Tallinpitäjäperhe lähti ulkomaille niinkuin eilen jo kerroinkin. Nyt on eka yö ja aamutalli pitkästä aikaa takana ja ei kyllähän täällä on mukavaa. Kun vaan rakas mieheni Juha olisi mukana niin nukkuminen olisi hieman helpompaa. Minä polonen en tahdo osata nukkua ilman sitä. Toki ei sen puoleen nukuttua sain suunnilleen yhdeksän tuntia. Pätkissä tosin.
Yö menikin sitten niin että illalla ei meinannu Juhaa ikävöidessä tulla uni ja aamuyöllä meinas loppua uni kesken, kun en vaan yksinkertaisesti oo tottunu nukkumaan tuota yheksää tuntia. Näin unta että Imppa oli startissa ja jäynättiin Miraa niin että naamioitiin imppa näyttämään takaa päin niinkuin olisi jo kuski kyydissä. Yhtäkkiä imppa pääski katokselta irti ja hiliputteli horisonttiin eikä me voitu tehdä mitään, kun naurettiin niin paljon. Heräsin sitten TAAS siihen kun nauroin isoon ääneen eikä sitä meinannu tulla loppua.
Eka aamutalli meni pienen hapuilun kanssa. Mitään kaoottista ei tapahtunut, mutta lähinnä pientä hapuilua, kun laiskana en illalla laittanut heiniä valmiiksi ja pitkään pitkään aikaan ei ole tullut aamutalleja tehtyä. Eka päivä täällä menee aina jotenkin selviytyessä ja toka päivänä on sitten ne paljon mainostetut aivot jo touhussa mukana.
Käyn tänään päivällä kotona syömässä ja illalla onkin sitten Mintin valkka ja Kirsi tulee illalla pariksi päiväksi kaveriksi. Pääsee sekin paskatalikon varteen tarhoja siivoamaan. Tänään on muutenkin hommaa enempi kuin tarpeeksi ja ilma on iloisen kolea. Noh.. toinen kuppi teetä naamaan ja tallille, vai mitä?
tiistai 8. syyskuuta 2015
maanantai 7. syyskuuta 2015
Onnistumisia ilman satulaa
Mentiin jo joku aika sitten aikasemminkin ilman satulaa ravijuttuja ja Noa meni ihan sairaan hyvin. Tehtiin ihan vaan siirtymiä ja ympyröillä asetuksia ja taivutuksia ja ravipuomeja. Tänään otettiin sitten uusinta ilman satulaa. Alkuun Noa meinasi painua välillä kuolaimen alle vaan kunhan sain sen vetymään se alkoi olla tuntumalla aika mukavasti. Siltä niin sanotusti löytyi pysyvä pää. Tehtiin taas samoja asetuksia ja taivutuksia. Alkuun vasen lapa meinasi karkailla ihan omille teilleen vaan sain sen sitten pysymään yllättävänkin kivasti kasassa. Ravipuomeja mentiin taas muutamia kertoja molempiin suuntiin ja ne meni itseasiassa aika kivasti.
Jollain hullun idealla päätin, että kokeilempa laukatkin molempiin suuntiin. Alkuun oikealle nostot meinas olla melko räpellystä vaan kun sain hyvän noston sain sieltä ulos myös suorastaan yllättävän hyvän laukankin. Noa myötäsi kivasti ja heti kun se meni kaarteen kivasti otin käynnin ja vaihdoin suunnan. Vasemmalle tuli nostoissa taas räpellystä, mutta sitten kun sain Noa taas pyöreäksi ja menemään kaarteen kivasti otettiin heti käynti ja löysät ohjat palkinnoksi.
Loppuun tehtiin vielä eteen-alas venytystä ja koskaan ikinä ennen ei ole ollut minulla ohjat siten että nyrkistä on noin 30 cm ohjien keskisolkeen ja Noa menee yllättävänkin pitkiä pätkiä tuntumalla itse eteen-alas venyttäen! Ihan huippu fiilis.
Ylipäätään huippu Noa ja huippu treenit. Perään vielä iltatalli, kun tallinpitäjäperhe lähti ulkomaille ja minä tulin tänne "talliorjaksi" ja nyt voi hyvillä mielin käyttää koirat kartanolla ja painua saunan kautta aikonaan nukkumaan.

perjantai 28. elokuuta 2015
Kilpailijoita oommeko me kaikki
Jokainen voi kisata ja se on äärettömän hyvä asia ja jokaiselle pitää antaa mahdollisuus kisata. Ketään ei saa syrjiä eikä pilkata kisasi hän mitä luokkia tai ohjelmia tahansa. Oli hänellä mikä hevonen tai poni tahansa. Varusteista, ulkonäöstä, tuloksista tai mistään vastaavasta ei ketään saa syrjiä. Joakinen tekee virheitä ja mielestäni kenenkään kämmeillä ei tarvitse kenenkään netissä tai missään muuallakaan revitellä/"herkutella". Jokaisella on oikeus kilpailla ja jokaiselle pitää suoda siihen mahdollisuus. Miksikö näin paasaava aloitus? No koska tykkään paasata. Se on välillä ihanaa ja puhdistaa oloa. Kukaan muu ei tykkää kun minä paasaa, mutta onneksi on muutamia hulluja lähelläni, jotka sen kuitenkin kestää.
Mikä siten on kilparatsastaja? Mielestäni kilparatsastajaksi voidaan luokitella ihminen joka kisaa tavoitteellisesti ihan vähintään kerran kuussa ja pyrkii kehittämään itseään ja hevostaan/poniaan niin että ratsukko kehittyisi kilpaurallaan. Kilparatsastaja käy säännöllisesti myös ammattivalmentajan valmennuksissa ja harjoittelee muutenkin liki päivittäin sen hetkistä tasoaan kehittäviä asioita pyrkien etenemään kohti tavoitteitaan. Mielestäni mikään tietty kilpailun taso ei määrittele kilparatsastajaa. Kumpi luokitellaan ennemmin kilparatsastajaksi: Vaativan A:ta kerran vuodessa kilpaileva ratsastaja vai sitten joka viikko Helppoa C:tä kisaava poniratsastaja, joka pyrkii märätietoisesti valmentautumaan ja kehittymään kohti Helppoa B:tä?
Mikä sitten on kilparatsu? Mielestäni kilparatsu on hevonen, jota valmennetaan sekä lajissaan että muilla liikutusmuodoilla määrätietoisesti kohti parempaa osaamista ja fyysistä kuntoa. Joka paikassa näkee ihan järjettömän määrän lihaksettomia ja kunnottomia hevosia. Osa luisevia kuikeloita ja osa lihavia kuin virtahevot. Tuntuu ettei ymmärretä että se hevosen rapakunto näkyy. Se näkyy kouluradalla ja se näkyy esteradalla. Raveissa se vasta näkyykin. Mielestäni ratsujen lihaskuntoa ei monestikaan treenata tarpeeksi, eikä tarpeeksi monipuolisesti, kun taas ravureita pitäisi mielestäni jumpata kouluratsastuksella enemmän. Toki kaikille kaikki ei sovi ja siksi pitäisikin tuntea se oma elukka niin että osaa valmentaa, ruokkia ja hoitaa sitä juuri niin kuin sille on parhaaksi. Hevosissakaan ei mikään tietty kilpailutaso määrittele kilpahevosta. Jälleen kysymys. Kumpi luokitellaan ennemmin kilpahevoseksi: Kunnoton puoliverinen, joka on rullattu mutkalle niin että alakaula ja maha tekevät veneenpohjamaisen linjan ja pyllyn päällinen muistuttaa aumakattoa ja samaa tasoa on jumputettu jo vuosia vai edelleen starttaileva suomenhevonen jolla on hyvä fyysinen kunto ja parantaa tasoaan vuosivuodelta vaikkei ratsun muoto vielä ihan priima olisikaan?
Sinällään huvittavaa, että näillä omilla standardeillani en itsekään ole kilparatsastaja eikä Noa ole kilpahevonen. Haluaisin olla kilparatsastaja ja haluaisin että Noa olisi kilpahevonen vaan se on vielä harvinaisen pitkässä kuusessa. Joka vuosi on tarkoitus treenata enemmän ja kisata enemmän vaan kun vuosi on ohi huomaan että koko homma meni taas jokseenkin reisille ja päätän yrittää seuraavana vuonna uudestaan. Voin kyllä kertoa sitten kun tulee se vuosi että voin ajatella olevani kilparatsastaja ja Noan olevan kilpahevonen. Haluan vielä muistuttaa että nämä ovat minun mielipiteitä ja niillä ei ole mitään suoraa tekemistä faktan kanssa. Toivon (tai ainakin kovasti itse luulen) niissä olevan jotain perääkin (lue: ainoa totuus), mutta silti haluan painottaa niiden olevan vain minun omia mielipiteitäni eikä tarkoitukseni ole loukata ketään vaan vain ja ainoastaan höpäjää mielipiteeni avaruuteen.
Tekstin innoituksena toimii osaltaan se että menen tänään Eepillä sinne Tallinmäelle koulukisoihin. Saas nähdä mitä siitä tulee. Sanomista ainakin. Pitäpää peukkuja!

keskiviikko 26. elokuuta 2015
Longtime whitout riding.....
....makes my ass hurt pretty bad.
Noan sairasloma kesti suunnilleen viisi ja puoli viikkoa. Kuulostaa pitkältä ajalta, mutta se pölähti ohi yllättävän nopeasti. Noihin viiteen ja puoleen viikkoon mahtui melko monia tunnetiloja vähän laidasta laitaan. Pääasiallisia olivat harmitus, ahdistus, huoli, epätoivonen itkukin tuli jo välissä, mutta se loppufiilis kun saatiin liikutuslupa ja kenkä jalkaan. Siinä on voittaja fiilistä jo kerrakseen. Pitää kirjoittaa tarkemmin bloggaus kaviopaiseesta ja mitä kaikkea sitä hoitaessa opin jahka saan aikaseksi keskityttyä siihen kunnolla. Eli todennäköisesti sitä tekstiä saa odottaa ja hartaasti.
Ehkä paras tunne oli kuitenkin se kun eilen vihdoin ratsastin Noan. Meillä oli sovittuna Mintin puolen tunnin valmennus ja menin kentälle parisenkymmentä minuuttia ennen valkan alkua, että vähän kokeilen miltä se meno pitkästä aikaa vaikuttaa. Jo käynnissä Noa tuntui miljoonalta, joten pakkohan se oli ravatakin. Koin ahaa- ja Wau-elämyksiä vuoronperään. Ennen Noan saikkua olin nimittäin vakuuttunut täysin, että meidän meno on edelleen samaa tasoa kuin sen kaksi vuotta sitten ja minun rahkeet kehittyä on vaan yksinkertaisesti loppu kaput slut ja the end. Eipäs mitään kyllähän mä siellä selässä jotain osaan tehä. Toki hyvin paljon kaikkea ihan täysin turhaa ja väärääkin, mutta hyvin paljon enemmän oikeaa ja järkevää kuin kaksi vuotta sitten.
Tokihan ahneen piti hieman laukatakin ja siinä vaiheessa teki mieli jo tuulettaa. Näistä ylisanoista voisi kuvitella että ollaan vedetty kuin gp-ratsukko konsanaan, mutta ei sinne päinkään, mutta meille eiliset liikkeet oli kaikkeen nähden äärettömän hyviä. Valkkakin meni todella hyvin, joten ei voi olla kuin tyytyväinen. Treeni-into oli hyvässä nousussa jo ennen valkkaakin, mutta nyt on taas sellainen olo, etten itsekään tajua miksi olen kentällä hinkutusta karttanut kuin ruttoa niin pitkän aikaa. Mahtavaa touhua.
Tänään Noalla oli uimapäivä eli se pääsi käymään veneen perässä mutkan pulahtamassa ja siinä olikin päivän liikutukset. Huomenna hiippaillaan kentälle taas treenaamaan niin josko sitä syksyllä päästäisiin taas kisaamaan. Toki minä kisaan aiemminkin. Eepillä nimittäin. Ensin mennään tämän viikon perjantaina Tallinmäelle väkertämään akilleen kantapäätä eli C-merkkiä ja sitten seuraavaksi olisi tiedossa ensiviikon tiistaina naapurissa seuraavat, joissa olisi ohjelmana HelppoC:1. Toissapäiväiset treenit Eepin kanssa meni hyvin, joten pitää toivoa, että silkalla jännityksellä pilaa koko kisoja.
Pitäkää peukkuja!

perjantai 5. kesäkuuta 2015
Harjoittelemaanhan tänne on tultu.
****************
Hox!
Tämä teksti koskee Ankkurilahden 1-tason koulukisoja, jotka oli 24.5. Tekstit ja kuvat tulee myöhässä, koska olen ollut laiska kuvaamaan pöytäkirjoja ja kirjoittamaan tekstin loppuun.
****************
Jälleen kerran harmitti, ärsytti ja ketutti kisoissa erittäin huonot tulokset ja suunnattoman huono menestys. Miksi näin? Mitä tapahtui? Kummassa vika? Mitä mä en huomaa/tajua? Kisoihin mennessä jännitti aikamoisesti. Olihan ne ekat entisen seuratason kisat. Nykyäänhän harjoitus ja seurataso on yhdessä 1-taso, mutta tiesin kyllä jo valmiiksi, että näihin kisoihin oli vähän panostettu. Oli ilmoittautuminenkin Kipan kautta ja kaikkea. Lisäksi pääsin ekaa kertaa vetämään Noaa uudella vinkalla ja kuinka tilava ja hyvä vedettävä se onkaan. Voin käsi sydämmellä sanoa, että "Heihei Purkki ei todellakaan tule ikävä!"
Ensimmäisessä verkassa Noa toimi kuin tauti. Se oli aivan mahtava enkä edes verkkaillut kovin mahottomia, koska se tuntui niin järjettömän hyvältä jo valmiiksi. Ajattelin, että kylläpäs perjantain hieronta on tehnyt poijjaasta notkean. Muutamia kohtia vain oli verkassa, joissa Noa punkkasi vähän vastaan ja ajattelin, että se tuppaa niissä kihnaamaan muulloinkin ja pistin sen oman jännitykseni piikkiin etten vain ratsasta kunnolla. Päätin kuitenkin, etten jää hinkkaamalla hinkkaamaan ettei Noa väsähdä.
Ei väsähtänyt ei, mutta silti Noa oli ensimmäisen radan ihan vetämätön vötkylä. Laukat sentään nousi vaan heikosti ja laukka oli hidasta, tahditonta, ponnetonta ja kaikin puolin huonoa. Enkä tajua mitä tapahtui. Missä vika? Jos yritti vähänkään lyhyempää muotoa se tyssäili entistä enemmän heti ja pohje oli ihan yhtä tyhjän kanssa. Ihan sama vaikka olisin tampannut Noaa kuin mummo tunkkasta mattoa ei se olisi muuttanut asiaa miksikään. Ainoa positiivinen oli se, että mieheni minulle tekemät ns "rälläkkäkannukset" toimi kuin unelma. Kerrankin kannukset pysty olemaan jalassa ilman että Noa olisi sätkinyt inhostuksesta.
Eka radan jälkeen sitten taluttelut ja jäähyttelyt molemmille ja Noalle pikkuisen melassia ja minulle kahvia ja pullaa. Sitten olikin aika lähteä verkkaamaan taas seuraavaa luokkaa varten. Verkkasin ensin hieman ja heti kun maneesiin tuli tilaa rälläsin Noalla laukalla ympäri maneesia molempiin suuntiin pari kierrosta, että saisin heräteltyä sitä vähän. Heräsihän se ja tuntui todella hyvältä. Täyskaarrot ja lävistäjälle menot missä pitäisi taipua vähän "tiukemmin" tuntui hankalalta, mutta ne on yleensäkin ollut hieman hankalampia ja minua jännitti tuossa vaiheessa jo aika paljon.
Sitten tulikin jo meidän vuoro mennä valmistautumaan. Eihän se enään siinä valmistautumisalueella enään liikkunut. Yhtään mihinkään. Pohje oli jälleen aivan yhtä tyhjän kanssa. Tiesin jo valmiiksi, että pojat me on hävitty tää peli. Ei se silti auttanut kuin yrittää parastaan. Noa ei liikkunut, taipunut ja siitä puuttu kaikki vähänenkin potku kokonaan. Laukka ei yrittänytkään nousta ja sen lisäksi Noa HIRNUI vähän väliä radalla. Välissä meinasin heittää jo kesken, koska jotenkin tuli tunne, että kaikki ei nyt ole ihan okei. Ratsastin kuitenkin radan loppuun, näytin poistuessa kuolaimet ja lähdin tippa linssissä kävelyttämään Noaa. Samalla mietin, että missä vika. Onneksi Tere oli mukana ja apuna juuri silloin kun tarvitsikin. Ehkä maailman paras kisahoitaja etten sanoisi. Hieman harmittaa ja hävettää moinen kiukku ja harmi näin jälkeenpäin.
Miksikö ne kiukut hävettää ja harmittaa? En huutanut ei, enkä haukkunut kisajärjestäjää (oli Ankkurilahdelle totuttuun tapaan erittäin hyvin järkätyt kisat), en mätkinyt enkä haukkunut hevosta myöskään, saati Tereäkään. Se hävettää ja harmittaa siksi, koska illalla kotona tajusin mistä tämä Noan ihmeellisyys johtui. Hieronnasta nimittäin. Noa hierottiin perjantaina ja vaikka saman tyyppinen "hieronnan jälkeinen liikkumattomuus" on tapahtunut ennenkin en jostain syystä sitä muistanut vaan ajattelin, että sehän on juuri hyvin notkea kisoihin. Ainoa vaan, että Herra Herkkis on hieronnan jälkeen ekana päivänä hellänä nahastaan ja lihaksistostaan, seuraavana päivänä lihaksisto on edelleen hellänä ja vielä kolmantenakin päivänä Noa on ollut hieman muhjua. Mietin tallilla Noan surkeaa ilmettä ja kun kotona se lamppu syttyi kävi todella sääliksi. Onneksi Noa ei ole pitkä vihaista tyyppiä, mutta silti se sai aika paljon herkkuja sitten hyvittelynä moisesta rääkistä.
Muistisääntö itselle: Varaa aina hieronta niin, että Noa saa sen kolme päivää sen jälkeen olla höllimmällä ja mielellään jopa ratsastamatta. Mikäli hieronta on jo varattu niin sitten jos kisat tai valkat sattuu liian lähelle niihi ei ilmottauduta.
Tähän loppuun vielä ko. kisojen pöytäkirjat, jotka eivät todellakaan ole kaunista katseltavaa.

![]() |
| Luokka 1b: Harrasteluokan Helppo C |
![]() |
| Luokka 2: Helppo C:2 |
Tunnisteet:
aina ei mene ihan putkeen,
harjoittelua,
Havainnointia,
Hieronta,
Kilpailut,
Kisatuloksia,
Koulukilpailut,
Kouluratsastus,
kuvallinen,
Pöytäkirja,
valaistumista
keskiviikko 3. kesäkuuta 2015
Kaikille kivaa talleilua.
Blogitallilla on aina mielestäni kivoja blogihaasteita. En vain koskaan muista osallistua niihin aikonaan. Mikä ei sinällään minun huono muistisuudella kauheasti yllätä. Mutta aiheeseen. Blogi haasteen aiheena on siis hyvän mielen talliympäristö. Mistä se tulee? Miten siihen voi vaikuttaa? Miten sitä voi edesauttaa? Vastauksia on miljoonia ja pyydän jo anteeksi jos tästä tulee taas aivan järjettömän pitkä teksti.
Itse pyrin parantamaan talliympäristöä paljolti siisteydellä. Omat tavarat laitan paikoilleen aina, koska mielestäni se pitää sekä varusteet paremmassa kunnossa kun ne eivät loju missä sattuun ja lisäksi se on kivaa myös muille kun harjakassi, suojat, suitset, satula, sankot tai mikään mukaan ei loju pitkin tallia. Lisäksi lakaisen käytävältä vähintään omat jälkeni pois aina talleilun lopuksi. Tähän poikkeuksena on vain se että kesäisin kun piha on käytännössä melkein kokonaan hiekkaa niin se kantautuu käytävälle ja jos tallissa on hevosia en käytävää lakaise, koska siihen pölymäärään ei kastelu auta niin järkevämpää on lakaista käytävä ja kuskata hiekat lapiolla pois silloin kun tallissa ei ole hevosia.
Ehkä enemmän hevosten viihtyvyyteen, hygieniaan ja terveyteen liittyvä asia on tarhojen siivous. Toisaalta tekopyhää kirjoittaa nyt aiheesta, koska en itsekään muista milloin viimeksi olen ottanut tarhasta kärryllistäkään sontaa. Noloa. Pääasiassa pyrin kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisesti tarhoja siivoamaan, koska vaikka ottaisi vaan puoli kärryllistä karsinan siivouksen päälle pois on se jo sen puoli kärryllistä vähemmän. Toki onhan se ihmisillekin mukavampaa kun tarhassa ei tarvitse tillustaa sonnassa ja sadekeleillä se sonta liejuttuu paljon herkemmin kuin pelkkä hiekka.
Joka paikassahan sitä puhutaan että tallilla pitää olla kivaa ja tulla kaikkien kanssa toimeen ja niinhän se onkin. Se on kaikkien harrastus ei siellä kuulu tapella, eikä syrjiä, vaikka tosiasiahan on että ei kaikki tule kaikkien kanssa toimeen eikä sille vaan voi mitään. Eriasia on sitten se miten se hoidetaan vaikkei ihan ylimpiä ystävyksiä ollakaan. Tapellaanko tallinkäytävillä tai huudellaanko facebookissa tai muualla somessa? Tehdäänkö jopa ilkivaltaa toisen tavaroille tai jopa hevoselle. Olen kuullut paljon juttuja kun on riidan tuoksinnassa piiloteltu toisen harjoja tai muita tavaroita tai jopa rikottu niitä, hevosilta on leikelty harjoja tai häntiä tai muuta inhottavaa. Toki tavaroita saa aina uusia ja harja ja häntäkin kasvaa ajan kanssa takaisin, mutta se ei tarkota silti että moisia tekoja tulisi vähätellä. Ei tehdä mitään ilkeää, eikä puhuta ilkeitä, haukuta tai kiusata. Ei siitä tule hyvä mieli kenellekkään. Ei edes sille ilkeilevälle osapuolelle. Eikä siihen ole edes mitään järkeä käyttää voimiaan.
Kaikki tietää kuinka mukavalta tuntuu kun tallilla nauraa rätkätetään porukalla jollekkin hevosen hölmölle kuvalle tai hassulle sattumalle. Kuinka mukavalta tuntuu kun syksyn sateisena iltana siltikin lähdetään porukalla käymään mutka maastossa ja kastumisesta huolimatta kaikilla on silti kivaa. On mahtavaa kun tallilla on porukka joka voi auttaa esimerkiksi hevosen lääkityksessä ja on tukena ja apuna kun jotain sattuu. Mietitään yhdessä jotain hevosen outoa vaivaa että mistä se johtuu kun ei se polle polonen sitä osaa kertoa. Itse tykkään tallista jossa Noa on. Tottakai tykkään. Olen viimeisen vajaan kymmenen vuotta liki asunut siellä ja tallinpitäjäperheen tuntenut jo reilusti yli kymmenen vuotta. Kahdesti Noa on käynyt muualla ja olen kuskannut sen "kotitalliin" takaisin. Enää en sitä siirrä mihinkään, koska me molemmat viihdytään "kotona". Meillä on huippu talli ja tosi hyvä porukka, jossa kaikki viihtyy.
Kivaa tallikesää kaikille!
Ps. Tässä vielä linkki Blogitallin haasteeseen: http://toimitus.blogitalli.fi/2015/05/viikon-blogihaaste-hyvan-hengen.html
torstai 26. maaliskuuta 2015
Omituista
Oli tarkoitus alkaa kirjottamaan blogia treeneistä ja jostain vaan kun kirjauduinj bloggeriin oli lukulistalleni ilmestynyt joku aivan ihme blogi. Elokuvablogi joka oli vissiin ehkä ranskalainen tai joku? Mistä se oli tullut? Mitä se siellä teki ja miten sen saa pois? Noh.. Se oli tullut siitä, että blogi joka oli aikaisemmin poniblogi onkin nyt se leffablogi. En kyllä tiedä voiko jonkun vanhaa blogiosoitetta käyttää uudestaan. Ilmeisesti voi ja ahkerasti näkyy päivittävän. Se on se alkuinnostus. Mutta miten sen saa sieltä pois? Tahdon sen sieltä lukulistasta pois. Heti! Laitoinkin facen Hevosbloggaajat ryhmään asiasta kysymystä.
Noh.. Mutta siis aiheeseen.. Eli Noaan ja treeneihin. Maanantaina mentiin ihan vaan asetuksia ja taivutuksia kentällä käynnissä ja ravissa ja minä onnistuin mukamas asettamaan suoralla Noan ulos! Se on ollut niitä asioita mitkä Satun silmän alla on onnistunut joskus harvoin jotenkuten ja yksin ne on ollut ihan sula mahdottomuus. En hirveän kauaa värkkäillyt kentällä, koska tavoite on lopettaa silloin kun asiat menee vielä tarpeeksi hyvin tai jopa todella hyvin. Maanantaina ne meni todella hyvin siispä kentällä oltiin vain lyhyt hetki ja sen jälkeen lähdettiin maastoon. huitastiin puomitie päästä päähän kahdesti laukalla. Mennessä vähän rauhallisemmin ja tullessa sitten vauhti yllättäin meinasi kiihtyä varsinkin toisella pätkällä.
Aina kun käydään jossain esim puomitiellä ja pitäisi kääntyä sitten vielä ottamaan toinen pätkä. Jos edellä menee toinen ei mitään ongelmaa, mutta kun ollaan ihan keskenään niin hirveä tappelu ja pakittelu siinä kääntyessä. Tällä kertaa otin raipan mukaan ja heti kun Noa alkoi pakitella ja perseillä nappasin pari kertaa napakasti raipalla ja kappas löytyikin erittäin yhteistyöhaluinen otus taas. Takaspäin yritettiin että tultaisiin rantojen kautta kotiin vaan ei päästy kun alkuun kun polku meni niin huonoksi ettei mitään toivoa ja siispä tultiin samaa reittiä kuin mentiinkin ja lompsuteltiin molemmat hikimärkinä takaisin tallille.
Tiistaina oli tarkoitus vetää sama setti ja olin todella intopiukeana menossa kentälle. Jes! Huippua treenaamaan. Kentällä se into laantui aika äkkiä. Todella huippua. Maagisesti yön aikana oli käynyt niin, että minä unohdin kuinka ratsastetaan ja Noa keksi kuinka taistellaan kaikin voimin vastaan kun nyt ei pysty, ei taivu, ei asetu, eikä todellakaan huvita! Olin saada hetkellisen hermoromahduksen ja jopa rääkäisin ääneen että ei tämä kannata ei tästä mitään tule.
Sitten otin hetken tauon. Ihan paikallaan, että molemmat rauhottuu ja uusi yritys. Päätin että kun tämä asia saadaan menemään tarpeeksi hyvin niin että kumpikin tekee sen tarpeeksi hyvin lähdetään maastoon ja muutetaan tämäkin päivä vielä kummallekin kivaksi. Käytiin samaisella puomitiellä ja laukattiin kertaalleen pois päin ja kertaalleen takaspäin. Loppuraveilla tein vielä samat harjoitukset mitä olin kentällä taistellut ja ne meni ihan niks ja naks ja olin todella tyytyväinen ja kehuin Noaa todella vuolaasti josta se intoutui hiiteen ja korvat törröllä hipsutteli pikku hölkällä kotia kohti pitkin ohjin aivan onnesta soikeana. Annoin sen hömpötellä polkua menemään kun kerran näytti niin kivaa olevan ja otin käynnille vasta sitten, kun polku alkoi mennä epätasaisemmaksi. Lopuksi vielä kerättiin kentältä kakat ja talutin Noan tallille. Tulipahan itsekin samalla vähän verryteltyä kinttuja.
Tänään taas suunnitelmissa olisi sama homma. Hetki kentällä jonka jälkeen puomitie kutsuu jälleen. Saas nähdä millä tuulella Noa on ja onko minun kadonnut ratsastustaitoni tehnyt taas comebackin. Toki vähän jalostin suunnitelmaa niin, että voisin puomitiellä käynnin jälkeen ottaa vielä loppu verkat kentällä ja pyrkiä vähän saamaan Noaa venyttelemään ja rentoutumaan.
Sounds like a plan but could it actually work?
Ps. Korjatkaa toki jos mun englanti ontuu taas.. ;)
****************
Hox! Jälkimainintana sain sen ehkä-ranskalaisen lé élokuvá-blogin poistettua lukulistasta. Siitä kiitos Peninalle, joka avitti ja ohjeisti facen Hevosbloggaajat ryhmässä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)