Otsikkokin sen kertoo. Kenttä oli kiinni, jotta pohja olisi jäätynyt tasaiseksi, mutta kelit päätti, että eiku Suomi on tänä vuonna toinen Lontoo ja täällä on ja tulee kuraa ja räntää kokoaika. Lumiki tulee märkänä lönttinä taivaalta. Kenttä kun saatiin käyttöön ei sinne ole silti tullut hilauduttua. Miksi? Sitä minä en tiedä. Liekkö laiskuus ja se että käytiin tallinpitäjän perässä lenkkejä ja kyllähän ravitreenilenkit tekee hyvää niin minulle kuin Noalle.
Nyt kuitenkin huomenna ajattelin kentälle jälleen työntyä harjoittelemaan, koska keskiviikkona on Satun tunti. Jälleen olen menossa tunnille kuin pikku tyttö. "Jeejee mulla on tunti keskiviikkona Noan kaa miten maltan odottaa ihanaa mahtavaa!" Sitten mieleeni juolahtaa. Olen 23 -vuotta mikä ei nyt mahoton ikä ole, mutta enemmän se on kuin 13 -vuotta ja olen hevosenomistaja. Eikös silloin kuuluisi sanoa "olen todella innoissani valmennuksesta mikä meillä Noan kanssa on keskiviikkona"?
No sanotaan se miten hyvänsä nii hyvä, että housuissani pysyn. Osittain olen jo alkanut lannistua masennuksen alhoon, ettei tästä mitään tule, mutta jospa tulisikin. Olisiko se liikaa pyydetty? Tokihan siihen tarvitaan paljon, paljon ja vielä enemmän harjoittelua sen nyt kyllä ymmärrän varsinkin, kun taso on se mikä minulla ja Noalla on. Mutta sitä en ymmärrä, että mikä minun päässäni on, että ne asiat eivät tahdo upota millään? Aina jokin unohtuu vaikka minkä teet. Vai olenko alitajuisesti edelleen jatkuvassa "ei musta ole siihen kuitenkaan" asetuksessa?
Ei kuitenkaan passaa ajautua masennuksen ankeaan alhoon sillä on joulu, meille on älyttömän hyvä opettaja, on olemassa älyttömän hyviä kirjoja, joita lukea tuntien välissä, koska pelkkä käytännön harjoittelu ei riitä mikäli on paljon asioita mitä ei ilveelläkään ymmärrä.
Keskiviikkona puhuttiin, että tunnin askellaji on käynti, koska kentän pohja ei ole vieläkään priima ja minusta tuntuu helpommalta harjoitella asioita hitaammassa tempossa, ettei tarvitse keskittyä vielä kevennykseenkin samalla. Haluan kuitenkin oppia mahdollisimman perusteellisesti heti perusteista asti ja eikö se ole järkevää ajatellen kuitenkin Noankin tasoa, että kun ratsuna ei ole valmista hevosta vaan projekti. Vieläpä lämminverinen sellainen. Vaikuttaako se, että hevosen on vain lämppäri? Ei tietenkään. Se on minun lämppäri ja minun hevoseni.
Huomenna olisi hyvä kyllä, jos saisin jonkun ottamaan kuvia niin näkisin palautetta istunnastani ilman opettajaa ja että onko se kummennut mihinkään mistään kohin. Paitsi, että jos on kuvaaja niin osatappa sitten olla keskittymättä istuntaan viimesen päälle ja siihen, että joku kuvaa, kun täytyy keskittyä tietenkin hevoseen, itseen ja ratsastukseen. Ei mahdolliseen yleisöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti