Meidän yhteistyökumppaneista

Bloggaus on jo pitkän aikaa aiheuttanut minulle ihan hirveää luomisen tuskaa tai jotain sellaista. Saatan tallilla karsinaa siivotessa keksiä hyvän aiheen ja hyvän alun tekstille, mutta kun koneen ääreen pääsen en sitä enään muista. Siispä kun taukoa on taas kertynyt lähdetään tällaisella aiheella etenemään.

Mitä on yhteistyökumppanit ja miksi moinen nimitys?

Meillä ei ole sponsoria eikä muutenkaan harrastukseeni hassaa minun lisäkseni rahallisesti senttiäkään kukaan muu kuin rakas mieheni ja silloin tällöin vanhempani saavat päähän pistoja laittaa minulle muutaman kympin rahaa jostain tuntemattomasta syystä ja varmastikin tietävät mihin sekin rahaa menee. Vai voisiko sanoa, että joutuu?
 Siksipä tämä pieni suuri ihmisjoukkio on siis yhteistyökumppaneita, jotka auttavat/helpottavat harrastuksessani ja kilpailuhommassa etiäspäin.

Keitä he sitten ovat?

Ihan ensimmäisenä mainittakoon se tärkein ja myöskin rakkain "yhteistyökumppani" eli rakas mieheni. Ei ota palkkaa, ei vingu, ei valita ja tukee ja turvaa ja jaksaa kuunnella (olen luvannut myös sujuvasti esittää kuuntelevansa) ne pienimmät ja vähäpätöisimmätkin. Kannustaa ihan aina.
Lisäksi hän on juuri se yhteistyökumppani, joka on talkoissa rakentamassa maastoesteitä ja kotona autotallissa värkännyt meille rataesteille portteja ja lainelautoja ja korjailee vinkkaa ja fiksailee kisakaappia ja ties mitä.

Seuraavaksi mainittakoon tallinpitäjä. Hyvä tallinpitäjä on mielestäni kivijalka ja koko homman perusta. Jos homma toimii tallilla se on yksi isoimmista tekijöistä niin hevoselle kuin ihmisellekin. Noa saa olla ulkona juuri sopivasti ja siitä huolehditaan. Voin lähteä rauhallisin mielin reissuun ja muutenkin tiedän että homma pelaa kuin rasvattuna. Jos jotain outoa ilmenee minulle ilmoitetaan heti, vaikka se olisi niinkin pientä kuin vain jollakin tapaa outo käytös. Lisäksi Noa saa olla öitä ulkona todella paljon ja juuri niinkuin on sovittu. Toki minulle tallinpitäjät on perhettä ja olemme tunteneet toisemme ikuisuuden ja siksipä se onkin kuin toinen koti.

Rehut kaikki haen Hankkijalta. Noa syö Racingin rehuja mm. senkin vuoksi että ne ovat kotimaisia. Lisäksi tämän hetkinen ruokinta on toiminut vallan mainiosti, joten miksipä sitä hyvää muuttamaan. Toki sekin vaikuttaa, että Hankkija on minulla tuossa oikeastikin liki naapurissa, jolloin rehujen haku tallimatkalla ei voisi olla helpompaa. Noahan syö vähän eriskummallisesti ja olen huomannut että myös kiistanalaisesti. Se saa progressia, greenlinea, kivennäistä, ADE-raetta ja biotiinia ja mitään näistä ei turvoteta. Ne kastellaan kyllä, mutta niitä ei turvoteta. Lisäksi Noa saa joka lenkin jälkeen puoli litraa Mashia, josta tehdään 10-20 litraa juotavaa.

Noan kehonhuollosta vastaa Syrjälänpellon Hevospalvelut/Tmi Sari Vesala. Sari hieroo ja laseroi Noan säännöllisen epäsäännöllisesti. Meillä ei ole mitään säännöllistä hierontaväliä vaan mennään aina semmosella fiilispohjalla. Jostain syystä siitä vaan tulee semmonen epämääräinen tunne milloin olisi aika taas hierottaa Noa. Tämän viikon perjantaina on taas hieronta ja itseasiassa myönnettäköön tällä kertaa se saattaa olla hintsun jo turhan myöhään, koska se ajatus "tartteiskoha kohta hierottaa" tuli päähän jo marraskuun loppupuolella. Noa ei todellakaan ole niitä hevosia, jotka nauttii kun hierotaan. Sillä on jumeja ja sitä kiukuttaa ja paljon.. todella paljon. Se on seuraavat pari päivää hieronnan jälkeenkin vielä kiukuissaan ja sillä on nahka hellänä hieronnasta. Hieronnan jälkihoitokaava on aina sama. Eli jos pe on hieronta niin lauantaina talutellaan eikä edes harjata, sunnuntaina jo nätisti harjataan, mutta ei kumisukaa tms mitään vähänkään kovempaa harjaa ja sunnuntaina myös voi hyvällä tuurilla käydä lenkin jo ilman satulaa, maanantaina voi harjata jo suht normaalisti ja saattaa saada jo satulankin selkään ja tilanteista riippuen joku edellämainituista vaiheista pitää toistaa kahtena päivänä jolloin seuraava vaihe siirtyy päivällä, mutta aika usein on päästy jo tiistaina suht normaalisti liikuttamaan maastossa hölkkälenkkiä. Kovaa treeniä teen vähän tilanteista riippuen usein vasta vajaan viikon päästä eli torstain hujakoilla.

Pääasiallisena kouluvalmentajana meillä toimii Hevostoimi Susanna Lemström. Suski käy myös säännöllisen epäsäännöllisesti sillä jostain syystä minä en vain saa irti itsestäni sellaista "valmennus joka torstai kello 18.00" tyyppiä. Toki se olisi aivan älyttömän hyvä ja tärkeääkin valmentautua mahdollisimman säännöllisesti, mutta jostain syystä en vain siedä ajatusta, että Noallakaan olisi liikutuskalenteri samaa joka viikko.

Suoranaista yhtä ainoaa rataestevalmentajaa ei tällä hetkellä ole. Pitkäänhän kävin Tallinmäellä Lambergin Riikan tunnilla Noan kanssa, mutta nyt on toistaiseksi reenailtu kotona tallinpitäjän tyttären Rosan avustuksella. Lisäksi käytiin Nykäsen Kallen kenttäaluevalmennuksessa Äimärautiolla klinikanmaneesissa nyt tammikuussa ja sitä haaveilen, että saisin ihan pysyväksi etapiksi joka kuukausi.

Maastoestevalmentajana toimii Miia Honkanen Hevostalli Miia Roinisella Limingassa. Tarkennukseksi mainittakoon kyseessä sama henkilö, jonka tyttönimi on tuo Roininen. Miia on ihan jäätävän hyvä skarppaaja ja saa meidät kyllä ylittämään itsemme. Joka kerta treeneissä huomaa, että todellaki me voidaan senkun tekee ja kuski lopettaa sen tyhjän jännäämisen.

Hammashuollosta vastaa Oulun Hevosklinikka Äimärautiolla sillä kun Noalta poistettiin se mätä hampi on sen jälkeen hammastarkki täytynyt tehdä puolivuosittain ja se onnistuu klinikalla helpoiten, kun siellä on sähköraspit yms kaikki tarvittava välineistö mukaanlukien pakkopilttuu ja sopivasti rauhoittavaa. Tämäkään toimenpide ei ole Noan mieleen.

Siinäpä ne tärkeimmät mitä tulee mieleen. Käyn lisäilemässä mikäli jotain viel mieleen juolahtaa. Nyt on kuitenkin kiirus tempaista kamppeet päälle ja hilpaista tallille ja sen jälkeen psyykkisen valmentautumisen kurssille Saaran Tallille Kuivasjävelle.

Listatkaa ihmeessä muutkin yhteistyökumppaninne ja muistakaa antaa julkista kiitosta teitä auttaville hevosalan ammattilaisille.

Sekä muistakaa kiittää tuttujanne.Ne on ne henkisen puolen tekijät, jotka kannattavat, tukevat ja tsemppaavat eteenpäin.

Harjoittelemaanhan tänne on tultu.

****************
Hox!
Tämä teksti koskee Ankkurilahden 1-tason koulukisoja, jotka oli 24.5. Tekstit ja kuvat tulee myöhässä, koska olen ollut laiska kuvaamaan pöytäkirjoja ja kirjoittamaan tekstin loppuun.
****************

Jälleen kerran harmitti, ärsytti ja ketutti kisoissa erittäin huonot tulokset ja suunnattoman huono menestys. Miksi näin? Mitä tapahtui? Kummassa vika? Mitä mä en huomaa/tajua? Kisoihin mennessä jännitti aikamoisesti. Olihan ne ekat entisen seuratason kisat. Nykyäänhän harjoitus ja seurataso on yhdessä 1-taso, mutta tiesin kyllä jo valmiiksi, että näihin kisoihin oli vähän panostettu. Oli ilmoittautuminenkin Kipan kautta ja kaikkea. Lisäksi pääsin ekaa kertaa vetämään Noaa uudella vinkalla ja kuinka tilava ja hyvä vedettävä se onkaan. Voin käsi sydämmellä sanoa, että "Heihei Purkki ei todellakaan tule ikävä!"

Ensimmäisessä verkassa Noa toimi kuin tauti. Se oli aivan mahtava enkä edes verkkaillut kovin mahottomia, koska se tuntui niin järjettömän hyvältä jo valmiiksi. Ajattelin, että kylläpäs perjantain hieronta on tehnyt poijjaasta notkean. Muutamia kohtia vain oli verkassa, joissa Noa punkkasi vähän vastaan ja ajattelin, että se tuppaa niissä kihnaamaan muulloinkin ja pistin sen oman jännitykseni piikkiin etten vain ratsasta kunnolla. Päätin kuitenkin, etten jää hinkkaamalla hinkkaamaan ettei Noa väsähdä.

Ei väsähtänyt ei, mutta silti Noa oli ensimmäisen radan ihan vetämätön vötkylä. Laukat sentään nousi vaan heikosti ja laukka oli hidasta, tahditonta, ponnetonta ja kaikin puolin huonoa. Enkä tajua mitä tapahtui. Missä vika? Jos yritti vähänkään lyhyempää muotoa se tyssäili entistä enemmän heti ja pohje oli ihan yhtä tyhjän kanssa. Ihan sama vaikka olisin tampannut Noaa kuin mummo tunkkasta mattoa ei se olisi muuttanut asiaa miksikään. Ainoa positiivinen oli se, että mieheni minulle tekemät ns "rälläkkäkannukset" toimi kuin unelma. Kerrankin kannukset pysty olemaan jalassa ilman että Noa olisi sätkinyt inhostuksesta.

Eka radan jälkeen sitten taluttelut ja jäähyttelyt molemmille ja Noalle pikkuisen melassia ja minulle kahvia ja pullaa. Sitten olikin aika lähteä verkkaamaan taas seuraavaa luokkaa varten. Verkkasin ensin hieman ja heti kun maneesiin tuli tilaa rälläsin Noalla laukalla ympäri maneesia molempiin suuntiin pari kierrosta, että saisin heräteltyä sitä vähän. Heräsihän se ja tuntui todella hyvältä. Täyskaarrot ja lävistäjälle menot missä pitäisi taipua vähän "tiukemmin" tuntui hankalalta, mutta ne on yleensäkin ollut hieman hankalampia ja minua jännitti tuossa vaiheessa jo aika paljon.

Sitten tulikin jo meidän vuoro mennä valmistautumaan. Eihän se enään siinä valmistautumisalueella enään liikkunut. Yhtään mihinkään. Pohje oli jälleen aivan yhtä tyhjän kanssa. Tiesin jo valmiiksi, että pojat me on hävitty tää peli. Ei se silti auttanut kuin yrittää parastaan. Noa ei liikkunut, taipunut ja siitä puuttu kaikki vähänenkin potku kokonaan. Laukka ei yrittänytkään nousta ja sen lisäksi Noa HIRNUI vähän väliä radalla. Välissä meinasin heittää jo kesken, koska jotenkin tuli tunne, että kaikki ei nyt ole ihan okei. Ratsastin kuitenkin radan loppuun, näytin poistuessa kuolaimet ja lähdin tippa linssissä kävelyttämään Noaa. Samalla mietin, että missä vika. Onneksi Tere oli mukana ja apuna juuri silloin kun tarvitsikin. Ehkä maailman paras kisahoitaja etten sanoisi. Hieman harmittaa ja hävettää moinen kiukku ja harmi näin jälkeenpäin.

Miksikö ne kiukut hävettää ja harmittaa? En huutanut ei, enkä haukkunut kisajärjestäjää (oli Ankkurilahdelle totuttuun tapaan erittäin hyvin järkätyt kisat), en mätkinyt enkä haukkunut hevosta myöskään, saati Tereäkään. Se hävettää ja harmittaa siksi, koska illalla kotona tajusin mistä tämä Noan ihmeellisyys johtui. Hieronnasta nimittäin. Noa hierottiin perjantaina ja vaikka saman tyyppinen "hieronnan jälkeinen liikkumattomuus" on tapahtunut ennenkin en jostain syystä sitä muistanut vaan ajattelin, että sehän on juuri hyvin notkea kisoihin. Ainoa vaan, että Herra Herkkis on hieronnan jälkeen ekana päivänä hellänä nahastaan ja lihaksistostaan, seuraavana päivänä lihaksisto on edelleen hellänä ja vielä kolmantenakin päivänä Noa on ollut hieman muhjua. Mietin tallilla Noan surkeaa ilmettä ja kun kotona se lamppu syttyi kävi todella sääliksi. Onneksi Noa ei ole pitkä vihaista tyyppiä, mutta silti se sai aika paljon herkkuja sitten hyvittelynä moisesta rääkistä.


Muistisääntö itselle: Varaa aina hieronta niin, että Noa saa sen kolme päivää sen jälkeen olla höllimmällä ja mielellään jopa ratsastamatta. Mikäli hieronta on jo varattu niin sitten jos kisat tai valkat sattuu liian lähelle niihi ei ilmottauduta.


Tähän loppuun vielä ko. kisojen pöytäkirjat, jotka eivät todellakaan ole kaunista katseltavaa.

Luokka 1b: Harrasteluokan Helppo C

Luokka 2: Helppo C:2