Vihdoin satulalla.

Noalta leikattiin jo 14.2. pois ne kolme sarkoidia. Yksi leikkauskohtahan on vasemmalla puolella juuri mahavyön kohdalla. Tikit laitettiin sulavat, mutta jostan syystä solmut ei ole lähtenyt aikaisemmin pois kuin vasta jossain välissä eilisen talleilun jälkeen oli lähtenyt toinen sykkyrä ja sitten tänään sais sen toisenkin irti, kun se oli vain semmoisessa rumimömmössä kiinni siinä. Lätkäisin paljon Helosania ruvet päälle suojaksi, satula selkään ja menoksi. Voin kertoa, että oli jo valmiiksi huumaava olo. Vihdoinkin! Toki samalla kyti takaraivossa ajatus, kunhan se ei ärtyisi ja intoutuisi siitä millekkään kasvustolle tai pöpöille alttiiksi.

Mentiin kentälle ja kentällä oli pari estettä, joita Noa katsoi onnessaan "Hypätäänkö me? Jee!". Taisi olla pienehkö pettymys, kun minä halusinkin vääntää koulua. Ilman satulaa ratsastus oli tehnyt terää tasapainolle ja auttanut huimasti harjoitusravin rentoudessa. Toki kaukana priimastahan se vielä on, mutta jalat ja hanuri oli jo paljon rennommat ja pystyin välillä jopa rentouttamaan niitä uudestaan lisää ilman, että koko paketti olisi levinnyt. Muutamia askeleita meni jopa ihmeen hyvinkin tähän astiseen verrattain. Toki suoraan ei alettu ravaamaan vaan ensin tehtiin käynnissä voltteja, lävistäjiä sun muuta yksinkertaista ja yritin vähän mietiskellä käsiä, tuntumaa, istuntaa. Kaikki tuntui taas kovin oudolta. Samalla heräsi ajatus "Pitäisiköhän täällä kentällä viettää taas jatkossa vähän enempi aikaa?". Saattaisi olla otollista. Vaikka voin vannoa, että maastoilutauko ja pakon edessä tuommoinen kokonaisvaltainenkin tauko tekee terää.

Pakon edessä ilman satulaa treenaaminenkin tekee ihmeitä, jos on tämmöinen epävarma jännittäjä nössykkä niin kuin minä.Naistensatulassa ratsastus ilman satulaa auttaa ihmeesti tasapainoon. Siksiköhän sitä tehtiin sillon rapiat kymmenen vuotta sitten leireilläkin? Vai oliko se vaan se viihdearvo ja lapsille hauskuus tehdä aina välillä jotain erilaista? Tiedä häntä, mutta hyödyllistä joka tapauksessa suosittelen erittäin lämpimästi. Kun meni naisten satulassa vähän ja teki voltin tahi kaksikin suuntaansa normaalisti ratsastus ilman satulaa oli ihmeenkin paljon helpompaa het kerrasta. Tuossa pitää vaan muistaa sitten harjoitella yhtä paljon ja samoja asioita kumpaankin suuntaan. Mutta kun selviytyi naistensatula harjoituksista oli harjoitusravikin ilman satulaa paljon helpomman tuntoista ja jännitystä paljon vähemmän. Ilmeisesti ratsastuksessa joku pieni turhankin tuntoinen ja hieman hömpähtävä harjoitus voikin olla yllättävän hyödyllistä. Voisinkin ottaa ilman satulaa ratsastuksen ihan vakio liikutusmuodoksi silloin tällöin. Kerran viikossa tai kerran kahdessa viikossa voisi olla aika ok? Olen nimittäin kuullut, että liikaa jos treenaa ilman satulaa keikahtaa istunta herkästi väärää asentoon ja sitä en tähän pakettiin halua vielä lisäksi, koska minun istunnassa noita vikoja on ihan kiitettävästi omastakin takaa. Huomenna tosin ajattelin mennä ilman satulaa, ettei ihan vieläkään tulisi jatkuvasti satulavyötä kurpattua siihen mahan ympärille. Uskoisin, että sen satulan sinne selkään ehtii tässä vielä punomaan kerran jos toisenkin tällekin kuulle vielä.

Käynnin jälkeen vuorossa oli harjoitusravi ja siinä kans ihan perus tylsähköjä voltteja ja lävistäjiä. Enempi hakua tuntumaan, istuntaan, istunnan joskus vielä tulevaan suoremmuuteen. En uskalla sanoa suoruuteen, koska en ole ihan varma tuleeko se koskaan tapahtumaan, vaikka tavoite on kova. Seuraavaksi otettiin kevyt ravi ja jälleen voltit ja lävistäjät ja lisäksi tehtiin poikittaissuunnassa kenttää kasia ja vähän mietiskelin ja haeskelin kokoajan mitä mun kroppa, kädet, pää, jalat ja kaikki tekee kaarteissa ja missä on menty vikaan. Koin taas semmoisen pikku valaistumisen sillä kauniilla hetkellä, kun harjoitusravissa yksi voltti meni ihan totaalisen reisille. Jotain perusteista on unohtunut! Senkin ruoja! Tajusin osa tekijän miksi pelkät voltit on tuntunut välillä ylivoimaisilta. Olen nimittäin kehittänyt itselleni suurimman osan volteista kääntää kroppaa ihan väärällä tavalla! Mitenhän Satulla pitää pokka tunteja pitäessä. Näytän varmaan Klonkun, Guasimodon ja pottusäkin rakkaudella laaditulta risteytykseltä siellä selässä. Mahtaa olla paikka paikoin kamala näky. Siispä ilmeisesti perusteita ei voi painottaa koskaan tarpeeksi. Tuleeko siitä sitten koskaan valmista? Ei todellakaan. Olen tasolla huikean helppo Ö ja voin jo nyt kertoa käsi sydämmellä. Ei siitä ei tule koskaan valmista. Kun luulee oppineensa kaiken tai edes paljon voi havaita, ettei olekaan oppinut oikeastaan yhtään mitään.

Tämän päivän ratsastuksessa tapahtui vielä lisääkin, mutta kello alkaa olla paljon ja tämä kirjoitus nyt jo turhankin pitkä, joten kerron tarkemmin nuo parhaiten menneet ja lopusta paljastan vain. Laukkaharjoituksissakin tuli valaistuksia, mutta ne eivät menneet ihan putkeen. Yksi pääty-ympyrä itseasiassa päätyi tarkoituksettomaan hyppyyn, kun minä sähläsin todenteolla ja sitten vielä kävin vähän hitaalla. Toki positiivista oli kuitenkin se, että Noa meni sille max 40cm ristikolle intopiukeana ja kerranki minä hyppäsin ilman sydämentykytyksiä ja hyperventilaatiota. Sitten otettiin vielä muutama hyvänmielen hypähdys ja voin paljastaa, että rälläteltiin tallitiellä pikku pätkä kuin heikkomieliset. Noalle ei tullut kuin ihan pikku hiki ja kumpikin oli päivän lenkin jälkeen oikeenkin tyytyväisiä. Toki voisin sanoa, että minä olin enemmän tohkeissani, koska loppujen lopuksi koko touhu oli niin paljon taas valaistuksia täynnä, Noa oli ihan mahtavalla päällä ja minä jopa kutakuineen onnistuinkin jossain ja sain toivon kipinän voittaa pelkoni vielä joku päivä. Voiko parempaa päivää enään toivoa? Aurinkokin paistoi oikein kauniisti juuri sopivasti lenkin aikana.

Lopuksi vielä lässytys. Ihana, ihanempi ja ihanin maailman paras poni Noa!