keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Kaikille kivaa talleilua.


Blogitallilla on aina mielestäni kivoja blogihaasteita. En vain koskaan muista osallistua niihin aikonaan. Mikä ei sinällään minun huono muistisuudella kauheasti yllätä. Mutta aiheeseen. Blogi haasteen aiheena on siis hyvän mielen talliympäristö. Mistä se tulee? Miten siihen voi vaikuttaa? Miten sitä voi edesauttaa? Vastauksia on miljoonia ja pyydän jo anteeksi jos tästä tulee taas aivan järjettömän pitkä teksti.

Itse pyrin parantamaan talliympäristöä paljolti siisteydellä. Omat tavarat laitan paikoilleen aina, koska mielestäni se pitää sekä varusteet paremmassa kunnossa kun ne eivät loju missä sattuun ja lisäksi se on kivaa myös muille kun harjakassi, suojat, suitset, satula, sankot tai mikään mukaan ei loju pitkin tallia. Lisäksi lakaisen käytävältä vähintään omat jälkeni pois aina talleilun lopuksi. Tähän poikkeuksena on vain se että kesäisin kun piha on käytännössä melkein kokonaan hiekkaa niin se kantautuu käytävälle ja jos tallissa on hevosia en käytävää lakaise, koska siihen pölymäärään ei kastelu auta niin järkevämpää on lakaista käytävä ja kuskata hiekat lapiolla pois silloin kun tallissa ei ole hevosia.

Ehkä enemmän hevosten viihtyvyyteen, hygieniaan ja terveyteen liittyvä asia on tarhojen siivous. Toisaalta tekopyhää kirjoittaa nyt aiheesta, koska en itsekään muista milloin viimeksi olen ottanut tarhasta kärryllistäkään sontaa. Noloa. Pääasiassa pyrin kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisesti tarhoja siivoamaan, koska vaikka ottaisi vaan puoli kärryllistä karsinan siivouksen päälle pois on se jo sen puoli kärryllistä vähemmän. Toki onhan se ihmisillekin mukavampaa kun tarhassa ei tarvitse tillustaa sonnassa ja sadekeleillä se sonta liejuttuu paljon herkemmin kuin pelkkä hiekka.

Joka paikassahan sitä puhutaan että tallilla pitää olla kivaa ja tulla kaikkien kanssa toimeen ja niinhän se onkin. Se on kaikkien harrastus ei siellä kuulu tapella, eikä syrjiä, vaikka tosiasiahan on että ei kaikki tule kaikkien kanssa toimeen eikä sille vaan voi mitään. Eriasia on sitten se miten se hoidetaan vaikkei ihan ylimpiä ystävyksiä ollakaan. Tapellaanko tallinkäytävillä tai huudellaanko facebookissa tai muualla somessa? Tehdäänkö jopa ilkivaltaa toisen tavaroille tai jopa hevoselle. Olen kuullut paljon juttuja kun on riidan tuoksinnassa piiloteltu toisen harjoja tai muita tavaroita tai jopa rikottu niitä, hevosilta on leikelty harjoja tai häntiä tai muuta inhottavaa. Toki tavaroita saa aina uusia ja harja ja häntäkin kasvaa ajan kanssa takaisin, mutta se ei tarkota silti että moisia tekoja tulisi vähätellä. Ei tehdä mitään ilkeää, eikä puhuta ilkeitä, haukuta tai kiusata. Ei siitä tule hyvä mieli kenellekkään. Ei edes sille ilkeilevälle osapuolelle. Eikä siihen ole edes mitään järkeä käyttää voimiaan.

Kaikki tietää kuinka mukavalta tuntuu kun tallilla nauraa rätkätetään porukalla jollekkin hevosen hölmölle kuvalle tai hassulle sattumalle. Kuinka mukavalta tuntuu kun syksyn sateisena iltana siltikin lähdetään porukalla käymään mutka maastossa ja kastumisesta huolimatta kaikilla on silti kivaa. On mahtavaa kun tallilla on porukka joka voi auttaa esimerkiksi hevosen lääkityksessä ja on tukena ja apuna kun jotain sattuu. Mietitään yhdessä jotain hevosen outoa vaivaa että mistä se johtuu kun ei se polle polonen sitä osaa kertoa. Itse tykkään tallista jossa Noa on. Tottakai tykkään. Olen viimeisen vajaan kymmenen vuotta liki asunut siellä ja tallinpitäjäperheen tuntenut jo reilusti yli kymmenen vuotta. Kahdesti Noa on käynyt muualla ja olen kuskannut sen "kotitalliin" takaisin. Enää en sitä siirrä mihinkään, koska me molemmat viihdytään "kotona". Meillä on huippu talli ja tosi hyvä porukka, jossa kaikki viihtyy.


Kivaa tallikesää kaikille!


Ps. Tässä vielä linkki Blogitallin haasteeseen: http://toimitus.blogitalli.fi/2015/05/viikon-blogihaaste-hyvan-hengen.html

torstai 26. maaliskuuta 2015

Omituista

Oli tarkoitus alkaa kirjottamaan blogia treeneistä ja jostain vaan kun kirjauduinj bloggeriin oli lukulistalleni ilmestynyt joku aivan ihme blogi. Elokuvablogi joka oli vissiin ehkä ranskalainen tai joku? Mistä se oli tullut? Mitä se siellä teki ja miten sen saa pois? Noh.. Se oli tullut siitä, että blogi joka oli aikaisemmin poniblogi onkin nyt se leffablogi. En kyllä tiedä voiko jonkun vanhaa blogiosoitetta käyttää uudestaan. Ilmeisesti voi ja ahkerasti näkyy päivittävän. Se on se alkuinnostus. Mutta miten sen saa sieltä pois? Tahdon sen sieltä lukulistasta pois. Heti! Laitoinkin facen Hevosbloggaajat ryhmään asiasta kysymystä.

Noh.. Mutta siis aiheeseen.. Eli Noaan ja treeneihin. Maanantaina mentiin ihan vaan asetuksia ja taivutuksia kentällä käynnissä ja ravissa ja minä onnistuin mukamas asettamaan suoralla Noan ulos! Se on ollut niitä asioita mitkä Satun silmän alla on onnistunut joskus harvoin jotenkuten ja yksin ne on ollut ihan sula mahdottomuus. En hirveän kauaa värkkäillyt kentällä, koska tavoite on lopettaa silloin kun asiat menee vielä tarpeeksi hyvin tai jopa todella hyvin. Maanantaina ne meni todella hyvin siispä kentällä oltiin vain lyhyt hetki ja sen jälkeen lähdettiin maastoon. huitastiin puomitie päästä päähän kahdesti laukalla. Mennessä vähän rauhallisemmin ja tullessa sitten vauhti yllättäin meinasi kiihtyä varsinkin toisella pätkällä.

Aina kun käydään jossain esim puomitiellä ja pitäisi kääntyä sitten vielä ottamaan toinen pätkä. Jos edellä menee toinen ei mitään ongelmaa, mutta kun ollaan ihan keskenään niin hirveä tappelu ja pakittelu siinä kääntyessä. Tällä kertaa otin raipan mukaan ja heti kun Noa alkoi pakitella ja perseillä nappasin pari kertaa napakasti raipalla ja kappas löytyikin erittäin yhteistyöhaluinen otus taas. Takaspäin yritettiin että tultaisiin rantojen kautta kotiin vaan ei päästy kun alkuun kun polku meni niin huonoksi ettei mitään toivoa ja siispä tultiin samaa reittiä kuin mentiinkin ja lompsuteltiin molemmat hikimärkinä takaisin tallille.

Tiistaina oli tarkoitus vetää sama setti ja olin todella intopiukeana menossa kentälle. Jes! Huippua treenaamaan. Kentällä se into laantui aika äkkiä. Todella huippua. Maagisesti yön aikana oli käynyt niin, että minä unohdin kuinka ratsastetaan ja Noa keksi kuinka taistellaan kaikin voimin vastaan kun nyt ei pysty, ei taivu, ei asetu, eikä todellakaan huvita! Olin saada hetkellisen hermoromahduksen ja jopa rääkäisin ääneen että ei tämä kannata ei tästä mitään tule.

Sitten otin hetken tauon. Ihan paikallaan, että molemmat rauhottuu ja uusi yritys. Päätin että kun tämä asia saadaan menemään tarpeeksi hyvin niin että kumpikin tekee sen tarpeeksi hyvin lähdetään maastoon ja muutetaan tämäkin päivä vielä kummallekin kivaksi. Käytiin samaisella puomitiellä ja laukattiin kertaalleen pois päin ja kertaalleen takaspäin. Loppuraveilla tein vielä samat harjoitukset mitä olin kentällä taistellut ja ne meni ihan niks ja naks ja olin todella tyytyväinen ja kehuin Noaa todella vuolaasti josta se intoutui hiiteen ja korvat törröllä hipsutteli pikku hölkällä kotia kohti pitkin ohjin aivan onnesta soikeana. Annoin sen hömpötellä polkua menemään kun kerran näytti niin kivaa olevan ja otin käynnille vasta sitten, kun polku alkoi mennä epätasaisemmaksi. Lopuksi vielä kerättiin kentältä kakat ja talutin Noan tallille. Tulipahan itsekin samalla vähän verryteltyä kinttuja.

Tänään taas suunnitelmissa olisi sama homma. Hetki kentällä jonka jälkeen puomitie kutsuu jälleen. Saas nähdä millä tuulella Noa on ja onko minun kadonnut ratsastustaitoni tehnyt taas comebackin. Toki vähän jalostin suunnitelmaa niin, että voisin puomitiellä käynnin jälkeen ottaa vielä loppu verkat kentällä ja pyrkiä vähän saamaan Noaa venyttelemään ja rentoutumaan.

Sounds like a plan but could it actually work?

Ps. Korjatkaa toki jos mun englanti ontuu taas.. ;)


****************
Hox! Jälkimainintana sain sen ehkä-ranskalaisen lé élokuvá-blogin poistettua lukulistasta. Siitä kiitos Peninalle, joka avitti ja ohjeisti facen Hevosbloggaajat ryhmässä.
****************

torstai 19. helmikuuta 2015

Kun se lamppu pitkästä aikaa syttyi.

Koko viime kesän, syksyn ja yli puoli talveakin olen ruikuttanut "ei me edistytä, me junnataan paikallaan, emmää ikinä opi" ja myöskin olen vakaasti uskonut, että yksinkertaisimmatkin asiat kentällä on liikaa vaadittu. Tottakai se vaikuttaa ratsastukseen jos siellä selässä itsekin ajattelee, että koko touhu on toivotonta ja pelkkä käynti on kuolemaksi ja laukannostoa voi tehdä vain ammattilaiset. Mielenkiintokin oli välissä jo todella heikkoa. Miksi enää ratsastaa, jos edes c-merkistä ei saa kuin rimaa hipoen hyväksytyn? Mikä järki?

Pikku hiljaa kuitenkin lamppu on tässä alkanut räpsähdellä. Kohta jo vilkkua koko ajan tiuhempaan ja tiuhempaan tahtiin. Samalla takaraivossa on painanut ajatus valmentajan muutosta Sveitsiin. Olen Satun puolesta onnellinen ja toivon Satulle ja hänen miehelleen kaikkea hyvää. Toki olen kateellinenkin, koska mitä vähääkään tiedän sveitsin maisemista ja ratsastuskulttuurista niin kelpaisi se minullekin. Toki tilanne on eri, koska minun elämä on täällä. Kylmässä, vihmovassa pohjolassa rakkaan mieheni, Noan, koirien ja lasten kanssa.

Ainoa ongelmakohta Satun muutossa on se että hän on sinnikkäästi jaksanut opettaa minua ja ratsuttaa Noaa jo... en itse asiassa edes muista monenko vuoden ajan... Täytynee ehkä jostain tarkistaa, mutta 3-4 vuotta ei taida heittää kovin kauas. Pari kertaa olen harmitellut, että "olisi pitänyt käydä viikoittain ja hiilautua maneesille huonoilla keleillä", mutta mitäpä suotta. Olen oppinut niin älyttömän paljon vuosien varrella, ettei sitä ihan heti uskoisi. Tajusin sen itsekin vasta tiistaina meidän viimeisissä treeneissä. Se lamppu todellakin taas syttyi.

Harjoiteltiin pohkeenväistöä ja siinä sivussa naureskeltiin ja muisteltiin menneitä. Sitten tajusin sen. Ensinnäkin pystyn puhumaan ja ratsastamaan yhtäaikaa! Siis nimenomaan ratsastamaan, etten vaan ajele vaan ratsastan ja suusta tulee muutakin kun valitusta, tuskaa ja tupinaa. Ja kyllä olen vaikea oppilas. Anteeksi Satu. :D Ja tulevat opettajat. Toinen asia mitä siinä tajusin, että kun ensimmäisen kerran aikoinaan pohkeenväistöä vähän kokeiltiin niin siitä tähän päivän kehitystä on tapahtunut ihan mahdottoman paljon! Pieniä asioita, mutta ihan uskomaton määrä. Istunta, kädet, jalat, katse, voin treenatessa hengittää (se oli minun mielestä alkuun mahdoton ajatus käyttää vatsalihaksia ja hengittää), pysyn hallitsemaan itseäni ja istumaan suorassa. KAIKESSA edellä mainituissa on edelleen kehitystä ja vaikka kuinka paljon, mutta ne on myös kehittynyt aivan järjettömän paljon.

Alkuun aina harjoitukset tapahtui niin, että Satu selitti harjoituksen ja minä ratsastin Satun luokse ja kysyin mitä minkäkin raajan pitää tehdä ja miksi. Nyt alan pikku hiljaa jo vähän hahmottaa jollakin järjellä enkä itseasiassa muista milloin viimeksi Satu on joutunut uudelleen ja uudelleen selittämään mitä milläkin osalla kehoa tehdään. Toki korjattavaa, muokattavaa ja harjoiteltavaa löytyy aina. Lisäksi onnistun pitämään itseäni jokseenkin suorassa enkä asettaessa aseta itseäni melkein sikiöasentoon satulassa. Tai jos meinaan niin tehdä osaan jo jotenkuten asian välillä itsekin huomata tai viimestään käskystä korjata. Yhdessä välissä kun muka korjasin en edes korjannut, koska en tajunnut itsekään kuinka rullalla olin. Myös niskapannan tuijotus on vähentynyt radikaalisti. Toki teen sitä edelleen ihan liikaa, mutta nykyään pystyn jo vähän nostamaan katsetta reitillekin ja kokoajan harjoittelen maastossakin katsomaan vuoronperään reittiä ja hevosta ja reittiäkin lähelle ja kauas.

Kehittyneiden ja opittujen isojen ja varsinkin pienten asioiden lista on loputon. Vielä loputtomampi lista on se kuinka niitä sekä pieniä että isoja asioita voidaan hioa, kehittää, harjoitella lisää ja parantaa. Pitkästä aikaa into on ihan huikean korkealla. Samalla päähän ässehti jonkunlainen järkikin olemaan. Se syttyi se lamppu ja vaikka olo on haikea ja hieman jännittääkin uuden opettajan etsiminen niin silti nyt on sellainen kutina, että tästä tulee ihan järjettömän hyvä vuosi. Kaikin puolin.

Lopuksi vielä viihdearvona meidän kehityksen kaarta kuvina.


Tämä samainen kuva on ollut esillä aiemminkin ja tulee olemaan esillä itselle muistutuksena vielä monet kerrat. Ainoa harmi ettei minulla ole kuvaa siitä minun "muna-asennosta" jota myös käytin ratsastukseen. Komee takakeno, kyynärkulmasta ei tietoakaan ja kantapää polettu niin alas että ihme on jos nilkkaan enään veri kiertää. Karmivaa. Älkää ratsastako noin, jookos?
Tässä on jo kehitystä alkanut tapahtua aika roimastikin. Kantapää on edelleen alhaalla mutta ei niin pahasti. Takakeno on vaihtunut ryhtiin tosin tuo taisi olla juuri sitä aikaa kun väkisin vedin selkää ihan käsittämättömälle notkolle. Ja Satu keskellä kenttää opettamassa. Aika tuttu näky.
Tässä kuva viime kesältä koulukisoista. Vähän "paskajäykkä" juu niin kuin olen kisoissa aina, mutta ero varsinkin ekaan ja tokaankin on aika huikea vai mitä? Toki olen hintsun etukenossa, jalustin on liian syvällä jalassa, kun se on mun seuraava henkilökohtainen sivutuotteena tullut "villitys" mistä yritän opetella pois. Kädet on jotenkin liian "myrtyssä" ja haaroissa. Silti.. Pitkä ja kivinen kehityksen polku takana ja vielä vaikka kuinka paljon edessä. Parempaan suuntaan on kuitenkin menty molemmat.


Kiitos Satu!

perjantai 23. tammikuuta 2015

Kuolaimista 1: Nivelkuolain

Kuolaimia on varmaan biljoona erilaista. Jo siitä normaaleimmasta irtorengas nivelestä löytyy varmaan sata erilaista. Kaikki erikoiskuolaimet vielä siihen päälle laskettuna ja sitten on vielä kuolaimettomatkin ja niitäkin on noh.. ei ehkä ihan satoja erilaisia, mutta kymmeniä ainakin. Aloin tuossa miettimään Noalle joskos kokeilisin tässä oliivikolmipalaa ja sitä myötä aloin miettimään kaikkien eri kuolaimien vaikutustapoja ja mikä kuolain voisi Noalle olla sopivin ainakin tähän hetkeen.

***VAROITUS! Älkää pitäkö tätä minään tietotekstinä, kun en minä mistään mitään tiedä ja korjatkaa/kommentoikaa ihmeessä jos olen väärässä. Kiitos!***

Nivelkuolain

Nivelkuolain irtorenkailla on normaalein ja yleisin kuolain mitä löytyy. Normaali ravinivel (viiksikuolain) on toinen. Mutta sitten kun siihenkin löytyy eri variaatioita. On rautaista, messinkistä, sprengerin aurigan jutskia, nahoitettuja, kumisia, muovisia (happy mouth jne) kaikkien näiden yhdistelmiä ja mitä lie vielä. On paksua, ohutta, umpinaista, kevyttä, painavaa, onttoa ja reijällistä onttoa. Bridongit on vielä ihan oma lukunsa. Kuolainrenkaitakin on erikokoisia ja mallisia. Osassa erikoiskuolaimista on tavallinen nivelkuolaimen suukappale, mutta ohjasrengas tekee kuolaimesta erikoiskuolaimen. Muutamissa taas rengas on normaali, mutta suukappale on erikoisempi. Lisäksi nivelestä on myös omana yhtä monimuotoisena variaationaan kolmipala, joka on toinen nykyisellään kutakuineen yhtä yleinen kuin tavallinen nivelkin. Kerron siitä lisää vielä.

Kuvat yleisimmistä nivelkuolaimista:
http://www.swhorse.fi/WebRoot/vilkas02/Shops/20110404-11092-32669-1/4DD2/2216/FE43/892F/DC1D/0A28/1008/3A5C/1057_53039.jpg
Irtorenkainen nivelkuolain
http://www.horsepro.fi/images/products/4507/1.jpg
Kuminivel irtorenkailla

http://kotisivukone.fi/files/jyvasseudunratsukkotarvike.ota.fi/Globus/kuolaimet/softbit_nivel.png
Muovinivel irtorenkailla
http://www.satulasoppi.net/images/kuvat/turnadonivelkuolain.jpg
Sprenger auringan nivelkuolain
http://ratsastustarvike.satulavyo.fi/product_pictures/small/127-88-nivelkuolain,messinki16mm.jpg
Messinkinen nivelkuolain
http://www.ravivaruste.fi/product_pictures/big/Nahoitettu+nivelkuolain-507.jpg
Nahoitettu ravinivel. Ei löytynyt kuin ravikuolaimia nahoitettuna.

*Kuvat poimittu googlehaulla sieltä sun täältä.*



Vaikutukseltaan normaali nivel ei ole hirveä kova, muttei pehmeinkään. En itse henk.koht. pidä irtorenkaista, koska tuntuu että ne tekee kuolaimesta ehkä vähän liian levottoman hevosen suussa. Lieneekö muinaisjäänne raviajoilta, en tiedä. Peruskuolaimena nivel on käypänen ja joka hevosen pitäisikin toimia joko normaali kuolaimella eikä niin että se tarvii sinne suuhunsa jatkuvasti niin kovaa rautaa että sillä voisi kohta pikku tyttökin samalla väännöllä ja paineella murtaa ison miehen käden. Pitäisi kuitenkin muistaa että se kuolain on rautaa ja se on siellä hevosen suussa. Laitappa vaikka sukkapuikko itsellesi hampaiden taakse ientä vasten ja paina. Kipeää käy vai mitä? Siinä oli demo vasta suorasta kuolaimesta. Mutta paasaaminen sikseen vaikka siitä niin kovasti tykkäänkin.

Yksi ainoa kuolain ei siltikään sovi jokaiselle. Sekin on tosi että joillekkin sitä kovempaakin kapulaa on vain pakko laittaa sinne suuhun, jos haluaa että harrastaminen on vielä turvallista. Toki mitä useampi hevonen menee ihan tavallisella kuolaimella sen parempi, mutta taas "meillä nämä kaikki ponista shireen menee tällä samalla 14,5cm nivelellä jonka ostin 1990-luvulla." -ajattelumalli jotenki inhottaa. Toki ei siinä samoja releitä saa ja kannattaakin käyttää ristiin, mutta sillä ehdolla että ne ovat sopivia. Ei pakata niitä hevosia väärän kokosiin loimiin jotka roikkuu edestä ja pakkaa koko etupään läjään, eikä laiteta 11,5 suuhun 16,5 nivelkuolainta jne. Katsokaas minä paasaan TAAS! On se vaan ihanaa.

Joskus olikohan vuosi sitten Nina Fagerström piti luennon kuolaimista. Tykkäsin siitä oikein kovasti ja voisin käydä kuuntelemassa sen uudelleenkin. Ylipäätänsä sopivista varusteista ei voi luennoida tarpeeksi. Eriasia on vaan saada ihmisiä paikalle luentoa kuuntelemaan. Nina kertoi myös asian, jota en itse ole koskaan ajatellut nimittäin että tottahan jokaisen kuolaimen nivelet kuluu ja niitä olisi hyvä välillä vähän vilkuillakin sillä silmällä että ne ovat vielä kestäviä, turvallisia ja niihin ei ole kulunut ajanmyötä teräviä reunoja. Mutta yleissekava lätinä sikseen ja takaisin nivelkuolaimeen.

Nivelkuolainhan antaa paineen suupieliin, ikeniin, kielelle ja osalla vielä bonuksena kitalakeen mikä ei ole hyvä juttu ollenkaan. Painappa jollain kuolaimen nivelen tapaisella omaan kitalakeesi. Kipeäähän se käy tai vähintään tuntuu ikävältä. Yksi asia mikä on yleinen ajatus, mutta se ei mahdu minun päähän, että miten hevosen kieli voi litistyä/puristua sopivan (huom sopivan) nivelkuolaimen väliin?

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEglsWDfqDwT9UR_AWVqZB_oEzsvAhMAcbfe-0AHkgYnb05wgh0UZZUFSB5LG4f4B0FYUJ1vAOBe72MDfrO0DFEW2MlMPlf_NOLViQtSxSYQ7VrwCdUky8kqgDY1raxWkIZ_-Bxy6qIojak/s1600/bitxrayontongue.JPG
Tämä kuva selittääkin sen asian.
Kolmipalahan ehkäisee sekä tuon että kitalaki ongelman, mutta tuoko se sitten puolestaan kaksi nipistyskohtaa yhden sijaan? Ja toisaalta on kieli ja toivottavasti myös kuolain on kuolasia ja märkiä niin miten se kieli pääsee sinne tarttumaan? Koska kutakuineen saman paineenhan jokainen kuolain tekee kieleen. Vai tekeekö? Tarkoituksena olisi Noalle kokeilla oliivikolmipalaa, kunhan sellaisen jostain lainaksi löytäisin. Noa joskus jäkittää pysähdyksessä ja aloin miettimään, että voiko se olla kuolaimen syy? Noallahan tunnetusti on aika pikkuinen suu. Mutta koko kuolainasia herättää hirveän määrän kysymyksiä mihin haluaisin vastauksia. Tai sitten vaan ajattelen asiaa liikaa. Nimittäin.. Mikä ero oliivilla ja baucherilla sen mitättömän vivun lisäksi? Kun tähän mennessä on baucher toiminut niin toimiiko kolmipalana oliivi? Vai pitäisikö sen olla baucher senkin?

Tässäpä tämä. Toivottavasti opit edes jotain. Hyvin todennäköisesti et, koska sama tieto löytyy joka paikasta. Jos on vastauksia kysymyksiini niin vastailkaa kommentteihin. Jos on lisäkysymyksiä laittakaa nekin. Ja ennen kaikkea... Millä perusteluilla sinä valitset kuolaimen ja milloin olet viimeksi tarkistanut kuolaimen kunnon?

torstai 22. tammikuuta 2015

Vedätystä

Keksimpäs nerokkaan idean, että mitä jos laittaisi Noalle renkaan perään. Ei kärryjen perään vaan suoraan Noalle perään. Koko idea huolestutti itseäkin aluksi vaan hyvinhän se loppujen lopuksi meni. Yksi syy ideaan oli myös se että Turkanrinteellä pidetään maaliskuussa hiihtoratsastuskisat ja minä todella todella kovasti haluaisin sinne. Kunhan vaan keksin sinne Noan perään jonku suksille. Teresa on ensimmäinen uhri vaihtoehto ja jotenkin epäilen, että ei paljoa tarvi suostutella. Toisena ideana oli se että sais jotain vedätettyä Noalla edes vähän, kun en oikeen älyttömiä perusta sillä ajaa. Enkä muutenkaan. Ajaminen on kylmää ja tylsää. Siispä keksin tämmöisen paljon hauskemman idean.

Noa hieman vilkaisi rengasta epäluuloisesti vaan kahden askeleen jälkeen se teputteli tomerasti eteenpäin. En tiedä kuvitteliko lie olevansa mahtava työhevonen tai jotain. Kokeilurenkaana perässä ollut henkilöautonrengas ei vaan ollut ihan tarpeeksi painava. Ei se jaloillekaan rymissyt, muttei siitä ollut hirveätä vastustakaan. Tarvitaan siis isompi renkula. Senkin jo onnistuin itselleni haalimaan.

Toki ideahan ei oo ihan kauhein mahollinen ja kesällähän ihan bueno idea lanailla kenttää Noalla, mutta tästäkin ideasta piti sen järjen jäädä välille. Ai missäkö kohtaa? No siinä kohtaa kun takaisin päin kävellessä pysäytin Noan, nakkasin narun kaulalle ja menin itse renkaan kyytiin. Maisk maisk ja kappas sehän lähti käpsyttelemään. Ilman hallintalaitteita. Hyvä minä. Toki Noa kilttinä otuksena haalasi minut renkaassa vaan tallinpihaan ja pysähtyi sinne. Hyvä poika. Siispä isomman renkaan kun laitan Noalle perään laitan sille myös ohjat.

Pienisuuri työhevonen Noa. Aika söpö, eikö?

tiistai 13. tammikuuta 2015

Varusteiden pesusta

***Varoitus! Teksti tulee olemaan pitkä ja täynnä millin tarkkaa kuvailua kaikesta!!!***

Tuossa eilen illalla pesuhuoneessa nököttäessä ja varusteita pesua varten purkaessa tuli mieleen, että kirjoitampa ihan kuvauksen miten minä varusteeni pesen. Rehellisesti sanoen en tiedä KETÄÄN joka olisi yhtä neuroottinen varusteiden pesusta. Kaikkia muita Noan kanssa toimivia kohtaan nahkaisten varusteiden pesussa on vain yksisääntö: Älä tee sitä, teen sen itse, koska olen neuroottinen." En pese varusteita mitenkään "kerran kuussa" tai millään muullakaan aika määreellä, mutta silloin kun pesen niin se on Pesua ja nimenomaan isolla P:llä.

Vuosien mittaan minulle on tullut tietyt suosikki tuotteet mitä käytän kaikissa varusteiden pesuissa. Isoja pyyhkeitä pitää olla ja monta ja mielellään semmoisia vähän vanhahkoja niin kaikki irtonöyhtä (ja muukin kangasmainen materiaali ;) ) on kulunut pois. Sieninä käytän semmoisia pikku sieniä joita saa ihan mistä vaan parilla eurolla kymmenen kappaleen paketissa. Niitä missä on karhun kieli toisella puolen. Toki sitä karhunkieltä en käytä, kuin ihan pakon edessä. Saippuana käytän semmoista palikkaa. Mistään epämääräisistä mäski/mömmö/suihkesaippuoista en tykkää yhtään. Ne jättää nahan pintaan aina ihme köhnän kiinni. Rasvana käytän perus Tallipoika Valjasrasvaa, sitä väritöntä, koska se musta rasva on kamala keksintö. Kuka laittaisi kenkälankkia satulaan ja länttäisi kisahousujen valkoisen hanurin siihen? Kysyinpähän vain. Öljynä aikasemmin minulla oli wahlstenin öljyä ja se oli ihan jees. Vielä enempi tykkään Pharmacaren Leather Oil -öljystä. Yllättäin se onkin tietenkin kalliimpaakin. Harjat, päitset, suojat jne. pesen ihan perus mäntysuovalla sekin pitää olla tiettyä laatua, josta mallipurkki näkyy kuvassa. Loimet, huovat yms pesen koneessa jos ne suinkin vain voi menemättä pilalle. Tähän pieni välihuomautus: ÄLÄ ikinä pese valkoista huopaa MINKÄÄN muun kanssa missä voisi olla edes pieni hilkku väriä joka voisi irrota pesussa ja imeytyä huopaan. Omistan nykyään nimittäin sinertävän valkoisen huovan.

Pikkusieni, lootassa saippuapalikka, rasva ja mäntysuopa
Pesu-urakka alkaa aina varusteiden totaalisella purkamisella. Aukaisen jokaisen soljen ja irroittelen remmit toisistaan ja kuolaimet suitsista jne. En voi sietää pakettina pestyjä varusteita. Miksi kukaan pyykkäisi vaatteitaankaan erottelematta? Nehän jää likaiseksi. Laitan pesuhuoneen lattialle pyyhkeen mihin kasaan puretut remelit toiselle puolen läjäksi. Toiselle puolen kasaan sitten puhtaat rensselit.

Kahdet suitset, yhdet ohjat, jalustinremmit, mahavyö ja kahdet päitset. Nii ja parit kannusremmitkin.
Kiefferin pesen sitten yksiksensä.
Rinkulat talteen! Paras ois jos käyttäis ihan kannellista rasiaa pikku hiluille.
Peseminen itsessään tapahtuu niin että otan pyyhkeen syliin, hinkkaan reilulla saippualla ihan vaahtoisiksi muutama remeliä kerrallaan, huuhtelen ne sankossa ja nakkaan toiseen laitaan pyyhkeen päälle läjäksi kuivahtamaan. Ennen pyyhkäisin vaahdot pois pyyhkeellä, mutta jossain vinkattiin huuhtelemaan ja todellakin tulee parempaa jälkeä. Itseasiassa silloin sanottiin myös että huuhtelee sienellä eikä suoraan sankossa, mutta laiska kun olen huljautan ne sankossa. PAITSI ei satulaa eikä valjaiden silaosaa tietenkään kannata kenenkään uitella yhtään missään ylimääräistä. Kyllä nekin kastua kärsii, mutta en todellakaan suosittele tieten tahtoen uittamaan. Kun olen vaahdottanut ja huuhtonut kaikki lemppaan koko kasan taas toiseen laitaan ja sitten kuivaan pyyhkeellä läpi joka ikisen remelin.

Vaahtokylpyä nahkapäitsille jotka ovat muuten made by me, myself and I.
Sinne joutuivat huuhteluun poloiset.
Koko kasa pestynä, huuhdottuna ja kuivattuna odottamassa rasvausta.
Nyt on siis koko remmiläjä pesty, huuhdeltu ja kuivattu. Ne saavat pikku hetken kuivahtaa samalla, kun siirrän sankon sivuun ja järkkään tilaa mihin laittaa rasvatut remmit kuivumaan. (Tähän väliin huomautus minulla rasvatut tarkoittaa sitten rasvatut/öljytyt, mutten jaksa tuota mainita joka väliin ihan luettavuuden takia niin muistakaa että rasvattu=rasvattu/öljytty.) Meillä tämä tarkoittaa saunanlauteita. Rasvaan joka remmin reiluhkolla rasvalla kokonaan läpi ja nakkelen lauteille kuivumaan. En sen kummemmin erottele niitä erilleen tai ripustele, koska kyllä ne sen rasvan imee läjässäkin. Annan ensimmäisen rasvakerroksen imeytyä hetken ja sitten nakkelen kaikki rasvansa imeneet pyyhkeiden päälle taas takaisin ja rasvaan ne uudestaan. Eniten tykkään nahasta joka imee rasvaa kunnolla ja sitä myöten pysyy pehmeänä, notkeana, kauniina ja kestävänä. Miksikö minä käytän sanaa kaunis? Ihan siksi, koska minun mielestä hyvästä materiaalista hyvin tehty ja hyvin huollettu nahkavaruste on kaunis. Outo? Minäkö? Niin olenkin ja tiedän sen. Jos suinkin mahdollista, niin kuin esimerkiksi nyt oli, jätän toisen rasvauksen jälkeen remelit yön yli kuivumaan ja rasvaan ne vielä kolmannen kerran seuraavana päivänä. Viimeisen rasvakerroksen kuivuttua pyyhin (tai oikeastaan hinkkaan) kaikista ylimääräisen rasvan pyyhkeellä pois ja VALMIS! Tai no ei ihan vielä. Pitäähän ne pestyt systeemit vielä kasatakin, mutta sitten ne ovat valmiit. Puhtaat, kauniit ja kiiltävät. Hyvin huolletut, kyllästetyt ja kestävät.
Tässä koko remmiläjä toisen rasvaus kerran jälkeen.

Tässäpä tämä selonteko kaikkineen. Jos tuli kysyttävää niin kommentoikaa ja kyselkää. Vastaan mielelläni. Sitä ennen kuitenkin lähden pesemään sen Kiefferin, koska jätin sen tälle päivää. Samalla pesen myös vielä yhdet suitset (himohamsteri tiedän) ja eiköhän sinne vielä jotain pikku remeleitä löydy. Eilen pestyt varusteetkin saavat vielä kolmannen rasvakerroksensa.

Kiva kun jaksoit lukea!

torstai 8. tammikuuta 2015

Kuvasaastetta 1.

Alan aina silloin tällöin julkaisemaan kuvia kesän lenkeiltä/kisoista, joista kuvia on vaan niiden julkaseminen silloin saati lenkistä kirjoittaminen vähän niinkuin unohtui. Yritän tässä pikku hiljaa saada kyseiset kuvat kuitenkin ripotellen postailtua kaikkien katseltavaksi ja ihailtavaksi.

Tässä ensimmäisenä kuvia maastoreissuilta.

Kesällä suurin osa niistä vähistäkin lenkeistä mitä minä Noalla kävin meni pääasiassa kahlatella. Ja tuo pystysyttyrä on puska ei Noan etuharja. Ei se noin tuuhea ole. ;)


Ei erikoinen kuva ja korvanpäätkin puuttuu, mutta muistan edelleen sen tunteen, kun kesällä pääsi ratsastamaan vähän ja lomppastiin Noan kans ihan kahdestaan lenkillä. Parasta ikinä!


Tämän se tekee ku kuvaajana ei ole, kuin minä itse kännykkäkameralla ja selästä. Joka toinen kuva on niskasta.
Käytiin eka maastolenkkin niin että Kirsi meni Eepillä ja minä Noalla. Näitä voisi tulla vielä monenmonta lisää.
Hetken luulin, että kyllä se on niin tollo että se kävelee pää eellä puuhun vaan ei. Turpaa kutitti..
Jälkeen jääneet.
Tässäpä nämät. Katsotaan mikä on kuvien aiheena ensi kerralla.