Kuluneen vuoden kilpailut ja tulokset

Maaliskuu 15. pvä
Harjoitusestekisat Aaltokankaalla. Minulla ja Noalla Luokkana Superseniori ja estekorkeus 40-5cm. Puhdasrata ja ruusuke (kaikille puhtaan radan tehneille). Teresalla ja Noalla luokkana 65cm ja kielto hylkyyn.

Toukokuun 17. pvä
Harjoitusestekisat Aaltokankaalla. Jälleen luokkana Superseniori, mutta tällä kertaa estekorkeutena 50cm. Puhdasrata ja Ruusuke (kaikille puhtaan radan tehneille). Parempi!

Toukokuun 24. pvä
Harjoituskoulukisat Muhoksella Ratsutila Nelzas:lla. Ohjelmana C-merkki ja tulos prosentteina 61,389% ja sijoitus neljäs. Luokassa yhdeksän osanottajaa ja kolme palkittiin.

Toukokuun 29. pvä
Seuraestekisat Jäälintallilla. Minä menin ristikon ja tuloksena puhdasrata ja ruusuke ja Teresa meni 60cm tuloksena 3. sija ruusuke ja pokaali.

Ristikon ratapiirros.

Minun ruusuke.

Teren pokaali ja ruusuke.

Kesäkuun 28. pvä
Koulukisat Jäälintallilla. Minä ja Teresa mentiin C-merkki. Mulla tuloksena 56,67% ja Terellä parempi, mutten muista tarkemmin.

JR:n pöytäkirja.

Elokuun 30. pvä
Estekisat Aaltokankaalla. Minä 60cm tuloksena puhasrata, 4. sija ja ruusuke. Tere 70cm ja yks tuhottu este.

60cm ratapiirros.

Meijän eka oikea estekisaruusuke.

Elokuun 31. pvä
Koulukisat Ankkurilahden ratsutilalla. Aikuisohjelma ja tulos 51,2% eli rimaa hipoen hyväksytty.

Ankkurilahden pöytäkirja.

Lokakuun 11. pvä

Koulukisat Aaltokankaalla. Minä ja Teresa C-merkki. Minulla tuloksena 57,2% ja Teresalla yli 60%.

Aaltokankaan pöytäkirja.

Tänä vuonna tuli kisattua aika vähänlaisesti pääasiassa minun töiden takia. Työt haittasi myös treenausta ja sen kyllä näkee tuloksissa. Esteillä sentään voin olla sekä itseeni että Noaan tyytyväinen. Tere hyppäsi Noalla Tallinmäen kisoissa ensimmäisen 80cm radan ikinä ja minä hyppäsin ensimmäisen "oikean" esteradan kisoissa ja sen lisäksi olen kesän aikana hyppinyt kotona yksittäisiä aina 85cm:in asti. Aika huikeeta tämmöiseltä nössöltä eikö? Hyppyintokin alkaa olla mahdoton, kun se ei enää juurikaan pelota. Ihan mahtavaa hommaa, kunhan vaan pääsisi enempi opettelemaan ja treenaamaan järkevästi, ettei se olisi semmosta ihme kiekkumista ja räpimistä.

Ensi vuonna uudet kujeet ja toivottavasti paremmat tulokset. Pitäkää peukkuja, että treenaamaan päästään ja paljon ja tähän paksuun kalloon jotain uppoaisikin. Tämän vuoden saavutuksista isoimmat kiitokset kuuluu tietenkin Satu Ylitalolle, joka väsymättä jaksaa opettaa meitä ja ratsuttaa Noaa. Lisäksi rakas mieheni ansaitsee myös todella ison kiitoksen, kun on ollut kisakuljettimena ja kisoissa apuna useammatkin kisat, vaikka se on varmasti melkoisen tylsää hommaa. Paulaa, Lauraa ja Eepiä pitää kiittää kans, koska ovat yllyttäneet, patistaneet ja välillä myös komentaneet sekä treenaamaan että kisaamaan sen sijaan että nössönä lusmuaisin kotona. Teresaa en myöskään voi kiittää tarpeeksi sillä Teresa hoiti Noaa koko viime kesän kun minä olin jatkuvasti töissä. Mistä tulikin mieleen, että tänään täytyy käydä ostamassa Teresan joululahja. ;) Meidän tallinpitäjäperhe kaikkineen ansaitsee kans kiitosta ihan vaan olemalla paras tallinpitäjä mitä minä voin löytää.

Kiitos kaikille!

Testing testing

Ensimmäisenä varoitan: Päässä suttaa taas, joten teksti voi olla hyvinkin sekavaa. Pahoittelen häiriötä, vika ei ole korjattavissa.n

Otsikosta sen verran, että kyseessähän on siis Micklem Multibridle testi mistä puhun. Sain suitset postissa maanantaina ja tiistaina ne oli ratsutuksen aikana jo kuolaimellisina suitsina  Noalla päässä. Tiistaina tein siis kaiken säätötyön ja siinä meni loppuunsa yllättävän kauan värkätessä.Tarkempaa ohjetta en suitsista ala rustaamaan sillä löysin googlella hyvin kirjoitetun sellaisen jo A Little Bit of Bitless Life -blogista. Suitset vaikutti tosi vakailta päässä, vaikka remeleitä ei hirveän tiukalle tarvinnutkaan laittaa. Meidän  vanhat suitset on Globuksen pull-back turpiksella olevat toiset ja toisen on W-Profilen normiturpikselliset. W-Profilet voitin kisasta ja niitä on käytetty ehkä kahdesti, kun ei vaan raaski käyttää. Kuolaimettomana oli aiemmin perus hackamoret, joista en kuitenkaan Noalla oikein tykännyt. Asettaminen ja taivuttaminen vähän vaikeaa, kun suitset pääsee liikkumaan päässä liikaa ja Noalla niissä on välillä vähän liiankin tehokas jarru mistä voisi päätellä, että se on Noa the herkkikselle liian kova.

Ensimmäisenä kuolaimettomana vaihtoehtona otin testiin sen ns. medium version eli sen missä leuan alle tulee semmoinen "läppä" ja remelit tuolta renkaista läpi ja ohjat niihin. Yritin etsiä googlesta sille oikeaa nimitystä. Löysin sen tuolta aikaisemmin mainitusta blogista senkin ja se ei avaa asiaa yhtään sen erikoisemmin kuin tuo mun sepustuskaan. Noh.. Onneksi kerrankin on kuvia edes pari.

Pörröinen Noa. Ei tuosta kyllä hirmu hyvin erotu, mutta kuitenkin.

Ensin mentiin kentälle kokeilemaan miten se toimii koulunkihnutuksessa. Mentiin ihan perus juttuja käynnissä ensin pysähdyksiä, asetuksia, taivutuksia. Ne meni minunkin osalta niin yllättävän hyvin, että päätin sitten ottaa asetuksia ja taivutuksia vähän ravissakin ja muutamaa "en älyä ratsastaa vaan ajelen"-hetkeä lukuunottamatta olin oikeinkin tyytyväinen niin Noaan, micklemiin kuin itseenikin. Satulassa kurttuuntuminen oli vähän vähentynyt ja osasin tuijottaa muutakin kuin niskapantaa. Micklem toimi samanlain kuin normisuitsetkin, osassa asiassa jopa ehkä paremminkin. En tiedä johtuiko se sitten minusta vaiko Noasta mutta noilla sain otettua paljon paremmin paljon vakaamman tuntuman heti kentälle kävellessä mitä kuolaimilla. Olen hörhö ja tiedän sen, mutta ei passaa ajatella heti, että jättäisin kokonaan kuolaimet pois. Ei suinkaan. On vaan mukava kokeilla eri vaihtoehtoja.

Kentällä pörräämisen jälkeen lähdettiin vielä maastoon. Kenttä ei ollut häävi ja jos hevosella on neljä hokkaa alla ei siinä ole oikein mitään toivoa pysyä pystyssä. Maastot oli taas isoilta osin sulaneet puhki. Onneksi löydettiin vähän pätkää missä hölkkiä ja jopa pikku pätkä missä vähän rällitelläkin. Pitihän se testata toimiiko tämän laitoksen kanssa jarrut. No toimiihan ne ja hyvin toimiikin! Ei väklytystä, ei ohjien käsistä kiskomista. Toki kerta ei kerro kaikkia ja kun oltiin yksin. Otin jarrutuksen kuitenkin sellaiseen kohtaan missä yleensä Noa on huonoiten jarruilla, että näen mitä tapahtuu. Puristin vain käden nyrkkiin ja tadaa Noa hidasti heti. Vielä kotiinpäin ravaillessa ja kävellessä tein testiksi hieman asetuksia kummallekin puolen ja nekin onnistui. Ei yhtään huono vekotin ollenkaan. Minä tykkään ja Noakin näytti tykkäävän.

Pienenä ongelmana on taas viime aikoina ollut Noan lihaksettomuus, jonka seurauksena molemmat satulat valuu edestä säkään kiinni. Lambia alle siis. Huomasimpas vaan jo viime viikolla semmoisen homman, että meidän lambi on iän myötä lässähtäny ihan olemattoman ohueksi. Yritin ensin korjata Eepin vanhaa hajonnutta geeliä vaan ei auttanut. Se meni tasan yhden ratsastuskerran eikä oikein sitäkään. Siispä päätin, että kokeillaan siten, että huopa alle ja lammas päälle. Se viritelmä näytti toimivan eilen ihan vallanmainiosti, joten sillä mennään niin kauan kuin se on toimiva ja satulan alle fyllinkiä tarvii.

Tämmöinen viritelmä. Onko Noa nyt IHAN ratsu? ;)

Lenkin jälkeen tapahtui vielä suunnaton ihmeen aihe, kun olin Noalle antamassa melasseja. Nostin melassisankon altaasta ja se meinasi pudota lattialle, kun Noa HÖRISI ihan siis oikeasti hörisemällä hörisi. Toki varmaan sille sankolle, mutta ihme se on silti, koska en ihan heti muista Noan hörisseen millekään muulle kuin aamu tai ilta ruualle tai tarhassa heinille, eikä millekään niillekään ihan vasta. Pitäisikö huolestua? Vai olla iloinen ja esittää luulevansa sen hörisseen minulle? Tiedä häntä jos se olikin vain hetkellinen häiriötila siellä pienessä pörröisessä päässä.

Nettilöydöksiä

Tarkoitus oli kirjoittaa eilisestä tallipäivästä. Toki kirjoitan siitäkin johonkin väliin, mutta ennen kuin aloin kirjoittaa selasin tuon blogilistan missä on ne muutama harva blogi joiden lukijaksi olen muistanut ilmoittautua. Siinä erityisesti silmään pisti Kaktun ja Futuran blogiin tuo samainen linkki, jossa kerrotti Blogitallista. Ei yhtään huono idea ja kahden nuoren tytön tekemä. Pitähän se tutkia heidän blogit tietenkin myös. Voittokotiin ja Bon Bon on heidän bloginsa ja jestas että ovat keränneet lukijoita. Joskus mietin, että mitä teen että saan blogilleni noin paljon lukijoita? No kirjoitan kiinnostavaa blogia tietenkin. Herää vain kysymys, että mikä tarkalleen ottaen minussa voisi olla kiinnostavaa? Tekisinkö tietoblogin? Varusteblogin? Ihan vain meidän epätoivoisesta treenauksesta kertovan blogin? Mielipide blogin? Huumoriblogin? Kunnes menin solmuun. Miten ja miksi kirjoittaa vain yhdestä aihealueesta? Siispä pidän blogini edelleen vanhalla mallilla. Kirjoitan mitä mieleen juolahtaa silloin kun siltä tuntuu ja toivon, että tätä joskus joku eksyy vilkuilemaan.

Tekstien sekavuudesta olen saanut paljon noottia ja kuvien puuttumisesta. Kummallekaan asialle en taida enään voida mitään. Ajatukset kun kulkee sekavia teitä ja ikinä en ketään saa itseäni kuvaamaan enkä itseasiassa oikein tykkää kuvattavana ollakaan niin jatkan samaan malliin kuin tähänkin asti. En tiedä mikä aina välillä vetää rustaamaan ajatuksia ylös julkiseksi netin ihmeelliseen maailmaan, mutta jostain syystä silti on vaan kiva saada ääntään kuuluviin. Ei ehkä niinkään se että lukeeko sitä kukaan vaan enempikin se että saa kirjoittaa. Jostain syystä kuitenkin olen hirveä keräämään itselleni pakkomieltymiä kaikenlaisiin asioihin. Kuten esimerkiksi lukijamääriin. Ratsastuksessahan kaikkia pakkomieltymiä ja ihmetapoja on aivan liikaa ja se hidastaa ihan järkyttävästi kehitystä. Toki eipä sitä kehitystä tällä hetkellä ole juuri muutenkaan, kun meni pitkä aika etten ratsastanut oikeastaan ollenkaan ja nyt on lähinnä rällistelty maastossa.

Toki olen intoutunut shoppailemaan mm. ratsastuskirjoja. Haaviin on tarttunut Pennejä taivaalta ja muita istuntaharjoituksia, Kyra ja ratsastuksen taito ja Kyran kirjan mukana sain kaupanpäälle jonkun Ensyklopedia: Ratsastus. Kesällä ostin Tuire Kaimion Hevosen kanssa -kirjan. Arvatkaapa olenko yhdestäkään noista lukenut vielä sivuakaan? No en. Itseasiassa en ole tainnut juuri edes kantta raottaa. Miksikö sitten ostin kyseiset kirjat? No koska olen ne jo pitkään halunnut lukea ja omistaakin ja ne hyvään hintaan löysin. Nyt vaan lukuinto on kadonnut johonkin hornantuuttiin ja muutenkin lukemiselle hyvän ajan käytän mm. tätä matolaatikkoa tuijottaessa. Luen blogeja ja selailen facebookin heppatavara kirppiksiä.

 Tuossa jo joku aika sitten mielenkiinnon herätti Micklem Multibridle nimiset suitset. Olen tiennyt kyseiset suitset jo kauan aikaa ja ymmärtänyt niiden idean aika pitkästi väärin. Googlailin kuitenkin mielenkiinnosta lisää ja ehkä helpposelkoisimman suomenkielisen tekstin ko. suitsista lui A Little Bit of Bittles Life blogista. Nehän piti sitten saada ja nekin käytettynä "edullisesti" löysin ja eilen hain oman joulupakettini postista. Huomenna pääsenkin testiratsastamaan niitä ja isoin ongelma lienee se mitä ominaisuutta testaan ensimmäisenä. En nyt ala avaamaan sen tarkemmin micklemeistä vaan kirjoitan (ihan varmaan juu ;) joskus....) niistä tarkemman oman tekstinsä sitten joskus.

Eilisestä päivästä mainittakoon sen verran, että kävin Noalla kaksi kevyttä hölkkä-käyntilenkkiä ensin Ladyn ja sitten Fanin "perähevosena". Perähevosella en nyt tarkoita että Noa olisi ollut tiuhtina vaan ratsastin sillä molemmat reissut. Toisella lenkillä tein huvikseen takaisin tullessa asetuksia ja taivutuksia vaikka yleensä en juuri mitään koulujuttuja maastossa kihnuta. Maasto on pidetty molemmille hauskana paikkana jossa unohdetaan aivot ja tavoitteet matkasta. Asetukset ja taivutukset meni kuitenkin ihmeenkin hyvin johtuen ehkä siitä että ratsastin ne suorastaan yllättävän hyvin ja syttyröidyin suorastaan yllättävän vähän siellä satulassa. Taisi olla siinä taas se pieni innon ja toivon pilkahdus? Olisiko kohta asiaa ihan kunnolla kentällekin? Voisiko ensi kesäksi haaveilla muka kisoistakin?

Lisäksi eilen piti liikuttaa Eepi vaan kun aloin Eepille laittamaan tippunutta kenkää takaisin sai liikutukset unohtaa samontein. Kaviosta oli lähtenyt sisälaijalta hillitön palanen irti ja totesin, etten ala edes yrittämään kenkää kiinni siihen. Eepi sai kuitenkin kunnon harjauksen ja tumppasin sen takaisin tarhaan palloilemaan vielä loppu päiväksi. Pitää toivoa, että Eepi saa kengän tänään jalkaansa ja jos huomenna tulisi sitä lunta niin voisi haaveilla loppuviikolle ehkä jonkinmoista lenkkiäkin. Säätietoja ei edes huvita katsoa, kun alkaa ärsyttää kuitenkin. Tai sitten sinkoilen intona, kun on luvattu lunta ja kun sitä sataa olen onnesta soikea ja kun se sulaa niin veekäyrä kohoaa taas uskomattomiin lukemiin. Siispä taidan ottaa kupillisen teetä ja alkaa suunnittelemaan itseäni ostamaan viimeisiä joululahjoja.

Ei häävi Eepiäisen kavio.

Eepin mielestä se ei ollu millään tavalla sen syy.

Tässä vielä aikasempaa kuvamateriaalia todistuksena, kun ihmisestä on tullut laiska. En enään jalkalenkkiä kehtaa ommella vaan solmin sen loimeen kiinni. Nerokkaalla taktiikalla kuiten, vai mitä?

HC tallipäivä

HC:llä en tarkoita Horse Comfortia niin moni äkkiä ajattelisi vaan hardcorea. Noan kanssa käyty lenkki oli vielä pääosin ihan perus rällittelyä vailla huolta huomisesta. Toki pitkästä aikaa persauksen alle valittu karjasatula olikin alkuun hieman oudoksuttava kapistus. Eikä niin ihmekään, kun enhän minä sillä pariin vuoteen varmaan ratsastanut olekaan. Noh.. Eihän se pitkälle tarvinnut mennä, kun alkoi muistua mieleen ja sujua. On se vaan ihana penkki istua ei voi muuta sanoa. Lisäksi "tuunasin" karjista hieman ja asensin mahavyöhön jostain minulle kulkeutuneen pehmosutkulan. Tarkennukseksi voin yrittää muistaa kuvata tuon sutkulan joku päivä. Olipa muuten yllättävän työläs keksintö virittää siihen vyöhön. Ja sekin ihan vain sen vuoksi, että Noalla ois mukavampaa. Mikä mammanmussukka?

Noan kanssa tehdyssä lenkissä ei sinällään ole mitään isompaa raportoitavaa, mutta sen sijaa seuraavassa lenkissä on. Tallille kun päästiin laittelin Noan pikavauhtia pois ja samaan aikaan virittelin eestinponinpallukka Eepiä tulille. Karjis Eepillekin selkään ja tarkoituksena lähteä vähän reippaamalle reissulle nostattamaan kummankin kuntoa. Noan sain laitettua loppuun ja Eepin varusteltua valmiiksi ja eikun selkään ja menoksi. Vaikka Eepi tallilta ja yhteisiltä kisaretkiltä tuttu otus onkin en eläissään ole sillä metriäkään ratsastanut. Siksipä alkumatkasta hieman jännittikin, että minkäslainen otus on kyseessä.

Eepin askeleet oli kivat, mutta ikuisuuden Noan kans maastoja tampanneena todella oudot. En helpolla päässyt minäkään. Jarrut löyty ja toimi eikä muutenkaan ollut ongelmia muuta kuin että mulla ihan toivottoman huono kunto. Onneksi en kuitenkaan ollut ainoa hikinen nimittäin oli se Eepikin korvanpäistä aina takasten ruununrajaan asti hiessä ihan kokonaan. Takasia lumella kylmäillessä ja melassit hörppiessä kastui jo ensimmäinen fleece ihan litskaksi joten ennen karsinaan laittoa laitoin eepille kaulalle Noan viltin ja vaihdoin kuivan loimen niin sai mennä karsinaan heiniä mussuttamaan. Kovin oli tyytyväisen ja rennon olonen otus. Jospa sitä ensi viikolla kelit ois hyvät ja päästäis uusimaan tämän päiväinen lenkki.

Minähän kärsin rapakuntoni takia tämän päiväiset lenkit nahoissani vasta huomenna. Siispä jos joku näkee minun kävelevän kuin ankka se ei johdu siitä että olisin sontinut housuuni vaan siitä että jalat ja joka paikka muutenkin on yksinkertaisesti niin tohjona. Mutta talven jälkeen sekä minä että Noa ja myöskin Eepi ollaan kaikki niin rantakunnossa ettei mitään rotia. ;) Tai niin ainakin voi toivoa.

Kuvia ei taaskaan ole ja jos vanhat merkit paikkaansa pitää ei lupauksesta huolimatta myöskään tule nii ei voi minkään. :)