Ajattelin antaa nyt tässä aamutallin jälkeen ennen sonnan luontiin hiipimistä luovan puoleni lentää ja kertoa meidän kuulumisista. En vain tiedä mistä alkaisin. :) Hirveästi on tapahtunut viime aikoina ja mun kirjotusinspis on tullu esiin aina väärään aikaan.
Noh.. Ensinnäkin. Kirjoitan Jäälistä. Olen täällä talo- ja tallivahtina ja huolehtimassa isäntäväen koirasta, ku tallinpitäjät tyttöineen lähti reissuun. Pääsivät katsomaan sen Apassionatanki mihin minä en ole päässyt ikinä. Reilua. Sitten vielä etelän maan lämpöön. Enkä tarkoita vain hankoa vaan oikeasti etelään. Ehkä hieman olen kateellinen, mutta toisaalta myös täällä on ollu mahatava majailla, pakkasista huolimatta. Kaverini Minna oli kanssani täällä su-ke ja oli hauskaa. :) Tallihommatkin sujui kahdestaan paljon rivakammin.
Eilen sitten Minna lähti ja jäin yksin. Oli illalla muutes hiukka vaikea laittaa nukkumaan. Varsinkin, kun Tiuhti (koira) taas alkoi murisemaan ja haukahti omiaan. Minä sitten valvoin puolet viime yöstä. Ajattelin sitten tänään vetää kunnon aktiivi päivän, että illalla lähtee taju jo iltapalaa tehdessä niin saa nukuttua. Huomenna illalla tuleekin sitten Kirsi viikonlopuksi.
Juha on kotona huolehtimassa Jarkon kouluun ja kulkee sieltä töihin. Ette usko kuinka ikävä ihmisellä yhtä ukon köttöstä voi olla. Varsinkin, kun eilen illalla ei oikein muuta ajateltavaa ollut. :( Mutta maanantaina meen kotia niin joskos keskittäisin tämän ajan nyt Noaan täysin.
Siispä asiaan eli nelijalkaiseen otukseen nimeltä Noa, jota tämä blogi alunperinkin koskee. Mustaa pientä pirulaista, joka toisina päivinä repii hermon riekaleiksi ja toisina päivinä on kuin ihmisen ajatus. Kaippa se tietää millon voi kokeilla rajojaan ja millon pitää piristää. Tai sitten nuihin elukoihin on asennettu sisälle semmoinen tutka, että jos yhtään ihmisen into vaikuttaa hiipuneelta hetkellisesti niin säväytetään oikeen kunnolla, että "osaan tätä ja tätä, kun vaan osaat ratsastaa tai käsitellä oikein ja saada ulos sen minusta" ja taas mennään. Taas suunnitellaan tunteja ja kesän kisoja ja kaikkea. Tosin mulla ei into oo hiipunut kuin ehkä sen verran, että pelkään, että on menty tässä levon aikana takapakkia. Sehän onkin levossa ollut hurjat 6 päivää. Varmaan taantunut pikku varsaksi sillä välin? Mitä veikkaatte?
Mutta mihin minä olen sitten taantunut sillä välin? Tolloilen kentälle mennessä sitten taas kahta kauheammin? Pitää varmaan tuossa aamupäivällä käydä hetki kentällä, jos saan aikonaan väännettyä muut hommat ja käsittelyharjotukset.
Lyhyesti kerrottuna tässä välissä on ollut koulukisat naapurissa, joista tuloslapun skannaan kaikkien naurettavaksi tässä joku päivä ja liitän tänne. Tulos oli 47,7% ja ratana C-merkki. Itse olen tyytyväinen hevoseen kaikin puolin. Vaikkakin ilman ääntä se on hyvin hyvin turra pohkeelle. Pitäis joku mykkä laittaa sinne selkään treenaamaan tai mulle tennispallo suuhun. Tai sitten vaan opettelen ratsastamaan ja hevosta kuuntelemaan enempi.
Pääty-ympyrät kuului laukata. Kaksi kumpaankin suuntaan. Noa nosti laukan. Sitten takanen lipesi. Minä idiootti en tajunnut, että eihän se sitten enään laukkaa nosta ilveelläkään. Ei se nosta lenkilläkään laukkaa kunnolla, jos on kompuroinut. Menin sitten hitsaamaan sitä laukkaa ja pääty-ympyröistä tuli semmoset minit. Kuvissakin näkee kuinka sääjän laukkaa ja istunta läsähtää. Tosin niitä kuvia pystyn lataamaan vasta kotona.
Harjoitusravi oli mulle tuskaa. Muttei niin tuskaa kuin se on ollu aiemmin. Joko mä oon oppinut jotain tai sitten Noa vaan ravaa hitaammin. Toki hypin siellä, ku pottusäkki, mutta en kuitenkaan vielä heilunut ja huojunut lisäksi. Ainakaan niin pahasti kuin ennen.
Mutta se kisoista, kun ajatuskin kerran harhailee niin siirtykäämme tähän päivään ja käsittelyyn. Tänään ajattelin tehdä oikein urakalla kaikenmoisia käsittelyharjotuksia, kun tallille menen nimittäin herrapa ei kuuntele enään ihan niin priimasti kuin aiemmin. Aamulla vähän harjoteltiin portista menon kans huvikseen niin se oli käsitellessäkin ihan mykkä. Helppohan se on, mutta minulle kun se pelkästään helppo ei riitä vaan aina pitää saaha hiottua lisää ja lisää.
Viime vuosina kun en niin ahkerasti Noan kanssa ole värkkäillyt ja nyt olen innostunut taas niin olen todennut, että siitä on tullut todella turra ja mitäänsanomaton käsittelyssä. Peruskiltti, perushelppo, mutta ne mitä joskus harjoteltiin säännöllisesti on unohtunut. Siispä niitä tänään palautellaan takaisin mieleen. Liekkö se auttaa ratsastukseenkin sitä minä en tiedä, mutta sittenhän se selviää.
Enimmäkseen ajattelin tehä väistättämistä (etu ja takapää kummaltaki puolen) pakittamista ja ylipäänsä katsotaan kumpi se oli se pomo ja ketä sen Noan pitikään kuunnella. Noita on hankala selittää, koska en oletettavasti tee niitä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta teen ne Noaa lukien ja tutkien ja sille taas vaikka ratakiskosta vääntäen selitän mitä haluan sen tekevän ja miten. Joskos edes hetki puhuttaisiin samaa kieltä. Joskus nuorempana tehtiin vastaavaa paljon ja se tunne oli mahtava, kun pieninkin ele ja Noa ymmärsi sen. Ääntä ei juuri tarvinnut, vain oikea liike oikeaan suuntaan oikealla hetkellä.
Voisin samalla kokeilla oppiiko se seisomaan paikallaan silloin, kun narun puottaa maahan ja seuraamaan sillon kuin niin haluan. Haastetta elämään. Tai oppiihan se, mutta löydänkö mä oikear avaimet opettaa. Toisaalta vaikka varmasti kämmin miljoonaan kertaan on asioita maasta käsin mukavampi opettaa noin kun ei ole valmista "tsip-tsap-tsup kun teen näin se oppii sen tsöp" ja samalla oppii lukemaan tuota hevosta. Miten se liikkuu, miten se reagoi mihinkin ja mitä tein, kuns e reagoi noin.
Ajatus taas harhailee niin alampas laittamaan konetta kiinni ja hiipimään talliin siivoamaan 4 karsinaa ja tekemään kaikki muutki hommelit valmiiksi. Rustailen taas kunhan tulee semmonen olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti