Asiaa pskasta

Tämä teksti tulee olemaan täynnä sitä itteään... kaunistelematta ja rumastikkin sanoen siis paskaa. En keksi maailmassa mitään muuta yhtä yleistä harrastusta jossa sonta olisi yhtä läsnä kuin hevosurheilussa. Sitä se minäkin olen viimeiset muutama päivää ajatellut aika tiuhaan Noan mahan ja kaikkien oireiden lisäksi. Psylliumista oli/sain jostain ohjeen että pitää syöttää vähintään kolme päivää ennenkuin kannattaa alkaa sontaa lilluttemaan yhtään missään. Hierojamme Heli linkitti minulle tämän ja selittikin ohjeet miten tehdä hanskatesti sonnalle. Suuruuden hulluna ihmisenä kutenkin lillutin eilettäin sitä sontaa hanskan sijaan sankossa ja hiekkaahan sieltä löytyi. Ei paljoa mutta löytyipä kuitenkin. Aloitin Psyllium-kuurin kolmella mitalla ja eilin lisäsin annoksen neljään mittaan. Sunnuntaina on luvalla lisää lilluttelu ja lisään Psyllium annoksen viiteen mittaan.

Eilen Hirnakan Lissu kävi mallaamassa meidän koulusatulaa, kun siitä oli toppaukset lässähtäneet ja otti sen mukaansa topattavaksi. Siinä satulaa sovittaessa kun mahavyötä vedettiin kiinni Noa pullisti itsensä ihan palloksi ja selkeästi se vyön kiriminen kävi kipeää. Olin aikonut juoksuttaa sivuohjien kanssa, mutta muutin suunnitelmaa ja jätin sivuohjat pois ja juoksutin pelkillä micklemeillä. Meno oli taas sen mukaista, kun herralla oli hieman hauskaa itsensä kanssa. Laukka nousi sisäetujalka ojossa loikaten ja parit ritolatkin piti ottaa. Sekaan mahtui myös pari piiiiitkää pierua. Lähinnä hieman ihmetytti se sonnan puuttuminen. Noa paskoo kentälle AINA. Ollaan siellä sitten vähän vähemmän tai vähän enemmän niin paskoo irtoo, mutta tällä kertaa ei irronnut kuin hajut. Outoa. Kaiken muun hyvän lisäksi tein eilen kuningaskeksinnön. Kaikkihan tietää kuinka perästä heinäverkkoa on täyttää yksin varsinkin kun alkuun sitä myttyä ei meinaa saada millään sinne verkon pohjalle. Tajusin VASTA EILEN (toim.huom. olen täyttänyt noalle heinäverkkoa jo 12 vuotta ja ylipäätään aika paljon pitempäänkin), että kun laittaa sen verkon saaviin niinkuin uuden roskapussin laittaisi roskikseen, ne heinämytyt voi vaan tiputella sinne verkon pohjalle! Neronleimaus! Pikkasella viiveellä, mutta haitanneeko tuo? Ja minähän siis pyöritän verkkoon heinästä useamman semmoisen pallon, että se olisi muka hieman hankalampaa sieltä saada ulos. Tuskin Noalla mitään vaikutusta.

Tänään olikin sitten iisipäivä, kun kävin vaan koululla kampaamossa aamulla ja pääsin syönnin päälle aikonaan tallille. Harvinaista herkkua nykyään. Tekaisin tallihommelit (ripeästi "vain" kahdessa tunnissa) ja tarkoitus oli juoksuttaa vaan innostuin lähtemään Sannan ja Dianan mukaan reilun tunnin käppäilyreissulle. Sanna ajoi edellä ja minä ratsin perässä. Molemmat oltiin aika jäässä kun päästiin takaisin tallille ja todeta voi, että talvi on tosiaankin tulossa. Tulis vielä pikku pakkanen ja hulluna lunta niin ois kelit kohillaan. Tälle päivälle ei paskassa eikä Noassa juuri suurta muutosta paitsi että noan sonta painaa tällä hetkellä karsinaa siivotessa ihan järkyttävän paljon. Lisäksi huomasin että karvassa saattaa olla tapahtumassa pienen pientä muutosta parempaan päin. Noa on edelleen impannut itsensä pinkeäksi palloksi ja mieli tekisi laittaa panta sille vaankun haluaisin seurata miten psyllium-kuuri vaikuttaa imppaamiseen, kun nyt ainakin olen nähnyt jo muutamia pätkiä Noan olevan imppaamatta ja ihan rauhassa tarhassa. Lisäksi voisin huomenna käydä sutimassa Noan vakio imppauspaikan jollakin öklöllä ja katsoa hillitseekö se himoja. Muuten antaisin sen impata vaan, mutta kun se näyttäisi saavan sen ilman mahaan asti (tai ainakin se on ihan järkyttävä pallo) niin pakko tehdä asialle jotain.

Äimäraution ravit

Vali sitä, vali tätä, vali tuota... Olen ollut jo yli 11 vuotta Äimäraution raviradalla töissä ja myönnän olen valittanut itsekin, mutta siitä huolimatta käyn siellä edelleen töissä ja käyn jatkossakin. Pääasiassa olen tyytyväinen Äimään ylipäätään ja tykkään olla siellä. Toki remppaahan saisi tehdä ja paljon vaan se kun ei ole ihan ilmaista touhua noin isossa pytingissä. Sitä paitsi loppuunsa kaikki toimii. Rata on hyvä ja pidetään kunnossakin ihan kiitettävästi. Tästäkin moni valittaa vaan jos radalle laitettaisiin käyttömaksu jolla katettaisiin kunnostuskuluja niin sitten sitä vasta valitettaisiinkin. Hiittaajillekin on pesupaikkoja hyvin ja lämmintä vettä riittää. Tämä todennäköisesti äkkiä tuleekin kaikista kommentoiduin tekstini ikinä. Pelkästään aiheen vuoksi. Moni varmasti sanoo että olen naimisissa radan kanssa ja mitä kaikkea.. Ei suinkaan.. Olen vain töissä siellä.

Pääasiassa olen töissä raveissa ja lisäksi pyöritän etäpelikahviota, joka on auki joka lauantai Toto76-ravien ajan. Painosanalla JOKA lauantai. Oulussa kun on totuttu siihen, että juuri mikään etäpelipaikka ei pysy pystyssä. Äimärautiolla se on ja pysyy. Asiakkaita toki saisi olla enemmänkin ja kehotusehdotuksiakin olisi kiva kuulla. Toki itse en siellä ole joka lauantai, koska tarkoitus olisi joskus kilpaillakin ja niin edelleen. Apuna minulla on Iida ja Alina ja vuositasolla voisin sanoa että rehellisesti sanoen minä olen siellä varmaan vähiten töissä. Minun vastuuseeni kuuluu kuitenkin tietää että kuka siellä minäkin lauantaina on ja huolehtia että joka lauantai siellä joku on paistamassa pullat ja makkara ja keittämässä kahvit. Hassuinta on että palkkaa en saa sen enempää kuin muutkaan enkä ole pyytänytkään. Toisaalta en minä sitä ihan täysin rahan takia teekään. Pidän niistä vakiopapoista. Miksi en pitäisi. Olen jutellut heidän kanssaan jo yli 11 vuotta.

Miksi sitten puhun Äimärautiosta niin kauniisti ja runollisesti ja hyvällä tuurilla kerään itselleni kunnon kommentti saaliin ja lukija määrän blogilleni, missä ei kyllä mitään järin viisasta ikinä julkaista? Ajatus lähti eilisillan raveista. Eilen iltaraveissa oli naisten ilta. Jättimenestys suorastaan ja väkeäoli hurjasti. En valitettavasti kuullut kuulutuksista että paljonko, mutta kyllä sen ihan katsomalla huomasi, että väkeä riitti. Paikalla oli Toni Nieminen höpöttämässä mikkiin (en kuullut sanaakaan niin en voi tarkemmin sanoa mistä oli puhe) ja oli esittelypöytiä laidasta laitaan ja arvontoja (mm. Oulun Korun 1000 euron arvoinen koru ja jos oikein muistan niin risteily arvottiin myös) ja lisäksi oli vielä muotinäytöskin. Naiset pääsivät tottakai maksutta raveihin. Ravintola oli melkoisen täysi ja sen huomasi pelimyynnistäkin. Katsomossa oli tungosta ja tunnelmaa ja kaikki näyttivät viihtyvän. Vaikka töistä töihin meno alkoi illalla jo väsyttää, viihtyi siellä silti. Teemaravit näytti toimivan kuin tauti. Hatun nosto "pomoille" ja täytynee sanoa loppuun vielä että...

Hyvä juttu! Näitä lisää!

Huoleton on hevoseton.

Olen kuullut tuon lauseen usein ja se todellakin on totta. Äkkiä voisi luulla että olen luopunut noasta. Ei suinkaan, mutta taas vastustaa. Teksti tulee olemaan sekava kuten aina, mutta yrittäkää pysyä kyydissä.

Koko homma tuli ilmi taas kerrasta, mutta tarkemmin ajateltua oireet on ollut jo tulossa tuonnempana. Perjantaina meillä oli Pulliaisen valmennus ja alku meni oikein hyvin. Noa oli rento, muttei lötkö ja verkkasi kivasti. Tosin pohkeille reagointi oli hidasta ja olematonta niinkuin on ollut jo pitemmän aikaa. Lopulta tuli meidän vuoro ja aloitettiin harjoitus. Ihan alkuun vaikutti kivalta kunnes Noa väänsi jo varmaan kolmannen sonnan sille ratsastuskerralle. Ihan normaali äkkistoppi-sonta-liikkeelle kuten aina.. Seuraava ei sitten ollutkaan enään ihan normaali, kun se stoppasi ilman mitään syytä. Samaa on tapahtunut aikasemminkin. Sitten se stoppasi uudestaan ja uudestaan. Aina välissä alkoi taas liikkua kivasti kunnes junttasi paikolleen. Ei sontaa ei pierua ei mitään. Yhtäkkiä Noa stoppasi ja äkersi itsensä ihan ihme pinnistys asentoon ja kyljet meni ihan kivikoviksi, eikä se reagoinut pohkeeseen, raipan napsutukseen ohjan ravistukseen eikä yhtään mihinkään. Sitä kesti hetki, jonka jälkeen noa taas liikkui pätkiä ihan kivasti ja välillä stoppaili ja puhalsi reilusti enemmän kuin normaalisti vastaavassa liikutuksessa. Jonkin aikaa käveltiin ja ravailtiin kunnes noa alkoi rentoutua ja olle selkeästi tyytyväisemmän oloinen.

Seuraavaksihan sitten heräsi kysymys, että mikäs se tämä tämmönen homma on. Noh.. siinä kun Mintun kanssa juteltiin alkoi taas palaset loksahdella kohilleen ja otsikon lauseen voisi muuttaa hevosen sanomaksi "huoleton on omistajaton". Mitä enemmän mietti sitä enemmän tajusi. Noa on aikaisemminkin tehnyt samaa stoppailua johon ei ole ollut mitään järkevää syytä eikä ole tullut kakkaa eikä mitään. Luulin sen johtuvan siitä kun edellisreeneissä havaittiin koulusatulan toppausten lusahtaneen ja satulan painavan rankaan (kyllä vain tämä pahenee tästä mitä pitemmälle päästään. Vuoden surkein omistaja-titteli tulee minulle, se on varma) ja kun koulusatulan laitin "jäähylle" ja lampaankarvan estepenkin alle oli noa heti parempi. Lisäksi Noan karva on jo jonkin aikaa ollut vähän ihmeellinen ja huono ja sitä olen miettinyt että onko jokin puutostila. Lisäksi jo jokin aika sitten Noan imppaaminen on alkanut lisääntymään ja reilusti ja luulin sen johtuneen vain siitä kun se joutui kesällä olemaan sairastarhassa kavion takia ja muutenkin se on ollut välillä turhan kevyellä liikutuksella. Eeeikä siinäkään vielä kaikki vaan sen lisäksi vaikka Noa syö aika reilustikin tuntuu että se ei liho siltikään ja on ollut välillä vähän vetämätön ja herkkä puhaltamaan jo pitemmän aikaa. Niin miten se olikaan sen Vuoden surkein omistaja-tittelin kanssa?

Oireista päätellen vaihtoehtoja on kolme. Siis niitä normaaleimpia syitä oireille.
1. hiekkaa mahassa.
2. mahahaava.
3. kasvain mahassa.
Yleisimmät ratkaisut ko. oireille taas on:
1. hiekan poisto psylliumkuurilla tai leikkaamalla.
2. ruokavalionmuutos ja alkuun masun hoitokuuri.
3. leikkaus tai lopetus.



Näistä kolmesta kannattaa lähteä yksitellen eliminoimaan mikä voisi olla oireiden aiheuttaja. Totesin, että helpoin on aloittaa psylliumkuuri ja seurata tuleeko sonnan mukana hiekkaa ulos ja jos tulee niin kuinka paljon. Noahan ei ole ikinä syönyt psylliumkuuria eikä mahaa ole tutkittu hiekan varalta, vaikka se on aina syönyt heinänsä maasta ja tonkinut muutenkin kaikkea köhnää maasta naamariinsa. Purkin kyljessä oli ohje, että 2 mittaa kerran päivässä kun annetaan mahan kunnon ylläpitoon ja 6 mittaa kerran päivässä jos tehdään ns. "tyhjennyskuuri". Aloitin kuurin lauantaina ja päätin aloittaa antamalla 3 mittaa kerran päivässä, koska en ole sitä ennen syöttänyt niin näen miten Noan masu siihen reagoi. Yli huomenna olisi tarkoitus lillutella ja tonkia sontaa että tuleeko sitä hiekkaa ja mahdollisesti nostaa määrää 4 tai 5 mittaan päivässä. Noa ei (yllättäin) tuosta psylliumista hirveästi pidä, mutta onneksi syö sen kuitenkin kun saa sitä karsinassa puoli yötä natustella rauhassa.

Nyt vain seuraillaan miten psyllium vaikuttaa ja mitä sieltä tulee ulos. Mikäli jotain dramaattista tapahtuu niin sitten lähdetään klinikalle, mutta ensi alkuun mennään ihan kotikonstein. Mahahaavaankin oireet passaa äärimmäisen hyvin joten sekään ei ole poissuljettu vaihtoehto, mutta karsitaan tuo hiekan mahdollisuus ensin ja katsotaan mitä tapahtuu.

Loppuun vielä piristyksenä jokaiselle hevosenomistajalle pikaohje hevosen sairastilanteisiin:

1. Panikoi, kettuunnu ja tarvittaessa väännä jopa märyä.

2. Syytä itseäsi ja kun tajuat että sinun olisi pitänyt "see it coming" jo kauan aikaa sitten, syytä itseäsi lisää. Tarvittaessa väännä taas märyä.

3. Laadi toimintasuunnitelma jota alat määrätietoisesti toteuttamaan. Kysy neuvoa viisaammilta ja lue kaikki mahdollinen aiheeseen liittyvä ja kokoa ohjeista itselle ja hevosellesi sopiva kollaasi ja punainen lanka.

4. Seuraa tilisi sisällön hupenemista. Tässä vaiheessa on taas hyvä aika tiristää pari kyyneltä.

5. Mieti pääsi puhki, kiroa koko touhu alimpaan h***tiin ja jatka samalla itsesyytöksiä.

6. Kun viikon parin päästä tajuat että oikeastaan selvittiinkin säikähdyksellä ja parilla satasella, älä mieti mitään aikaisempia draamojasi vaan jatka muina miehinä eteenpäin ja ole kuin  olisit handlannut tilanteen kuin tosiprot.

7. Jos käytit hevostasi turhaan klinikalla perustele kaikille, että "olihan se hyvä kattoo kuitenki varalta ku ei tota oo pitkään aikaan/ikinä tarkistettu ja eihän noista koskaan tiedä". Tarvittaessa muista joku aiheeseen liittyvä tutuntutuntutulle sattunut dramaattinen kauhutarina.

Pitäkää peukkuja että meidänkin draamat päättyy paremmin päin!

Mikäs tässä lomittaessa

Tallinpitäjäperhe lähti ulkomaille niinkuin eilen jo kerroinkin. Nyt on eka yö ja aamutalli pitkästä aikaa takana ja ei kyllähän täällä on mukavaa. Kun vaan rakas mieheni Juha olisi mukana niin nukkuminen olisi hieman helpompaa. Minä polonen en tahdo osata nukkua ilman sitä. Toki ei sen puoleen nukuttua sain suunnilleen yhdeksän tuntia. Pätkissä tosin.

Yö menikin sitten niin että illalla ei meinannu Juha​a ikävöidessä tulla uni ja aamuyöllä meinas loppua uni kesken, kun en vaan yksinkertaisesti oo tottunu nukkumaan tuota yheksää tuntia. Näin unta että Imppa oli startissa ja jäynättiin Mira​a niin että naamioitiin imppa näyttämään takaa päin niinkuin olisi jo kuski kyydissä. Yhtäkkiä imppa pääski katokselta irti ja hiliputteli horisonttiin eikä me voitu tehdä mitään, kun naurettiin niin paljon. Heräsin sitten TAAS siihen kun nauroin isoon ääneen eikä sitä meinannu tulla loppua.

Eka aamutalli meni pienen hapuilun kanssa. Mitään kaoottista ei tapahtunut, mutta lähinnä pientä hapuilua, kun laiskana en illalla laittanut heiniä valmiiksi ja pitkään pitkään aikaan ei ole tullut aamutalleja tehtyä. Eka päivä täällä menee aina jotenkin selviytyessä ja toka päivänä on sitten ne paljon mainostetut aivot jo touhussa mukana.

Käyn tänään päivällä kotona syömässä ja illalla onkin sitten Mintin valkka ja Kirsi tulee illalla pariksi päiväksi kaveriksi. Pääsee sekin paskatalikon varteen tarhoja siivoamaan. Tänään on muutenkin hommaa enempi kuin tarpeeksi ja ilma on iloisen kolea. Noh.. toinen kuppi teetä naamaan ja tallille, vai mitä?

Onnistumisia ilman satulaa

Mentiin jo joku aika sitten aikasemminkin ilman satulaa ravijuttuja ja Noa meni ihan sairaan hyvin. Tehtiin ihan vaan siirtymiä ja ympyröillä asetuksia ja taivutuksia ja ravipuomeja. Tänään otettiin sitten uusinta ilman satulaa. Alkuun Noa meinasi painua välillä kuolaimen alle vaan kunhan sain sen vetymään se alkoi olla tuntumalla aika mukavasti. Siltä niin sanotusti löytyi pysyvä pää. Tehtiin taas samoja asetuksia ja taivutuksia. Alkuun vasen lapa meinasi karkailla ihan omille teilleen vaan sain sen sitten pysymään yllättävänkin kivasti kasassa. Ravipuomeja mentiin taas muutamia kertoja molempiin suuntiin ja ne meni itseasiassa aika kivasti.

Jollain hullun idealla päätin, että kokeilempa laukatkin molempiin suuntiin. Alkuun oikealle nostot meinas olla melko räpellystä vaan kun sain hyvän noston sain sieltä ulos myös suorastaan yllättävän hyvän laukankin. Noa myötäsi kivasti ja heti kun se meni kaarteen kivasti otin käynnin ja vaihdoin suunnan. Vasemmalle tuli nostoissa taas räpellystä, mutta sitten kun sain Noa taas pyöreäksi ja menemään kaarteen kivasti otettiin heti käynti ja löysät ohjat palkinnoksi.

Loppuun tehtiin vielä eteen-alas venytystä ja koskaan ikinä ennen ei ole ollut minulla ohjat siten että nyrkistä on noin 30 cm ohjien keskisolkeen ja Noa menee yllättävänkin pitkiä pätkiä tuntumalla itse eteen-alas venyttäen! Ihan huippu fiilis.

Ylipäätään huippu Noa ja huippu treenit. Perään vielä iltatalli, kun tallinpitäjäperhe lähti ulkomaille ja minä tulin tänne "talliorjaksi" ja nyt voi hyvillä mielin käyttää koirat kartanolla ja painua saunan kautta aikonaan nukkumaan.

Kilpailijoita oommeko me kaikki

Jokainen voi kisata ja se on äärettömän hyvä asia ja jokaiselle pitää antaa mahdollisuus kisata. Ketään ei saa syrjiä eikä pilkata kisasi hän mitä luokkia tai ohjelmia tahansa. Oli hänellä mikä hevonen tai poni tahansa. Varusteista, ulkonäöstä, tuloksista tai mistään vastaavasta ei ketään saa syrjiä. Joakinen tekee virheitä ja mielestäni kenenkään kämmeillä ei tarvitse kenenkään netissä tai missään muuallakaan revitellä/"herkutella". Jokaisella on oikeus kilpailla ja jokaiselle pitää suoda siihen mahdollisuus. Miksikö näin paasaava aloitus? No koska tykkään paasata. Se on välillä ihanaa ja puhdistaa oloa. Kukaan muu ei tykkää kun minä paasaa, mutta onneksi on muutamia hulluja lähelläni, jotka sen kuitenkin kestää.

Mikä siten on kilparatsastaja? Mielestäni kilparatsastajaksi voidaan luokitella ihminen joka kisaa tavoitteellisesti ihan vähintään kerran kuussa ja pyrkii kehittämään itseään ja hevostaan/poniaan niin että ratsukko kehittyisi kilpaurallaan. Kilparatsastaja käy säännöllisesti myös ammattivalmentajan valmennuksissa ja harjoittelee muutenkin liki päivittäin sen hetkistä tasoaan kehittäviä asioita pyrkien etenemään kohti tavoitteitaan. Mielestäni mikään tietty kilpailun taso ei määrittele kilparatsastajaa. Kumpi luokitellaan ennemmin kilparatsastajaksi: Vaativan A:ta kerran vuodessa kilpaileva ratsastaja vai sitten joka viikko Helppoa C:tä kisaava poniratsastaja, joka pyrkii märätietoisesti valmentautumaan ja kehittymään kohti Helppoa B:tä?

Mikä sitten on kilparatsu? Mielestäni kilparatsu on hevonen, jota valmennetaan sekä lajissaan että muilla liikutusmuodoilla määrätietoisesti kohti parempaa osaamista ja fyysistä kuntoa. Joka paikassa näkee ihan järjettömän määrän lihaksettomia ja kunnottomia hevosia. Osa luisevia kuikeloita ja osa lihavia kuin virtahevot. Tuntuu ettei ymmärretä että se hevosen rapakunto näkyy. Se näkyy kouluradalla ja se näkyy esteradalla. Raveissa se vasta näkyykin. Mielestäni ratsujen lihaskuntoa ei monestikaan treenata tarpeeksi, eikä tarpeeksi monipuolisesti, kun taas ravureita pitäisi mielestäni jumpata kouluratsastuksella enemmän. Toki kaikille kaikki ei sovi ja siksi pitäisikin tuntea se oma elukka niin että osaa valmentaa, ruokkia ja hoitaa sitä juuri niin kuin sille on parhaaksi. Hevosissakaan ei mikään tietty kilpailutaso määrittele kilpahevosta. Jälleen kysymys. Kumpi luokitellaan ennemmin kilpahevoseksi: Kunnoton puoliverinen, joka on rullattu mutkalle niin että alakaula ja maha tekevät veneenpohjamaisen linjan ja pyllyn päällinen muistuttaa aumakattoa ja samaa tasoa on jumputettu jo vuosia vai edelleen starttaileva suomenhevonen jolla on hyvä fyysinen kunto ja parantaa tasoaan vuosivuodelta vaikkei ratsun muoto vielä ihan priima olisikaan?

Sinällään huvittavaa, että näillä omilla standardeillani en itsekään ole kilparatsastaja eikä Noa ole kilpahevonen. Haluaisin olla kilparatsastaja ja haluaisin että Noa olisi kilpahevonen vaan se on vielä harvinaisen pitkässä kuusessa. Joka vuosi on tarkoitus treenata enemmän ja kisata enemmän vaan kun vuosi on ohi huomaan että koko homma meni taas jokseenkin reisille ja päätän yrittää seuraavana vuonna uudestaan. Voin kyllä kertoa sitten kun tulee se vuosi että voin ajatella olevani kilparatsastaja ja Noan olevan kilpahevonen. Haluan vielä muistuttaa että nämä ovat minun mielipiteitä ja niillä ei ole mitään suoraa tekemistä faktan kanssa. Toivon (tai ainakin kovasti itse luulen) niissä olevan jotain perääkin (lue: ainoa totuus), mutta silti haluan painottaa niiden olevan vain minun omia mielipiteitäni eikä tarkoitukseni ole loukata ketään vaan vain ja ainoastaan höpäjää mielipiteeni avaruuteen.

Tekstin innoituksena toimii osaltaan se että menen tänään Eepillä sinne Tallinmäelle koulukisoihin. Saas nähdä mitä siitä tulee. Sanomista ainakin. Pitäpää peukkuja!

Longtime whitout riding.....

....makes my ass hurt pretty bad.

Noan sairasloma kesti suunnilleen viisi ja puoli viikkoa. Kuulostaa pitkältä ajalta, mutta se pölähti ohi yllättävän nopeasti. Noihin viiteen ja puoleen viikkoon mahtui melko monia tunnetiloja vähän laidasta laitaan. Pääasiallisia olivat harmitus, ahdistus, huoli, epätoivonen itkukin tuli jo välissä, mutta se loppufiilis kun saatiin liikutuslupa ja kenkä jalkaan. Siinä on voittaja fiilistä jo kerrakseen. Pitää kirjoittaa tarkemmin bloggaus kaviopaiseesta ja mitä kaikkea sitä hoitaessa opin jahka saan aikaseksi keskityttyä siihen kunnolla. Eli todennäköisesti sitä tekstiä saa odottaa ja hartaasti.

Ehkä paras tunne oli kuitenkin se kun eilen vihdoin ratsastin Noan. Meillä oli sovittuna Mintin puolen tunnin valmennus ja menin kentälle parisenkymmentä minuuttia ennen valkan alkua, että vähän kokeilen miltä se meno pitkästä aikaa vaikuttaa. Jo käynnissä Noa tuntui miljoonalta, joten pakkohan se oli ravatakin. Koin ahaa- ja Wau-elämyksiä vuoronperään. Ennen Noan saikkua olin nimittäin vakuuttunut täysin, että meidän meno on edelleen samaa tasoa kuin sen kaksi vuotta sitten ja minun rahkeet kehittyä on vaan yksinkertaisesti loppu kaput slut ja the end. Eipäs mitään kyllähän mä siellä selässä jotain osaan tehä. Toki hyvin paljon kaikkea ihan täysin turhaa ja väärääkin, mutta hyvin paljon enemmän oikeaa ja järkevää kuin kaksi vuotta sitten.

 Tokihan ahneen piti hieman laukatakin ja siinä vaiheessa teki mieli jo tuulettaa. Näistä ylisanoista voisi kuvitella että ollaan vedetty kuin gp-ratsukko konsanaan, mutta ei sinne päinkään, mutta meille eiliset liikkeet oli kaikkeen nähden äärettömän hyviä. Valkkakin meni todella hyvin, joten ei voi olla kuin tyytyväinen. Treeni-into oli hyvässä nousussa jo ennen valkkaakin, mutta nyt on taas sellainen olo, etten itsekään tajua miksi olen kentällä hinkutusta karttanut kuin ruttoa niin pitkän aikaa. Mahtavaa touhua.

Tänään Noalla oli uimapäivä eli se pääsi käymään veneen perässä mutkan pulahtamassa ja siinä olikin päivän liikutukset. Huomenna hiippaillaan kentälle taas treenaamaan niin josko sitä syksyllä päästäisiin taas kisaamaan. Toki minä kisaan aiemminkin. Eepillä nimittäin. Ensin mennään tämän viikon perjantaina Tallinmäelle väkertämään akilleen kantapäätä eli C-merkkiä ja sitten seuraavaksi olisi tiedossa ensiviikon tiistaina naapurissa seuraavat, joissa olisi ohjelmana HelppoC:1. Toissapäiväiset treenit Eepin kanssa meni hyvin, joten pitää toivoa, että silkalla jännityksellä pilaa koko kisoja.

Pitäkää peukkuja!

Harjoittelemaanhan tänne on tultu.

****************
Hox!
Tämä teksti koskee Ankkurilahden 1-tason koulukisoja, jotka oli 24.5. Tekstit ja kuvat tulee myöhässä, koska olen ollut laiska kuvaamaan pöytäkirjoja ja kirjoittamaan tekstin loppuun.
****************

Jälleen kerran harmitti, ärsytti ja ketutti kisoissa erittäin huonot tulokset ja suunnattoman huono menestys. Miksi näin? Mitä tapahtui? Kummassa vika? Mitä mä en huomaa/tajua? Kisoihin mennessä jännitti aikamoisesti. Olihan ne ekat entisen seuratason kisat. Nykyäänhän harjoitus ja seurataso on yhdessä 1-taso, mutta tiesin kyllä jo valmiiksi, että näihin kisoihin oli vähän panostettu. Oli ilmoittautuminenkin Kipan kautta ja kaikkea. Lisäksi pääsin ekaa kertaa vetämään Noaa uudella vinkalla ja kuinka tilava ja hyvä vedettävä se onkaan. Voin käsi sydämmellä sanoa, että "Heihei Purkki ei todellakaan tule ikävä!"

Ensimmäisessä verkassa Noa toimi kuin tauti. Se oli aivan mahtava enkä edes verkkaillut kovin mahottomia, koska se tuntui niin järjettömän hyvältä jo valmiiksi. Ajattelin, että kylläpäs perjantain hieronta on tehnyt poijjaasta notkean. Muutamia kohtia vain oli verkassa, joissa Noa punkkasi vähän vastaan ja ajattelin, että se tuppaa niissä kihnaamaan muulloinkin ja pistin sen oman jännitykseni piikkiin etten vain ratsasta kunnolla. Päätin kuitenkin, etten jää hinkkaamalla hinkkaamaan ettei Noa väsähdä.

Ei väsähtänyt ei, mutta silti Noa oli ensimmäisen radan ihan vetämätön vötkylä. Laukat sentään nousi vaan heikosti ja laukka oli hidasta, tahditonta, ponnetonta ja kaikin puolin huonoa. Enkä tajua mitä tapahtui. Missä vika? Jos yritti vähänkään lyhyempää muotoa se tyssäili entistä enemmän heti ja pohje oli ihan yhtä tyhjän kanssa. Ihan sama vaikka olisin tampannut Noaa kuin mummo tunkkasta mattoa ei se olisi muuttanut asiaa miksikään. Ainoa positiivinen oli se, että mieheni minulle tekemät ns "rälläkkäkannukset" toimi kuin unelma. Kerrankin kannukset pysty olemaan jalassa ilman että Noa olisi sätkinyt inhostuksesta.

Eka radan jälkeen sitten taluttelut ja jäähyttelyt molemmille ja Noalle pikkuisen melassia ja minulle kahvia ja pullaa. Sitten olikin aika lähteä verkkaamaan taas seuraavaa luokkaa varten. Verkkasin ensin hieman ja heti kun maneesiin tuli tilaa rälläsin Noalla laukalla ympäri maneesia molempiin suuntiin pari kierrosta, että saisin heräteltyä sitä vähän. Heräsihän se ja tuntui todella hyvältä. Täyskaarrot ja lävistäjälle menot missä pitäisi taipua vähän "tiukemmin" tuntui hankalalta, mutta ne on yleensäkin ollut hieman hankalampia ja minua jännitti tuossa vaiheessa jo aika paljon.

Sitten tulikin jo meidän vuoro mennä valmistautumaan. Eihän se enään siinä valmistautumisalueella enään liikkunut. Yhtään mihinkään. Pohje oli jälleen aivan yhtä tyhjän kanssa. Tiesin jo valmiiksi, että pojat me on hävitty tää peli. Ei se silti auttanut kuin yrittää parastaan. Noa ei liikkunut, taipunut ja siitä puuttu kaikki vähänenkin potku kokonaan. Laukka ei yrittänytkään nousta ja sen lisäksi Noa HIRNUI vähän väliä radalla. Välissä meinasin heittää jo kesken, koska jotenkin tuli tunne, että kaikki ei nyt ole ihan okei. Ratsastin kuitenkin radan loppuun, näytin poistuessa kuolaimet ja lähdin tippa linssissä kävelyttämään Noaa. Samalla mietin, että missä vika. Onneksi Tere oli mukana ja apuna juuri silloin kun tarvitsikin. Ehkä maailman paras kisahoitaja etten sanoisi. Hieman harmittaa ja hävettää moinen kiukku ja harmi näin jälkeenpäin.

Miksikö ne kiukut hävettää ja harmittaa? En huutanut ei, enkä haukkunut kisajärjestäjää (oli Ankkurilahdelle totuttuun tapaan erittäin hyvin järkätyt kisat), en mätkinyt enkä haukkunut hevosta myöskään, saati Tereäkään. Se hävettää ja harmittaa siksi, koska illalla kotona tajusin mistä tämä Noan ihmeellisyys johtui. Hieronnasta nimittäin. Noa hierottiin perjantaina ja vaikka saman tyyppinen "hieronnan jälkeinen liikkumattomuus" on tapahtunut ennenkin en jostain syystä sitä muistanut vaan ajattelin, että sehän on juuri hyvin notkea kisoihin. Ainoa vaan, että Herra Herkkis on hieronnan jälkeen ekana päivänä hellänä nahastaan ja lihaksistostaan, seuraavana päivänä lihaksisto on edelleen hellänä ja vielä kolmantenakin päivänä Noa on ollut hieman muhjua. Mietin tallilla Noan surkeaa ilmettä ja kun kotona se lamppu syttyi kävi todella sääliksi. Onneksi Noa ei ole pitkä vihaista tyyppiä, mutta silti se sai aika paljon herkkuja sitten hyvittelynä moisesta rääkistä.


Muistisääntö itselle: Varaa aina hieronta niin, että Noa saa sen kolme päivää sen jälkeen olla höllimmällä ja mielellään jopa ratsastamatta. Mikäli hieronta on jo varattu niin sitten jos kisat tai valkat sattuu liian lähelle niihi ei ilmottauduta.


Tähän loppuun vielä ko. kisojen pöytäkirjat, jotka eivät todellakaan ole kaunista katseltavaa.

Luokka 1b: Harrasteluokan Helppo C

Luokka 2: Helppo C:2

Kaikille kivaa talleilua.

Blogitallilla on aina mielestäni kivoja blogihaasteita. En vain koskaan muista osallistua niihin aikonaan. Mikä ei sinällään minun huono muistisuudella kauheasti yllätä. Mutta aiheeseen. Blogi haasteen aiheena on siis hyvän mielen talliympäristö. Mistä se tulee? Miten siihen voi vaikuttaa? Miten sitä voi edesauttaa? Vastauksia on miljoonia ja pyydän jo anteeksi jos tästä tulee taas aivan järjettömän pitkä teksti.

Itse pyrin parantamaan talliympäristöä paljolti siisteydellä. Omat tavarat laitan paikoilleen aina, koska mielestäni se pitää sekä varusteet paremmassa kunnossa kun ne eivät loju missä sattuun ja lisäksi se on kivaa myös muille kun harjakassi, suojat, suitset, satula, sankot tai mikään mukaan ei loju pitkin tallia. Lisäksi lakaisen käytävältä vähintään omat jälkeni pois aina talleilun lopuksi. Tähän poikkeuksena on vain se että kesäisin kun piha on käytännössä melkein kokonaan hiekkaa niin se kantautuu käytävälle ja jos tallissa on hevosia en käytävää lakaise, koska siihen pölymäärään ei kastelu auta niin järkevämpää on lakaista käytävä ja kuskata hiekat lapiolla pois silloin kun tallissa ei ole hevosia.

Ehkä enemmän hevosten viihtyvyyteen, hygieniaan ja terveyteen liittyvä asia on tarhojen siivous. Toisaalta tekopyhää kirjoittaa nyt aiheesta, koska en itsekään muista milloin viimeksi olen ottanut tarhasta kärryllistäkään sontaa. Noloa. Pääasiassa pyrin kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisesti tarhoja siivoamaan, koska vaikka ottaisi vaan puoli kärryllistä karsinan siivouksen päälle pois on se jo sen puoli kärryllistä vähemmän. Toki onhan se ihmisillekin mukavampaa kun tarhassa ei tarvitse tillustaa sonnassa ja sadekeleillä se sonta liejuttuu paljon herkemmin kuin pelkkä hiekka.

Joka paikassahan sitä puhutaan että tallilla pitää olla kivaa ja tulla kaikkien kanssa toimeen ja niinhän se onkin. Se on kaikkien harrastus ei siellä kuulu tapella, eikä syrjiä, vaikka tosiasiahan on että ei kaikki tule kaikkien kanssa toimeen eikä sille vaan voi mitään. Eriasia on sitten se miten se hoidetaan vaikkei ihan ylimpiä ystävyksiä ollakaan. Tapellaanko tallinkäytävillä tai huudellaanko facebookissa tai muualla somessa? Tehdäänkö jopa ilkivaltaa toisen tavaroille tai jopa hevoselle. Olen kuullut paljon juttuja kun on riidan tuoksinnassa piiloteltu toisen harjoja tai muita tavaroita tai jopa rikottu niitä, hevosilta on leikelty harjoja tai häntiä tai muuta inhottavaa. Toki tavaroita saa aina uusia ja harja ja häntäkin kasvaa ajan kanssa takaisin, mutta se ei tarkota silti että moisia tekoja tulisi vähätellä. Ei tehdä mitään ilkeää, eikä puhuta ilkeitä, haukuta tai kiusata. Ei siitä tule hyvä mieli kenellekkään. Ei edes sille ilkeilevälle osapuolelle. Eikä siihen ole edes mitään järkeä käyttää voimiaan.

Kaikki tietää kuinka mukavalta tuntuu kun tallilla nauraa rätkätetään porukalla jollekkin hevosen hölmölle kuvalle tai hassulle sattumalle. Kuinka mukavalta tuntuu kun syksyn sateisena iltana siltikin lähdetään porukalla käymään mutka maastossa ja kastumisesta huolimatta kaikilla on silti kivaa. On mahtavaa kun tallilla on porukka joka voi auttaa esimerkiksi hevosen lääkityksessä ja on tukena ja apuna kun jotain sattuu. Mietitään yhdessä jotain hevosen outoa vaivaa että mistä se johtuu kun ei se polle polonen sitä osaa kertoa. Itse tykkään tallista jossa Noa on. Tottakai tykkään. Olen viimeisen vajaan kymmenen vuotta liki asunut siellä ja tallinpitäjäperheen tuntenut jo reilusti yli kymmenen vuotta. Kahdesti Noa on käynyt muualla ja olen kuskannut sen "kotitalliin" takaisin. Enää en sitä siirrä mihinkään, koska me molemmat viihdytään "kotona". Meillä on huippu talli ja tosi hyvä porukka, jossa kaikki viihtyy.


Kivaa tallikesää kaikille!


Ps. Tässä vielä linkki Blogitallin haasteeseen: http://toimitus.blogitalli.fi/2015/05/viikon-blogihaaste-hyvan-hengen.html

Omituista

Oli tarkoitus alkaa kirjottamaan blogia treeneistä ja jostain vaan kun kirjauduinj bloggeriin oli lukulistalleni ilmestynyt joku aivan ihme blogi. Elokuvablogi joka oli vissiin ehkä ranskalainen tai joku? Mistä se oli tullut? Mitä se siellä teki ja miten sen saa pois? Noh.. Se oli tullut siitä, että blogi joka oli aikaisemmin poniblogi onkin nyt se leffablogi. En kyllä tiedä voiko jonkun vanhaa blogiosoitetta käyttää uudestaan. Ilmeisesti voi ja ahkerasti näkyy päivittävän. Se on se alkuinnostus. Mutta miten sen saa sieltä pois? Tahdon sen sieltä lukulistasta pois. Heti! Laitoinkin facen Hevosbloggaajat ryhmään asiasta kysymystä.

Noh.. Mutta siis aiheeseen.. Eli Noaan ja treeneihin. Maanantaina mentiin ihan vaan asetuksia ja taivutuksia kentällä käynnissä ja ravissa ja minä onnistuin mukamas asettamaan suoralla Noan ulos! Se on ollut niitä asioita mitkä Satun silmän alla on onnistunut joskus harvoin jotenkuten ja yksin ne on ollut ihan sula mahdottomuus. En hirveän kauaa värkkäillyt kentällä, koska tavoite on lopettaa silloin kun asiat menee vielä tarpeeksi hyvin tai jopa todella hyvin. Maanantaina ne meni todella hyvin siispä kentällä oltiin vain lyhyt hetki ja sen jälkeen lähdettiin maastoon. huitastiin puomitie päästä päähän kahdesti laukalla. Mennessä vähän rauhallisemmin ja tullessa sitten vauhti yllättäin meinasi kiihtyä varsinkin toisella pätkällä.

Aina kun käydään jossain esim puomitiellä ja pitäisi kääntyä sitten vielä ottamaan toinen pätkä. Jos edellä menee toinen ei mitään ongelmaa, mutta kun ollaan ihan keskenään niin hirveä tappelu ja pakittelu siinä kääntyessä. Tällä kertaa otin raipan mukaan ja heti kun Noa alkoi pakitella ja perseillä nappasin pari kertaa napakasti raipalla ja kappas löytyikin erittäin yhteistyöhaluinen otus taas. Takaspäin yritettiin että tultaisiin rantojen kautta kotiin vaan ei päästy kun alkuun kun polku meni niin huonoksi ettei mitään toivoa ja siispä tultiin samaa reittiä kuin mentiinkin ja lompsuteltiin molemmat hikimärkinä takaisin tallille.

Tiistaina oli tarkoitus vetää sama setti ja olin todella intopiukeana menossa kentälle. Jes! Huippua treenaamaan. Kentällä se into laantui aika äkkiä. Todella huippua. Maagisesti yön aikana oli käynyt niin, että minä unohdin kuinka ratsastetaan ja Noa keksi kuinka taistellaan kaikin voimin vastaan kun nyt ei pysty, ei taivu, ei asetu, eikä todellakaan huvita! Olin saada hetkellisen hermoromahduksen ja jopa rääkäisin ääneen että ei tämä kannata ei tästä mitään tule.

Sitten otin hetken tauon. Ihan paikallaan, että molemmat rauhottuu ja uusi yritys. Päätin että kun tämä asia saadaan menemään tarpeeksi hyvin niin että kumpikin tekee sen tarpeeksi hyvin lähdetään maastoon ja muutetaan tämäkin päivä vielä kummallekin kivaksi. Käytiin samaisella puomitiellä ja laukattiin kertaalleen pois päin ja kertaalleen takaspäin. Loppuraveilla tein vielä samat harjoitukset mitä olin kentällä taistellut ja ne meni ihan niks ja naks ja olin todella tyytyväinen ja kehuin Noaa todella vuolaasti josta se intoutui hiiteen ja korvat törröllä hipsutteli pikku hölkällä kotia kohti pitkin ohjin aivan onnesta soikeana. Annoin sen hömpötellä polkua menemään kun kerran näytti niin kivaa olevan ja otin käynnille vasta sitten, kun polku alkoi mennä epätasaisemmaksi. Lopuksi vielä kerättiin kentältä kakat ja talutin Noan tallille. Tulipahan itsekin samalla vähän verryteltyä kinttuja.

Tänään taas suunnitelmissa olisi sama homma. Hetki kentällä jonka jälkeen puomitie kutsuu jälleen. Saas nähdä millä tuulella Noa on ja onko minun kadonnut ratsastustaitoni tehnyt taas comebackin. Toki vähän jalostin suunnitelmaa niin, että voisin puomitiellä käynnin jälkeen ottaa vielä loppu verkat kentällä ja pyrkiä vähän saamaan Noaa venyttelemään ja rentoutumaan.

Sounds like a plan but could it actually work?

Ps. Korjatkaa toki jos mun englanti ontuu taas.. ;)


****************
Hox! Jälkimainintana sain sen ehkä-ranskalaisen lé élokuvá-blogin poistettua lukulistasta. Siitä kiitos Peninalle, joka avitti ja ohjeisti facen Hevosbloggaajat ryhmässä.
****************

Kun se lamppu pitkästä aikaa syttyi.

Koko viime kesän, syksyn ja yli puoli talveakin olen ruikuttanut "ei me edistytä, me junnataan paikallaan, emmää ikinä opi" ja myöskin olen vakaasti uskonut, että yksinkertaisimmatkin asiat kentällä on liikaa vaadittu. Tottakai se vaikuttaa ratsastukseen jos siellä selässä itsekin ajattelee, että koko touhu on toivotonta ja pelkkä käynti on kuolemaksi ja laukannostoa voi tehdä vain ammattilaiset. Mielenkiintokin oli välissä jo todella heikkoa. Miksi enää ratsastaa, jos edes c-merkistä ei saa kuin rimaa hipoen hyväksytyn? Mikä järki?

Pikku hiljaa kuitenkin lamppu on tässä alkanut räpsähdellä. Kohta jo vilkkua koko ajan tiuhempaan ja tiuhempaan tahtiin. Samalla takaraivossa on painanut ajatus valmentajan muutosta Sveitsiin. Olen Satun puolesta onnellinen ja toivon Satulle ja hänen miehelleen kaikkea hyvää. Toki olen kateellinenkin, koska mitä vähääkään tiedän sveitsin maisemista ja ratsastuskulttuurista niin kelpaisi se minullekin. Toki tilanne on eri, koska minun elämä on täällä. Kylmässä, vihmovassa pohjolassa rakkaan mieheni, Noan, koirien ja lasten kanssa.

Ainoa ongelmakohta Satun muutossa on se että hän on sinnikkäästi jaksanut opettaa minua ja ratsuttaa Noaa jo... en itse asiassa edes muista monenko vuoden ajan... Täytynee ehkä jostain tarkistaa, mutta 3-4 vuotta ei taida heittää kovin kauas. Pari kertaa olen harmitellut, että "olisi pitänyt käydä viikoittain ja hiilautua maneesille huonoilla keleillä", mutta mitäpä suotta. Olen oppinut niin älyttömän paljon vuosien varrella, ettei sitä ihan heti uskoisi. Tajusin sen itsekin vasta tiistaina meidän viimeisissä treeneissä. Se lamppu todellakin taas syttyi.

Harjoiteltiin pohkeenväistöä ja siinä sivussa naureskeltiin ja muisteltiin menneitä. Sitten tajusin sen. Ensinnäkin pystyn puhumaan ja ratsastamaan yhtäaikaa! Siis nimenomaan ratsastamaan, etten vaan ajele vaan ratsastan ja suusta tulee muutakin kun valitusta, tuskaa ja tupinaa. Ja kyllä olen vaikea oppilas. Anteeksi Satu. :D Ja tulevat opettajat. Toinen asia mitä siinä tajusin, että kun ensimmäisen kerran aikoinaan pohkeenväistöä vähän kokeiltiin niin siitä tähän päivän kehitystä on tapahtunut ihan mahdottoman paljon! Pieniä asioita, mutta ihan uskomaton määrä. Istunta, kädet, jalat, katse, voin treenatessa hengittää (se oli minun mielestä alkuun mahdoton ajatus käyttää vatsalihaksia ja hengittää), pysyn hallitsemaan itseäni ja istumaan suorassa. KAIKESSA edellä mainituissa on edelleen kehitystä ja vaikka kuinka paljon, mutta ne on myös kehittynyt aivan järjettömän paljon.

Alkuun aina harjoitukset tapahtui niin, että Satu selitti harjoituksen ja minä ratsastin Satun luokse ja kysyin mitä minkäkin raajan pitää tehdä ja miksi. Nyt alan pikku hiljaa jo vähän hahmottaa jollakin järjellä enkä itseasiassa muista milloin viimeksi Satu on joutunut uudelleen ja uudelleen selittämään mitä milläkin osalla kehoa tehdään. Toki korjattavaa, muokattavaa ja harjoiteltavaa löytyy aina. Lisäksi onnistun pitämään itseäni jokseenkin suorassa enkä asettaessa aseta itseäni melkein sikiöasentoon satulassa. Tai jos meinaan niin tehdä osaan jo jotenkuten asian välillä itsekin huomata tai viimestään käskystä korjata. Yhdessä välissä kun muka korjasin en edes korjannut, koska en tajunnut itsekään kuinka rullalla olin. Myös niskapannan tuijotus on vähentynyt radikaalisti. Toki teen sitä edelleen ihan liikaa, mutta nykyään pystyn jo vähän nostamaan katsetta reitillekin ja kokoajan harjoittelen maastossakin katsomaan vuoronperään reittiä ja hevosta ja reittiäkin lähelle ja kauas.

Kehittyneiden ja opittujen isojen ja varsinkin pienten asioiden lista on loputon. Vielä loputtomampi lista on se kuinka niitä sekä pieniä että isoja asioita voidaan hioa, kehittää, harjoitella lisää ja parantaa. Pitkästä aikaa into on ihan huikean korkealla. Samalla päähän ässehti jonkunlainen järkikin olemaan. Se syttyi se lamppu ja vaikka olo on haikea ja hieman jännittääkin uuden opettajan etsiminen niin silti nyt on sellainen kutina, että tästä tulee ihan järjettömän hyvä vuosi. Kaikin puolin.

Lopuksi vielä viihdearvona meidän kehityksen kaarta kuvina.

Tämä samainen kuva on ollut esillä aiemminkin ja tulee olemaan esillä itselle muistutuksena vielä monet kerrat. Ainoa harmi ettei minulla ole kuvaa siitä minun "muna-asennosta" jota myös käytin ratsastukseen. Komee takakeno, kyynärkulmasta ei tietoakaan ja kantapää polettu niin alas että ihme on jos nilkkaan enään veri kiertää. Karmivaa. Älkää ratsastako noin, jookos?

Tässä on jo kehitystä alkanut tapahtua aika roimastikin. Kantapää on edelleen alhaalla mutta ei niin pahasti. Takakeno on vaihtunut ryhtiin tosin tuo taisi olla juuri sitä aikaa kun väkisin vedin selkää ihan käsittämättömälle notkolle. Ja Satu keskellä kenttää opettamassa. Aika tuttu näky.

Tässä kuva viime kesältä koulukisoista. Vähän "paskajäykkä" juu niin kuin olen kisoissa aina, mutta ero varsinkin ekaan ja tokaankin on aika huikea vai mitä? Toki olen hintsun etukenossa, jalustin on liian syvällä jalassa, kun se on mun seuraava henkilökohtainen sivutuotteena tullut "villitys" mistä yritän opetella pois. Kädet on jotenkin liian "myrtyssä" ja haaroissa. Silti.. Pitkä ja kivinen kehityksen polku takana ja vielä vaikka kuinka paljon edessä. Parempaan suuntaan on kuitenkin menty molemmat.

Kiitos Satu!

Kuolaimista 1: Nivelkuolain

Kuolaimia on varmaan biljoona erilaista. Jo siitä normaaleimmasta irtorengas nivelestä löytyy varmaan sata erilaista. Kaikki erikoiskuolaimet vielä siihen päälle laskettuna ja sitten on vielä kuolaimettomatkin ja niitäkin on noh.. ei ehkä ihan satoja erilaisia, mutta kymmeniä ainakin. Aloin tuossa miettimään Noalle joskos kokeilisin tässä oliivikolmipalaa ja sitä myötä aloin miettimään kaikkien eri kuolaimien vaikutustapoja ja mikä kuolain voisi Noalle olla sopivin ainakin tähän hetkeen.

***VAROITUS! Älkää pitäkö tätä minään tietotekstinä, kun en minä mistään mitään tiedä ja korjatkaa/kommentoikaa ihmeessä jos olen väärässä. Kiitos!***

Nivelkuolain

Nivelkuolain irtorenkailla on normaalein ja yleisin kuolain mitä löytyy. Normaali ravinivel (viiksikuolain) on toinen. Mutta sitten kun siihenkin löytyy eri variaatioita. On rautaista, messinkistä, sprengerin aurigan jutskia, nahoitettuja, kumisia, muovisia (happy mouth jne) kaikkien näiden yhdistelmiä ja mitä lie vielä. On paksua, ohutta, umpinaista, kevyttä, painavaa, onttoa ja reijällistä onttoa. Bridongit on vielä ihan oma lukunsa. Kuolainrenkaitakin on erikokoisia ja mallisia. Osassa erikoiskuolaimista on tavallinen nivelkuolaimen suukappale, mutta ohjasrengas tekee kuolaimesta erikoiskuolaimen. Muutamissa taas rengas on normaali, mutta suukappale on erikoisempi. Lisäksi nivelestä on myös omana yhtä monimuotoisena variaationaan kolmipala, joka on toinen nykyisellään kutakuineen yhtä yleinen kuin tavallinen nivelkin. Kerron siitä lisää vielä.

Kuvat yleisimmistä nivelkuolaimista:

Irtorenkainen nivelkuolain

Kuminivel irtorenkailla

Muovinivel irtorenkailla

Sprenger auringan nivelkuolain

Messinkinen nivelkuolain

Nahoitettu ravinivel. Ei löytynyt kuin ravikuolaimia nahoitettuna.

*Kuvat poimittu googlehaulla sieltä sun täältä.*

Vaikutukseltaan normaali nivel ei ole hirveä kova, muttei pehmeinkään. En itse henk.koht. pidä irtorenkaista, koska tuntuu että ne tekee kuolaimesta ehkä vähän liian levottoman hevosen suussa. Lieneekö muinaisjäänne raviajoilta, en tiedä. Peruskuolaimena nivel on käypänen ja joka hevosen pitäisikin toimia joko normaali kuolaimella eikä niin että se tarvii sinne suuhunsa jatkuvasti niin kovaa rautaa että sillä voisi kohta pikku tyttökin samalla väännöllä ja paineella murtaa ison miehen käden. Pitäisi kuitenkin muistaa että se kuolain on rautaa ja se on siellä hevosen suussa. Laitappa vaikka sukkapuikko itsellesi hampaiden taakse ientä vasten ja paina. Kipeää käy vai mitä? Siinä oli demo vasta suorasta kuolaimesta. Mutta paasaaminen sikseen vaikka siitä niin kovasti tykkäänkin.

Yksi ainoa kuolain ei siltikään sovi jokaiselle. Sekin on tosi että joillekkin sitä kovempaakin kapulaa on vain pakko laittaa sinne suuhun, jos haluaa että harrastaminen on vielä turvallista. Toki mitä useampi hevonen menee ihan tavallisella kuolaimella sen parempi, mutta taas "meillä nämä kaikki ponista shireen menee tällä samalla 14,5cm nivelellä jonka ostin 1990-luvulla." -ajattelumalli jotenki inhottaa. Toki ei siinä samoja releitä saa ja kannattaakin käyttää ristiin, mutta sillä ehdolla että ne ovat sopivia. Ei pakata niitä hevosia väärän kokosiin loimiin jotka roikkuu edestä ja pakkaa koko etupään läjään, eikä laiteta 11,5 suuhun 16,5 nivelkuolainta jne. Katsokaas minä paasaan TAAS! On se vaan ihanaa.

Joskus olikohan vuosi sitten Nina Fagerström piti luennon kuolaimista. Tykkäsin siitä oikein kovasti ja voisin käydä kuuntelemassa sen uudelleenkin. Ylipäätänsä sopivista varusteista ei voi luennoida tarpeeksi. Eriasia on vaan saada ihmisiä paikalle luentoa kuuntelemaan. Nina kertoi myös asian, jota en itse ole koskaan ajatellut nimittäin että tottahan jokaisen kuolaimen nivelet kuluu ja niitä olisi hyvä välillä vähän vilkuillakin sillä silmällä että ne ovat vielä kestäviä, turvallisia ja niihin ei ole kulunut ajanmyötä teräviä reunoja. Mutta yleissekava lätinä sikseen ja takaisin nivelkuolaimeen.

Nivelkuolainhan antaa paineen suupieliin, ikeniin, kielelle ja osalla vielä bonuksena kitalakeen mikä ei ole hyvä juttu ollenkaan. Painappa jollain kuolaimen nivelen tapaisella omaan kitalakeesi. Kipeäähän se käy tai vähintään tuntuu ikävältä. Yksi asia mikä on yleinen ajatus, mutta se ei mahdu minun päähän, että miten hevosen kieli voi litistyä/puristua sopivan (huom sopivan) nivelkuolaimen väliin?

Tämä kuva selittääkin sen asian.

Kolmipalahan ehkäisee sekä tuon että kitalaki ongelman, mutta tuoko se sitten puolestaan kaksi nipistyskohtaa yhden sijaan? Ja toisaalta on kieli ja toivottavasti myös kuolain on kuolasia ja märkiä niin miten se kieli pääsee sinne tarttumaan? Koska kutakuineen saman paineenhan jokainen kuolain tekee kieleen. Vai tekeekö? Tarkoituksena olisi Noalle kokeilla oliivikolmipalaa, kunhan sellaisen jostain lainaksi löytäisin. Noa joskus jäkittää pysähdyksessä ja aloin miettimään, että voiko se olla kuolaimen syy? Noallahan tunnetusti on aika pikkuinen suu. Mutta koko kuolainasia herättää hirveän määrän kysymyksiä mihin haluaisin vastauksia. Tai sitten vaan ajattelen asiaa liikaa. Nimittäin.. Mikä ero oliivilla ja baucherilla sen mitättömän vivun lisäksi? Kun tähän mennessä on baucher toiminut niin toimiiko kolmipalana oliivi? Vai pitäisikö sen olla baucher senkin?

Tässäpä tämä. Toivottavasti opit edes jotain. Hyvin todennäköisesti et, koska sama tieto löytyy joka paikasta. Jos on vastauksia kysymyksiini niin vastailkaa kommentteihin. Jos on lisäkysymyksiä laittakaa nekin. Ja ennen kaikkea... Millä perusteluilla sinä valitset kuolaimen ja milloin olet viimeksi tarkistanut kuolaimen kunnon?

Vedätystä

Keksimpäs nerokkaan idean, että mitä jos laittaisi Noalle renkaan perään. Ei kärryjen perään vaan suoraan Noalle perään. Koko idea huolestutti itseäkin aluksi vaan hyvinhän se loppujen lopuksi meni. Yksi syy ideaan oli myös se että Turkanrinteellä pidetään maaliskuussa hiihtoratsastuskisat ja minä todella todella kovasti haluaisin sinne. Kunhan vaan keksin sinne Noan perään jonku suksille. Teresa on ensimmäinen uhri vaihtoehto ja jotenkin epäilen, että ei paljoa tarvi suostutella. Toisena ideana oli se että sais jotain vedätettyä Noalla edes vähän, kun en oikeen älyttömiä perusta sillä ajaa. Enkä muutenkaan. Ajaminen on kylmää ja tylsää. Siispä keksin tämmöisen paljon hauskemman idean.

Noa hieman vilkaisi rengasta epäluuloisesti vaan kahden askeleen jälkeen se teputteli tomerasti eteenpäin. En tiedä kuvitteliko lie olevansa mahtava työhevonen tai jotain. Kokeilurenkaana perässä ollut henkilöautonrengas ei vaan ollut ihan tarpeeksi painava. Ei se jaloillekaan rymissyt, muttei siitä ollut hirveätä vastustakaan. Tarvitaan siis isompi renkula. Senkin jo onnistuin itselleni haalimaan.

Toki ideahan ei oo ihan kauhein mahollinen ja kesällähän ihan bueno idea lanailla kenttää Noalla, mutta tästäkin ideasta piti sen järjen jäädä välille. Ai missäkö kohtaa? No siinä kohtaa kun takaisin päin kävellessä pysäytin Noan, nakkasin narun kaulalle ja menin itse renkaan kyytiin. Maisk maisk ja kappas sehän lähti käpsyttelemään. Ilman hallintalaitteita. Hyvä minä. Toki Noa kilttinä otuksena haalasi minut renkaassa vaan tallinpihaan ja pysähtyi sinne. Hyvä poika. Siispä isomman renkaan kun laitan Noalle perään laitan sille myös ohjat.

Pienisuuri työhevonen Noa. Aika söpö, eikö?

Varusteiden pesusta

***Varoitus! Teksti tulee olemaan pitkä ja täynnä millin tarkkaa kuvailua kaikesta!!!***

Tuossa eilen illalla pesuhuoneessa nököttäessä ja varusteita pesua varten purkaessa tuli mieleen, että kirjoitampa ihan kuvauksen miten minä varusteeni pesen. Rehellisesti sanoen en tiedä KETÄÄN joka olisi yhtä neuroottinen varusteiden pesusta. Kaikkia muita Noan kanssa toimivia kohtaan nahkaisten varusteiden pesussa on vain yksisääntö: Älä tee sitä, teen sen itse, koska olen neuroottinen." En pese varusteita mitenkään "kerran kuussa" tai millään muullakaan aika määreellä, mutta silloin kun pesen niin se on Pesua ja nimenomaan isolla P:llä.

Vuosien mittaan minulle on tullut tietyt suosikki tuotteet mitä käytän kaikissa varusteiden pesuissa. Isoja pyyhkeitä pitää olla ja monta ja mielellään semmoisia vähän vanhahkoja niin kaikki irtonöyhtä (ja muukin kangasmainen materiaali ;) ) on kulunut pois. Sieninä käytän semmoisia pikku sieniä joita saa ihan mistä vaan parilla eurolla kymmenen kappaleen paketissa. Niitä missä on karhun kieli toisella puolen. Toki sitä karhunkieltä en käytä, kuin ihan pakon edessä. Saippuana käytän semmoista palikkaa. Mistään epämääräisistä mäski/mömmö/suihkesaippuoista en tykkää yhtään. Ne jättää nahan pintaan aina ihme köhnän kiinni. Rasvana käytän perus Tallipoika Valjasrasvaa, sitä väritöntä, koska se musta rasva on kamala keksintö. Kuka laittaisi kenkälankkia satulaan ja länttäisi kisahousujen valkoisen hanurin siihen? Kysyinpähän vain. Öljynä aikasemmin minulla oli wahlstenin öljyä ja se oli ihan jees. Vielä enempi tykkään Pharmacaren Leather Oil -öljystä. Yllättäin se onkin tietenkin kalliimpaakin. Harjat, päitset, suojat jne. pesen ihan perus mäntysuovalla sekin pitää olla tiettyä laatua, josta mallipurkki näkyy kuvassa. Loimet, huovat yms pesen koneessa jos ne suinkin vain voi menemättä pilalle. Tähän pieni välihuomautus: ÄLÄ ikinä pese valkoista huopaa MINKÄÄN muun kanssa missä voisi olla edes pieni hilkku väriä joka voisi irrota pesussa ja imeytyä huopaan. Omistan nykyään nimittäin sinertävän valkoisen huovan.

Pikkusieni, lootassa saippuapalikka, rasva ja mäntysuopa

Pesu-urakka alkaa aina varusteiden totaalisella purkamisella. Aukaisen jokaisen soljen ja irroittelen remmit toisistaan ja kuolaimet suitsista jne. En voi sietää pakettina pestyjä varusteita. Miksi kukaan pyykkäisi vaatteitaankaan erottelematta? Nehän jää likaiseksi. Laitan pesuhuoneen lattialle pyyhkeen mihin kasaan puretut remelit toiselle puolen läjäksi. Toiselle puolen kasaan sitten puhtaat rensselit.

Kahdet suitset, yhdet ohjat, jalustinremmit, mahavyö ja kahdet päitset. Nii ja parit kannusremmitkin.

Kiefferin pesen sitten yksiksensä.

Rinkulat talteen! Paras ois jos käyttäis ihan kannellista rasiaa pikku hiluille.

Peseminen itsessään tapahtuu niin että otan pyyhkeen syliin, hinkkaan reilulla saippualla ihan vaahtoisiksi muutama remeliä kerrallaan, huuhtelen ne sankossa ja nakkaan toiseen laitaan pyyhkeen päälle läjäksi kuivahtamaan. Ennen pyyhkäisin vaahdot pois pyyhkeellä, mutta jossain vinkattiin huuhtelemaan ja todellakin tulee parempaa jälkeä. Itseasiassa silloin sanottiin myös että huuhtelee sienellä eikä suoraan sankossa, mutta laiska kun olen huljautan ne sankossa. PAITSI ei satulaa eikä valjaiden silaosaa tietenkään kannata kenenkään uitella yhtään missään ylimääräistä. Kyllä nekin kastua kärsii, mutta en todellakaan suosittele tieten tahtoen uittamaan. Kun olen vaahdottanut ja huuhtonut kaikki lemppaan koko kasan taas toiseen laitaan ja sitten kuivaan pyyhkeellä läpi joka ikisen remelin.

Vaahtokylpyä nahkapäitsille jotka ovat muuten made by me, myself and I.

Sinne joutuivat huuhteluun poloiset.

Koko kasa pestynä, huuhdottuna ja kuivattuna odottamassa rasvausta.

Nyt on siis koko remmiläjä pesty, huuhdeltu ja kuivattu. Ne saavat pikku hetken kuivahtaa samalla, kun siirrän sankon sivuun ja järkkään tilaa mihin laittaa rasvatut remmit kuivumaan. (Tähän väliin huomautus minulla rasvatut tarkoittaa sitten rasvatut/öljytyt, mutten jaksa tuota mainita joka väliin ihan luettavuuden takia niin muistakaa että rasvattu=rasvattu/öljytty.) Meillä tämä tarkoittaa saunanlauteita. Rasvaan joka remmin reiluhkolla rasvalla kokonaan läpi ja nakkelen lauteille kuivumaan. En sen kummemmin erottele niitä erilleen tai ripustele, koska kyllä ne sen rasvan imee läjässäkin. Annan ensimmäisen rasvakerroksen imeytyä hetken ja sitten nakkelen kaikki rasvansa imeneet pyyhkeiden päälle taas takaisin ja rasvaan ne uudestaan. Eniten tykkään nahasta joka imee rasvaa kunnolla ja sitä myöten pysyy pehmeänä, notkeana, kauniina ja kestävänä. Miksikö minä käytän sanaa kaunis? Ihan siksi, koska minun mielestä hyvästä materiaalista hyvin tehty ja hyvin huollettu nahkavaruste on kaunis. Outo? Minäkö? Niin olenkin ja tiedän sen. Jos suinkin mahdollista, niin kuin esimerkiksi nyt oli, jätän toisen rasvauksen jälkeen remelit yön yli kuivumaan ja rasvaan ne vielä kolmannen kerran seuraavana päivänä. Viimeisen rasvakerroksen kuivuttua pyyhin (tai oikeastaan hinkkaan) kaikista ylimääräisen rasvan pyyhkeellä pois ja VALMIS! Tai no ei ihan vielä. Pitäähän ne pestyt systeemit vielä kasatakin, mutta sitten ne ovat valmiit. Puhtaat, kauniit ja kiiltävät. Hyvin huolletut, kyllästetyt ja kestävät.

Tässä koko remmiläjä toisen rasvaus kerran jälkeen.

Tässäpä tämä selonteko kaikkineen. Jos tuli kysyttävää niin kommentoikaa ja kyselkää. Vastaan mielelläni. Sitä ennen kuitenkin lähden pesemään sen Kiefferin, koska jätin sen tälle päivää. Samalla pesen myös vielä yhdet suitset (himohamsteri tiedän) ja eiköhän sinne vielä jotain pikku remeleitä löydy. Eilen pestyt varusteetkin saavat vielä kolmannen rasvakerroksensa.

Kiva kun jaksoit lukea!

Kuvasaastetta 1.

Alan aina silloin tällöin julkaisemaan kuvia kesän lenkeiltä/kisoista, joista kuvia on vaan niiden julkaseminen silloin saati lenkistä kirjoittaminen vähän niinkuin unohtui. Yritän tässä pikku hiljaa saada kyseiset kuvat kuitenkin ripotellen postailtua kaikkien katseltavaksi ja ihailtavaksi.

Tässä ensimmäisenä kuvia maastoreissuilta.

Kesällä suurin osa niistä vähistäkin lenkeistä mitä minä Noalla kävin meni pääasiassa kahlatella. Ja tuo pystysyttyrä on puska ei Noan etuharja. Ei se noin tuuhea ole. ;)

Ei erikoinen kuva ja korvanpäätkin puuttuu, mutta muistan edelleen sen tunteen, kun kesällä pääsi ratsastamaan vähän ja lomppastiin Noan kans ihan kahdestaan lenkillä. Parasta ikinä!

Tämän se tekee ku kuvaajana ei ole, kuin minä itse kännykkäkameralla ja selästä. Joka toinen kuva on niskasta.

Käytiin eka maastolenkkin niin että Kirsi meni Eepillä ja minä Noalla. Näitä voisi tulla vielä monenmonta lisää.

Hetken luulin, että kyllä se on niin tollo että se kävelee pää eellä puuhun vaan ei. Turpaa kutitti..

Jälkeen jääneet.

Tässäpä nämät. Katsotaan mikä on kuvien aiheena ensi kerralla.