaksi vuotta sitten ja minun rahkeet kehittyä on vaan yksinkertaisesti loppu kaput slut ja the end. Eipäs mitään kyllähän mä siellä selässä jotain osaan tehä. Toki hyvin paljon kaikkea ihan täysin turhaa ja väärääkin, mutta hyvin paljon enemmän oikeaa ja järkevää kuin kaksi vuotta sitten.

 Tokihan ahneen piti hieman laukatakin ja siinä vaiheessa teki mieli jo tuulettaa. Näistä ylisanoista voisi kuvitella että ollaan vedetty kuin gp-ratsukko konsanaan, mutta ei sinne päinkään, mutta meille eiliset liikkeet oli kaikkeen nähden äärettömän hyviä. Valkkakin meni todella hyvin, joten ei voi olla kuin tyytyväinen. Treeni-into oli hyvässä nousussa jo ennen valkkaakin, mutta nyt on taas sellainen olo, etten itsekään tajua miksi olen kentällä hinkutusta karttanut kuin ruttoa niin pitkän aikaa. Mahtavaa touhua.

Tänään Noalla oli uimapäivä eli se pääsi käymään veneen perässä mutkan pulahtamassa ja siinä olikin päivän liikutukset. Huomenna hiippaillaan kentälle taas treenaamaan niin josko sitä syksyllä päästäisiin taas kisaamaan. Toki minä kisaan aiemminkin. Eepillä nimittäin. Ensin mennään tämän viikon perjantaina Tallinmäelle väkertämään akilleen kantapäätä eli C-merkkiä ja sitten seuraavaksi olisi tiedossa ensiviikon tiistaina naapurissa seuraavat, joissa olisi ohjelmana HelppoC:1. Toissapäiväiset treenit Eepin kanssa meni hyvin, joten pitää toivoa, että silkalla jännityksellä pilaa koko kisoja.

Pitäkää peukkuja!