Ymmärrystä halogeenin hohteessa.

Eilen oli tunti klo 20.00 ja senhän tietää, että silloin alkaa olla jo todella pimeä täälläkin. Kesän yöttömät yöt ovat takana päin. Onneksi kentällä on kuitenkin halogeenit, jotka näyttää suht hyvin. toki tunti pidettiin pääty-ympyrällä, joka meillä taisi aika paljolti kutistua pääty voltiksi tai soikioksi ja moneenkin otteeseen tunnin aikana, jotta Satu näkee kunnolla mitä me tehdään. Tai ainakin yritetään tehdä.

Tunnin aiheena oli sisäänpäin asetus siinä pääty-ympyrällä ja.. Miksi sitä muuten sanottiinkaan? Pyllyn ulospäin asetus? Ulos taivutus? Takapään ulostaivutus? No oli nimitys mikä vain, mutta idea oli saada hevonen asettumaan sisään siinä pääty-ympyrällä ja sitten sisäjalka siirtyy taakse, jolloin hevosen hanuri lähtee taipumaan ulos.

Aikani mietin. Ja mietin. Ja kysyin "Satu mitä ihmettä?". Kädet pysyi kärryillä mitä ne suunnilleen tekee, toisin sanoen pää tiesi mitä käsien kuuluu tehdä, mutta käsien totteleminen on eriasia. Jalat. Suunnilleen. Mutta.. TÄH? Noh.. Vaikka ymmärrän, että hevosta ohjataan istunnalla ei ohjista vetelemällä niin silti tuntui hullulta, että no millä minä sen siinä pääty-ympyrällä muka pidän.

Jälleen miljoonannen kerran Satu alkoi vääntää asiaa minulle ratakiskosta tai ainakin rautalangasta. Kertoi mitä mikäkin raaja tekee milloinkin. Ja sitten eikun yrittämään. Asetusta siis tietenkin ensin. Se kun on vähän mättänyt edelleenkin. Tottapuhuen en ihan älyttömästi ole tohtinut sitä yksin harjoitellakkaan, jotten ainakaan tekisi mitään suunnattoman väärin, koska tarkalleen kädet ei ole tehneet sitä mitä pää tajuaa, että niiden haluttaisiin tekevän ja pääkin on vähän hukassa.

Me sitten harjoiteltiin koko tunti asetusta, jota olen meinannut jo aikasemminkin Satulta pyytää, jotta sen asian vihdoin ja viimein oppisin ihan oikeasti. Monesta tämä voi kuulostaa aika kurjalta. Pelkkää asetusta? Koko tunti? Vaan käynnissä ja ravissa? Mikä järki?

Antakaapas kun kerron. Se järki, että kun opetellaan ratsastamaan. Se opetellaan kunnolla. Jos oikeasti halutaan jotain joskus osata ja oppia se pitää myös opetella kunnolla. Ei se määrä vaan se laatu toimii tässäkin. Vaikka tunteja ei olisi joka viikko hyvän opettajan kanssa se on taattu, että kuitenkin oppii. Tosin jos ottaa tunnin kerran kahdessa kuukaudessa ja/tai vain estetunteja silloin tällöin voin taata, ettei opi juuri mitään. Tai jos kulkee jonkun "Pirkon" tunneilla, joka ottaa vitosen per ratsukko tunnista ja on maailman paras, jos kyseessä ei ole oikeasti ammattilainen tuskin tunneista kauheaa hyötyä loppuunsa on. Miksi kukaan oikeasti osaava ja ammattilainen tekisi työtään puoli ilmaiseksi? Mistä lähtien hyvä ja halpa on kulkenut käsikädessä?

Tällä kertaa minä halusin oppia sen asetuksen. Nyt on tullu se hetki (Satua lainaten) kun sen pitää tulla jo selkärangasta. Halusin oppia sen kunnolla ja ihan oikeasti. Varsinkin, kun asiahan on niin, että kun minun pitää opettaa se asia myös Noalle. Eikä se niin vaikea voi olla ettenkö sitä oppisi. Eikä se myöskään voi jäädä kehityksen jarruksi haittaamaan.

Käynnissä tein töitä. Yritin, yritin, yritin ja yritin. Yritin näin, noin ja nuin. Tein kolme miljoonaa virhettä. Per pääty-ympyrä. Silti sisäkäsi myötäsi liian hitaasti ja ulkokäsi oli liian alhaalla, sivulla, ylhäällä ja tonkkönä. Sisäjalka teki välillä liikaa, välillä liian vähän. Välillä jokainen raaja teki ihan mitä sattuun. Kunnes. En tiedä mistä se tuli tai mitä tein, mutta se alkoi sujua! Se on vaikea kuvailla sitä onnen tunnetta, kun se onnistui. Sitten se onnistuis taas uudelleen ja uudelleen.

Sitten vaihtui suunta ja sinne se katosi. Joka raaja "lepatti" taas erisuuntaan voi elämä. Eikun yrittämään uudelleen ja uudelleen vasempaan kierrokseen. Oikealle se onnistui jo niin kyllä se onnistuu vasenkin. Ja onnistuihan se. Kunnes Satu sanoi, että löysää sitä ulkokättä vähän ja kun sen sain vielä tapahtumaan oikeasti alkoi löytyä asetus myös vasemmassa kierroksessa sisään.

Virheet per kierros väheni ehkä kahteen ja puoleen miljoonaan, mutta se ei haitannut niin tohkeissani olin. On tätä yritetty ja yritetty. Pahoittelen kovasti olen asiasta taas niin tohkeissani, että tästä tekstistä tulee pitkä. Voisin kertoa jokaisen pienenkin asian mitä tajusin eilisen tunnin aikana.

Toki nostettiin panoksia ja alettiin tekemään samaa ravissa. alkuun taas raajat hukassa ja pää samoten, sekä minun että hevosen, mutta kun se alkoi sujua se alkoi sujua todenteolla. Ei vielä priimaa, en sano vielä asiaa osaavani, mutta nyt on se hetki, kun ne palaset alkoivat loksahdella kohilleen. Kun vielä lisäksi Noasta löytyi ravissa ihan uutta pontta, kun minä en ollut kokoaikaa tökkimässä ja pukkimassa sitä liikkeelle.

Mahtava tunti, mahtava opettaja. Kiitos Satu jälleen tunnista ja kiitos Marjo ja Vänne, kun tulitte toiseksi ratsukoksi niin se mahdollistaa meidän tunneilla käyntiä taas vähän pitemmäksi aikaa!

Hyvä opettaja, parempi mieli.