Välillä tulee niitä hirveitä poltteita kirjoittaa blogia, mutta mistä aiheesta? Jos mielessä pyörii kaikki maailman suuret mietinnän aiheet kuten esimerkiksi miehen lapsen suusta tänä aamuna kuultu ajatus "Entä jos joskus keksitäänkin autoja joissa on punaiset ajovalot?" Kun kuitenkin blogin idea on olla minusta ja Noasta ja hirveästi joka ikinen päivä jollain tapaa aihetta elämässäni kierrän, vaikka olisi päivä, jolloin en tallilla kävisikään. Mutta jaksanko kirjoittaa joka risausta vain silkan kirjoittamisen ilosta? Vai meneekö liian tikusta vääntämisen puolelle, jos kirjoitan tyylilleni tunnetusti äärettömän pitkän tekstin vain ja ainoastaan siitä kuinka pesin Noan "edustus"loimet viikonlopun aikana. Pesin toki myös rehuille tarkoitetun tynnyrinkin, jolle mieheni on tehnyt äärettömän hienon kannen ja vieläpä uusiomateriaalista. Nimittäin meidän eteisaulassa ollut kulmahyllykkö/-pöytäsysteemi muuttui kirvesmiehen käsissä rivakasti hienoksi rehutynnyrinkanneksi lakkapintoineen päivineen. Vielä pitäisi löytää siihen arvoisensa kahva ja joku millä sen laittaa tynnyriin vielä kiinnikin. Siis naru taikka ketju tai vastaava.
Olen tunnetusti hyvä vääntämään juurikin tikusta asiaa pitkästikin, kuten moni on varmasti huomannut. Muistan tapahtumia suht hyvin ja voisin kirjoittaa vanhojakin asioita mitä Noan kanssa on koettu ihan niin kuin ne olisi tapahtuneet eilen. Nyt kuitenkin pohdinnan alla on enempikin mitä voisin hyötyä tästä taidosta, koska tykkään kirjoittamisesta, mutten aina keksi kirjoitettavaa juuri tältä päivää tai välillä menee viikkokin, etten keksi kirjoitettavaa. Sitten taas voisin kirjoittaa kymmenen vuoden takaa esimerkiksi millainen oli elämäni ensimmäinen ajoreissu ensimmäisellä kunnollisella hoitohevosellani Huumorilla. Toki voisin kertoa Huumoristakin joskus ummet ja lammet ja sitä riittäisi. Mutta miten sitten, kun blogin aiheena on kuitenkin enimmäkseen Noan ja minun matka? Vasta tuli mieleen todella pitkä ja hauskakin teksti mitä olisin voinut kirjoittaa, mutta se ei liittynyt millään tavalla Noaan. Mikä on sinällään suht hassua, että joku asia ei liittyisi Noaan minun elämässäni. Voiko sitä välillä uskoakaan? Rakas mieheni ei ainakaan. ;)
Kirjoitustaidoistani en tiedä sen tarkemmin, koska enimmäkseen kirjoitan vain mitä mieleen juolahtaa ja sen tarkemmalla sihdillä ei kukaan alan asiantuntija ole koskaan tekstiäni syynännyt. Koska mistä tiedän jos joku teksti omasta mielestäni on hyvä niin onko se? Tai toisaalta taas entä jos se on niin hyvä, että joku voisi sen jopa julkaista? En kylläkään ole kauhean varma, että tekstini kovin häävejä on, koska lukijoita on vain hurjat 12 kappaletta. Sitten, kun luen blogia jolla on 2000-3000 lukijaa mietin aina, että millä niitä lukijoita oikein saa? Pelkästään kirjoittamalla ja odottamalla, että joku liittyy lukijaksi? Markkinoimalla ja osaksi pyytelemällä ja anelemallakin? Vai vaan yksinkertaisesti kirjoittamalla niin hyviä ja mielenkiintoisia tekstejä, että puskaradio hoitaa tehtävänsä? Huomasin tässä justiin, että asia millä kappaleen aloitin niin alkuperäisestä ajatuksesta olen harhaillut jo eteen, taakse, vasempaan, oikeaan ja laukkapiruetilla volttiringin kautta auton taakse ja maalisuoralta takaisin kentälle harjoittelemaan tuntumaa. Onko se sitten hyvä vai huono asia? En tiedä.
Ajatuksen virran mukana kirjoitus on parhaita heiniäni. Samoin mielikuvitus ja sen mukaan kirjoitus. Ainakin näin itse kovasti uskon. Kun keksin aiheen ja lähden siitä liikkeelle ei loppu näy. Yleensä joudunkin tekstit lopettamaan kesken varsinkin, jos aihe on oikeaa elämää sivuava, mutta samalla luova. Yleensä luova puoli puskee läpi ja jos saan kirjoittaa keskeytyksettä saatan lähteä kertomaan Noan päitsistä ja päätyä hampaiden raspauksen ja kengityksen kautta siihen, kun korjasin ennen hiittiraveja Noan ravisuitsien niskapannasta sekinlenkin. Mutta onko ne tekstit hyviä? Luukeeko niitä koskaan kukaan? Olisiko bloggerissa semmoinen "Luettu"-nappi hyvä vähän niin kuin kovasti addiktoivan naamakirjan Tykkää-nappi? Vai saako bloggeriin peräti sellaisen? Joillakin on niitä "Tykkäsitkö tekstistä? *Kyllä *Ei" linkkejä tekstin alaosassa, mutta vieläkään en ole löytänyt mistä tähän sellainen asennetaan?
Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen miksi joskus se tekstin tuottaminen on niin vaikeaa? Miksi ajatuksen katkokseksi ei tarvita kuin yksi enterin painallus ja keskittyminen herpaantuu ja niin sanottu ajatuksen virta katkeaa? Joskus ei tuntuu, ettei tarvitse kuin koiran aivastaa yläkerrassa ja koko loppu teksti on pilalla. Suurimmaksi osaksi siksi pyrinkin blogitekstit kirjoittamaan yksin ollessani, koska haluan teksteistä mahdollisimman hyviä ja niistä tulee huomattavasti parempia, jos kirjoitan ne ilman häiriötekijöitä. yksin voin rauhassa keskittyä parhaiten muistamaan tilanteen, josta olin kirjoittanut. En tiedä onko se normaalia vai jopa mielisairautta liippaavaa, mutta pystyn esimerkiksi viime viikkoiset hiittiravit kuvittelemaan niin kuin elokuvan silmieni edessä. Tilanteet hetki hetkeltä ja jopa monia yksityiskohtia muistan äärettömän hyvin. En oikein osaa kirjoittamalla selittää sitä, kun en osaa selittää kyseistä "ilmiötä" puhumallakaan, mutta jos kerron jotain tapahtumaa mistä tahansa näen tapahtuman tavallaan silmieni edessä kuin elokuvana, vaikka samalla lukisin Kalevaa. Enkä tarkoita vain juuri samaisen päivän, viikon, kuukauden tai edes viikon tapahtumia.
Muistan jopa kymmenen vuoden takaa asioita ja kun alan ajatellakaan koko tapahtumaa tai asiaa se rullaa edessäni filminä. Muistan toisten ihmisten ilmeitä ja sanoja varsinkin jos ne ovat koskettaneet minua oli se sitten hyvällä tai pahalla tavalla. Toki enempi muistan niitä hyviä asioita mikä on tietenkin parasta, koska en halua muistaa mitään turhia riitoja vuosikymmenten takaa. Paitsi ehkä ne joille voin nauraa jälkeen päin. Muistan jopa kun pelastin Noan pellolta, jonne se hyppäsi aidan yli, kun Pimu päätti näyttää Noalle kuka on pomo. Tuo arka tuma pikku otus sitten mönki mahaansa myöten lumessa karkuun, kun yritin sitä sieltä pyydystää. Tippuipa se sitten ojaan ja oli melkein kurkkuaan myöten hangessa ja se olikin siitä helppo napata. Muistan miten kauan meni, että sain Noan talliin asti ja kuinka työlästä se oli. Muistan, etten edes juuri pitänyt koko elukasta, mutta säälittihän se pikku reppana, kun talliin päästyään ja rauhotuttuaan se oli niin kovin kylmissään. Tilanteessa tapahtui vielä paljon paljon muutakin, mutta siitä saisi aikaan kokonaisen kirjoituksen, jos koko tilanteen alkaisin kertomaan.
Mistä sitten vastaava "valokuva-/filminauha"-muisti sitten johtuu? En oikeasti tiedä. en ole koskaan ajatellut asiaa tarkemmin ennen kuin siitä tuli tuttuni kanssa puhetta yhtenä päivänä. Olen luullut kaikkien muidenkin muistavan asiat samoin. Muistanko kaiken noin? En todellakaan, mutta jostain syystä tuntuu, että muistan ne parhaat palat. Painanko asiat mieleeni tarkemmin muistaakseni ne jatkossa. En sitäkään. Ne vain tarttuvat päähäni elämän elokuviksi. Onko siitä hyötyä? No sitähän tässä yritän kysellä keksiikö joku moiselle jotakin järkevää käyttöä. Niin kauan kuin menee, että keksin muistilleni, mielikuvitukselleni ja ihmeellisille aivoilleni jotain parempaa tekemistä pyrin vaalimaan muistojani. On upea tunne voida laittaa silmät kiinni ja muistaa miltä tuntui hoitaa Huumoria aikoinaan joka ikinen päivä kuin omaansa. On mahtava muistaa kaikki ne pienet saavutukset Noan kans, jotka ennen tuntuivat mahdottomilta. Muistan kun ensimmäisen kerran pidin kummipoikaani sylissäni. Muistan tilanteita, kun olin lapsena ja nuorena mummulassa, jossa rakastin olla niin kovin. Muistan miltä tuntui pitää Noan passia kädessä ja lukea, että kyllä vain.. minun nimeni siinä lukee. Koko elämäni ensisuudelmaa en muista ja vaikka toisin väitetään minulle sillä ei ole mitään merkitystä. Rakkaan mieheni antaman ensisuudelman sen sijaan muistan kuin eilispäivän. Vain sillä suudelmalla on ensisuudelmana merkitystä.
Paljon asioita sattuu ja tapahtuu. Toiset unohtavat suurimman osa. Jotku muistavat pätkiä sieltä täältä.
Minä taas...
Minä tyttö se saan katsella elämäni elokuvaa ihmisten ja hevosten kanssa sen kun vain silmäni suljen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti