Jokaisen ihmisen suosikki systeemissä Facebookissa on paljon näitä "Tiedättekö sen tunteen kun...." ja sitten on jotain oikeen syvällistä ja jokaista koskettavaa.. noh.. Mullaki on kerranki semmonen..
Tiedättekö sen tunteen, kun hevoselle ensin laitetaan rokotukset ja siitä tulee muutaman päivän lepo, kun pääset liikutuksen makuun leikataan patteja (yks mahavyön kohdaltakin) ja siitä tulee lisää lepoa, sitten rokotetaan toisen kerran ja taas muutaman päivän lepo ja vieläpä rokotusta seuraavana päivänä hevonen on paskajäykkä ja mittari siellä persiessä pyöräytettynä näyttää 39,9C. Eikä siinä vielä kaikki. Juuri kun luulee olevansa voitolla ja kohta päästään normaaliin arkirytmiin ja on kaunis lauantaipäivä tulee tallilta puhelu (ei sillä kiitos vuokraajalle ilmoituksesta sillä soitto tuli kyllä juuri oikeasta asiasta, eikä liioitellen, muttei vähätellenkään), että Noalla on haava, eikä se astu jalallaan kunnolla. Siispä autoon ja tallille.
Älkää lapset lukeko, mutta voiko ihmistä enää enempää syvällisesti ja kirjaimellisesti RIEPOA ja ARGH! Onko tämä oikeasti todellista? Nyt kun se joutuu taas olemaan levossa sehän kerää virtaa itteensä ja mitä sitten tapahtuu? Se tappelee tarhassa ja repii lisää itteään. Tai ainakin kovasti ihmettelen, jos näin ei tapahdu.
Sinne meni siis maanantain ratsutus ja tunti TAAS. Sieltä tervetuloa lepopäivät ja kävelytyspäivät TAAS. Tervetuloa myös haavanhoito ja kaikki muu mukava. Jos nyt joku tulisi sanomaan tähän näin silmieni eteen "No mutta tiedätkös sen tunteen, kun oravalla on käpy jäässä?" Saattaisi sekä se kurre polonen, että sen pankkojäinen käpy löytyä jostain kurrelle varsinkin yllättävästä, mutta lämpimästä paikasta, josta kysyjä saattaisi olla jopa yllättyneempi kuin se kurre.
En myöskään halua kuunnella viisastelevia kommentteja siitä kuinka maan mato tasolla ollaan tai kuinka saatan sortua ylihuolehtimaan tai kuinka se on vaan harrastehevonen. Riipii se silti. Sitä paitsi kyse on silmäterästäni, eikä mistään lelusta. Sille ei tehdä mitä tahansa, sitä ei hoida kuka tahansa, sillä ei ratsasta kuka tahansa. Ja toki harrastehevonen eli ei on kisatavoitteet jo ensi kesällekin kuitenkin suht korkealla. Eikä ne kisatavoitteetkaan vaan ylipäätänsä ei tämmöiset naurata.
Se vielä lisää riepomisen määrää, että syksy meni reisille myös aika lahjakkaasti sekä vaivojen että kelien takia. Talvi on onneksi ollut suht suosiollinen ja kiitos pienelle kentän huoltotiimille. Ovat lananneet kenttää hyvinkin ahkerasti mistä pitää muistaa olla kiitollinen. Ja toki kaikesta huonostakin koituu jotain hyvääkin. Kuten se ettei voinut laittaa mahavyötä pakotti minut kentälle vääntämään koulua ilman satulaa, joka paransi huomattavasti tasapainoa ja itsevarmuutta mm. harjoitusravissa eli pointtini on se, että pitäisi muistaa ajatella, että kaikesta koituu jotain hyvää. Saanen epäillä mitä hyvää tästä koituu?
Noh.. Kohti huomista ja kohti toipumista. Näin ainakin pitää toivoa ja pitää lippu korkealla. Eikö vain?
Empäs ollut hoksannut, että olit tuolla flickr.com sivustolla kysellyt kuvien käyttöön lupaa ennen kuin nyt.. Tottakai niitä saa käyttää, laitoin tekijänoikeudet sillälailla että pitäs pystyä kopioimaan sieltä :)
VastaaPoistaEli siis nimimerkillä Napzutin oli ne kuvat :)
- Anna-Kaisa