Mikä ilta perjantaina! Tavarat pakattu, Noa ratsastettu, kaikki katsottu valmiiksi, koppi haettu ja Katjan kans aikataulut piirulleen sovittu. Nukkumaan klo 23 uni tuli vasta klo 24 tai silloin katsoin viimeisen kerran kelloa. Miehelle suukko ja heipat. Onnellisena jatkaa uniaan peiton alla lämpimässä.
Herätys klo 03.00 ja kuskille viesti, että onhan herännyt. On! Hyvä! Sitten aamu toimiin laittamaan eväät, kuumaa kaakaota termareihin ja vaatteet päälle. Pikku hiljaa alkaa jännitys hiipiä jo takaraivoon, muttei pahasti, koska pitää keskittyä. Kisoihin on menty ennenkin. Raveihin kylläkin, mutta tuttua huttua pitäisi olla. Katja ilmoittaa olevansa kohta pihalla.
Katja tuleekin pihaan, joten vielä viime hetken vilkaisu, ettei mitään jää. Koirille heipat, kun haluaisivat mukaan. Tottakai mamma veti tallikamat päälle miksi turret silloin jäisivät kotiin? Ovi kiinni, kamppeet autoon, koppi perään ja menoksi.
Tallilla Alina on jo valmiiksi odottamassa ja harjannut Noan, joka ystävällisesti on Lassin karsinaan päästyään piehtaroinut itsensä uudestaan puruun. Mikä otus! Noh.. Uudelleen harjalla pyyhkäisy, villat jalkaan, etusiin putsit päälle, loimi niskaan ja menoksi. Koppiin Noa tulee fiksuna poikana puoli väliin jo pyytämättä, kun olen siirtämässä säkkiä, jossa on heinää sisällä. Toki se heinä ei siihen vaikuta, koska ei se sitä nää. Sitten vaan vielä loput, takapuomi kiinni, heinää verkkoon, verkko eteen ja luukut kiinni. Vielä viimeiset rojut kyytiin. Tallista valot ja ovet kiinni ja olemme menossa. Tankille. Ensin. Sitten lähtee matka etenemään kohti Oulaista. Väsyttää.
Oulaisissa ja auto tien varressa. Silta alas ja sieltähän ne Kirsi ja Fausti jo tuleekin valmiina kyytiin. Paikalle tulee myös Faustin omistaja katsomaan lähtemistä ja huumori lentää. Kirsin ja Faustin tavarat kyytiin ja kohti Lohtajaa siis. Nyt jännittää jo ihan kohtuudella. Mitenhän Noa käyttäytyy?
Matka menee nopeaa ja kohta ollaan perillä. Ihan kohta. Tuossa! Blue White Trotters eli BWT Stabbles, joka toimii kisapaikkana. Auto ja koppi parkkiin ja ilmoittautumaan. Nyt jännittää jo melkoisesti. Kääks! Hiisi täällä on tosi hyvin porukkaa paikalla. Järjestäjät on älyttömän mukavia ja eläinlääkärin tarkastukseen päästään melkein samontein. Eli siis kopissa Noalle suitset päähän ja villat pois jaloista. Loimi saa jäädä päälle ja Noa ulos kopista. Missä ollaan?! Kertoo Noan ilme. Se näyttää taas siltä kuin olisi 3-vuotias ja ekaa kertaa liikenteessä. Hetken vilkaisu rakkaan pikku-ukkoni ilmettä ja mieleen tulvahtaa miljoona muistoa. Syke ym. ovat normaalit ja hölkkäkin normaali saahaan kilpailulupa. Odotetaan Fausti, jota kohtaan eläinlääkäri on vähän epäileväinen. Miksi lihavia aina syrjitään? Sai luvan eli nyt saa jännittää ihan oikeasti.
Odotusta tulee aika paljon, mutta lopulta kello on sen verran, että voidaan alkaa varustamaan. Noa on edelleen pörhäkkänä ja menossa ei meinaamassa. Mitähän tästä tulee? Keittyyköhän tässä vielä viiden litran kattilallinen pottuja kuumuessa vai meneekö kaikki hyvin? Ainakin paikallaan pysyminen on ihmeellisen vaikeaa. vielä mahavyön ja jalkakreiden tarkistus ja valmiita ollaan.
Lähdetään etenemään kohti rataa, josta lähtö tapahtuu. Kävelyttelyä joku hetki ja hoopona ihmettelyä. Ei hiisi missä ryhmässä me lähdetään? Noh.. Eiköhän se selviä. Haa! Tuolla menee samaan suuntaan numeroltaan eli mahtaa olla samaa porukkaa. Eikun menoksi. Lähtö ja hirmuinen into täyttää minut! Ja Noan! Mitä se tälläinen päkytys käynti on? Ei kai tätä mennä koko 25 kilometriä? Eihän tätä kenenkään ahteri kestä.
Matka taittuu reippaasti. 5 km merkki, 10 km merkki, 15 km merkki. Välissä on otettu pikku pätkiä hölkkää, mutta pääasiassa on tultu käynti. Nyt olisi päästö paikallaan, jotta ei mene aika yli. Eikun vähän vauhtia töppöseen. Noa innostuu painamaan kaasun pohjaan heti kerralla. Edellä menee toinen lämpönen ja kovaa. Luovitaan suokkien välistä ja vähän aikaa pidättelen, kun alkaa armoton ohjalle painaminen. Pikkumiehellä taitaa olla vauhti kallossaan. Antaapa mennä sitten. Ja niin tapahtuu! Mikä vauhti! Ja kiihtyy vaan askel askeleelta. Me lennetään! Kaviot takovat maata kiihtyvällä tahdilla, askel askeleelta matka taittuu nopeammin ja nopeammin. On taas sellainen hetki, jonka tulen muistamaan lopun elämäni ja josta tiedän miksi juuri nyt tällä hetkellä minulla on käsissäni elämäni hevonen. Se hevonen mitä jokainen hakee koko elämänsä ja jotkut eivät sitä koskaan saa. Se hevonen, josta ei luovu vaikka mikä olisi. Kaikki yhdessä koetut vuodet ovat kasvattaneet meidät saumattomasti yhteen ja jokainen virhe jonka toinen tekee toinen korjaa. Ei tarvita käskyjä, ei sanoja, ei puhetta. Vaikka räjähtävän nopea laukka ja hiuksen hieno herkkyys jokaiselle askeleen muutokselle, tempon muutokselle, polun puolelta toiselle tarvittaessa siirtymiselle jopa hengityksemme on yhtä.
Laukka pätkän jälkeen kävellään loppu matka. 20 km merkki! Nyt jo! Kohtako ollaan maalissa. Paikat huutaa hoosiannaa, joten maali ei ole kauhean paha ajatus tällä hetkellä, mutta toisaalta harmittaa. Uskomaton kokemus. Tätä lisää. Tämä on meidän juttu. Minun ja Noan. Noa on edelleen kuin varsana. Tikuttaa pikavauhtista käyntiä onnessaan korvat höröllä ja tarkkailee ympäristöä. Ohi menee kaasuttelevia mopoja ja hetken pitää miettiä singotaanko vaiko eikö. Ei singota. Ei turhaan. Keskitytään menemiseen. Maalisuora. Maali on sama kuin lähtö eli ratan pintaa tullaan takaisin. Noa tahtoisi päästää vielä rata osuuden ja mieluiten mahdollisimman lujaa tiedän sen ilman askeltakaan ravia, mutta kävellään maaliin asti, jotta syke laskee ja saadaan käytettyä palauttelu aika mahdollisimman tehokkaasti.
Maaliin tulosta on noin 10 minuuttia, kun mennään eläinlääkärin tarkastukseen. Syke on 48! Aika on 2h 43 min! Läpi meni, että heilahti! Eläinlääkärille vielä hölkkänäyte ja takasi päin kävellessä Noalle iso halaus. Ihana hevonen. Minun hevoseni. Jälleen mieleen tulvahtaa tuhat muistoa vuosien takaa. Minne ne ovatkaan välissä hautautuneet? Kiireen alle? Turhuuteen selvästikin, koska ne ovat jotain mitä pitää vaalia, koska ne ovat se mistä meidät on tehty.
Faustikin menee läpi ajalla 2h 45min ja syke on 46. Hyvä Fausti!
Melassivettä ensin Faustille sitten Noalle ja Noan harjaus, loimitus. Palkintojen jako! Pakkohan se on pikku-ukkokin ottaa palkintojen jakoon mukaan. Toista kertaa. Saadaan ruusuke ja kunniakirja kiitetään ja lähdetään kopille päin. Linimentit jalkoihin, villat ja putsit jalkoihin ja koppiin. Fausti tulee perästä. Heinät on valmiina odottamassa, että pojat saavat alkaa syömään. Noan jo aiemmin syönyt lenkinjälkeis-eväänsä eli puoli litraa kauraa ja puoli litraa progressia.
Mikä päivä! Väsymys on järetön samoin kuin nälkä, mutta muuten olo on mahtava. En malta odottaa seuraavaa kertaa, kun matkaratsastuskisoihin päästään. Kirsin ja Faustin kanssa tietenkin. Vaikka loppujen lopuksi matkahan on meidän.
Minun ja Noan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti