Kisapaniikkia

Tänään on maanantai. Lauantaina on lauantai ja ne matkaratsastuskisat. Meidei meidei! Mullon puolet vielä tekemätä ja ahistaa puristaa ja ressaa. Miten mää selviän? Se mahavyöki pitäis fiksata. Noalla on paljon helpompaa sen osalta on aikalailla lauantaihin asti suunnitelmat valmiit, mutta minä oon, ku pommin jäliltä, enkä tiedä mitä teen, millon ja minkätakia.

Viime lauantaina Lissu kävi ratsuttamassa Noan. Onhan siinä hommansa, mutta kyllä se vaan meni hienosti jonku oikeasti osaavan alla.. huoh.. Minäki haluan tunneille. Ja länkkätunneille mää vasta haluanki.

Lauantaina shopattiin myöskin suojat. Sellaiset nahkaiset ja remmilliset eteen ja taakse. Olen tyytyväinen sain ne ihmismäiseen hintaan ja ne on hienot. Kuvia voisin postata myöhemmin ja ylipäänsä väkertää varustejutun kirjavilla kuvilla. Meillon nimittäin tavaraa ja PALJON! Lisäksi teen tuonne myytävät osion jahka saan aikaiseksi kuvattua myytävät. Ja varustefriikkinä päätettyä mitä niistä varusteista ylipäänsä raaskin myydä.

 Miksi tästä bloggailusta nyt tuli tälläistä höpöttelyä. Eikös mun pitänyt kirjottaa hienosti mielekkäästi ja kaikkia kiinnostavasti? Taitaa hieman kisapaniikki ja ressi pukata päälle, kun höpötän taukoamatta sitä sun tätä. Seuraavaksi voisin listata mitä ennen kisoja täytyy tehdä.

Ressilista:

* mahavyön korjaus
* varusteiden pesu
* Noan ruokien ja melassin pakkaus
* heinäverkon metsästys
* Pädin korjaus (IIK! Mää en oo muistanu tuota!)
* pe pitää hakea koppi ja siivota ja puunata se kuntoon

Voih.. ja mitähän vielä. Mahdan mennä fiksailemaan sitä mahavyötä jotta se olisi aikonaan valmis. Lupaan kertoilla kisapaniikista enempikin jahka saan ajatusta kasaan ja jotain järkevää tuotosta aikaan.

Rakkaudesta karjasatuloihin

Niin.. Otsikkokin sen kertoo. Karjasatula ilman nuppia. Avot. Onko parempaa? Onhan se raskas, mutta onko ne hevoset sitte pumpulia? Ne voi kantaa 80 kilosta eukkoa tarvittaessa, muttei 13 kilosta satulaa. Harmi että olen koulussa kuvailisin muuten ihanaisen karjasatulani, josta olen kahden vaiheilla. Luovunko ja hankinko uudemman vai pidänkö ja hankin joskus ihan uutukaisen ausseista saakka? Tiedä häntä.

Mahavyö siitä ainakin pitäisi korjata. Tai siis tehdä uusi. Edellinen meni poikki, koska sattui erään ponin kanssa pienehkö unohdus. Toisaalta minä olin selässä (tai siis en enään tuossa vaiheessa, mutta aluperin) ja oltiin kentällä, ku poni pukitti niin parempi se oli että se minulla meni poikki kuin muualla jollakulla muulla. Saampahan hyväsyyn miettiä millaisen mahavyön siihen haluan. Kankaisen pehmustetun? Nahkaisen sileän? Nahkaisen pehmustetun?Voiko lotosta voittaa lottoamatta?

Mitä enemmän koko satulaa mietin kuinka hyvä se on Noalle mun takamukselle ja ylipäänsä käytössä kallistun sille kannalle, että säästän vielä armollisesti sen itselläni. Laitan mahavyön uusiksi ja tuunaan koko satulan viimeisen päälle kuntoon, pesen, hinkkaan ja kiillotan sen hienoksi.

Sillä sopiihan sen meidän Hööksiltä hankittuihin bling bling länkkäsuitsiin ja ohjiin vallanmainiosti.

Laitan kuvia satulasta, suitsista ja pädistä kunhan pääsen kotiin ja saan aikaiseksi.

Aloitus

Vaikeaa.. Mitä kirjoittaa? Ja miksi? Blogia haluan pitää ajankuluksi ja omaksi ilokseni, mutta mitä kirjoittaisin?
Noh.. Jos aloittaisin kertomalla mistä on kyse? Koska kysehän ei ole minusta, eijeij, kyse on jostain paljon upeammasta. pienestä ruunasta nimeltä Noa.

Noaan tutustuin, kun se tuli edelliselle omistajalleen emästään vierotettuna. Pelokas ruma pikku otus, jota en erikoisemmin noteerannut.. Olihan minulla maailman uljain hoidokki. Vanha suomenhevosruuna Huumori, josta täälläkin tullaan varmasti kertoilemaan. Hetken aikaa siinä oltuaan Noa meni toiselle tallille opetukseen. Alkoihan se siinä kiinnostaa pikku hiljaa. Olihan se tuleva ravuri ja aika hellyttävän symppiskin kaveri.

Aloin hoitaa Noaa kun se oli kaksi vuotias. Pieni pojan kossi, joka ei ollut maailman menosta ihan samaa mieltä ja moneen uuteen asiaan oli valjaissa hyvä varalta reagoida.. noh.. omasta mielestään ilmeisesti esittämällä kuollutta. Eli pötkötellä piti ja usein.

Alkuun olin mukana vain "vänkärinä" lenkeillä, mutta Noa tullessa kolme vuotiaaksi sain itsekin alkaa ajamaan sitä. Mikä mahtavuus! Ei tarvittu kuin kuukausi tai kaksi Noa hoidokkina ja olin myyty.. Pieneen hevoseen, jonka manasin alimpaan peehen jo het kättelyssä. Tiedä häntä. Oliko se se jatkuva piruuden teko vaiko ennemminkin persoona. Ja onko niillä joku ero?
Kolmivuotiaana Noa myös ruunattiin ja alkoihan se herra sieltä tasottumaan ajanmittaan. Pikku hiljaa. Kait..

Nyt voitaisiin vähän tiuhentaa tahtia ihan lukijoiden mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Voisin nimittäin puhua varsinkin pikku-Noasta iät ja ajat. Onhan se silmäteräni ja kaikkeni.

Nelivuotiaana kesällä Noa repäisi laitumella lihaksia ryntäältä ja olalta. Alkuun vaikutti raviuran ja koko hevosen olleen ohi.. onneksi alkoi näkyä valoa tunnelin päässä, kun tuli päivä, että edellinen omistaja kysyi haluanko hevosen omakseni, koska hänellä ei sille ole käyttöä. Tottakai halusin! Eriasia oli halusiko isäni, joka oli 17-vuotiaalle Jaanalle se joka maksoi koko lystin. Halusiko? Sitä ei kukaan koskaan saa tietää, mutta suostui se siihen kuitenkin. Noa! Minun! Oma! Ikioma! Ikuisesti! Kädet tärisi, kun hain Ärrältä (Jäälissä posti oli ainakin tuolloin Ärrän kanssa samassa) Hippoksen kuoren, jossa oli ikioman Noani passi ja kilpailukirja kuori piti saada aukoa jo Ärrällä ja tunne oli uskomaton. Elämäni onnellisin päivä? Tähän asti ehdottomasti! Elämäni viisain päätös? Tiedä häntä.

Kyseisestä päivästä on kulunut jo yli kuusi vuotta. Uskomatonta, mutta totta. Paljon on koettu yhdessä. Kilvanajo, monté, pitkät maastot, muutama kertaa on rytissytkin, on opittu uimaan ja kahlaamaan pitkällisen taistelun jälkeen, on oltu iloisia, on oltu surullisiakin, on oltu kunnianhimoisia ja koko hommaan kyllästyneitä. Tärkeintä kai on kuitenkin, että on pysytty yhdessä. Eikö? Edelleen, onhan Noa silmäteräni ja kaikkeni.

Toki kuvioihin on tullut mukaan koira Kiro reilun 3 vuotta sitten. Kiro jäi pentuna suomenhevosen jalkoihin ja on tästä lähtien pelännyt kaikkia muita hevosia paitsi Noaa. Miksi? Tuttu haju. Onhan Kiro ollut kerran jos toisenkin lenkin ajan Noan karsinassa Noan loimissa nukkumassa ja odottamassa. Usein on myös Kiro saanut jykertää kuivaa leivän kannikkaa käytävällä Noan loimen päällä vieressä, kun olen hoitanut ja harjaillut Noaa. Ihme on jos siinä ei tutustu. Ja kukapa noin symppistä kaksikkoa voisi vastustaa? Molemmissa on vikansa toki sitä en sano. Noa ei ole eläissään juurikaan kilvanajossa tienannut ja kuumakin aikoinaan meinasi olla. Hankalakin joskus. Kiro taas tykkää jostain syystä aivan mahottomasti räkyttää toisille koirille. Mutta viat heille muuten täydellisille suotakoon.

Matkanvarrella mukaan on tullut myös mieheni Juha ja toinen koira Luka. Rakkaita molemmat mies kuitenkin hieman rakkaampi. Miehenikin Noa on onnistunut jo symppaamaan puolelleen. Ihmekkös tuo?

Innostun taas kirjoittamaan niin joskos alkaisin lopettelemaan ennenkuin tulee eepos ja lisäisin mukaan muutaman kuvan siitä niin fiksusta ja ihanasta elämäni neliveto kaverista.. No Noasta tietenkin..

 Joskus vain väsyttää ja pitää pötköttää.

Olettekos tienneet, että kyllä hevonen sitten on kaunis ja jalo eläin?