Kun se lamppu pitkästä aikaa syttyi.

Koko viime kesän, syksyn ja yli puoli talveakin olen ruikuttanut "ei me edistytä, me junnataan paikallaan, emmää ikinä opi" ja myöskin olen vakaasti uskonut, että yksinkertaisimmatkin asiat kentällä on liikaa vaadittu. Tottakai se vaikuttaa ratsastukseen jos siellä selässä itsekin ajattelee, että koko touhu on toivotonta ja pelkkä käynti on kuolemaksi ja laukannostoa voi tehdä vain ammattilaiset. Mielenkiintokin oli välissä jo todella heikkoa. Miksi enää ratsastaa, jos edes c-merkistä ei saa kuin rimaa hipoen hyväksytyn? Mikä järki?

Pikku hiljaa kuitenkin lamppu on tässä alkanut räpsähdellä. Kohta jo vilkkua koko ajan tiuhempaan ja tiuhempaan tahtiin. Samalla takaraivossa on painanut ajatus valmentajan muutosta Sveitsiin. Olen Satun puolesta onnellinen ja toivon Satulle ja hänen miehelleen kaikkea hyvää. Toki olen kateellinenkin, koska mitä vähääkään tiedän sveitsin maisemista ja ratsastuskulttuurista niin kelpaisi se minullekin. Toki tilanne on eri, koska minun elämä on täällä. Kylmässä, vihmovassa pohjolassa rakkaan mieheni, Noan, koirien ja lasten kanssa.

Ainoa ongelmakohta Satun muutossa on se että hän on sinnikkäästi jaksanut opettaa minua ja ratsuttaa Noaa jo... en itse asiassa edes muista monenko vuoden ajan... Täytynee ehkä jostain tarkistaa, mutta 3-4 vuotta ei taida heittää kovin kauas. Pari kertaa olen harmitellut, että "olisi pitänyt käydä viikoittain ja hiilautua maneesille huonoilla keleillä", mutta mitäpä suotta. Olen oppinut niin älyttömän paljon vuosien varrella, ettei sitä ihan heti uskoisi. Tajusin sen itsekin vasta tiistaina meidän viimeisissä treeneissä. Se lamppu todellakin taas syttyi.

Harjoiteltiin pohkeenväistöä ja siinä sivussa naureskeltiin ja muisteltiin menneitä. Sitten tajusin sen. Ensinnäkin pystyn puhumaan ja ratsastamaan yhtäaikaa! Siis nimenomaan ratsastamaan, etten vaan ajele vaan ratsastan ja suusta tulee muutakin kun valitusta, tuskaa ja tupinaa. Ja kyllä olen vaikea oppilas. Anteeksi Satu. :D Ja tulevat opettajat. Toinen asia mitä siinä tajusin, että kun ensimmäisen kerran aikoinaan pohkeenväistöä vähän kokeiltiin niin siitä tähän päivän kehitystä on tapahtunut ihan mahdottoman paljon! Pieniä asioita, mutta ihan uskomaton määrä. Istunta, kädet, jalat, katse, voin treenatessa hengittää (se oli minun mielestä alkuun mahdoton ajatus käyttää vatsalihaksia ja hengittää), pysyn hallitsemaan itseäni ja istumaan suorassa. KAIKESSA edellä mainituissa on edelleen kehitystä ja vaikka kuinka paljon, mutta ne on myös kehittynyt aivan järjettömän paljon.

Alkuun aina harjoitukset tapahtui niin, että Satu selitti harjoituksen ja minä ratsastin Satun luokse ja kysyin mitä minkäkin raajan pitää tehdä ja miksi. Nyt alan pikku hiljaa jo vähän hahmottaa jollakin järjellä enkä itseasiassa muista milloin viimeksi Satu on joutunut uudelleen ja uudelleen selittämään mitä milläkin osalla kehoa tehdään. Toki korjattavaa, muokattavaa ja harjoiteltavaa löytyy aina. Lisäksi onnistun pitämään itseäni jokseenkin suorassa enkä asettaessa aseta itseäni melkein sikiöasentoon satulassa. Tai jos meinaan niin tehdä osaan jo jotenkuten asian välillä itsekin huomata tai viimestään käskystä korjata. Yhdessä välissä kun muka korjasin en edes korjannut, koska en tajunnut itsekään kuinka rullalla olin. Myös niskapannan tuijotus on vähentynyt radikaalisti. Toki teen sitä edelleen ihan liikaa, mutta nykyään pystyn jo vähän nostamaan katsetta reitillekin ja kokoajan harjoittelen maastossakin katsomaan vuoronperään reittiä ja hevosta ja reittiäkin lähelle ja kauas.

Kehittyneiden ja opittujen isojen ja varsinkin pienten asioiden lista on loputon. Vielä loputtomampi lista on se kuinka niitä sekä pieniä että isoja asioita voidaan hioa, kehittää, harjoitella lisää ja parantaa. Pitkästä aikaa into on ihan huikean korkealla. Samalla päähän ässehti jonkunlainen järkikin olemaan. Se syttyi se lamppu ja vaikka olo on haikea ja hieman jännittääkin uuden opettajan etsiminen niin silti nyt on sellainen kutina, että tästä tulee ihan järjettömän hyvä vuosi. Kaikin puolin.

Lopuksi vielä viihdearvona meidän kehityksen kaarta kuvina.

Tämä samainen kuva on ollut esillä aiemminkin ja tulee olemaan esillä itselle muistutuksena vielä monet kerrat. Ainoa harmi ettei minulla ole kuvaa siitä minun "muna-asennosta" jota myös käytin ratsastukseen. Komee takakeno, kyynärkulmasta ei tietoakaan ja kantapää polettu niin alas että ihme on jos nilkkaan enään veri kiertää. Karmivaa. Älkää ratsastako noin, jookos?

Tässä on jo kehitystä alkanut tapahtua aika roimastikin. Kantapää on edelleen alhaalla mutta ei niin pahasti. Takakeno on vaihtunut ryhtiin tosin tuo taisi olla juuri sitä aikaa kun väkisin vedin selkää ihan käsittämättömälle notkolle. Ja Satu keskellä kenttää opettamassa. Aika tuttu näky.

Tässä kuva viime kesältä koulukisoista. Vähän "paskajäykkä" juu niin kuin olen kisoissa aina, mutta ero varsinkin ekaan ja tokaankin on aika huikea vai mitä? Toki olen hintsun etukenossa, jalustin on liian syvällä jalassa, kun se on mun seuraava henkilökohtainen sivutuotteena tullut "villitys" mistä yritän opetella pois. Kädet on jotenkin liian "myrtyssä" ja haaroissa. Silti.. Pitkä ja kivinen kehityksen polku takana ja vielä vaikka kuinka paljon edessä. Parempaan suuntaan on kuitenkin menty molemmat.

Kiitos Satu!

Kuolaimista 1: Nivelkuolain

Kuolaimia on varmaan biljoona erilaista. Jo siitä normaaleimmasta irtorengas nivelestä löytyy varmaan sata erilaista. Kaikki erikoiskuolaimet vielä siihen päälle laskettuna ja sitten on vielä kuolaimettomatkin ja niitäkin on noh.. ei ehkä ihan satoja erilaisia, mutta kymmeniä ainakin. Aloin tuossa miettimään Noalle joskos kokeilisin tässä oliivikolmipalaa ja sitä myötä aloin miettimään kaikkien eri kuolaimien vaikutustapoja ja mikä kuolain voisi Noalle olla sopivin ainakin tähän hetkeen.

***VAROITUS! Älkää pitäkö tätä minään tietotekstinä, kun en minä mistään mitään tiedä ja korjatkaa/kommentoikaa ihmeessä jos olen väärässä. Kiitos!***

Nivelkuolain

Nivelkuolain irtorenkailla on normaalein ja yleisin kuolain mitä löytyy. Normaali ravinivel (viiksikuolain) on toinen. Mutta sitten kun siihenkin löytyy eri variaatioita. On rautaista, messinkistä, sprengerin aurigan jutskia, nahoitettuja, kumisia, muovisia (happy mouth jne) kaikkien näiden yhdistelmiä ja mitä lie vielä. On paksua, ohutta, umpinaista, kevyttä, painavaa, onttoa ja reijällistä onttoa. Bridongit on vielä ihan oma lukunsa. Kuolainrenkaitakin on erikokoisia ja mallisia. Osassa erikoiskuolaimista on tavallinen nivelkuolaimen suukappale, mutta ohjasrengas tekee kuolaimesta erikoiskuolaimen. Muutamissa taas rengas on normaali, mutta suukappale on erikoisempi. Lisäksi nivelestä on myös omana yhtä monimuotoisena variaationaan kolmipala, joka on toinen nykyisellään kutakuineen yhtä yleinen kuin tavallinen nivelkin. Kerron siitä lisää vielä.

Kuvat yleisimmistä nivelkuolaimista:

Irtorenkainen nivelkuolain

Kuminivel irtorenkailla

Muovinivel irtorenkailla

Sprenger auringan nivelkuolain

Messinkinen nivelkuolain

Nahoitettu ravinivel. Ei löytynyt kuin ravikuolaimia nahoitettuna.

*Kuvat poimittu googlehaulla sieltä sun täältä.*

Vaikutukseltaan normaali nivel ei ole hirveä kova, muttei pehmeinkään. En itse henk.koht. pidä irtorenkaista, koska tuntuu että ne tekee kuolaimesta ehkä vähän liian levottoman hevosen suussa. Lieneekö muinaisjäänne raviajoilta, en tiedä. Peruskuolaimena nivel on käypänen ja joka hevosen pitäisikin toimia joko normaali kuolaimella eikä niin että se tarvii sinne suuhunsa jatkuvasti niin kovaa rautaa että sillä voisi kohta pikku tyttökin samalla väännöllä ja paineella murtaa ison miehen käden. Pitäisi kuitenkin muistaa että se kuolain on rautaa ja se on siellä hevosen suussa. Laitappa vaikka sukkapuikko itsellesi hampaiden taakse ientä vasten ja paina. Kipeää käy vai mitä? Siinä oli demo vasta suorasta kuolaimesta. Mutta paasaaminen sikseen vaikka siitä niin kovasti tykkäänkin.

Yksi ainoa kuolain ei siltikään sovi jokaiselle. Sekin on tosi että joillekkin sitä kovempaakin kapulaa on vain pakko laittaa sinne suuhun, jos haluaa että harrastaminen on vielä turvallista. Toki mitä useampi hevonen menee ihan tavallisella kuolaimella sen parempi, mutta taas "meillä nämä kaikki ponista shireen menee tällä samalla 14,5cm nivelellä jonka ostin 1990-luvulla." -ajattelumalli jotenki inhottaa. Toki ei siinä samoja releitä saa ja kannattaakin käyttää ristiin, mutta sillä ehdolla että ne ovat sopivia. Ei pakata niitä hevosia väärän kokosiin loimiin jotka roikkuu edestä ja pakkaa koko etupään läjään, eikä laiteta 11,5 suuhun 16,5 nivelkuolainta jne. Katsokaas minä paasaan TAAS! On se vaan ihanaa.

Joskus olikohan vuosi sitten Nina Fagerström piti luennon kuolaimista. Tykkäsin siitä oikein kovasti ja voisin käydä kuuntelemassa sen uudelleenkin. Ylipäätänsä sopivista varusteista ei voi luennoida tarpeeksi. Eriasia on vaan saada ihmisiä paikalle luentoa kuuntelemaan. Nina kertoi myös asian, jota en itse ole koskaan ajatellut nimittäin että tottahan jokaisen kuolaimen nivelet kuluu ja niitä olisi hyvä välillä vähän vilkuillakin sillä silmällä että ne ovat vielä kestäviä, turvallisia ja niihin ei ole kulunut ajanmyötä teräviä reunoja. Mutta yleissekava lätinä sikseen ja takaisin nivelkuolaimeen.

Nivelkuolainhan antaa paineen suupieliin, ikeniin, kielelle ja osalla vielä bonuksena kitalakeen mikä ei ole hyvä juttu ollenkaan. Painappa jollain kuolaimen nivelen tapaisella omaan kitalakeesi. Kipeäähän se käy tai vähintään tuntuu ikävältä. Yksi asia mikä on yleinen ajatus, mutta se ei mahdu minun päähän, että miten hevosen kieli voi litistyä/puristua sopivan (huom sopivan) nivelkuolaimen väliin?

Tämä kuva selittääkin sen asian.

Kolmipalahan ehkäisee sekä tuon että kitalaki ongelman, mutta tuoko se sitten puolestaan kaksi nipistyskohtaa yhden sijaan? Ja toisaalta on kieli ja toivottavasti myös kuolain on kuolasia ja märkiä niin miten se kieli pääsee sinne tarttumaan? Koska kutakuineen saman paineenhan jokainen kuolain tekee kieleen. Vai tekeekö? Tarkoituksena olisi Noalle kokeilla oliivikolmipalaa, kunhan sellaisen jostain lainaksi löytäisin. Noa joskus jäkittää pysähdyksessä ja aloin miettimään, että voiko se olla kuolaimen syy? Noallahan tunnetusti on aika pikkuinen suu. Mutta koko kuolainasia herättää hirveän määrän kysymyksiä mihin haluaisin vastauksia. Tai sitten vaan ajattelen asiaa liikaa. Nimittäin.. Mikä ero oliivilla ja baucherilla sen mitättömän vivun lisäksi? Kun tähän mennessä on baucher toiminut niin toimiiko kolmipalana oliivi? Vai pitäisikö sen olla baucher senkin?

Tässäpä tämä. Toivottavasti opit edes jotain. Hyvin todennäköisesti et, koska sama tieto löytyy joka paikasta. Jos on vastauksia kysymyksiini niin vastailkaa kommentteihin. Jos on lisäkysymyksiä laittakaa nekin. Ja ennen kaikkea... Millä perusteluilla sinä valitset kuolaimen ja milloin olet viimeksi tarkistanut kuolaimen kunnon?

Vedätystä

Keksimpäs nerokkaan idean, että mitä jos laittaisi Noalle renkaan perään. Ei kärryjen perään vaan suoraan Noalle perään. Koko idea huolestutti itseäkin aluksi vaan hyvinhän se loppujen lopuksi meni. Yksi syy ideaan oli myös se että Turkanrinteellä pidetään maaliskuussa hiihtoratsastuskisat ja minä todella todella kovasti haluaisin sinne. Kunhan vaan keksin sinne Noan perään jonku suksille. Teresa on ensimmäinen uhri vaihtoehto ja jotenkin epäilen, että ei paljoa tarvi suostutella. Toisena ideana oli se että sais jotain vedätettyä Noalla edes vähän, kun en oikeen älyttömiä perusta sillä ajaa. Enkä muutenkaan. Ajaminen on kylmää ja tylsää. Siispä keksin tämmöisen paljon hauskemman idean.

Noa hieman vilkaisi rengasta epäluuloisesti vaan kahden askeleen jälkeen se teputteli tomerasti eteenpäin. En tiedä kuvitteliko lie olevansa mahtava työhevonen tai jotain. Kokeilurenkaana perässä ollut henkilöautonrengas ei vaan ollut ihan tarpeeksi painava. Ei se jaloillekaan rymissyt, muttei siitä ollut hirveätä vastustakaan. Tarvitaan siis isompi renkula. Senkin jo onnistuin itselleni haalimaan.

Toki ideahan ei oo ihan kauhein mahollinen ja kesällähän ihan bueno idea lanailla kenttää Noalla, mutta tästäkin ideasta piti sen järjen jäädä välille. Ai missäkö kohtaa? No siinä kohtaa kun takaisin päin kävellessä pysäytin Noan, nakkasin narun kaulalle ja menin itse renkaan kyytiin. Maisk maisk ja kappas sehän lähti käpsyttelemään. Ilman hallintalaitteita. Hyvä minä. Toki Noa kilttinä otuksena haalasi minut renkaassa vaan tallinpihaan ja pysähtyi sinne. Hyvä poika. Siispä isomman renkaan kun laitan Noalle perään laitan sille myös ohjat.

Pienisuuri työhevonen Noa. Aika söpö, eikö?

Varusteiden pesusta

***Varoitus! Teksti tulee olemaan pitkä ja täynnä millin tarkkaa kuvailua kaikesta!!!***

Tuossa eilen illalla pesuhuoneessa nököttäessä ja varusteita pesua varten purkaessa tuli mieleen, että kirjoitampa ihan kuvauksen miten minä varusteeni pesen. Rehellisesti sanoen en tiedä KETÄÄN joka olisi yhtä neuroottinen varusteiden pesusta. Kaikkia muita Noan kanssa toimivia kohtaan nahkaisten varusteiden pesussa on vain yksisääntö: Älä tee sitä, teen sen itse, koska olen neuroottinen." En pese varusteita mitenkään "kerran kuussa" tai millään muullakaan aika määreellä, mutta silloin kun pesen niin se on Pesua ja nimenomaan isolla P:llä.

Vuosien mittaan minulle on tullut tietyt suosikki tuotteet mitä käytän kaikissa varusteiden pesuissa. Isoja pyyhkeitä pitää olla ja monta ja mielellään semmoisia vähän vanhahkoja niin kaikki irtonöyhtä (ja muukin kangasmainen materiaali ;) ) on kulunut pois. Sieninä käytän semmoisia pikku sieniä joita saa ihan mistä vaan parilla eurolla kymmenen kappaleen paketissa. Niitä missä on karhun kieli toisella puolen. Toki sitä karhunkieltä en käytä, kuin ihan pakon edessä. Saippuana käytän semmoista palikkaa. Mistään epämääräisistä mäski/mömmö/suihkesaippuoista en tykkää yhtään. Ne jättää nahan pintaan aina ihme köhnän kiinni. Rasvana käytän perus Tallipoika Valjasrasvaa, sitä väritöntä, koska se musta rasva on kamala keksintö. Kuka laittaisi kenkälankkia satulaan ja länttäisi kisahousujen valkoisen hanurin siihen? Kysyinpähän vain. Öljynä aikasemmin minulla oli wahlstenin öljyä ja se oli ihan jees. Vielä enempi tykkään Pharmacaren Leather Oil -öljystä. Yllättäin se onkin tietenkin kalliimpaakin. Harjat, päitset, suojat jne. pesen ihan perus mäntysuovalla sekin pitää olla tiettyä laatua, josta mallipurkki näkyy kuvassa. Loimet, huovat yms pesen koneessa jos ne suinkin vain voi menemättä pilalle. Tähän pieni välihuomautus: ÄLÄ ikinä pese valkoista huopaa MINKÄÄN muun kanssa missä voisi olla edes pieni hilkku väriä joka voisi irrota pesussa ja imeytyä huopaan. Omistan nykyään nimittäin sinertävän valkoisen huovan.

Pikkusieni, lootassa saippuapalikka, rasva ja mäntysuopa

Pesu-urakka alkaa aina varusteiden totaalisella purkamisella. Aukaisen jokaisen soljen ja irroittelen remmit toisistaan ja kuolaimet suitsista jne. En voi sietää pakettina pestyjä varusteita. Miksi kukaan pyykkäisi vaatteitaankaan erottelematta? Nehän jää likaiseksi. Laitan pesuhuoneen lattialle pyyhkeen mihin kasaan puretut remelit toiselle puolen läjäksi. Toiselle puolen kasaan sitten puhtaat rensselit.

Kahdet suitset, yhdet ohjat, jalustinremmit, mahavyö ja kahdet päitset. Nii ja parit kannusremmitkin.

Kiefferin pesen sitten yksiksensä.

Rinkulat talteen! Paras ois jos käyttäis ihan kannellista rasiaa pikku hiluille.

Peseminen itsessään tapahtuu niin että otan pyyhkeen syliin, hinkkaan reilulla saippualla ihan vaahtoisiksi muutama remeliä kerrallaan, huuhtelen ne sankossa ja nakkaan toiseen laitaan pyyhkeen päälle läjäksi kuivahtamaan. Ennen pyyhkäisin vaahdot pois pyyhkeellä, mutta jossain vinkattiin huuhtelemaan ja todellakin tulee parempaa jälkeä. Itseasiassa silloin sanottiin myös että huuhtelee sienellä eikä suoraan sankossa, mutta laiska kun olen huljautan ne sankossa. PAITSI ei satulaa eikä valjaiden silaosaa tietenkään kannata kenenkään uitella yhtään missään ylimääräistä. Kyllä nekin kastua kärsii, mutta en todellakaan suosittele tieten tahtoen uittamaan. Kun olen vaahdottanut ja huuhtonut kaikki lemppaan koko kasan taas toiseen laitaan ja sitten kuivaan pyyhkeellä läpi joka ikisen remelin.

Vaahtokylpyä nahkapäitsille jotka ovat muuten made by me, myself and I.

Sinne joutuivat huuhteluun poloiset.

Koko kasa pestynä, huuhdottuna ja kuivattuna odottamassa rasvausta.

Nyt on siis koko remmiläjä pesty, huuhdeltu ja kuivattu. Ne saavat pikku hetken kuivahtaa samalla, kun siirrän sankon sivuun ja järkkään tilaa mihin laittaa rasvatut remmit kuivumaan. (Tähän väliin huomautus minulla rasvatut tarkoittaa sitten rasvatut/öljytyt, mutten jaksa tuota mainita joka väliin ihan luettavuuden takia niin muistakaa että rasvattu=rasvattu/öljytty.) Meillä tämä tarkoittaa saunanlauteita. Rasvaan joka remmin reiluhkolla rasvalla kokonaan läpi ja nakkelen lauteille kuivumaan. En sen kummemmin erottele niitä erilleen tai ripustele, koska kyllä ne sen rasvan imee läjässäkin. Annan ensimmäisen rasvakerroksen imeytyä hetken ja sitten nakkelen kaikki rasvansa imeneet pyyhkeiden päälle taas takaisin ja rasvaan ne uudestaan. Eniten tykkään nahasta joka imee rasvaa kunnolla ja sitä myöten pysyy pehmeänä, notkeana, kauniina ja kestävänä. Miksikö minä käytän sanaa kaunis? Ihan siksi, koska minun mielestä hyvästä materiaalista hyvin tehty ja hyvin huollettu nahkavaruste on kaunis. Outo? Minäkö? Niin olenkin ja tiedän sen. Jos suinkin mahdollista, niin kuin esimerkiksi nyt oli, jätän toisen rasvauksen jälkeen remelit yön yli kuivumaan ja rasvaan ne vielä kolmannen kerran seuraavana päivänä. Viimeisen rasvakerroksen kuivuttua pyyhin (tai oikeastaan hinkkaan) kaikista ylimääräisen rasvan pyyhkeellä pois ja VALMIS! Tai no ei ihan vielä. Pitäähän ne pestyt systeemit vielä kasatakin, mutta sitten ne ovat valmiit. Puhtaat, kauniit ja kiiltävät. Hyvin huolletut, kyllästetyt ja kestävät.

Tässä koko remmiläjä toisen rasvaus kerran jälkeen.

Tässäpä tämä selonteko kaikkineen. Jos tuli kysyttävää niin kommentoikaa ja kyselkää. Vastaan mielelläni. Sitä ennen kuitenkin lähden pesemään sen Kiefferin, koska jätin sen tälle päivää. Samalla pesen myös vielä yhdet suitset (himohamsteri tiedän) ja eiköhän sinne vielä jotain pikku remeleitä löydy. Eilen pestyt varusteetkin saavat vielä kolmannen rasvakerroksensa.

Kiva kun jaksoit lukea!

Kuvasaastetta 1.

Alan aina silloin tällöin julkaisemaan kuvia kesän lenkeiltä/kisoista, joista kuvia on vaan niiden julkaseminen silloin saati lenkistä kirjoittaminen vähän niinkuin unohtui. Yritän tässä pikku hiljaa saada kyseiset kuvat kuitenkin ripotellen postailtua kaikkien katseltavaksi ja ihailtavaksi.

Tässä ensimmäisenä kuvia maastoreissuilta.

Kesällä suurin osa niistä vähistäkin lenkeistä mitä minä Noalla kävin meni pääasiassa kahlatella. Ja tuo pystysyttyrä on puska ei Noan etuharja. Ei se noin tuuhea ole. ;)

Ei erikoinen kuva ja korvanpäätkin puuttuu, mutta muistan edelleen sen tunteen, kun kesällä pääsi ratsastamaan vähän ja lomppastiin Noan kans ihan kahdestaan lenkillä. Parasta ikinä!

Tämän se tekee ku kuvaajana ei ole, kuin minä itse kännykkäkameralla ja selästä. Joka toinen kuva on niskasta.

Käytiin eka maastolenkkin niin että Kirsi meni Eepillä ja minä Noalla. Näitä voisi tulla vielä monenmonta lisää.

Hetken luulin, että kyllä se on niin tollo että se kävelee pää eellä puuhun vaan ei. Turpaa kutitti..

Jälkeen jääneet.

Tässäpä nämät. Katsotaan mikä on kuvien aiheena ensi kerralla.

Kuluneen vuoden kilpailut ja tulokset

Maaliskuu 15. pvä
Harjoitusestekisat Aaltokankaalla. Minulla ja Noalla Luokkana Superseniori ja estekorkeus 40-5cm. Puhdasrata ja ruusuke (kaikille puhtaan radan tehneille). Teresalla ja Noalla luokkana 65cm ja kielto hylkyyn.

Toukokuun 17. pvä
Harjoitusestekisat Aaltokankaalla. Jälleen luokkana Superseniori, mutta tällä kertaa estekorkeutena 50cm. Puhdasrata ja Ruusuke (kaikille puhtaan radan tehneille). Parempi!

Toukokuun 24. pvä
Harjoituskoulukisat Muhoksella Ratsutila Nelzas:lla. Ohjelmana C-merkki ja tulos prosentteina 61,389% ja sijoitus neljäs. Luokassa yhdeksän osanottajaa ja kolme palkittiin.

Toukokuun 29. pvä
Seuraestekisat Jäälintallilla. Minä menin ristikon ja tuloksena puhdasrata ja ruusuke ja Teresa meni 60cm tuloksena 3. sija ruusuke ja pokaali.

Ristikon ratapiirros.

Minun ruusuke.

Teren pokaali ja ruusuke.

Kesäkuun 28. pvä
Koulukisat Jäälintallilla. Minä ja Teresa mentiin C-merkki. Mulla tuloksena 56,67% ja Terellä parempi, mutten muista tarkemmin.

JR:n pöytäkirja.

Elokuun 30. pvä
Estekisat Aaltokankaalla. Minä 60cm tuloksena puhasrata, 4. sija ja ruusuke. Tere 70cm ja yks tuhottu este.

60cm ratapiirros.

Meijän eka oikea estekisaruusuke.

Elokuun 31. pvä
Koulukisat Ankkurilahden ratsutilalla. Aikuisohjelma ja tulos 51,2% eli rimaa hipoen hyväksytty.

Ankkurilahden pöytäkirja.

Lokakuun 11. pvä

Koulukisat Aaltokankaalla. Minä ja Teresa C-merkki. Minulla tuloksena 57,2% ja Teresalla yli 60%.

Aaltokankaan pöytäkirja.

Tänä vuonna tuli kisattua aika vähänlaisesti pääasiassa minun töiden takia. Työt haittasi myös treenausta ja sen kyllä näkee tuloksissa. Esteillä sentään voin olla sekä itseeni että Noaan tyytyväinen. Tere hyppäsi Noalla Tallinmäen kisoissa ensimmäisen 80cm radan ikinä ja minä hyppäsin ensimmäisen "oikean" esteradan kisoissa ja sen lisäksi olen kesän aikana hyppinyt kotona yksittäisiä aina 85cm:in asti. Aika huikeeta tämmöiseltä nössöltä eikö? Hyppyintokin alkaa olla mahdoton, kun se ei enää juurikaan pelota. Ihan mahtavaa hommaa, kunhan vaan pääsisi enempi opettelemaan ja treenaamaan järkevästi, ettei se olisi semmosta ihme kiekkumista ja räpimistä.

Ensi vuonna uudet kujeet ja toivottavasti paremmat tulokset. Pitäkää peukkuja, että treenaamaan päästään ja paljon ja tähän paksuun kalloon jotain uppoaisikin. Tämän vuoden saavutuksista isoimmat kiitokset kuuluu tietenkin Satu Ylitalolle, joka väsymättä jaksaa opettaa meitä ja ratsuttaa Noaa. Lisäksi rakas mieheni ansaitsee myös todella ison kiitoksen, kun on ollut kisakuljettimena ja kisoissa apuna useammatkin kisat, vaikka se on varmasti melkoisen tylsää hommaa. Paulaa, Lauraa ja Eepiä pitää kiittää kans, koska ovat yllyttäneet, patistaneet ja välillä myös komentaneet sekä treenaamaan että kisaamaan sen sijaan että nössönä lusmuaisin kotona. Teresaa en myöskään voi kiittää tarpeeksi sillä Teresa hoiti Noaa koko viime kesän kun minä olin jatkuvasti töissä. Mistä tulikin mieleen, että tänään täytyy käydä ostamassa Teresan joululahja. ;) Meidän tallinpitäjäperhe kaikkineen ansaitsee kans kiitosta ihan vaan olemalla paras tallinpitäjä mitä minä voin löytää.

Kiitos kaikille!

Testing testing

Ensimmäisenä varoitan: Päässä suttaa taas, joten teksti voi olla hyvinkin sekavaa. Pahoittelen häiriötä, vika ei ole korjattavissa.n

Otsikosta sen verran, että kyseessähän on siis Micklem Multibridle testi mistä puhun. Sain suitset postissa maanantaina ja tiistaina ne oli ratsutuksen aikana jo kuolaimellisina suitsina  Noalla päässä. Tiistaina tein siis kaiken säätötyön ja siinä meni loppuunsa yllättävän kauan värkätessä.Tarkempaa ohjetta en suitsista ala rustaamaan sillä löysin googlella hyvin kirjoitetun sellaisen jo A Little Bit of Bitless Life -blogista. Suitset vaikutti tosi vakailta päässä, vaikka remeleitä ei hirveän tiukalle tarvinnutkaan laittaa. Meidän  vanhat suitset on Globuksen pull-back turpiksella olevat toiset ja toisen on W-Profilen normiturpikselliset. W-Profilet voitin kisasta ja niitä on käytetty ehkä kahdesti, kun ei vaan raaski käyttää. Kuolaimettomana oli aiemmin perus hackamoret, joista en kuitenkaan Noalla oikein tykännyt. Asettaminen ja taivuttaminen vähän vaikeaa, kun suitset pääsee liikkumaan päässä liikaa ja Noalla niissä on välillä vähän liiankin tehokas jarru mistä voisi päätellä, että se on Noa the herkkikselle liian kova.

Ensimmäisenä kuolaimettomana vaihtoehtona otin testiin sen ns. medium version eli sen missä leuan alle tulee semmoinen "läppä" ja remelit tuolta renkaista läpi ja ohjat niihin. Yritin etsiä googlesta sille oikeaa nimitystä. Löysin sen tuolta aikaisemmin mainitusta blogista senkin ja se ei avaa asiaa yhtään sen erikoisemmin kuin tuo mun sepustuskaan. Noh.. Onneksi kerrankin on kuvia edes pari.

Pörröinen Noa. Ei tuosta kyllä hirmu hyvin erotu, mutta kuitenkin.

Ensin mentiin kentälle kokeilemaan miten se toimii koulunkihnutuksessa. Mentiin ihan perus juttuja käynnissä ensin pysähdyksiä, asetuksia, taivutuksia. Ne meni minunkin osalta niin yllättävän hyvin, että päätin sitten ottaa asetuksia ja taivutuksia vähän ravissakin ja muutamaa "en älyä ratsastaa vaan ajelen"-hetkeä lukuunottamatta olin oikeinkin tyytyväinen niin Noaan, micklemiin kuin itseenikin. Satulassa kurttuuntuminen oli vähän vähentynyt ja osasin tuijottaa muutakin kuin niskapantaa. Micklem toimi samanlain kuin normisuitsetkin, osassa asiassa jopa ehkä paremminkin. En tiedä johtuiko se sitten minusta vaiko Noasta mutta noilla sain otettua paljon paremmin paljon vakaamman tuntuman heti kentälle kävellessä mitä kuolaimilla. Olen hörhö ja tiedän sen, mutta ei passaa ajatella heti, että jättäisin kokonaan kuolaimet pois. Ei suinkaan. On vaan mukava kokeilla eri vaihtoehtoja.

Kentällä pörräämisen jälkeen lähdettiin vielä maastoon. Kenttä ei ollut häävi ja jos hevosella on neljä hokkaa alla ei siinä ole oikein mitään toivoa pysyä pystyssä. Maastot oli taas isoilta osin sulaneet puhki. Onneksi löydettiin vähän pätkää missä hölkkiä ja jopa pikku pätkä missä vähän rällitelläkin. Pitihän se testata toimiiko tämän laitoksen kanssa jarrut. No toimiihan ne ja hyvin toimiikin! Ei väklytystä, ei ohjien käsistä kiskomista. Toki kerta ei kerro kaikkia ja kun oltiin yksin. Otin jarrutuksen kuitenkin sellaiseen kohtaan missä yleensä Noa on huonoiten jarruilla, että näen mitä tapahtuu. Puristin vain käden nyrkkiin ja tadaa Noa hidasti heti. Vielä kotiinpäin ravaillessa ja kävellessä tein testiksi hieman asetuksia kummallekin puolen ja nekin onnistui. Ei yhtään huono vekotin ollenkaan. Minä tykkään ja Noakin näytti tykkäävän.

Pienenä ongelmana on taas viime aikoina ollut Noan lihaksettomuus, jonka seurauksena molemmat satulat valuu edestä säkään kiinni. Lambia alle siis. Huomasimpas vaan jo viime viikolla semmoisen homman, että meidän lambi on iän myötä lässähtäny ihan olemattoman ohueksi. Yritin ensin korjata Eepin vanhaa hajonnutta geeliä vaan ei auttanut. Se meni tasan yhden ratsastuskerran eikä oikein sitäkään. Siispä päätin, että kokeillaan siten, että huopa alle ja lammas päälle. Se viritelmä näytti toimivan eilen ihan vallanmainiosti, joten sillä mennään niin kauan kuin se on toimiva ja satulan alle fyllinkiä tarvii.

Tämmöinen viritelmä. Onko Noa nyt IHAN ratsu? ;)

Lenkin jälkeen tapahtui vielä suunnaton ihmeen aihe, kun olin Noalle antamassa melasseja. Nostin melassisankon altaasta ja se meinasi pudota lattialle, kun Noa HÖRISI ihan siis oikeasti hörisemällä hörisi. Toki varmaan sille sankolle, mutta ihme se on silti, koska en ihan heti muista Noan hörisseen millekään muulle kuin aamu tai ilta ruualle tai tarhassa heinille, eikä millekään niillekään ihan vasta. Pitäisikö huolestua? Vai olla iloinen ja esittää luulevansa sen hörisseen minulle? Tiedä häntä jos se olikin vain hetkellinen häiriötila siellä pienessä pörröisessä päässä.