Hammashommia (osa 2)

Keskiviikkona 8.2.2017 kello soi aamulla 05.30. Takana on kahden tallin lomitus viikonloppu ja silmäluomet painaa tonnin ja ulkona on pakkasta kevyet -18C vaan ei auta. Nappasin aamupalaleivät ja eväsleivät kainaloon ja suuntasin kohti tallia. Vinkka perään ja Noa kyytiin ja klinikalle. Noa oli aamun kokonaan syömättä ja oletin sen olevan kiukkuisempi vaan se loppuunsa käyttäytyi todella hienosti. 9 pintaan Noaa alettiin valmistella leikkaukseen ja minä lähdin ajelemaan takas Jääliin kohti naapuritallin tallihommia. Aikoivat ilmottaa kunhan on leikkaus ohi ja Noa tolpillaan ja voi mennä katsomaan.

Seuraneitinä odottelua.

Tässä vaiheessa vielä Noaakin jaksoi jännittää miksi me ollaan täällä.

 Puoli kolmen nurkilla puhelin soikin ja Noa oli pystyssä ja kaikki hyvin ja neljän aikaan voisi mennä katsomaan. Aika jäätävä näky oli vastassa kun polosella oli pää turvoksissa ja puolesta naamasta karva ajeltu. Ihan pöhnässähän se vielä olikin ja jäikin klinikalle vielä yön yli. Aamulla eläinlääkäri halusi tarkistaa vielä että poistetun hampaan tilalle laitettu paikka on pysynyt ja sen jälkeen Noan sai hakea kotiin.

Tältä se "The Horror Horse" näytti kun sitä illalla moikkaamassa kävin. Todella siivo leikkauskohta turvotuksesta huolimatta.

Tuommoinen sieltä suusta löytyi. On saattanut olla melko kipeä.

Kotihoito-ohjeita tuli nipullinen, mutta pääpiirteet oli, että heinä korvataan muutamaksi päiväksi greenlinella alkuun ja joka päivä pitää mitata lämpö, huuhdella suu, tarkistaa että paikka on pysynyt ja käydä kävelyttämässä lenkki, että suoli toimii. Lisäksi maanantaihin asti tuli sekä Ethacilin penisiliini että Metacam tulehduskipulääke. Kuolaimet saisi laittaa ja selkään saisi mennä jo viikon päästä ja normaali liikunnan aloittaa kahden viikon päästä. Totesin että mennään kuolaimetta se kaksi viikkoa ja normaaliliikutus aloitetaan sitten kontrollin jälkeen. Selkään ajattelin mennä tässä tällä viikolla joku päivä, kun ajattelin kokeilla Noalle kaulanarulla ratsastamista nyt kun on aikaa ja pakkokin tehdä kaikkea humpanhumppaa.

Lääkinnät lupasi tehdä tallinpitäjämme, mikä on todella ystävällistä niin minun ei tarvitse ajaa joka päiä kahdesti päivässä tallille. Olenkin pyrkinyt tekemään puolestaan tallihommia heille vastineeksi ja ajattelin lahjoa hieman jollain hyvällä. Greenlinen syöttö onkin sitten jännempää hommaa, kun Noa ei sitä tai oikein mitään uutakaan turvotettuna syö. Kostutettuna greenline uppoaa jotenkuten varsinkin nyt, kun heinää saa syöttää jo normaalimäärän niin greenline määrää on voinut vähentää. Kauraa en anna vielä vähään aikaan, koska Noa räjähtää muuten käsiin heti.

Suun huuhtelun aluksi juotan aina Noalle sankollisen vettä. Tarvittaessa melassin kanssa jos ei muuten meinaa juoda, koska greenlinea syöttäessä hevosen juomisen määrä saattaa käydä liian vähäksi. Toki sokeri ei ole hyväksi hampaille tietenkään mutta taas toisaalta se pitää saada huolehdittua että juo tarpeeksi. Ikinä ei ole kultaista keskitietä. Se juottaminen helpottaa hieman huuhtelua, kun irroittaa hieman töhniä hampaista jo valmiiksi. Itse käytän ihan tuollaista jätti isoa ruiskua huuhteluun. Jotku huuhtelevat semmoisella hienommallakin vempeleellä, mutta Noa todennäköisesti joko purisi siihen kiinni tai sen rikki niin ruisku on toimiva. Ehdottomasti lämmintä vettä, koska kylmä tuntuisi omaankin suuhun ihan hirveälle ja ruutaan useampia ruiskullisia molemmista suupielistä. Alkuun Noan kanssa sai tapella aika paljoltikin, mutta nyt homma hoituu jo niin että pidän kädellä nenäpiiltä turpaa alaspäin ja ruutailen puolta vaihdellen. Kun huuhtelen suun käytävällä laitan alle aina reilun talikollisen kuivikkeita jotta ne imisivät enimmät vedet eikä käytävä jää märäksi.

Suuhun katsominen sen sijaan on Noan mielestä hirveää. Ottalamppu on äärimmäisen hyvä apuväline, koska muuten käsiä saisi olla ainakin kolme. Alkuun unohdin otsalampun kotiin, joten jouduin toisella kädellä pitämään suuta auki ja toisella osoittamaan kännykän lamppua ja se ei oikein onnistunut. Joku sanoikin Facebookin Talliniksit-ryhmässä että kun hevosen kielen ottaa suusta ulos ei hevonen voi sulkea suutaan. Noa kyllä voi ihan sujuvasti kun vaan muljauttaa lyhkäisen töpökielensä hammasloveen ja puree hampaat tiukasti yhteen. Suu on ja pysyy kiinni. Noa tosiaan antaa nätisti avata kyllä suun mutta se leuoilla ja kielellä muklaaminen ja väklääminen on niin mahdotonta, että se vaikeuttaa näkemistä huomattavasti. Paikka on kuitenkin onneksi vielä pysynyt paikoillaan.

Alkuun Noa oli yöt ulkona ja päivät sisällä, mutta eilen Noa pääsi takaisin normaalisti olemaan yötä päivää ulkona ja näkyi siitä nauttivat täysin siemauksin. Leikkaus haava on todella siististi tikattu ja turvotus laskenut aikoja sitten. Periaatteessa haaaa ei hirveästi tarvisi edes hoitaa, mutta tykkään kevyesti taputellen puhdistaa betadineen kastutetulla lapulla liat pois siitä päältä. Lisäksi nenäpiitä tarvii rasvailla hieman, kun osasta kohtaa on iho tykännyt himan kyttyrää kun on höylätty karva pois. Lämpöä oli vain viime perjantaina, mutta muuten ei ole ollut edes lämpöä ja Noa on ollut todella hyvävointinen. Lopputulemana voisin tähän mennessä sanoa, että vaikka lompakko tyhjeni todella ohueksi niin olen ratkaisuuni silti todella tyytyväinen. Mikäli olisin päättänyt toisin tämä olisi Noan elämän kolmanneksi viimeinen päivä.

Kovin on tyytyväinen näköinen kaveri

Jos näytettäisiin vielä kieltä kuolemalle ja katellaan treeni- ja kilpailuhommia vielä muutama vuosi.

Ps. Otan tallilla kuvan miltä Noan naama näyttää nyt ja mitä on hoitovälineistönä ja koitan muistaa myös lisätä ne kuvat tännekin.

Hammashommia (osa 1)

Elikkäs Noa kävi kolmisen viikkoa sitten torstaina (26.1.2017) klinikalla, josta tuomiona oli mätinyt hammas, joka piti joko poistaa pikimmiten tai Noa lopettaa pikimmiten. Hampaan poistatin, joten sinällään tarinalla on "happy ending", mutta tssä eka osassa kerron nyt ensin taustoja mistä koko homma sai alkunsa. Pahoittelen, jos teksti on vähän sekava, mutta se taitanee olla minulle jo tavaramerkki varsinkin kun tässäkin lähdetään yli puolen vuoden takaa etenemään.

Aloitus on aina vaikein, mutta päätin aloittaa siitä, että Noan hampaat oli raspattu Equi-Hampaan toimesta viimeksi 4.6.2016 ja sitä ennen 17.9.2015 eli epäsäännöllistä hammashoitoa ei pääse syyttämään. Kummassakaan raspausraportissa ei ole mitään mainintaa että tuo kyseinen hammas nro 109 olisi mitenkään erikoinen millään tapaa. Täyttä varmuutta ei siis ole milloin hammas on päättänyt märäntyä, mutta on kuitenkin tieto, että tuolloin se ei vielä ole näyttänyt minkäänlaisia merkkejä.

Alunperin kesällä useammalla hevosella meidän tallilla oli jokin pieni nuhan/flunssan tapainen, jossa paksua räkää tuli paljon ja molemmista sieraimista ja yskivät ja hieman kuumeilivatkin, mutta ko pöpö meni yhtö nopeaa ohi kuin tulikin. Sen jälkeen kuitenkin Noalla jäi oikea sierain vuotamaan, jota epäilin, että on jäänyt nuhan jäliltä tukkoiseksi ja uittaessa räkää tulikin ulos reilusti jonka jälkeen hengitys oli selkeästi parempi. Välillä rään tulo kävi vähempänä ja jopa kokonaan poiskin ja liikutus oli suht normaalia, kun hengityksessäkään ei ollut mitään erikoista.

Ainoat oireen tapaiset mitä Noa esitti oli kaksi ja toinen niistä oli erikoinen oikean etujalan ontuminen/arkominen jolle en itse tutkiessa ja kyttäillessä eikä edes hierottaessa löytynyt syytä. En käytä hevosta kovin herkästä klinikalla vaan pyrin sen tutkailemaan aina itse läpi ensin ja rajaamaan mahdollisen vaivan/ongelman ihan kotosalla. Minut on aina opetettu siihen että hevosen omistajan tulee osata sen verran paljon ettei joka risauksesta lähdetä klinikalla käymään. En nyt tuomitse ketään joka käyttää, koska kukin tekee omansa kanssa niinkuin haluaa niin kauan kun se on eläintä kohtaan oikea ratkaisu. Esimerkiksi ylipaino EI OLE oikea ratkaisu, mutta paasataan siitä joskus toiste. Tämä mystinen epäsäännöllinen ja epämääräinen etujalan ontuminen/arkominen, kummaksi sitä nyt sanoisi, meni ohi yhtä nopeaa kun tulikin.

Toinen oirehtima oli se että Noa alkoi yhtäkkisesti kieltää esteillä. Varsinkin isompia hypätessä. Noa on aika taitava havaitsemaan kun ratsastaja jännittää ja tuijottaa ylimmäistä puomia ja ajelehtii kunnolla ratsastamatta ja Noa myös hyödyntää tilaisuuden aina. Nyt jälkeen päin mietittynä kun syytin itseäni kokoajan yhtäkkisestä kieltelystä tajusin vian olevankin tällä kertaa hevosessa. Noa nimittäin lähestyi estettä hyvällä imulla ja välillä liki ryöstäenkin, mutta viime tngassa kielsi aivan kuin olisi pelännyt kuollakseen koko hyppyä. Minun jännitys ja esteen tuijotteli vaan kärjistyi kieltojen myötä. Lisäksi Noa arkoi alastuloa ja vaihdeltiin suojia ja mietittiin pohjia ja vaikka mitä, että mistä se johtuu. Vielä kaiken kaupaksi Noan ristiselkä jumitteli hieman jonka vuoksi hierotutin sen ja päätettiin pitää pitempi hyppytauko. Nollata tilannetta molemmilta samalla ja olihan sitä melkoisen ahkeraan hypättykin. Ei mahdottomia mutta kerta välillä jopa kahdesti viikkoon. Paljon treenejä ja paljon kisoja.

Ontumisongelma ei uusinut. Kieltelyä on ollut näkyvissä ihan viime kisoissakin jotka oli 15.1. Tallinmäellä. Sielä toki vain verkassa muttei radalla. 70cm tuli ensimmäiselle pudotus ja siitä 4vp mikäli joku tuloksia tiirailee, mutta 80cm Noa kielteli verkassa reilustikin, mutta oli radalla järjettömän hyvä ja napattiin 2. sijakin. Räkä sen sijaan valui nokasta edelleen. Välillä enempi, välillä vähempi, välillä ohuempana ja välillä paksumpana ja nimenomaan vain oikeasta sieraimesta. Kyllähän se alkoi jo vaivata todenteolla, koska räkää oli valunut kohta jo puoli vuotta ja vain toisesta sieraimesta. Henki kulki, mutta silti treeneissä ja kisoissa ja rällälenkeilläkin Noasta puuttui se joku.. se viimeinen pykälä ja viimeinen vaihde. Verikokeet otettiin 12.10.2016 ja niissäkään ei näkynyt kerrassaan yhtään mitään normaalisti poikkeavaa. Se rään valuminen vaivasi kokoaika silti.

Tammikuussa kuulin että tuon ikäisellä hevosella tuo rään valuminen voisi johtua sieraimeen tulevasta kasvaimesta joka on aika yleinen. Lisäksi kuulostelin ja kysästelin vähän enemmänkin mistä mokoma voisi johtua ja toinen vaihtoehto oli hampaat. Noalla kun on se sarkoidi niin asia alkoi vaivata sen verta paljon, että päätin käyttää Noan klinikalla tutkimuksissa että mikä sen rään tulon aiheuttaa. Aika moni sanoi minulle "itse en käyttäisi kun se on noin vanha eikä kipeäkään ole" vaankun siitä puuttui se joku ja oli vaan mutu-tuntuma, ettei kaikki ole ihan okei. Klinikalla kuunneltiin sydän ja keuhkot ja tähystettiin keuhkot ja sieraimet ja otettiin verikokeet vaan mitään ei löytynyt. Sitten otettiin  röntgenet ja siellähän se syyllinen oli. Vihulainen hammas numero 109. Röntgenissä selkeästi näkyi muutosta ja linjaa ko hampaan yläpuolella ja koska se oli ylähammas niin se tulehdutti poskiontelon ja räkä olikin oire eikä syy. Kvasta päätellen se hammas oli hyvin todennäköisesti mätä, mutta kuinka mätä niin se täytyi vielä tarkistaa. Pikkuisen lisää rauhoittavaa ja eikun tutkimaan ja selvisi, että se hammas on ihan umpimätä.

Vaihtoehdot oli karut. Joko poisto pikimmiten tai lopetus pikimmiten. Hammas oli niin mätä ja niin matala ettei sitä olisi saanut pystyssä irti, joten poisto täytyi tehdä kaatamalla nukutuksessa ja leikkaus tulisi olemaan TODELLA kallis. Sain maanantaihin asti aikaa päättää kummin teen. Viikonloppu menikin itkiessä ja miettiessä, laskiessa ja puntaroidessa ja pohtiessa. Lopulta todettiin kotona yksissä tuumin, että kerran se on ollut nuin hyvä sen hampaan kanssa ja taloutemme ei siihen leikkaukseen kaadu niin poistetaan se hammas, koska se jäisi vaivaamaan lopuksi iäksi kuinka hyvä se olisi ollut ilman sitä hammasta.

Samalla tajusin, että se mystinen ontuminen ja oudot kieltelyt johtui siitä hampaasta. Hyppääppä itse ilmaan tai iske nyrkki pyötään kun on pelkästään hampaan juuri tulehtunut, ihme on jos ei itku pääse. Noa on kyllä käsittämättömän sitkeä sissi ja äärettömän nöyrä ja kiltti hevonen. Tässä oli nyt siis taustat hampaanpoistolle. Seuraavassa huikean mielenkiintoisessa osioissa käymme läpi leikkausretken ja kotitallilla parantelun. Kolmannessa olisi tarkoitus pureutua lisää kaikkeen siihen tietoon mitä olen tässä hammashommassa oppinut ja miten kyseistä voisi ennaltaehkäistä ja lopulta joku kaunis päivä toivottavasti muistan kertoa vielä että miten noa treenaa ja kisaa jatkossa ja tuliko se viimeinen vaihde takaisin ja kuinka hyvä se lopulta ilman sitä hammasta olikaan. Päästiinkö jopa tämän kesän kenttäkisoihin asti? Pysy skarppina, koska parhaat palat vielä tulossa. 

80cm ja hampi alkoi oireilla jo tuolloin. Silti se vaan hyppää kiltisti tuonkin ja isompaakin.

Kesärientoja

Äh.. Blokkaamisesta on taas niin kauan että ei oikein tiedä mitä kaikkea selittäis. Siispä ajattelin tehdä kesäpuuhista pienen kollaasin. Toki kaikesta ei edes kuvaa ole mutta kerrotaan mitä sitä on tullut tehtyä.

Kuvista näkeekin että hypätty on aikasta paljon ja koulunvääntö on jäänyt ihan naurettavan vähälle. Nyt ois tarkotus skarpata sen suhteen vaan samaa on tullut hoettua koko kesä. Pulliaisen valkkakin jouduttiin perumaan, kun kippas kappas Noa otti ja potki kintun aitaan. Mutta nyt jos jos ja vielä kerran jos. Eli todennäköisesti ei hirveästi. Toki juuri eilen juttelin Lemströmin Suskin kanssa Ankkurilahden koulukisoissa, jos hän tulisi pitämään muutamat testitunnit minulle ja Noalle. Suskilla on aika samanlainen opetustyyli kuin satulla ja se toimii meille, joten pakkohan se on kokeilla. Kyllähän me yhdet koulukisat on Ankkurilahdella käyty ja suorastaan yllättävän hyvillä tuloksilla vielä kun ottaa huomioon että toisen ohjelman opettelin about 17 minuutissa. En muuten ollut ennen sitä kuullutkaan semmoisesta kun Aikuismerkki. Ihan kiva ohjelma sinällään.

Mutta nyt kuvamateriaaliin, koska tälle päivää pitäisi vissiin ennen pitkää töihinkin lähteä. En ala kuvia nyt järjestämään ihan aika järjesykseen vaan ehkäpä siihen ei kuole.

Ylirannan kenttä kurssilta. Alkaa oleen ihan kivassa lihaksessa tuo otukka pikkuhiljaa.

Kentällä oleva tukki oli Noan mielestä ihan mahtava hypättävä. Suorastaan villiinnyttävä.

Tämä oli pakko laittaa kans kun huomasin puhelimesta, että kuinka reilusti se hyppää miniminimaalisen ristikon.

Minun oletus ja lausahdus "Tähän se kieltää" ei muuten kieltänyt.

Renkaille se kielsi kerran pari vaan hyppäsi sitten kyllä mielellään sen jälkeen nekin.

Aika komee pikku-ukko vai mitä?

Noaa hieman villitti noilla maastoesteillä. Eikä oikeastaan ihan niin vähääkään.

Avattu kulmaeste. Krkeus 95cm ja Noan pituushyppyä taas.

Tämä hypättiin kyllä ennen ylempää vaan tässä sama este pienempänä ja ei niin pitkänä.

Minun henk.koht. estekorkeus enkka Noan kanssa. Esteessä korkeutta 105cm ja tuon hyppäämisen ja tuon hyppykerran jälkeen on alkanut itsetunto olla esteillä jo huomattavasti parempi.

80cm okserin tapanen. Minu taas syöksyn ja hyppään ennen Noaa, MUTTA mä myös myötään!

Siinäpä ne enimmät mitä tälle kesälle on puuhasteltu. Hypätty, kisailtu, treenailtu ja uiteltu. Rosa on saanu mutt ylittään itteni esteillä ihan huikeesti ja nyt voikin hyvillä mielin "päästää" Rosan Ypäjälle opiskelemaan. Ihmeesti vaikuttaa, kun parin esteen sijaan on mentykin kotonakin rataa erilaisilla teillä. On otettu googlaamatta SRL:n vakioratoja sun muita ratapiirroksia mitä on sitten muokkailtu jos ei ole esteet riittänyt tms.

Asiaa pskasta

Tämä teksti tulee olemaan täynnä sitä itteään... kaunistelematta ja rumastikkin sanoen siis paskaa. En keksi maailmassa mitään muuta yhtä yleistä harrastusta jossa sonta olisi yhtä läsnä kuin hevosurheilussa. Sitä se minäkin olen viimeiset muutama päivää ajatellut aika tiuhaan Noan mahan ja kaikkien oireiden lisäksi. Psylliumista oli/sain jostain ohjeen että pitää syöttää vähintään kolme päivää ennenkuin kannattaa alkaa sontaa lilluttemaan yhtään missään. Hierojamme Heli linkitti minulle tämän ja selittikin ohjeet miten tehdä hanskatesti sonnalle. Suuruuden hulluna ihmisenä kutenkin lillutin eilettäin sitä sontaa hanskan sijaan sankossa ja hiekkaahan sieltä löytyi. Ei paljoa mutta löytyipä kuitenkin. Aloitin Psyllium-kuurin kolmella mitalla ja eilin lisäsin annoksen neljään mittaan. Sunnuntaina on luvalla lisää lilluttelu ja lisään Psyllium annoksen viiteen mittaan.

Eilen Hirnakan Lissu kävi mallaamassa meidän koulusatulaa, kun siitä oli toppaukset lässähtäneet ja otti sen mukaansa topattavaksi. Siinä satulaa sovittaessa kun mahavyötä vedettiin kiinni Noa pullisti itsensä ihan palloksi ja selkeästi se vyön kiriminen kävi kipeää. Olin aikonut juoksuttaa sivuohjien kanssa, mutta muutin suunnitelmaa ja jätin sivuohjat pois ja juoksutin pelkillä micklemeillä. Meno oli taas sen mukaista, kun herralla oli hieman hauskaa itsensä kanssa. Laukka nousi sisäetujalka ojossa loikaten ja parit ritolatkin piti ottaa. Sekaan mahtui myös pari piiiiitkää pierua. Lähinnä hieman ihmetytti se sonnan puuttuminen. Noa paskoo kentälle AINA. Ollaan siellä sitten vähän vähemmän tai vähän enemmän niin paskoo irtoo, mutta tällä kertaa ei irronnut kuin hajut. Outoa. Kaiken muun hyvän lisäksi tein eilen kuningaskeksinnön. Kaikkihan tietää kuinka perästä heinäverkkoa on täyttää yksin varsinkin kun alkuun sitä myttyä ei meinaa saada millään sinne verkon pohjalle. Tajusin VASTA EILEN (toim.huom. olen täyttänyt noalle heinäverkkoa jo 12 vuotta ja ylipäätään aika paljon pitempäänkin), että kun laittaa sen verkon saaviin niinkuin uuden roskapussin laittaisi roskikseen, ne heinämytyt voi vaan tiputella sinne verkon pohjalle! Neronleimaus! Pikkasella viiveellä, mutta haitanneeko tuo? Ja minähän siis pyöritän verkkoon heinästä useamman semmoisen pallon, että se olisi muka hieman hankalampaa sieltä saada ulos. Tuskin Noalla mitään vaikutusta.

Tänään olikin sitten iisipäivä, kun kävin vaan koululla kampaamossa aamulla ja pääsin syönnin päälle aikonaan tallille. Harvinaista herkkua nykyään. Tekaisin tallihommelit (ripeästi "vain" kahdessa tunnissa) ja tarkoitus oli juoksuttaa vaan innostuin lähtemään Sannan ja Dianan mukaan reilun tunnin käppäilyreissulle. Sanna ajoi edellä ja minä ratsin perässä. Molemmat oltiin aika jäässä kun päästiin takaisin tallille ja todeta voi, että talvi on tosiaankin tulossa. Tulis vielä pikku pakkanen ja hulluna lunta niin ois kelit kohillaan. Tälle päivälle ei paskassa eikä Noassa juuri suurta muutosta paitsi että noan sonta painaa tällä hetkellä karsinaa siivotessa ihan järkyttävän paljon. Lisäksi huomasin että karvassa saattaa olla tapahtumassa pienen pientä muutosta parempaan päin. Noa on edelleen impannut itsensä pinkeäksi palloksi ja mieli tekisi laittaa panta sille vaankun haluaisin seurata miten psyllium-kuuri vaikuttaa imppaamiseen, kun nyt ainakin olen nähnyt jo muutamia pätkiä Noan olevan imppaamatta ja ihan rauhassa tarhassa. Lisäksi voisin huomenna käydä sutimassa Noan vakio imppauspaikan jollakin öklöllä ja katsoa hillitseekö se himoja. Muuten antaisin sen impata vaan, mutta kun se näyttäisi saavan sen ilman mahaan asti (tai ainakin se on ihan järkyttävä pallo) niin pakko tehdä asialle jotain.

Äimäraution ravit

Vali sitä, vali tätä, vali tuota... Olen ollut jo yli 11 vuotta Äimäraution raviradalla töissä ja myönnän olen valittanut itsekin, mutta siitä huolimatta käyn siellä edelleen töissä ja käyn jatkossakin. Pääasiassa olen tyytyväinen Äimään ylipäätään ja tykkään olla siellä. Toki remppaahan saisi tehdä ja paljon vaan se kun ei ole ihan ilmaista touhua noin isossa pytingissä. Sitä paitsi loppuunsa kaikki toimii. Rata on hyvä ja pidetään kunnossakin ihan kiitettävästi. Tästäkin moni valittaa vaan jos radalle laitettaisiin käyttömaksu jolla katettaisiin kunnostuskuluja niin sitten sitä vasta valitettaisiinkin. Hiittaajillekin on pesupaikkoja hyvin ja lämmintä vettä riittää. Tämä todennäköisesti äkkiä tuleekin kaikista kommentoiduin tekstini ikinä. Pelkästään aiheen vuoksi. Moni varmasti sanoo että olen naimisissa radan kanssa ja mitä kaikkea.. Ei suinkaan.. Olen vain töissä siellä.

Pääasiassa olen töissä raveissa ja lisäksi pyöritän etäpelikahviota, joka on auki joka lauantai Toto76-ravien ajan. Painosanalla JOKA lauantai. Oulussa kun on totuttu siihen, että juuri mikään etäpelipaikka ei pysy pystyssä. Äimärautiolla se on ja pysyy. Asiakkaita toki saisi olla enemmänkin ja kehotusehdotuksiakin olisi kiva kuulla. Toki itse en siellä ole joka lauantai, koska tarkoitus olisi joskus kilpaillakin ja niin edelleen. Apuna minulla on Iida ja Alina ja vuositasolla voisin sanoa että rehellisesti sanoen minä olen siellä varmaan vähiten töissä. Minun vastuuseeni kuuluu kuitenkin tietää että kuka siellä minäkin lauantaina on ja huolehtia että joka lauantai siellä joku on paistamassa pullat ja makkara ja keittämässä kahvit. Hassuinta on että palkkaa en saa sen enempää kuin muutkaan enkä ole pyytänytkään. Toisaalta en minä sitä ihan täysin rahan takia teekään. Pidän niistä vakiopapoista. Miksi en pitäisi. Olen jutellut heidän kanssaan jo yli 11 vuotta.

Miksi sitten puhun Äimärautiosta niin kauniisti ja runollisesti ja hyvällä tuurilla kerään itselleni kunnon kommentti saaliin ja lukija määrän blogilleni, missä ei kyllä mitään järin viisasta ikinä julkaista? Ajatus lähti eilisillan raveista. Eilen iltaraveissa oli naisten ilta. Jättimenestys suorastaan ja väkeäoli hurjasti. En valitettavasti kuullut kuulutuksista että paljonko, mutta kyllä sen ihan katsomalla huomasi, että väkeä riitti. Paikalla oli Toni Nieminen höpöttämässä mikkiin (en kuullut sanaakaan niin en voi tarkemmin sanoa mistä oli puhe) ja oli esittelypöytiä laidasta laitaan ja arvontoja (mm. Oulun Korun 1000 euron arvoinen koru ja jos oikein muistan niin risteily arvottiin myös) ja lisäksi oli vielä muotinäytöskin. Naiset pääsivät tottakai maksutta raveihin. Ravintola oli melkoisen täysi ja sen huomasi pelimyynnistäkin. Katsomossa oli tungosta ja tunnelmaa ja kaikki näyttivät viihtyvän. Vaikka töistä töihin meno alkoi illalla jo väsyttää, viihtyi siellä silti. Teemaravit näytti toimivan kuin tauti. Hatun nosto "pomoille" ja täytynee sanoa loppuun vielä että...

Hyvä juttu! Näitä lisää!

Huoleton on hevoseton.

Olen kuullut tuon lauseen usein ja se todellakin on totta. Äkkiä voisi luulla että olen luopunut noasta. Ei suinkaan, mutta taas vastustaa. Teksti tulee olemaan sekava kuten aina, mutta yrittäkää pysyä kyydissä.

Koko homma tuli ilmi taas kerrasta, mutta tarkemmin ajateltua oireet on ollut jo tulossa tuonnempana. Perjantaina meillä oli Pulliaisen valmennus ja alku meni oikein hyvin. Noa oli rento, muttei lötkö ja verkkasi kivasti. Tosin pohkeille reagointi oli hidasta ja olematonta niinkuin on ollut jo pitemmän aikaa. Lopulta tuli meidän vuoro ja aloitettiin harjoitus. Ihan alkuun vaikutti kivalta kunnes Noa väänsi jo varmaan kolmannen sonnan sille ratsastuskerralle. Ihan normaali äkkistoppi-sonta-liikkeelle kuten aina.. Seuraava ei sitten ollutkaan enään ihan normaali, kun se stoppasi ilman mitään syytä. Samaa on tapahtunut aikasemminkin. Sitten se stoppasi uudestaan ja uudestaan. Aina välissä alkoi taas liikkua kivasti kunnes junttasi paikolleen. Ei sontaa ei pierua ei mitään. Yhtäkkiä Noa stoppasi ja äkersi itsensä ihan ihme pinnistys asentoon ja kyljet meni ihan kivikoviksi, eikä se reagoinut pohkeeseen, raipan napsutukseen ohjan ravistukseen eikä yhtään mihinkään. Sitä kesti hetki, jonka jälkeen noa taas liikkui pätkiä ihan kivasti ja välillä stoppaili ja puhalsi reilusti enemmän kuin normaalisti vastaavassa liikutuksessa. Jonkin aikaa käveltiin ja ravailtiin kunnes noa alkoi rentoutua ja olle selkeästi tyytyväisemmän oloinen.

Seuraavaksihan sitten heräsi kysymys, että mikäs se tämä tämmönen homma on. Noh.. siinä kun Mintun kanssa juteltiin alkoi taas palaset loksahdella kohilleen ja otsikon lauseen voisi muuttaa hevosen sanomaksi "huoleton on omistajaton". Mitä enemmän mietti sitä enemmän tajusi. Noa on aikaisemminkin tehnyt samaa stoppailua johon ei ole ollut mitään järkevää syytä eikä ole tullut kakkaa eikä mitään. Luulin sen johtuvan siitä kun edellisreeneissä havaittiin koulusatulan toppausten lusahtaneen ja satulan painavan rankaan (kyllä vain tämä pahenee tästä mitä pitemmälle päästään. Vuoden surkein omistaja-titteli tulee minulle, se on varma) ja kun koulusatulan laitin "jäähylle" ja lampaankarvan estepenkin alle oli noa heti parempi. Lisäksi Noan karva on jo jonkin aikaa ollut vähän ihmeellinen ja huono ja sitä olen miettinyt että onko jokin puutostila. Lisäksi jo jokin aika sitten Noan imppaaminen on alkanut lisääntymään ja reilusti ja luulin sen johtuneen vain siitä kun se joutui kesällä olemaan sairastarhassa kavion takia ja muutenkin se on ollut välillä turhan kevyellä liikutuksella. Eeeikä siinäkään vielä kaikki vaan sen lisäksi vaikka Noa syö aika reilustikin tuntuu että se ei liho siltikään ja on ollut välillä vähän vetämätön ja herkkä puhaltamaan jo pitemmän aikaa. Niin miten se olikaan sen Vuoden surkein omistaja-tittelin kanssa?

Oireista päätellen vaihtoehtoja on kolme. Siis niitä normaaleimpia syitä oireille.
1. hiekkaa mahassa.
2. mahahaava.
3. kasvain mahassa.
Yleisimmät ratkaisut ko. oireille taas on:
1. hiekan poisto psylliumkuurilla tai leikkaamalla.
2. ruokavalionmuutos ja alkuun masun hoitokuuri.
3. leikkaus tai lopetus.



Näistä kolmesta kannattaa lähteä yksitellen eliminoimaan mikä voisi olla oireiden aiheuttaja. Totesin, että helpoin on aloittaa psylliumkuuri ja seurata tuleeko sonnan mukana hiekkaa ulos ja jos tulee niin kuinka paljon. Noahan ei ole ikinä syönyt psylliumkuuria eikä mahaa ole tutkittu hiekan varalta, vaikka se on aina syönyt heinänsä maasta ja tonkinut muutenkin kaikkea köhnää maasta naamariinsa. Purkin kyljessä oli ohje, että 2 mittaa kerran päivässä kun annetaan mahan kunnon ylläpitoon ja 6 mittaa kerran päivässä jos tehdään ns. "tyhjennyskuuri". Aloitin kuurin lauantaina ja päätin aloittaa antamalla 3 mittaa kerran päivässä, koska en ole sitä ennen syöttänyt niin näen miten Noan masu siihen reagoi. Yli huomenna olisi tarkoitus lillutella ja tonkia sontaa että tuleeko sitä hiekkaa ja mahdollisesti nostaa määrää 4 tai 5 mittaan päivässä. Noa ei (yllättäin) tuosta psylliumista hirveästi pidä, mutta onneksi syö sen kuitenkin kun saa sitä karsinassa puoli yötä natustella rauhassa.

Nyt vain seuraillaan miten psyllium vaikuttaa ja mitä sieltä tulee ulos. Mikäli jotain dramaattista tapahtuu niin sitten lähdetään klinikalle, mutta ensi alkuun mennään ihan kotikonstein. Mahahaavaankin oireet passaa äärimmäisen hyvin joten sekään ei ole poissuljettu vaihtoehto, mutta karsitaan tuo hiekan mahdollisuus ensin ja katsotaan mitä tapahtuu.

Loppuun vielä piristyksenä jokaiselle hevosenomistajalle pikaohje hevosen sairastilanteisiin:

1. Panikoi, kettuunnu ja tarvittaessa väännä jopa märyä.

2. Syytä itseäsi ja kun tajuat että sinun olisi pitänyt "see it coming" jo kauan aikaa sitten, syytä itseäsi lisää. Tarvittaessa väännä taas märyä.

3. Laadi toimintasuunnitelma jota alat määrätietoisesti toteuttamaan. Kysy neuvoa viisaammilta ja lue kaikki mahdollinen aiheeseen liittyvä ja kokoa ohjeista itselle ja hevosellesi sopiva kollaasi ja punainen lanka.

4. Seuraa tilisi sisällön hupenemista. Tässä vaiheessa on taas hyvä aika tiristää pari kyyneltä.

5. Mieti pääsi puhki, kiroa koko touhu alimpaan h***tiin ja jatka samalla itsesyytöksiä.

6. Kun viikon parin päästä tajuat että oikeastaan selvittiinkin säikähdyksellä ja parilla satasella, älä mieti mitään aikaisempia draamojasi vaan jatka muina miehinä eteenpäin ja ole kuin  olisit handlannut tilanteen kuin tosiprot.

7. Jos käytit hevostasi turhaan klinikalla perustele kaikille, että "olihan se hyvä kattoo kuitenki varalta ku ei tota oo pitkään aikaan/ikinä tarkistettu ja eihän noista koskaan tiedä". Tarvittaessa muista joku aiheeseen liittyvä tutuntutuntutulle sattunut dramaattinen kauhutarina.

Pitäkää peukkuja että meidänkin draamat päättyy paremmin päin!

Mikäs tässä lomittaessa

Tallinpitäjäperhe lähti ulkomaille niinkuin eilen jo kerroinkin. Nyt on eka yö ja aamutalli pitkästä aikaa takana ja ei kyllähän täällä on mukavaa. Kun vaan rakas mieheni Juha olisi mukana niin nukkuminen olisi hieman helpompaa. Minä polonen en tahdo osata nukkua ilman sitä. Toki ei sen puoleen nukuttua sain suunnilleen yhdeksän tuntia. Pätkissä tosin.

Yö menikin sitten niin että illalla ei meinannu Juha​a ikävöidessä tulla uni ja aamuyöllä meinas loppua uni kesken, kun en vaan yksinkertaisesti oo tottunu nukkumaan tuota yheksää tuntia. Näin unta että Imppa oli startissa ja jäynättiin Mira​a niin että naamioitiin imppa näyttämään takaa päin niinkuin olisi jo kuski kyydissä. Yhtäkkiä imppa pääski katokselta irti ja hiliputteli horisonttiin eikä me voitu tehdä mitään, kun naurettiin niin paljon. Heräsin sitten TAAS siihen kun nauroin isoon ääneen eikä sitä meinannu tulla loppua.

Eka aamutalli meni pienen hapuilun kanssa. Mitään kaoottista ei tapahtunut, mutta lähinnä pientä hapuilua, kun laiskana en illalla laittanut heiniä valmiiksi ja pitkään pitkään aikaan ei ole tullut aamutalleja tehtyä. Eka päivä täällä menee aina jotenkin selviytyessä ja toka päivänä on sitten ne paljon mainostetut aivot jo touhussa mukana.

Käyn tänään päivällä kotona syömässä ja illalla onkin sitten Mintin valkka ja Kirsi tulee illalla pariksi päiväksi kaveriksi. Pääsee sekin paskatalikon varteen tarhoja siivoamaan. Tänään on muutenkin hommaa enempi kuin tarpeeksi ja ilma on iloisen kolea. Noh.. toinen kuppi teetä naamaan ja tallille, vai mitä?