Meillä oli Noan kanssa aamulla Satu Ylitalon ratsastustunti meidän kentällä. Se oli paras sijoitus pitkään aikaan. Kerrankin joku opettaja lähti liikkeelle juuri minun ratsastustaitoa vastaavalta tasolta. Ilkkumatta ja pilkallisesti puhumatta. Kertaakaan en kuullut "no kyllähän kaikki tämän tietää" tai "no kai sä nyt tämän tiedät kertomattakin". Kysymyksiin vastattiin ja kaikki perusteltiin. Kaikki perusteltiin hyvin.
Askellajeina oli pääasiassa käynti ja jonkun verran ravia. Käynnissäkin oli minulle jo ihan hirveästi työtä. Asioissa mentiin loogisessa järjestyksessä ja mikä tärkeintä tehtiin sopivan vähän, koska tunnissa jos tulee liikaa asiaa menee niistä puolet myöskin ohi.
Opin mm. ettei niitä kantapäitä tarvitse survoa niin alas kuin saa, koska silloin jalasta ja ennen kaikkea nilkasta katoaa kaikki jousto. Lisäksi jalkani on ratsastaessa ollu tähän asti ihan väärin päin ja sitä pitää myös alkaa opettelemaan täysin toisin päin. Lisäksi pohkeen kuuluu olla tuntumalla, muttei puristamassa jatkuvasti kylkiä. Samalla alkoi jo nyt häipyä turha jalkojen vatkaus ja siinä samalla vahingossa tapahtuva kylkien tamppaus sekä pohkeet tuntui menevän paremmin läpi jo nyt.
Tiesittekö muuten, että sieltä jalustimesta kuuluukin ottaa keventäessä tukea? Aina, kun on sanottu, että "jalustimeen ei saa tukea keventäessä vaan se kevennys lähtee jostain aivan muualta". Liekköhän tuon lauseen sanojat itsekään tietää, että niin mistä? Mikä virka jalustimella edes on, jollei siihen saisi yhtään tukea? Ja miksei saisi? Montékuskit ja laukkajockeyt nousevat jalustimien varaan kokonaan vapauttaakseen hevosen selän, mutta sitten toiset hokee, että jalustimelle ei saa tukea keventäessä. Mikä järki?
Kädet, kädet ja vielä kerran kädet. Olen lukenut sadasta blogista asiaa käsistä ja miettinyt, että eivät kai ne niin hankala elin voi olla. Voi ne olla. Pelkästään käynnissä myötääminen oli vaikeaa. Miksi ne kädet on niin vaikea pitää yhtäaikaa paikallaan ja liikkeessä? Se näyttääkin niin helpolta. Mutta nyt onneksi tiedän miten niiden kuuluisi mennä ja voin kävellä ja kävellä ja kävellä kentällä tuntikaupalla harjoittelemassa. Ja sen tulen tekemäänkin.
Lisäksi istunnalla jarrutus ja pysäytys pelkästään käynnissä. Täysin uusi asia, joka myös teki ahaa-elämyksen, koska Noa reagoi siihen suht nopeasti. Minä en. Toki ei Noakaan sitä ensimmäisellä kerralla tehnyt niinkuin vanha kouluratsu, mutta muutosta tapahtui, kun minä tein niinkuin neuvottiin. Ja onnistumisiakin tapahtui.
Ravissa opin aivan vallan uuden tavan keventää ja kevennyksellä vähän säädellä vauhtia. Samoten löytyi järkevä tapa miten keventää, jottei kevennys lähde sinkoilemaan kuuhun niinkuin tähän asti on tapahtunut. Joka kerta. Pienoinen alku vasta, mutta se on alku. Eikös kaikki lähde alusta?
Harjoitusravista opin sen, että mennään harjoitusravia vaikka vain neljä askelta aluksi, mutta lopetetaan ennenkuin aletaan pomppia hervottomasti. ja sitten pikku hiljaa lisätään ja lisätään harjoitusravin kestoa. Ei kuulosta yhtään niin kivuliaalta ja tuskaiselta eihän? Noakin varmasti kiittää, koska minä pomppimassa satulaa vasten tampaten tuskin innostaa kovin työskentelemään ahkerammin.
Ajatella. Toisaalta tunnilla käytiin asioita läpi suht vähän, mutta toisaalta juuri sen verran, että minulla on tässä purtavaa ja kerratavaa seuraavaan tuntiin asti hyvästikin. Samalla heräsi polte. Haluan oppia lisää. Tämä tapa ei tunnu yhtään niin tuskalliselta. Ei itselle eikä hevoselle. Ensimmäinen tunti, jonka jälkeen olin väsynyt, ja paikat hieman hellänä, mutta en ollut kipeä pakolla vääntämisestä.
Siispä vain kertaamaan ja kertaamaan ja kertaamaan. Kovasti toivoisin, että moni muukin kävisi Satun tunnilla, koska ammattilainen on ammattilainen ja hyvä opettaja on oikeasti hyvä opettaja. Hyvä opettaja perustelee, ei vaadi liikaa omaan tai hevosen tasoon nähden, kertoo rehellisesti missä mennään, vastaa kysymyksiin ja neuvoo, kun joku tuntuu toivottomalta.
Menkää ratsastustunnille, mutta katsokaa myös, että menette oikeasti ammattilaisen tunnille, jossa opitte oikean tavan ja saatte hyvät eväät, joilla pääsee pitkälle. Oli se sitten orastava alku tai vaikka jo vaativampaa hinkkausta. Se maksaa jokaisen euron takaisin vaikka sitä kylän halvinta kolme kertaa kalliimpi olisikin. Varautukaa kuitenkin, että kun kerran hyvän ja osaavan opettajan tunnille menette niin se vie jatkossa useammankin yhtä arvokkaan euron. Se mitä se taas itselle ratsastajana ja hevoselle tuo on paljon enemmän kuin ne eurot.
