Lahjattomat treenaa

Lauantain koulukisat alkaa pikkuhiljaa koputtelemaan takaraivossa ja oman vaivihkaisen tavoitteeni myötä luo pikkuista painettakin. Mitään sen isompaa ei ole kyseessä kuin Muhoksella pidettävät harjoituskoulukisat ja ohjelmana peräti C-merkki. Oma tavoitteeni on tällä kertaa kuitenkin muutakin kuin rimaa hipoen hyväksytty tulos. Minkä takia oletettavasti ihan itse ja omatoimisesti ryssin koko radan ja huolella.

Mutta murheista viis ja keskitytään nyt tämän päiväiseen. Mentiin ensin kentälle tekemään käyntiharjoituksia ja havaitsin edelleen saman ongelman kuin aina. Suunnitelmattomuus. Helpottaisi kovasti jos edes viimeistään harjatessa miettisin valmiiksi mitä kentällä tänään tehdään vaan ei! Eeehhhei suinkhan.. Ratsastan kentälle asti ja siinä vaiheessa se iskee päähän, että niinjoo mitäs täällä tehtäisiinkään. Vielä parempihan toki olisi ihan paperille rustailtu treenisuunnitelma vaan sitä kokeilin ja sen kirjoittaminen onnistui hyvin. Toteuttaminen ei niinkään. Noh.. Tällä kertaa onneksi keksin lennosta aika hyvän suunnitelman lähtä käynnissä ratsastamaan teitä. Tavoitteena siis pelkästään se että saan asetettua ja taivutettua siinä missä pitää ja saan Noan kulkemaan siitä mistä haluan ja pitää. Molempiin kierroksiin tietenkin.

Seuraavaksi pikku tauon jälkeen siirryttiin keskelle kenttää isolle ympyrälle tekemään tempon muutoksia. Ensin käynnissä tietenkin. Päätin jo kentälle mennessä, että eilisistä kisoista johtuen ja muutenkin en ala hinkkaamaan verenmaku suussa yhtä asiaa liikaa, koska mulla vähän tahtoo olla taipumusta siihen niin heti kun joku asia menee hyvin siirrytään seuraavaan. Siispä kun käynnissä molempiin suuntiin sain kutakuineen onnistuneet tempon muutokset tehtyä käynnissä otettiin pikku tauko ja tehtiin sama kevyessä ravissa molempiin suuntiin pari kertaa. Jälleen otin pikku tauon ja mietin mitä vielä seuraavaksi, kun päähän syttyi lamppu. Kerran nämä meni jo näin hyvin niin miksi rassata enempää? Siispä nokka kohti maastoa ja montulle kahlaamaan.

Haluan tähän väliin painottaa, että se minkä sanon menevän hyvin menee kaikkeen nähden hyvin. Mikään mitä tehdään ei ole priimaa, mutta pitää olla pienen pieniin asioihin tyytyväinen. Eikö vain?

Kahlaamassa oli jälleen kerran hauskaa ja Noalla varsinkin. Miksihän sitä vettä pitää kuopia ja läärätä? Onko se joku alkukantainen vaisto vietti tarve tai pakkomielle vai onko se vaan kivaa? Ainakin se näytti siltä, että se oli vaan kivaa. Kivaa oli muutenkin, kun kotiin päin vähän laukkailtiin ja yksi ysikympin mutka mentiin niin hallitussa, kootussa ja pyöreässä laukassa, että en tajunnut tehdä muuta kuin kehua Noaa, koska minulla ei mokomaan ollut osaa eikä arpaa. Pidätin, että se puottaisi raville niin eipä puottanut vaan nätisti laukkasi mutkankin. Toki samalla, kun menin kehumaan seuraavaa Noassa tapahtuvaa reaktiota kuvaa parhaiten sana "WIIIII!" Kyllä vain. Aivot katosi ja hevonen muuttui taas pinkoilevaksi bongoilevaksi kumipalloksi. Empähän pääse sanomaan, että sen kanssa tylsää tulisi ihan heti.

Kuva viime torstailta, kun Noa malttoi jopa kahluuttaessa seistä hetken jotain kyttäämässä niin että sain otettua kuvan tiputtamatta puhelinta monttuun.