Satu kävi eilen ratsuttamassa Noan. Ennen ratsutusta kuitenkin
tutkittiin Noan selkään sään molemmin puolin ilmaantuneita vaaleampia
länttejä. Se oli jo valmiiksi selvä, että satula siihen hiertää molemmin
puolin, mutta kumpi satula ja miksi. Siinä molempia satuloita kun
vekslattiin tuli selväksi, että estepenkkihän se ei passaa. Siispä nyt
tarvisi sitten katsella uutta estepenkkiä Noalle. Toki nahkaistahan olen
haaveillut jo jonkin aikaa, mutta nyt se vaan tulee vähän niinkuin
pikku pakko eteen. Onneksi kuitenkin on koulusatula erikseen niin voin
rauhassa myydä vanhan pois ja huolella katsella uutta tilalle. Uutta
uutta tuskin ostan, koska niitä ei ole tällä hetkellä katselussa kuin
tasan yksi johon kyllä riittäisi rahat, mutten mielellään laittaisi joka
penniä satulaan.
Ratsutus kuitenkin meni kaikinpuolin hyvin. Toki Noa oli aika ruosteessa mikä sai huolestumaan, että kuinkahan ruosteessa se minä olen jahka päästään treenaamaan. Satua varmaan eka tunnilla naurattaa katsella sitä mun kekkulointia.. Oi voi.. Jostainhan se on kuitenkin taas aloitettava, kun taukoa on tullut sen verta paljon. Aloin lokakuussa vuokraamaan naapurista kenttää sieltä tien perältä ja eilen vasta pääsin itse siinä käymään ensimmäistä kertaa. Wautsiwau sanon minä. Kenttä näytti isolta kuin erämaa (ehkä eniten tekee kun ei ollut aitoja) ja tosi kätsät valot. Pohja oli kovahko mikä on sama täällä joka paikassa, koska viime aikoina on pukannut vettä ja nyt sitten on alkanut pakastumaan niin senhän tietää miten siinä käy. Joka tapauksessa tykkäsin ja paljon.
Treeni-intokin alkaa olla taas kohillaan. Ongelmana tulee vain se perinteinen, kun haluais sitten tehdä kaikkea kerralla yhtenä päivänä. Vois vääntää koulua, mennä puomiharjoituksia, juoksuttaa kahdella liinalla, käydä ajamassa pitkästä aikaa, maastoilla kaikissa eri muodoissa, käydä kiipeilemässä vielä kun voi ja mitä kaikkea. Toki kelit estää tällä hetkellä melko moniakin asioita ja liikutukset menee vähän sen mukaan mitä millonkin pystyy tekemään. Siispä tallille pitää mennä vähän kuin soitellen sotaan katsomaan mitä tänään tehtäisiin.
Ja ei.. Ei taaskaan kuvia. Pahoittelen, mutta kun minä en vain ole kauhean valokuvaava ihminen ja ne mitä otan niitä en ikinä muista sitten siirrellä mihinkään mistä ne vois liittää mihinkään. Eikä niillä suurimmalla osalla edes tee mitään, kun ovat laadultaan niin surkeita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti