Vuosi sitten tällä päivämäärällä Kiro lähti kohti taivaan kantta. Olihan se jo 12-vuotias ja syövänkin mokoma sai. Juhan kanssa veimme sen eläinlääkäriin lopetettavaksi ja tuhkattavaksi. Kirohan oli minulla pennusta asti, joten ikävähän on vieläkin välillä ihan hirveä. Todella tärkeä osa eläinten omistamisesta on myös taitoa luopua silloin kun on aika. Eivät mokomat elä yhtä pitkään kuin ihmiset.
💕 Kiro 9.1.2007-21.2.2019 💕
Mikä se iloinen asia sitten taas on? No Susuhan se. Olemme aloittaneet hieromaan Sususta kauppoja jo aikaa sitten ja tänään vihdoin Susu päivittyi Hippoksen tietokantaan minun omistukseeni. Olen siis sekä vielä piiitkään kahden hevosen loukussa ja samalla myös onnellinen uuden kenttälämpösen taimen omistaja. Vain aika näyttää mitä vuodet tuovat meille tullessaan.
 |
| Susu aika vasta meille tulleena ja ensimmäisiä uittoreissuja käyneenä. |
Siinä se minun nimi nyt seistä nakottaa hamaan hautaan saakka. Kilpailuoikeuttakin Susulla on vielä jäljellä niin eiköhän me tästä vielä aktivoiduta raviurheilullisestikin.
Lähtökohtaisena tehtävänä on saada neidin hermoja hieman laantumaan ja sekä jännäämistä että sinkoilua ja häsläämistä vähemmäksi. Lisäksi Susulla on päällä tiukan linjan lihotuskuuri, joka on haastavaa kun liikaa energiaa ei tähän virtapirkkoon voi oikein tunkea.
Noako? Unohtunut? Ei todellakaan. Noan kanssa päästään huomenna Ratsukankaan maneesille (entinen Aaltokangas, jonka Kemppaisen Kati otti ja ostaa päräytti ja aloitti oman ratsastuskoulu toiminnan siinä) hyppäämään hallimaastoesteitä. Viikon päästä siellä onkin ohjelmana Nykäsen Kallen kaksi päiväiset valmennukset. Noa on edelleen todellakin menossa mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti