Varusteurheiluako?

Tavallaanhan tämä on nimenomaan varusteurheilua. Kokoajan pitää muistaa tarkkailla onko kaikki varusteet kunnossa ja hyvähän niitä nahkaisia varsinkin olisi pestä ja rasvata välillä. Kankaisiakin on hyvä pyykätä välillä, koska se jatkaa niidenkin käyttöikää ja käyttömukavuutta sekä vie välillä kaikkia jänniä hajuja ja aromeja pois niistä.

Satula esimerkiksi. Sitä kannattaa tutkia ja kytätä, koska vaikka ei niin mitään niistä tarkalleen tajuaisikaan (allekirjoittanut ilmottautuu!) silti jos sitä tarpeeksi vilkuilee huomaa muutokset helpommin. Synteettisissä ja tottakai nahkaisissakin on tärkeitä vastinremmit ja runko. Ainakun minun mielestä. Rungon pitää olla ehjä hevosen selkää ajatellen ja vastinremmien kans jo pelkästään turvallisuus syistä. Jalustinremmien koukut onko ne ehjät, kunnossa ja semmoiset kuin ennenkin? Eihän toppaukset ole liian lusussa tai vinossa vai joko olisi aika toppauttaa tai tutkia miksi satula on painunut vinoksi?

Meillä on käytössä kaksi satulaa. Mikä on monen mielestä pröystäilyä ja leuhotusta, mutta jos totta puhutaan en tykkää yleissatuloista yhtään. En edes X-painotteisista malleista. Estesatula on noh.. esteille, monteen, maastoon ja koulusatula sitten koulunvääntöön ja maastoilussakin tulee käytettyä jonkin verran. Kaikenlisäksi estesatula on kyllä liki uusi wintec 500 close contact, jonka vaihdoin Satulasopista edelliseen samanlaiseen cairiin pikku välirahalla, mutta koulusatula sitten. Wintec Prodressage 2000 (jos oikein muistan), jonka ostin käytettynä 230 eurolla. Myin ylimääräisiä turhaksi jääneitä ja olleita hevosromppeitani pois ja itseasiassa jäin voiton puolelle vieläpä, kun satulan mukana tuli hyvin turvajalustimet venymättömine remmeineen ja mahavyö (jossa oli joustot eli myyntiin meni sekin). Onko se sitten lie pröystäilyä loppujen lopuksi?

Suitset taas. Missä kunnossa nahat on? Entä ompeleet? Kannattaako ostaa halvimpia mahdollisia, joissa nahkakin jo ostaessa on hieman huonoa, mutta se otsapanta niin söpö? Vai ostaako vähän käytettynä parempi laatuiset, jos ei ihan uutena raaski ostaa. Hyvät suitsetkaan ei mitään halpoja kapistuksia ole. Ohjat kannattaa miettiä minkälaiset haluaa ja mitkä passaa omaan käteen parhaiten. Nystyillä vai ilman? Itse henkilökohtaisesti syvästi vihaan koko nystyjä, koska alan käsillä värkätä niiden kanssa ihan tyhjää. Ohjissa nahan kunto on erittäin tärkeää, koska vaikka hevonen ei mikään rautaleuka olisikaan niin entäpä, kun se säikähtää jotain ja se kympin alekori ohja, jota ei ole ikinä rasvattu ottaa ja menee poikki? Äitiä tulee ikävä voin luvata.

Meillä on käytettynä ostetut mustat Globuksen suitset pullback turparemmillä. Halusin sellaiset ja ne käytettynä löysin järkevään hintaan ja suht vähän käytettyinä ja hyvä kuntoisina. Olen erittäin tyytyväinen kyseisiin suitsiin, koska en vaan voi sietää koppuranahkaa mitä edelliset alesuitset olivat. Älkää kertoko kuitenkaan kellekään, koska ne ovat superhalvalla minulla pois myynnissä. ;) Toiset suitset on pyhä ja kisasuitset. Voitin wahlstenin W-Profile suunnittelu kilpailussa enkä tiennyt mitä lahjakortilla haluan niin ostin Noalle piirun verta kalliimmat suitset. Tosin ne tietää, että ne tulevat olemaan varmaan ikuiset. Jaksan lätviä ja lätviä ja lätviä niitä superkalliita wahlstenin suitsia joka kisojen jälkeen, ettei hiki niitä pilaisi, koska ne vaan on niin mahtavan tuntoista nahkaa, että.. Mutta niistäkään en oikeasti ole euroakaan maksanut. Ohjina meillä on kumiohjat, jotka maksoivat uutena vain 22 euroa. Ensin epäilytti ostaa kyseiset ohjat, mutta nahka oli sen verran hyvän oloista, että päätin kokeilla. Hyvin öljyttyinä ja rasvattuina hyvin toimii! Edelleen pröystäilyä? Tiedä häntä.

Mahavyö. Joustovyöt. YÖK! Tykkäsin ennen, koska Noa osaa pullistella ja ennen varsinkin teki sitä ihan älyttömän paljon ja oli siinä hyvin taitavakin. Sitten menin ostamaan halvan joustovyön ja se missä kunnossa se oli, kun siitä luovuin (askartelija kaverilleni myin sen vitosella) niin ei kiitos enään. Miksi vyön, joka pitää satulaa ja ratsastajaa paikallaan tulisi joustaa? Tuon kysymyksen esitti ProAgrian satulakurssilla kurssinvetäjä, jonka nimi katosi juuri mielestäni kuin pieru saharaan, ja mielestäni siinä on aika hyvä ydin. Kangasvöissä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta itse olen vain mieltynyt nahkavarusteisiin. Tiedän lause pissii omaan nilkkaansa aika pahasti, kun juuri kerroin satuloiden olevan synteettisiä, mutta en minä nyt herranjumala mikään kroisos ole. :) Ja nuo sopivat eivätkä kipeytä joten en ala vaihtorumbaan vielä. Nahkaista vyötä pitää ja kannattaa huoltaa ja paljon. Se on kuitenkin melkein aina liikutuksen jälkeen hikinen ja nahka menee yllättävän äkkiä pilalle vaikka olisi kuinka hyvälaatuista. Kangasvöitäkin pitää huoltaa. Pestä, harjata likoja pois, tarkistaa solkien ja ompeleiden kunto, joustollisista leikata joustot poikki ja ostaa tilalle uusi joustoton. ;)

Koulusatulassa on neonprenemahavyö, jossa ei sinällään joustoja ole, mutta se taitaa vähän joustaa silti. Ostin sen käytettynä kympillä ja tarkoitus olisi se samaan hintaan myydä pois ja ostaa tilalle nahkainen jahka mieleinen tulee käytettynä järkihintaan vastaan. Nahkaiset vyötä ovat uutena tautisen kalliita ja joustottomia tuntuu olevan yllättävän vähän. Siis nyt puhutaan sellaisesta jonka minä kelpuutan. En ole tarkka ja vaativa olen vain laatutietoinen. ;) Estesatulassa on Stûbbenin musta joustoton nahkavyö, josta tykkään todella paljon. Ja ennen kuin ehditte ajatella "no tuo on jo pröystäilyä, jos jokin!" Senkin olen ostanut hyvin vähän käytettynä todella järkevään hintaan. Estesatulaan on lisäksi myös nahkainen panssarivyö. Miksikö? Hevoselle joka hyppää vasta 60cm? Onko järkeä? On. Tässä täytyy myöntää, että tämä vyö on joustollinen. Vieläpä molemmin puolin, joka on omasta mielestäni parempi, koska se on tasapuolisempi. Ajatelkaa auto, jonka toisella puolella olisi umpilenut jouset ja toisella puolella uutuuttaan piukeat tönkköjouset. aika epätasaista menoa eikö? Mutta kyseessä on Horzen musta joustollinen nahkainen panssarivyö, jonka ostin kerran käytettynä tautisen halvalla ja vieläpä vaihtokaupalla suurimmaksi osaksi. Tilaisuuteen oli sama tarttua, koska vaikken sitä koskaan tarvisi saan siitä aina omani pois myydessä. Ja sitähän vielä tarvii uskokaa pois. ;)


Saanko nyt tunnustuksen etten erikoisemmin pröystäile? Varusteet pyrin hommaamaan laadukkaat ja kestävät ja yritän parhaani mukaan pitää niistä huoltakin, jotta ne pysyvät hyvinä ja pitkään. Pesen loimia, korjaan niitä, pesen harjat vähintään kerran kesässä ja muuten pidän ne puhtaana korissa, pyykkään riimunnaruakin aina silloin tällöin. Huovat pesen aina, kun näyttävät siltä, että putsaus alkaisi olla tarpeen. Mistään minulla ei ole mitään säännöllistä "kuukauden välein" tms taktiikkaa. Lähinnä taktiikkani on huoltaa varusteita silloin, kun ne näyttävät sitä tarvivan. Pieni varustefriikinpoikanen asustaa minussa ja tulee aina asustamaan, mutta jatkuvasta "ostan heitän pois, ostan heitän pois" systeemistä en tykkää. Tokihan uutta on aina kiva ostaa, mutta entä jos vähän käytetyn löytää puolet halvemmalla? Tai miksi ostaa uutta harjaa, kun se 9 vuotta käytössä ollut on edelleen täysin kunnossa. Nimittäin suka, jota eniten käytän on ostettu Oulun pokaalista 10 vuotta sitten ja se oli vuoden ensin Huumorilla ja silloin käytin sitä hyvin vähän, mutta sitten se siirtyi pikku hiljaa Noalle ja on ollu 9 vuotta parhaimmillaan päivittäisessä käytössä ja hyvin sukailee edelleen.

Välillä on tullut uudistuksia pakonedessäkin. Esimerkiksi piikkisuan jouduin katselemaan laatikoista uuden, kun edellinen meni poikki. Ajatelkaa! Vain 10 vuotta vanha suka ja menee poikki! On ne heikkoja nykyajan tavarat. Samoin satulahuovan jouduin hankkimaan uuden, kun VAIN 6 vuotta vanha Treadstonen huopa alkoi kulua puhki alapuolelta. Aika heikkoja ovat nykypäivän varusteet eikö? Päitsiä on myös mennyt muutamat vaihtoon, kun Noa yhteen väliin tempoi omia pieniä vetopaniikkejaan ja repi päitsistä niskakappaleen soljen reikien kohdalta halki kerta tempasulla. Parin kolmen vuoden aikana taisi tulla kymmenkunta kertaa raveista ostettua uudet päitset. Sitten meni hermo ja ostin "puttepäitset", jotka lopettivat niin vetopaniikit kuin kestivät hyvinkin pitkään. Itseasiassa ehjänä ovat edelleen, mutta ne oli jo niin ruosteessa, että ne päätin ostaa uudet vaikka ne oli kyllä vielä ihan käyttökelposet.

Viimeaikoina olen havainnut ilmiön, että mukaan on tullut "ratsuhömpötyksiä". Hyvänä esimerkkinä kärpähuppu. Kesän alussa aloin katsella jotain suojaa Noan naamalle, koska se tuuhea otsatukka ei kauheana silmiä suojaa tai mitään muutakaan. Sattuman kaupalla sitten Marjalta ostin melkein koko pään ja korvatkin peittävän hupun ja sehän on olly ihan älyttömän hyvä! Noa itseasiassa jopa tykkää siitä. Yleensä se on venkoillut kaikkea ylimääräistä päähän laitettavaa alkuun, mutta kärpäshupusta ei ole tullut vääntöä missään vaiheessa. Ja tokihan siitä kuvakin täytyy näyttää, koska- Kröhöm.. Se vaan on niin järjettömän pöljän näköinen se päässä.

Komea eikö? Ja kyllä se pyrkii imppaamaan jälleen syystä X. Himoimppaaja Noa ei ole, mutta sen verta kuitenkin, että pantaa pidetään kaulassa.

Toinen uutuus ja outous on myös, jota moni ei heti uskoisi todeksi vaikka mitä väittäisin. Noalla on pinkkipöläri! Ja kaikenlisäksi se on itseasiassa aika hyvä harja. Minäkin jopa käytän sitä. Uskokaa tai älkää, mutta niin se vain on. Tosin harjan on tuonut Emilia eli itse en sitä ole ostanut, mutta se on jo iso askel, että käytän sitä. Kuvasin senkin tallilla, jotta varmasti uskotte mitä sanon.

Pinkki se on. Tai vaaleanpunainen miten se sanotaan?

Vielä toinen kuva varulta. Värit näyttää vähän punaisemmilta mitä onkaan, mutta haitanneeko tuo?

Lisäksi vielä vuosien jälkeen Noalla on rautaa suussa eli kumikuolainten aika on ohi. Käytössä on varsinivel eli baucher. Tuntuma alkoi olla aika hukassa ja häilyväistä ja hankalaa, joten kun joka tapauksessa uudet kuolaimet piti hankki päätin samalla josko kokeilisi muunlaisia vaihtoehtoja. Yhdet kumikuolaimet ostin ja nyt ne lojuu tyhjänpäiten tuolla. Pitäisi varmaan pestä ne ja laittaa myyntiin, joskos ne menisivät kaupaksi. Baucherin kanssa tuntuma löytyy TODELLA hyvin ja pysyy yllä. Tosin se on eriasia mitä mun kädet tekee sun muut, mutta nyt ei puhuta siitä. ;)

Tässä taitaakin olla melkein kaikki. Tai ne pääasialliset mitä mieleen tulee. Kaikkia en jaksa alkaa kuvaamaan, mutta tärkeimmät kuvattavat oli tuo huppu ja pinkkiharja. Maailma muuttuu ja näköjään minäkin jäärä aina välillä.

Valaistumisia

Kauhea tauko. Olenko ollut laiska vai onko tekstinsuolto soluni ollut kokoajan yhtä hukassa kuin nytkin? Tiedä häntä, mutta jo pelkästään tämän hetken kuulumiset voi olla ehkä ihan hyvä päivittää osissa. Siispä aloitetaan nyt ratsastuksesta. Se kun sattuu olemaan päälimmäisenä mielessä juuri nyt.

Ensinnäkin Satun tunnit on aloitettu uudestaan. Nyt tähän mennessä on tainnut olla kolme tai neljä tuntia ja huima kehitys on tapahtunut jo siinä ajassa. Mikä ei sinällään noin hyvän open kanssa ole ihme, vaikka olen ollut töissä ihan järjettlmän paljon ja ehtinyt muulla ajalla treenaamaan ihan älyttömän vähän. Älkää kertoko satulle, mutta pari tuntia on mennyt sillain, etten välissä ole kerennyt kunnolla ajatuksen kanssa edes ajattelemaan viimeksi opittua ja analysoimaan sitä kunnolla saati ratsain harjoittelemaan. En ole sitä itsekään uskaltanut tunnustaa.

Toisaalta hieman väljempi harjoittelu on saattanut auttaakin, kun en ole onnistunut yksinäni sohlaamaan tyhjää. Tunnin asiathan kuitenkin on pyörineet mielessä viikon ajan, mutta en vain ole kerennyt täysin lamaantua niitä pohtimaan.

Suureksi osaksi tunneillä käynnin on mahdollistanut Teresa, kun on tullut Lassilla toiseksi niin tuntihinta on heti huomattavasti huokeampi. Joku saattaa ajatella "on niitä halvempiakin opettajia". On toki, mutta kerron myöhempänä mikä sudenkuoppa niissä piilee. Lisäksi on helpompaa, kun tunnilla on toinen ja vieläpä useamman kerran sama ratsukko. Minä selviän paremmin hengissä tunnista, kun en ole yksin ja saan aina välillä omaa aikaa ongelmanratkaisuun ja sitten voin ratsastaa Satun viereen kysymään "Miten? Miksi mun kädet ei..? Miksi mun jalat tekee noin? Missä mun toinen käsi sillon on? Millä mä saan sen pysymään siellä?" ja muita koottuja viisaita kysymyksiä, joita tunnin mittaan tulee. Yleisin kekustelun pätkä menee seuraavasti.
Minä: "Entä jos ei vaan tajua?"
Satu: "Mitä osaa sää et tajua?"
Minä: "No oikeastaan yhtään mitään, jos totta puhutaan."
Satu jaksaa aina näyttää kädestä pitäen, selittää vaikka ratakiskosta vääntäen ja katsoo myös että asia ymmärretty. Tosin usein ymmärrän asian kyllä, mutta se että saan sen vielä käytäntöönkin sovellettua ja kehoni tekemään niin tai olemaan tekemättä näin se on aina sitten oma lukunsa.

Tähän väliin pahoittelut aiheet saattaa vähän hyppiä, koska ajatus laukkaa kuin kettu jänöjussin perässä ja jänöjussi on se punainenlanka mitä pitkin yritän tätä tekstiä viedä, että tässä olisi edes joku järki. Sitten paluu asiaan.

Moni on sanonut. "Hommaa halvempi opettaja. Mikset mene sen ja sen tunnille se ottaa vaan kympin kerrasta?" Syy tähän on puhtaasti se että, jos opetuksesta maksan ja haluan OIKEASTI oppia ratsastamaan ja samalla opettaa myös hevostani, joka kuitenkin on hyvinkin raakile lämpönen, jolla on ravitausta ja vieläpä kun meillä on yhteinen vuosien ravi- ja puskissa rymellys tausta takana. Hermoheikoille tiedoksi lämpöset ovat kyllä nöyrempiä, fiksumpia, helpompia ja mukavampia kuin esimerkiksi putet. Tai tämä on minun mielipiteeni. Mutta ei se silti siitä opettamisesta yhtään sen helpompaa tee. Kaikenlisäksi tämä minun kyseinen rakas lämppärinrieskani ei anna mitään ilmaiseksi. Eikä se rakenteeltaankaan ole niitä ratsuimpia malleja. Toisaalta se onkin monikäyttö otus eli se on rakenteeltaan vähän kaikkea. Eikö? ;)

Aihe karkasi taas.

En sano käyväni valmennuksissa, vaikka periaatteessa varmaan voisin. En omasta mielestäni ole vielä sillä tasolla, että voisin sanoa "valmentautuvani". Liekkö sillä mitään väliä, mutta onhan se hienomman kuuloista. "Joo siis meillähän oli kouluvalkka nyt tämän viikon maanantaina Teresan ja Lassin kaa ja me harjoiteltiin naapurin koulukisoihin C-merkin asioita." Kuulostaa aika koomiselta eikö? Vaikka voin käsisydämmellä, tai vaikka Noan etupolvella halutessanne, sanoa ratsastuksenopettajamme olevan ensiluokkainen. Ja kyllä tämä menee jo rehdin piilomainonnan puolelle, koska pääasiallinen huutohan kuuluu "Parempaa ratsastustaitoa hevostenne takia!" Satu on ammattilainen Ypäjällä opiskellut ja Kyralla työharjoittelussa ollut. Ja minulle sananparsi "Kyralla työharjoittelussa" meinaa melko paljon, koska Kyralle ei takuulla ihan kuka tahansa pääse ja siellä ei takuulla asioita tehdä tai hevosia ratsasteta miten sattuun. Olen kuitenkin sen verran "vanha" jo tässä heppahommassa, että olen lukenut Kyrasta jo kauan sitten Hevoshulluista ja Villivarsoista ja varmaan änkyttäisin ja melkein itkisin jännityksestä, jos Kyran livenä näkisin ja saisin jopa jutella hänen kanssaan (huomaa hänen. Olen käytökseltäni moukka ja yleensä sanon ihmisistäkin "sen", mutta Kyraa arvostan sen verta paljon, että sanon hänen). Tosin voin vannoa, että sanoisin jotain todella typerää ja tekisin itseni ja oloni vielä vaikeammaksi, koska olen vain niin onneton tuon jännityksen kanssa välillä.

Karkasiko taas? Ehei. Koittakaahan pysyä matkassa saan sen jänöjussin ihan kohta kiinni.

Valmiiksi jo Satulta anteeksi pyyntö täällä on paljon sinulta lainauksia keskusteluista mitä meillä on tunnin jälkeen ollut, koska olen niistäkin jo oppinut ja paljon ja ne ovat jääneet mieleen.

Me ei tosiaan valmennuksissa harjoitella supervaikeita "temppuja", eikä käydä valmennuksissa treenaamassa asioita koska se on hienoa vaan me käydään rehellisesti ratsastustunneille opettelemassa ratsastamaan. En halua sortua oikoteihin, koska niin meinasin jo tehdä moneen kertaan, enkä halua ryssiä tätäkin asiaa Noan kanssa. Olen tehnyt satoja ja taas satoja virheitä Noan kanssa, mutta tämän lauseen olen tajunnut kuitenkin kokoajan paremmin ja paremmin "Mitä ratsastaminen on ja kuinka hiton vaikea sitä on oppia?". Siihen ei ole suoraa vastausta kellään. Jotku oppivat helpommin, jotku vaikeammin. Jotku eivät koskaan halua edes kunnolla yrittää ja jotku luulevat osaavansa jo kaiken. Jotku eivät uskalla alkaa opettelemaan, koska eivät tohdi myöntää kuinka matala se osaamisen taso oikeasti onkaan tai kuinka pahasti koko homma on repsahtanut itsenäisen ratsastelun aikana.

Se on kova pala myöntää, ettei osaakaan juuri mitään tiedän sen varsin hyvin. Minulla meni järjettömän kauan siihen ja siksipä kokeilinkin oikoteitä onneen. Onneksi kuitenkin sen verran vähän, etten kerennyt tekemään ihan järjetöntä tuhoa. Sitten, kun lopulta myönsin "Mä en osaa yhtään mitään muuta kuin maastoilla ja ajaa selästä. Mä tarviin hyvän opettajan makso mitä makso." alkoi myös pikku hiljaa tapahtua edistystä. Satu oli aika helppo valinta, koska olin nähnyt Satun ratsastavan ja oli paljon tuttuja ketkä kehuivat ja kertoivat kokemuksiaan. Ei tullut sikaa säkissä mikä on hyvä, koska enään en ole rahojani tyhjään puskenut.

Ensimmäinen tunti jännitti ihan järjetön. Niin jännittää jokainen. Miksikö? En tiedä. Semmoinen pikku tyttömäinen olo, että viikon odotan tuntia soikeana ja kun se lähenee alkaa jännittämään ihan mahoton. Vaikka minun ei tarvitse jännittää minkä hevosen tunnille saan. Se on aina se sama tuttu. Vaikka päivääkään en vaihtaisi pois silti välillä voisi olla kehittävää ratsastaa erihevosilla. Vaikka esimerkiksi Lassilla, joka menee ihan uskomattoman nätisti Teresan kanssa. Lassilla pääasiassa mennään olympialla, mutta Teresa menee tunneilla kolmipalalla ja mikä muutos! Ei voi sanoa kuin että "WAU!".

Alkuunhan logiikkani oli, että ennemmin käyn kahdesti kuussa ammattiopettajan tunneilla kuin joka viikko jonku tunneilla, josta en ole itsekään varma opinko mitään. Nyt olen onneksi saanut pidettyä rahavarani siinä tilassa, että pystyn käymään liki viikoittain Satun tunneilla. Iso kiitos siitä kuuluu Teresalle, koska tulee Lassin kanssa mukaan. Ehkä voisin Teresaa muistaa joku kerta vaikka karsinan siivouksella tai jollain? Eikö vain? Kuitenkin alun logiikka on jo maksanut itsensä takaisin. Olemme Noan kanssa kivunneet "Fossiiloitunut kastemato"-tasolta jo "Kastemato vesisateella asvaltilla pyörän alle jääneenä"-tasolle. Mikä on huima muutos parempaan. Ei vielä kultaa eikä kunniaa, mutta oppimista. Mielenkiintoista oppimista sopivalla tahdilla.

Talvella kun kenttä ei ollut kunnossa ratsastin älyttömän paljon yksin. Silloin ei ollut kentälle mitään harjoitteita mielessä vaikka kuinka luin vaikka ja mitä netistä ja kirjoista ja juttelin tuttujen kanssa. Tosin silloin ei tapahtunut järinmoista kehitystäkään ja sitä saatua tietoa oli vaikeampi soveltaa ratsastukseen käytännössä. Alkoi ehkä jo hetkellisesti tulla epätoivo pintaan? Tosin paljon talvella keskityimme treenaamaan kuntoa ja tuulettamaan maastossa molempien päitä. Noa kun siitä juoksemisestakin niin mahdoton tykkää, etten sitä siltä ole viemässä vaikka siitä "hieno ja uljas" ratsu tulisikin.

Nyt tuntien myötä tekemistä olisi ihan mahdoton ja on  vaikea päättää mitä tekee milloinkin. Välillä suunnitelma on vaihtunut sitä myötä, kun kentällä on menty. Miehen ilme on välillä aika mielenkiintoinen, kun kahdennenkymmenennen kerran yhdelle iltaa avaan suuni aiheena "Noa, ratsastus, talli, varusteet ja kyllähän se ravihommakin siellä välillä vilahtaa ja sonnan lapiointi tietenkin." Ehkä se kohta jo pyytää voisinko välillä ajatella jotain muuta edes yhden illan kokonaan tai sitten olla vaan hiljaa. Vaikka isona tukenahan mies minulle on ja kiinnostunutkin harrastuksestani. Ehkä vaikea olla kiinnostumatta, kun siitä kokoaika jauhan ja joka paikka jopa ihoni on hevosissa. Niille harvoille, jotka eivät tiedä niskassa on tatuoituna Noan rekkari ja yläselässä on vähän isompi hevoskuva tatskattuna. Voin joku kerta laittaa kuvat niistä mikäli joku haluaa nähdä.

Viimeisimmällä tunnilla harjoiteltiin tosiaan C-merkin asioita, koska naapurin koulukisat on tänään. Jaiks! Sitä edellisellä voltteja ulos asettaen ja sitä ennen sisään asetusta. Sisään asetus meni jotenkuten muuten, mutta se myötäämisen vaikeus ja ymmärtämisen vaikeus. Välillä pää tajuaa keho ei ja välillä keho vois tajutakin, mutta päästä ei toivoa. Ulosasetus sitten taas.. Ei luoja se on vaikeaa! Tajuan idean, mutta siihen se sitten jääkin. Vaikka Satu kädestäpitäen opetti, näytti ja neuvoa ja pää tajusi, mutta keho sitten.. Ei toivoakaan! En ole itsenäisesti kumpaakaan asiaa  hirveästi harjoitellut, koska pelkään tuhoja. Olen kuitenkin harjoitellut myötäämistä, koska käsilläni on tapana juuttua kohtaan X ja jäähä siihen paikoilleen jarraamaan ties kuin pitkäksi aikaa. Jos on apukeinoja käsien henkiin herättämiseen otetaan esimerkiksi sähköpostitse vastaan.

Toissapäivänä kuitenkin koin valaistumisia. Ensinnäkin vihdoin ja viimein tajusin kokonaan myös kutakuineen jalkojani myöten, että Noan tehtävä on ravata tai laukata ei minun. Ja että pohkeella turha jatkuva puristaminen on ihan yhtä tyhjän kanssa, koska hevonen vain turtuu siihen. Se tieto meni jalkoihin asti. Mahtava tunne, kun sai hevosta herkistettyä pohkeelle ja se reagoi! Siispä pois vihdoin ja viimein turha jatkuva puristaminen vaan ennemmin kevyttä "tapsutusta", ku pohjetta tarvii käyttää ja jos se ei mene sillä läpi niin raipalla napakka muistutus (mihin pääsemme kohta ja kyllä olen onnistunut kämmimään senkin) tai "tapsutus" kovemmin ja tehokkaammin. Ei sitä hevosta potkimalla potkia tarvitse kuitenkaan. Vähän hankala selittää. Menkää Satun tunnille se selittää sen teille. ;)

Raippa sitten taas. Olen huomannut jo jonkinaikaa sitten, että jostain ihmeellisestä syystä olen käyttänyt raippaa Noalle sillain "läps läps". Ja ei kyse ei ole siitä, että minulla tulisi paha mieli, kun hevosta joutuu "rätkäisemään" ei todellakaan, koska minä olen se joka määrää ja hevonen ts. Noa on se joka tottelee. Eikä sitä hevosta hakata tarvi en sitä tarkoita, mutta jälleen ohimennen Satua lainaten on parempi käyttää raippaa kerran kuin potkia ja puristella jaloilla koko tunti samaa asiaa. Tunneilla ja muutenkin ratsastaessa alkoi tuo tyhjä läpsyttely jo ottaa ihan tosissaan aivoon. Kyllähän Noa paksupäänä sen huomaa, että "ai tuo vaan läpsyttelee noh.. ei mun tarvi siihen reagoida siinä, ku läpsytelkööt" ja arvatkaapas reagoiko se sitten raippaan juurikaan. No eihän se reagoi. Ja minä taas "läpsläps" ÄRH! että osasi ottaa aivoon. Aloin jo miettimään, että alanko lyömään itseäni joka kerta, kun napakan raipan sijaan läpsäytän ja jatkan tyhjää puristelua. Noh.. Koin pienimuotoisen valaistumisen niin ei onneksi tarvinnut. Olisi muuten ollut itsellä hetken päästä nahka melko hellänä.

Sitten eilen, kun sen C-merkin radan menin läpi ensin raipan kans sitten ilman raippaa ja kah! Hevonen kääntyy, nostaa laukan helpommin, laukkaa jouhevammin, hidastaa ja nopentaa tempoa paremmin, kun minä en tyhjää puristele vaan "tapsuttelen" tarvittaessa ja kun se tekee oikein se saa keskittyä tekemään sitä ilman häiriöitä. Pieniä palkkioita kokoajan ja jo alkoi löytyä taas pykälää miellyttävämpi ratsastuskokemus.. Noh olkoot myönnetään. Olin niin tohkeissani ,että oli vaikea housuissaan pysyä. :D Meillä nämä ilon asiat on vielä hyvin pieniä.

Tyhjä maiskuttelu kans on ärsyttävä tapa jota harrastan. Noa kyllä kuulee ja ymmärtää kerrasta, mutta tottakai se siihenkin turtuu, kun kokoaika maiskuttaa ja maiskuttaa tyhjää. Ajattelin jo, että jos ei muu auta niin ukolta työpäivän jalassa ollut hikisukka suuhun ja menoksi. Parempi varalta tunkea se sukka suuhun jo kotona niin ei pääse unohtumaan. Siitäkin valaistuin toissa päivänä ja eilen varsinkin, kun tajusin olla hiljaa siellä selässä. Kyllä se vain toimii pohkeilla paremmin, ku itse käyttää sitä pohjetta oikein ja pitää turpansa tukossa. Yksinkertaista, mutta silti yllättävän vaikeaa.

Valitettavasti nyt en jaksa jäädä kuvamateriaalia valkkaamaan mukaan, koska niihin kisoihinkin vissiin pitäisi jossain vaiheessa valmistautua. Päivittelen kuitenki illalla tai oletettavasti huomenna lisää ja laitan samalla kuvia monestakin mullistuksesta mitä meillä on tullut viime aikoina.

Pitäkää peukkuja, että saadaan se C-merkin kouluhjelma läpi ja mielellään ihan ok pisteilläkin. Lupaan yrittää parhaani. Toivottavasti myös kehoni tekee niin.